torstaina, elokuuta 31, 2006

Linkki listaa päivitetty

Lisäsin Markku Jokisipilän blogin linkkilistaani. Markku Jokisipilä on valtiotieteiden tohtori, jota mielelläni tarjoaisin kansanedustajaksi, jos hän joskus sellaiseksi pyrkisi.

Hänen blogistaan on löytynyt viime aikoina runsaasti tapahtumien taustoja valoittavia kirjoituksia sekä ulkopoliitikan että sisäpolitiikan saralta.

Lisäsin myös Helsinki 2006 -verkoston bannerin blogiini. Ensi viikolla on EU-mellakat. Pelkään pahoin, että mediaa (Helsingin sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Suomen kuvalehti) ei tule kiinnostamaan paskaakaan ajatus "Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen".

Voin ennustaa jo ensi viikon jälkeisiä otsikoita:
"vasemmistoterroristit tappoi 200 ihmistä?"
"Ensin makasiinit, nyt makkaratalo"
"Paavo Arhinmäki: Tunnustan"
"Nuorisojohtaja pidätetty epäiltynä terroriteon suunnittelusta"
"Tulen palo - missä poliisi oli"
"Hipit yritti halata poliisia - Rajamäki: Joku raja"
"Kulkue oli suunniteltu etukäteen - oppeja ulkomailta"
"Ennen näkemätön mielenosoitus - mukana mahdollisesti tuhovälineitä" (joita ei löydy ikinä)
"Bush oli oikeassa: elämme vaarallisessa maailmassa" (kiitos kenen asekauppojen)

tietenkin haluaisin nähdä tällaisen otsikon
"Hippi poltteli pilveä ja tajusi, että kaikki on materiaa ja koko maailmankaikkeus on yhteydessä kaikkeen säikeiden avulla. Ihmisetkin on materiaa. Materia on energiaa. Sodat on tarpeettomia. Pelkoihin pitää vastata uteliaisuudella. Bush ja Bin Laden lyövät kättä: kyseessä oli väärinymmärrys, anteeksi vahingoista. Vanhanen ja Heinäluoma tunnustaa olevansa piilososialisteja. Katainen: anteeksi tuhoista. Kansa antaa anteeksi. Suomen ensimmäinen korttelikomitea nimitettiin Kalliossa - kokouksista avoimia kaikille. Ensimmäistä korttelialoitetta jonotettiin jo aamulla. Aseisiin käytetään enää kymmenesosa viime vuoteen verrattuna. Kaikille maailman lapsille ilmainen ja kaikille avoin peruskoulutus. Jokainen ihminen vaatetetaan, ruokitaan ja tarjotaan katto pään päälle. Terveydenhuoltoon pääsy taataan kaikille. Varoja vieläkin jäljellä."

Tänään pitäisi käydä palkkaneuvottelut kirjakustantajan kanssa. En ole vieläkään osannut laskea palkkatoivomusta. Olen käyttänyt pohjana journalistiliiton ja freelancereitten suosituksia sopimuksista.

Pikku linnut lauloivat, että saan lauantaina kuulla toisenkin työtarjouksen, jota on mietittävä myös huolella. Pikku linnut lauloivat myös, että se olisi hieman huonompi tarjous työehdoiltaan kuin nykyiset pätkätyöni. Mihin tahansa ei pidä suostua.

Illalla kirjoitamme puhtaaksi vaalipäällikköni kanssa vaalirahahakemukseni Vasemmistonuorille.

technorati , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

KIIRE

1. Oikolue kirja (luvattu huomiseksi) - pakko siirtää tulevalle viikolle.
2. Tee banderolleja neljä kappaletta (yhteistyössä tietenkin muiden kanssa)
3. Kirjoita vaalirahahakemus ja vaalisuunnitelma (palautettava tulevalla viikolla)
4. Neljä baarivuoroa (yövuoroja)
5. Palkkaneuvottelut (huomenna)
6. Tapaa piirisihteeri, hänen sijaisensa ja puheenjohtaja tänään(Etelä-Suomen Vasemmistonuoret).
7. Käy tuotantopalaveri näytelmästä ohjaajan ja käsikirjoittajan kanssa.
8. Kirjoita uusi monologi (aikaa puolitoista viikkoa, saa lainata vanhojakin tekstejä)
9. Järjestöpöydillä istumista (viisi päivää yhteensä)
10. Käy nollaamassa kovalevy

Kysymys kuuluu: mitä ensi viikon jälkeen tekisi?

technorati , , , , , , , , , , , , .

tiistaina, elokuuta 29, 2006

Ensi viikolla tapahtuu

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestävät kolme tempausta ensi viikolla. Tarkoituksena on ottaa osaa 9.9.2006 järjestettävään suurmielenosoitukseen.

Ennakkotiedote
28.8.2006
Vapaa julkaistavaksi heti

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestää viikolla 36 kolme tempausta Narinkkatorilla, Kampissa. Kaikki tempaukset tapahtuvat kello 16.30 ja kestävät arviolta tunnin. Kaikki kolme tempausta edeltävät Helsinki 2006 -verkoston järjestämää suurmielenosoitusta 9.9.

Tiistaina 5.9. järjestetään Natoäänestys. Äänestystulokset toimitetaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalle Liisa Jaakonsaarelle sekä muille valiokunnan jäsenille. Nato ei ole rauhanjärjestö vaan maailman suurin sotakoneisto. Jos kaikki maailman aseisiin käytettävät menot käytettäisiin ihmisten ruokkimiseen, vaatettamiseen, ilmaiseen koulutukseen, jättämättä ketään ihmistä ulkopuolelle, ihmiskunnalla olisi varaa vielä tutkia ulkoavaruutta.

Torstaina 7.9. esitellään sääennustus vuosien päähän. Sääennusteella halutaan tuoda esille ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä. Nämä riskit on syytä ottaa vakavasti. Ilmaston lämpenemiseen vaikuttaa suunnattomasti kasvihuonepäästöt, joista suurimman osan tuottaa Yhdysvallat.

Perjantaina 8.9. Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ottaa kantaa siirtolaisuuteen. Hotelli Guantanamo -niminen performanssi esittelee siirtolaisuuteen liittyviä ihmisoikeusloukkauksia. Hotelli Guantanamo on osallistava teatteriesitys, jonka aikana EU-opas näyttää, minkälaisiin ihmisoikeusloukkauksiin Euroopan unionin maat osallistuvat kohdellessaan siirtolaisia.

Lisätietoja
Jaakko Vasankari
050-4362199
jagesta@hotmail.com

technorati , , , , , , , , , , , , , , , , .

maanantaina, elokuuta 28, 2006

Kantelun valmistelu

Monia ihmisiä otettiin kiinni taiteiden yönä. Minulla oli onnea, sillä olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eräs ystäväni otettiin kiinni. Hän kertoi minulle, että kysyttäessä poliisilta, miksi hänet on otettu kiinni, poliisi kertoi syyksi vahingonteon. Ystäväni ei ollut tehnyt mitään ilkivaltaa. Hänet tutkittiin, eikä häneltä löytynyt mitään, mikä tukisi näyttöä. Toinen poliisi antoi syyksi hänen kiinniottamisekseen poliisilain pykälän 20. Kahdella poliisilla oli siis eri käsitykset kiinniotosta.

Poliisilain pykälä 20 koskee rikoksilta suojelua. Ensimmäinen momentti määrittelee, että ihminen voidaan poistaa paikalta, jos hän on uhkaillut tai hänen käytöksestään voi päätellä, että hän aikoo tehdä jotain rikollista. Pykälän kolmas momentti antaa poliisille myös oikeuden ottaa henkilö kiinni, jos muut toimenpiteet eivät auta.

Taiteiden yönä tämmöisiä kiinniottoja tehtiin lehtitietojen mukaan 45-50 kappaletta. Tennispalatsin luona poliisi tuli tutkimaan meidätkin. Kiinniottoja en tiedä tapahtuneen siinä tilanteessa, koska poistuin paikalta. Olimme Tennispalatsilla muutaman ystävän kanssa ja näin mellakkapoliisin menevän Kampin metroasemalle. Menin katsomaan lähempää. Ollessani palaamassa takaisin Tennispalatsille, huomasin, että poliisi oli piirittänyt ihmisiä sillä paikalla, missä olin aikaisemmin ollut.

Minulla on siis syytä olettaa, että poliisi on käyttänyt pykälää 20 vain tekosyynä tehdäkseen kiinniottoja. Tämän johdosta olen valmistelemassa Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelua sekä mielipidekirjoitusta. Tämä sen takia, koska luin Helsingin sanomista, että ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä sanoi, että "poliisin voimankäyttö ei ollut liioiteltua."

Lakitieteen tohtori Kari Sinisalollakin saattaa olla oma käsityksensä aiheesta. Hän kirjoitti 70-luvulla yleisesityksen poliisista. Tämän jälkeen häntä epäiltiin julkisesti vasemmistolaiseksi. Olen suunnittelemassa Sinisalon haastattelua sekä seminaaria poliisien valtaoikeuksista. Minun piti järjestää Etelä-Suomen Vasemmistonuorten kanssa sellainen tämän vuoden Suomen sosiaalifoorumissa.

technorati , , , , , , , , , , , , , , .

sunnuntai, elokuuta 27, 2006

Seisaalta

Seisaalta
minulla oli
kiire
ostamaan pyörälle tilaa

miksi
oi klisee
miksi
puutarhani
kivet eivät ole suorassa

technorati , , , .

keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Apologia

Huusin
ehkä
tai sanoin jotain
väärin
kaksi päivää
liikaa, odottaa
nähdään sitten
ja vielä kerran
anteeksi

illalla kuuntelen
what's my age again

nyt
kuuntelen Tomppaa

technorati , .

sunnuntai, elokuuta 20, 2006

Improvisaation vaikeudesta

Olin eilen Rauhanasemalla Pekurisen puistossa (vaihtoehtona puiston nimelle oli myös Maanpuolustuspuisto) esiintymässä Teatteri Poleemin kanssa. Yksi, vahvasti humalainen ja hyvin sosiaalisilla taidolla siunattu henkilö, osallistui esitykseen lämpimillä sanoilla. Esityksen jälkeen innostuin osallistavasta teatterista uudestaan enkä pelkästään osallistavasta teatterista vaan improvisaatiosta ja katuteatterista. Sitten muistin myös tämän:



Ja tämä ihan muistutuksena Mimmille, jos luet tätä blogia.

technorati , , , >, ,

perjantaina, elokuuta 18, 2006

Jar-Jar Binks' Revenge

Teatteri Poleemi presents:

The year was 1999. World had new villains and heroes that couldn't compete with them. Then the world was introduced a new 21st century combat warrior hero. "Yammie", says Jar-Jar Binks (Van Damme). The evil empire made it's final grasp before dying. "At least it's not my father who died."

Based on the upcoming true events.

But the forces of evil are working again. European union was shattered. The seperatists and the union-minded were struggling. Innocent people were dying, there was starvation and the clash was ready to happen.

Jar-Jar had other things in his mind. "I'm retired of that evil business", said Jar-Jar to his former commander. "You can't stay neutral on this matter", replied the commander. "I have no choice, I have a family now", said Jar-Jar before entering the ancient ruins of Kallio.

Eu's evil trio Berluscioni, Blair and Merkel have taken Jar-Jar's family as a hostage. In return for the family's safety, EU's evil trio wants total obedience. "Why god? And that was just a rhetorical question. Frankly my god, I don't give a damn. But one thing is different this time --", shouted Jar-Jar Binks and continued "-- This time, it's personal".

This fall, Jean-Claude Van Damme is back, he's pink and he's pissed. "I'm gonna come pink all over your ass", says Jar-Jar after slaughtering two hundred thousand of the political elite. "We're gonna reggae over the dead bodies tonight", screams mrs. Binks (Jada-Pinkett Smith).

Thriller of the century, epic action of a lightyear, romance of the week.


technorati , , , , , , , , , , , , .

torstaina, elokuuta 17, 2006

Munich

Vuokrasinpa tuossa Munichin. Piti aikaisemminkin vuokrata se, mutta ajattelin, että se on liian ajankohtainen tällä hetkellä ja sydän ei välttämättä kestäisi. Katoin silloin Syrianan. Eipä sekään ollut niin kaukaa haettu.

Vuoden 1972 olympialaisissa palestiinalainen(?) ryhmä nimeltä Musta syyskuu ottaa panttivangiksi Israelin maajoukkueen jäseniä. Yrityksessä vapauttaa panttivangit käy niin kuin aina käy - kaikki kuolee.

Israelin sen aikainen pääministeri Golda Meir päättää tehdä esimerkin tuleville ihmisille mietittäväksi: Israelin kansalaisilla ei ole hintaa. Avner (Eric Bana), joka on Mossadin tulokas, ja jonka isä on tunnettu sotasankari, palkataan ottamaan tehtävä vastaan. Hän tulee johtamaan viiden ihmisen ryhmää, jonka tehtävänä on tappaa 11 epäiltyä. Ainoa ehto on, että arabimaihin ei mennä. He saavat toimia vain Euroopassa ja heidän pitää välttää sivullisia. Teloitustapana suositaan räjähteitä pyssyjen sijaan, jotta saataisiin otsikoita.

Avner lähtee hyvillä mielillä etsimään uhrejaan. Ensimmäisen, hieman kömpelön surman jälkeen, he ryhtyvät käyttämään räjähteitä. Ajan kuluessa uhri toisensa jälkeen kuolee erilaisin pommein. Sivullisten uhrien määrän kasvaessa, ryhmä huomaa pian ampuneensa myös CIA:n ja KGB:n väkeä. Avnerin johtama ryhmäkin alkaa pienentyä yksi kerrallaan. Eikä ryhmä pienen luonnollisten syiden takia; Yksi toisensa jälkeen heistä tulee kuten heidän uhreistaankin, varoittavia esimerkkejä.

Ryhmälle annettiin 250000 dollaria alkupääomaa, jota tultaisiin täydentämään varojen loppuessa - kuitteja vastaan. Tässä tietona, että ensimmäisen uhrin hinnaksi tuli kolmisensataatuhatta dollaria, mutta lopulta hinta kasvoi huomattavasti. Muutaman miljoonan jälkeen yhdeksän yhdestätoista (9/11) saatiin murhattua.

Elokuvassa ryhmän ulkopuolinen tehtävänantaja pohdiskelee, että tuleepa tämä kalliiksi, niin osataan huomauttaa, ettei niiden palestiinalaistenkaan tappaminen ole halpaa hupia. Mikä sitten saa Israelia ympäröivät vallat ottamaan Palestiinan tilanteen niin vakavasti? "He vihaavat palestiinalaisia, mutta he vihaavat juutalaisia enemmän."

PLO:n jäsenet tarjosivat luovemman lähtökohdan toiminnalleen: "koti on kaikki kaikessa." Ja koti on siellä, missä se punainen pumppu on. Ja mitä lopulta Mustan syyskuun johtajien tappamisesta seuraa? Heidät korvaa toiset ihmiset, jotka vaativat vieläkin äärimmäisempiä tekoja. Oletan, että joka tapauksessa johtoon astuu aina hieman maltillisempia kavereita, kuin ympäröivät ääripäät. Kun maltilliset lähtee, se on tervetuloa kavereille, jotka ovat hieman kallelaan suurempaan uhrautuvaisuuteen. Uskonnosta tulee politiikkaa ja irronneita päitä lasketaan vieläkin.

Tulipa mieleen dialogin pätkä Israelin valtion olemassaoloa tukevasta mielenosoituksesta. Siellä minulta kysyttiin, että minkä arvoinen on Israelin siviili? Vastasin, että samanarvoinen kuin Libanonin siviili. Vastauksena vastaukseeni sain kuulla: "te ootte niin lapsia. Kasvakaa nyt." Kun ihmiset valitsee sodan puolet, niin rauhan puolustajille jää aika vähän tilaa. Kun kumartaa yhteen suuntaan (rauha) pyllistää toiseen (sota, puolista välittämättä). Siinä mielenosoituksessa kuultiin myös, että joko olette meidän puolella tai meitä vastaan.

Minä olen vastaan. Sotaa.

technorati , , , , , , , ,, , , , , , 1972, , .

tiistaina, elokuuta 15, 2006

Vaalibudjetti

Jyrki Katainen on syyttänyt hallitusta vaalibudjetin tekemisestä. Vaalibudjetti on siis sellainen, missä luvataan kaikille jotain. Nyt maanviljelijät saavat jotain ja Kepu on tyytyväinen. Katainen syyttikin nyt siitä, että vaalien lähestyessä on tehty köyhyyspaketti.

Jos köyhät saavat jotain vain vaalien alla, niin olispa vaalit joka vuosi.

Eipä tuossakaan silti kaikki. Hesarin toimittaja huomasi, että kyllä tässä nyt Kokoomus puree omaa nilkkaansa. Samanlaista budjettia Kokoomuskin oli valmistellut: kaikkea kaikille paitsi köyhille.

Mutta jotain hyvääkin: hipit teki sen, tulitauko tuli. Mutta ei se vielä ole ohi. Hipeillä on vielä paljon duunii jäljellä: maailma tuu ikkunaan, täällä huutaa Gaza.

Technorati , , , , , , .

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Syriana ja Brokeback mountain

Katsoin eilen kaksi mainiota oscar-elokuvaa, Syrianan ja Brokeback mountainin. Molemmissa mukava poliittinen vire. Elokuvia ennen jo kehittelin hypoteesin mielessä, että jokaisessa Oscar-elokuvassa kuolee joku, ei niitä palkintoja muuten tule. Vai voisiko joku ymmärtää Titanicin muulla tavalla?

Tiivistettynä. Syrianassa kuolee ihan liikaa ihmisiä ja aivan vääristä syistä. Julminta elokuvassa on tietenkin se, että kaikki kokee olevansa oikeassa. He ovat joko isänmaallisia tai ahneita tai molempia. Ja Matt Damon näyttelee vaihteeksi Matt Damonia, kasvissyöjää, joka vain haluaa pelastaa maailman vai olisiko tämäkin liian yksinkertainen tulkinta.

Brokeback mountain. Jossain vaiheessa tulee mieleen, että miksi ne ei vaan muuttaisi New Yorkiin hippien keskelle? Yhteiskunta heidän ympärillään on opettanut molemmat vihaamaan itseään valmiiksi. Molemmat, Ennis (Heath Ledger) ja Jack (Jake Gyllenhaal).

No, Porvoo odottaa joka tapauksessa. Kolme päivää grillausta, musiikkia ja viinaksia. Ei voi päättyä hyvin. Sunnuntai-iltana pitää alkaa jo valmistelemaan ensi viikkoa. Tiistaina piiritoimikunnan kokous, jossa suunnitellaan meidän toimintaa EU:n puheenjohtajuuskaudella, tukirymän kokous keskiviikkona ja viikonloppuna Food, Not bombs -tapahtuma Rauhan asemalla (Pekurisen puistossa). Mukana viikonlopussa myös Teatteri Poleemi.

technorati , , , , , , , , , , , Pekurisen puisto, , , , , , .

torstaina, elokuuta 10, 2006

Piirisihteeri valittu, karaoket laulettu ja pelit edelleen pelaamatta

Viime maanantaina Etelä-Suomen Vasemmistonuorten piiritoimikunta päätti palkata 25-vuotiaan Paula Rauhalan piirisihteerin sijaiseksi. Piiritoimikunta päätti, että emme kerro perusteluista enempää ja lopputulos saatiinkin suljetulla lippuäänestyksellä.

Kävin eilen kokeilemassa siipiäni karaokessa. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. President of karaoke -tittelin kisaamisesta putosin. Kun kuulin toisen voittajan laulavan Elviksen Can't help falling in love with youn, tiesin miksi putosin. President of texas holdemia en ehtinytkään pelaamaan.

technorati , , , , , , , , .

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Piirisihteeri ja muita suunnitelmia

Tänään haastattelemme ja valitsemme Etelä-Suomen Vasemmistonuorille (ESVN) piirisihteerimme Minttu Sillanpään sijaisen. Hakijoita on neljä, joista kaikki tuntevat ennestään jo järjestön toimintaa. Mukana on myös sekä nykyisiä että entisiä piiritoimikuntalaisia.

Olen toiminut nyt viikon puheenjohtajana, mutta tänään meidän varsinainen puheenjohtajamme Kirsi Pihlaja on saanut lomaa ja osallistuu kokoukseen.

Minua on pyydetty tekemään myös tasapainottava juttu Hizbollahista, kuinka se on keittänyt koko sopan Lähi-Idässä. Huomenna paneudun sitten Hizbollahin historiikkiin. Suunnittelin aloittavani vuodesta 1981 jolloin Hizbollah on muodostunut. Toisin kuin eräs henkilö, joka muisti Hizbollahin tappaneen juutalaisia jo 10000 vuotta Lähi-Idässä. Eräänlaisina asiantuntijoina voisin käyttää Jani Saxellin, Antero Eerolan ja Bruno Jäntin hengen tuotoksia. Kaksi edellä mainittua on toimittajia, jotka ovat käyneet alueella. Jokisipilän blogi sekä Helsingin sanomat tuottavat varmasti ainakin jonkin verran referaattitietoa, että minnä päin pitäisi suunnata. Todennäköisesti pitää käydä kirjastossa hakemassa vähän kirjallisuuttakin kunhan ensiksi olen selvittänyt, että mitä pitää hakea ja mistä.

Muut kansainväliset uutiskanavat kuten BBC, Al-Jazeera ja Guardian tuottanevat myös haluttuja hakuja. Todennäköisesti joudun myös tutustumaan teologiaan, koska politiikkaan on sekoitettu uskottava määrä uskontoa. Israelin ja Libanonin lisäksi käsiteltäväksi tulee todennäköisesti myös Palestiina, Syyria ja Iran.

tagit: järjestötoiminta
Technorati Esvn, Vasemmistonuoret, Kirsi Pihlaja, piirisihteeri, Puheenjohtaja, Jani Saxell, Antero Eerola, Bruno Jäntti, blogi, Helsingin Sanomat, Hizbollah, , BBC, Al Jazeera, Lähi-itä, juutalaisuus, islam, Libanon, Palestiina, , Iran, .

lauantaina, elokuuta 05, 2006

Viikolta

Pitihän se tietää
ovat kaikki syyllisiä
huppupäät
lökäpöksyt
ja se tummaihoinen bussikuski
joka sanoo rouvalle
tulkaa nyt sisälle
perässä tulevan bussin kuski on myös neekeri
virheettömästi
toisin kuin rouva
joka on uskollinen periaatteille

nauroin kun kuulin

Ajatus ennen työn alkua
eri kuin
se puhelu
sinun on astuttava johtoon
tätä varten olet sinä
etkä kukaan muu

pitäisikö vielä soittaa
humalassa
ennen aamua
kotimatkalla
ja sanoa jotain
ihan muuten vaan

tagit: lyriikka
Technorati lyriikka

torstaina, elokuuta 03, 2006

Suomi = kaksi eri kieltä

Heikki Kuula % Voli feat. Heinis. Varo rahaa -video. Tutun näköistä matskua makasiineilta, mutta myöskin vuoden takaisesta omega-mielenosoituksesta, jossa tuli turpaan ja huolella. Mielenosoitus ei pysynyt enää hallinnassa ja poliisi sabotoi kulkueen liikennettä, jolloin massat lähtivät liikkeelle. Lopputuloksena 16 vuotiaan miehen pamputusta ja yhden argentiinalaisen polvi (nilkuttaa vieläkin).



Tämän lisäksi eilen käytiin osoittamassa mieltä Israelin suurlähetystöllä taas. Tällä kertaa Israelin puolesta ja sotaa vastaan. Plakaatteina toimi mm. "Israelin rauhanliike vastustaa sotaa" ja "Loppu miehitykselle - rauha Israelille". Mielenosoituksessa oli myös helluntailaisia (sekä hulluja että vähemmän hulluja) ja juutalaisia. Muutama kunnon fundamentalisti ja rasisti oli myös päätynyt paikalle.

