perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Sormia suuhun ja nyrkkipersepano Kruununhaassa

Oikeastaan on hyvä, että taide on vapaa moraalista. Sitä ei saa tuomita esittämiensä ajatustensa takia. Taiteelle pitäisi antaa ylimmän moraalinvartijan auktoriteetti. Jos taide ei sitä voi käsitellä, ei sitä tarvitsekaan. Jokaisen ikonin pitää kestää se, että joku tulee haastamaan kukon tunkiolla.

Teatteri Jurkassa esitettävä Ahmija on vaikea pala arvioida. Jos olisi deadline ja pakko saada teksti valmiiksi, niin aloittaisin siitä, että Teatteri Jurkka sijaitsee Kruununhaassa. Kruununhaassa syntyy bisnesvauva, jonka sijoittaminen minkä tahansa yrityksen toimitusjohtajaksi nelinkertaistaa sen arvon. Bisnesvauvasta on myös syytä sanoa, että sen on synnyttänyt mies ja hänen varsinainen kykynsä on ylivoimainen manipulointitaito. Vanhempien tullessa tästä tietoiseksi ja yrittäesssään teilata vauvaa hengiltä, se monistuukin moneksi siemennestemäiseksi palaksi ja häviää Kruununhaan yöhön. Esityksen juoni ja visuaalinen maailma on jotain sellaista mitä Sauli Niinistö varmasti kuvailisi samoin sanoin kuin hän kuvaili Smedsin Tuntematonta sotilasta: "Jos kaipaa sellaista kokemusta, niin mikäs siinä. Myös sellaiset kokemukset saattavat olla hyviä, joista ei pidä." Näytelmä on nimittäin erittäin groteski, mutta uskoisin suvaitsevan mielen kestävän seksuaalisuuden, ihmisoikeuksien ja uusliberalismin logiikan yhdistämisen toisiinsa. Pervertillä tavalla Ahmija toimii yhteiskunnallisena peilinä, jona teatteri halutaan nähdä.

Jurkan intiimiin tilaan on tehty läpikäveltävät (sic) valkoiset seinät sekä kolme projektoria, jolta lähetetään digitaalista videota sekä perinteisempää kuvaa. Video on vakuuttavaa työtä, jossa yhdistellään Monty Pythonista tuttua paperianimaatiolta näyttäviä hahmoja modernin näköisiin mainosvideoihin. Videoiden työ on kautta linjan laadukasta. Musiikista on myös myönnettävä, että se on onnistunutta. Säveltäjä Iiro Ollila on tunnettu myös Stella Polariksen muusikkona. Kokonaisuutena voisi tekniikan puolesta sanoa, että tila on vain kolmeen ulottuvuuteen säälittävästi sijoitettu alue, jolla ei ole mitään tekemistä Ahmijan esitystilan kanssa. Ahmija onnistuu irrottamaan huoneen irti todellisuudesta.

Tarina on toteutettu Stadiassa opiskelleille tutulla devising-metodilla. Käsikirjoitus on työryhmän tekemä ja saamani käsityksen mukaan Jurkan kahvilassa se on seinällä kokonaisuudessaan. Seinältä tarttuu mieleen sanoja kuten kives tai syöminen. Esityksessä näistä rakentuu oma cocktailinsa, jossa on 1 osa improvisaatiota, 3 osaa näyttelijää (Sanna Hietala, Ville Sandqvist, Eero Ritala), 3 osaa videoprojektoria, 1-50 osaa katsojaa (satunnaista), 1 osaa muusikkoa, 1 osaa ohjaajaa/käsikirjoittajaa (Katja Krohn), 1 osaa kuvantekijää (Nuutti Koskinen) ja 1 osaa puvustusta (Markus Tsokkinen) ja 1 osaa valosuunnittelijaa (Morten Reinan).

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Poliisi toiminut lainvastaisesti Smash asem -mielenosoituksen yhteydessä

Eduskunnan oikeusasiamies on päätynyt antamaan ensimmäisen ratkaisunsa Smash asem -mielenosoituksesta. Osaan kanteluista ei ole voitu viely puuttua, koska oikeudenkäynti on kesken ja ratkaisun antaminen voitaisiin tulkita puuttumiseksi oikeudenkäyntiin. Poliisin voimankäytön liioittelusta on tehty kuusi kantelua, jotka ratkaistaan yhdessä ja myöhemmin. Muutamia huomiota on syytä tehdä.

Ratkaisu on useita sivuja pitkä, jossa ratkaisun tehnyt Jukka Lindstedt antaa oman arvionsa saatujen tietojen perusteella. Lindstedt on myös kiinnittänyt huomiota lainkäytön kehittämiseen, tarkoittaen tässä tapauksessa lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia. Eduskunnan oikeusvaliokunta käsittelee nämä osiot todennäköisesti myöhemmin.

Poliisin antamat selvitykset
Osa ratkaisun perusteista säilyy salaisina, koska Eduskunnan oikeusasiamiehellä on ollut käytettävissä myös tietoa poliisin taktisesta toiminnasta sekä Suojelupoliisin uhka-arvion, josta Lindstedt tyytyy vain toteamaan, että uhka-arviota laadittaessa on otettu huomioon katutaiteiden yö sekä Euromayday -tapahtumat. Uhka-arvion sekä ei-menestyksekkään neuvottelun tuloksena oikeusasiamies on katsonut, että mielenosoituksen lopettaminen on tapahtunut lain mukaan. Tässä on noudatettu voimankäytön minimiä, eli poliisin muut toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä, jotta järjestyksenpito voidaan säilyttää.

Mellakkarikoksen osalta oikeusasiamies ei ole ottanut kantaa vireillään olevan oikeudenkäynnin takia muuten kuin toteamalla, että mellakkaan osallistumisen yksi osa on poliisin käskyn noudattamatta jättäminen. Tässä tapauksessa poliisin antama käsky hajaantumisesta on ollut mahdotonta noudattaa, joko sen takia, että käskyä ei olla kuultu tai koska poliisi on itse estänyt käskyn toteuttamisen. Toisaalta oikeusasiamies on kiinnittänyt erityistä huomiota saartoon ja poistumisreittiin, jotka ovat olleet toimenpiteiltään itsessään jo vaaraa aiheuttavia. Tässä oikeusasiamies on kuunnellut poliisin perusteita mielenosoituksen hajoittamisesta. Poliisi on perustellut mielenosoituksen hajoittamista yrityksellä tunkeutua poliisirivistön lävitse sekä pullojen heittelyllä. Kuitenkin satojen ihmisten (joita ei epäillä rikoksesta ja jotka käyttäytyvät rauhallisesti) sulkeminen tilaan olisi saattanut aiheuttaa poliisin toimesta henkilöihin kohdistuvia vahinkoja. Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan poliisille on täytynyt olla täysin selvä, että suurin osa ihmisistä ei ole epäiltynä mistään rikoksesta, ja he että ovat käyttäyneet rauhanomaisesti.

"Käsitykseni mukaan poliisi olisi perustellusti voinut päätyä toiseenkin
lopputulokseen punnitessaan vastakkain yhtäältä sivullisten
liikkumisvapauden rajoittamista ja heille saartorenkaassa odottamisesta
aiheutuvaa vaaraa sekä niitä sinänsä tärkeitä tavoitteita, että rikoksiin
syyllistyneet henkilöt saadaan kiinni ja estetään mellakoinnin jatkuminen."


