Jätkäjätkät - kommareita

Jätkäjätkiltä hyvää matskuu.

Latma Tv:n hauska video

Tuoreessa voimassa oli juttu Youtubessa levitettävästä videosta, jossa vitsaillaan Gazan saarron läpi pyrkineiden kustannuksella. Itse video on kuulemma poistettu Youtubesta, mutta suomeksi tekstitetty versio on saatavilla.

Videota katsoessa hieman pyörittelee silmiään eikä tiedä miten suhtautua. Jos tekijät ovat halunneet parodisoida Palestiinalaisten jatkuvaa kamppailua Israelin jatkuvaa sortoa vastaan, he olisivat varmastikin löytäneet hauskempiakin vertauksia. Kaveri pisti levitykseen kerran hauskan linkin, jossa esitellään palestiinalaisten ja juutalaisten yhtäläisyyksiä hauskalla tavalla. Ei pitäisi tietenkään hymyillä näille hullunhauskoille yhtäläisyyksille, mutta jonkun hassun videonhan siitä saisi aikaiseksi. Haaste heitetty. Tehkääpäs tuosta diashow vaikka ja väsätkää siihen hauskat biitit päälle.

Turnausharjojen henkiset avut

Pokerin turnauspelaajien hienoimmat ominaisuudet ovat hyvät hermot, kärsivällisyys ja jokaisen turnauksen näkeminen vain osana pitkää jatkumoa. Valmistautumisen arvoa ei voi myöskään olla kiistämättä. Pitää olla hyvin levännyt ja syönyt.

Vaikka onlineturnauksia on tullut voitettua (jopa yli tuhannen pelaajan). Multiturnausten multipelaaminenkin onnistuu välillä kiitettävästi. Siitä huolimatta nämä ominaisuudet, jotka edellä mainitsin, ovat niin tärkeitä, että ne muodostaa oikeassa tilanteessa menestyvän turnausharjan ja huvikseen häviävän kortinarpojan välisen eron.

Tänäänkin on ollut hetkiä jolloin olen pelannut 3-4 turnausta yhtä aikaa. Yhdessä kärsivällisyyden loppuminen on johtanut huonoon pelaamiseen. Mikä on johtanut toisessa turnauksessa hermojen menettämiseen. Mikä on johtanut siihen, että ei näe turnauksia erillisinä suorituksina vaan kaikki ovat kuin osa yhtä ikuista peliä, jolloin herpaantuminen johtaa oikeastaan vain pelimerkkien luovuttamiseen eli pelistä luovuttamiseen. Pelistä luopuminen johtaa pelkoon. Pelko johtaa voiman pimeälle puolelle.

Useasti pelaajat huomaavat helposti heikkouksia toisten peleissä, mutta eivät omassaan, mikä taas on kehittymiselle tärkein taito. Pitää oikeasti ymmärtää, että se olen minä, jonka kärsivällisyys loppuu. Se olen minä, joka olen nukkunut huonosti. Se olen minä, jonka hermot menee, kun kerran käy huonosti. Joskus vedetään ohitse, joskus sitä vetää itse ohitse. Pitää osata nauraa sille, kun altavastaajana voittaa vahingossa. Pitää yrittää ymmärtää muita pelaajia, joille käy samoin. Ei välttämättä ole edes väärin olla hyvillään heidän puolestaan, jos he osuvat 3-outtisella sinua suoraan sydämeen. Sinä teet sitä välillä heillekin.

Samalla kun yritän opettaa teitä tekemään niin kuin minä sanon, eikä niin kuin minä teen, yritän samalla itse oppia kuuntelemaan itseäni.

Tänään on kärsinyt pelit hyvistä lähdöistä huolimatta. Mutta kyllä nämä hyvän puolelle vielä menee. Kunhan lueskelen näitä viisaita sanoja itselleni riittävän usein. En siis yritä väittää olevani pokerin tuleva maailmanmestari. Enkä halua pokerin Jari Sarasvuoksi. Haluan vain osoittaa itselleni sekä muille, että se on vain peliä.

Sota ratkaisuna

Viikonloppu meni tiukassa työnteossa. Siihen kuului myös Rauhanpuolustajien järjestämän Pax 10 -festivaalien juontoa. Tänään kaiken kivan ja kaiken raskaan jälkeen jäin ajattelemaan rauhaa. Ensiksi tuli mieleen Gandhin puheet tiestä ja rauhasta: "Ei ole tietä rauhaan. Rauha on tie." Sodan syytkin saattavat vaihdella monilla tavoin. Jonathan Gloverin kirjoittama Ihmisyys tuli mieleen päivän aikana. Gloverin kirja pyrki esittelemään syitä, miksi ihmiset ovat brutaaleja toisiaan kohtaan. Ehkä kyseessä saattaa olla simpansseillekin tuttu sota toisia heimoja kohtaan. Kansallisvaltioiden sisälläkin ihmisten solidaarisuus toisiaan kohtaan saattaa olla huomattavasti matalampaa kuin esimerkiksi valtion johtajien välillä. Sotatieteilijät saattavat käyttää välillä termiä matalan intensiteetin konflikti puhuessaan väkivallasta ja levottomuuksista valtioiden sisällä tai välillä silloin kun konflikin luonnehdinnaksi ei sovellu sota tai sisällissota.

Vaikka ihmisten tappaminen, kiduttaminen olisi kategoorisen imperatiivin valossa väärin, niin jonkinlaisesta utilitaarisesta näkökulmasta se saattaisi olla jopa oikein. Tämä on sitten vain ajatusleikki.

Liikansoitus lienee ongelma jossain määrin maapallon kantokykyä ajatellen. Sodat ja väkivalta lienevät jonkin sortin ratkaisu asiaan. Vaikka asiaan liittynee jännitteitä resurssien puutteesta. Tämä voitaisiin nähdä eräänlaisena sosiaalidarwinistena resurssiteoriana. Teoria toimii näin: erilaiset kansalliset projektit yrittävät hankkia vallan pääsyyn maapallon resursseista kuten luonnonvaroista tai tilasta. Projektit toimivat itsekkään machiavellimaisesti yrittäen käyttää mitä tahansa keinoja. Projektit alistavat heikompia ja alistuvat vahvempien tahtoon pyrkien kuitenkin ruoka(resurssi)kunnan huipulle.Moni syväekologinen ajattelija saattaa jopa toivottaa sodat tervetulleeksi. Tästä näkökulmasta rauhan tavoittelu tai rauha tienä vaikuttaa väsähtäneeltä ajatukselta. Elämä on taistelua ja (geenien) selviytymistä. Resurssien huvetessa konfliktien välttäminen tulevaisuudessa tulee todennäköisesti vaatimaan degrowth-ajattelun monipuolista levittäytymistä hegemoniseen asemaan tai sitten (mahdollisesti tahdonvastaista) ryhtymistä henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan muita ihmisiä kohtaan oman selviytymisen vuoksi. Toivon ensimmäisen ratkaisun voittavan taistelun hegemoniasta, mutta tulevaisuus on edelleen tekemistä vailla.

Tekisi mieli upota välillä syvemmällekin sodan filosofisiin ulottuvuuksiin, mutta myöhäiset illat, levottomat sielut ja rauhoittuvat vartalot haluavat tehdä välillä muutakin.