"Tsoukki"

'Rajalle pitäisi rakentaa aita, jonka päälle johdettaisiin sähköä, joka tappaisi kaikki hengiltä, jotka yrittävät rajan yli tänne.' Näin voisi tiivistää erään vuosi sitten tuntemattoman poliitikon ajatukset. Lainaus ei ole suora, vaan mukaelma, joten sitä ei ole kirjoitettu lainausmerkkeihin. Toisin kuin aikaisempina vuosina, Yhdysvaltain tulevat presidenttiehdokkaat eivät saakaan etusivuja Suomessa. Ei välttämättä edes merkintää ulkomaan uutisiin, koska EU.

Alun mukaelma on Herman Cainin lausuma, jonka hän heitti osana esivaalikampanjaansa. Hän on tällä hetkellä Republikaanien ykkösehdokas. Kun asiasta kyseltiin viime viikolla, hän kertoi asian olevan "tsoukki". Päivä "tsoukin" jälkeen hän kertoi, että kannattaa kuitenkin ajatusta. Tämäkin kuulostaa suomalaiselta kattopolitiikalta. Jos irrotetaan puhujat lausunnoista, minulle tulisi mieleen ainakin kolme kansanedustajaa. Mauri Pekkarinen, Teuvo Hakkarainen ja Jussi Halla-aho on kovia kavereita heittämään tsoukkia milloin ydinvoimasta, turpeesta, maahanmuutosta, homoista tai totalitarismista.

Herman Cain oli prosenttimateriaalia vielä reilu viikkko sitten. Republikaanien ehdokkaista eniten sai kannatusta Mitt Romney, joka on pyrkinyt esivaaleissa voittamaan Republikaanien ehdokkuuden jo edellisissä presidentinvaaleissa. Mitt Romney taas ei heittele tsoukkeja, mutta hänestä heitetään tsoukkia. Liberaalille Yhdysvalloille näyttää olevan hyvin pelottavaa, että Romney on mormoni.

Jos jotain muuta hauskaa halutaan sanoa, niin Romney oli mukana Salt Lake Cityn olympialaisissa ja kävi puhumassa Curling-kentällä silloin kun Uusipaavalniemi tuli säälittävästi viidenneksi. Tämä lienee lähin yhteys suomalaiseen poliittiseen kenttään Romneylta. Tämän lisäksi kisassa on mukana Ron Paul, joka on saanut huomattavasti enemmän tunnustusta Suomessakin libertaristisista näkemyksistään johtuen.

Joka tapauksessa, siinä vaiheessa kun Pat Robertson Republikaanien oikean laidan oikeasta laidasta tulee julkisuuteen sanomaan, että esivaaliehdokkaiden pitäisi hieman harkita, mitä julkisuudessa puhuu, niin silloin tietää, että Republikaanien hillityin ehdokas tulee olemaan Kiinan entinen suurlähettiläs Jon Huntsman Jr. (kuka?)

Kun käytte tutustumassa näihin potentiaalisiin vapaan maailman johtajiin, niin perussuomalaiset on oikeasti ehkä vähän irti todellisuudesta, mutta sinänsä aika kilttejä otuksia. Se on ehkä sosialidemokraattisen pohjolan hyviä puolia.

Työ(nnän/tä)kö?!?

Mikä siinä on, kun työstä on tullut sitova ongelma? Kyse lienee työn määrittelystä. Voisinpa jopa sanoa, että työtä käsittelevät onelinerit ovat seuraavanlaisia:
- Työ määrittää ihmisen
- Jokaisella pitää olla työpaikka
- Työelämässä joutuu heittää vähintään puolet periaatteistaan roskakuppiin
- Miksi jätinkään työttömän huolettoman elämän taakseni?
- Jotainhan sitä pitää ihmisen tehdä
- Ei työpaikkoja, ei talouskasvua
- Mieluummin paskaduuneissa kuin sossun luukulla
- Paskaduunit vittuun!
- Kolmikantaneuvotteluissa oli kuitenkin yhteinen etu mielessä
- Sitoudu, uhraudu, eläydy, kuole
- Työ voi olla palkitsevaa
- Näytä minulle se ihminen, joka kieltäytyy paremmasta palkasta verojen takia
- Kuka haluaa tehdä töitä, jos sossu tuo mansikat suoraan sänkyyn
- Naiset synnyttää, miehet käyvät armeijan
- Mikä järki on tuottaa uusia epätasa-arvoisia suosimisjärjestelmiä sen takia, että jotkut vain ei pärjää?


Muutamia esimerkkejä käyttääkseni, väitän, että työstä ei ole olemassa hegemonista määritelmää. Tarkoitan, että jokaisen näkemys työstä on hyvin subjektiivinen, kuten työkin. Toisen työ on toisen harrastus; fysiikassa työ on kaikki mihin käytetään energiaa. Taloustieteissä (ja joskus sosiologiassakin) työ on markkinoita. Tahtoisin väittää, että kaikki työ on keskenään vertailukelvotonta, jos sille ei laiteta hintalappua, ja silloinkin jäädään hyvin kauas siitä, mitä työ vaatii tai voi tarjota ihmiselle. Jokaisella on varmasti ihannetyöpaikka, tai ihanne siitä, mitä voisi ehkä haluta tehdä elämässään. Jengillä on tavoitteita, tai voisi jopa puhua ihmisten motiiveista. Jokin asia houkuttelee ihmiset tekemään asioita päivittäin nukkumisesta rakasteluun, syömisestä kivien kantamiseen, huutamisesta itkemiseen, ja kaikkea muutakin.

Voisiko olla, että olemme vain niin tottuneet ajattelemaan työn työnä ja muun elämän muuna elämänä? Pitäisikö meidän, tarkoitan koko rakasta ihmiskuntaa, keskustella enemmän työstä työnä osana meidän elämää ja irrallaan palkkatyöstä, koska se ei voi olla mahdollista, että työntekijän palkka on rahaa, silloin kun palkkaa ei tule tai työ palkitsee tekijänsä? Sinne väliin mahtuu oikeita ajatuksia ihmisen olemassaoloon liittyen, eikä ne ole helppoja ajatuksia käsitellä, koska oletukseni mukaan, jokainen niistä ajatuksista on hyvin subjektiivinen.

Kenellekään ei oikeastaan voi kertoa, mitä työ on, mutta (vähintään) kaksi ihmistä pystyy keskustelemaan työstä, tehtyään työtä.