perjantaina, syyskuuta 07, 2018

Vaalit 2019 lähestyy

Tämmöisenä poliittisena narkkarina mikään ei saa minua hereille kuin tulevat vaalit Suomessa. Tekisi niin paljon sanoa asioita, mutta sosiaalisessa mediassa sen sanomisen arvo tuntuu vähäpätöiseltä. Varsinkin tilanteissa, joissa useammat ihmiset keskustelevat, hyvin lyhyehkösti, ja olettavat, että kaikki ovat samojen tietojen varassa. Välittömässä kommentoinnissa on se hyvä puoli, että kynnys on hyvin paljon matalampi kuin sellaisissa tilanteissa, joissa pitää perustella jo puheenvuorossaan omat premissit. Kaipaan sitä ja tämmöinen blogihan on mulla on ollut. Joten minunkin on aika aktivoitua hetkeksi pitämään julkista päiväkirjaa.

Vaikka en ole pitkään aikaan asunut Suomessa, niin tuntuu jo jotenkin turvalliselta ajatella, että tulevat vaalikampanjat käydään maahanmuuttokysymyksen, ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ympärillä. Epäilemättä esiin tulee myös sellaisiakin ilmiöitä, joissa väitetään kaikkien poliitikkojen olevan samanlaisia ja puolueiden ajavan samaa politiikkaa. Esimerkkeinä tullaan todennäköisesti käyttämään verotusta. Yksi vähemmän populistinen tapa tulee olemaan se, että miten poliitikot ratkovat sen, että jotain veroa lasketaan ja mistä se tullaan ottamaan jostain muualta. Enemmän populistinen tapa tulee olemaan se, että miten paljon ihmiset tulevat olemaan ideologisesti työttömiä. Tähän jälkimmäiseen vastaan valmiiksi jo filosofin järkähtämättömällä osaavuudella: ideologisesti toimettomia tulevat olemaan kaikki, joilla on siihen varaa. Tähän sisältynee ne, jotka pystyvät elämään 300-700 euron budjetilla kuukaudessa, ja myöskin ne, jotka ovat liukuvalla työajalla saamassa kymmenkertaista ja -kuntaista palkkiota joko yksityiseltä tai julkiselta sektorilta. Ero näiden vapaa-ajan sankareiden välillä lienee yhtä ideologinen kuin se, että se vähempipalkkainen juoksee tämän isompipalkkaisen juomien perässä saadakseen yhden huikan. Tämä tietenkin sillä oletuksella, että kaikki ideologiset työttömät ja liukuvalla työajalla palkkaa saavat ovat juoppoja.

Asioiden tutkiminen saattaisi antaa monisäikeisemmän kuvan tästä vapaaoleskelusta. Näillä puheilla vaaleihin.

ps. jos tuntuu, että kaikki poliitikot ovat samasta junasta, niin vertailkaapa Li Anderssonin ja Timo Soinin blogeja keskenään.

1 kommentti:

Mammuttikäärme kirjoitti...

Terve Aatamin veli, ja siskoni naiset .... ei näin rakas Jaakko, vaan näin - ihanaa, että olet tullut Someen taas - melkein mummoSI. Ja, karmea kiitos huomiostasi - kuulin näes ,että ootkin nainen, vaikka juuri luin että oletkin isä meidän. Rakastan - sinua myös - sinä hunsvottimme. Mutta saatanan älykäs. Älä rakkaani juo enää, äläkä vaivu tällistä huumeisiin, koska olet niin vietävän komea- ja en tiedä juuri nyt, mutta vuosia sitten kun seurustelin erään rakkaan sukulaisena kanssa. Ole rohkea ja jätä se viina, kulta. Laulusikin olisi aivan ihanaaaaa, kuunnella mutta ei viinabaassollasi. Kuule rakas, ole niin kultainen ja älä ota ruiskuja käteen, koska et ole liekär vielä .Mutta voisit olla, koska osaat jo kaikki maailman huumesanat , sanatot ja kaiken tunnet - kultuuriväki on vähän sellaista - kuten tiedät.

Joulua kultani, sirpa -tanttisi