tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Ne ilkeät piraatit

Köyhiä opiskelijoita auttamaan perustettu Bookabooka-sivustoa on vaadittu suljettavakasi. Oletan, että palvelu on köyhille tarkoitettu, koska opiskelun hinta saattaa nousta jo toisen asteen opiskelujen aikana suhteessa hyvin korkeaksi. Mutta Suomen antipiraatit eli Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskus TTVK vaatii palvelua lopetettavaksi.

Sivusto toimii niin, että ihmiset joilla on joitain koulukirjoja ilmoittavat näistä sivustolle ja ne, joilta kirjoja puuttuu voivat etsiä näitä sivustoilta. Tämän jälkeen he voivat keskenään sopia kirjan myynnistä, vuokraamisesta tai lainaamisesta.

Helsingin sanomien mukaan sivuston perustaja Jussi Riku ei aio sulkea sivustoa.

Aiheeseen liittyvä blogi käsittelee myös asiaa. Kirjoituksessa käsitellään samaa TTVK:lta tullut uhkavaatimusta, johon reagoidaan julistavasti: "Emme poista palveluita. Emme lopeta toimintaamme. Jatkamme kirjojen omistajien ja lukijoiden saattamista yhteen. Sori."

Blogista paljastuu kuitenkin, että Kallion lukiolaiset ovat järjestäneet kirpputoritoimintaa 2004 vuodesta lähtien ilmeisesti pelkillä koulukirjoilla. Alppilan lukiossakin tämmöistä toimintaa harrastettiin kun olin itse siellä opiskelemassa.

TTVK väittää, että kirjojen tarjoaminen yleisölle on tekijänoikeuslain rikkomista.

"Rikoslain 49 § 1 § mukaan se, joka ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta kirjalliseen teokseen, voidaan tuomita tekijänoikeusrikoksesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Rikosoikeudellinen vastuu voi koskea sekä palvelun ylläpitäjää että yksittäisiä teosten vuokralle tarjoajia. Teosten lainvastaisesta käytöstä seuraa aina myös velvollisuus suorittaa kohtuullista hyvitystä oikeudenhaltijoille", kirjoittaa TTVK kirjeessään. Onkohan kyseessä TTVK:n omaa laiskuutta vai mielivaltaisuutta, että lukiolaisten järjestämiin koulukirjakirpputoreihin ei olla haluttu puuttua.

Olisiko mahdollista, että Keltaisessa pörssissä tai joidenkin muidenkin lehtien palstoilla olisi tarjottu kirjoja myytäväksi? Onkohan TTVK jälleen laiska vai mielivaltainen. Voiko järjestö edes olla laiska tai mielivaltainen. Yritänkö nähdä tämän laitoksen jotenkin henkilönä?

5 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Hitsi, nyt häkki heiluu sillä olen myynyt kirjoja kirjahyllystäni jo vuosia! Kääk.

hukkajukka kirjoitti...

Levitysoikeus (joka on yksi tekijänoikeuden osa) sammuu, kun teoskappale on kerran luvallisesti myyty. Suomeksi: kun ostat kirjan, saat myydä sen eteenpäin ihan miten päin vaan.

Lain mukaan vuokraaminen ei sen sijaan ole sallittu ilman nimenomaista lupaa. En ole varma enkä ehdi tarkistaa, saako edes yksityishenkilö vuokrata, mutta voisin kuvitella, että tekijänoikeusmafiaa rasittaa jos joku kolmas osapuoli vieläpä hyötyy tästä.

Mutta ei kai TTVK kirjojen myynnistä mitään sanonut, vain vuokrauksesta (en lukenut niin tarkkaan)?

Tämä ei sitten ole kannanotto sen puolesta, että laki tai TTVK:n toiminta olisi minusta järkeviä. Yritän vain oikoa väärinkäsityksiä...

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Pitää itsekin koluta oma kirjahylly lävitse ja pistää vuokralle ja myytäväksi kaikki. Ihan vain supportin vuoksi.

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Ja kiitos muuten Hukkis oikaisuista. Olin vain häkeltynyt tästä TVKK:n "periaatepäätöksestä".

Mutta kaipa sielläkin pitää palkkansa ansaita ihan periaatteesta. :)

Kai kirjoitti...

Mulle tuli kanssa jostain syystä mieleen noi Keltaiset Pörssit tms. ilmoittelumestat. Millä tavalla ne muka eroaa tästä!

Käsittämätöntä toimintaa, mutta onhan tämä sentään äärimmäisen vaarallista ja haitallista PIRATISMIA (eikös ne somalitkin sitä puuhaa siellä merillään?!)