perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Politiikka-allergiasta eroon

Poliittisten nuorisojärjestön junailema suunnitelma päästä kouluihin esittelemään puoluepolitiikkaa on saanut aiheellista huomiota. Edeltävä sukupolvi on niin traumatisoitunut jostain mitä tapahtui sotien jälkeen, että kouluissa ei saa opettaa mitään kansalaisuuteen liittyvää. Koulussa opitaan kyllä olemaan hiljaa, odottamaan puheenvuoroa, kieliä, taksanomiaa, historiaa, tietoa Jumalasta(sic), liikkumista, pelejä, yms. Puoluepolitiikkaa tai kansalaisaktivismia ei varsinaisesti ole kielletty opetussuuunnittelmassa. Tyypillistä lienee kuitenkin, että jos jokaisesta eduskuntapuolueesta ei saada edustajaa vaalien alla järjestettävään paneeliin, niin tilaisuus perutaan.

Olen itse käynyt useissa koulupaneeleissa edustamassa joko Vasemmistoliittoa tai itseäni, joskus kumpaakin. Yleistä lienee, että yleisön esittäessä kysymyksiä panelistit saattavat kokea joskus hassua ylimielisyyttä kysymyksiä kohtaan. Kysymykset ovat nimittäin välillä sellaisia, joita kouluissa pitäisi opettaa. "Miksi poliitikot pettävät aina lupauksensa?" Tekisi mieli vastata, että se johtuu siitä, että meillä on hirveän tärkeää saada mahdollisimman paljon ääniä omalle puolueelle, jotta pääsisimme valtaan. Vaikka se ei olisikaan koko totuus. Puoluepolitiikka on monimutkainen soppa ristiriitaisia intressejä, aatteita ja idiootteja. Voisi jopa ajatella, että poliitikot eivät koskaan petä lupauksiaan, koska suuri osa politiikan isoista kertomuksista ovat pitkäaikaisia taisteluja agendoilla, joiden toteuttaminen saattaa kestää vuosisatoja. Nälänhädän poistaminen on yksi esimerkki tämmöisestä retoriikan tasolla puoluerajat ylittävästä poliittisesta toiminnasta. Asiaan saattaa vaikuttaa myös joidenkin poliitikkojen tärkeänä pitämä talouskasvun tavoittelu, jonka varjoon jäävät nämä muut ylevät ihmislähtöiset politiikkaohjelmat.

Koululaisilla on oltava oikeus tietää, miksi poliitikot pettävät aina. Koululaisilla on oltava oikeus tietää ristiriitaisista intresseistä. Koululaisilla on myös oikeus tietää, miksi talouskasvu on (tai ei ole) tärkeää. Poliitikkojen pitäisi päästä kouluihin haastettavaksi. Koululaiset eivät ole kuitenkaan mikään irrallinen saareke maailmassa. Yhteiskunnallinen osallistuminen on ihmisoikeus, jopa niille, jotka eivät saa äänestää tai asettua ehdolle.

Ei kommentteja: