Mikä yhdistää stalinismia, islamismia, ruusukaalia, lasten pahoinpitelyä, itsemurha-aikeita, gluteiinikkoja, kivikautta, moralismia, hiilihydraatteja, oikeuksia, opiskelua, ympäristöä, logistiikkaa, energian säästöä, maailmanpelastamista, lakto-ovoveganismia, kotieläimiä, hylkeiden metsästämistä, silakoita, aliravitsemusta, nälänhätää, anoreksiaa ja anemiaa?
Tietenkin Helsingin kaupunginvaltuuston kasvissyöntikeskustelu.
maanantaina, helmikuuta 22, 2010
perjantaina, helmikuuta 19, 2010
Täydellisia miehiä taas
Toiveisiin vastaten; Blogia päivitellään.
Tänään kävin kahden työkaverin kanssa katsomassa täydellisiä miehiä.Näytelmää voisin suositella kakille. Se on hyvää viihdettä.
Njääh.
Liput loppuunmyyty. Mikko kyllä kertoo suosiosta: "voitaisiin jatkaa" ja "voitaisiin siirtää muihin tiloihin".
Sitä odotellessa. Täydelliset miehet!
Tänään kävin kahden työkaverin kanssa katsomassa täydellisiä miehiä.Näytelmää voisin suositella kakille. Se on hyvää viihdettä.
Njääh.
Liput loppuunmyyty. Mikko kyllä kertoo suosiosta: "voitaisiin jatkaa" ja "voitaisiin siirtää muihin tiloihin".
Sitä odotellessa. Täydelliset miehet!
Movies. 24
24:n 8-tuotantokautta tiivistettynä. Olen käyttänyt moviesia ja tämä on ensimmäinen aito yritykseni ohjelmalla. Palautetta saa antaa niin paljon kuin irtoaa sekä toiveita kuviksista, joita haluatte.
torstaina, helmikuuta 18, 2010
KarmaviikkoVed
Eka hyvät uutiset: olen hengissä.
Sitten semihyvät: hyvät teot kannattaa.
Sitten ne huonoimmat: Älä yritä ymmärtää.
Mulla oli ehkä työläin viikko elämässäni tällä viikolla. Ei ollut vaatimuksia sen lisäksi mitä olin asettanut itselleni.
Mutta ne semihyvätkin jutut meni vituilleen. Viikon paras juttu on ollut siis, että olen saikulla lihasrevähtymien takia. Kun mä saan sen kohtalon epelin käsiini, niin sitten lätty lätisee ja kovaa.
Jos voisin jotenkin hienosti tiivistää tämän viikon, niin lähtisin siitä, että asiat lähtivät liikkeelle jo pari viikkoa sitten. Työvuorolistaan olisin voinut pyytää edellistä viikonloppua vapaaksi, mutta luin sähköpostin aiheesta vasta 22 tuntia viestin jälkeen. Ihanaa.
Sitten alkoi työvuoron siirtämistalkoot. Koska kaikki haluavat ystävänpäivänesikoispäivänä viettää vapaata, niin enpä saa vaihdettua vuoroa. Joudun valmistautumaan viikonloppuun nukkumalla (tää kuulostaa kauhealta normi-ihmisestä, mutta mä oon aika yökyöpeli kun tilaisuus tulee). Haluan päästä viikonlopun kokouksista ja duunista hajoamatta. Univelka yleensä tuottaa mulle tiettyjä henkisiä ja fyysisiä rakoilureikiä. Selvidynpä viikonlopusta melkein coolisti.
Väsyttää.
Menen jatkamaan sunnuntaina iltaa. Kivasti ja hauskasti. Tapaan kaksi koditonta. Tarjoan yöpymispaikkaa ja toinen paholainen vie mun Xbox360:n ja pleikkari2:n (sekä kortit, rommit, yms.) Palkka tulee vasta tiistaina. Hienoa, kun vittu karma seuraa kodin ulkopuolelle.
