Miten minusta tuli reaktivisti?

Millä muulla voisin aloittaa kuin sanomalla Trumpista jotain hyvää? Ehkä hän ei ole niin paha. Ehkä byrokratia pelastaa niin kuin Tuomas Enbuske kirjoittaa.

Joudun maalailemaan sovittelevaa pintaa kirjoitukseni aluksi. Tarvitsin myös jonkin reaktiivisen kirjoituksen alkuun. Ensimmäiset kaksi palstaa on kuvailua. Sitten seuraa neljä palstaa lisää kuvailua. Sitten kaksi palstaa ihan dadalta vaikuttavaa, mutta oikeasti ihan modernia ja jälkeenpäin itsestäänselvää. Viimeinen palsta on ihan tulenkatkuista reaktivismia.

Aktivismi. Sanakirjaan katsomatta tiedän, että se tarkoittaa toimintaa ja henkilöä, joka toimii. Tarkempi kuvailu todennäköisesti johtaa politiikan seuraan. Olisi jopa typerää minulta kuvitella, että aktivismi tarkoittaa kalastamista.

Re. Sanakirjaan katsomatta, tiedän, että sanalla on jonkinlainen perä anglosaksiseen sanaan react. Ehkä jopa taaksepäin. Tekisi pahaa jos selvittäisin sanan alkuperää tuota pitemmälle. Minulle riittää tämän kirjoittamiseen, että sähköposteihin vastatessa useimmat alustat tarjoavat otsikon eteen kaksi kirjainta ja yhden kaksoispisteen; Tuo pilkuton ja merkityksetön otus on osa kaikkea mihin se koskee.

Reaktivismi. Sanakirjaan katsomatta, tiedän, että kyse on renewtonmaisesta voimasta, joka reagoi vain siihen kohdistettuun voimaansa. Ehkä minun pitäisi katsoa sanakirjaa, koska se ei ehkä tarkoita tuota.

Essee. En tiedä, mitä sanakirja sanoo siitä. Tiedän, että joku kaveri nimesi joitain kirjoituksiaan jollain esseeltä kuulostavalta sanalta. Ehkä se liittyy jotenkin poliitikkoon Essayah. Hän on kristillinen poliitikko, ainakin semmoisen puolueen jäsen, ja hän on kävellyt aika kovaa.

Pääsinpähän aiheeseen. Minusta on tullut harrastelijamainen reaktivisti. Minä reaktionäärisesti - kuin ruotsia äidinkielenään puhuva, mutta siitä huolimatta kaksikielinen - annan asioiden vain pompahdella minuun ja joihinkin palloihin herään vaikuttuneesti sanomaan jotain merkittävää.

Olen kuin se seinä, jota Squashin pelaajat syyttävät kun pallo ei kimpoa osuvasti. Minun piti lyödä tuohon suuntaan ja puhua sinun kanssasi kehitysmaitten historiasta ilman sivulauseita. Sitten tuo seinä vain söi ton pallon ja sylkäisi lattialle. Minulta meni piste sen takia. Toisinaan tuo seinä puhaltaa tuohon palloon ja se menee täysin eri suuntaan kuin tarkoitin.

Minä olen ollut siis seinä. Minun kaikki geenit ovat olleet vain rakennuspalikoita. Se on ihan sattumaa, että minä olen tuon squashpallon tiellä. Jos asiat olisivat menneet toisin voisin olla se keilapallo. Kait minunkin pitäisi olla onnekas. Voisin olla vaikka se viktoriaanisen palatsin sisäseinä. Se, minkä korjaamista suunnitellaan, mutta jonka korjaamiseen menee iäisyys. Silloin kestäisin tämän kaiken. Toivoisin, että olisin huonoa laastia enkä pehmustetulla kuorella varustettua kiveä.

Onneksi olen vain sanoja. Pieniä palikoita joita voi heitellä sinne tänne. Ehkä joskus tuonnekin. Se on iso säkki ja sinne mahtuu sanoja, jopa seuraavaa talveakin varten. Olisi harmillista, jos olisin muuta kuin sanoja. Sanat menevät niin mukavasti yhteen. Vähän kuin legot. Se on yksi minun monikkomuodoistani, mutta älä keskity siihen liikaa. Legot ei tykkää metamorfoosista.

Sitten kun monesti, useasti, välillä näin, ja toisinkin joskus. Täytän tilavasti mutta en itse tilaa. Koen, että olen huomionarvoinen. En tietenkään yksinäisesti ja useampanakin täytän vain tietyn tilan. Olen kuin jotain, mitä kukaan ei selitä. Kukaan ei ymmärrä minua. Se on surullista. Myöskin alleviivaavaa.

Sitten on Trump, ja Guggenheim. Kaikkea mitä vähän vihaan jo etukäteen. Älä ymmärrä väärin. Heitä ja näitä pitääkin vähän vihata. Syitäkin olisi. Kerron vasta seuraavassa miksi ja miten. En vielä.

Trump on sitten semmoinen moderni natsi. Kansallissosialismia 2.0. Ei kuitenkaan yhtään niin kuin natsit. Natsit vihas homoja, mutta ei mitään aakkossoppia. Natsit vihas juutalaisia, mutta ei mitään rikkaita. Natseilla oli ongelmia slaavilaisten kanssa, mutta ei mitään henkilökohtaista Stalinin kanssa. Tätä minusta on tullut. Löytää yhtäläisyyksiä sorrettujen kanssa ja eroavaisuuksia harjoitettuun politiikkaan. Pelkkä reaktivisti.

Ohjeita tuoreista tehdyille vanhemmille

Lapsi opiskelee maailmaa aisteillaan ja puutarhassa. Hitaaseen oppimiseen voi turhautua. Hyönteismyrkky on viimeinen ja äärimmäinen keino.

Monia asioita voi kysellä itseltään. Kiroiletko aikuisiällä vähemmän kun suusi pestiin saippualla? Oletko rehellisempi poliitikko kun sait tukkapöllöä? Kuunteletko vähemmän Sex Pistolsia tai Nirvanaa koska jouduit kotiarestiin?

Väkivalta on ratkaisu, mutta oliko siitä kysymys?

Soittaminen on helppoa. Miksi et opeta lapsillesi musiikkia - se kestää vain hetkessä.

Vainajia syntyy joka päivä.

Nuoriso on niin pilalla, että jos se pilatus vietäisiin kirjallisuuteen, niin siellä pestäisiin käsiä jokainen päivä.

Kasviksienkin syöminen kuihtuu kerran sukupolvessa. Lapsena niitä pitää syödä, aikuisena niitä pitää välttää. Kettutyttöjä kuitenkin.

Oli niitä oppimisvaikeuksista kärsiviä ennenkin. Silloin ei vain ollut tasa-arvoa.

Huonon kasvattajan tunnistaa huonosta kritiikistä.

Minä kapinoin vallitsevaa järjestelmää vastaan jo silloin kun se oli vasta uusinta uutta.

Rengeistä paras on väliportaan johtajista huonoin. Huonot johtajat vain haluavat näyttää esimerkkiä - jos heillä olisi aikaa.

Taloustieteilijät välillä kritisoivat humanisteja näiden pehmeydestä. Humanistit kirjoittavat runoja taloustieteilijöiden kylmästä osaamattomuudesta. Lahjansa kullakin tieteellä. Sosiologien tehtävä on erottaa nämä kaksi tiedekuntaa toisistaan.

Kyllästyn joskus kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan samoja lauluja. Lapset eivät. Eivät vieläkään. Eikö heistä tule koskaan vanhoja?

Vodka on hyvä suhteiden rasvaukseen, iltojen iloihin, aamujen avaukseen, murheisiin ja iloihin, sumeuteen ja valoon. Sääli kun nuoriso menee pilalle siitä.

Omien kirjoitusten kopioiminen omasta mielestä on helposti korruptoitunutta.

Vaikka ihminen on syntynyt kuolemaan, voi hän silti lukea aforismeja teepusseista.