keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Blogin hiljenemisestä

Minulle käy aina silloin tällöin semmoista, että koneen kanssa ei ehdi vain istua rauhassa. Silloin ajatukset siirtyvät yleensä jonnekin tulevaisuuden järjestelyihin. Haluaisin kyllä päivittää tätä blogia useamminkin. Aina vain ei ole aikaa.

Olen tosin huomannut, että en ole stressaantunut enkä väsynyt nykyään. Olen enemmänkin unessa ja näkemässä muita stressaantumassa (tai välttelemässä stressiä).

Ihmiset laittaa liikaa painoa suorittamiselle. Niin minäkin. Aion luopua siitä tänä vuonna. Aion tehdä vain tärkeitä tai vähemmän tärkeitä asioita - tai jotain siltä väliltä.

Oletteko koskaan miettineet piilomerkityksiä? Niitä voi löytää rivien välistä tai niiden päältä tai niitä kirjoitaneiden ihmisten syntymäajoista. Tiesittekö sen? Minä olen epäillyt sitä.

Pääministerin morsian valittaa korkeimpaan oikeuteen ja tekee niin oikeidenmukaisesti. Kaikesta ei voi kertoa, mutta omasta elämästä saa kertoa, vaikka se liittyisi kuinka pääministeriin. Erityisesti jos tämä on pääministeri. En ole lukenut Ruususta. En tiedä, miltä pääministeri penis tuntuu tai mälli maistuu, mutta sananvapauden piiriin kuuluu oikeus kertoa siitä.

Omat kokeiluni puoluepolitiikan ja vaalien osalta on ollut mietiskelyä näiden asioiden osalta jo entuudestaan. En minä tykkäisi siitä, että minun seksielämästäni (tällä hetkellä olematonta) tai minun lapsistani (ei oo, ei tuu) kerrottaisiin julkisesti ilman muiden osapuolien suostumusta, mutta en minä menisi haastamaan oikeuteenkaan siitä.

Herjaus on erilainen juttu. Mattia saattaa närästää se, että Ruususen nainen nyt sattui kertomaan, että he tapasivatkin senssisivuilla eikä jonkun vaalirahoittajan liikekeskuksessa. Vale on vale, mutta ei se ole paha vale. Eikä kumpaakaan tule tuomitan tämän perusteella.

Piti muuten kertoa, että kaikki neljä edellistä avovaimoani löytyi pornosivuilta - ja vahingossa. Olin etsimässä kovaa pornoa ja päädyin chat-sivuille. Lopulta huomasin kirjoittavani hyvin tuhmia viestejä tuleville avovaimoilleni. Ennen kuin he julkaisevat nämä, niin tuon itse ne julki. Kyse on damagecontrollista.

"Moi, minusta tulee ensimmäinen alle kolmikymppinen kansanedustaja. Rakastellaanko?"

"Hieno kondoomilaatikko. Onko sinun vai lapsiesi?"

"Tekisi mieli polttaa Lappi."

Sinänsä viattomilta nyt vaikuttavat viestit saatavat koitua tulevan Euroopan Keisarin kohtaloksi. Ei se sinänsä mitään. Näin kävi Napoleonillekin, ja kuten hän on, niin samoin minäkin olen keskimääräistä pitempi.

Jossain vaiheessa Napoleon sai aikaa. Sitä kai kutsutaan St. Helenan saareksi, missä Napoleon vietti vankeuttaan ja hänen mukaansa kuulemma on nimetty sekä korttipeliä sun muuta. En haluaisi samoista syistä vankilaan, mutta kaipailen välillä hetkiä.

Tiedättehän hetkiä, kun ei tehdä mitään. Huomisen tiettyjä varauksia lukuunottamatta minulla olisi mahdollisuus ehkä pari päivää vain nauttia hetkistä.

Aion yrittää. Aion nauttia. Aion olla.

Ei kommentteja: