perjantaina, toukokuuta 22, 2009

Kannabis yhtenä Eu-vaalien kysymyksenä

EU-vaalien ympärille rakennetuista vaalikoneista Irc-gallerian vaalikone näyttää edelleen kaikista pätevimmältä. Tämä on sinänsä huvittavaa, että Irc-gallerian käyttäjistä suurin osa on erittäin nuoria (keski-ikä on 20,55 vuotta) ja puoluepolitiikan ja vaalien uskotaan kiinnostavan nuoria kaikista vähiten. Siitä huolimatta Irc-gallerian vaalikoneen väitteet ovat kaikki hyvin asiallisia.

Myöskin päihdepolitiikka on päätynyt vaalikoneen kysymyspatteristoon. Päihdepolitiikkaa lähestytään tutun kannabiksen kautta. Kiistaa tuntuu aiheuttavan se, miksi kannabis on laiton kun alkoholi ja tupakka eivät sitä ole. Toisaalta kannabiksen ymmärretään olevan laiton, koska heroiinikin on. Laittomien huumeiden yhteydessä puhutaan usein myös lieveilmiöistä. Näitä lieveilmiöitä ei aina avata, mutta minun pikku kätyrini ovat paljastaneet, että kyseessä on ihmiskauppa ja kansainvälisesti järjestäytynyt rikollisuus. Omaan kallooni ei kuitenkaan mahdu, että mitä tekemistä ns. ”kukkaruukkulailla” (Rikoslain 50 luku) on kansainvälisesti järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan kanssa. Laki tekee rangaistavaksi kukkaruukun valmistamisen, jos tarkoituksena on kasvattaa kukkaruukussa esimerkiksi kannabista. Tästä teosta on hyvin pitkä matka orjuuteen. Hampun viljelijää ja orjaa näyttää yhdistävän ironisesti vankeus. Tosin hampun viljelijän kohdalla laillistettu väkivaltakoneistomme (valtio) uhkaa yksilön vapautta tietyin ehdoin kun orjan vapaus on jo riistetty. Saa hymyillä kyynikon pilke silmäkulmassa.

Helsingin sanomissa on tehty analyysi Irc-gallerian vaalikoneisiin annetuista vastauksista koskien kannabiksen laillistamista tietyin ehdoin. Väite kuului kokonaisuudessaan näin ”Mikäli päihdelainsäädäntö EU:ssa olisi yhtenevä, kannabis pitäisi laillistaa kontrolloidusti, kuten alkoholi.” Ehdokkailla on ollut mahdollista vastata kolmella eri tavalla eli olemalla samaa mieltä, olemalla eri mieltä tai jättämällä kysymyksen epärelevantiksi (”samaa mieltä”, ”eri mieltä” tai ”ei merkitystä minulle”).

On pakko myöntää, että huolimatta kaikesta ajasta ja vaivasta, jota olen käyttänyt käyttörikosten dekriminalisointikampanjaan, kannabis ei siitä huolimatta ole minulle mikään kohtalon kysymys. Jos se olisi, niin tällä perusteella minun olisi kaikkein järkevintä äänestää SKP:ta ja vasta sitten Vasemmistoliittoa. SKP:n 15 vastanneesta ehdokkaasta nimittäin seitsemän kannnattaa kannabiksen vapauttamista. Vasemmistoliitosta kysymykseen on vastannut myös 15, mutta vain neljä kannattaa vapauttamista. Kolmas sija menee jaetusti RKP:lle ja STP:lle. Tosin suhteellisesti laskien STP:llä ollaan suhteessa myönteisempiä. STP:llä kahdeksan ehdokasta vastasi kysymykseen ja kolme kannatti vapauttamista. Suhteessa STP:ssa on siis 37,5 prosentin kannatus kun RKP:ssa se on vain 20 prosenttia.

Vaalijärjestelmän ollessa suhteellista vaalitapaa noudattava, minun olisi järkevintä äänestää SKP:tä tämmöisessä tilanteessa oletuksella, että jos minun ehdokkaani vaaliliitosta joku tai jotkut valitaan parlamenttiin, niin todennäköisimmin hän olisi tässä yksittäisessä kysymyksessä samaa mieltä kanssani.

Jotain kuitenkin ehkä kertoo puolueitten muutoksista se, että Vihreitä pidetään yleisesti hyvin liberaalina puolueena, mutta heidän kohdallaan myönteisesti suhtautui ainoastaan Jukka Relander ja Umayya Abu-Hanna. Yllättäen siis ns. vasemmistopuolueet ovat liberaaleimpia tässä kysymyksessä. Kirjoittaja mieltää SDP, SKP:n, STP:n ja Vasemmistoliiton vasemmistopuolueiksi. RKP:tä kirjoittaja luonnehtii oikeistopuolueeksi. SDP:lläkin on vain kaksi myönteisesti suhtautuvaa ehdokasta eli Arja Alho ja Jenny Lindborg.

SKP:n myönteisesti vastanneita ovat Lauri Alhojärvi, Era Hanna, Aino Kainulainen, Jonas Kettunen, Tommi Lievemaa, Aapo Toivanen ja Juha-Pekka Väisänen.

Vasemmistoliitossa myönteisesti vastanneita ovat Atik Ismail, Kaarina Kailo, Anna Mikkola ja Jussi Saramo.

RKP:n myönteisesti vastanneita ovat Nina Af Enehjelm, Tom Biaudet ja Patrick Wingren.

STP:n myönteisesti vastanneita ovat Johan Bäckman, Leena Hietanen ja Hannu Kautto.

keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Irc-gallerian vaalikone

Nyt löytyi Irc-galleriastakin vaalikone. Valitettavasti en nyt ehdi sen kummemin kysymyksiä käydä lävitse, vaikkakin on kiinnitettävä huomiota siihen, että nuorille suunnattu Irc-galleria on asiapitoisempi kuin Helsingin sanomien vaalikone. Kun Helsingin sanomien vaalikoneessa ehdokas löytyy esimerkiksi sellaisella asiakysymyksellä kuin mitä sinulle tulee mieleen Brysselistä? Vaihtoehdoiksi tarjotaan olutta, suklaata, Eu:n hallintorakennuksia ja Belgian pääkaupunkia. Irc-galleria yrittää löytää sopivia ehdokkaita esimerkiksi sellaisella huumorikysymyksellä kuin "EU-asioista pitäisi järjestää enemmän kansanäänestyksiä".

Top10 Irc-gallerian vaalikoneessa on jälleen vasemmistopainotteista:
1. Kaarina Kailo Vas. 96 %
2. Jussi Saramo Vas. 96 %
3. Taina Hollo SKP 88 %
4. Atik Ismail Vas. 88 %
5. Arja Alho SDP 84 %
6. Pasi Toiviainen Vihr. 84 %
7. Eero Väätäinen Vas. 84 %
8. Umayya Abu-hanna Vihr. 84 %
9. Hanna Holopainen Vihr. 84 %
10. Anna Mikkola Vas. 84 %


Vähiten sopivat:
148. Jonathan Widell IPu 48 %
149. Teuvo V. Riikonen KD 48 %
150. Sofia Vikman Kok. 48 %
151. Risto E. J. Penttilä Kok. 48 %
152. Merja Renvall IPu 44 %


Puolueista sopivin olisi tosin Vasemmistoliiton sijasta SKP:
1. SKP Suomen Kommunistinen Puolue 15 80 %
2. Vas. Vasemmistoliitto 14 79 %
3. Vihr. Vihreä liitto 19 76 %
4. SEN Suomen Senioripuolue 1 76 %
5. STP Suomen Työväenpuolue 8 66 %
6. KA Köyhien Asialla 10 66 %
7. SDP Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 14 64 %
8. RKP Ruotsalainen kansanpuolue 14 64 %
9. Kesk. Suomen Keskusta 10 62 %
10. IPu Itsenäisyyspuolue 16 61 %
11. PS Perussuomalaiset 9 60 %
12. Kok. Kansallinen Kokoomus 17 59 %
13. KD Suomen Kristillisdemokraatit 8 59 %

lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Hesarin vaalikone

Helsingin sanomien oma vaalikone on avattu jokin aika sitten. Hankalia kysymyksiä oli jonkin verran. Luulen, että jos olisin poliittisesti vähemmän valveutunut, olisin tiettyihin kysymyksiin vastannut huomattavasti populistisemmin. Edellisissä EU-vaaleissa taisin saada vaalikoneista aika usein ykköseksi Juhani Saarta ja Pekka Buttleria. Äänestin kuitenkin Jussi Saramoa. Nyt hän näyttää olevan Hesarin vaalikoneen ykkönen. Vielä on kuitenkin aikaa punnita omaa päätöstä.