Poliisi oli valmistautunut estämään mielenosoituksen vaikka siitä ei oltukaan tehty päätöstä. Tätä varten paikalla oli 480 poliisia (360 varsinaista jouhapoliisia, 70 kevyissä jouhavarusteissa olevaa normaalia poliisia sekä 50 rajavartiolaitoksen jouhaa). Videolta oli laskettu poistuvan 500 henkilöä, mikä on runsaasti suurempi määrä kuin julkisuudessa esitetty 300 henkilöä. Määrä tuntuu muutenkin isolta, koska se tarkoittaisi jo 500 ihmisen saartamista.

Lindstedt ei nähnyt mielenosoituksen estämiseen liittyvän ongelmia, koska poliisi oli edennyt lain ja totuttujen käytäntöjen mukaan. Poliisin saama kokoontumislain mukainen mielenosoitusilmoitus tehtiin, mutta mielenosoituksen järjestäjään ei saatu yhteyttä jokaisella kerralla. Poliisi pyrki kuitenkin neuvottelemaan mielenosoituksen kulusta että järjestyksenpidosta. Poliisi oli varautunut estämään mellakkaa, mutta 8.9.2006 oli poliisi päätynyt käsittelemään tapausta mielenosoituksena, koska oli tuolloin saanut ilmoituksen mielenosoituksesta.

Poliisin muu voimankäyttö
Oikeusasiamies on löytänyt paljon syitä pitää käytettyjä toimenpiteitä laittomina. Ihmisten tarkastamisesta poispääsyn ehtona ei löydy laista perusteluja. Poliisi voi tarkistaa yleiseen kokoukseen osallistuvat ihmisten turvallisuuden varmistamiseksi, mutta ei voi tarkistaa enää poistuvia ihmisiä. Perustuslain mukaan poliisin voimatoimet eivät saa olla mielivaltaisia ja niille pitää löytyä peruste laista.

Kiinniotoista oikeusasiamies löysi paljon huomautettavaa. Esimerkiksi päihtymisen perusteella on sovellettu poliisilain kahdettakymmenettä pykälää, joka mahdollistaa paikalta poistamisen ja tarpeen vaatiessa kiinniottamisen. Lakia voidaan soveltaa oikeusasiamiehen mukaan vain tapauksissa, joissa yksittäisen henkilön voidaan olettaa rikkovan lakia tai aiheuttavan järjestyshäiriöitä. Alkoholin nauttiminen ja mielenosoitukseen osallistuminen eivät ole sellaisia syitä.

Poliisilain edellä mainittua pykälää saisi oikeusasiamiehen mukaan soveltaa vain niin kauan kuin rikoksen tekeminen tai järjestyshäiriöiden aiheuttaminen on mahdollista. Oikeusasiamies ei löytänyt mitään perusteita tämmöisessä tapauksessa suorittaa kiinniottoja sekä kiinnioton jatkamista seuraavalle päivälle niinkin myöhään kuin kello 15 asti.

Kiinniottoja mellakkarikoksen perusteella on pidetty laittomina. Edellä mainitun hajaantumiskäskyn vastustamisen lisäksi henkilön pitää teoin osoittaa osallistuvansa väkijoukon toimintaan. Tämmöisiä perusteita poliisi ei ole pystynyt etu- eikä jälkikäteen osoittamaan. Perusteeksi ei riitä, että henkilö on ollut kahdeksan ja puoliyhdeksän välillä illalla Kiasman edessä. Samaa tulkintaa oikeusasiamies on soveltanut kaivopihan tapahtumien osalta. Kiinniottojen syyksi on kuitenkin näissä tapauksissa merkattu "mellakka".

"Poistumiskäskyn noudattamatta jättämistä ei käsitykseni mukaan
voi tulkita puheena olevan säännöksen tarkoittamaksi "osallistumiseksi teoilla
väkijoukon toimintaan"."

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Liberalismista Neuvostoliittoon

Piraattiliitto kirjoittaa Ruotsissa käytävästä sanailun epävirallisista Ruotsin mestaruus -kilpailusta.

Lyhennelmä:
Sopassa mukana Carl-Johan Bonnier, Peter Magnus Nilsson ja Jonas Modig. Bonnier lähtee puolustamaan immateriaalisia oikeuksia pahoja piraatteja vastaan. Expressenin päätoimittaja kirjoittaa yhteisen edun nauttivan vapaasta tiedonvälityksestä. Federation of European Publishersin puheenjohtaja Modig kirjoittaa, että huolimatta Nilssonin liberaaleilta vaikuttavista mielipiteistä, se johtaa Neuvostoliittoon. Nilsson vastaa, että yhteinen etu on muutakin kuin tekijänoikeuksien haltijan etu. Eikä Expressen kuulemma ole ainoa lehti, joka on pohdiskellut yhteistä etua, sen tekee myös englantilainen Economist-lehti.

Nilsson onnistuu hieman paremmin määrittelemään mikä on yhteinen etu siitä kirjoittaessa. "Nilsson asetti tilanteen historialliseen kontekstiin, ja totesi, että informaation monopolit ja niiden kannattelemat valtarakenteet ovat horjuneet ennenkin, ja niiden sortumisesta on ollut suurta yhteiskunnallista hyötyä teknologisten ja sosiaalisten uudistusten muodossa." Onhan tässä hieman yksinkertaistamisen makua, mutta niin mielipidekirjoituksissa tulee ollakin.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Stop the big brother state

Tämän vuoden Europrix top talent awardsissa tuomaristo antoi erikoispalkinnon digitaaliselle videolle poliittisuudesta. Kyseessä oli David Scharfin käsikirjoittama ja ohjaama The big brother state. Neljän ja puolen minuutin video ottaa vahvasti kantaa siihen miten liberaalit demokratiat ovat hitaasti mutta varmasti muuttumassa poliisivaltioiksi.

Tuomaristoa mietitytti oikeastaan se, että voidaanko palkintoa antaa poliittisesti kantaaottavalle ehdokkaalle ja pitääkö tuomariston seisoa sanoman takana. Tuomariston vastaus oli molempiin kyllä.

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Itävalta mielessä

En varmaan tämän blogin kanssa loppuviikosta paljoakaan rävellä, mutta kuulumisia voi seurata Kulutuskrapula ja Consumer gadget -blogeista, kun Kulutuskapula-tiimi matkaa Itävaltaan voittamaan Top Talent Europrix -skabaa.

tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Terveydenhuolto valtion hoidettavaksi

Tehyn työtaistelu on nyt päättynyt ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Markku Jalonen arveli tuoreeltaan, että joka neljäs kunta joutuisi nostamaan veroprosenttia. Kunnallisen- ja valtiollisen verotuksen ero on se, että ensimmäinen on tasavero ja jälkimmäinen on luonteeltaan progressiivinen (tai edistyksellinen).

Tasaveron ongelma on sen tuloeroja kasvattava vaikutus kumulatiivisesti muiden vaikutusten kanssa. Progressiivinen verotus taas pyrkii lieventämään tuloeroja verottaen suhteessa vähemmän heitä, jotka tienaavat vähiten.

Terveydenhuolto on kuitenkin järjestetty nykyään niin, että sitä hoitaa paikallisesti kunnat. Valtio tukee sitten tahtonsa mukaan paikallista terveydenhuoltoa. Toinen tapa olisi, että valtio järjestäisi suoraan terveydenhuollon valtakunnallisesti sijoittaen resursseja tarpeen mukaan. Jos poliittista tahtoa löytyisi siihen, että terveydenhuolto järjestettäisiin valtion toimesta siirryttäisiin myös suoraan sellaiseen järjestelmään, jossa kaikki osallistuvat terveydenhuollon tukemiseen. Nykyisen järjestelmä yksi ongelma on nimenomaan se, että periaate näyttää toimivan niin, että ne, jotka palveluja käyttävät, myös niistä maksavat. Valinnanvapaus on käyttäjällä tämän valitessaan asuinpaikkaansa. Kuulostaa liberaalilta, mutta se tarkoittaa myös sitä, että vähävaraisilla ei ole mahdollisuutta kilpailuttaa vaihtoehtoja.

Jos ei kiinnitetä huomiota siihen, että millä perustein ihminen voi valita tai haluaa valita asuinpaikkansa, niin huomiota tulisi kiinnittää siihen, että järjestelmä pakottaa sairaaloita lähettämään ihmiset hoidettaviksi omaan kuntaansa ellei kyseessä ole hengenvaarallinen tilanne. Osa ratkaisua olisi siis järjestää terveydenhuolto kokonaan valtion toimesta niin keskusjohtoiselta kuin se kuulostaakin. Jos halutaan ajatella laajemminkin tulonjakoa, tulisi myös kunnallinen verotus muuttaa edistyksellisesti tasaamaan tuloeroja.

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Aforismeista

Aforistikot tekevät työtään ilmaiseksi. Aleksi Ahtola kirjoittaa Kiilan kirjoitussarjassa "Aforismin varjosta ja valtavirrasta".

"Ainoat, jotka todella aforismeilla menestyvät, ovat ne, jotka kokoavat toisten tekemiä aforismeja valikoimiksi(he saavat paradoksaalista kyllä apurahojakin tähän tarkoitukseen)ja ennen kaikkea ne, jotka niitä valikoimia julkaisevat. Aforistin palkinnoksi jää keksimisen ilo ja mahdollinen julkinen kunnia/häpeä."

Yes

Vaikka en asiasta mitään tiedäkään.

HS:Hoitajien työtaistelun kohtalo ratkeaa tänään.

Oma täysin fiktioon perustuva teoria on, että Vanhasen saadessa kiviä letkuunsa, hänet vietiinkin sovittelulautakuntaan. Siellä Tehyn tyynynpöyhijät nappas pallerosta kiinni ja sano, että massit pöytään tai puutarhakastelusta tulee erilainen show.

Kello on siis 1.30. Olen saapunut jokin aika sitten kohtuullisen rauhalliselta työreissulta ja pitäisi nousta muutamien tuntien päästä taas ylös tekemään kaikennäköistä.

edit: Korotukset ovat 20 prosenttia Helsingin sanomien mukaan.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Illallinen uusliberalismin kanssa

Illallinen uusliberalismin kanssa
Kokkeina Heikki Patomäki, Markku Koivusalo ja Petr Rehor

Kiila järjestää torstaina 22.11.2007 ravintola Zinnkellerissä (Meritullinkatu 25) Illallisen uusliberalismin kanssa kello 19.00. Paikalla on Heikki Patomäki keskustelemassa uudesta kirjastaan Markku Koivusalon ja Petr Rehorin kanssa. Tilaisuus on avoin kaikille. Ilmoittautumiset toivotaan etukäteen, mutta paikalle voi tulla ilmoittautumattakin.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

Petr Rehor
taidemaalari
Kiila ry
046-8102061
petr.rehor@kolumbus.fi

Jaakko Vasankari
Sihteeri
Kiila ry
050-4362199
jage.vasankari@gmail.com

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Pakkotyölaista ja eilisestä mielenosoituksesta

Pakkotyölaki hyväksyttiin eduskunnassa tänään. Äänestykset meni kuten arvattiin. Hallitus äänesti puolesta ja oppositio vastaan. Keskustan kansanedustaja Paula Sihto tosin oli poissa äänestyksestä. Tehyn valtuuston varapuheenjohtajana tämä ehkä olikin aika sopivaa. Varsinkin jos tilanne on sellainen, että ei uskalla revetä hallitusrintamasta.

Eilen järjestettiin mielenosoitus eduskuntatalon portailla pakkotyölakia vastaan. Paikalla oli kaikista eduskuntapuolueista edustaja paikalla. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz veti ehkä kuitenkin parhaimman esityksen. Salakavalalla tavalla kyllä tykkään miehen maneereista. Hän ei yritä miellyttää kaikkia ja mielenosoituksessa tämä kävi selvästi esille, kun hän kävi kovasti arvostelemaan mielenosoittajia. Tyytyväisenä hän esitteli sitä, kuinka toivoisikin, että mielenosoittajat eivät kävisi äänestämässä, koska se ei olisi heiltä pois. Olisipa paikalla ollut joku Kokoomuksen äänestäjä.

Ylen materiaali Kokoomuksen vaalikampanjasta

Eräs informantti on tuonut esille seuraavia mielenkiintoisia artikkeleita.

Kokoomus haukkuu SDP:n ja keskustan vaaliohjelmat

Katainen toistaa myös vaatimuksensa tasa-arvotuposta.

- Mitä enemmän naisvaltaisille koulutetuille aloille maksetaan yli yleisen korotustason, sitä enemmän olemme valmiit nostamaan kuntien saamia valtionosuuksia. Esitämme, että valtio siis maksaa kunnille sen osuuden naisvaltaisten alojen palkankorotuksesta, joka ylittää yleisen korotustason.



Kokoomuksen Risikko vaatii parempia palkkoja hoitoalalle

Seuraavalla tulopoliittisella kierroksella on koulutettujen, naisvaltaisten alojen palkkoja nostettava reilusti, Risikko sanoo. Kokoomus on ehdottanut, että valtio voisi maksaa kunnille ylimääräisiä valtionosuuksia vastineeksi naisvaltaisten alojen kuten hoitoalojen keskimääräistä suuremmista palkankorotuksista.
Vasemmiston ratkaisut hoitoalan ongelmiin eivät Risikon mielestä ole riittäviä.
- Vasemmiston keinot ovat samankaltaiset kuin yrittäisi työntää narunpätkällä kastematoa, hän luonnehtii.
Hoitoalan ongelmat eivät Risikon mukaan kuitenkaan ratkea pelkästään hoitoja ja virkoja lisäämällä.


SDP:n Feldt-Ranta tyrmää kokoomuksen Risikon hoitoalan kehittämispuheet

- Kokoomuksen ajatus siitä, että pelkkä palkkakysymyksestä puhuminen ratkaisisi hoitolan ongelmat, on naiivi ja kansalaisia aliarvioiva tilanteen yksinkertaistaminen. Risikon hurskaat toiveet kumisevat onttouttaan. Kokoomus ei vaaliohjelmassaan eikä vaalikeskusteluissa ole ollut valmis ottamaan huomioon siihen tarvittavia rahoja eikä todellisuudessa myöskään ole valmis käyttämään siihen vaadittavia varoja tulevaisuudessa, toteaa Feldt-Ranta sähköpostiviestissään YLE Uutisille.


Feldt-Ranta on kyllä oikeassa siinä, että kyseessä on muutakin kuin palkkaus. Toisaalta Risikkokin on nyt kääntynyt "hieman" toiseen suuntaan tässä kysymyksessä.

Lisää saa ehdotella.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Pakkotyölaki rajojen ulkopuolella

NBC raportoi Suomen erikoisesta laista.

"Tämä saattaa olla ensimmäinen kerta kun eurooppalainen hallitus säätää lain, joka tekee työntekijän irtisanoutumisesta epäpätevän."

Pakkotyölaki hallituspuolueiden näkökulmasta

Jokaisella neljästä hallituspuolueesta on oma näkemyksensä pakkotyölaista, jota myös potilasturvallisuuslaiksi kutsutaan. Koska Keskustan mielipiteistä on vaikea ottaa selvää, niin on hyvä esitellä hallituspuolueista ne, jotka julkaisevat ajankohtaisista asioista netissä tietoa. Ne hallituspuolueet, jotka tässä on esiteltävinä ovat myös ainoat, jotka eivät ole ilmoittaneet tulostaan huomiseen mielenosoitukseen.

Kokoomuksen Jyrki Katainen on sitä mieltä, että lain ainoa tarkoitus on turvata perustuslaillinen oikeus elämään. Katainen pelkää, että jos kaikille maksetaan palkankorotuksia saattaa menot nousta miljardiin euroon. Katainen kritisoi "joidenkin" ajatusta hyvien vuosien tuomien verotulojen käyttämisestä kuntien palveluntuotantoon velanmaksun sijaan. "Se suistaisi valtiontalouden pois raiteiltaan."

Jyrki Kasvi ja Anni Sinnemäki ovat kirjoittaneet blogeihin pakkotyölaista. Sinnemäen kirjoitus on neutraali ja muistuttaa enemmän lehtien uutisointia kuin kannanottoa. Sinnemäki kuitenkin tekee hieman eroa Kataiseen kannattamalla sekä lakia että palkankorotuksia. Kasvi kirjoittaa samoista asioista ja osa teksteistä näyttää olevan sanamuotojen ja esimerkkien kautta varsin samanlaisia. On siis syytä olettaa, että hallituspuolueilla on yhteinen tiedotusstrategia siitä, mistä puhutaan ja mistä ei puhuta.

Satuja aikuisille

Oikeus järjestäytyä ja taistella kollektiivisesti työehtojen puolesta on yksi tärkeä oikeus. Samoin on oikeus elämään ja koskemattomuuteen. Olen samaa mieltä siitä, että näiden mennessä vastakkain oikeus elämään ja koskemattomuuteen voittaa.

Tilanteessa, jossa olisi mahdollista rahallakin tehdä jotain on tilanne toinen. Kuvitellaanpa, että jossain olisi valtio, jonka hallitukselle on juuri ilmoitettu, että sairaanhoitajat vaihtavat alaa, jos ei ala palkkaa tippua pöydälle. Kuvitelkaapa, että samaan aikaan, hallitus antaisi vaikka autoilijoille 260 miljoonan veroalennukset. Tämä siksi, että hallituksen mielestä on tärkeää, että autoja verotetaan vähemmän. Hallitukselle on myös tärkeää, että autoja verotetaan päästöjen mukaan.

Sitten kuvitelkaapa, että tämä hallitus päättäisi maksaa pari miljardia mielikuvituksellisia euroja, jotta hallituksen valtio näyttäisi hyvältä kansainvälisten luotottajien silmissä. Kuvitelkaapa, että hallitus sitten antaisi koulutetuille naisvaltaisille aloille 150 miljoonaa. Näihin aloihin kuuluu myös sairaanhoitajat.

Kuvitelkaapa, että sairaanhoitajat hihittävät hetken. Sitten he laskevat paljonko rahaa heille annettiin. Joku laskee, että he saavat valtiolta 30 euroa jokainen. Hurraa sanoo hallitus. Opiskelijat saavat 40 euroa. Hurraa sanoo hallitus. Ainoastaan opiskelijat hurraavat mukana.

Sitten sairaanhoitajat sanovat, että sitten me lähdetään oikeasti ja he jättävät irtisanoutumisilmoitukset. Sitten hallitus naurahtaa makeasti ja säätää lain, että ei saa irtisanoutua ja jos irtisanoudut niin me annetaan sakkoa. Sairaanhoitajat sanovat, että no sitten saatte tulla hakemaan meidät kotoa töihin. Hallituksen kaverit sanovat, että laki on väärä, mutta tarpeellinen. Ne, jotka eivät saa olla hallituksen kavereita, eivät haluakaan olla.

Mikä on tämän tarinan opetus?

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Pakkotyölaki etenee

Eduskunnassa käytiin eilen ensimmäinen käsittely hallituksen pakkotyölaista, jota myös lakonmurtajalaiksi on sanottu. Asiasta pidettiin 255 puheenvuoroa.

Käykääpä etsimässä omat joukkonne sieltä.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

MIELENOSOITUS PAKKOTYÖLAKIA VASTAAN TORSTAINA 15.11. klo 15

Tiedote
12.11.2007
Vapaa julkaistavaksi heti


MIELENOSOITUS PAKKOTYÖLAKIA VASTAAN TORSTAINA 15.11. klo 15

Suomen hallitus ei suostu neuvottelemaan kunnollisen kuoppakorotuksen
antamisesta hoitajille. Kunnilla ei ole mahdollisuutta nostaa hoitoalan
palkkoja, ellei hallitus anna siihen rahaa. Ainoa, joka jumiutuneen
tilanteen pystyy ratkaisemaan, on hallitus. Hallituksella on miljardien
eurojen ylijäämä käytössään, muttei tahtoa lunastaa lupauksiaan.

Ihmisoikeuksia loukkaavalla pakkotyölailla pyritään estämään
sairaanhoitajien työtaistelu. Hallitus asettaakin rahan ihmishenkien
edelle ja pakottaa sairaanhoitajat vastuunkantajiksi. Etenkin
sairaanhoidon tulevaisuus on nyt vaakalaudalla, hallituksen toiminnan
johdosta alasta kiinnostuneiden joukko tulee pienenemään, vaikka jo nyt
kärsitään hoitajapulasta.

Tule Eduskuntatalolle osoittamaan tukea sairaanhoitajille ja vastustamaan
hallituksen törkeää vastakkainasettelua. Mielenosoitus alkaa
Eduskuntatalon portailla torstaina 15.11. klo 15.


Mielenosoituksen järjestäjinä on joukko huolestuneita kansalaisia,
kansalaisjärjestöaktiiveja, hoitajia, kätilöitä ja opiskelijoita.

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Historiallinen korotus

Jyrki Kataisen (kok.) mainostama historiallinen kuoppakorotus sairaanhoitajille pitää paikkaansa. 30 euroa per lärvi on paljon suurempi korotus kuin mitä edellinen hallitus antoi eläkeläisille. Se taisi olla 5 euroa per lärvi.

Todellisen historiallisen korotuksen saivat kuitenkin opiskelijat 15 prosentin tuen korotuksella, mikä tarkoittaa noin 40 euron korotusta. Käytännössä hallitus siis tuki omalta osaltaan absoluuttisesti enemmän opiskelijoiden toimeentuloa kuin mitä se on varannut sairaanhoitajien toimeentuloon.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Viikon kysymys potilasturvallisuudesta

Viime viikon kysymys käsitteli vapaan tiedonvälityksen, vapaan sivistyksen ja tekijänoikeuksien välistä ristiriitaa. Äänestäneistä 69 prosenttia oli sitä mieltä, että dekriminalisoimalla ei-kaupallisen tiedonvälityksen voitaisiin asia ratkaista parhaiten annetuista vaihtoehdoista. Muut vaihtoehdot olivat yleisvero, joka jaettaisiin tekijöiden kesken, pedagogisen toiminnan jättäminen tekijänoikeudensuojan ulkopuolelle, kieltämällä tekijänoikeuksien siirtymisen työsuhdeperustaisesti. Tämän lisäksi oli tarjolla jotain muuta tai ei mitään -vaihtoehdot.

Tämän viikon kysymys käsittelee hallituksen lakiesitystä "potilasturvallisuuden varmistamisesta terveydenhuollon työtaistelun aikana".

Periaatteessa laista löytyy jo kohta, jolloin voidaan ihmisiä määrätä suorittamaan tiettyjä töitä. Tätä nyt ei ole ymmärrettävästi käytetty pitkään aikaan. Pakkotyöllä on hieman ikävämmin sointuva synonyymi orjuus. Ben Zyskowicz (kok.)sanoi Helsingin sanomien mukaan laista, että emme kannata, mutta hallituksen kannattaa kuitenkin tehdä tämmöinen laki varmuuden vuoksi kassakaappiin. Annika Lapintie (vas.) sanoi saman lehden mukaan, että ei tarvita vaan sieltä kassakaapista voisi ottaa rahat.

Jos unohdetaan kuitenkin tuo hieno poliitttinen nokittelu, niin tilanteeseen voi nähdä joitain hyviäkin puolia. Pakkotyöhön kutsuttavat saavat kuitenkin korvauksen, joka on 1,3 kertainen normaalista maksettavasta palkasta. Lain lukutaitoni on sen verran heikko, että siinä näytettiin poistettavan kaikenlaiset lisät käytöstä, mutta en ole varma. Jos lisät säilytettäisiin, niin kaikki sairaanhoitajat kannattaisi palkata tällä tavalla, jolloin kaikki saisivat 30 prosentin korotukset.

Jos kuitenkin unohdetaan, että tätä lakia ei tulla käyttämään noin ja mietitään miten tämä sopii porvarilliseen ideologiaan. Eetu Komsi kirjoitti näin Helsingin sanomien keskustelupalstalle: "Toiseksi tällaisella lakialoitteella porvarihallitus tekee, kuten tässä ketjussa aiemminkin jo huomautettiin, pilaa koko porvarillisuudesta ja vapaan markkinatalouden ideasta. Juuri oikeistopuolueethan ovat liputtaneet esim. nykyisen työmarkkinajärjestelmän romuttamisen puolesta aikoinaan. Työmarkkinoiden pitäisi kuulemma mennä siten, että sekä työnantajat että työntekijät voivat kilpailuttaa toisensa: jos kokee, ettei saa ansaitsemaansa palkkaa, voi aina olla ottamatta työtarjousta vastaan tai irtisanoutua ja hakeutua muualle. Nyt, kun hoitajat oikeasti ovat yhtenä rintamana sen tekemässä, niin se aiotaankin kieltää lailla. Porvarihallitus veti maton myös oman aatteensa alta."

Hankala palahan tämä näyttää porvareille olevan. Toisaalta ei haluta maksaa julkisella puolella oleville palkkkoja, toisaalta ei haluta sitä alaskaan ajaa. Keskustan puolella näyttää rivit ainakin hajoilevan yhden kansanedustajan kohdalla. Kansanedustaja Paula Sihto (kesk.), joka on myös sovittelulautakunnan jäsen ei suhtaudu hallituksen toimiin. Hänen näkemyksensä mukaan hallitus vain vaikeuttaa neuvotteluita. Kataisen mukaanhan hallitus ei ole osapuolena tässä kiistassa eikä kenenkään sovittelulautakunnan ulkopuolisen tule käydä mitään keskustelua, koska ne vain haittaisivat. Hallituksen esitys on varmasti täysin objektiivinen, muuten vain tehty aloite, joka päättyy sanoihin: "Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 ja se on voimassa enintään sen ajan kuin Tehy ry:n työtaistelu kestää. Laki kumotaan tasavallan presidentin asetuksella. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. "

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Romaanin selätystä

Olen monta kertaa yrittänyt selättää kirjallisuuden päälajia romaania. Viimeisin yritelmäni on työpöydälläni nimellä Kuinka minusta tuli rikollinen. Pari päivää sitten ihmettelin todellisuuden taidetta jäljittelevää ominaisuutta:

Ote ensimmäisestä kappaleesta:
Oikeastaan koko tapahtumaketjun aloituskohdaksi voisi laskea ala-asteeni. Se oli pieni, noin kahdensadan oppilaan laitos, jota johti nähdäkseni tyrannimainen rehtori. Tämä on nykyinen tulkintani. Lapsena pidin häntä vain idioottina ja kusipäänä. Unelmoin siitä, että minusta tulisi joskus jotain suurta, jotta voisin erottaa hänet tai tehdä jotain julmaa kostoksi. Ehkä viedä hänen eläkkeensä tai tuhota hänelle jonkin rakkaan esineen. Ehkä voisin viedä häneltä hengen. Myöhemmin kostohalut katosivat, mutta yksi muistikuva jäi jäljelle.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Nietzsche on täällä taas

Roskalehdistä
Lehti ennustaa jo tulevaa: roskalehdet kuolaavat jo päästäkseen repimään asian auki.

Epäilemättä seuraavat kaksi viikkoa saamme lukea roskalehtien laatujournalismia. Ketkä muut ovat käyneet samaa koulua? Voiko tämä tapahtua jossain muualla? Top10 mahdolliset seuraavat paikat? Pitäisikö internet sulkea tai asettaa lisää suodattimia? Jos olisi ollut enemmän poliiseja, niin tämä olisi estetty? Metallinpaljastimet ja aseistetut vartijat tekevät kouluista turvallisia? Grand theft auto? Mitä hän luki viimeksi? Mitä hän näki telkkarista? Pitäisikö uutisia näyttää vasta kello kymmenen jälkeen? Pitäisikö Nietzsche poistaa kirjahyllyistä?

Nietzscheläisestä filosofiasta
Also Sprach Zarathustra: 'Ihminen on silta yli-ihmiseen.' (muistinvarainen)

Sturmgeist89 manifestissaan:

Edit: Digitodayn sivuilta manifesti on poistettu, mutta Iltalehden sivuilta se vielä löytyy. Laitan sen kokonaisuudessaan tähän ennen kuin se häviää sieltäkin.

edit2: Iltalehdenkin juttu on puutteellinen. Ginagamingin blogista löytyy juttu vielä pitempänä.

Luonnollisen valitsijan manifesti

Kuinka Luonnonvalinta Muuttui Idiokraattiseksi Valinnaksi?

Tänään luonnonvalinnan prosessi on kokonaan väärillä raiteilla. Se on kääntynyt. Ihmiskunta on taantunut jo hyvin pitkään. Jälkeenjääneet ja tyhmät, heikkomieliset ihmiset lisääntyvät enemmän ja nopeammin kuin älykkäät, vahvamieliset ihmiset. Lait suojelevat jälkeenjäänyttä enemmistöä, joka valitsee yhteiskunnan johtajat. Nykyinen ihmisrotu ei ole pettänyt vain esi-isiään, vaan myös tulevat sukupolvet. Homo Sapiens, HAH! Enemmänkin Homo Idioticus minulle! Kun tarkkailen ihmisiä, joita näen joka päivä yhteiskunnassa, koulussa ja kaikkialla… en voi sanoa kuuluvani samaan rotuun kuin tämä kurja, ylimielinen ja itsekäs ihmisrotu. Ei! Olen kehittynyt askeleen ylemmäksi!

