maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Opi perusasiat

Viikonloppu tuli ja meni Mikkelissä. Vasemmistonuorten järjestämällä kurssilla, joka on sopivasti nimetty Bertolt Brechtin runon mukaan antoi mahdollisuuden tavata uusia ja hieman vanhempiakin tovereita skeä tietenkin terävöittää aatetta.

Viikonloppuna käytiin sekä järjestön organisaatio, historia että erilaiset aatteet ja vasemmistot lävitse. Perttu Iso-Markku piti kyseisen esitelmän sekä valotti hieman prekariaatin käsitettä.

Janne Harju Tampereelta esitteli järjestön historian aloittaen osuvasti Spartacuksesta ja Jeesuksesta. 2000 vuotta mahtui juuri ja juuri kahteen tuntiin. Pisteet siitä vaikka kyseinen osa viikonloppua olikin yksi niistä, jonka loppumisella ei ollut mitään kiirettä. Nälkä ja kahvihampaan kolottaminen saivat jäädä miettimään elämäänsä muualla.

Pari kiireistä viikkoa ja sitten voi keskittyä joutilaisuuteen töiden lisäksi.

Mutta jos jotain voi sanoa viikonlopusta vielä: Onhan se hyvä, että se Loiri jaksaa vielä yrittää Euroviisuissa, mutta kauhean näköiseksi se on itsensä juonut.

Ei kommentteja: