Kävin Suomessa suorittamassa peruskoulun, mikä on paljastunut aika hyväksi järjestelmäksi muodossa, että miten hyvin ihmiset osaavat sisällyttää tietoa. Siksi olen aina innoissani koulutusleikkauksista. Sarkasmin taju on tunnetusti parempaa kuin possessiivisuffiksin ymmärtäminen yhdyssanana. Ei varsinaisesti heikkous, mutta säännöt ovat hyvin monimutkaisia, joten joulun aikaa tai joulunaikaa.
Toinen asia, miksi olen jotakuinkin innoissani, on kun maapalloa uhkaa useampi toisiaan leikkaava kriisi, joista isoin on se, että maan keskilämpötila nousee korreloivasti erilaisten kasvihuonekaasujen takia. Osa niistä kasvihuonekaasuista on tosin sellaisia, että meidän biosfääri eli (ELI!) eläinkunta ei olisi mahdollista ilman. Ikävä puoli on, että yksi laji on keksinyt tykittää näitä kaasuja kehään aika kovaa ja liian pitkän aikaa, ja se pitäisi leikata. Lean Six Sigma -neroilla kuten minä, on ollut yleensä idea, että tehdään käytännöllisestä ongelmasta tilastollinen ongelma, tehdään tilastolliseen ongelmaan tilastollinen ratkaisu ja sitten käännetään se tilastollinen ratkaisu käytännölliseksi ratkaisuksi.
Meno ollut tässä jo niin kova, että 20 vuotta sitten ollut 1,5 asteen ratkaisu on muuttunut 1,8 asteen ratkaisuksi. Kaikki ei ole menetetty, mutta se paska, mitä on ennustettu tapahtuu just nyt. Sen lisäksi, että meillä on niitä paskoja influensseripoliitikkoja, jotka näkee ratkaisuna, että voi myydä meren alle jääviä sijoituksiaan pois, niin (aivan kyllä, koska näitä ihmisiä on) voitaisiin esimerkiksi, ja oltaisiin voitu, estää tämän kriisin laajeneminen.
Sen lisäksi kun on tämä ilmastokriisi, joka ei ole irrallinen muista kriiseistä, niin meillä on poliitikkoja Suomessa, joiden mielestä biodiversiteetti ja lämpötilamatkailu on jotenkin irrallinen osa maapalloa Suomessa. Tällä kielellä, mitä käytän, minun tulisi erityisesti kiittää tätä porukkaa. Ei varmaan liian myöhäistä, mutta on kuitenkin myöhäistä sanoa, että erillisilmastokriisi, senkin runkkarit.
Kaiken tämän neljän palstan ikävän blaastamisen sijasta, osasin onneksi nauraa tolle Adam McKayn elokuvalle, jossa kehotetaan olemaan katsomatta ylös.
Traileri pyörimään, jne, yms, tms.