Luonnollisuus on kriminalisoitu uskontojen, ideologioiden, lakien ja muiden massaharhajärjestelmien kautta. Yksilöllä, joka käy läpi luonnollista valtaprosessiaan ja yrittää elää luonnollisesti, mutta hänelle kerrotaan että tapa jolla hän toimii tai ajattelee on joko väärin tai tyhmää, todennäköisesti reagoi tavalla jota järjestelmässä pidetään ”mielenterveyshäiriöinä”. Todellisuudessa ne ovat vain luonnollisia reaktioita luonnollisen valtaprosessin häiriintymiseen. Heillä on jotakin seuraavista (riippuen yksilön persoonallisuudesta): alemmuuden / ylemmyyden tuntemuksia, vihamielisyyttä, aggressiota, turhautuneisuutta, masentuneisuutta, itsevihaa / vihaa muita ihmisiä kohtaan, itsemurha / murha –ajatuksia jne… ja se on kokonaan luonnollista.

Ihmiset ovat vain laji muiden eläinten joukossa eikä maailma ole olemassa vain ihmisiä varten. Kuolema ja tappaminen ei ole tragediaa, sitä tapahtuu luonnossa koko ajan kaikkien lajien kesken. Kaikki ihmiselämät eivät ole elämän eikä pelastettavan arvoisia. Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) yksilöiden tulisi elää kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla.

Ongelmaan on myös toinen ratkaisu: tyhmät ihmiset orjina ja älykkäät vapaina. Tarkoitan tällä sitä, että niiden joilla on vapaa mieli, jotka kykenevät älykkääseen eksistentiaaliseen ja filosofiseen ajatteluun, ja tietävät mitä on oikeudenmukaisuus, tulisi elää vapaasti ja olla hallitsijoita… ja robottimaiset massat, he voivat olla orjia kun eivät nytkään siitä välitä ja koska heidän mielensä ovat niin jälkeenjääneellä tasolla. Gangsterit, jotka nyt hallitsevat yhteiskuntia, tulisivat saamaan sen, minkä he ansaitsisivat.

Totta kai on myös lopullinen ratkaisu: koko ihmiskunnan kuolema. Se ratkaisisi kaikki ihmisyyden ongelmat. Mitä nopeammin ihmisrotu on hävitetty maailmasta, sen parempi… ketään ei tulisi jättää eloon. En tunne armoa maapallon saastalle, säälittävälle ihmisrodulle.

Kollektiivinen Deindividualisaatio: Totalitarismi & Demokratian Harha

Kollektiivinen deindividualisaatio on ilmiö, jossa yksilö koulutetaan osaksi aivotonta laumaa, jota hallitsee valtio, yhtiö, kirkko tai joku muu järjestö, ryhmä, ideologia, uskonto tai massaharhajärjestelmä, jonka säännöt, moraalisuuden ja käyttäytymismallit massa omaksuu. Tämä ilmiö on ollut tuttu kaikissa despoottisissa, autoritaarisissa, totalitaarisissa, monarkistisissa, kommunistisissa, sosialistisissa, kansallissosialistisissa, fasistisissa ja uskonnollisissa yhteiskunnissa kautta historian. Myös nykyajan länsimaisissa demokratioissa on sama ilmiö. Se vain tehdään niin, että ihmiset luulevat olevansa vapaita, mutta eivät tajua että heitä orjuutetaan. Enemmistö yhteiskunnan ihmisistä on heikkomielistä, tietämätöntä ja jälkeenjäänyttä massaa, jotka toimivat kuin ohjelmoidut robotit ja hyväksyvät orjuuden vapaaehtoisesti. Mutta en minä! Olen itsetietoinen ja tiedostan mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja miten se toimii. Minulla on vapaa mieli! Ja minä valitsen mieluummin vapauden kuin elämän robottina tai orjana. Voitte toki sanoa, että minulla on jonkinlainen ”jumalakompleksi”, toki… teillä on sitten ”ryhmäkompleksi”! Verrattuna teihin jälkeenjääneisiin massoihin, olen todellisesti jumalankaltainen.

Totalitaariset hallitukset hallitsevat ihmisiä koulutusjärjestelmän, massakulutusjärjestelmän, massamedian, väkivaltamonopolin (poliisi, armeija) ja lakien jotka kriminalisoivat ne yksilöt, jotka ajattelevat eri tavalla kuin enemmistö, avulla. Demokratia… tarkoittaako demokratia mielestänne vapautta ja oikeudenmukaisuutta? Olette väärässä. Demokratia on moraalisen enemmistön diktatuuria… ja enemmistöä manipuloi ja hallitsee valtiomafia. Nykyisellä länsimaisella demokratialla ei ole mitään tekemistä vapauden tai oikeudenmukaisuuden kanssa; se on totalitaarinen ja korruptoitunut järjestelmä. Lait asetetaan voimaan eduskunnan toimesta ja ihmiset aivopestään kannattamaan järjestelmää sekä kytketään institutionaalisiin rakenteisiin heti syntymänsä jälkeen. Yhteiskuntia hallitsee manipuloivat ja karismaattiset populistipoliitikot, jotka välittävät vain enemmistön eduista, eivätkä perusta päätöksiään järkeen vaan massojen tunteisiin. Massat antavat valtion auktoriteettien tehdä kaikki tärkeät päätökset heidän puolestaan. Massat hankkivat koulutuksen, opiskelevat, menevät töihin ja äänestävät vaaleissa. He luulevat olevansa vapaita eivätkä kyseenalaista tai kritisoi järjestelmää. Heistä on tullut robotteja. Se on kuin mielen sisään rakennettu mekanismi, joka jättää hyvin vähän valinnanvaraa yksilölle ajatella, puhua ja toimia itsenäisesti.

Kolmenlaisia Ihmisiä

Maailmassa on kolmenlaista persoonallisuustyyppiä:
1) yksilöllinen ihminen (3% maailman väkiluvusta)
2) manipuloiva ihminen (3% maailman väkiluvusta)
3) massaihminen (94% maailman väkiluvusta)

#1 & #2 tyypin persoonallisuudet ovat älykkäitä, luovia ja itsetietoisia. He ovat valinneet hieman erilaiset polut. #3 tyypin persoonallisuudet ovat vähemmän älykkäitä ja vähemmän luovia sekä heikkoja mieleltään ja heitä hallitseekin #2 tyypin persoonallisuudet. Prosentit ovat vain arvioita, mutta perustuvat Gaussin käyrään ja ihmiskunnan historiaan eli siihen kuinka ihmiset ovat järjestäytyneet yhteisöihin. Ja näin on ollut aina siitä lähtien, kun ihmiset kerääntyivät järjestäytyneisiin yhteiskuntiin.

Toinen tapa jakaa ihmiset on hieman erilainen, mutta perustuu samoihin faktoihin, ihmisluonteeseen sekä historiaan. Jako tapahtuu älykkyyden ja mielen laadun mukaan seuraavasti:
1) älykkäät (3% maailman väkiluvusta)
2) lievästi henkisesti jälkeenjääneet, ns. normaalit tai ”robotit” (94% maailman väkiluvusta)
3) vaikeasti henkisesti jälkeenjääneet, ”vihannekset” (3% maailman väkiluvusta)

Totaalinen Sota Ihmiskuntaa Vastaan

Tänään tehdään historiaa

Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan. Jokin aika sitten uskoin ihmisyyteen ja halusin elää pitkän ja onnellisen elämän... mutta sitten heräsin.Aloin ajatella kaikkea syvemmin ja tiedostin asioita. Mutta eksistentiaalinen pohtiminen ei ollut helppoa. .. se, kuinka paljon tiedostan asioita, on tehnyt minut onnettomaksi, turhautuneeksi ja vihaiseksi. En vain voi olla onnellinen tässä yhteiskunnassa tai todellisuudessa, jossa elän. Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena... olen tullut pisteeseen jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan.

Elämä on vain tarkoituksetonta sattumaa... pitkän evolutiivisen kehityksen ja monien eri tekijöiden ja syiden tulosta. Kuitenkin elämä on myös sitä, mitä yksilö haluaa sillä tehdä. Ja minä olen oman elämäni diktaattori ja jumala. Ja minä olen valinnut tieni. Olen valmistautunut taistelemaan ja kuolemaan ajatteluni puolesta. Minä, luonnollisena valitsijana, eliminoin kaikki jotka näin epäsopiviksi, häpeäksi ihmiskunnalla sekä luonnonvalinnan virheeksi.

Voitte kysyä itseltänne, miksi tein tämän ja mitä haluan. Noh, suurin osa teistä on liian ylimielisiä ja mieleltään sulkeutuneita, jotta voisitte ymmärtää... Luultavasti sanotte, että olen "mielenvikainen", "hullu", "psykopaatti", "rikollinen" tai jotain muuta tämän tapaista roskaa. Ei, totuus on että olen vain eläin, ihminen, yksilö, toisinajattelija.

Olen saanut tarpeekseni. En halua olla osa tätä kieroutunutta ja mätää yhteiskuntaa. Kuten jotkut viisaat miehet ovat sanoneet, ihmiskunta ei ole puolustamisen arvoinen... vain tappamisen. Mutta... Kun viholliseni juoksevat peloissaan ja piiloutuvat mainitessaan nimeni... Kun korruptoituneiden hallitusten gangsterit on ammuttu kaduilla... Kun idiokraattinen valta ja demokraattinen järjestelmä on korvattu oikeudenmukaisuudella... Kun älykkäät ihmiset ovat vihdoinkin vapaita ja hallitsevat yhteiskuntia idiokraattisen enemmistön sijasta... Sinä suurena vapautuksen päivänä, tiedätte, mitä minä haluan.

Kauan eläköön vallankumous... vallankumous järjestelmää - joka orjuuttaa paitsi heikkomieliset massat, myös älykkäiden yksilöiden pienen vähemmistön - vastaan! Jos haluamme elää erilaisessa maailmassa, meidän tulee toimia. meidän tulee nousta orjuuttavia, korruptoituneita ja totalitaarisia hallintoja vastaan ja syrjäyttää tyrannit, gangsterit ja idiokraattinen valta. En yksin voi muuttaa asioita paljon, mutta toivottavasti tekoni inspiroi kaikkia maailman älykkäitä yksilöitä jonkinlaiseen maailmanlaajuiseen sotaan ja vallankumoukseen vallitsevia järjestelmiä vastaan. Järjestelmä, joka kriminalisoi luonnollisuuden ja oikeudenmukaisuuden, on viholliseni. Ihmiset, jotka elävät harhamaailmassa ja kannattavat järjestelmää, ovat vihollisiani.

Olen valmis kuolemaan asian puolesta... asian, jonka tiedät olevan oikein, oikeudenmukaista ja totuutta... vaikka häviäisinkin tai taistelu muistettaisiin vain pahana... Mieluummin taistelen ja kuolen kuin elän pitkän ja onnettoman elämän.

Ja muistakaa että tämä on minun sotani, minun ideani ja minun suunnitelmani. Älkää syyttäkö ketään muita teoistani. Älkää syyttäkö vanhempiani tai ystäviäni. En kertonut kenellekään suunnitelmistani ja pidin ne aina omassa mielessäni. Älkää syyttäkö elokuvia, joita katson, musiikkia jota kuuntelen, pelejä joita pelaan tai kirjoja joita luen. Ei, niillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Tämä on minun sotaani: yhden miehen sotaa inhimillisyyttä, hallituksia ja heikkomielisiä massoja vastaan! Ei armoa maapallon saastalle! INHIMILLISYYS ON YLIARVOSTETTUA! On aika laittaa LUONNONVALINTA & SOPEUTUVIMPIEN SELVIYTYMINEN takaisin raiteilleen.

Jokaiselle se minkä hän ansaitsee.

Laulava lintu



Sopranoksien viimeinen tuotantokausi on lopuillaan. Vaikka Sopranoksen viimeisetkin osat olisi jo käden ulottuvilla niin säästelen itseäni. Yksi kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista on päättymässä ja nyt kannattaa nauttia sulatellen jokaista jaksoa viikon verran. Miten kaikki tuleekaan päättymään?

Nyt näyttää siltä, että Tony Sopranon (James Gandolfini) masennus ja äkkipikaisuus kulkevat käsi kädessä. Siltoja poltellaan takana. Viimeinen tuotantokausi käsittelee oikeastaan kahta rinnakkaista tarinaa teemalla ei omena kauas puusta putoa. Tonyn tullessa koko ajan väkivaltaisemmaksi, samoin tekee hänen poikansa Anthony (Robert Iler). Huipulle ei päästä leikkimällä kilttiä. Kuitenkin heidän kohtalonsa näyttää kiveen kirjoitetulta. He eivät ole vastuussa teoistaan, vaan tulevat heitetyksi tiellensä. Tonyn väkivaltaiset purkaukset ovat aina jonkin ylevän syyn takana kuten perheen suojelu tai sovinnon tekeminen. Anthony taas on kuin kopio isänsä nuoruusvuosista, jolloin hän vain sattui olemaan väärässä porukassa.

Jari Tervo vihjaili sarjan alkaessa siitä, miten kaikki tulisi päättymään. Ratkaisu löytyy nimestä. Miksi kutsutaan ilmiantamista alan piireissä? Mitä yhteistä tällä on sarjan nimen kanssa?

Vai onko se sittenkin vain nimi?

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Alastoman apinan seksuaalikontrolli

Stellarin valvontaryhmän raportti Betelgeuzen tieteelliselle yhdistykselle:

Tarkkailtuani pitkään alastonta apinaa olen päätynyt tekemään seuraavia johtopäätöksiä lajin käyttäytymisestä. Vaikka lajia ei voida jakaa selkeästi mihinkään tiettyihin rotuihin, voidaan alueellisella käyttäytymisellä osoittaa olevan tiettyjä eroja. Seksuaalisuus näyttää olevan yksi kontrolloiduimmista osa-alueista. Pohjois-Amerikan ja Euroopan maantieteellisillä alueilla on yleistä, että alastoman apinan täytyy piilottaa vartalonsa. Havaintojeni perusteella voin todeta, että tilanteissa, joissa alaston apina paljasti vartalonsa, yksi tai useampi muista saman lajin yksilöistä toteuttivat rituaalin, jota voisimme kutsua vaikka vangitsemiseksi. Yleensä paljasyksilö lukitaan jonnekin tilaan. Uskoakseni tämä liittyy jollain tavalla pariutumisen kontrolliin. Pariutumisen kontrolli näyttää noudattavan vallankäytössään suoran lineaarista hierarkiaa, jossa yksi henkilö tai ryhmittymä, jota tässä kutsun eliitiksi, johtaa klaaneja. Pituus- ja leveyspiiri 64N26E:n seksuaalikontrollista näyttää vastaavan nelisilmäinen omenamehuun kiintynyt urosyksilö.

Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maantieteellisillä alueilla seksuaalikontrolli ei ole yhtä tarkkaan rajattua, vaan vartalon paljastelua tapahtuu paljon enemmän eivätkä muutkaan yksilöt näytä loukkaantuvan tästä. Vaikka emme osaa ymmärtää heidän kommunikaatiotaan täydellisesti johtuen jatkuvista variaatioista pientenkin alueiden sisällä olemme kuitenkin pystyneet päättelemään lajin sisäisen kontrollin malleista, että he eivät ole vielä tulleet tietoiseksi tästä. Uskomme kuitenkin, että lisätutkimukset voisivat valottaa sitä näkymätöntä koodia, joka aiheuttaa alistumisen tähän kontrolliin. Laji kykenee käyttämään väkivaltaa myös lajitovereitaan kohtaan. Olemme arvelleet kommunikaatioanalyysin perusteella, että vaikkakaan he eivät ole tietoisia omasta seksuaalikontrollistaan, he pystyvät arvioimaan kaukaisempien lajiyksilöiden toimintaa samoin perustein kuin mekin. Esimerkiksi omenamehuklaani (olemme nimenneet klaaneja todennäköisten johtajien mukaan) on osallistunut muiden klaanien kanssa alkeellisten ohjusten ja tuliaseiden käyttöön Aasian alueella. Kommunikaatioanalyysin perusteella uskomme, että he ovat olleet närkästyneitä tavasta, jolla Aasian klaanit säätelevät vartalonsa paljastamista. Uskomme, että pystymme lähiaikoina selvittämään, mikä vartalon paljamisesta tekee lajista väkivaltaisen. Tältä erää emme pysty kuitenkaan sanomaan vielä mitään tarkkaa.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Uusisuomi.fi edistää rikollisuutta

Voi herran pieksut ja samperin samperi. Jarmo Mäkelä Uusisuomi.fi:ssa edistää rikollisuutta. Hän on törkeästi yllyttänyt ainakin kymmeniä tuhansia suomalaisia nettirikollisiksi. Jarmo Mäkelä kertoo yksityiskohtaisesti miten ja kuinka paljon netistä voi ladata materiaalia. Suorat linkit esimerkiksi tekstitysten etsimiseen vain tekevät asiasta pahemman. Melkein voimme etukäteen aavistella, että tuolta löytyy myös tekstitys lapsipornoon ja terroristien koulutusvideoille, joita netti on pullollaan. Nyt harmittaa kun Tanja Saarela ja Kari Rajamäki eivät ole käytettävissä. Tätäkö kansa halusi? Nytkin Uusisuomi.fi:n kirjoituksessa kerrotaan tällä hetkellä olevan jo 120 000 nettirikollista. Montako tämän jälkeen?

Lopuksi jutussa vielä kerrotaan, että tulevaisuudessa kaikki taiteilijat lopettavat työnsä tai muuttavat ulkomaille nettipiratismin takia. Tähänkö on tultu? Tähänkö meidän pitää mennä? Nyt on aika nostaa kädet pystyyn ja huutaa: "LAPSIPORNOA!" ja antaa Ilkka Salmelle (Supon uusi johtaja) oikeudet katkaista internet.

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Ajatusrikoksia

Ajatusrikoksia yhteiskunnasta -blogin kirjoittaja on käynyt vähän väliä Paavon punajuurisivuilla kommentoimassa. Mielenkiintoinen poliittinen blogi, jota olen aina välillä käynyt vilkuilemassa. Mukana näyttää olevan runsaasti samoja teemoja kuin tässäkin blogissa. Smash asemit ja työtaisteluriidat kiinnostavat kirjoittaa. Ote on kuin Voimasta. Journalistista duunia ja näkemyksiä.

Blogin tuoreus saattaa kertoa siitä, että kyseessä on päähänpisto, joka loppuu alkuinnostuksen jälkeen. Toivottavasti näin ei käy.

Kiila tukee tehyä

Kiila antoi toissapäivänä tukensa Tehylle johtokunnan päätöksen mukaisesti.

"Kirjailija- ja taiteilijajärjestö Kiila ry. tukee tinkimättä Tehyn työtaistelua. On koko yhteiskunnan kannalta tärkeää, että hoitohenkilökunnan palkat saadaan kuntoon. Kiila muistuttaa, että kulttuurityöntekijäin tulotason heikko kehitys on osa samaa ongelmavyyhtiä, johon Tehy nyt ansiokkaasti osaltaan ottaa kantaa.

Kulttuuriyhdistys Kiila on vuonna 1936 perustettu suomalainen yhteiskunnallinen kirjailija- ja taiteilijaryhmä. Alusta asti moneen suuntaan kriittinen Kiila vastustaa syrjintää ja pahoinvointiyhteiskunnan rakennustalkoita. Kiila puolustaa kaikkien oikeuksia. Always on the critical edge!

Lisätietoja järjestön toimista: www.kiila.org"

Henkilökohtaisen tai oman järjestönsä tuen voi antaa tänne listalle.

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Arhinmäen syytteestä on luovuttu

Syyttäjä Harri Ilander veti syytteet pois kolmeltä henkilöltä Smash asem -"mielenosoituksen" yhteydessä. Syyttäjän mukaan ei ollut näyttöä siitä, että poliisi olisi antanut velvoittavia käskyjä, joita noudattamatta jättämisestä olisi voinut syyttää niskoittelusta. Syyte vedettiin pois myös Paavo Arhinmäeltä. Asiasta raportoivat ainakin Yle, Kansan uutiset ja Helsingin sanomat. Jopa peräseinojoen Keskustanuorten tekemästä liittokokousaloitteesta on käyty keskustelua Laura Tuomisen blogissa. Ajatusrikollinenkin on kirjoittanut aiheesta.

Poistumiskäsky on ollut yksi keskeisimmistä väittelyn aiheista. Esimerkiksi Kiasmalla poliisi antoi poistumiskäskyn, jota ei voinut kuulla. Tätä ei voida pitää velvoittavana. Toiseksi poliisi antoi myöhemmin käskyn (noin 20.30), jonka pystyi kuulemaan, mutta jota ei voinut noudattaa. Kiasmahan oli saarrettuna eikä ketään päästetty poistumaan. Myöhemmin asiasta on käynyt ilmi, että poliisi on päästänyt joitakin ihmisiä satunnaisesti pois. Mielenosoituspaikalta kahden korttelin päässä, Kaivopihalla, poliisi on antanut poistumiskäskyn, joka on ollut hieman kyseenalainen. Käskystä on liikkumassa kaksi versiota. "Tavalliset ihmiset saavat poistua, anarkistit jäävät" sekä "anarkistit saavat jäädä" on käskynä hieman tulkinnallinen. Entä, jos kokee olevansa sekä anarkisti että tavallinen ihminen? Neljänneksi käsky on annettu vasta kiinniottojen jälkeen.

Smash asemin jälkipyykki jakaakin ihmisten mielipiteitä moneen suuntaan. Joidenkin mielestä poliisi teki aivan oikein ja jatkossakin poliisin pitäisi sulkea liikenne keskustasta, ottaa kiinni satunnaisia ihmisiä ennakkotoimenpiteinä, huudella asiattomuuksia, antaa hipeille pamppua, estää mielenosoittamisia, estää sananvapautta, valehdella yleisölle, toisten mielestä taas ei.