Perustulon ongelmat

Perustulo on hyvin kannatettava asia, mutta tie siihen ei ole helppo eikä lyhyt. Konkreettisina toimina vaadittaisiin nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän ns. reikien tukkimista, mikä pitäisi olla Suomen ja kaikkien sosialismista apuvälineitä etsivien yhteiskuntien tärkeimpiä välineitä.

Jos perustulon hyviksi puoliksi sanotaan vaikka yksinkertaistaen tulojen järkevä tasaaminen, byrokratian vähentäminen, kannustavuus ylimääräisen fyrkan hankkimiseen, niin perustulon tavoitteluun ja päämääräänkin saattaaa liittyä tiettyjä ongelmia.

Esimerkiksi perustulo vastikkeettomana tulona saattaa yllättäen muuttua kepiksi kun pelimerkkien eli rahanjakaja tai rahan jakaja muuttaakin sääntöjä siirtäen finanssitaloudellisten elämän toteuttamisen mahdollisuudet ehdollisiksi. Tässä tapauksessa perustulon nauttija onkin yhtäkkiä jälleen alistainen instanssille, joka fyrkkaa jakaa. Tämä saattaa tapahtua yhden maan sisällä tai jopa globaalisti, jos perustulon universaalista ideasta tulee käytäntö ja tavoite ajan kanssa. Koska perustulo universaalisti realistisena tavoitteena on hyvin kaukana tästä päivästä, niin tähän ongelmaan pitää ehkä suhtautua samanlaisella varauksella kuin ydinvoiman katastrofin mahdollisuuksiin. Vaikka riski on pieni, niin se on hyvin haitallinen osuessaan kohdalle monista syistä. Joka tapauksessa voimakkaampi osapuoli hallitsee toisen elämän edellytyksiä vahvasti ellei jopa sortaen.

Perustulosta voi muodostua myös moraalisesti ulossulkeva tekijä estämään ihmisten yhteisöllistä toimintaa. Perustulo voi oikeasti jopa tappaa Jeesuksen kultaisen käskyn tai Immanuel Kantin Kategorisen imperatiivin. Ihmisestä an sich ei kannata edes välittää, koska ihmisellä on kaikenkattava perustulo turvanaan. Perustulo itsessään kannatettava asiana kapitalismin ongelmakohtien korjaajana ei ole kuitenkaan mikään ratkaisu ihmisten väliseen solidaarisuuden puutteeseen. Esimerkiksi Suomen oloissa ei ole kovinkaan epätyypillistä, että sosiaaliturvan tarpeessa eläviä ihmisiä joutuu elämään puutteessa lakien hengen vastaisesti lakien pilkkujen takia.

Ei edes ole hirveän hankala muistaa, kokea tai nähdä tilanteita, jolloin yksi paperi tai todistus voi aiheuttaa epäävän päätöksen tai myöhentää taloudellisen tuen päätöstä kriittisen paljon yli määräajan. Sosiaaliturvan byrokraattisuus on pahimmillaan oksettavaa kun esimerkiksi asuntotuen hakijat joutuvat toimittamaan sekä kuitin vuokranmaksusta, vuokrasopimuksen että talonkirjaotteen, kun todellisuudessa kaksi mitä tahansa näistä pitäisi riittää antamaan uskottava selvitys vuokrasuhteen oikeellisuudesta. Muitakin vastaavia esimerkkejä löytyy tästä maailmasta. Tämä esimerkki on tosin vuosien takaa, mutta pelkään, että piakkoin joudun kokemaan samoja tyhmiä piirteitä ideatasolla hyvästä järjestelmästämme. Enkä usko, että Liisa Hyssälä muuttaa asiaa edes pyynnöstä.

Eräs epärelevanttikin ongelma perustuloon liittyy. Se on sinänsä sama kuin nykyisessä järjestelmässäkin ja aina sosiaaliturvankin vastustajien huulilla. Ilmainen raha passivoi. Se on oikeasti todella realistinen pointti, mutta se ei muuta asiaa mitenkään. Pyytämättä ja yllätyksettömästi tuleva perusturva on pyytämättä ja yllätyksettömästi tulevaa perusturvaa. Massia vain oikeasti tulee tilille eikä tarvitse tehdä yhtään mitään sen eteen. Jos se olisi kuitenkin relevanttiongelma, että ihmisillä on vain rahaa vaikka muille jakaa, niin ei se poista ihmisen roolia taloudellisena toimijana. Näytäpä yksikin ihminen minulle, joka ei halua elää elämäänsä ja toimia tässä yhteiskunnassa (tai vaikkapa jossain vieraassa sivilisaatiossa), jos taloudelliset edellytykset taataan. Tarjoan vastineeksi jonkun jännittävän asian.

Vaikka ongelma onkin epäasiallinen, niin se on silti todellinen. Monet nykyisen työttymyyden, sovitellun päivärahan ja paskaduunien välimaaastossa jättäisivät oikeasti työt ottamatta vastaan. Kahteen ensimmäiseen perustulo ei välttämättä ole mikään kovinkaan kummoinen ratkaisu. Työttömyys ei välttämättä häviä, mutta soviteltu päiväraha todennäköisesti häviää kokonaan. Toiveikkaat vasemmalle kallellaan olevat luomupihviströsseliperseet ajattelevat varmasti, että paskaduunit häviää perustulon avulla, ja siihen minäkin pistän toivoni, mutta todennäköisesti ihmisten vapaa-ajan ja hyvän itsetunnon riisto jatkuu perustulosta riippumatta.

Kaikista näistä spekulatiivista perustulon ongelmista huolimatta, ihmiskunnan pitäisi oikeasti tavoitella ajatusta, jonka mukaan jokaiselle pitää antaa tarpeidensa mukaan ja jokaisen pitää toimia kykyjensä mukaan. Se ei ole huono tavoite 2000-luvullakaan.

Organisoituminen kiellettävä

Viime aikoina katukuva ja lehtien otsikot ovat täyttyneet kerjäläisiin liittyvästä otsikoinnista. Asiaan puuttumiseen on ehdotettu kerjäämiskieltoa. Moraalisesti korkeimmalle pylväälle on noussut tulevaentinen pääministeri Matti Vanhanen ehdottamalla, että rahaa ei annettaisi. Kaikkien hallituspuolueiden puoluesihteeritkin ovat yhtä mieltä, että rahan antaminen kerjäläisille on väärin. Takana on usein organisoitua toimintaa eivätkä rahat välttämättä mene siihen tarkoitukseen, johon lahjoittaja uskoo rahojen menevän. Helsingin sanomien uutisen mukaan Vanhanen uskoo, että kerjäläisongelman takana on järjestäytynyttä rikollisuutta.

Asia nousi näyttävästi esille kun rahoja kerjänneet kansanedustajat eivät suostuneet aluksi myöntämään asiaa, mutta haluavat nyt vihdoinkin puuttua asiaan. Juha Hakola (kok.) onkin tehnyt lakialoitteen, joka lähettäisi vahvan signaalin. Poliitikot tarvitsevatkin nyt vahvan signaalin. Puolueisiin järjestäytyminen sekä rahan kerjääminen kaikilta mahdollisilta tahoilta on tehnyt katukuvasta ruman. Joka puolella joutuu vaalien alla näkemään tuloksen. Poliitikkojen takana epäillään kuitenkin olevan järjestäytynyttä rikollisuutta, joka ei ole täysin pyyteettömästi pyrkinyt auttamaan poliitikkoja lasikattojen lävitse vaan odottavat vastapalveluksia joko rahana tai myönteisinä poliittisina päätöksinä. Helsingin sanomat kirjoittaa: "Hakolan havaintojen mukaan kerjääminen ja rikosten tekeminen ovat rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä ilmiöitä."

Vaikka kunnolliset säädökset puuttuvat, asiasta käydään kuitenkin keskustelua. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin mukaan kerjääminen voitaisiin mahdollistaa vain tietyillä julkisilla paikoilla kuten esimerkiksi Rautatientorilla. Poliitikkojen aiheuttamien järjestyshäiriöiden vuoksi ihmisten rajaaminen ei välttämättä ole perustuslain vastaista.

Kaikkien pahintahan kerjäämisessä on taustalla oleva organisoitu toiminta. Organisointi on ihan kiva harrastus pienissä piireissä, mutta länsimaiseen yhteiskuntaan se ei sovi. Järkevintä tässä tilanteessa olisi kieltää kaikki toiminta, jonka takaa löytyy järjestelmällisyyttä.

