Perustulon ongelmat

Perustulo on hyvin kannatettava asia, mutta tie siihen ei ole helppo eikä lyhyt. Konkreettisina toimina vaadittaisiin nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän ns. reikien tukkimista, mikä pitäisi olla Suomen ja kaikkien sosialismista apuvälineitä etsivien yhteiskuntien tärkeimpiä välineitä.

Jos perustulon hyviksi puoliksi sanotaan vaikka yksinkertaistaen tulojen järkevä tasaaminen, byrokratian vähentäminen, kannustavuus ylimääräisen fyrkan hankkimiseen, niin perustulon tavoitteluun ja päämääräänkin saattaaa liittyä tiettyjä ongelmia.

Esimerkiksi perustulo vastikkeettomana tulona saattaa yllättäen muuttua kepiksi kun pelimerkkien eli rahanjakaja tai rahan jakaja muuttaakin sääntöjä siirtäen finanssitaloudellisten elämän toteuttamisen mahdollisuudet ehdollisiksi. Tässä tapauksessa perustulon nauttija onkin yhtäkkiä jälleen alistainen instanssille, joka fyrkkaa jakaa. Tämä saattaa tapahtua yhden maan sisällä tai jopa globaalisti, jos perustulon universaalista ideasta tulee käytäntö ja tavoite ajan kanssa. Koska perustulo universaalisti realistisena tavoitteena on hyvin kaukana tästä päivästä, niin tähän ongelmaan pitää ehkä suhtautua samanlaisella varauksella kuin ydinvoiman katastrofin mahdollisuuksiin. Vaikka riski on pieni, niin se on hyvin haitallinen osuessaan kohdalle monista syistä. Joka tapauksessa voimakkaampi osapuoli hallitsee toisen elämän edellytyksiä vahvasti ellei jopa sortaen.

Perustulosta voi muodostua myös moraalisesti ulossulkeva tekijä estämään ihmisten yhteisöllistä toimintaa. Perustulo voi oikeasti jopa tappaa Jeesuksen kultaisen käskyn tai Immanuel Kantin Kategorisen imperatiivin. Ihmisestä an sich ei kannata edes välittää, koska ihmisellä on kaikenkattava perustulo turvanaan. Perustulo itsessään kannatettava asiana kapitalismin ongelmakohtien korjaajana ei ole kuitenkaan mikään ratkaisu ihmisten väliseen solidaarisuuden puutteeseen. Esimerkiksi Suomen oloissa ei ole kovinkaan epätyypillistä, että sosiaaliturvan tarpeessa eläviä ihmisiä joutuu elämään puutteessa lakien hengen vastaisesti lakien pilkkujen takia.

Ei edes ole hirveän hankala muistaa, kokea tai nähdä tilanteita, jolloin yksi paperi tai todistus voi aiheuttaa epäävän päätöksen tai myöhentää taloudellisen tuen päätöstä kriittisen paljon yli määräajan. Sosiaaliturvan byrokraattisuus on pahimmillaan oksettavaa kun esimerkiksi asuntotuen hakijat joutuvat toimittamaan sekä kuitin vuokranmaksusta, vuokrasopimuksen että talonkirjaotteen, kun todellisuudessa kaksi mitä tahansa näistä pitäisi riittää antamaan uskottava selvitys vuokrasuhteen oikeellisuudesta. Muitakin vastaavia esimerkkejä löytyy tästä maailmasta. Tämä esimerkki on tosin vuosien takaa, mutta pelkään, että piakkoin joudun kokemaan samoja tyhmiä piirteitä ideatasolla hyvästä järjestelmästämme. Enkä usko, että Liisa Hyssälä muuttaa asiaa edes pyynnöstä.

Eräs epärelevanttikin ongelma perustuloon liittyy. Se on sinänsä sama kuin nykyisessä järjestelmässäkin ja aina sosiaaliturvankin vastustajien huulilla. Ilmainen raha passivoi. Se on oikeasti todella realistinen pointti, mutta se ei muuta asiaa mitenkään. Pyytämättä ja yllätyksettömästi tuleva perusturva on pyytämättä ja yllätyksettömästi tulevaa perusturvaa. Massia vain oikeasti tulee tilille eikä tarvitse tehdä yhtään mitään sen eteen. Jos se olisi kuitenkin relevanttiongelma, että ihmisillä on vain rahaa vaikka muille jakaa, niin ei se poista ihmisen roolia taloudellisena toimijana. Näytäpä yksikin ihminen minulle, joka ei halua elää elämäänsä ja toimia tässä yhteiskunnassa (tai vaikkapa jossain vieraassa sivilisaatiossa), jos taloudelliset edellytykset taataan. Tarjoan vastineeksi jonkun jännittävän asian.

Vaikka ongelma onkin epäasiallinen, niin se on silti todellinen. Monet nykyisen työttymyyden, sovitellun päivärahan ja paskaduunien välimaaastossa jättäisivät oikeasti työt ottamatta vastaan. Kahteen ensimmäiseen perustulo ei välttämättä ole mikään kovinkaan kummoinen ratkaisu. Työttömyys ei välttämättä häviä, mutta soviteltu päiväraha todennäköisesti häviää kokonaan. Toiveikkaat vasemmalle kallellaan olevat luomupihviströsseliperseet ajattelevat varmasti, että paskaduunit häviää perustulon avulla, ja siihen minäkin pistän toivoni, mutta todennäköisesti ihmisten vapaa-ajan ja hyvän itsetunnon riisto jatkuu perustulosta riippumatta.

Kaikista näistä spekulatiivista perustulon ongelmista huolimatta, ihmiskunnan pitäisi oikeasti tavoitella ajatusta, jonka mukaan jokaiselle pitää antaa tarpeidensa mukaan ja jokaisen pitää toimia kykyjensä mukaan. Se ei ole huono tavoite 2000-luvullakaan.

Organisoituminen kiellettävä

Viime aikoina katukuva ja lehtien otsikot ovat täyttyneet kerjäläisiin liittyvästä otsikoinnista. Asiaan puuttumiseen on ehdotettu kerjäämiskieltoa. Moraalisesti korkeimmalle pylväälle on noussut tulevaentinen pääministeri Matti Vanhanen ehdottamalla, että rahaa ei annettaisi. Kaikkien hallituspuolueiden puoluesihteeritkin ovat yhtä mieltä, että rahan antaminen kerjäläisille on väärin. Takana on usein organisoitua toimintaa eivätkä rahat välttämättä mene siihen tarkoitukseen, johon lahjoittaja uskoo rahojen menevän. Helsingin sanomien uutisen mukaan Vanhanen uskoo, että kerjäläisongelman takana on järjestäytynyttä rikollisuutta.

Asia nousi näyttävästi esille kun rahoja kerjänneet kansanedustajat eivät suostuneet aluksi myöntämään asiaa, mutta haluavat nyt vihdoinkin puuttua asiaan. Juha Hakola (kok.) onkin tehnyt lakialoitteen, joka lähettäisi vahvan signaalin. Poliitikot tarvitsevatkin nyt vahvan signaalin. Puolueisiin järjestäytyminen sekä rahan kerjääminen kaikilta mahdollisilta tahoilta on tehnyt katukuvasta ruman. Joka puolella joutuu vaalien alla näkemään tuloksen. Poliitikkojen takana epäillään kuitenkin olevan järjestäytynyttä rikollisuutta, joka ei ole täysin pyyteettömästi pyrkinyt auttamaan poliitikkoja lasikattojen lävitse vaan odottavat vastapalveluksia joko rahana tai myönteisinä poliittisina päätöksinä. Helsingin sanomat kirjoittaa: "Hakolan havaintojen mukaan kerjääminen ja rikosten tekeminen ovat rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä ilmiöitä."

Vaikka kunnolliset säädökset puuttuvat, asiasta käydään kuitenkin keskustelua. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin mukaan kerjääminen voitaisiin mahdollistaa vain tietyillä julkisilla paikoilla kuten esimerkiksi Rautatientorilla. Poliitikkojen aiheuttamien järjestyshäiriöiden vuoksi ihmisten rajaaminen ei välttämättä ole perustuslain vastaista.

Kaikkien pahintahan kerjäämisessä on taustalla oleva organisoitu toiminta. Organisointi on ihan kiva harrastus pienissä piireissä, mutta länsimaiseen yhteiskuntaan se ei sovi. Järkevintä tässä tilanteessa olisi kieltää kaikki toiminta, jonka takaa löytyy järjestelmällisyyttä.

Luovan alan tekijät vs. piratismin vastainen taistelu

En ole ehkä oikea puhuja siinä mielessä, että en elätä itseäni tekemällä luovaa työtä, mutta koen silti asialliseksi korostaa erästä avointa kirjettä Stefan Wallinille. Star Wreck -sarjasta tuttuja kavereita ovat julkistaneet kirjeen Stefan Wallinin actionia vastaan ja hyvistä syistä. Perustelutkin ovat oikeanlaisia. Kiva, että tuottajien ja tekijöiden toimeentulosta yritetään olla huolissaan, mutta väärin sammutettu. Olen samaa mieltä. Omiinkin taiteellisiin ambitioihin on sekaantunut rutkasti fiiliksiä rikastumisesta ja työllään toimeentulemisesta. Silti ei ole mitenkään jees, että sillä lobbaustyöllä ajetaan fasistisia järjestelmiä mihinkään maahan tai nettiin.

On jopa tavallaan ironista, että EU:n maiden ulkoministerit osaavat olla huolissaan, jämäkkiä, tilanteita seuraavia, yms. esimerkiksi Kiinan suhteen, mutta kotimaissaan kykenevät vakavalla naamalla esittämään samanlaisia malleja eri perusteilla. Vähän suoraselkäisyyttä sentään. Avoimen kirjeen allekirjoittaneet Timo Vuorensola, Janos Honkonen, Jarmo Puskala ja Pekka Ollula esittävät hyvän kysymyksen: "Haluaisimme kysyä ministeri Wallinilta, hyväksyisikö hän koko maan kattavan puhelinliikenteen tai paperipostin seurannan siksi, että sillä voitaisiin estää talousrikollisuutta?"

Timo Vuorensola heitti hauskoja linkkejä eräässä Ylen blogikirjoituksessaan. Tässä ne kaikki.

Elokuvat tehdään kahdessa vuorokaudessa.

Uneton48 -kilpailu on alkanut. Jokaiselle ryhmälle on arvottu genre. Meidän ryhmä sai propaganda/-opetuselokuvan. Elokuvassa pitää myös olla sisko/veli -hahmo isolla tai pienellä kirjaimella. Repliikkinä on elokuvaan sisällytettävä "se on käsityötä". Neljäs pakollinen elementti on korvata tupakointi jollain muulla korvaavalla toiminnalla.

Ryhmän esittelyvideon voi tsekata täältä youtubesta.

Pokerikeloja taas

Jätkät isolla stäkillä varhaisesta positiosta turnauksen keskivaiheessa on sellainen tilanne, jossa toivoo toimintaa. Tämmöinen tilanne oli hetki sitten eräässä onlineturnauksessa.

Stäkit ja taskukortit olivat seuraavat:
Minä - 18680 - JJ
Marcin125 - 4700 - AQo
Volanderrr - 15185 - QQ
Khan2112 - 13160 - KK

Toiminta alkaa minusta ja lyön viattoman korotuksen 480 eli 3 blindia. Seuraava pelaaja eli Marcin lyö kaikki sisään. Ensimmäinen kela on että vastassa on AK, AQ tai AJ ja tätä kättä kaveri on odotellut ja päättää tuupata kaiken sisään. Hänen stäkkinsä on juuri niin pieni, että mielelläni flippaan kaveria vastaan. Seuraava pelaaja tuleekin kaikella kylkeen ja sitäkin seuraava maksaa kaikella. Tässäkin vaiheessa voisi miettiä, että olisikohan siellä kaikilla Ax-kortit kädessä, mutta arpominen on sinänsä turhaa, koska ainoastaan jos kaikilla olisi AK-kädet minulla olisi mitään järkeä uhrata lähes koko stäkkiä, joten kippiin ei tarvittu ylimääräistä aikaa.

Kun kortit kääntyivät ympäri oli helpottavaa nähdä, että peliä pystyy lukemaan helposti. Vaikka olinkin jo lievästi sitoutunut pottiin ja olin valmis flippaamaan pientä stäkkiä vastaan. Olisin voinut ehkä jossain vaiheessa turnausta flipata isompaakin stäkkiä vastaan, mutta tässä tilanteessa se tuntuisi täysin järjettömältä.

Jos positioni olisi ollut kuitenkin erilainen, eli olisin ollut viimeisenä puheessa ennen floppia, olisin ehkä pistänyt ekan all-inin mille tahansa taskuparille ja seuraavan lyönnin vasta Ax-korteille ajatellen, että hän haluaa eristää pienen stäkin ja flipata tätä vastaan. Vasta kolmas all-in olisi kertonut, että nyt olen todennäköisesti jätkäparini kanssa heikoin käsi. Potoddsit on tilanteessa 2.3:1, joten se on aivan sama onko kädessä 22 vai JJ.

On kuitenkin tultu pitkä matka siitä kun jätkillä mennään sisään prefloppiin missä tilanteessa tahansa. Ehkä tästä syystä turnausten finaalipöydät eivät ole enää niin kaukainen unelma kuin joskus aikoinaan.

Juha Hakola vs. romanit

Sainpa taas ikävän muistutuksen kun eilen huomasin verkkohesarista tietyllä tavalla positiivisen uutisen, joka samaan aikaan muistutti, että syyt uutiselle eivät olekaan niin miellyttäviä. Eilinen uutinen koski Amnestyn kritiikkiä romanikerjäläisten kohtelua kohtaan. Positiivista uutisessa oli, että muutkin kuin Vapaa liikkuvuus -verkosto näkevät ongelmia tavassa jolla romaneja kohdellaan Euroopassa. Kohtelu ei välttämättä eroa edes kovin paljon täällä siitä kohtelusta, mitä romanit saattavat kokea muualla.

Uutinen liittyi kuitenkin ikävään asiaan, jota Eduskunnassakin käsitellään lähiaikoina. Kokoomuksen kansanedustaja Juha Hakola on tehnyt lakialoitteen kerjäämisen kieltämiseksi. Sen sijaan, että yritettäisiin parlamentaarisin keinoin taata universaalisti ihmisille mahdollisuus toimeentuloon, koulutukseen ja/tai terveydenhuoltoon, suuntana näyttäisikin olevan viimeisimmän laillisen keinon kriminalisointi. Kerjääminen ei ehkä ole miellyttävä näky, mutta ei köyhyys maailmasta poistu kieltämällä kerjäämistä. Valitettavasti tarvitaan pitempikestoisia poliittisia toimia köyhyyden poistamiseksi. Keinoista ei ole pulaa, resursseista ainoastaan.

Mitä ne vihreät taas tekee?

Otsikon perusteella voisi epäillä, että kirjoittaja haluaa jälleen kritisoida Vihreitä kun omasta puolueesta ei ole löytynyt vähään aikaan mitään vikaa. Tällä kertaa olen tehnyt kuitenkin kepeästi perusteltua analyysia suhtautumisessa vihreisiin. En analysoi nyt sitä, mitä vihreät oikeastioikeasti ovat, vaan miten vihreisiin saatetaan suhtautua heidän ulkopuolellaan. Tietyllä tavalla olen jäävi/esteellinen/poliittisesti väärämielinen/täysin väärä/liian lähellä/liian kaukana/sinisilmäinen/mustasukkainen arvioimaan vihreitä, mutta sallinette, että vähän yritän katsella asioita itselleni erilaisesti retorisesta vinkkkelistä.

Vihreiden ja Kokoomuksen kannattajia varmasti ärsyttää monella eri tavalla heidän rinnastamisensa keskenään. Oikeisto on virittänyt aseensa heti kun vihreät mainitsevatkin sanan yksityisautoilu, ydinvoima tai kasvissyönti. Vasemmistokin on valmis irtisanoutumaan punavihreistä Vihreistä heti kun yksikin palvelu ollaan yksityistämässä.

Samaan aikaan Vihreät joutuvat perustelemaan miksi lihansyöntiä pitää vähentää, yksityisautoilua vähentää, verotusta alentaa talouskasvun pönkittämiseen, piippuja vähentää ilmaston takia, palvelumaksuja korottaa budjetin takia, perustuloa kannattaa, yms.

Monet ovat varmasti kuulleet Vihreistä monia selkärangattomuuteen liittyviä kommentteja viimeisen ydinvoimakeskustelun myötä. Aikaisemminkin Vihreistä on käytetty omalla tavallaan halventavia Kokoomuksen puisto-osasto -tyyppisiä sivalluksia. Mutta pitäisikö miettiä välillä miltä Kokoomuksen kannattajista tuntuu. Viherstalinismi ei välttämättä ole mikään vieras kommentti Vihreille, mikä on menneiden puheenjohtajiensa mukaan 'ei vasemmalle eikä oikealle vaan eteenpäin'. En ole välttämättä ainoa, joka on Kokoomukselle sympaattinen kaiken fantastisuutensa keskellä. He joutuvat kuitenkin puolustamaan suomalaisten perusoikeutta valinnanvapauteen samaan aikaan kun ilkeät vihreät haluavat kieltää kaikilta suomalaisilta valinnanvapauden makkaraan, ydinvoimaan ja tiesmihinmuuhun norpan pyydystämiseen.

Vasemmiston ja oikeiston ääripäille Vihreät ovatkin vaikea puolue. Vasemmiston mielestä puolue on liian oikealla ja oikeiston mielestä enemmän kuin liikaa vasemmalla. Vaikka puolueen johto ja edustajat jakaantuvatkin useimmissa nelikentissä hieman enemmän keskustaoikeiston suuntaan, ei se tarkoita etteikö puolueessa olisi myös vasenta siipeä. Aivan kuten Kokoomuksella on oma Sirpa Pietikäisensä, Vasemmistolla oma Suvi-Anne Siimeksensä, on Vihreilläkin Otto Lehtipuunsa, Osmo Soininvaaransa lisäksi myös Jukka Relanderinsa ja Tapio Laaksonsa.

Vasemmisto näyttää taas mielellään vaativan Vihreiltä enemmän kuin he edes itse uskaltavat vaatia. Kun ydinvoimaa aiotaan rakentaa lisää, köyhien kunnallisten tai valtiollisten palvelujen maksuja lisätä tai muuta perusoikeistolaista, Vasemmiston kirves lekauttaa Kokoomuksen tai Keskustan sijasta Vihreisiin. Aivan kuin Vihreiden pitäisi olla vasemmiston kanssa samaa mieltä aina tai ovat osa oikeistoa. Samalla tavalla oikeistossa asia lienee nähty, näin yleisesti arvaillen. Vihreät ovat joko näkymättömissä, hyviä kumppaneita (joille ei varmasti anneta kiitosta yhdestäkään poliittisesta voitosta) tai viherstalinisteja.

Vihreät ovat tavallaan vieneet SDP:n edistyksellisten viitan ja ovat nyt kantamassa sen mukana tullutta vastuun säkkiä. Kun kumartaa yhteen suuntaan edes kompromissina, ollaan keskustan molemmilla puolilla mono valmiina antamaan potkua pyllistävälle pepulle.

Vielä on hankalampikin identiteettiongelma punavihreillä. Ketä äänestää missäkin vaaleissa lienee enemmän pakostakin tunnekysymys kuin kylmän viileään analyysiin nojaava valtapoliittinen laskelma-analyysi. Jos vihreät ovat puunhalaajia ja vasurit/demarit savupiipunhalaajia tai jos vihreät ovat paitojenpesijöitä ja vasurit/demarit tulonjakoporukkaa, niin kehen sitä samaistuisi.

Puut ovat tarpeellisia niilihieluja ja esteettisorgaanisia osia Gaiasta. Savupiiput ovat ikävä esteettinen haitta meidän stereolämmittimille ja puhelinsiirtolaitteille. Paitojen pesu ei ole yhtään kivaa, jos joku ei osallistu talkoisiin. Tulonjakoon liittyy niitä ihmeellisiä elämäntapataiteilijoita, jotka eivät edes halua tehdä duunia kuten muut sodan kokeneet ja sodanjälkeiset sukupolvet.

Tässä ei tarvitse varmaan enää kaivella Kokoomuksen tai Vasemmiston eri vuosikymmeninä ilmennneitä totalitarismi-ihanteita, mutta voisi varmaan ajatella, että Vihreät uutenakin puolueena on kolmannella vuosikymmenellään ja nyt jo joutuu kantamaan historiansa taakkaa siinä missä Espookin. Samoin on löydettävä vihollinen, jonka kanssa tulla toimeen samassa pöydässä. Vasemmistolla ja Kokoomuksella on ollut pitkään toisensa. Jos ei tiedä mitä mieltä pitää olla jostain, voi aina katsoa vastapuolen argumentteja ja olla vain eri mieltä. Vihreät ovatkin löytäneet itselleen vihollisen ja ystävän joka suunnasta. Keskusta kannattaa vääränlaista maanviljelyä, mutta kivoja pyöräteitä. Kokoomus kannattaa inhottavaa ydinvoimaa, mutta kannustaa yksityiseen yritteliäisyyteen kivasti. Vasemmisto puolustaa ilkeitä paperitehtaita, mutta kannattavat viihdyttäviä päästöjenvähennysohjelmia. Demarit halveksuu ulkomaista työvoimaa, mutta heillä on Erkki Tuomioja. RKP ovat oikeasti liberaaleja, mutta ei olla kadeja. Kristillisdemokraatit ja Persut ovat ehkä liian pieniä Vihreiden haastamiselle ja ehkä Vihreät eivät sittenkään halua kiusata pienempiään.

Vasureille lyhyempi nimi

Vasemmistoliitto julkaisi tänään itsestään uuden kuvan. Samalla uudeksi osoitteeksi tuli vasemmisto.fi. Vanhan logon muuttuminen punavihreästä punaharmaaksi näytti menevän samansuuntaisesti kannatuksen kanssa. Uudessa logossa on taas väriä: punainen, oranssi, jokin vihertävän sävy ja vihreä. Olisi voinut luulla, että Vasemmistoliitto olisi halunnut kikkailla Kokoomuksen brändäyksen kanssa ja ottaa yhdeksi väriksi sinisen, mutta tällä kertaa näpäytys on jäänyt toteuttamatta. Punavihreyden lisäksi voisi löytää oranssista ainakin Oranssin vallankumouksen. Tässä voi olla juuria Vasemmistoliiton alkuaikoihin, jolloin Claes Anderssonin aikana tuettiin Viron itsenäistymispyrkimysten lisäksi muitakin entisen Neuvostoliiton alueitten itsenäistymistä. Saatan olla tässä väärässä. Kolmas väri, tuo jokin vihreän sävy, on hieman hämmentävä. Omassa mielessä se ei liity mihinkään aatteeseen tai politiikkaan. Ehkäpä sen on ajateltu edustavan punaisen ja vihreän yhdistelmää oranssin kanssa. Ehkä puolue haluaa viestittävän olevansa moniarvoinen. Ehkä ei. Jotain muutakin tuttua väreissä on. Ne muistuttavat pensseliä, joista tulee mieleen Vasemmistoliiton vanha vaalikampanja, jossa puolueen aikaisempi puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes poseerasi maalitelan kanssa hymyillen. Slogan taisi olla silloin "me. yhdessä."

Sisältöä tullaan lupausten mukaan avaamaan lähiaikoina. Veikkaan, että tämän viikon Viikkolehdessä tulee olemaan aiheesta useita sivuja. Värivalintojen lisäksi lehdessä tultaneen selittämään myös slogania. Sloganiksi puolue on valinnut 'Rikkauden, jolla on arvoa'. Olisikohan tällä jotain tekemistä käyttöarvon kanssa? Ehkäpä puolueen imago yritetään saada vastaamaan sisältöä paremmin. Vasemmistoa näytetään kritisoivan useasti siitä, että se tekee kunnallisten tai valtiollisten omasta tuotannosta ideologisen kysymyksen. Vasemmiston voi melkein aina olettaa vastustavan terveydenhuollon tai koululaitoksen yksityistämistendenssejä. Tähän tarkoitukseen uusi slogan näyttäisi sopivan. Se on yhdenmukainen sisällön kanssa. Tämä jää kuitenkin nähtäväksi, mikä sloganin arvoksi tulee ihmisten mielissä ja puolueen toiminnassa.

Vanhoihin kotisivuihin verrattuna uudet sivustot vaikuttavat selkeämmiltä. Saa nähdä miten piiriosastot ja paikallisosastot sopeutuvat uuteen järjestelmään. Vanhoilta sivuilta oli vaikea löytää omaa piiriosastoa tai tietoa kunnallispolitiikasta. Nyt ne näyttävät löytyvän helposti. Samoin kuin puolueeseen liittyvät ajankohtaiset asiat eduskunnan toiminnasta puoluelaisten blogeihin. Tavallaan on ollut jännä huomata, että puolueen äänenkannattaja Kansan uutiset uudisti oman julkikuvansa paljon aikaisemmin kuin itse puolue.

Joka tapauksessa ulkokuori on virkistävä ja toivon mukaan se yhdistyy myös sisältöön.

Runihan lakkasi

Tässä on mennyt muutama päivä kivasti hymyillen kun jatkuvasti olen voittanut. Nyt tuli se WH:ta harmittava pudotus. Omaha ja tekstu lähti molemmat alaspäin. Saatte statiskiikkaa aamulla niinkuin pyysitte, mutta asian laita oli myös niin, että se on tulossa. Ei edes minun komplikaationi uskonut siihen. Yhden spiidin pelaan, jos en mene nukkumaan nyt. Hyvää yötä teille. Tarjoan 50k kättä kun saan uudella tililläni täyteen.

Omaha vs Texas

Avasin eilen tilin William Hillin pokeriverkossa ja olen nyt pelannut semmoiset sekä Teksasia että Omahaa. Statistiikka näyttää kumpaan minun tulisi keskittyä.

Paras elokuvaintro ikinä

Tai niin ainakin Youtube-videon otsikko väittää niin, eikä varmasti kauaksi jää.

Kieli keskellä poskea

Kuinka vaikeaa on osallistua netissä käytävään keskusteluun. Varsinkin jos tulee tietyn teeman ympärille pyörivää keskustelua seurattua paljon, voisi puhua jo diskurssiin osallistumisesta. Tässä tarkoitan keskustelulla yksittäistä tässä käytävää pikaista vuoropuhelua. Diskurssilla tarkoitaan pitempiaikaista keskustelua, joka esiintyy useilla foorumeilla, eri medioissa, eri tiloissa ja eri paikoissa, mutta kaikki tilat ja ajat yhdistyvät yhdeksi jatkumoksi, eräänlaiseksi putkeksi, jossa kaikki keskustelijat ovat kiinni.

Anu Silfverberg kirjoittaa Helsingin sanomissa otsikolla Suojautujat seuraavaa: "Harva pystyy oikeasti lukemaan välinpitämättömästi henkilökohtaista viestiä, jonka ainoa tarkoitus on loukata. Ihminen kehittää suojamekanismeja. Niitä ovat esimerkiksi kyynisyys, tunteiden kieltäminen ja sulkeutuminen."

Koko jutun innoitus on lähtenyt kirjoittajan mukaan tutkija Veronika Honkasalon kommentista, jonka mukaan maahanmuutontutkijoita häiritään.

Se on ilmeisesti omasta nahasta kiinni, minkä verran kestää. Toisaalta en minä ole tutkijoista pitänyt, jotka vetäytyvät norsunluutorneihinsa kun pitäisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaikka tutkijoilta ei voi odottaa kuin asiantuntemusta omalta alaltaan, olisi kaikissa Yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa rohkaistava tutkijoita esittämään näkemyksiään myös henkilöinä. Varsinkin, jos he huomaavat, että julkisuudessa käydään keskustelua heidän alastaan. Varsinkin, jos keskustelun argumentit eivät tue omia näkemyksiä.

Kalle Isotalo on kirjoittanut maahanmuutosta, kiintiöpakolaisuudesta ja rasismista. Kirjoitusta on pakko kehua kiihkottomuudesta vaikkakin koko ajan lukiessa tuntuu, että nyt mennään jonkun rajan yli, mutta silti pysytään hienosti asiallisen keskustelun tuntumassa. Toisaalta, mikä olisikaan innoittanut paremmin ihmistä osallistumaan julkiseen keskusteluun kuin talvisodan sekoittaminen kiintiöpakolaisiin, tai lain noudattamisen käytöstapoihin.

Isotalon tekstin alta paistaa sosiologian ja/tai antropologian osaaminen vaikka ei briljeeraakaan teksteillä. Aivan oikein hän pyrkii heti alussa osoittamaan, että vierauden pelko ei ole rasismia vaan ennakkoluulo, joka katoaa vuorovaikutuksen myötä. Sosiaalisaatioprosessiin ja normien väljyydessä tai tiukkuudesta Isokallio esittää, että "(p)ienet maalaispitäjät ovat etnisten ennakkoluulojensa ohella(jotka nekin supistuvat sitä enemmän, mitä nopeammin kunnat muodostuvat keskuskaupunkiensa nukkumalähiöiksi) paikkoja, joissa pääsääntöisesti myöskään seksuaalivähemmistöt, poikkeavat uskontokunnat taikka muut vastaavat vähemmisöt varmasti kohtaavat enemmän ennakkoluuloja kuin isommissa kaupungeissa." Antropologiassa tutkitaan erilaisuuden sietämistä. Tälle on yritetty löytää jopa kaavoja, mutta mitään luonnontieteellisen tarkkaa kuvausta ilmiölle ei voida antaa.

Pointti on kuitenkin siinä, että erilaisissa yhteisöissä erilaisuutta siedetään (teki mieli käyttää sanaa suvaita, mutta en kehdannut) erilailla. Monikulttuurisuuspuhe on skeidaa, koska ei ole olemassa yksittäisiä kulttuureja, jotka elävät rinta rinnan, tai eristyksissä tai päällekkäin tai vierekkäin. Jos kulttuureja on monenlaisia tai eriteltävissä, niin ne vaikuttavat toistensa sisällä. Yhteisöjä voidaan kuitenkin rankata vaikkakin pitää tunnustaa rankkaukseen sisältyvä sokeus. Samoin kuin vertauskuvat ovat vain samantapaisia ei samanlaisia. Rankkaukseen vaikuttavat näkemykset ovat subjektiivisia vaikkakin joukolla ihmisiä saattaakin olla samantapaisia näkemyksiä.

Yhden normin (esim. ristin pitäminen kaulassa) yhteisöissä (esimerkkitapaus Laihiaa voi ajatella, mutta se ei ole tarpeellista) saatetaan suhtautua eri tavoilla ihmisiin, jotka eivät pidä ristiä kaulassa. Suhtautuminen saattaa olla välinpitämätöntä, jos ristin pitämistä ei edes huomata. Tällöin yhteisössä siedetään erilaisuutta jopa niin paljon, että kyse ei ole enää edes sietämisestä vaan mitättömästä yksityiskohdasta. Jos taas ihmisiin, jotka eivät pidä ristiä kaulassa, suhtaudutaan syrjivästä. Heidän kanssaan ei haluta olla tekemisissä, voidaan yhteisön normia pitää sulkevana.

Molemmilla kirjoittajilla on tietynlainen suhtautuminen siirtolaisuusdiskurssiin, mutta kuten minäkin, tartumme putkeen vain tietystä kohdasta. Emme tiedä kaikkea käytyä keskustelua, mutta haluamme osallistua siihen, joko tukemalla tiettyjä väittämiä uusilla argumenteilla tai hyökkäämällä toisia argumentteja vastaan. Näemme kuitenkin putkesta enemmän kuin mihin tartumme.

Molempien puheenvuorot ovat tärkeitä siirtolaisuuskeskustelussa eri syistä. Silfverberg tuo esille diskurssiiviin liittyvän häirinnän. Tutkijat vaiennetaan, koska he ovat väärää mieltä. He eivät ehkä uskalla ottaa osaa julkiseen keskusteluun vaikka kaikista tärkeintä olisi, että he osallistuisivat keskusteluun juuri silloin kun sitä käydään. Nyt käytävän siirtolaiskeskustelun poliittiset lopputulemat saattavat olla mitä tahansa suljetuista dystooppisista rajoista aina rajoista vapaisiin utopioihin.

Siirtolaisuutta voidaan myös tarkastella taloudellisin numeroin kansantalouden näkökulmasta, asennetutkimuksin, käräjäoikeuden tuomioiden tai minariteettien määrässä. Argumentit eivät vain ole toisiaan poissulkevia vaan osa samaa putkea, josta toivottavasti joskus päästään lähelle yksimielisyyttä. Ainakin voin toivottavasti sanoa, että putki olisi kaikkien mielestä olemassa. Minne se vie, mistä se tulee ja mitä siinä liikkuu jää nähtäväksi.

Jännästatistiikkaa

Katselinpa huvikseni blogin trackeria. Extreme tracker onnistuu kertomaan, että 7000:sta suosituimmasta hakusanasta Häävärssyjä on tuonut eniten kävijöitä. Top10:een mahtuu kyllä Jaakko ja Vasankari, mutta myöskin San Andreas.

Mitäköhän tästä pitäisi päätellä? Ainakin on odotettavissa, että Markku Envallia on lausuttu monissa häissä.

Hesari parhaimmillaan tämmöiselle

Harvoin tulee Hesarin muita osioita kommentoitua kuin kotimaata (ja joskus ulkomaata), mutta tänään oli erityisen hienot kulttuurisivut. Aika useasti luen kiireessä pelkästään Hesarin C-osan tai en mitään. Tänään en ehtinyt lukea Hesaria, mutta kun aloitin niin päätin aloittaa tapani mukaan normaalisti C-osan mielipidekirjoituksista. Se, miksi en ole julkisesti kommentoinut Hesarin mielipidekirjoituksia johtuu siitä, että olen joko a) lähettänyt vastakirjoituksen Hesarille tai b) pyytänyt kommenttia joko b.1.) alan asiantuntijoilta tai b.2.) joltain muulta ja jättänyt lähettämättä, kun olisin voinut julkaista kirjoitukset blogissani.

Seuraavana vuorossa Hesarin juttuja referaatteina ja kommentteja:
C-mielipide: työttömänä haluaisin perustaa edes pienen verkkokaupan
Työttömäksi jäänyt askartelija haluisi pistää pystyyn verkkokaupan pitääkseen yllä harrastustaan ja ehkä löytääkseen siitä uuden tien muiden keinojen lisäksi, mutta törmää tuttuun ongelmaan.

Sinä, kansalainen, et saa tehdä mitään, jos sille ei ole annettu laissa lupaa ilman rangaistusta. En ole toiminut vähään aikaan yrittäjänä enkä tarvinnut Kelan (tai sossun) palveluja, mutta silti on muistissa kaikki omat ja muiden kokemukset meidän jähmeästä järjestelmästä. Jokainen yritys muokata järjestelmää yleensä kaatuu siihen, että pelätään a-mapin henkilöiden esimerkin innoittamaan ö-mapin henkilöitä väärinkäyttämään järjestelmää. Systeemin väärinkäyttäjille, joiden riski jäädä kiinni ja saada suurimmat ansiot näyttävät kuuluvan lähinnä Keskusrikospoliisin mappiin eikä meidän tavisten mappeihin.

C-mielipide: Julkisen sanan neuvosto on menettänyt uskottavuutensa
Juridiikka ja journalistien ohjeet menevät sekaisin Julkisen sanan neuvoston kanssa. JSN:n tarkoitus on ilmeisesti toimia sensuuria vastaan sekä edesauttaa hyvää journalistista tapaa. JSN:llä ei ole juridista valtaa.

Mutta niinpä siinä käy. Kun vallan vahtikoira vahtii vallan vahtikoiraa on kaali vahvempi kuin pässi, ja tässä tapauksessa maata ei ole eikä pässi syö kaaleja, ja niin edespäin, jos tässä yhteydessä voi edes käyttää lyhentämättömiä lyhenteitä. Vaalilautakasa saa vapauttavan päätöksen, koska JSN on saanut käsityksen, että jos mennään oikeuteen, niin meillä on todistaja, muuten se on se tunne, että olisi matkalla jossain eli deja vu.

Onervan matkaakin on tarjolla kulttuurisivujen pääotsikossa. Juttu tuli hienona hehkutuksena, koska entinen tyttöystävä halusi/haluaisi meidän yhteisen lapsen nimeksi Onervan, jos kyseessä olisi tyttö. Haluaisi hän nimeksi varmaankin saman, jos isä olisikin joku muu. Mutta hienosti Onerva saa hehkutusta kuratoija Anna Kortelaisen ansiosta tai ansiotta. Kortelaisen CV mainitaan sekä muodon motiivit, mutta olisiko Hän hän ilman häntä vai hänestä riippumatta?

Lopuksi C-osion ensimmäisellä sivulla kommentoidaan vuoden journalistipalkintoa. Kristiina Tolvaselle palkinto napsahtaa, mutta voisiko Tolvanen puukottaa Bonnieria tai Julkisen sanan neuvostoa? Jäämme odottamaan lopun aikoja tai sitten lopun ajat odottavat meitä.

Ehkä hienoimmalla tavalla tylsän jännittävä on kuitenkin pääkirjoituksen viereiselle palstalle tarjottu vieraskynä. Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen kirjoittaa otsikolla "Julkisesta velasta on paljon väärinkäsityksiä" asiaa.

Reaalitalouden ja velan välinen suhde on täysin käsittämätön. Kun talous kasvaa velasta ei tarvitse välittää, kunhan talous kasvaa. Ongelmaksi muodstuu, että kun talous ei kasva, mutta sekään ei ole ongelma. Kyseessä ei ole edes mikään poliittinen päätös (väittämä on minun ei Vesa Kanniaisen) vaan veronmaksajan ja valtion obligaation välinen sopimus. Olemme tosin lähempänä Jean-Jacques Rousseaun ideoimaa Yhteiskuntasopimusta kuin mitä näiden porvarillisten taiteilijoiden unelmiin edes oli uskomista.

Mutta väitän, että Kauniainen on kaikissa kohdin oikeassa.

Lopuksi on todettava, että koin joskus blogin kirjoittamisen ongelmalliseksi juuri siksi, että se vei aikaa kaikilta pitkäjänteisiltä töiltä. En sanonut sitä ikinä ääneen enkä kirjoittanut sitä. Nyt minun muut lyhyempiläntäiset projektit ovat vieneet aikaa tältä rakkaalta julkaisualustalta. Ehkäpä ajat muuttuvat, ehkäpä ne muuttuvat huomaamatta.

Ei mulla ole aikaa olla netissä

Nykyään netissä on niin monia sosiaalisia sovituksia, että miten tässä ehtiikään. Facebook itsessään on tosi villi ja sen lisäksi on olemassa - FARMVILLE.



Sitten on saman firman Mafiawars:


Mutta hei, anteeksi, kun en ole päivittänyt blogia, mutta kiinnostaisiko teitä kahvilan pitäminen. TULKAA CAFEWORLDIIN:


Ei se mitään. Mua ei kiinnosta lukea sähköposteja, mua ei kiinnosta kenenkään statuspäivitykset, mua ei kiinnosta viina eikä miehet/naiset, koska mulla on Zyngafirman kaikki bileet omassa internetissä (Saaks sitä sanoa vielä internetiksi).

Loppujen lopuksi kaikki on hyvin. Me voimme rauhassa elää meidän uusien kahviloiden, gangien ja kahviloidemme kanssa, vaikka jostain syystä tulee välillä, vaikkakin hyvin harvoin tunne, että jotain puuttuu elämästä.

Sopimuksen tekeminen

Lehti sen sanoi hienosti.

Kokeillaanpa, jos jollekin kelpaisi myös tämmöinen sopimus. Lukemalla tätä blogia, lukija suostuu sopimukseen, jonka mukaan hänen on siirrettävä 10 euroa blogin kirjoittajalle. Sopimusta ei ole mahdollisuutta uudelleen neuvoteltava. Eräpäivä on jokaisen kuun 15. päivä. Eräpäivän jälkeen peritään lainmukainen markkinakorko + 7 prosenttia.

Lausujat vs. näyttelijät

Eräs kysymys on mielessä tämän viikonlopun jälkeen, ja sitä on harvoin kuultu. Onko lausuja näyttelijä vai onko näyttelijä lausuja? Veikko Sinisalo -kilpailun viimeisiä kolmosia katsoessa ja kuunnellessa (sekä juoruja ekasta kolmesta kuultuani) oma ajatukseni on, että esiintyjien nuori polvi vain tykkää revitellä lavalla. Siellä pitää olla toimintaa kuin vapaapainiottelussa. Toisaalta siellä pitää olla Shakespearen pääkallo lavalla. Mitä oikeasti lavalla pitäisi tapahtua kun on kyse lausunnasta? Tampereella tsekatut meiningit ei antanut varmaa kuvaa.

Ehkä siellä pitäisi olla vain hyvät keuhkot ja artikulaatio, ehkä siellä pitäisi olla hieno läsnäolo ja yleisön ymmärtäminen, ehkä siellä pitäisi olla huiskiva lintuja ja räjähdyksiä, tai sitten pienestä tehtyjä isoja asioita.

Mutta ilmeiseltä näyttää, että lausunnan tulevaisuus on vauhdissa ja liikkeessä äänen kustannuksella. Sinänsä harmillista, että oma asiantuntemus on niin heikko Veikko Sinisalo -kilpailun aikaisemmilta vuosilta, että ei voi tarjota asiallista näkemystä kilpailun muutoksesta. Aikaisempia voittajia löytyy täältä.

Ehkäpä hankalinta hommassa on työn yksinäisyys. Lausuminen on täydellistä soolotyötä. Lausujalla on harvemmin ohjaajaa, tuottajaa tai työryhmää. Siellä on ihminen yksin näkemättä ja kuulematta itseään, ainoastaan kuultuna.

Valtuusto vauhdissa

Mikä yhdistää stalinismia, islamismia, ruusukaalia, lasten pahoinpitelyä, itsemurha-aikeita, gluteiinikkoja, kivikautta, moralismia, hiilihydraatteja, oikeuksia, opiskelua, ympäristöä, logistiikkaa, energian säästöä, maailmanpelastamista, lakto-ovoveganismia, kotieläimiä, hylkeiden metsästämistä, silakoita, aliravitsemusta, nälänhätää, anoreksiaa ja anemiaa?

Tietenkin Helsingin kaupunginvaltuuston kasvissyöntikeskustelu.

Täydellisia miehiä taas

Toiveisiin vastaten; Blogia päivitellään.

Tänään kävin kahden työkaverin kanssa katsomassa täydellisiä miehiä.Näytelmää voisin suositella kakille. Se on hyvää viihdettä.

Njääh.

Liput loppuunmyyty. Mikko kyllä kertoo suosiosta: "voitaisiin jatkaa" ja "voitaisiin siirtää muihin tiloihin".

Sitä odotellessa. Täydelliset miehet!

Movies. 24

24:n 8-tuotantokautta tiivistettynä. Olen käyttänyt moviesia ja tämä on ensimmäinen aito yritykseni ohjelmalla. Palautetta saa antaa niin paljon kuin irtoaa sekä toiveita kuviksista, joita haluatte.