Quid esse iurabit, ajattelin toisella kotimaisella kun kuuntelin Kalmariunionin tuomarin tekemää ratkaisua. Tosiaan tuomarien oikeudenmukaisuuden käsite on laajentunut huomattavasti keskiajan julmuuksiin verrattaessa. Ihmisellähän on nykykäsityksen mukaan neljä raajaa, tai jos ollaan fermiläisen tarkkoja, niin kolme.
Wonderful, ajattelin selostuksen päätteeksi. Tosiaanhan ihmisen polvi on vain osa yhdestä raajasta. Jääkiekon kaltaisissa korkeaoktaanisissa urheilulajeissa on pakko tehdä nopeita päätöksiä, erityisesti tuomaripelissä. Fantastico und Eureka, kirjoitin viikottaisen kirjeshakkisiirtoni toiselle puolelle ennen kuin taittelin paperin nätisti kirjekuoren sisälle, ja asettelin kuoren esteettisesti lähtevien postien lokerooni. Saksalainen kilpakumppanini Friedrich, vaikkakaan ei jääkiekon ystävä, joutuisi kysymään minulta mitä tarkoitan. Oletan, että hän luopuisi gambiittiyrityksestään myös, koska hevoseni pääsisi hyökkäämään, jos hän lähtisi leikkimielisesti uhraamaan lähettinsä voittaessaan itselleen reserviedun.
Habsburgien aikaan tuomarit eivät olisi olleet yhtä myötämielisiä semmoista pikkuvaltiota kuin Venäjää kohtaan, mutta ajat muuttuvat, ja politiikan realiteetit ovat vaikuttavina myös kylmillä kentillä. Joudun tietenkin myöntämään, että minun hyvinkin traditionaalinen käsitykseni kansallisvaltioiden ytimestä on monimuotoistunut sekä atomisoitunut vaikeaselkoiseksi, Siitä huolimatta mielessäni kävi, että oliko kuulemani selostus sittenkin osa isompaa valtapeliä? Voisiko kaiken juuret mennä vuoteen 1809? Oliko neutraaliksi luulemamme Ruotsi sittenkin osa kansainvälistä varjopeliä?
Erään vuosien 1809 ja 2015 sijoittuvan kartan mukaan Suomineidoksi ristityllä kartalla oli kaksi käsivartta, nykymaantieteen mukaan vain yksi, mutta ei yhtään polvea. Muistelin, että eräässä nuoruusvuosieni Bilderbergin kokouksessa oli puhuttu jotain tästä aiheesta. Harmikseni olin siihen aikaan kiinnostunut aivan liian paljon muista ihmisvartalon vertauskuvista kuin polvista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti