Ei niin kauan sitten, ei niin kaukana...
(ext. Jyväskylän kaupunki. Paneerataan taivaalta kohti kaupunkia helikopterista. Kuvassa näkyy kokouspaikka sekä valtavasti ihmisiä.)
Vasemmistoliiton puoluekokous on jännittävä tapahtuma puolueen jäsenille sekä ulosjääneille poliitikasta kiinnostuneille. Puoluekokous on firman ylin päättävä elin, jossa päätetään kaikesta kuten hallinnon paikoista ja asiakysymyksistä. Paperia tuotetaan ja kulutetaan kokouspaikalla satoja ellei tuhansia kiloja. Lopputuloksena on liuta uutisia ympäri lehdistöä sekä mieletön määrä blogimerkintöjä, twitteröintiä ja feisbuukkausta.
Puoluekokous on antanut jokaiselle jotain kivaa ja jotain mälsää. Ensimmäinen varsinainen aito oma havaintoni oli kun kokouksesta (tai dokaamisesta) väsyneet toverit saapuivat Helsinkiin jälkipuintiaan jatkamaan. Ensimmäinen aito elävässä vuorovaikutuksessa kuulemani kommentti puoluekokouksesta oli, että "lauantaina vitutti, mutta tavoiteohjelmasta tuli hyvä".
Mitä kaikkea siellä sitten tapahtui? Ainakin taisteleva vasemmisto kohtasi auringonlaskun vasemmiston? Kuka voitti? Ei mitään hajua. Ehkä kaikki hävisivät tai kaikki voittivat. Lopputuloksesta on seurannut sekä pään nyökyttelyä että pudistelua.
Ydinvoima vidduun ja turkistarhaajat voi painua sinne, missä hikipajatkin toimii
Lähes ikuinen taistelu punavihreitä värejä tunnustuvassa puolueessa on ollut ydinvoima ja turkistarhaus. Ydinvoima on ollut vastustettavien listalla pitkään ja turkistarhaus kannatettavien. Nyt tilanne siirtyi askeleen lähemmäksi vihreämpää. Vasemmistoliitto säilytti kielteisen ydinvoimakantansa viikonlopun aikana ellei jopa hieman vielä terävöittänyt sitä. Nyt puolue vaatii ydinvoimasta luopumista. Ydinvoima-apina Matti Putkosen jäsenhakemusta tuskin on tulossa Vasemmistolinkkiin tänä vuonna. Vasemmistoliitto päätti myös tuhota laillisen elinkeinon suomesta. Turkistarhaajat joutuvat keksimään itselleen paremmin tavan rahastaa eläimillä kun Vasemmistoliitto kahdeksan prosentin kannatuksellaan muodostaa seuraavan hallituksen ja tekee siirtymäajan ohjelman. Turkistarhaajat saavat jonkinlaisen bonarin, että järkiintyvät ja hallitus väsää jonkun ohjelman, jotta tarhurit saavat jotain uutta mielekästä tekemistä.
Ydinvoiman kannattajia riitti noin 10 prosentin verran osallistujista, mutta turkistarhauksen lopettamiseen tähtäävä agenda voitti vain prosentin osilla. Turkistarhauksen (aka laillinen elinkeino) kannattajat ja vastustajat oikeastaan on hyvin elävä esimerkki punavihreyden sisäisestä konfliktista. Toisaalta ihmisille pitäisi olla työtä ja toisaalta meidän elämäntapamme vaatii muutoksia ympäristön kestokyvyn kannalta unohtamatta ihmisten velvollisuuksia kohdella hyvin myös muita elämänmuotoja. Vaikkakin synteesien tekeminen näyttää helpolta ihmisestä, joka työllistyy muulla tavalla kuin turkistarhauksen kautta ja joka pyrkii pienentämään omaa ekologista jalanjälkeään, se on huomattavasti vaikeampaa ihmiselle, jolla on traditionaalinen taakka puolustaa omaa elämäntapaa, joka saattaa näyttäytyä tulevien sukupolvien näkökulmasta raadolliselta.
Itse olen tyytyväinen tehtyihin ratkaisuihin, mutta näkisin, että Vasemmistoliitolla on nyt myös tehtävä tarjota vaihtoehtoja turkistarhaukselle. Tämä sen lisäksi, että tässä maailmassa on tälläkin hetkellä monta ihmistä, jotka murehtivat toimeentulonsa tähden.
Tavoitteena perustulo
Vasemmistoliitto otti aimon harppauksen ideologisella tasolla vaurauden jakamisessa. Vaikka työtä on pidetty parhaana sosiaaliturvana yli puoluerajojen, uskalsi Vasemmistoliitto tehdä henkisen irtioton ansiosidonnaisesta. Niin tärkeää kuin ihmisten toimeentulo onkin, niin tärkeämpää on, että kaikki pääsevät osalliseksi. Ja vihdoinkin Vasemmistoliitto tunnustaa, että muukin kuin palkkatyö voi olla arvokasta. Kaikki omillaan toimeen tulevat apurahatutkijat taputtavat tietenkin tässä kohdassa minun kanssani, joka mielelläni maksan veroja heidän elättämisekseen. Jos Vasemmistoliitto nyt onnistuisi nopeasti rakentamaan sen hallituksen, mielellään ennen elokuuta, niin minunkin mahdollinen taisteluni toimeentulobyrokratian kanssa on vältettävissä ensi syksynä kun jään/pääsen työttömäksi.
Junttaamaan, junttaamaan, joka puoluekokous sännätään
Kansan uutiset kertovat puoluekokouksessa esiintyneestä junttalistasta. Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi junttalistalla ehdotettiin Harri Moisiota, Anssi Repoa ja Mirka Muukkosta. Puheenjohtajaksi valittiin Harri Moisio, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Pia Lohikoski ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Mirka Muukkonen. Kansan uutisten mukaan junttalistasta jäi ulkopuolelle puoluehallituksesta vain Jarmo Ritanen ja Raimo Nieminen.
Junttalistat voivat olla käytännöllisiä puoluehallituksen paikkojen täyttämiseen siten, että otetaan huomioon alueellinen jakaantuminen, sukupuolikiintiöt, ikäkiintiöt, yms. Mutta ne ovat aina hieman epäilyttäviä. Puoluekokouksen osallistujistahan se lopulta on kiinni ketä he äänestävät. Mutta väittäisin silti, että pieni ryhmä pystyy painostamaan isommankin ryhmän äänestämään tietyllä tavalla. Eduista voidaan kiistellä maailmanloppuun asti, mutta ikinä ei päästä eroon ajatuksesta, että jotkut kulisseissa hoitaa koko puoluetta. Näin on ilmeisesti käynyt myös Jyväskylässä. Lista ei ole edustanut piirien yhteisten neuvottelujen tulosta vaan yksittäiset henkilöt ovat käyneet neuvotteluja keskenään ilman piireiltä saatua mandaattia.
Junttalista oli kokonaisuudessaan seuraavanlainen:
Puoluevaltuuston puheenjohtajat
pj. Harri moisio
1.vpj. Anssi Repo
2.vpj. Mirka Muukkonen
Puoluehallitus:
Haapala Juha Oulu
Hakomäki Jan-Mikael Tornio
Minkkinen Minna Tampere
Nieminen Raimo Salo
Myllykoski Jari Nakkila
Makkonen Marja Leena Jyväskylä
Virtanen Erkki Kuopio
Asara-Laaksonen Teija Vantaa
Elonen Johanna Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti