keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Viikon kysymys suurista suomalaisista

Eipä ole taas muistanut kysellä noita viikon kysymyksiä. Edellinen kysymys koski potilasturvallisuus- eli pakkotyölakia. Vastauksia tuli 37, mikä ei ole tilastollisesti sellainen, mitä kutsutaan kattavaksi. 56 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että kyseessä on orjuuden uusi muoto. 27 prosentin mielestä kyseessä oli laiska yritys pelotella sairaanhoitajia. Prosentti piti lakia tehokkaana, tarpeellisena ja talouskasvua tukevana sekä 5 prosenttia oli sitä mieltä, että laki on "väärin sammutettu".

Itsenäisyyspäivän kunniaksi kysellään perinteinen kysymys erikoisilla vastausvaihtoehdoilla. "Kuka on suurin suomalainen?"

Ensimmäinen vaihtoehto on Mika Häkkinen. Kaveri pystyy vääntämään lyhyessä ajassa 250 kilometristä 100 kilometriin, vetää tiukan kurvin ja ja kiihdyttää autollaan takaisin reiluun 200 kilometriin. Nautittuaan Suomen sosialistisista piirteistä kaikkien kunnallisten palvelujen muodossa, kaveri muuttaa kirjansa Monacoon, jotta ei tarvitsisi maksella noita ärsyttäviä veroja. Formulan tarpeellisuudesta ei tarvitse tässä ottaa kantaa.

Toinen vaihtoehto on Pietari Brahe. Hän oli aatelinen kreivi, joka eli 1600-luvulla, ja joka kehitteli Suomeen postilaitoksen sekä monia muitakin uudistuksia koulutuksesta lähtien. Siihen aikaan ei ollut olemassakaan Suomea (tai edes sellaista mitä meikäläinen historiankirjoitus kutsuu Ruotsi-Suomeksi). Suomen kieli oli tähän aikaan vasta muodostumassa kirjakieleksi.

Kolmas vaihtoehto on Friedrich Karl alias Väino I. Suomen itsenäistyttyä 1917 ensimmäisenä hallitusmuotona oli monarkia ja Suomen ensimmäiseksi ja viimeiseksi kuninkaaksi valittiin Friedrich Karl. Suomen sotilasjohtajat valitsivat jo tässä sodassa liittolaisekseen Saksan. Saksan hävittyä sodan Suomesta tulikin tasavalta.

Neljäs vaihtoehto on Vihtori Kosola. Vihtori Kosola oli oikeistoradikaali, joka toimi Lapuan liikkeen keulakuvana. Lapuan liikkeen historiaa on värittänyt alussa rauhanomaiset keinot. Liikkeen ansioiksi voidaan laskea niin sanotut kommunistilait, jotka kielsivät julkisen toiminnan kommunisteilta ja kommunisteiksi epäillyiltä. Lakien tultua voimaan liike radikalisoitui entisestään ja ryhtyi ajamaan Suomeen diktatuuria. Liikkeen toimintakeinoiksi tuli ihmisten kaappaukset eli ns. muilutukset. Kommunisteiksi epäiltyjä uhkailtiin ja pakotettiin siirtymään syrjään luottamustoimista sekä julkisesta elämästä. Liikkeen kulminoitusmipiste on Mäntsälän kapinassa.

Viides vaihtoehto on Elmo Kaila. Kaila oli Akateemisen Karjala-seuran ensimmäinen puheenjohtaja ja kansalaisaktivisti, joka toimi sekä suomalaisen kuningaskunnan puolesta että venäläisiä vastaan. Kuningaskunnan epäonnistuttua Kaila ryhtyi suunnittelemaan oikeistovallankaappausta, jossa Mannerheimista tehtäisiin Suomen diktaattori. Kun Suomesta sitten tuli tasavalta Kaila ryhtyi valmistautumaan sotaan Venäjää vastaan. Tätä varten hän yritti sovitella suomen- ja ruotsinkielisten vastakkainasettelua samoin kuin sosialidemokraattien liittämistä osaksi suojeluskuntia.

Kuudes vaihtoehto on Nico Rosberg. Keke Rosbergin poika ajaa myöskin formulaa ja tosi kovaa. Hän ei kuitenkaan puhu Suomea eikä asu Suomessa, mutta formulalähetyksissä hänet on merkitty täällä suomalaiseksi. Joten kaipa hän sitä sitten on.

Seitsemäs vaihtoehto on Matti Vanhanen. Vanhanen on Suomen nykyinen pääministeri, joka on pikku hiljaa radikalisoitunut. Valta on tuonut hänelle lipposmaisia piirteitä, joissa arvostellaan kovin sanoin mediaa. Hän on kieltänyt hallituspuolueiden ministerejä tekemästä kannanottoja sekä vaatinut pidättäytymistä lehdistön esittämiin kysymyksiin. Hän on myös tukenut perusoikeuksien rajoittamista Suomessa, esitellyt pakkotyölain, suunnitellut rajauksia lakko-oikeuteen sekä jatkanut tuloerojen kasvattamista Suomessa. Nyt jokainen saa paljon paremmin ansionsa mukaan.

Jotta kysymys ei nyt olisi liian vaikea niin lisätään vaihtoehdoksi vielä joku muu/ei kukaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taas tulisi tietää, että 1917 Suomi julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi. Monarkistit pääsivät hetkeksi niskan päälle 1918, sisällissodan jälkeen ja takia.

Olisi ehkä kannattanut jopa lukea se wikipedian artikkeli, johon laitoit linkin.

Jaakko Vasankari kirjoitti...

Olenhan minä lukenut sen samoin kuin tämän.

Menee jossittelun piikkiin, mutta jos Saksa ei olisi hävinnyt, Väinö I olisi saattanut ihan hyvin muuttaa kukkulalle, jossa sijaitsee nykyinen Eduskuntatalo.

Anonyymi kirjoitti...

onko missään tietoa siitä kuka on suurin suomalainen(etnisinyydeltään/kansalaisuudeltaan)? Varallisuudesta löytynee montakin listaa.

Jaakko Vasankari kirjoitti...

Tuollaista listaa varten pitäisi varmastikin määritellä etnisyydeltään suomalainen geenistö. Muodostaako suomalaiset rodun? Kansalaisuuden juridiset perusteet eivät tämmöistä tunnista. Ehkäpä listan voisi tehdä siten, että suurin on se, joka sai ensimmäisenä Suomen kansalaisuuden.