Tämmöisiä kommentteja sai kuulla siellä:
"Ainoat tavat ratkaista tilanne on, että joko muslimit ottavat jeesuksen sydämeen tai se, kun vapahtaja tulee takaisin ja vääräuskoiset joutuu kadotukseen ja oikeamieliset jää elämään ikuisessa paratiisissa. Raamattu on sen kuvannut ja lopun ajat on jo käsillä. Ja jeesus takuulla tulee. "

"Muslimit vain ovat väkivaltaisia, koska Koraani on niin väkivaltainen ja
islam uskontona on siksi väkivaltainen."

"Vasemmistonuoret tukee hirmuhallinnon (Iranin) rahoittamaa Palestiinaa eli välillisesti diktaattorimaista hallintoa."

"(Raamatun) Saul oli aikoinaan käskenyt tappaa kaikki palestiinalaiset, mutta hän ei ihan onnistunut. Mutta tämä Saulin käsky edelleen oikeuttaa tappamaan palestiinalaisia."

"Zacharian(?) kirjassa sanotaan, että kaikki maailman valtiot tulevat käymään Israelin kimppuun."

"Minkä arvoisia ovat Israelilaiset siviilit?" (saman arvoisia kuin Libanonilaiset, josta ko. henkilö veti herneen nenäänsä.)

Ei löytynyt vahvaa rauhan liikettä tuolta vaikka lupaaviakin ihmisiä siellä oli. Sellaisia, jotka olivat Israelin JA rauhan puolella.

Ja tulihan itse suurlähettiläskin tapaamaan meitä. Mikä oli mukavaa vaikka en tiedä tykkäsikö hän minun "Israelin rauhanliike on sotatoimia vastaan" -plakaatista.

Keskustelu ei kuitenkaan ollut kovinkaan avartavaa. Ehkäpä tunteet oli liikaa pinnassa. Yritin ainakin. Yhden uskovaisen perheen ja yhden nuoren pojan kanssa kävimme hyvin yhteen, vaikkakin he puhuivat lähinnä Raamatusta, mutta luulen, että sain hieman valoa siihen, että miksi he ovat paikalla. Raamatussa on heidän mukaansa ennustettu nämä tapahtumat ja aika on lähellä.

Paljon vanhoja myyttejä myös kuului paikan päällä. Näistä voisin myöhemmin kirjoittaa kunhan saan listattua niitä. Kyseisiä listoja on tehty muidenkin ihmisten toimesta. Esimerkiksi Hannu Reime on esittänyt näitä kirjassaan Israel/Palestiina -kirjassa.



stt kommentoi asiaa näin:
"Etelä-Libanonissa Hizbollahin sissejä vastaan taisteleva Israel sai 250 hengen kokoukselta tukea keskiviikkona Helsingissä. Mielenilmaus pidettiin Israelin suurlähetystön lähellä Simonkadun ja Yrjönkadun kulmassa iltapäivällä kello viiden aikaan, kertoi poliisi.
Monilla oli Israelin lippuja ja banderolleja, joilla otettiin kantaa Lähi-idän tilanteeseen. Paikalle oli tullut poliisin mukaan myös muutamia yksittäisiä ihmisiä, jotka vastustivat Israelin sotatoimia.

- Me haluamme ilmaista myötätuntoa Israelin kansaa kohtaan. Israel on itsenäinen valtio, ja sillä on oikeus puolustaa omia rajojaan ja kansalaisiaan, sanoi helsinkiläinen Kalevi Perälä.

- Israel on joutunut hankalaan valoon tilanteessa, jossa se on lähtenyt puolustamaan omaa kansaansa. Hizbollah on provosoinut tilannetta ampumalla raketteja välittämättä siitä, onko kohteena asuintalo, koulu tai jokin muu rakennus.

Israelin suurlähetystön edessä järjestettiin viime viikolla noin 400 hengen mielenosoitus, joka puolestaan kritisoi Israelin sotatoimia."


tagit: politiikka.
Technorati , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .