perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Belgiassa hyväksyttiin homoille adoptio-oikeus

Belgia osoittaa toimivansa edistyksellisten rintamassa kun salli homoille adoptio-oikeuden. Vääntö oli kuitenkin kova äänestystuloksen perusteella: 34 puolesta, 33 vastaan. Alahuoneessa äänestys oli mennyt riman ylitse hieman helpommin 15 äänen erolla (77-62).

Helsingin sanomien keskustelusivuilla on ehditty jo julistaa yhteiskunnan rappiota ja paukutettu Raamatulla. Rohkeimmat on yrittänyt olla hauskoja vertaamalla homojen adoptioikeutta eläimiin sekaantumiseen. Voisin itsekin hymyillä jos tunnistaisin satiirin, mutta siitä ei ole mitään viitettä. Oikeasti, aikuisten oikeasti, on olemassa ihmisiä, jotka näkevät homouden vievän koko ihmiskunnan helvettiin. Vielä kukaan ei ole ehtinyt esittämään aina-niin-hauskaa "homous on periytyvää"-kommenttia.

Suomessakin olisi mitä pikimmiten myönnettävä homoille adoptio-oikeus. Se ei ole keneltäkään pois. Kukaan ei ole koskaan kuollut homouteen ellei lynkkäystä lasketa sellaiseksi. Asenteissa on paljonkin korjattavaa. Lainsäädännöllä voi tietenkin "taistella" homoutta vastaan. Samoin voidaan "taistella" prostituutiota vastaan julistamalla seksin osto laittomaksi. Suomi voi myös taistella päihteitä vastaan julistamalla päihteiden käyttö kielletyksi, rangaistavaksi teoksi ja sulkemalla kaikki yhteiskunnan ulkopuolelle. Näitä kolmea asiaa yhdistää pelon sekainen hysteria ja demonisointi.

Fasismista varoittava lamppuni vilkkuu.

Homot eivät ole sen enempää perverssejä kuin ihmiset, jotka haluavat rakastella juuri yhdessä tietyssä asennossa tai innostuvat tietyistä piirteistä ihmisissä kuten huulipunasta, nahkaisista kengistä, siitä tavasta, jolla hän pitää hiuksiaan auki tai hänen äänestä. Homot eivät ole uhka. Homot ovat jo täällä. Ei sitä estetä lainsäädännöllä tai tukahduttamalla. Homous ei ole mikään leviävä sairaus.

Kun homot hyväksytään tasa-arvoisiksi heteroiden kanssa, olemme osoittaneet olevamme askeleen suvaitsevaisempia. Homous ei tee ihmisestä mitään ali-ihmistä.

Niilo Paasivirta on hyvin tiivistänyt eräiden homofoobikoiden ajatuksia satiirisella kirjoituksellaan "Homolaki on Suomen loppu".

tagit: politiikka

Ei kommentteja: