Huomenna aktivistit ryhtyvät mahdollisesti laajamittaiseenkin ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen. Helsingin sanomien uutisen mukaan poliisi odottaa noin satakuntaa henkeä paikalle. Arvio saattaa olla oikea tai väärä. Koska mielenosoituksen järjestäjiin liittyy monta tahoa, joista osa toimii itsenäisesti oman suunnitelmansa mukaan, voidaan olettaa, että arvio saattaa olla aivan hatusti heitetty. Aikaisempien mielenosoitusten osallistujien lukumäärä huomioonottaen arvio saattaa olla yläkanttiinkin. Ihmisiä on helpompi saada mielenosoituksiin lähelle kuin järjestää jopa matkoja.
Kuulumisia voi seurata Olkiluoto Blockade -blogista.
perjantaina, elokuuta 27, 2010
Huomenna blokataan Olkiluoto
Tagit
aktivismi,
mielenosoittaminen,
Olkiluoto,
ydinvoima
tiistaina, elokuuta 24, 2010
Kansan muisti testivaiheessa
Kuin seinän takaa löysin lupaavan nettiprojektin nimeltä KAMU eli Kansan muisti. Projekti on betavaiheessa, mutta vaikuttaa lupaavalta.
Projektin ilmeinen tarkoitus on toimia vallan vahtikoirana ja täyttää neljännen valtiomahdin tehtävän ja pitää kansa tietoisena kansanedustajien tekemisistä. Sivuille on kerätty kaikki kansanedustajat ja heidän tekemisiään seurataan hyvin tarkkaan. Ehkäpä jopa liiankin tarkkaan, koska tapa etsiä kansanedustajien äänestystuloksia löytyy samalla tavalla kuin Eduskunnan nettisivuilta, mutta äänestykset näkyvät huomattavasti helpommin. Myöskin kuvitettu puoli kansanedustajista kasvoineen ja äänestyspäätöksineen on jostain syystä helpompaa katsottavaa kuin Eduskunnan kuivakkaat pöytäkirjat.
Toinen hieno puoli on kansanedustajista tehdyt profiilit. Jokaisesta kansanedustajista näkee myös kuinka hyvin he käyttäytyvät puolueensa tavoin. Tätä nimitetään samanmielisyydeksi puolueen kanssa. Profiileissa näkyy myös kuinka paljon he ovat yhtä mieltä eduskunnassa tehtyjen päätösten kanssa. Turhempi tieto, vaikkakin olennainen, on kansanedustajien läsnäolo ja pidettyjen puheiden määrä. Tilastollisesti se saattaa antaa kuitenkin harhaanjohtavan kuvan. Viimeisten tutkimustietojen mukaan kansanedustaja saattaa pitää paljon puheita, ja olla silti aivan täysi mulkku.

eduskunta,
Kamu,
netti,
politiikka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)