Mennään ystävän E:n kanssa ottaa päiväkännit. Päivä päättyy siihen, että ollaan alkuillasta niin pleksit, että molempien pitää mennä koteihin. Minä vasta jälkeenpäin. Vedän voltit jäällä, menen käymään kotimatkalla Tintissä ja huomaan, että lihakset on rikki. Onneksi on taukolääkitys noin suunnilleen kohdallaan. (Jälkeenpäin saan kuulla, että housut roikkuu ja kaikki on jotenkin levällään - mietin vieläkin mitä se tarkoittaa).
Sitten kotona ollaan oltukin. Väittäisin, että hyvät teot ei kannata, jos ei ole jotain omaa tavoiteltavaa. Mulla on pitkään ollut mielessä mulkkuilu: olen pitkään halunnut käyttäytyä aivan kuin muilla ihmisillä ei olisi itseisarvoa. Se on kolikonheitosta kiinni, että tähän ei päädytä. Jokainen ns. moraalinen/eettinen teko, minkä ihminen kykee tekemään on kuitenkin sattuman kauppaa. Välillä ihmisten pitää hyötyä myös toisista. Kun kapitalismin kriisi taas lähti käyntiin pari vuotta sitten, niin miksi me ihmiset emme voisi nauttia tästä metsästämisen tunteesta. Käyttäkäämme kaikki toisiamme hyväksi, tehkäämme pilkkaa elämästä, ja jäädään odottelemaan sitä, että joku tekee meille jotain pahaa.
Silvio de Sade
Sitten semihyvät: hyvät teot kannattaa.
Sitten ne huonoimmat: Älä yritä ymmärtää.
Mulla oli ehkä työläin viikko elämässäni tällä viikolla. Ei ollut vaatimuksia sen lisäksi mitä olin asettanut itselleni.
Mutta ne semihyvätkin jutut meni vituilleen. Viikon paras juttu on ollut siis, että olen saikulla lihasrevähtymien takia. Kun mä saan sen kohtalon epelin käsiini, niin sitten lätty lätisee ja kovaa.
Jos voisin jotenkin hienosti tiivistää tämän viikon, niin lähtisin siitä, että asiat lähtivät liikkeelle jo pari viikkoa sitten. Työvuorolistaan olisin voinut pyytää edellistä viikonloppua vapaaksi, mutta luin sähköpostin aiheesta vasta 22 tuntia viestin jälkeen. Ihanaa.
Sitten alkoi työvuoron siirtämistalkoot. Koska kaikki haluavat ystävänpäivänesikoispäivänä viettää vapaata, niin enpä saa vaihdettua vuoroa. Joudun valmistautumaan viikonloppuun nukkumalla (tää kuulostaa kauhealta normi-ihmisestä, mutta mä oon aika yökyöpeli kun tilaisuus tulee). Haluan päästä viikonlopun kokouksista ja duunista hajoamatta. Univelka yleensä tuottaa mulle tiettyjä henkisiä ja fyysisiä rakoilureikiä. Selvidynpä viikonlopusta melkein coolisti.
Väsyttää.
Menen jatkamaan sunnuntaina iltaa. Kivasti ja hauskasti. Tapaan kaksi koditonta. Tarjoan yöpymispaikkaa ja toinen paholainen vie mun Xbox360:n ja pleikkari2:n (sekä kortit, rommit, yms.) Palkka tulee vasta tiistaina. Hienoa, kun vittu karma seuraa kodin ulkopuolelle.
Mennään ystävän E:n kanssa ottaa päiväkännit. Päivä päättyy siihen, että ollaan alkuillasta niin pleksit, että molempien pitää mennä koteihin. Minä vasta jälkeenpäin. Vedän voltit jäällä, menen käymään kotimatkalla Tintissä ja huomaan, että lihakset on rikki. Onneksi on taukolääkitys noin suunnilleen kohdallaan. (Jälkeenpäin saan kuulla, että housut roikkuu ja kaikki on jotenkin levällään - mietin vieläkin mitä se tarkoittaa).
Sitten kotona ollaan oltukin. Väittäisin, että hyvät teot ei kannata, jos ei ole jotain omaa tavoiteltavaa. Mulla on pitkään ollut mielessä mulkkuilu: olen pitkään halunnut käyttäytyä aivan kuin muilla ihmisillä ei olisi itseisarvoa. Se on kolikonheitosta kiinni, että tähän ei päädytä. Jokainen ns. moraalinen/eettinen teko, minkä ihminen kykee tekemään on kuitenkin sattuman kauppaa. Välillä ihmisten pitää hyötyä myös toisista. Kun kapitalismin kriisi taas lähti käyntiin pari vuotta sitten, niin miksi me ihmiset emme voisi nauttia tästä metsästämisen tunteesta. Käyttäkäämme kaikki toisiamme hyväksi, tehkäämme pilkkaa elämästä, ja jäädään odottelemaan sitä, että joku tekee meille jotain pahaa.
Silvio de Sade
torstaina, helmikuuta 11, 2010
Täydellisiä miehiä on vielä - teatterissa
Vaikka kukaan ei tätä usko, niin miehistä ei kerrota miehisiä tarinoita enään. Ei riitä, että on elokuvia, joissa ajetaan todella kovaa tosi päheillä autoilla eikä sekään, että miehet ovat kaikkea osaavia. Myös miehiä pitää käsitellä ns. laatikon ulkopuolella.
Kellariteatterissa pyörivä Täydelliset miehet - desperate supermen on todella suositeltava viihdespektaakkeli. Omat syyt mennä katsomaan löytyi näytelmän mainostekstistä. Mainoksen toinen virke kuului jo näin: "Lavalla kaksi täydellistä miestä: Mikkomarkus Ahtiainen ja Sami Roikola sekä täydellinen muusikko Kasper Mårtenson." Ehkä sanan täydellinen käyttäminen kahdesti yhdessä virkkeessä lupasi jo niin paljon, että mentävähän oli. Ja jo toisen kerran peräkkäin näyttelijä Mikko-Markus "Börsta" Ahtiainen osoittaa olevansa nero älykkään komedian kanssa.
Mirka Myllärin ohjaama Täydelliset miehet ovat tunti ja 20 minuuttia täydellisen nopeasti etenevää täydellistä musiikillista tykistä täydellisestä miehiin sekaantumisesta. En voi sanoa näytelmän muodosta vielä paljoa, koska se perustuu kuulemma muodoltaan Täydellisiin naisiin (Desperate housewives). Tämän takia minun on pakko tutustua tv-sarjaan. Näytelmän juoni on kuitenkin episodimaisesti rakennettu nopeatempoinen tutkimus miehestä. Ja miehenähän sitä on mahtava katsoa. Lavalla ei nähdä machomaisia idiootteja eikä romantiikan nälkäisiä gigoloja, vaan yleisö näkee kaiken siltä väliltä. Näytelmän jälkeen tulee olo, että monta tyhjää paikkaa Miehen kuvauksesta ja elämästä on täytetty. Useastihan tulee himo miestaiteilijalle tehdä kuvaus oikeasta miehestä, joka ei ole stereotyyppisesti vain jotain miehekästä. Näytelmä muistuttaa oikeasti ideaa Penismonologeista (näytelmää siitä, miltä peniksestä tuntuu).
En väitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo olisi toteutunut tässä yhteiskunnassa tai missään muuallakaan, vaan väitän, että kolmannen aallon feministeillä on vielä paljonkin tehtävää tiedostamisen saralla. Täydelliset miehet on yksi osa tiedostamisprojektia. Myllärin näytelmä on oikeasti yksi pienellä budjetilla toteutettu osa vastausta, mitä pitäisi tehrä. Ehkä vain nähdä miehetkin muina kuin miehinä. Ei ole helppoa olla sekä tunteitaan ilmaiseva tai tunteitaan sulkeva, kun aina tekee väärin. Miehen osa on helppo, kun sen oikein oivaltaa, mutta se ei ole lähtökohtaisesti helppo. Sukupuolittuneet kasvatuskäytännöt (sosialisaatio) tekevät miehenkin elämästä hankalaa, kun sukupuolittuneet käsitykset valmiiksi jo rajoittavat käytöstä miehen tai naisen rooliin.
Vaikka väitänkin näytelmää hyväksi tavassaan käsitellä miestä, niin jään silti odottamaan penismonologeja. Sillekin olisi tilausta vielä.
Kellariteatterissa pyörivä Täydelliset miehet - desperate supermen on todella suositeltava viihdespektaakkeli. Omat syyt mennä katsomaan löytyi näytelmän mainostekstistä. Mainoksen toinen virke kuului jo näin: "Lavalla kaksi täydellistä miestä: Mikkomarkus Ahtiainen ja Sami Roikola sekä täydellinen muusikko Kasper Mårtenson." Ehkä sanan täydellinen käyttäminen kahdesti yhdessä virkkeessä lupasi jo niin paljon, että mentävähän oli. Ja jo toisen kerran peräkkäin näyttelijä Mikko-Markus "Börsta" Ahtiainen osoittaa olevansa nero älykkään komedian kanssa.
Mirka Myllärin ohjaama Täydelliset miehet ovat tunti ja 20 minuuttia täydellisen nopeasti etenevää täydellistä musiikillista tykistä täydellisestä miehiin sekaantumisesta. En voi sanoa näytelmän muodosta vielä paljoa, koska se perustuu kuulemma muodoltaan Täydellisiin naisiin (Desperate housewives). Tämän takia minun on pakko tutustua tv-sarjaan. Näytelmän juoni on kuitenkin episodimaisesti rakennettu nopeatempoinen tutkimus miehestä. Ja miehenähän sitä on mahtava katsoa. Lavalla ei nähdä machomaisia idiootteja eikä romantiikan nälkäisiä gigoloja, vaan yleisö näkee kaiken siltä väliltä. Näytelmän jälkeen tulee olo, että monta tyhjää paikkaa Miehen kuvauksesta ja elämästä on täytetty. Useastihan tulee himo miestaiteilijalle tehdä kuvaus oikeasta miehestä, joka ei ole stereotyyppisesti vain jotain miehekästä. Näytelmä muistuttaa oikeasti ideaa Penismonologeista (näytelmää siitä, miltä peniksestä tuntuu).
En väitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo olisi toteutunut tässä yhteiskunnassa tai missään muuallakaan, vaan väitän, että kolmannen aallon feministeillä on vielä paljonkin tehtävää tiedostamisen saralla. Täydelliset miehet on yksi osa tiedostamisprojektia. Myllärin näytelmä on oikeasti yksi pienellä budjetilla toteutettu osa vastausta, mitä pitäisi tehrä. Ehkä vain nähdä miehetkin muina kuin miehinä. Ei ole helppoa olla sekä tunteitaan ilmaiseva tai tunteitaan sulkeva, kun aina tekee väärin. Miehen osa on helppo, kun sen oikein oivaltaa, mutta se ei ole lähtökohtaisesti helppo. Sukupuolittuneet kasvatuskäytännöt (sosialisaatio) tekevät miehenkin elämästä hankalaa, kun sukupuolittuneet käsitykset valmiiksi jo rajoittavat käytöstä miehen tai naisen rooliin.
Vaikka väitänkin näytelmää hyväksi tavassaan käsitellä miestä, niin jään silti odottamaan penismonologeja. Sillekin olisi tilausta vielä.
Oodi Mimmille
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)