torstaina, joulukuuta 20, 2012

Irlanti siirtyy kohta melkein samalla viivalle Vatikaanin kanssa - liberaalisuudessa

Ei ole varmasti monellekaan yllätys, että Vatikaanin (tai jotkut puhuvat katolisesta kirkosta) kanta aborttiin on hyvin tiukka, kuten myöskin ehkäisyyn. Vatikaanissa on kuitenkin hieman sallivia asenteita. Tämä teksti voi olla hieman järkyttävää joillekin. Vatikaanin ikuinen erehtymättömyys opillisesti on kuitenkin hieman monimuotoisempaa. Semmoinen kaveri kuin Tuomas Akvinolainen kehitteli erästä ajatusta, jonka mukaan voidaan sallia pienempi paha suuremman pahan kustannuksella. Tämmöisellä ajatuskululla on sitten kautta aikojen päädytty sellaisiin ajatuksiin, että sikiö voidaan lopettaa, jos se on sivutuote kantavan äidin pelastamiseksi. Tämmöisillä ajatusketjuilla Vatikaani on toiminut semmoset kahdeksansataa vuotta saamatta sen kummoisempaa huomiota tämän päivän mediaseurannassa.

Sitten on olemassa Irlanti. Pari kuukautta sitten eräs neiti nimeltä Savita Halappanavar oli neljännellä kuukaudella raskaana ja hänelle tuli aivan mielettömät selkäkivut. Miehensä kanssa he menivät sairaalaan seuraavana päivänä katsoakseen, mikä on vialla. Pikaisten kokeiden jälkeen heidät päästettiin lähtemään, mutta he palasivat lähes saman tien takaisin vaatien paikalle lääkäriä. Lääkäri sitten totesi, että sairaalaan jää tyttö. Kohdunkaula oli sillä tavalla turvonnut, että elävää persoonallisuutta ei naisesta ulos saataisi

Arvatkaapa miten Galwayn sairaalan lääkärit ratkaisivat tilanteen?

Naiselle olisi pitänyt tehdä leikkaus, jotta hän ei olisi kuollut, mutta koska sikiön sydän löi vielä, niin Savita Halappanavar pyöri kolme päivää sairaalassa täristen ja oksennellen saamatta minkäänlaista auttavaa hoitoa, koska sikiö saattaisi kuolla. Kolme päivää terveydenalan ammattilaiset pyörittelevät niskojaan, stetoskooppejaan ja vatsan lukemiseen tarvittavia moderneja laitteita toistellen mantraa: "tämä on katolinen maa". 

Ainoastaan kerran Irlannin historiassa on tehty laillinen abortti. Kaksikymmentä vuotta sitten, vuonna 1992, neljätoistavuotias raiskauksen uhri lähti Irlannista tekemään aborttia Englantiin. Hän oli perheineen yhteydessä  Gardaan, paikalliseen poliisin, kertoen, mitä olivat tekemässä. Pian koko oikeuslaitos oli hälytetty selvittämään tätä kauheaa suunnitelmaa, joka meni korkeimpaan oikeuteen asti. Korkein oikeus sitten yllätti kaikki. Abortti tulee sallia. Perusteina oli, että tyttö saattaisi tehdä itsemurhan, ja vaikka syntyvällä lapsella on oikeus elää, niin lapsen oikeudet ovat alisteisia kantavan äidin oikeuksille. Tätä kutsutaan maassa Tapaus X:ksi (The Case X). 

Nyt asia on etenemässä Eduskunnan käsittelyyn ja Irlannin pääministeri Enda Kenny on luvannut, että uusi laki tullaan kirjoittamaan tapaus X:n pohjalta. Luonnos on luvattu uudeksi vuodeksi ja käsittely ennen pääsiäistä. Sinn Feinn ja Työväenpuolue suhtautuu lakiin lähtökohtaisesti myönteisesti, jotkut jopa käyttävät sellaista poliittisesti harvinaista termiä kuin "vihdoinkin". Oikeistokonservatiivinen, tai siis keskustaoikeistolainen, puolue, jonka edustaja myös Enda Kenny on, on jakautunut kysymyksessä. 

Lääkärien kyvyttömyys toimia ihmishenkien pelastamiseksi on tehnyt olon tukalaksi uskonnolliselle Iona Instituutille, joka on paikallinen think-tank, jonka tärkeimmät tehtävät on vaalia yhteiskuntaa ja uskontoa, lähinnä vastustamalla homojen oikeuksia, aborttia sekä kannattamalla uskonnollista kasvattamista kaikkialla missä se on mahdollista. Nyt argumentteina on niinkin tukala ajatus, että jos itsetuhoisuus sallitaan abortin syyksi, niin ihmiset voisivat käytännössä hankkia abortin vain sanomalla, että se on oma henki ja lapsen henki tai lapsen henki. 

Seuraavan kolmen kuukauden debatista tulee varmaan Irlannin jännittävin. 

Sivukommenttina kerrottakoot, että avioeroa on nykyään huomattavasti helpompi saada. Irlannin ensimmäinen avioero myönnettiin vuonna 1997. Silloin pitää todistettavasti asua erillään yli kymmenen vuotta ja tämä on kyettävä todistamaan oikeudessa. Nykyään riittää viisi vuotta. 

lauantaina, marraskuuta 17, 2012

Massaeffektia sus siunatkoot

Mitä on draama? Mitä on kirjoittaminen? Hyvin normaalit ja mielikuvituksettomat puheet jatkaisivat näitä kysymyksiä lainaamalla sanakirjoja ja Wikipediaa. Omat taipumukseni ovat päässeet tämän kliseen yli. Kaikista kliseistä huolimatta olen löytänyt yhden suuren suurten epiikoiden joukosta. Kalevala, Seitsemän Veljestä, Raamattu, Tähtien sota, Kummisetä, Teräsmies, teidän joukossa on uusi. Mass Effect -trilogia (en ole vielä päässyt sarjan loppuun) on jotain, minkä takia olen puhunut Suomessa siitä, miksi haluaisin olla pelikirjoittaja.

Jotta satunnainen lukija tietäisi, mistä on kyse, niin tapahtuipa kaukanattona, kaukanattona tulevaisuudessa, hyvin lähellä meidän galaksissa, suurella tavalla kaikkiin vaikuttava ooppera. Semmoinen joka jättäisi ridgeforresterit, tolkienit, wagnerinvalhallat ja georgelucasit itkemään lyhytaikaisuuttaan. Mass Effect on 2000-luvun polven el speracintaius lö gertomus.

Ja kuten kaikkiin lö gertömyksiin kuuluu, niin varoitamme spöilereistä.

Kaikki alkaa osasta yksi.

MASS EFFECT
 Olipas kerran siis joko maastalähtöisin, avaruuksiakiertelevä tai sitten mahdollisesti siirtokuntalainen ihminen nimeltään [lisää oma nimi tähän tai käytä Janea tai Johnia] Shephard. Kummallisia reittejä hän oli päätynyt Normandyn neitsytmatkalle. Tuo Normandy oli Turianialaisten ja ihmisten yhteistuotos, mutta kas kummaa, oli siellä haamulaisiakin (Spectre) mukana ja sekös perämies jokrua (Joker [Seth Green]) häiritsi. Etteikös olisi joku kumma tehtävä tulossa. Neitsytmatkallaan Paimentolaisemme lähti matkalle ja pian, kas kummaakaan, yllätyksiä tuli vaan niin perkeleesti vastaan. Ja kas ammuskeltuaan ihmeellisiä otuksia, jotka olivat täysin tuntemattomia, he päätyivät suuren salaliiton (vanhalla kielellä mysteerin) äärelle. Tietämättään he vain ampuivat kaikki vastaantulevat, ja oh, Shepard, N7-luokan agentti, näki näyn koskettaessaan ikivanhaa veistosta. Ja läpi aikojen ja avaruuksien hän sinkosi itsensä ja sittenkös hänestäkin tehtiin haamulainen. Ja kuten arvata saattoikin, ja kas kummahdusta, salaliittohan siellä oli ja paimentolaisempi Shephard oli varma, että suuri ja kamala uhka ja perikato on tulossa. Avuksi ei ole sukanvarsi vaan kiväärinleukaperä on se mistä suuret tarinat rakennetaan. Mahdollista romanssia uhmaten paimentolaisemme ei peräänny vaan oksat tieltään katkoo hän.

Tämä on siis le intro.

Miekan selkään ja ihmiskunnan kauneimman ratsun, Normandyn, hän sai alleen, ja sillä uljaasti lähti selvittämään mistä on kyse. Näky kertoi hälle, että riipijät (Reapers) tullee ja syö kaiken, ja varoittavaa sanaa hän julistaen lähti, ja uskaliaita sankareita hän mukaansa hankki. Seikkailua oli tuutin täydeltä ja ihmissuhteet luvattiin, että seuraavaankin osaan säilyy. Jos tuo kuolee, niin hän kuolleena pysyy, ja jos tuota suukotan, niin se suukko mielessä pysyy.

Tämä on siis se lö isötärinä, minkä mukana seuraavaan mennään.

Nopiasti kerrottakoot. On hämähäkkiä, on salaisia perhesuhteita, kuolleiksi luulleita universumintappajia, biotiikokkajoja (eli niitä jedejä ja taikureita). Peli päättyy jo, mutkuin varkaisen se vihjailoo, et seuraava tulee, ja siel on ötököitä jotk haisevoo. Niin päät'hyy tarino, jolle odottaa jo seuraavoo.

MASS EFFECT 2

Voiks kaunhimmin alkaa tää, kuin siirtää edellisestä pelistä hahmo, joka ei vielä mitenkään rimmaa.

No siinähän se on. Tee hahmos uudestaan, mut jos siirrät edellisestä pelistä saat rikkauksia, millä seikkailua voi alkahoot.

Sielhän aatelleshaan miettii, ooks mä kännissä vai onks pelissä edes mitään järkee. Peli alkaa kun kuollut mä on, ja sit lasereilla mä taas elossa oon.

Pyssy käteen, lataus päälle,
kas kummaa ja vanhan pelin säännöt ei päde.
Uusi ryhmä, sama alus,
kas ihmettä, grafiikkakin pätee.

Uudessa seikkailussa on mukana kaikki vanhat ideat, mut alusta pitää aloittaa, koska kone on uusi. Koneella, köh köh, tarkoitetaan pelaajahahmoa. Bonuksena on vain se, että edellisen pelin valinnat vaikuttaa, mutta, yhyy, hahmot, joita vokotteli ei ole kuin sivuhahmoina, ellei osta sivupaketteja (halvin 5 euroa).

Tästä innostuneena Shephard tutustuu rotuihin ja ihmisiin uusiin, jopa hahmoihin rakastuu. Tietämättä, että valinnat nyt vaikuttaa jo kolmanteenkin osaan, Shephard, tuo jatkuvasti rahastettava otus, sitten tappaa ja rikkoo kaiken joko empatiaa osoittaen (paragon) tai syljellä kavereitten ystävyyksiä halkoen (renegade) . anteeksi kaiken saaden,

Taakse jää vain mahdoton määrä valintoja, jopa kiperiä, ja tusinallinen rakkaita.

Kerrottakoot, että rakkaita jää vain yksi taakse, koska Shephard on yksiaviollinen ja vaikka kuinka paljon olisi sitä tarjolla, niin yksi vain häntä hallitsee. Käsikirjoittajat huokaisevat helpotuksesta, koska pelastettuaan ihmiskunnan jo toisen kerran, niin Shephard palaa parin vuoden päästä palvelukseen,

MASS EFFECT 3
Joni-Leena tai Jaana-Jukka on poistettu palveluksesta ja kaikki ennustukset astuvat toteen, Suuri ja karmaiseva tuomiopäivä ampuu itsensä ihmiskunnan keskustaan ja Sheffardin on juostava hakemaan koko muu maailmankaikkeus yhteen viimeistä Coitusta varten. 

Nyt koko odotus palkitaan. Mitä jos McClane ei olisikaan tullut Nagamorakennukseen ex-vaimoaan moikkaamaan? Mitä jos Rambo I olisikin kävellyt kylän lävitse kuten viettisveteranin kuuluukin? Entäs jos Tuhoaja olisikin matkannut ajassa päin vain vuoteen 1996 ja huomannut, että jatko-osat estävät tuomiopäivän?

tiistaina, marraskuuta 06, 2012

Lapsilisät ja oikeusvaltio on poistettava



Mistä näitä vasemmistolaisia vihermädättäjiä koko ajan tulee Kokoomukseen? Onhan puolueessa välillä oikean suuntaista ajattelua, mutta tämmöiset alisuoriutumiseen viittaavat ulostulot nyt, on merkki jostain todellisesta omegaluokan urostelusta. Lahjakkaasti kirjoitteleva Aleksi Tolvanen kyllä lopettaisi sosiaaliturvan eläkkeitä ja lapsilisiä myöten aivan oikeaoppisesti.


Kuten hän vakuuttavalla todistusaineistolla todistaa, hyväntekeväisyyden on tuhonnut verotukseen perustuva väkivaltakoneisto. Aito auttaminen lähtee ihmisestä itsestään. "Jos julkista sosiaaliturvaa ei siis olisi, niin tällöin ihmiset miettisivät, että kuka sitten auttaa esimerkiksi työkyvyttömiä, jos en minä, jolloin paine hyväntekeväisyyteen olisi voimakkaampi", tekniikan ylippilas painottaa.


Mitä tämmöinen oikeistodemari oikein Kokoomuksessa tekee? Siellä kaveri ylpeänä säilyttäisi valtion, oikeuslaitoksen, poliisin ja armeijan. Todellinen oikeus syntyy myötäsyntyisesti ihmisen sisällä. Ei siihen mitään oikeuslaitosta tai poliisia tarvita erikseen. Luontainen maanpuolustustaito on todistettavasti jokaisella ihmisellä. Nykyinen oikeuslaitos jättää monet sellaiseen käsitykseen, että oikeus tapahtuu ilman omaa tahtoa, joten se jätetään helposti sosiaalitanttojen tehtäväksi. Pitäisi jokaisen pystyä ajattelemaan, että jos esimerkiksi oikeuslaitos lakkautettaisiin järkevällä siirtymäajalla, voisi jokainen itse harjoittaa oikeutta aidossa myötätunnon hengessä.


Tuskinpa tarvitsee erikseen kertoa, miten paljon paremmin sekä sisäinen että ulkoinen turvallisuus toimisi, jos tämän turvallisuuden luominen lähtisi jokaisen sisältä. Poliittinen järjestelmä, jossa väkivalloin eli vastoin ihmisten tahtoa, rahoitetaan verovaroin oikeuslaitosta, poliisia ja maanpuolustusvoimia ei kestä moraalista katsantoa, ja on siksi täysin moraalitonta. Ainoa moraalinen oikeuslaitos ja turvallisuus voidaan järjestää ilman, että ihmiseen kohdistetaan väkivaltaa esimerkiksi verottamalla.


Tämäkin demarien käsikassara on pelkkä provokaattori Saul Schubakin tavoin, jotka yrittävät viedä kokoomuslaisuutta lähemmäs demarien kaltaista sylillä tappamista kohti. On sanottu, että kukaan ei halua kompromisseja. Miksi pitäisi aloittaa nyt?


Jotta historiaa huonosti muistavat pääsisivät kärryille, niin Neuvostoliitossa oli poliisi, armeija ja oikeuslaitos, ja kaikki varmasti muistaa, mitä Neuvostoliitossa kävi. Historiaa tuntemattomille kerrottakoot, että huonosti kävi.

lauantaina, syyskuuta 29, 2012

Suomen toiseksi yleisin sukunimi

Jos kirjoittaisit tv-sarjaa Yhdysvalloissa ja sinun pitäisi keksiä nimi Crisis Management -tyyppisellä firmalla nimi, niin mitä nimeä käyttäisit? Ehkä innostuisit ottamaan esikuvan erään Martti Ahtisaaren firmasta. Kaikki yhtäläisyydet ovat kuitenkin yhteensattumaa, joten tämmöinen firma olisi mahtava.