Ennen vaalikoneen täyttöä, olin ottanut jo harkintaan Jussi Saramon lisäksi Anna Mikkolan ja Aino-Kaisa Pekosen. Jostain kumman syystä olen leikitellyt ajatuksella äänestää Johanna Korhosta, mutta äänen antaminen Keskustalle tuntuu hieman nihkeältä. Anna Mikkolalle olin jo harkinnut tekeväni jotain vaalityötäkin. Pari viikkoa ennen vaaleja pitäisi jalkautuakin tuonne kadulle ja silloin olisi mielekästä, jos olisi oma ehdokas mielessä, jonka puolesta voisi lobata Suomessa asuvia EU:n kansalaisia.

10 sopivinta ehdokasta

1. 116 Saramo Jussi VAS 253
2. 103 Ismail Atik VAS 237
3. 69 Leander Esther SKP 231
4. 112 Puhakka Sirpa VAS 217
5. 109 Mikkola Anna VAS 209
6. 156 Reinikka Sami KESK 207
7. 145 Isoaho Juha KESK 203
8. 169 Kiljunen Kimmo SD 199
9. 140 Torvalds Nils R 199
10.107 Lapintie Annika VAS 183

10 epäsopivinta ehdokasta

165. 53 Pöntinen Kai KOK -148
166. 242 Sulkakoski Liisa SULKAKOSKI -155
167. 162 al Chibib Ahmed SD -155
168. 225 Bergh Flemming VIHR -158
169. 14 Parkkinen Tiina KÖYH -159
170. 106 Kärkkäinen Jukka VAS -170
171. 9 Mether Christer KÖYH -177
172. 13 Palonen Leena KÖYH -181
173. 55 Sarvamaa Petri KOK -204
174. 160 Tornberg Helena KESK -216


Vaalikone tarjosi myös puolueiden toplistan. Laitavasemmistossa näytetään menevän. Odotin kyllä SDP:n saavan korkeamman sijan kuin Keskusta. Ehdokkaitten ohjelmia tulee kylläkin hieman analysoida ennen vaaleja. Varsinkin tulisi etsiä syitä sille, miksi Keskustan ehdokkaat näyttävät olevan vaalikoneen perusteella lähempänä minun poliittisia mielipiteitäni.


1 VAS 105 17
2 SKP 105 18
3 STP 99 7
4 VIHR 41 17
5 IPU 34 16
6 KESK 31 13
7 SD 10 16
8 PS 7 10
9 SEN -8 1
10 R -9 19
11 KD -12 6
12 KÖYH -30 15
13 KOK -55 18
14 SULKAKOSKI -155
1

perjantaina, toukokuuta 08, 2009

Kapteeni jubilaation kuvauksissa

Yakup Albekoglun luoma Kapteeni Jubilaatio on tällä hetkellä kuvattavana ympäri Helsinkiä. Itselläni on elokuvassa pieni puherooli. Näyttää kuitenkin siltä, että kaikki Kapteeni Jubilaatioon liittyvät projektit päätyvät tekemisiin poliisin kanssa.

Tänään kuvauksissa olin juoksemassa (myönnetään hieman laitapuolen kulkijan näköisenä) Kaivarissa lyhyen matkaa. Pysähdyttyäni kuvauksen loputtua ja käännyttyäni takaisin poliisiauto kurvasi vierelleni.

Poliisi: Mitäs täällä tapahtuu?
Minä: Kuvataan elokuvaa.
Poliisi: Ai. Mietinkin tässä, että pitääköhän ison kaverin nousta autosta ulos. Kaikki on siis ok?
Minä: Kaikki kunnossa.
Poliisi: Selvä.