Tieteen ja taiteen pieni ero

Kuva: Äpäräteatteri: Subcomandante Marcos 

Analogioiden tekeminen on yksi luovuuden merkki. Sillä ei kyllä ole piruakaan väliä, että onko analogia osuva vaan siinä, että näkee yhteyden. Luovuus on yhteyksien rakentamista, ei niiden huomaamista -> missään nimessä.

Se mikä yhdistää taiteilijaa ja tieteilijää on kokeilunhalu - ja säännöt. Itseasiassa hyvin moni asia yhdistää taiteilijaa ja tieteilijää. Molempien duuniin, oli se palkallista tahi ei tai siltä väliltä, kuuluu yhteyksien rakentaminen, mielettömyyksien kokeilu ja dokumentointi, sekä parhaimmillaan omien kelojensa popularisointi.

Taiteilijoiden ja tieteilijöiden erottava tekijä on vertaisarviointi. Sanotaan, tai ainakin minä sanon, että taiteen vertaisarviointi tapahtuu (kaupallisesti) epäonnistuneen taiteilijan toimesta. Tieteilijöiden vertaisarviointi on vain nyökkäilyä - sekä epäpalkitsevaa. Jotkut proffat kai kehottavat tutkijoita osallistumaan julkiseen keskusteluun. Tästä ei erikseen palkita, mutta huomautus lienee "tämä on teidän vastuu." Taiteilijan vastuu venyy itsensä mainostamiseen. Tieteilijä joutuu menemään samoja etäisyyksiä. Luoda uskottavuutta alalleen, tieteelleen sekä itselleen.

Taiteilijan vertaisarvioinnin suorittaa kriitikko, eli Kokenut Asiantuntija Taiteen Alalla (anglismi). Työhön voi kouluttautua sekä akateemisesti ohjatusti että harjoittelemalla. Dosenttiuskin on mahdollista ilman akateemista koulutusta. Silloin voi ihan Pentti Saarikoskena tutkia omia tuntemuksiaan siemennesteen kanssa. Ei ehkä kaikkien tieteiden ja taiteiden lempiaihe, mutta myöskin löytyy tieteitä ja taiteita kuvailemaan miten "when a man loves a woman" ja "munasolu hedelmöittyy siittiön kanssa." Tuntematta alaa, mutta 12:sta polven ja kolmannen aallon jonkun kulman feministinä, en ole aivan varma, että hedelmöittyykö munasolu, hedelmöitetäänkö se, vai hedelmähtyykö se. Retoriset kysymykset eivät tarvitse kysymysmerkkiä. Vähän ehkä aiheen vierestä, mutta ei aivan lasin vierestä, koska sekä tiede ja taide haluaa ottaa kantaa tähän.

Tieteilijän mielipidekirjoitukset suurelle yleisölle jakaa mielipiteitä. Taiteilijathan tätä eivät koe paitsi menestyessään joko ulkotaiteellisista tai ihan taiteellisista syistä. Hassuttelematta voisin kyllä kysyä, että milloin ärsyttävä taiteilija tai tieteilijä on ponnistanut valtakunnan keskusteluihin? Ärsyke on ehkä avainsana. Tieteilijä löytää vahingossa jonkin olemassaolevan ilmiön, joka haastaa kaiken ajattelun. Taiteilija sanoo jotain, mitä ei saisi sanoa. Se mikä ärsyttää tieteilijää ja muita taiteilijoita on Cheek. Ei tosin ezzeen aihe.

Ero pysyy vielä pienenä - retorisista syistä.

Tieteentekijää koskee kylläkin akateemisuus, mikä voisi olla ero taiteellisuudesta - ellei taidettakin voisi harjoittaa akateemisesti taideyliopistoissa. Sitten taidetta voi harjoittaa ravintoloissa kun taas tieteen seuraamiselle harvoin myydään lippuja - vaikka sitäkin kyllä tehdään. Cheek olis ihan ziedemiezenä täällä. Asa tosin cirjoittaa paremmin ja herkemmin. Tämä on kriitikon näkökulma.

Jos tieteenfilosofiaa harjoittaa, mikä on tieteistä raakamaisin ja taiteista herkin, voidaan antaa tieteille ja taitelle paradigma. Paradigma on skenen sisällä harjoitettava tyyli, jonka oppiminen oikeuttaa etenemisen sekä aiheen esittelyn. Paradigma on kuin Mozartin ensimmäinen sävellys ennen kuin hänen urastaan tuli musiikinhistorian perusosia - taidehistorioitsijat kyllä huomauttelevat, että Amadeus-elokuvan loppu ei välttämättä ole tarkka. Ero on varmaan sama kuin Mel Gibsonin aksentti Braveheartissa - mikä on superhyvä kielitieteilijöiden mielestä ja näyttelijöiden mielestä vaikkakin kaveri bragaa vähän väliä. lähde: jossain.

Punkkareilla on DO IT YOURSELF, tutkijoilla se on, että tehdään tutkimus itse. Pieni ero. Reggaeisteilla se on, että Gaia tekee sen osana yhteistä kollektiivista organismia, jonka jokainen vain kokee subjektiivisesti, mutta muurahaisälyisesti tapahtuu kaikkialla yhtäaikaa. Muurahaisälyä ei olisi ilman havainnointia ja narratiivin kirjoittamista ja todistusaineistoa, jonka tieteilijä kerää. Taiteilija vain valikoi ainestonsa sopien omiin mielipiteisiinsä - tai tekeväthän sitä tieteilijätkin. Taloustieteilijät osaavat tämän parhaiten - poikkeuksia kutsutaan paradokseiksi, taiteilijakin hyväksyy paradoksin.

Punk-bändi Klamydian omakustanneyhtiö Kråklund Records - tuo aikansa Rähinä records - pitää taiteessaan epäaitona rahan saamista, mutta johtokunnan jäseninä eivät kyllä mitään Napstereita hyväksy. Tieteilijä tunnistaa toimeentulon ja tekijänoikeuksien eron. Tekijänoikeuksien tärkeinhän on se moraalinen oikeus eli oikeus sanoa, että tämä on minun tekemä. Mitä tekijänoikeuslaki ei aina tunnista. Oikeus toimeentuloon katsotaan välillä tärkeämmäksi. Oikeustieteilijä näkee asian eri tavalla kuin oikeushistorioitsija - erokin on pieni. Tuomari Nurmion dumarointi on johdettu molemmista oikeuksista. Tosin oikeustieteen kandi ei oikeuta vielä dumaroimaan samalla tavalla kuin taiteilijan rooli.

Piru kun on vaikea yrittää selittää tieteen ja taiteen eroa käyttämättä analogioita. Taiteenhistoria muodoista sisältöön on sekä tieteellisen tutkimuksen kohde, että taiteilijoiden inspiraation lähde.

Jos nyt jotain sanoisin, niin fiktion on oltava ymmärrettävää - tai kukaan ei usko siihen.