Martti Ahtisaaren saama rauhan nobel-palkinto on saanut suomalaiset melkein yhtä läkähdyksiin kuin jääkiekon MM-kulta. Palkinnon voidaan nähdä olevan jonkinlainen kunnia Suomelle, mutta löydän muutamia syitä, miksi kyseinen palkinto oltaisiin voitu osoittaa jollekin muullekin henkilölle.
Ahtisaaren työtä Acehissa voidaan pitää merkittävänä rauhan työnä, mutta Nato-intoilu ei sellaista ole. Ahtisaari onnistuikin käyttämään saamansa huomion heti Naton mainostamiseen. Se on julmaa huumoria käydä pokkaamassa rauhan palkinto ja käyttää siitä saamaansa huomiota sotilasliittoa mainostamalla. Rivomman esimerkin palkinnon historiasta löydän ainoastaan 70-luvulta. Vuonna 1973 Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry Kissinger sai Nobelin rauhan palkinnon Vietnamin sodan lopettamisesta. Historian julmaa huumorintajua osoittaa Vietnamin sodan päättyminen vuonna 1975.
Toisekseen voidaan myös ihmetellä Ahtisaaren roolia sekä Kosovossa että Irakissa. Vaikkakaan minulla ei ole mitään väärinkäsityksiä siitä, että Slobodan Milosevic oli hyvin, hyvin paha setä, niin eipä Kosovon pommittaminenkaan mikään humanitaarinen teko ollut. Oli julmaa syyttää Milosevicia siitä, että Naton koneet pommittavat viattomia siviilejä hengiltä. Jotain ikävää Kosovon ja Serbian alueilla on tapahtunut, mutta tapaus tuskin jää historiaan elämään jotenkin esimerkillisen hienona saavutuksena. Tälläkin hetkellä käydään vääntöä YK-tasolla siitä, että onko Kosovon itsenäistymisjulistus laillinen. Tähän palataan tulevaisuudessa.
Irakin sodan tukeminen ja asetarkastajien työn kritisointi ei myöskään ole merkki rauhan miehestä. Yhdysvallat on maailman suurin sotavoima, mutta "vapaan maailman johtaja" ei ole kuitenkaan voittamaton eikä pientenkään maiden kannata liittoutua vahvojen kanssa sen takia, että saisimme jotain suojaa suurta tuntematonta vastaan. Meidän tulee liittoutua sellaisten maiden kanssa, joissa pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua, poistamaan köyhyyttä sekä estämään tulevia konflikteja. Nato ei sitä tule tekemään, mutta ilmastonmuutoksen vastainen työ sekä Intiassa naisille jaettavat mikrolainat tekevät sitä. Kahtena edellisenä vuotena palkinto on annettu näillä perusteilla. Niihin perusteisiin minun on helppo yhtyä, mutta minun on vaikea ajatella Ahtisaarta henkilönä, joka on 30 vuotta työskennellyt tinkimättömästi rauhan eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti