Lisää Mobile horroria

Katsoin juuri Mikko Kuparisen ohjaaman Mobile horrorin, joka on Juha Jokelan noin vuosikymmen sitten käsikirjoittama Teatteri Jurkan kantaesitys. Näytelmä oli menestys, joka levisi ympäri Suomea. Ensimmäinen oma kosketukseni näytelmään oli Sakari Hokkasen Loistoteatterille ohjaama versio. Tv-versio todisti tekstin elinvoimaisuuden. Maria Hukkamäen etsiessä ohjauskurssilleen tekstiä, ehdotin aika nopeasti Jokelan Mobile horroria sekä Fundamentalistia. Jokelan teksteissä on nimittäin hienosti rakennettuja, monipuolisia konflikteja, että en ihmettelisi, jos tekstejä esitettäisiin vielä kymmenien vuosien päästä. Tämä tosin vaatii teatterintekijöitä löytämään Jokelan näytelmät uudestaan ja uudestaan. Tosin Heikki Viljan Loistoteatterissa esittämä Seppo oli maanisuudessaan lyömätön. Itselle muistutus: älä vertaa tv- ja elokuvanäyttelemistä keskenään

Politiikka-allergiasta eroon

Poliittisten nuorisojärjestön junailema suunnitelma päästä kouluihin esittelemään puoluepolitiikkaa on saanut aiheellista huomiota. Edeltävä sukupolvi on niin traumatisoitunut jostain mitä tapahtui sotien jälkeen, että kouluissa ei saa opettaa mitään kansalaisuuteen liittyvää. Koulussa opitaan kyllä olemaan hiljaa, odottamaan puheenvuoroa, kieliä, taksanomiaa, historiaa, tietoa Jumalasta(sic), liikkumista, pelejä, yms. Puoluepolitiikkaa tai kansalaisaktivismia ei varsinaisesti ole kielletty opetussuuunnittelmassa. Tyypillistä lienee kuitenkin, että jos jokaisesta eduskuntapuolueesta ei saada edustajaa vaalien alla järjestettävään paneeliin, niin tilaisuus perutaan.

Olen itse käynyt useissa koulupaneeleissa edustamassa joko Vasemmistoliittoa tai itseäni, joskus kumpaakin. Yleistä lienee, että yleisön esittäessä kysymyksiä panelistit saattavat kokea joskus hassua ylimielisyyttä kysymyksiä kohtaan. Kysymykset ovat nimittäin välillä sellaisia, joita kouluissa pitäisi opettaa. "Miksi poliitikot pettävät aina lupauksensa?" Tekisi mieli vastata, että se johtuu siitä, että meillä on hirveän tärkeää saada mahdollisimman paljon ääniä omalle puolueelle, jotta pääsisimme valtaan. Vaikka se ei olisikaan koko totuus. Puoluepolitiikka on monimutkainen soppa ristiriitaisia intressejä, aatteita ja idiootteja. Voisi jopa ajatella, että poliitikot eivät koskaan petä lupauksiaan, koska suuri osa politiikan isoista kertomuksista ovat pitkäaikaisia taisteluja agendoilla, joiden toteuttaminen saattaa kestää vuosisatoja. Nälänhädän poistaminen on yksi esimerkki tämmöisestä retoriikan tasolla puoluerajat ylittävästä poliittisesta toiminnasta. Asiaan saattaa vaikuttaa myös joidenkin poliitikkojen tärkeänä pitämä talouskasvun tavoittelu, jonka varjoon jäävät nämä muut ylevät ihmislähtöiset politiikkaohjelmat.

Koululaisilla on oltava oikeus tietää, miksi poliitikot pettävät aina. Koululaisilla on oltava oikeus tietää ristiriitaisista intresseistä. Koululaisilla on myös oikeus tietää, miksi talouskasvu on (tai ei ole) tärkeää. Poliitikkojen pitäisi päästä kouluihin haastettavaksi. Koululaiset eivät ole kuitenkaan mikään irrallinen saareke maailmassa. Yhteiskunnallinen osallistuminen on ihmisoikeus, jopa niille, jotka eivät saa äänestää tai asettua ehdolle.