Tv-sarjasta Person of interest kausi 1 osa 6: The fix.

sunnuntai, toukokuuta 27, 2012

Diplomaatti Dublinissa

Tässä kun ollaan kohta siirtymässä Dubliniin työkomennukselle, niin päätinpä aloittaa uuden blogin nimeltä Dublimat. Se on yhdistelmä sanoista Dublin ja Diplomat.

Lukijoita toivon löytyvän kotimaasta kuin Irlannista. Ideana olisi löytää maahanmuuttajan näkökulmasta koko Dublin. Vertailupisteenä aion käyttää Suomea silloin kun pystyn.

Kohteliaisuudella, tai diplomaattisuudella, aion kirjoittaa jutut ja englanniksi. Yritän saada ajan kanssa taivutettua blogin sloganiksi "I'm not being sarcastic, I'm being diplomatic."

lauantaina, toukokuuta 26, 2012

Pelisuunnittelijaksi ilmaisella pelimoottorilla

Yksi urasuunnitelma itselläni on ollut pienestä pitäen pelisuunnittelija, mutta se tie on pitkä (tai kuten taiteissa yleensä - elämänmittainen). Uran vaihtoehtona voisi tietenkin miettiä pelien tekemistä harrastusmielessä. Muutamia konsepteja olen jo ehtinyt kirjoitella, mutta yhtä tärkeää tässä projektissa olisi löytää työkaluja harrastukselle.

Olen jo ladannut koneelle AGS:n, jolla voi tehdä ainakin seikkailupelejä. Ohjelma antaa vähän valmiita työkaluja, mutta oma rima on heti korkealla. Tärkeintä olisi pystyä tekemään edes yksi juonellisesti merkittävä peli. Pituudeksikin voisi suunnitella yhtä tuntia maksimissaan eikä 20-1000 tunnin Monkey Island -spektaakkelia.

Pitääkö basic-ilta yhdistää tilanteeseen C?

Spoiler alert: tämä on kirjoitettu ihmisille, jotka ovat olleet tänään dokaamassa.
Spoiler update: meinasin ajastaa tämän kello neljään yöhön tietyin oletuksin.
liketyspyyntöfacebookissa ={0=drunk; 1=not drunk}

basic
if 0 goto line 200 else goto line 100

100 print "Hyvät ystävät"
101 if print is cancelled then goto line 200 AND print "monella on ollut pitkä ilta"
* dev documenting
* dokumenting, har har
* that's good someone said
* don't debug during speech
112 if prot "night" = "good" then goto line 59; if prot "night" = "anything else" follow robocop
120 open "c:\\programs\speech\courage.ask"

courage.ask
"Hyvät ystävät
jus kuulette toistoa, se johtuu teistä
koska hyvien ystävien seurassa olemme"

200 color 233
  print "jyvät jystävät"
open "Shotgun" AT "anydrive"
print "SEEING DEAD PEOPLE"

END



torstaina, toukokuuta 24, 2012

MacGyverin haastajat

Muutamia vuosia sitten katselin tv-sarjaa 24. Katselen sitä vieläkin. Sarjan päähenkilönä on Kiefer Sutherlandin esittämä vastaterrorismiyksikön agentti Jack Bauer, joka omatoimisuudellaan, ja nopeilla ja radikaaleilla päätöksillään, saa torjuttua uhkia. Kolmannelle kaudelle tultaessa Jack Bauerin omatoimisuus oli päässyt jo aivan omaan luokkaansa. Kun kuulusteltava ei antanut tietoja, hän pamautti tältä jalan pyssyllä. Myöhemmin kun katsoja jo ehti tottua moiseen ja kuulusteltava ei antanut tietoja, Jack Bauer ampui kuulusteltavan vaimolta jalan sijoiltaan. Tämän lisäksi hänelle kehittyi erään peiteroolin myötä ikävänkaltainen piririippuvuus. Silloin ajattelin, että tässä on tosiaan uusi MacGyver.

MacGyver, jos esittelyjä kaipaa, oli kahdeksan tuotantokautta puhdasta neroutta, jossa pilottijaksoa lukuunottamatta sankari ei käyttänyt pyssyä ollenkaan, mutta aiheutti silti pahiksille paljon vahinkoa. Yleensä siten, että hänet lukittiin johonkin huoneeseen, jossa oli juuri oikeita tavaroita, joilla voitiin vapautua vankilasta. Molempien hahmojen erikoisuus on se, että he tekevät yllättäviä - jälkeenpäin ajatellen yleensä oikeita - ratkaisuja.

Molemmista on tullut eräänlaisia omaperäisyyden symboleita. Asian tunnistaa siitä, että 90-luvun vaihteessa jonkun joutuessa yllättävään pattitilanteelta vaikuttavaan tilanteeseen, oli tapana kysyä, mitä MacGyver tekisi tässä tilanteessa. Tilanteen teki koomiseksi, jos jollakulla oli mukana purukumia ja kengännauhaa, koska nokkelimmat MacGyver-ratkaisut liittyi siihen, että näillä esineillä piti sitoa asioita toisiinsa. Samalla tavalla kuin Niksipirkasta löytyy sukkanauhavinkkejä. "Sukkanauhat ovat käteviä rahan säilyttämiseen."

MacGyver on kuitenkin sellainen sukupolviasia, että uusilla sukupolville pitää ehkä esitellä tätä hahmoa. Ikävää tässä on se, että MacGyveria näyttelevä Richard Dean Anderson päätyi tekemään toisen merkittävän roolin Jack O'Neillina Tähtiportissa, jota on esitetty kymmenen tuotantokautta. Tähän vielä kun liitetään muutama elokuva ja spin-off sarja, niin on aivan ilmeistä, miksi Jack Bauer on korvannut McGyverin. Onneksi ei kokonaan, jotta oma-aloitteisten fiktiohahmojen evoluutiota voidaan tarkastella eri näkökulmista.

Tämän lisäksi Burn Notice -agenttikomedia on esitellyt uuden symbolin. Tv-sarjassa Michael Westen (Jeffrey Donovan) on CIA:n entinen agentti, joka saa potkut aluksi tuntemattomasta syystä. Lähes kolme vuosikymmentä agentin hommia tehnyt mies, jolla ei ole rahaa eikä ymmärrettävistä syistä uskottavaa työhistoriaakaan ("ai sä sabotoit koko Neuvostoliiton armeijan toimintakyvyttömäksi, varmaan joo") päätyy moraalisista ja taloudellisista syistä tekemään pieniä palveluksia toisille.

Westenin tapa ratkoa asioita liittyy hänen kokemuksiinsa peitetehtävissä ja taistelulajeissa. Luokittelen hahmon hieman koomiseksi sen takia, että hän tekee jatkuvasti lähes älyttömiä vertauksia arkipäiväisiin tapahtumiin hyvin väkivaltahistoriaisten silmälasien lävitse tyyliin "ystävien kanssa hengaaminen on vähän niinku Aikido. Molemmissa pitää käyttää toisten antamien tarjousten kääntämistä edukseen onnistuakseen, mutta aivan kuten Aikidossa, kun juo liikaa viskiä, niin tulee tehtyä virheitä (ei oikea lainaus)."

Eilen esitin facebookissa kysymyksen, että kumpi on kovempi: Jack Bauer vai Michael Westen. McGyver-selitysten jälkeen pöytään heitettiin Trainspottingin Begbie, Arskaa ja Sylttyä. Jack Bauer oli kuitenkin voittamassa kilpailun mustista hevosista huolimatta, koska hänellä on aikataulu. Yksi frendi heitti, että Jack Bauerilla on aina 24 tuntia aikaa hoitaa homma kotiin ja aina se ehtii. Vaikka terroristit olis kuinka äkäisellä aikataululla liikenteessä, niin Jack Bauer vois lähteä baariin vetää hyvät porkkanat silmille, ja ottaa vaikka Michael Westenin messiin ja silti hän viimeisellä tunnilla selviytyisi baarista terroristien komentokeskukseen vetämään piuhat pois paikalta.

Voittajaksi selviytyi kuitenkin Chuck Norris, koska "jos sinulla on kaksi omenaa ja Chuck Norrisilla on kaksi omenaa, niin Chuck Norrisilla on enemmän omenoita."


tiistaina, toukokuuta 15, 2012

Menneet ja tulevat puoluetuet

Valtion antamia tukia on aina hyvä tarkastella säännöllisin väliajoin. Hyvät tavat on nostaa mikroskoopin alle yksittäinen asia, jotta julkisesta keskustelusta tulee monipuolista. Kokoomusnuoret pääsi nyt jännästi esille säätiöimällä ylijäämää. Poliittiset nuorisojärjestöt ovatkin olleet jo esillä kun hallitus antoi nuorisolain perusteella säälittävän vähän toisille järjestöille ja runsaasti toisille järjestöille. Keskustelu ehti vähän laantua kun huomattiin, että suurilta järjestöiltä leikattiin tukea, ja pienille järjestöille tukea lisättiin tai ainakin oltiin leikkaamatta.

Sitten Mikko Sauli kävi päräyttämässä, että yhden järjestön jäsenrekisterit eivät ole aivan hyvän tavan mukaisia. Vaikka ei tämäkään ollut ensimmäinen kerta Suomen historiassa eikä Suomen lähihistoriassakaan. Aikaisemmin kävi ilmi, että Keskustalla on huomattava määrä jäseniä, jotka eivät tiedä jäsenyydestään. Vuosikymmeniä sitten sitten ei edes ollut este olla nuorisojärjestön jäsen vaikka olisi kuusikymmentä. Ajat ovat muuttuneet, mutta eivät merkittävästi. Se, minkä verran jäsenmäärät vaikuttavat haettuihin tukiin, jää itsellekin arvailun varaan. Laki on hieman epäselvä.

Jäsenmäärän tulisi olla yli tuhat jäsentä, mutta huomioon voidaan ottaa monia muitakin seikkoja, joiden merkittävyyttä voi arvioida vain vanhojen käytäntöjen pohjalta. Mitäpä jos poliittisille nuorisojärjestöille annettaisiin tukea pelkän edustuksellisuuden varjolla? Puolueille nuorisotyötä tekevät järjestöt voisivat saada tukea esimerkiksi pelkästään omien edustajien perusteella. Esimerkiksi Kokoomusnuoret saisivat tukea jokaisesta alle 30-vuotiaasta kansanedustajasta. Ilmeinen ongelma tässä lienee, että tukea on totuttu antamaan monille järjestöille perusteilla, jotka eivät liity mitenkään poliittisiin voimasuhteisiin eduskunnassa.

Esimerkiksi partiolaisten nuorisolain perusteella saama tuki perustuisi järjestön edustavuuteen eduskunnassa. Tämä voitaisiin ehkä ohittaa sillä, että tuen perusteeksi riittäisi myös jos kansanedustaja on joskus ollut partiolainen. Tässä vaiheessa ajatusketjua tulisi jo ehkä miettiä, että pitääkö tuen perustua pelkkään edustukselliseen demokratiaan? Ehkä muut perusteet voisivat olla olennaisempia. Enkä ole vielä ehtinyt edes ajatella, tulisiko tukia jakaa ylipäätänsäkään. Kun tästä kohusta tehdään aikanaan joitain mahdollisesti järkeviä johtopäätöksiä, voin ennustaa jo seuraavia kohteita, joista on syytäkin ehkä keskustella.

Sivistysjärjestöt
Tiesittekö, että monet yhdistykset järjestävät sivistystoimintaa. Kansanopistot, joissa voi opiskella tietokoneenkäyttöä, taiteita, kirjanpitoa ja vähän kaikkea muutakin? Osa näistä järjestöistä on lähellä puolueita. Kokoomuksella on omansa, Vihreällä liitolla on omansa, SDP:llä on omansa ja Vasemmistoliitolla on omansa. Vaikka järjestöt ovat muodollisesti itsenäisiä, järjestävät ne opetustoimintaa läheisessä yhteistyössä puolueiden kanssa.

Näissä järjestöissä ei ole mikään este vaikka ei olisikaan puolueen jäsen tai kuuluisi toiseen puolueeseen, mutta yhdistykset järjestävät toimintaa hyvin lähellä puolueita. Esimerkiksi vaalien alla saatetaan järjestää kotisivujen tekokursseja, joihin puolueitten ehdokkaat ja tukiryhmät mielellään osallistuvat, jos tietotaitoa ei ole ennestään. Keskustelussa todennäköisesti tullaan huutamaan piilopuoluetukea ja väite pitää paikkaansa.

Onko se sitten paha, että yhdistykset järjestävät koulutustoimintaa, joissa ihmiset voivat kehittää omia taitojaan sellaiseen suuntaan, mistä saattaisi olla hyötyä vaaleista? Mielestäni ei, mutta tällä ei välttämättä ole mitään merkitystä siinä vaiheessa kun keskustelu alkaa. Toivottavasti johtopäätökset ovat kuitenkin sen suuntaisia lopuksi, että ihmisten omatoimisuus, kouluttautuminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeämpiä asioita kuin se, minkä puolueen jäseniä mahdollisesti istuu sivistysyhdistysten hallituksissa.  

Thinktankit
Sitten tuleekin ehkä pienoisena yllätyksenä, että useammalla puolueella on oma ajatushautomo. Nämä, yleensä 1-3 hengen pyörittämät, tutkimuslaitokset tekevät yhteistyötä puolueiden ja akateemisen maailman välillä tuottaen tieteellistä materiaalia puolueiden käyttöön. Kaiken lisäksi nämä laitokset saavat puoluetuesta irrallista erillistä tukea perusteilla, joita voi kaikki ihan yksin omissa pikku pääkkösissään arvailla.

Tässä keskustelussa tullaan ehkä jopa julistamaan tutkimusten uskottavuus, koska tiedetään laitosten olevan lähellä tiettyjä puolueita. Siitä ei pidä huolestua. Se on osa pelin henkeä. Aika nuoresta pitäen olen antanut itseni opetettavan, että tieteellisessä maailmankatsomuksessa on se hieno puoli, että saa olla vaikka kuinka varma datasta ja johtopäätöksistä kunhan on valmis huomioimaan, että premissit ja johtopäätökset saattavat olla väärin. Tämän mahdollisen tulevan puoluetukikeskustelun suuntia on vaikea arvailla. Ehkä se on jo käytykin eikä siihen palata seuraavaan viiteen tai viiteenkymmeneen vuoteen. Ehkä ajatushautomot pyörivät niin pienillä budjeteilla ja ovat liian vaikeasti hahmotettavia yhdistyksiä, että on parempi vain, että kukaan ei lähde sorkkimaan näitä. Ei kait niitä olisi, jos ei niistä olisi hyötyä.

Lasten järjestöt
Jotta koko kenttä voitaisiin käydä oikeasti lävitse, niin valtio tukee myös sellaisia pikkulaisia järjestöjä kuin partiolaisia. Tämän lisäksi on olemassa esimerkiksi pioneerit, jotka ovat hyvin lähellä Vasemmistoliittoa. Ainakin toimisto sijaitsee samassa talossa Vasemmistoliiton kanssa. Uskontovapaa partiolaistoiminta voi sinänsä kuulostaa ihan viattomalta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä aivopesulaitoksia ne sellaiset ovat. Keskustelussa tulee olemaan esillä, kuinka pioneerileireillä aivopestään pieniä ja viattomia lapsia ajattelemaan vasemmistolaisittain. Siinä vaiheessa toivon, että kukaan Vasemmistoa vastustava ei paljastaisi olleensa joskus pikku pioneeri, koska se todistaisi oikeistolle, että pioneerien tukeminen on hyvä asia.

Lehdistötuki
Tätä keskustelua käytiin jo viime vaalien jälkeen, joten turha alkaa nyt nipottamaan. Paitsi olisihan se kiva, jos Suomessa olisi useita päivälehtiä, joissa olisi monipuolisesti maailmaa kommentoivia pääkirjoituksia.

tiistaina, toukokuuta 08, 2012

Tehokkaasti edustajistoon

Jos ajatellaan, että fyrkka itsessään on valtaa, niin Hok-elannon jäsenillä sitä on huikeat määrät. Lähemmäs 2 miljardin liikevaihdolla pyörivä osuuskauppa vaikuttaa aika moneen asiaan Suomessa. Onneksi on toi jäsenkirja, niin voi olla ehdolla kaupan edustajistoon. Ei silleen, etteikö maailmassa olisi todella monta ja tärkeää paikkaa tehdä hyvisjuttuja, mutta ei tämän kokoisen firman tarvitse ajatella pelkkää katetta. Tovi sitten Jasper Pääkkönen kirjoitti kiukuttelukirjeen Hokille, koska Hok-Elanto myy ryöstökalastettua kalaa. Hokin puolelta oli ajateltu sillä tavalla, että koska se on laillista, niin se on ok. Toisaalta kun lohta kalastetaan liikaa merestä, lajin kanta ei pääse uusiutumaan. Kun tilanne on sellainen, että lohi mahdollisesti katoaa kokonaan Itämerestä, niin se ei ole siisti juttu. Siisti juttu on, että lohta löytyy merestä vielä seuraavienkin sukupolvien ajan. Joten edustajistossa väännän tästä ainakin veistä. Samalla logiikalla toivon mukaan Hok-Elannon edustajisto täyttyy sellaisista ihmisistä, jotka pitävät luonnon kantokyvystä huolta ja on muutenkin ohjaamassa ketjua kestävään suuntaan. Isot propsit tietenkin Pääkköselle, että sai asialle huomiota. Noin sain kirjoitettua tyylikkäästi human interest -lähtökohdasta kokonaisen poliittisen teeman. Ja arvatkaapa kuka on ehdolla Hok-Elannon edustajistovaaleissa?!? Minä, ja minua voi äänestää numerolla 956. Äänestää voit täällä. Sivuilta löytyy ehdokasluettelot ja hieman hämmentävä vaalikone, mutta äänestäminen on helppoa pankkitunnuksilla. Äänestysaika päättyy 14.5. Netissä äänestäminen päättyy 9.5. Kääk! Otsikko on muuten väännös Tehokkaasti työelämään -kurssista, jolla istuskelen tällä hetkellä hektisellä ylläpitokorvauksella.

torstaina, huhtikuuta 26, 2012

Ruotsalaiset tekivät homohyvän videon

Suomessa on kolme poliitikan osa-aluetta, joista keskustellaan niin innokkaasti ettei niistä voi keskustella. Nämä kolme aluetta eivät ole verotus, kalastus ja koulutus, vaan uskonto, seksi ja päihteet. Nyt on tullut video nimeltä Kartalla seksistä.

Joissakin suomalaisissa kouluissa on alettu esittämään ruotsalaisen RFSU-järjestön seksuaalikasvatusvideota. Videossa on jotain, mikä närkästyttää. Yle uutisten mukaan video käsittelee seksuaalisuutta monipuolisesti.

Suomen vanhempainliitto julkaisi kannanoton viime viikolla (Ruotsalaiset uudistavat koulujemme seksuaalikasvatuksen). Kannanoton perusteella koulussa ei saa esittää videota, koska se on ruotsalaisten tekemmä ja ruotsalainen seksuaalikasvatus on huonoa. Perusteina kerrotaan, että Ruotsissa on väestölukuun suhteutettuna enemmän abortteja ja klamydiatartuntoja. Se ei tee koulussa esitettävästä videosta vielä huonoa. Rivien välistä voisi lukea, että yhdistys on peloissaan siitä, että videota esittelemällä Suomessa aborttien ja klamydiatartuntojen määrä lähtisi kasvuun. Jos tämä huoli on perusteltua, niin aikamoisen videon ovat ruotsalaiset tehneet.

Jos taas on uskominen RFSU:n tiedotetta videon tiimoilta, niin järjestö näyttäisi auttavan kouluissa käytävää seksuaalivalistusta hyvällä tavalla. Esimerkkinä RFSU käyttää seksuaalivähemmistöjen esittelyä.

Asiaa kun miettii, niin ehkä videossa onkin jotain muuta epäilyttävää kuin Ruotsin aborttien ja klamydiatartuntojen määrä. Kyseessä saattaa olla savuverho, jolla peitellään homofoobisuutta. Äh, ehkä minä vain kuvittelin asian. Postauksessa ollut linkki Ylen uutisiin pureutui hieman syvemmälle Vanhempainliiton huoliin. Vanhempainliittoon oltiin oltu Ylen uutisen haastatteleman Tuomas Kurttilan (liiton toiminnanjohtaja) yhteydessä, koska eräs rehtori ei aio videota koulussa näyttää ja toinen epäili, miten videota katsotaan muslimioppilaiden kanssa.

Tosiaan yhdistys on huolissaan, että videota näytetään koulussa - vapaaehtoisesti. Vaikuttaa siis, että opettajan on mahdollista tilata video ja näyttää jotain sellaista oppilaille, missä homostellaan ja mahdollisesti se homostelu saattaa loukata jonkun uskonnollista vakaumusta. Ehkä nyt ei ole kuitenkaan kyse niin vaarallisesta asiasta, että video olisi pakko katsoa. Ainakin muistan omilta peruskouluajoilta, että joskus helluntailaiset saivat olla poissa sellaisilta tunneilta, joissa katsottiin joitain opetusvideoita. Käsitykseni mukaan kenenkään koulumenestys tuskin kärsisi vaikka missaisikin tämän videon.

Trailerin perusteella, video sisältää ehkäisyyn liittyvää opetusta, joten en tiedä miten video edistäisi aborttien tai klamydiatartuntojen määriä. Jos tämä keskustelu tästä puhkeaa kukkaan, niin ehkä taustalta sitten paljastuu parempia perusteluja. Ainakin vanhempainyhdistyksen kautta kannattaa pyrkiä toimimaan liittotasolla, jotta yksi osapuoli ei lähde tällä tavalla dissaamaan kondomeihin, pussaamiseen, runkkaamiseen, homoseksuaalisuuteen ja raskauteen liittyviä opetusvideoita (trailerin perusteella näitä asioita elokuvassa käsitellään).

Kartalla seksistä -traileri


tiistaina, maaliskuuta 27, 2012

Suomi Vs. Uusi-Seelanti

Monissa urheilulajeissa käytetään erilaisia tasoja, jotta saataisiin oikea taistelun tunne.

Sen takia esimerkiksi Robert Helenius pelaa ihan eri sarjassa kuin Marko Asell. Nyrkkeilykehässä ottelu näyttäisi enemmän rääkkäykseltä ja kiusaamiselta kuin nyrkkeilyottelulta. Siksi koulukiusaaminen on ihan eri asia kuin kaksi tasaväkistä kaveria menisi tasaiselle.

Sen takia Ahvenanmaa ei uhkaile Venäjää ydinaseilla, koska se näyttäisi lähinnä itsetuhoisalta (jopa taloudellisesti). Siksi Israelin toimet Palestiinan alueella ovat enemmän ihmisoikeus- ja sotarikoksia kuin perinteistä rintamasotaa á la ensimmäinen maailmansota (silloin tosin ei ollut ihmisoikeuksia eikä YK:ta).

Tämän takia Suomen kaltaisen maan kannattaa aloittaa poliittinen taistelu Uuden-Seelannin kanssa. Ovathan maat monella tavalla tasaväkisiä. Suomi on tässä haastajana monella tavalla. Onhan Suomi maailman 82. maailman vähälukuisimpana maana. Edellä on Uusi-Seelanti rinnanmitalla sijalla 71. Eroa on noin viidensadan Ahvenanmaan verran.

Suomi 5,4 miljoonaa asukasta
Uusi-Seelanti 4,2 asukasta
Pisteitä annetaan Uudelle-Seelannille 1,2 miljoonaa. Suomi saa nolla pistettä.


Tämän lisäksi mitä tulee naisten oikeuksiin, niin kisa on todella tasaväkinen. Selkeän johtoaseman saadakseen Suomessa olisi kehitettävä aikakone ja mentävä takaisinpäin ja annettava naisille äänioikeus ennen uusi-seelantilaisia. Suomi on vähän edellä naisten ehdolle asettumisessa, mutta jää silti hieman jälkeen tällä alueella. Suomessa naiset saivat äänestää ja lähteä ehdolle vuonna 1906 ja tätä oikeutta päästiin käyttämään jo seuraavana vuonna. Uusi-Seelannissa äänioikeus tuli naisille jo 1893. Vaikka tasa-arvoa tulisikin mitata muillakin tavoilla kuin pelkällä äänioikeudella, niin tässä kisassa vuosiluvut ratkaisevat. Uusi-Seelannissa sai asettua ehdolle vasta 1919.

Suomi saa nollapistettä äänioikeudesta, mutta saa 16 pistettä ehdolle asettumisesta. Uusi-Seelanti saa 15 pistettä äänioikeudesta ja nolla pistettä ehdolle asettumisesta.


Siirtomaaherrailu ja sotiminen on Suomessa vähän kovemmassa huudossa. Suomi osallistui toiseen maailmansotaan ja taisteli sekä venäläisiä että saksalaisia vastaan. Tämän lisäksi Suomi oli liitossa Hitlerin kanssa ja myöhemmin Stalinin kanssa. Tämän kikkailun ansiosta Suomessa puhutaan hyvin ylevästi erillissodista, erillisrauhoista ja neutraalisuudesta. Uusi-seelanti osallistui Korean ja Vietnamin sotaan, joista Suomi pysytteli järkevästi hyvin kaukana. Jos näissä asioissa haluaa ottaa jonkun mittarin, niin asiaa voisi esimerkiksi käsitellä tehtyjen elokuvien määrällä. Toinen maailmansota vs. Vietnamin ja Korean sodat. Koska en ole Jari Sedergren enkä muutenkaan ansioitunut elokuvatutkija, käytän kahta erilaista mittaria ratkaistakseni paremmuuden tässä.

Googlefight toimii mittarina. Googlefightissa toinen maailmansota (second world war movie) pieksee sekä Vietnamin (vietnam war movie) että Korean sodat (korea war movie).

Google "second world war movie": 272 miljoonaa osumaa
Google "Vietnam war movie": 64,8 miljoonaa osumaa
Google "Korea war movie": 163 miljoonaa osumaa
Eli pisteitä tulee 272 miljoonaa Suomelle ja 127,8 miljoonaa pistettä Uusi-seelannille Googlesta.


Tätä taistelua on jo käyty muillakin areenoilla (minähän siis keksin tämän idean ihan spontaanisti) ja on vilauteltu kansainvälisessä keskustelussa, niin molempien maiden pisteet kerrotaan omavaraisuusasteella. Suomen omavaraisuusaste on 85 prosenttia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan. Koska kilpailevalta maalta en löydä vastaavaa lukemaa, niin oletetaan nyt, että siellä Aasiassa tämä libertaarien ihannevaltio on, poistettuaan kaikki tuet maataloudelta, pelkän tuonnin varassa.



Lopullinen tilanne
Suomi: (0 + 0 + 16 + 272 miljoonaa) * 0,85 = n, 231,2 miljoonaa pistettä
Uusi-Seelanti: (1,2 milj + 15 + 0 + 127,8 miljoonaa) * 0 = 0
Eli Suomi voitti tuomaripelin ansiosta.

tiistaina, maaliskuuta 20, 2012

Guggenheim luo luovuutta itsestään

Kuten ehkä lienee selvää, niin Guggenheim Helsingille on puolustajia ja vastustajia. Hankkeen, minkä piti edetä Helsingin kunnallisvaltuuston läpi pakettina, jota olisi hienosäädetty tilanteen mukaan kohtasikin pientä rönsyilyä. Hanketta syytettiin salassavalmistellulta, hankkeen rahoitusta pidettiin kalliina, Guggenheimin on pelätty kaatavan kaiken muun julkisen kulttuurirahoituksen, visiota on pidetty liian häävinä, lukuja on syytetty heitettävän hatusta ja on jopa epäilty, että kyseessä on puhdas kuppaus köyhiltä rikkaille.

Puolustajien on ollut hankala vastata kaikkiin syytöksiin, mutta innokkaimmat ovat onnistuneet ainakin ampumaan vääriä tietoja alas. Keskustelu on ollut värikästä ja on synnyttänyt jo itsessään taidetta. Esimerkiksi Guggenheimin puolustajan Gallen-Kallela-Sirenin lukutaidon kaapuun puetuista ufoseminaareista (tai ufoseminaarien kaapuun puetuista lukutaitoseminaareista) on tehty musiikkia, videoita ja taiteellisia kirjallisia töitä. Joten hanke on ainakin saanut netin ITE-taiteilijat liikkeelle Ainakin siinä mielessä, missä tietokoneohjelmien käyttöä voidaan pitää käsityönä.

Puolustajille on löytynyt myöskin oma sivusto: proguggenheim.fi. Sivustoa ylläpitää Pro Guggenheim Helsinki -kannatusryhmä. Sivuston pitäisi sisältää faktaa aiheesta, ja sitä sieltä löytyykin hieman väritettynä. Visiokuvat eivät ehkä täytä aivan faktan määritelmää tosiasiana.

Tässä muutama nosto Tiesitkö tämän -osiosta. Huomatkaa, että kontekstista irrotettuna viestin ymmärtäminen vaikeutuu. Huomautettakoon, että tämä on saivartelua ja näsäviisastelua. Vielä tulee tuoda tiedettäväksi, että tulevaisuuden ennustukset eivät ole faktoja, vaikka toteutuisivatkin.

"Osana Guggenheim-verkostoa Helsinki ja Suomi nousisivat globaalin museokentän raskaaseen sarjaan."
"Guggenheim Helsingin rakennuskustannukset mukaanlukien suunnittelu- ja arkkitehtuurikustannukset olisivat maksimissaan 130–140 miljoonaa euroa."
"Kävijätavoite on realistinen."
"Museo olisi kantoraketti suomalaiselle taiteelle, muotoilulle ja arkkitehtuurille."

Jos kuitenkin unohdetaan pahanmielinen sormella osoittelu, niin Pro Guggenheim -sivustoa voi pitää oikeasti ihan hyvänä sivustona. Museon kannattajat voivat kanavoida osaamistaan ja kannatuksensa yhdelle sivulle, jossa ei kuitenkaan ole mitään pahoja ylilyöntejä. Ei ole kuitenkaan kovin harvinaista poliittisessa keskustelussa esittää visioita faktoina. Sivustolla myös nostetaan hyvin Guggenheimiin liittyvää julkista keskustelua, jossa on mukana sekä puoltavia että vastustavia kannanottoja, mikä on rohkea veto Guggenheimin lobbaamista ajavalta ryhmältä ja osoittaa, että he ottavat vakavasti diskurssin eivätkä nojaa pelkästään puoltaviin näkökulmiin.

Guggenheim-efekti on todellinen. Se on vaikuttanut jo.

Guggenheim toteutuessaanhan saattaisi ylittää rohkeimmatkin visiot tai sitten jäädä perusnätiksi rakennukseksi, jota voi verrata Oopperaan tai Kansallisteatteriin. Keskustelua saatetaan tulevaisuudessa käydä Guggenheimin sisällöstä, työehdoista, julkisen tuen koosta, yms. Jos Guggenheim ei toteudu, niin puolustajillekin lohdutukseksi haluaisin kertoa, että en ole vieläkään saanut mielestäni Gallen-Kallela-Sirenin ufojuttuja. Sellaista kantaaottavaa taidetta Suomessa tarvitaan eikä semmoista ilmiötä olisi syntynyt ilman Guggenheimia. Eikä se kaksimiljoonaa euroa tunnu kalliilta, kun ajattelee, miten hyvin on viihtynyt Youtuben ääressä vuoden vaihteesta.

sunnuntai, helmikuuta 12, 2012

Facebookin uudet ominaisuudet

Viikon päästä facebookissa otetaan käyttöön uusia ominaisuuksia, joista osa on jo ymmärrettävästi herättänyt huolestuneisuutta käyttäjien piirissä. Vaikka osa uudistuksista on rakennettu asiakaspalautteen perusteella, niin osa uusista ominaisuuksista on herättänyt jopa negatiivista palautetta ennen ominaisuuksien käyttöönottoa.

Uudet toivotut ominaisuudet, jotka laajentavat erilaisia tapoja kommentoida muitten käyttäjien tilapäivityksiä tykkäämisen ja suoran kommentoimisen lisäksi, tuovat monipuolisen uuden paletin facebookin käyttäjille.

Ensi viikon maanantaista lähtien osa facebookin käyttäjistä pääsevät jo kokeilemaan uusia ominaisuuksia. Perinteisen tilapäivityksen tykkäämisen lisäksi voi nyt myös vetää turpaan toista käyttäjää. Muitakin fyysisiä toimintoja on lisätty, mutta tätä parannusta on toivottu jo pitkään.

Negatiivisia palautetta on tullut jo etukäteen siitä, että uudistetun facebookin myötä käyttäjien humalapäissään kirjoittamat kommentit saattavat jäädä internettiin käytti facebookia tai ei. Esimerkiksi osa kommenteista saattaa löytyä suomi24.fi -sivuilta vaikka kommentin kirjoittaja ei edes olisi facebookin käyttäjä.

Jatkossa myös kopiosuojattua materiaalia pystyy löytämään internetistä, mikä on jo suututtanut isompia levy-yhtiötä radion tulosta lähtien. Pelkona on, että taiteilijat eivät pysty enää elämään taiteellaan vaan joutuvat keksimään itselleen uusia tapoja hankkia toimeentuloa. Esimerkiksi sosiaalivirastosta, kelasta ja työmarkkinoilta on tullut asiantuntijoiden mukaan paljon pelkoja, että länsimaisen sivistyksen peruspilarit saattavat vaaraantua uudistusten myötä.

Tämän lisäksi uusittu facebook saattaa sisältää jo valmiiksi hyväksytyn Guggenheim Helsingin, mitä ei välttämättä normaali käyttäjä pysty huomaamaan facebookin epäselvien käyttöehtojen takia.

perjantaina, helmikuuta 03, 2012

Kuinka kylmä on kylmä?

Olisin ehkä voinut lähteä perjantai-iltana kävelylle, mutta eipä paljoa hotsita kun on -25 astetta pakkasta. Joten nyt on ratkaistava riski/hyöty -suhde.

Anna-Maria Wasenius kirjoitti aikoja sitten kylmän vaikutuksesta kehoon Yhteishyvä-lehdessä: "Paljaalle iholle ja kehon ääreisosiin voi tulla kylmässä paleltumia: vaaleat läikät ihossa, kipu sormissa ja varpaissa, sormien ja varpaiden tunnottomuus." Ei kiitos.

Toisaalta, jos minulta löytyisi yhden hengen avaruusalus eli avaruuspuku, niin asiat olisivat helpommin. Tiede-lehdessä osataan kertoa, miten avaruudessa suojaudutaan kylmältä. Minua fiksummat ihmiset ovat keksineet useita ratkaisuja siihen, että avaruudessa kohdataan sekä sadan plus- sekä miinusasteen vaihteluita. Sellaisella ratkaisulla voisinkin lähteä kävelylle vaikka näyttäisinkin ehkä vähän typerältä ja hullulta. Se on pieni hinta siitä, että ei varpaat kuole yksin kylmyydessä.

Oma avaruusalus on kuitenkin kallis ratkaisu, joten simppeleintä on pysytellä sisällä ja tarpeen vaatiessa saada delegoitua ulkona hoidettavat asiat jollekulle muulle.

sunnuntai, tammikuuta 29, 2012

Acta tulee, ota koppi

Suomi on allekirjoittanut väärennösten vastaisen kauppasopimuksen ACTAn. Parisen vuotta sitten Vihreiden Heidi Hautala totesi sopimuksen olevan jo tuolloin enemmänkin tekijänoikeuslaki, jolla yritetään ajaa Yhdysvaltalaista mallia Suomeen. Tuolloin myös toinen Vihreä, kansanedustaja tosin, Jyrki J. Kasvi hämmästeli sopimuksen salaista vääntöä. Suomalainen sananvapausjärjestö Effi reagoi asiaan torstaina.

Actan sopimusluonnos vajaan kahden vuoden takaa sisältää oletuksen, että vahinko, joka on korvatta on se määrä, jonka oikeuksien tai lisenssien haltija olisi saanut jos olisi itse myynyt tuotetta, mitä on Suomessa ja monessa muussa maassa sovellettu jo ennestään. Persaukiset ja keskiluokkaiset ihmiset ovat saaneet Suomessa neljästä viiteen numeroisia tuomioita ilman, että tekijänoikeuden rikkojat olisivat saaneet itse penniäkään. Finreactorin tapaus korkeimmassa oikeudessa teki tästä käytännön Suomessa. Korvaukset ovat sitä luokkaa, että minun on mahdotonta kuvitella monenkaan ihmisen selviytyvän moisesta voittamatta lotossa. Tuomiot ovat silloin kaukana kohtuudesta. Linkattu sopimusluonnos on muuten ainoa dokumentti, jonka olen aiheesta löytänyt. Siksi se sisältää erilaisia kohtia, joista on ilmiselvästi ollut erimielisyyksiä.

Actassa on huono puoli se, että Suomessa luodusta käytännöstä tulee laajempi ja tuomio voidaan antaa ensilevittäjälle tai ylläpitäjälle sillä perusteella, että montako kopiota maailmalla on liikenteessä tietystä tiedosta, mikä tiedoston hinta olisi kaupassa ja kerrotaan hinta kopioiden määrällä. Kuvittelepa siis ostavasi kaupasta tietokonepelin, jonka tiedostoissa on yksilöllinen "vesileima", bitteihin piilotettu yksilöitävä tunniste. Päätät tietämättömyyttä tai täysin tarkoitusella tehdä siitä kopion ja antaa sen jollekulle (serkulle, koulu- tai työkaverille tai täysin tuntemattomalle vastaantulijalle). Jos kopioita otettaisiin miljoona ja ostamasi peli olisi hinnaltaan 69,90 euroa. Gulps.

Julkista keskustelua ei ole ACTAsta käyty Suomessa mitenkään mittavasti. Postauksen alkuun linkittämäni Vihreiden puheenvuorot edustavat keskustelun kärkeä. Tämän lisäksi piraattipuolue ja tietotekniikkaharrastuksiin liittyvät uutissivustot ovat pitäneet asiaa esillä, mutta kuinka moni on oikeasti asiasta kuullut mitään vieläkään. Vaikka ACTA onkin neuvoteltu kauppasopimuksena, on siinä poikkeuksellisena piirteenä myöskin toimenpiteitä, jotka käsittelevät valvontaa, pakkokeinoja ja rangaistuksia.

Monet Actassa esitetyt sopimuksen osat ovat jo käytössä Suomessa kuten Finreactorin keissi osoittaa. Tämän lisäksi Suomessa on sensuroitu (estetty pääsy) oikeuden päätöksellä tietyille sivuille. Tosin siinäkin on tapahtunut lapsuksia jolloin eston kohteeksi joutui sivusto, joka johti käyttäjänsä edellämainitun Effin sivuille. Kopiosuojausten poisto on myös mainittu Actassa, mikä on kielletty myös Suomessa, vaikkakaan tuomiota ei eräässä keississä annettu teon vähäisen merkittävyyden takia (Mikko Rauhalan kommentti aiheeseen).

Ongelmallista Actassa kuten monessa muussakin tekijänoikeuksien valvomisen parantamiseen perustuvassa ideassa on se, että toteutus tehdään jonkun muun oikeuden kustannuksella ja rangaistukset kohdistuvat mielivaltaisesti. Voisin väittää, että tekijänoikeusrikkomuksia tapahtuu niin paljon, että niihin puuttuminen ei ole mielekästä, mutta kun niihin halutaan puuttua, on kohde yksi miljoonista, joita voitaisiin syyttää samasta rikoksesta. Lakien pelotevaikutus tämmöisissä tapauksissa perustuu siis mielivaltaisuuteen sen sijaan, että se kohdistuisi kaikkiin, jotka lakia rikkovat tai sellaista suunnittelevat.

Näitä kömmähdyksiä sattuu ja niistä pitäisi pystyä oppimaan. Siksi Actan sisällöstä tulisi käydä julkista keskustelua. Suuntana tulisi olla sellainen, että ihmisten toimeentulo voitaisiin varmistaa, nettiä ei pyritä mielivaltaisesti sensuroimaan eikä satunnaisia henkilöitä tuomittaisi kohtuuttomilla rangaistuksilla.

perjantaina, tammikuuta 27, 2012

Jagen Guggenheim-selvitys

Olen tänään selvittänyt omasta toimeksiannostani Guggenheimiin liittyviä asioita. Lukiessani Paavo Arhinmäen tilaamaa selvitystä ehdin päästä kohtaan 3.2. kun olin lukenut Bilbaon nimen ainakin kaksi kertaa, ehkä jopa kolme kertaa. Sitten kävin Facebookissa toteamassa, että kaverilla olisi neljä kiloa kalapuikkoja noudettavissa ja niiden parasta ennen päiväys on huomenna.

Palattuani Arhinmäen pyynnöstä tehtyyn selvitykseen jouduin lukemaan kohdat 3.1. ja 3.2. uudestaan, koska unohdin osan asioista. Yksi niistä asioista oli, että Helsingin taidemuseo liitettäisiin kokonaisuudessaan osaksi Guggenheim-säätiön johtamaa museota, jolloin näyttelytoiminnan päätökset siirtyisivät kokonaisuudessaan Guggenheim-säätiölle valtuustolta. Sitten meninkin lukemaan Sakari Lehtomäen WWW-päiväkirjaa, jossa kerrottiin, että Pekka Haavistosta otettuja kuvia käsittelemällä saa näkyviin demoneita ja erityisesti Baphometin kuvia. Tosin muistan lukeneeni Umberto Econ Foucaultin heiluri -kirjasta, että Baphometista on vaikea saada kuvaa, koska temppeliherrat eivät olleet kovin tarkkoja kuvauksiensa kanssa. Tiedetään vain, että Baphometia kuvaava patsas oli osa temppeliherrojen rituaaleja.

Sitten selvityksestä käy ilmi, että Guggenheim ei edusta mitään poikkeuksellisen uutta suomalaiselle museokentälle. Mitä nyt siirretään Guggenheimin päätettäväksi mitä Helsingin taidemuseossa tehdään ja mahdollinen arkkitehtikilpailukin sisältyy jollakin tavalla Guggenheimin konsultoinnin piiriin. Tässä välissä pelasin sivusilmällä kahta Rayn tutustumisturnausta, joista toisesta putosin pois aluksi vastustajan paskan pelin takia ja sitten oman.

Tässä vaiheessa kaksi viikkoa sitten kehittämäni vastustava mielipide oli jo sen verran vahvistunut, että ajattelin katsoa pitkästä aikaa Team America -elokuvan ja syödä samalla hieman sipsejä.


Tämä selvitys on vapaasti ostettavissa sadasosan hinnalla Guggenheim säätiön tekemästä selvityksestä eli 20 000 eurolla. Selvitys kannattaa ostaa nyt, koska mahdollisesti jokin toinen pohjoismainen kaupunki saattaa ostaa sen, jos se ei Helsingille kelpaa. En voi tässä mainita mitään nimiä, mutta ottajia minun mukaani riittää.

torstaina, tammikuuta 05, 2012

Etsin itselleni kunnollista elättäjää

Tänään tulee kuluneeksi semmoset 300 päivää enemmän tai vähemmän kun täytin kolmekymmentä vuotta olettaen, että syntymätodistukseni ja sotuni pitävät paikkaansa. Katson sen olevan juuri sen hetken kun Jeesus about palttiarallaa aloitti ihmetekonsa omassa iässään.

Minä, Jaakko Vasankari, haen tällä ilmoituksella itselleni elättäjää. Elättäjän tulee suorittaa koko loppuelämäni ajan kaikki minun haluamat ja mahdollisesti haluamat asiat, joihin kuuluu vähintään kaupassa käynti ja valojen sammuttaminen nukahdettuani.

Elättäjän on täytettävä seuraavat ehdot:

1 § Henkilö on kiistattomasti humanoidi, joka ymmärtää mitä puhun. Kehossa ei saa olla välkkyviä valoja kuten siinä E.T. -elokuvassa eikä hän saa häippästä yhtäkkiä kotiinsa. Kaikenlaiset keinotekoisesti lisätyt vilkkuvat valot kehossa on ihan ok.

2 § Henkilöllä ei saa olla minkäänlaisia elättämisen estäviä henkisiä vaivoja.

3 § Henkilöllä on vähintään Komsomolin jäsenkirja tai ainakin henkilöllisyystodistus, jonka on vähintään myöntänyt Nasa.

4 § Henkilö on varakas ja hänen lomppakkoindeksinsä on vähintään Björn Wahlroosin indeksiä käyttäen vaaleanpunainen. Rikkinäinen vetoketju, repsuttavat reunat tai muut lompakon designin ulkopuoliset muutokset katsotaan suljettavan Wahlroosin indeksin ulkopuolelle.

5 § Henkilön äidinkieli on kieli, jota hän käyttää ainoastaan, no en mene tarkemmin asiaan. Eikä saa käyttää internettiä ikinä.

6 § Henkilön tulee olla lapsuudestaan asti hengissä eikä ns. tapaeläjä. Henkilö on saanut olla hetken kuolleena kunhan se on tapahtunut lääketieteellisesti todistetusti eikä vain semmonen hassu uni yöllä, jossa on kuvitellut olleensa kuollut. Jos on nähnyt unta minusta kuolleena, sulkee minut pois. Aamupalaksi henkilön tulee syödä joko näkkileipää tai kahvia.

7 § Henkilön tulee olla asunut kymmenen metrin (10 m) päässä minun kaikista olemistani paikoista aina. Sama koskee elättäjän koko frendiporukkaa.

8 § Henkilö ei ole saanut olla yli kymmenen metrin päässä kauempana minusta kuin korkeintaan 1,5 tuntia, joka on suunnilleen se aika, jonka otan päikkärit (päiväunet).

9 § Henkilö ei ole koskaan harjoittanut seuraavia sallittuja tekoja: Lauri Tähkä, paitsi humalassa tai muuten rentoutuneessa tilassa, kuten orgasmin jälkeen.

10 § Henkilö ei saa olla tarpeettoman kiinnostunut seuraavista asioista: jalkapallon historian tarkat tilastot, minkään muunkaan lajin tarkat tilastot (sisältää Euroviisut), Star Trekin kapteenien huoneiden numeroista, tai muutenkaan numerologiasta, itsensä tai minun googlettamisesta, Nokian mallien eroista, wikipedian päivitysversion numeroinnista (ellei se ole käytettynä lähteenä akateemisesti tai journalistisesti painetussa paperissa tai muussa painotuotteessa, jossa korostetaan lainausta). Nettitrollaus harrajastafoorumeilla katsotaan liialliseksi kiinnostukseksi triviaaleja asioita kohtaan.

11 § Henkilö on ainoastaan harrastanut hörppäämistä ja vastustaa karppaamista sillä perusteella, että siitä kirjoitetaan aivan saatananliianpaljonainajokalehdessäpäivittäinjaporukkapuhuusiitäkokoajan.

12 § Henkilö ei ole koskaan myöntänyt kuulusteluissa mitään rikosta tai jos onkin, niin ei ole vasikoinut ketään ja on unohtanut asioita sopivasti juuri oikeissa kohdissa. Tämä annetaan anteeksi, jos on uhkailtu aivan kohtuuttomilla rangaistuksilla ja kuulustelijat on myöhemmin tuomittu Pohjois-Korealaisessa tuomioistuimessa.

Kaikkiin hakemuksiin on liitettävä pankkitiliote. Tiliote ei saa olla automaatista otettu vaan sellainen, että se on tunnistettavissa hakijan omaksi tiliotteeksi. Kopio kuulustelupöytäkirjoista ja kaikista mielipidekirjoituksista lehdissä ja nettifoorumeilla on oltava ehdottomasti mukana ilman kuvaa.

Niiden henkilöiden ylle, jotka lähettävät jotain asiattomia viestejä kuten CAPS LOCKit päällä kirjoitettuja sanoja, joiden perässä on 2,3 tai 4-x huutomerkkiä, tullaan pitämään äänestysoikeuttaan vammaisesti käyttäytyvinä.

Hakemusten vastaanottaminen on jo aloitettu ja tullaan lopettamaan sitten kun joku Lipponen on valittu presidentiksi (tai pahemmassa tapauksessa Timo Soini). Hakemukset voi toimittaa sähköpostina kotiosoitteeseeni.

Kaikkien ehdokkaiden tulee olla läsnä. Tarkempia ohjeita elättämiseen annetaan jossain toisaalla.