torstaina, maaliskuuta 31, 2011

Vaalivideoiden aika

Teknisesti vaalivideot ovat kehittyneet huomatttavasti Youtuben alkuajoista. Sisällöllisesti videoista on tullut hyviä vaikkakin pituus on kasvanut. Sanotaan, että hyvä mainos kestää korkeintaan kolmekymmentä sekunttia, mutta mitä jos kyseessä on vaaleihin liittyvä musiikki- tai pornoelokuva? Youtubeen tehtävien videoiden on hyvä olla lyhyitä ja pituutta on turha kasvattaa vaikka olis kuvattu kuinka kivaa materiaalia. Vaalien alla tätä tulisi painottaa, koska materiaalia on tarjolla niin paljon, että liian pitkään selitetty mainos ilman huumoria, musiikkia tai teknistä osaamista on yhtä kuin tyhjät bitit.

Esimerkiksi Juuso Aromaan normipäivä kestää 3 minuuttia ja 50 sekunttia. Tarina on kuitenkin toimiva jäljitellessään Pauligin ammattilaishaastattelujen meininkiä. Muistattehan: "samalla ammattitaidolla tehdään myös Pauligin."



Vasemmalla puolella osaaminen on kuitenkin vaihtelevaa. Antti Tuurin vaalivideo on musiikkivideo, mikä on näppärästi leikattu ja hyvin tuotettu kappale. Kuitenkin SDP:n liivit, räppifiilistely ja Bob Geldof -maailma tuntuu hakevan esikuvaansa yhdeksänkymmentäluvun alkupuolen suomalaisista musiikkivideoista.



sympatiapisteitä musavideollaan kerää roimasti Tony Melville. Videon näkeminen tosin vaatii paljon minulta, joka kuuntelee työpaikallaan monta kertaa päivässä suomalaisen räpin helmiä Hannibaleista Laineen Kaspereihin.



Pia Pakarisen musavideo on taas, no, toivottavasti joku ääni tällä irtoaa:



Toisaalta Pakarisen toinen video, missä puhutaan yrittämisen puolesta on jo tiivistelmänä hyvä. Teksti on lyhyttä ja se sisältää väittämän, että ilman yrittäjiä ei rakenneta taloja. Video on asiallinen ja se on lyhyt. Minuutin mitta on oikein hyvä aika vaalivideolle, vaikka mennään jo puolen minuutin yli, videon jaksaa katsoa loppuun rakenteensa ansiosta.



Niin ja mites se porno. Oskar "Jeppe" Elmgren on tekemässä mahdollisesti Suomen ensimmäistä vaalipornovideota. Eräs ystäväni sanoi kerran, että jos se on mahdollista, siitä tehdään pornoa.

Ennen kuin tuosta pornosta menette innostumaan. Niin tuore tuulahdus loppuun TV-shopin kultavuosilta. Eiku hetkinen, kaveri on ehdolla tänä vuonna. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä Eero Isomaan:

torstaina, maaliskuuta 24, 2011

Super crazy pineapple

Pokerin tulevaisuus ja WSOP:n tuleva event 55 on tietenkin Supa eli oikealta nimeltään Super Crazy Pineapple.

Tämä on jatkuvasti kasvattava pokerin laji, johon minulla on ollut sekä ilo tutustua että keksiä kyseinen laji.

Tiivistelmä pokerin osaajille:
1) Jaetaan kaksi persekorttia kaikille samoin kuin Hold'emissa.
2) Panostetaan ison blindin jälkeen järjestyksessä
3) Kierros päättyy kun kukaan ei halua betsata (=panostaa)
4) Kaikille pelaajille jaetaan yksi kortti lisää
5) Jaetaan floppi
6) Omalla puheenvuorolla luovutaan yhdestä kortista siten, että jää kaksi jäljelle.

Tästä eteenpäin teoria kehittynee jokaisen käden jälkeen. Ollaan siis jonkin kauniin äärellä.

torstaina, maaliskuuta 17, 2011

Miksi alkoholi maistuu?

Miltä tuntuu juoda viinaa kahvilassa?
Tai olutta?

No hyvältä.

Olen kohta keski-ikäinen parasiitti ja ei tunnu yhtään pahalta talloa korkkia. Oikeastaan olen kyllästynyt selittämään, miksi en jaksa selvinpäin.

Mutta minulla on syitä miettiä vedenjuontia. Tykkään olla selvinpäin. En tykkää himmeistä muistikuvillisista aamuista (=muisti säilyy). Tykkään olla erakko.

Siitä huolimatta, en ole ikinä kokenut, että ihmiset itkisivät, kun löysään korkkia. Se on niin osa aikuisuutta.

Kyllä me kavereitten kanssa osataan juoda kahvia, mut se ei tarkoita, että sitä pitää vetää tappiin asti.

Asia mitä yritän väittää on, että monet meistä sekokielisistä ollaan streittareita, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi vetää kahvia aina. Joillekin se on aamukahvi, joillekin se on vankila. Joskus me ei ehkä ymmärretä sitä, että vankila on muutakin kuin kahvia.

Tänään lähdin itse ravintolasta paskalla fiiliksellä, join paljon vettä ja shotteja, silti aion joskus uudestaan juoda kahvia. Se ei tee meistä hyviä ihmisiä. Meidän pitää vain huomata, että ravintolat, ruoka ja koti eivät ole välttämätön yhdistelmä. Joskus me voimme olla erillään, mutta ei kaikki erillään aina, ikuisesti ja kaikkialla.

sunnuntai, maaliskuuta 13, 2011

Miksi alkoholi ei maistu?

Miltä tuntuu juoda vettä ravintolassa?
Entä kahvia?

Se tuntuu hyvältä.

Olen kohta 30 vuotias sinkku ja ei tunnu yhtään pahalta laittaa korkkia kiinni. Oikeastaan olen kyllästynyt selittämään miksi en jaksa juoda alkoholia.

Mutta minulla on syitä miettiä alkoholinkäyttöä. Tykkään erityisesti nousuhumalasta. En tykkää bläkäreistä (=muisti menee"). Tykkään seurallisesta tunnelmasta. Tykkään olla ystävien kesken.

Siitä huolimatta, en oikeasti ole kokenut, että ystävät nauraisivat minulle, koska vedän korkin kiinni. Se on niin teiniä.

Kyllä me kavereitten kesken voidaan vetää shottia, mutta ei se tarkoita, että pitää vetää loppuun asti iltaa.

Asia mitä yritän väittää on, että monet meistä suomenkielisistä ollaan alkoholisteja, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi vetää viinaa aina. Joillekin se on se perjantaipullo, joillekin se on ainoa mahdollisuus olla vapaalla. Joskus me ei ehkä ymmärretä sitä, että vapaa on muutakin kuin viinaa.

Tänään lähdin itse ravintolasta hyvällä tuulella, join paljon vettä ja kahvia, ja silti aion joskus uudestaan juoda viinaa. Se ei tee meistä huonoja ihmisiä. Meidän pitää vain huomata, että ystävät, viina ja koti eivät ole välttämätön yhdistelmä. Joskus me voimme olla yhdessä, mutta ei kaikki yhdessä aina, ikuisesti ja kaikkialla.