Luovan alan tekijät vs. piratismin vastainen taistelu

En ole ehkä oikea puhuja siinä mielessä, että en elätä itseäni tekemällä luovaa työtä, mutta koen silti asialliseksi korostaa erästä avointa kirjettä Stefan Wallinille. Star Wreck -sarjasta tuttuja kavereita ovat julkistaneet kirjeen Stefan Wallinin actionia vastaan ja hyvistä syistä. Perustelutkin ovat oikeanlaisia. Kiva, että tuottajien ja tekijöiden toimeentulosta yritetään olla huolissaan, mutta väärin sammutettu. Olen samaa mieltä. Omiinkin taiteellisiin ambitioihin on sekaantunut rutkasti fiiliksiä rikastumisesta ja työllään toimeentulemisesta. Silti ei ole mitenkään jees, että sillä lobbaustyöllä ajetaan fasistisia järjestelmiä mihinkään maahan tai nettiin.

On jopa tavallaan ironista, että EU:n maiden ulkoministerit osaavat olla huolissaan, jämäkkiä, tilanteita seuraavia, yms. esimerkiksi Kiinan suhteen, mutta kotimaissaan kykenevät vakavalla naamalla esittämään samanlaisia malleja eri perusteilla. Vähän suoraselkäisyyttä sentään. Avoimen kirjeen allekirjoittaneet Timo Vuorensola, Janos Honkonen, Jarmo Puskala ja Pekka Ollula esittävät hyvän kysymyksen: "Haluaisimme kysyä ministeri Wallinilta, hyväksyisikö hän koko maan kattavan puhelinliikenteen tai paperipostin seurannan siksi, että sillä voitaisiin estää talousrikollisuutta?"

Timo Vuorensola heitti hauskoja linkkejä eräässä Ylen blogikirjoituksessaan. Tässä ne kaikki.

Elokuvat tehdään kahdessa vuorokaudessa.

Uneton48 -kilpailu on alkanut. Jokaiselle ryhmälle on arvottu genre. Meidän ryhmä sai propaganda/-opetuselokuvan. Elokuvassa pitää myös olla sisko/veli -hahmo isolla tai pienellä kirjaimella. Repliikkinä on elokuvaan sisällytettävä "se on käsityötä". Neljäs pakollinen elementti on korvata tupakointi jollain muulla korvaavalla toiminnalla.

Ryhmän esittelyvideon voi tsekata täältä youtubesta.

Pokerikeloja taas

Jätkät isolla stäkillä varhaisesta positiosta turnauksen keskivaiheessa on sellainen tilanne, jossa toivoo toimintaa. Tämmöinen tilanne oli hetki sitten eräässä onlineturnauksessa.

Stäkit ja taskukortit olivat seuraavat:
Minä - 18680 - JJ
Marcin125 - 4700 - AQo
Volanderrr - 15185 - QQ
Khan2112 - 13160 - KK

Toiminta alkaa minusta ja lyön viattoman korotuksen 480 eli 3 blindia. Seuraava pelaaja eli Marcin lyö kaikki sisään. Ensimmäinen kela on että vastassa on AK, AQ tai AJ ja tätä kättä kaveri on odotellut ja päättää tuupata kaiken sisään. Hänen stäkkinsä on juuri niin pieni, että mielelläni flippaan kaveria vastaan. Seuraava pelaaja tuleekin kaikella kylkeen ja sitäkin seuraava maksaa kaikella. Tässäkin vaiheessa voisi miettiä, että olisikohan siellä kaikilla Ax-kortit kädessä, mutta arpominen on sinänsä turhaa, koska ainoastaan jos kaikilla olisi AK-kädet minulla olisi mitään järkeä uhrata lähes koko stäkkiä, joten kippiin ei tarvittu ylimääräistä aikaa.

Kun kortit kääntyivät ympäri oli helpottavaa nähdä, että peliä pystyy lukemaan helposti. Vaikka olinkin jo lievästi sitoutunut pottiin ja olin valmis flippaamaan pientä stäkkiä vastaan. Olisin voinut ehkä jossain vaiheessa turnausta flipata isompaakin stäkkiä vastaan, mutta tässä tilanteessa se tuntuisi täysin järjettömältä.

Jos positioni olisi ollut kuitenkin erilainen, eli olisin ollut viimeisenä puheessa ennen floppia, olisin ehkä pistänyt ekan all-inin mille tahansa taskuparille ja seuraavan lyönnin vasta Ax-korteille ajatellen, että hän haluaa eristää pienen stäkin ja flipata tätä vastaan. Vasta kolmas all-in olisi kertonut, että nyt olen todennäköisesti jätkäparini kanssa heikoin käsi. Potoddsit on tilanteessa 2.3:1, joten se on aivan sama onko kädessä 22 vai JJ.

On kuitenkin tultu pitkä matka siitä kun jätkillä mennään sisään prefloppiin missä tilanteessa tahansa. Ehkä tästä syystä turnausten finaalipöydät eivät ole enää niin kaukainen unelma kuin joskus aikoinaan.

Juha Hakola vs. romanit

Sainpa taas ikävän muistutuksen kun eilen huomasin verkkohesarista tietyllä tavalla positiivisen uutisen, joka samaan aikaan muistutti, että syyt uutiselle eivät olekaan niin miellyttäviä. Eilinen uutinen koski Amnestyn kritiikkiä romanikerjäläisten kohtelua kohtaan. Positiivista uutisessa oli, että muutkin kuin Vapaa liikkuvuus -verkosto näkevät ongelmia tavassa jolla romaneja kohdellaan Euroopassa. Kohtelu ei välttämättä eroa edes kovin paljon täällä siitä kohtelusta, mitä romanit saattavat kokea muualla.

Uutinen liittyi kuitenkin ikävään asiaan, jota Eduskunnassakin käsitellään lähiaikoina. Kokoomuksen kansanedustaja Juha Hakola on tehnyt lakialoitteen kerjäämisen kieltämiseksi. Sen sijaan, että yritettäisiin parlamentaarisin keinoin taata universaalisti ihmisille mahdollisuus toimeentuloon, koulutukseen ja/tai terveydenhuoltoon, suuntana näyttäisikin olevan viimeisimmän laillisen keinon kriminalisointi. Kerjääminen ei ehkä ole miellyttävä näky, mutta ei köyhyys maailmasta poistu kieltämällä kerjäämistä. Valitettavasti tarvitaan pitempikestoisia poliittisia toimia köyhyyden poistamiseksi. Keinoista ei ole pulaa, resursseista ainoastaan.

Mitä ne vihreät taas tekee?

Otsikon perusteella voisi epäillä, että kirjoittaja haluaa jälleen kritisoida Vihreitä kun omasta puolueesta ei ole löytynyt vähään aikaan mitään vikaa. Tällä kertaa olen tehnyt kuitenkin kepeästi perusteltua analyysia suhtautumisessa vihreisiin. En analysoi nyt sitä, mitä vihreät oikeastioikeasti ovat, vaan miten vihreisiin saatetaan suhtautua heidän ulkopuolellaan. Tietyllä tavalla olen jäävi/esteellinen/poliittisesti väärämielinen/täysin väärä/liian lähellä/liian kaukana/sinisilmäinen/mustasukkainen arvioimaan vihreitä, mutta sallinette, että vähän yritän katsella asioita itselleni erilaisesti retorisesta vinkkkelistä.

Vihreiden ja Kokoomuksen kannattajia varmasti ärsyttää monella eri tavalla heidän rinnastamisensa keskenään. Oikeisto on virittänyt aseensa heti kun vihreät mainitsevatkin sanan yksityisautoilu, ydinvoima tai kasvissyönti. Vasemmistokin on valmis irtisanoutumaan punavihreistä Vihreistä heti kun yksikin palvelu ollaan yksityistämässä.

Samaan aikaan Vihreät joutuvat perustelemaan miksi lihansyöntiä pitää vähentää, yksityisautoilua vähentää, verotusta alentaa talouskasvun pönkittämiseen, piippuja vähentää ilmaston takia, palvelumaksuja korottaa budjetin takia, perustuloa kannattaa, yms.

Monet ovat varmasti kuulleet Vihreistä monia selkärangattomuuteen liittyviä kommentteja viimeisen ydinvoimakeskustelun myötä. Aikaisemminkin Vihreistä on käytetty omalla tavallaan halventavia Kokoomuksen puisto-osasto -tyyppisiä sivalluksia. Mutta pitäisikö miettiä välillä miltä Kokoomuksen kannattajista tuntuu. Viherstalinismi ei välttämättä ole mikään vieras kommentti Vihreille, mikä on menneiden puheenjohtajiensa mukaan 'ei vasemmalle eikä oikealle vaan eteenpäin'. En ole välttämättä ainoa, joka on Kokoomukselle sympaattinen kaiken fantastisuutensa keskellä. He joutuvat kuitenkin puolustamaan suomalaisten perusoikeutta valinnanvapauteen samaan aikaan kun ilkeät vihreät haluavat kieltää kaikilta suomalaisilta valinnanvapauden makkaraan, ydinvoimaan ja tiesmihinmuuhun norpan pyydystämiseen.

Vasemmiston ja oikeiston ääripäille Vihreät ovatkin vaikea puolue. Vasemmiston mielestä puolue on liian oikealla ja oikeiston mielestä enemmän kuin liikaa vasemmalla. Vaikka puolueen johto ja edustajat jakaantuvatkin useimmissa nelikentissä hieman enemmän keskustaoikeiston suuntaan, ei se tarkoita etteikö puolueessa olisi myös vasenta siipeä. Aivan kuten Kokoomuksella on oma Sirpa Pietikäisensä, Vasemmistolla oma Suvi-Anne Siimeksensä, on Vihreilläkin Otto Lehtipuunsa, Osmo Soininvaaransa lisäksi myös Jukka Relanderinsa ja Tapio Laaksonsa.

Vasemmisto näyttää taas mielellään vaativan Vihreiltä enemmän kuin he edes itse uskaltavat vaatia. Kun ydinvoimaa aiotaan rakentaa lisää, köyhien kunnallisten tai valtiollisten palvelujen maksuja lisätä tai muuta perusoikeistolaista, Vasemmiston kirves lekauttaa Kokoomuksen tai Keskustan sijasta Vihreisiin. Aivan kuin Vihreiden pitäisi olla vasemmiston kanssa samaa mieltä aina tai ovat osa oikeistoa. Samalla tavalla oikeistossa asia lienee nähty, näin yleisesti arvaillen. Vihreät ovat joko näkymättömissä, hyviä kumppaneita (joille ei varmasti anneta kiitosta yhdestäkään poliittisesta voitosta) tai viherstalinisteja.

Vihreät ovat tavallaan vieneet SDP:n edistyksellisten viitan ja ovat nyt kantamassa sen mukana tullutta vastuun säkkiä. Kun kumartaa yhteen suuntaan edes kompromissina, ollaan keskustan molemmilla puolilla mono valmiina antamaan potkua pyllistävälle pepulle.

Vielä on hankalampikin identiteettiongelma punavihreillä. Ketä äänestää missäkin vaaleissa lienee enemmän pakostakin tunnekysymys kuin kylmän viileään analyysiin nojaava valtapoliittinen laskelma-analyysi. Jos vihreät ovat puunhalaajia ja vasurit/demarit savupiipunhalaajia tai jos vihreät ovat paitojenpesijöitä ja vasurit/demarit tulonjakoporukkaa, niin kehen sitä samaistuisi.

Puut ovat tarpeellisia niilihieluja ja esteettisorgaanisia osia Gaiasta. Savupiiput ovat ikävä esteettinen haitta meidän stereolämmittimille ja puhelinsiirtolaitteille. Paitojen pesu ei ole yhtään kivaa, jos joku ei osallistu talkoisiin. Tulonjakoon liittyy niitä ihmeellisiä elämäntapataiteilijoita, jotka eivät edes halua tehdä duunia kuten muut sodan kokeneet ja sodanjälkeiset sukupolvet.

Tässä ei tarvitse varmaan enää kaivella Kokoomuksen tai Vasemmiston eri vuosikymmeninä ilmennneitä totalitarismi-ihanteita, mutta voisi varmaan ajatella, että Vihreät uutenakin puolueena on kolmannella vuosikymmenellään ja nyt jo joutuu kantamaan historiansa taakkaa siinä missä Espookin. Samoin on löydettävä vihollinen, jonka kanssa tulla toimeen samassa pöydässä. Vasemmistolla ja Kokoomuksella on ollut pitkään toisensa. Jos ei tiedä mitä mieltä pitää olla jostain, voi aina katsoa vastapuolen argumentteja ja olla vain eri mieltä. Vihreät ovatkin löytäneet itselleen vihollisen ja ystävän joka suunnasta. Keskusta kannattaa vääränlaista maanviljelyä, mutta kivoja pyöräteitä. Kokoomus kannattaa inhottavaa ydinvoimaa, mutta kannustaa yksityiseen yritteliäisyyteen kivasti. Vasemmisto puolustaa ilkeitä paperitehtaita, mutta kannattavat viihdyttäviä päästöjenvähennysohjelmia. Demarit halveksuu ulkomaista työvoimaa, mutta heillä on Erkki Tuomioja. RKP ovat oikeasti liberaaleja, mutta ei olla kadeja. Kristillisdemokraatit ja Persut ovat ehkä liian pieniä Vihreiden haastamiselle ja ehkä Vihreät eivät sittenkään halua kiusata pienempiään.