Olenko muuttanut väärään Kallioon?

Hei, anteeksi, kiitos, moi, anteeksi, häiriö, pahoittelut, kiva, nähdään, kiva tutustua. Näitä sanoja ei kuule enää.

Aikoinaan koin hienoksi kokemukseksi muuttaa Kallioon. Silloin opin jo laittaa kännykkäni äänettömälle. Olen nyt asunut Kalliossa pitkästä aikaan vasta pari viikkoa, mutta suunta on huolestuttava.

Voitte väittää, että minusta on tullut elitistinen mulkku Töölön vuosien jälkeen, mutta väitän muuta. Töölössä oli oikeasti kivaa porukkaa ja yhteenvetävää paljonkin (yleisesti äänestää demareita tai kokoomusta).

Mutta minun uudestaansyntyvää kalliolaista identiteettiä loukkaa yksi tämänpäiväinen kokemus. Töölössä oli ihan samoin röökinpummaajia kuin Kalliossakin. Olin tottunut siihen, että aina saa/ei tarvitse maksaa; Jokainen pummi saa röökin, kun minulla sellaista on.

Niinpä äsken kotimatkalla pummittiin jälleen ja "tottakai saat savukkeen, jos sätkät kelpaa". Hirveät arvostukset sain niskaan yhdestä sätkästä. "Ei täällä anneta röökiä ja pysähdytä antamaan tulta". Siis, mikä on Kalliossa mennyt vikaan?

Tiedän, että kämppien hinnat on noussut, ravintoloiden hinnat on noussut ja Karhunpuistoa vaalitaan, mutta mitä vittua?!? Missä on solidaarisuus röökinpummaajaa kohtaan? Missä on arvostus kulman gimmoja ja kundeja kohtaan? HÄH? TÄH!

Minä saan nyt turhaa arvostusta Relaxinissa tai jossain Hesarin baarissa. Kiitos turhasta arvostuksesta. Missä te Kallion tyypit olette?!?

Luenko Pekka Himasta oikein?

Timo Harakka kirjoittaa tänään Salon seudun sanomien verkkosivuilla Jyrki Kataisesta ja Pekka Himasesta. Lyhyessä esittelyssä on myös Pekka Himasen kirjoittama raportti "Välittävä, kannustava ja luova Suomi" vuodelta 2004. Riittävän moni taidekriitikko tai muu filosofian maisteri on haukkunut teoksen lehtien palstoilla kuin riittävän monen baarin pöydässä. Epäilen, että osa ei ole lukenut teosta, vaan toistanut muita kuin Jyrki Katainen Himasta. Timo Harakka antaa hyvän syyn lukea raportti läpi; Se on vain 37-sivuinen raportti, joka väittää käyttävänsä lähes kolmesataa sivua lähteisiin. Kyseessä on kuitenkin typo.

37-sivuisen raportin lukeminen ei olekaan niin rasittavaa kuin Pekka Himasen muu kirjaformaatissa julkaistujen teosten lukeminen. Päätin siis tarttua tulevaisuusvaliokunnan tilaamaan teokseen ja lukea sen lävitse. Pekka Himanen avasi minun silmäni. Nyt tiedän, mistä se falskilta tuntuva, nykyinen, poliittinen fiilisjargon tulee.

Himasen raportissa esitetään, että Suomeen tulee saada arvojohtamista. Rakentamalla Suomi luovuuden, vapauden, kannustavuuden, yhteisöllisyyden, luottamuksen, visionaarisuuden, rohkeuden ja välittämisen arvoilla. Lisäämällä keittoon tasapainoisuuden ja mielekkyyden arvot, Suomi siirtyy uupumuksesta toivoon. Nykyään Toivo kirjoitetaan jo isolla t:llä. En ole kenenkään Toivo-nimisen henkilön kuullut paheksuvan asiaa, mutta enpä ole kuullut kenenkään olevan kovinkaan ylpeäkään siitä.

Himanen piirtää Manslowin kaavaan puetun pyramidin raporttiinsa. Arvot on rakennettu päällekkäin. Välittäminen ja luottamus ovat kirjoitettu isoimpaan ja pohjimmaisempaan kiveen. Huipulla on visionaarisuus ja rohkeus. Pyramidin vasemmalle puolelle on kirjoitettu tasapainoisuus ja mielekkyys. Ilman näitä pyramidi ei pysy pystyssä. Pyramidin oikealle puolelle on kirjoitettu ylös toivo (tässä versiossa vielä pienellä). Toivon alla lukee "innostus itsenäisyys vs. holhous", "arvostus kuuluminen vs. kateus", "turva vs. pelko" ja "uupumus".

Muutoksia tulee tehdä tai Suomi vajoaa uupumukseen, ja kuulemalla näistä arvoista jatkuvasti olen kuuroutunut jo niille. Himasen raportti kuitenkin kannattaisi lukea, jotta ymmärtää mistä Katainen puhuu mainitessaan kyseisiä arvoja jatkuvasti. Vaikka osa jargonista saattaa olla tuttua jo kauempaakin. Tuloerojen kritisoimista on pidetty kateutena. Tähän haluaisin kuitenkin huomauttaa, että Himasen vastakkainasettelu on toimiva ajatus. Kateus on nimenomaan arvostuksen ja kuulumisen vastakohtia. Tuloerojen kasvun pelätään johtavan lopulta isoihin kaupunginosalinnoituksiin, missä syrjäytyneet asuvat muurien ulkopuolella ja pieni määrä varakkaita ihmisiä asuu muurien sisäpuolella. Syrjäytyneet kilpailevat murusista, ja linnojen herrat ja emännät kilpailuttavat syrjäytyneitä saadakseen mahdollisimman paljon arvoa tuotettua oman elämänsä mielekkyyden eteen.

Dystooppinen visio herättää ajatuksen feodaaliajan yhteiskunnista, jossa valta ja arvostus olivat periytyviä ominaisuuksia. Juuri tällaisen yhteiskunnallisen ongelman poistamiseksi on rakennettu abstraktiota hyvinvointivaltiosta. En osaa sanoa, onko tämä Himasen pelkäämä tulevaisuus, ja onko häntä luettu aina väärin, vai luenko minä raporttia omien värittyneiden silmälasieni lävitse? Kannan vastuun ainoastaan tulkinnasta.

Paleface: Helsinki-Shangri-la

Kaksi päivää Palefacen uuden levyn julkaisuun. Esimakuna levyn nimikkokappale Helsinki-Shangri-la on aika makee. Olisiko tästä kappaleesta uudeksi Working Classs Heroksi?

Lokki lähtee lentoon huomenna

"Miksi pukeudet aina mustaan?" Näillä sanoilla alkaa huomenna Alisa Nirmanin kirjoittama ja ohjaama versio Anton Tsehovin Lokista. Teatteri Poleemin syksyn pitkä esitetään Teatteri Arjen tiloissa, Todellisuuden tutkimuskeskuksen alakerrassa ja harvojen liikenneyhteyksien päässä. Tai no, 65A kulkee kivasti ja melkein jopa usein. Jos usein pidetään puolen tunnin välejä yhdeksän jälkeen illalla.

Kuusi viikkoa, seitsemän näyttelijää, kolme tuottajaa, yksi tekniikan ajaja, x > 8*2*3*6 kahvikuppia, satoja ellei jopa tuhansia kilometrejä reissausta, yli 50 liuskaa paperia sekä nälkää, janoa ja kuolemaa. Huomenna lokki päästetään omille siivilleen. Tänään on kenraali, jonka jälkeen ohjaaja voi enää tehdä hyvin vähän. Sitten se on vain meidän harteilla.