sunnuntaina, toukokuuta 21, 2017

Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus vastustavat sosialismia - toteuttaakseen sen pahimpia piirteitä

Olispa voimaa kuvailla näkökulmasta, että miellän itseni sosialisteihin ja liberaaleihin. Sitten on semmoinen hallitus Suomessa, jonka pääministeri on puolueesta, joka varoitteli tästä.



Sitten saman puolueen pääministerin kapiaiset ehdottelevat, että työttömien pitäisi mennä töihin vastineeksi mitä tahansa tukea saavatkaan. Vaikka olisin kuinka ylpeä sosialismista, niin Neuvostoliiton peikko ei häviä lyömälläkään. Jos jotain modernia sosialismia halutaan hakea, niin se on markkinatalouden mukaan ja hyvin hanakasti puuttumaan tilanteisiin joissa ihmisoikeudet ei toteudu. Luulisin, että monet muutkin kolmannen polven vasemmistolaisista hyväksyy historiakäsityksen, että Ranskan vallankumouksen porvarillisissa oikeuksien taistelussa ei saatu riittävästi ja Neuvostoliiton kohdalla mentiin jo liian pitkälle. Toisin sanoen, sen vaatimattomaton rauhan lisäksi saatiin Stalin ja talousjärjestelmä, mikä ei perustu mitenkään intensiiveihin.

Nyt onkin koomista, että vastustaessaan sosialismia, Keskustapuolue antaa pääministerin johdolla uusia syitä vallankumoukselliseen toimintaan pakottamalla työttömät töihin samalla tavalla kuin Neuvostoliitossa. Tähän väliin on pakko laitttaa disclaimeri: itse kannatin joskus ajatusta, että ihmisten pitäisi työskennellä valtion/yksityisten piikkiin, jos on työkykyinen ja ilman työpaikkaa. Kun minulle perusteltiin, että kyseinen malli on orjuuden yksi muodoista - minua hävetti. Erityisesti tänä päivänä, koska kannatin (vahingossa) orjuutta.

Onneksi Maalaisliiton seuraaja Keskusta, valinnanvapauspuolue Kokoomus ja Työläisten puolue Perussuomalaiset kannattavat lapsellisia ajatuksiani. Saan älyllisesti rehellisen syyn vastustaa hallitusta. Enkä ole edes yksin. Libertaarisen ajatustankin (suomennos on aika ad-hoc) toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen sivuaa hallituksen muita suunnitelmia ja pitää hommaa melkein kidutukseen verrattavana juttuna. Vähintäänkin ihmisoikeuksien vastaisena.

Ymmärrän kyllä, että pehmeiden tieteiden, kuten taloustieteen, ongelmat ovat ihan aitoja, mutta siitä huolimatta, eivät nämä taloustieteen osaajat ihan pelkän arvan perässä liiku.

Minulle kelpaisi semmoinen sosialismi, missä ihmisten elämiseen riittävät tarpeet voidaan tyydyttää vaikka minun verovaroista tai jonkun muun, jos itse olen kyvytön. Vastineeksi en ehdottaisi (enää) minkäänlaista vastinetta.

Diskläimerinä pitää mainita, että en asu Suomessa ja maksan veroni Irlantiin.

Siinä on teille 2071.

Ei kommentteja: