Minun seksuaalisuuttani ette vie

Olen ehtinyt jo aloittaa trilogian toisen osan. Niina Soikkelilta (aikaisemmin Niina Siitonen) sain joskus idean kolmen osan näytelmäsarjasta, jotka käsittelisivät huumeita, seksuaalisuutta ja uskontoa, kun hän kertoi kolme asiaa, josta Suomessa ei voi keskustella poliittisesti. Tämä viehättävä ajatus johti sittemmin näytelmään Ei vain ne hyvät huumeet (alunperin nimeltään Ei vain ne hyvät päihteet). Trilogian nimenä on ollut milloin politiikkatrilogia ja milloin Suomitrilogia (Kaurismäen mukaan). Välillä olen kutsunut sitä Minun trilogiaksi.

Nyt on tullut työstettyä seksuaalisuutta käsittelevää näytelmää. Se on tällä hetkellä koneellani työnimellä Seksuaalisuuttani ette vie. Toinen vaihtoehto oli nimeä valittaessa Minun vartaloni, minun päätökseni.

Monologeja, kohtausideoita, juoni- ja henkilösynopsiksia syntyy hyvää vauhtia. Kuitenkin tuntuu, että minun pitäisi keskittyä dramaturgia-linjan ennakkotehtäviin. Tosin yksi tehtävistä on näytelmän kirjoittaminen, joten ehkä voin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos saisin tästä tekstistä kokonaisen luonnoksen valmiiksi.

Työvuorojen ollessa mitä on, olen valinnut työstämisen ajankohdaksi yöt. Viime yönä valvoin neljään asti aamulla saaden aikaiseksi vain kaksi repliikkiä. Tänä yönä olen saanut jo aikaiseksi neljä avonaista tiedostoa, joihin olen kirjoittanut henkilöjen taustoja, teemoja, itse raakamateriaalia eli dialogia ja monologeja, mutta yksi asia puuttuu: loppukuva.

Loppukuva on tärkeä draaman kannalta. Silloin on jokin kohtaus, johon kuvittelee kaikkien tapahtumien johtavan. Vaikka se olisi kliseinen kohtaus yksinäisestä cowboysta ratsastamassa kohti auringonlaskua, se olisi kuitenkin loppukuva. Usein se auttaa pitämään kirjoittamisen kurissa, vaikka loppukuva muuttuisikin jossain vaiheessa.

En vain osaa keksiä sitä. Olen keksinyt materiaalia vaikka kuinka seksuaalisuuden kontrolloinnista ja politiikasta, mutta loppukuva vain puuttuu. Ehkä pitäisi kokeilla sitä yksinäistä cowboyta. Ehkä pitäisi ajatella Brokeback mountainia. Ehkä se kuva syntyy, kun henkilöt ja käsiteltävät alateemat ovat päässäni - ehkä ei. Ehkä tämä kaikki on vain kuvitelmaa siitä, että saan tämän joskus valmiiksi.