torstaina, lokakuuta 16, 2008

Sopii vaaleista vaaleihin

Vaalien aikaan on tehtävä kaikkensa, jotta saisi huomiota. Aivan kaikkensa. Paitsi ei kaikkien. Osa vain saa huomiota tehden mitä sattuu - olemalla vain oma itsensä. Gandhilla oli myös tapana olla oma itsensä. Hän ei halunnut sekaantua politiikkaan, mutta jostain kumman syystä hänen ansiokseen lasketaan Intian itsenäistyminen. Monet pitävät häntä esimerkkinä ihmisten tasa-arvoisuudelle. Kun ihmiset lyövät kättä päälle uskonnollisista tai kielellisistä erimielisyyksistä riippumatta, olemme oikeastaan aika lähellä omaa itseyttämme.

Ihmiskunnalla on eräs mielenkiintoinen piirre, mikä erottaa meidät muista eläimistä. Enkä tarkoita tällä uskonnollisia taipumuksiamme vaan hampaitamme. Useimmiten saalistavat eläimet näyttävät hampaitaan osoittaessaan agressiivisuutta. Ihmiskunnalla on taipumus taas näyttää hampaansa ollessaan hyvällä tuulella tai tahtoessaan levittää hyväntuulisuutta. Symmetrisestä hymystä sanotaan, että se on kaikkein vilpittömin. Minulla on harvoin symmetrinen hymy. Syytän siitä lapsuuden Sylvester Stallone ja Dennis Quaid -fanitusta. Vika ei voi olla minussa vaan ympäristössä.

Perinteinen vasemmiston ideologia rakentuu vastakkainasettelulle. On olemassa ne ja me, porvarit ja työläiset. Joku voisi löytää tästä rasismin siemenen. Nykyinen vasemmisto, ainakin miten se näyttäytyy minulle helposti, rakentuu edelleen vastakkainasettelulle. On olemassa ne ja me, jakopolitiikan kohderyhmä ja veronmaksajat. Vasemmisto, köyhien ystävä, esittää jatkuvasti uusia rahareikiä, joita oikeisto kritisoi. Vasemmistolla on kuulemma sellainen kummallinen taloudellinen käsitys, että rahaa vain sataisi taivaalta. Tämä on vain kärjistys, jonka kuulin eräältä Kokkolta (Kok.). Tähän eräs Vasankari (Vas.) vastasi, että vasemmistolla on hyvät taloudelliset tiedot. Yhteiskunnan finanssipuolen resurssit nostetaan minun ja sinun taskusta. Kansantaloustiede tuntee heidät veronmaksajina.

Mihin tämä kaikki liittyy? Hampaisiin tietenkin. Vasemmistolla tulisi olla röyhkeä asenne. Vasemmiston ei tule vaatia lisää rahaa terveydenhuoltoon tai sivistykseen. Vasemmiston tulee vaatia maksutonta selkähierontaa ja hyviä kirjoja. Vasemmiston tulisi kehua kaikkkia avauksia mielipuolisuudestaan huolimatta. Vasemmiston olisi aika kasvattaa samanlaiset hampaat kuin Alexander "Alex" Stubbilla.

Tänä iltana Wäiskillä taas nähdään kuinka isot nuo hampaat todellisuudessa ovat. Esiintymässä kaikkia siistejä tyyppejä ehdokkaista bändeihin.

1 kommentti:

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Kokoomuksen iankaikkiseen viisauteen ja paradoksaaliseen finanssiminimalismiin kuuluu anomalinen ja proaktiivinen verotushaluttomuus. Tämä näkyy varsinkin hyperaktiivisessa rakennushankkeiden torpedoinnissa ja Helsingin asuntotilanteen propassiivisuutena.

He eivät tietenkään halua Helsinkiin lisää säädeltyä asuntotuotantoa, koska lisääntyvä määrä veronmaksajia tietäisi lisää ahdistavaa verojen kantoa. Helsingin kokoomus toivottaakin uudet Helsingissä työtätekevät iloiten Espoon kokoomuksen mieliharmiksi kasvattamaan Espoon verotuloja.