maanantaina, syyskuuta 08, 2014

Vapaavuori hyvä vai paha - ken tietää klikkaa

Jan Vapaavuori ärsytti aluksi aivan sikana meikäläistä, kun näin, että hän mainosti olevansa aidosti helsinkiläinen ja aidosti oikeistolainen. Maahanmuuttaja helsinkiläisenä (Ruotsista Keravalle, Keravalta Helsinkiin) kuvittelin hänen olevan jamppoja, jotka inisee siitä kun landejantterit tulee tänne eikä osaa bamlaa stadii. Ja oikeistolaisuuteena pidin jotenkin tätä monarkkityyppistä yksinvaltiutta, mutta oikeistolaisuudella on monta väriä, eikä monarkkisuus ole Vapaaavuoren se juttu.

Hän saattoi olla asuntoministerinä parempi kuin kukaan aikaisempi demari, hän saattaa olla jopa liberaalimpi kuin moni demari yhteenlaskettuna. Jopa hänen ininänsä Hok-Elannon kähmintäkulttuuria kohtaan olivat ilahduttavan markkinahenkisiä oikealla tavalla.

Luin tämän. Aluksi hermostuin, mutta perskutirallaa, olenkin yhtäkkiä 39 prosenttisesti samaa mieltä. Sitten olin jo 69 prosenttisesti. Lopulta olin sillä tavalla, että enhän minä tiedä edes mistä toimittaja homman kaivoi.

Vapaavuorihan on aika rentto jamppa. Tämmöinen lause tuli mieleen: "Lapsen synnyttämiseen tarvitaan yksi nainen, mutta kasvattamiseen koko kylä." Alunperin minua ärsytti loppujen lopuksi otsikko, että ihmiset opetetaan välttämään työntekoa ja nauttimaan sosiaaliturvasta. En mene nyt laittamaan Vapaavuoren suuhun omia sanoja, kun näyttää ilmeiseltä, että ainoa railo todellisuuden ja tuon kommentin välillä on, että joskus se pitää paikkaansa, joskus ei.

Ja sitten joudutaan palaamaan niihin hankaliin kysymyksiin, mitä on työ, mitä on yhteiskunta, mitä on joutilaisuus, mitä on kaikki ne politiikan avainsanat, joilla mediataidetta tehdään? Fyysikoille on aika selkeä käsitys mitä työ on. Tuntityöläisetkin tietävät mitä työ on. Ehkä siellä välissä on työtä, josta ei makseta palkkaa, ehkä ei. Ehkä maanantait eivät ole oikeasti työpäiviä ollenkaan. Ehkä sunnuntaisin tehdään kaikki työ, ja maanantaina ollaan vaan paikalla.

Tähän liittymättä:
Tsekatkaa: http://klikkausprostituoitu.blogspot.ie/
ja liittykää https://www.facebook.com/klikkausprostituoitu
Koska klick-klick-klick