Terveydenhuolto valtion hoidettavaksi

Tehyn työtaistelu on nyt päättynyt ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Markku Jalonen arveli tuoreeltaan, että joka neljäs kunta joutuisi nostamaan veroprosenttia. Kunnallisen- ja valtiollisen verotuksen ero on se, että ensimmäinen on tasavero ja jälkimmäinen on luonteeltaan progressiivinen (tai edistyksellinen).

Tasaveron ongelma on sen tuloeroja kasvattava vaikutus kumulatiivisesti muiden vaikutusten kanssa. Progressiivinen verotus taas pyrkii lieventämään tuloeroja verottaen suhteessa vähemmän heitä, jotka tienaavat vähiten.

Terveydenhuolto on kuitenkin järjestetty nykyään niin, että sitä hoitaa paikallisesti kunnat. Valtio tukee sitten tahtonsa mukaan paikallista terveydenhuoltoa. Toinen tapa olisi, että valtio järjestäisi suoraan terveydenhuollon valtakunnallisesti sijoittaen resursseja tarpeen mukaan. Jos poliittista tahtoa löytyisi siihen, että terveydenhuolto järjestettäisiin valtion toimesta siirryttäisiin myös suoraan sellaiseen järjestelmään, jossa kaikki osallistuvat terveydenhuollon tukemiseen. Nykyisen järjestelmä yksi ongelma on nimenomaan se, että periaate näyttää toimivan niin, että ne, jotka palveluja käyttävät, myös niistä maksavat. Valinnanvapaus on käyttäjällä tämän valitessaan asuinpaikkaansa. Kuulostaa liberaalilta, mutta se tarkoittaa myös sitä, että vähävaraisilla ei ole mahdollisuutta kilpailuttaa vaihtoehtoja.

Jos ei kiinnitetä huomiota siihen, että millä perustein ihminen voi valita tai haluaa valita asuinpaikkansa, niin huomiota tulisi kiinnittää siihen, että järjestelmä pakottaa sairaaloita lähettämään ihmiset hoidettaviksi omaan kuntaansa ellei kyseessä ole hengenvaarallinen tilanne. Osa ratkaisua olisi siis järjestää terveydenhuolto kokonaan valtion toimesta niin keskusjohtoiselta kuin se kuulostaakin. Jos halutaan ajatella laajemminkin tulonjakoa, tulisi myös kunnallinen verotus muuttaa edistyksellisesti tasaamaan tuloeroja.

Ei yritetä ennustaa tulevaisuutta, yritetään estää se!

Uusi porvarihallitus (sinivihreä siis) on nimennyt hallitusohjelmaan pari erittäin pitkään poliittisella asialistalla ollutta korjausta. Opintotuen ja kehitysmäärärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin on laitettu uudenkin hallituksen tavoitteiden listalle. Vaikka muutama lupaus on tipahtanut pois vaalilupausten joukosta.

Jos nämä myös saavutetaan, niin ennustan suvaittavaa jatkoa porvari-/siniviherhallitukselle. Mikään ei ole nimittäin niin ärsyttävää kuin epärehellinen kampanjointi. Tasa-arvatupo nyt todennäköisesti menee ihan vituilleen, vaikka se oli Kokoomuksen kehittämä idea. Vihreilläkin tulee olemaan ongelmia ydinvoiman ja Vuotoksen kanssa todennäköisesti. Hallituksesta tulee kuitenkin äänestystulosta vastaava. Vasemmistoliitto olisi kyllä hyvin sopinut hallitukseen joka pyrkii YK:n suosittelemaan kehitysyhteistyöosuuteen bkt:sta ja opintotuen nostamiseen. Ydinvoiman suosiminen ja vesistöjen suojelun avaaminen olisi taas hieman pelättävämpää, mutta Vasemmistoliitto on tuossa tilanteessa paremmin arvosteltavissa. Tuoreessa muistissa on viimeisimmän ydinvoimalan hyväksyminen, jonka johdosta (Soininvaaran vastusteluista huolimatta) Vihreät poistuivat hallituksesta niinkuin kuuluukin. Itseäni hävetti ne muutamat kaksi (vai olikohan kolme), jotka äänestivät puolesta.

Hallitusohjelmat ovat kuitenkin loppujen lopuksi kuin kotiintuloajat. Niistä voi hieman joustaa aina. Kokonaisuushan lopulta ratkaisee. Tullaanko kotiin ollenkaan vai hieman myöhässä. Opintotuen ja kehyrahojen nostaminen ovat juuri tämmöisiä asioita.

Tarkempaa analyysia tehdään koko porvari-/siniviherhallituksen ajan, silloin kun jaksan vapaamielisemmin asioita tutkailla. Sosiaaliturvajärjestelmässäkin on joitain ongelmia. Tehtävät ratkaisut ovat mitä tärkeimpiä Suomen köyhille/keskiluokalle/opiskelijoille/työttömille/pienyrittäjille/erilaisille perheille/yms.

Tästä muistutuksena Bradburylaista sosiaalipolitiikan arviointia.