Kerjäämiskieltotyöryhmän esitys on tasapainottoman huonosti valmisteltu

Kerjäämisen kieltämistä selvittävän työryhmän loppuraportti on vihdoin saatavilla. En voi aukottomasti todistaa, mutta työryhmän nimestä voisi päätellä, että työryhmän tehtävä olisi tehdä esitys kerjäämisen kieltämiseksi. Tämä on saattanut vaikuttaa myöskin työryhmän työskentelyyn. Loppuraportissa esitetyt syyt kerjäämisen kieltämiselle kuitenkin koskevat käytännössä romaneihin liittyvään toimintaan. Tätä sivuten jätettiin kaksi eriävää mielipidettä loppuraporttiin.

Ehdotukset lainmuuttamiseksi loppuraportissa olivat erikoisia. Toistuva kerjääminen, kerjäämisen toistuvuus ja kerjäämisen määrittely 'vetoamiseksi toistuvasti muihin henkilöihin vastaanottaakseen lahjoituksia' herättää mielleyhtymiä. Unicefin feissarit, SPR:n joulupadat, nenäpäivä ja joulukeräykset olisivat eräs kerjäämisen muoto. Tämä oli siis ehdotus järjestyslain muuttamiseksi.

Loppuraportti on ristiriitainen esittäessään lakimuutoksia ja verratessaan jo käytettävissä olevia lain keinoja puuttua rikolliseen toimintaan. Häiritsevä käyttäytyminen on kielletty jo järjestyslain 3 §:n mukaan. Tästä huolimatta työryhmän loppuraportti perustelee erillistä kerjäämisen kieltoa kerjäämisen häiritsevyydellä. Oikeastaan on hieman koomista, että työryhmän loppuraportti ehdottaa perusteissaan kerjäämisen kieltämiselle kaikkia sellaisia syitä, jotka ovat ennestään lainvastaisia, mutta ei kykene osoittamaan, että kerjääminen per se synnyttäisi tiettyä rikollisuutta. Todistusaineisto on hyvin heikko, jos loppuraportissa vedettyjä johtopäätöksiä tarkastelee. Romanialaisten tekemien rikosten lisääntyminen on osoitettavissa kaaviolla, romanialaisten määrän lisääntyminen Suomessa on osoitettavissa kaaviolla ja romanialaisten kerjääminen on ilmeistä. Yksi johtopäätös jää ilman mitään todistusaineistoa: "Myös yksittäiset suomalaiset ovat kerjänneet rahaa toistuvasti. Nämä ovat usein olleet päihdeongelmaisia." Todistusaineistoa on turha lähteä kiistämään, mutta johtopäätös on omiaan lisäämään romanivastaisuutta Suomessa, mikä toivon mukaan ei ole työryhmän tavoite. Myöskin johtopäätökset, joita ei voida perustella, ovat omiaan heikentämään työryhmän raportin uskottavuutta.

Yksi oikea ongelma löytyi raportissa löytyi nimittäin rahankeräyslaki. Tämä sinänsä merkityksettömältä tuntuva kohta on itseasiassa paikka, jossa kerjäämistä voisi säännellä, jos kerjäämistä ei kielletä kokonaan. Kerjääminen ja rahankeräys ovat erilaisesta latauksestaan huolimatta samaa toimintaa. Unicefin feissarit kerjäävät kaduilla lahjoituksia vetoamalla yleisöön. Siviilit keräävät rahaa vetoamalla yleisöön. Vaihdoin tahallaan verbien kerjääminen ja rahankerääminen paikkaa edellisissä virkkeissä. Korvasin myös sanan kerjäläinen sanalla siviili. Rahankeräyslain tarkoituksena on estää rahankerääminen huijaamalla, minkä tehokkaimpana keinona voidaan pitää rahankeräyslupia. Jokaisen organisaation, joka lahjoituksia kerää tulee hankkia rahankeräyslupa. Rahankeräyslain ulkopuolelle on jätetty ymmärrettävistä syistä esimerkiksi naapurien auttaminen ja vetoomukset vaikkapa hääpareille tehtävistä lahjoituksista. Kerjäämistä voitaisiin säännellä laissa esimerkiksi kieltämällä kerjääminen asuintalojen välittömässä läheisyydessä tai ovikelloja pimpottamalla 05-12 välisenä aikana (tämä siis vain oman unirytmini kannalta). Laissa voitaisiin myös kieltää kerjääminen kulkuväylien edessä siten, että se estää liikkumisen tai jossain yksityisyyttä vaativissa julkisissa tiloissa kuten pankkiautomaattien läheisyydessä. Kerjäämisestä laissa ei kuitenkaan mainita, mutta lakia ei olekaan tehty säätelemään massin pummaamista eikä sitä ole pidetty riittävän isona pahana, jotta se haluttaisiin kriminalisoida. Silloin kun ajat kovenevat, puheet kovenevat.

Kokonaisuutena voisi loppuraportista sanoa, että se on eräänlainen poliittisen esityksen ja huonon akateemisen työn risteytys. Raportilla on ansionsa. Taustamateriaalia on kerätty, mutta vaillinaisesti. Työryhmän työskentelyn pituus on ollut lähes vuosi ja tapaamisia on ollut 13. Tämmöisessä ajassa pitäisi saada aikaiseksi huomattavasti tasapainoisempi esitys, missä pyrittäisiin oikeasti tasapuoliseen käsittelyyn, lainrajauksiin ja todistusaineiston huolelliseen tutkimiseen. Loppukaneettina voisi sanoa, että työryhmä on epäonnistunut sen itse itselleen asettamassa tavoitteessaan "rangaista tekijöitä ja suojella uhreja" tekemällä juuri päinvastaisia ehdotuksia. Loppuraportti esittää ihmiskaupan uhrien sekä muiden heikosti toimeentulevien ihmisten syrjäyttämistä julkisesta kuvasta sekä lisää heikon toimeentulon varassa elävien ihmisten mahdollisuutta tulla nähdyiksi julkisuudessa.

Parasta antia ja johdonmukaisuutta koko raportissa ilmentää vain loppusivuille kirjatut kaksi eriävää mielipidettä.