Näytetään tekstit, joissa on tunniste piratismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piratismi. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, heinäkuuta 05, 2016

Eihän piraattiliikettä tarvita - kunnes saat 30 000 euroa maksettavaksi

Kymmenen jaksoa Black Sails -sarjaa jaettuna internetissä ja markkinaoikeudesta 6000 euron tuomio. Kovaa kamaa, mutta vielä kovempaa olivat oikeudenkäyntikulut. Tuomittu sai maksettavakseen kokonaisuudessaan 32 362 euroa YLE uutisoi tänään. Tässä on muutamia ongelmakohtia, jotka aion käydä lävitse. Lukijan päänsärkyä helpottaakseni olen laittanut säännöllisin väliajoin sivuhuomioita.

Sivuhuomio #1: esimerkki

Sivuhuomiona mainittakoot, että tuomittu oli myös ladannut A Walk Among the Tombstones -elokuvan, mikä ei ole kriitikoiden erityisesti ylistämä mutta ei myöskään lyttäämä elokuva. Luonteeltaan elokuva on semmoinen, mitä tavallinen tiletantti kutsuisi lyhyesti "taide-elokuvaksi", mutta diletantti löytäisi mustavalkoisuuden sijasta useita harmaan sävyjä eivätkä ne kaikki sävyt olisi sadomasokistista erotiikkaa.

Markkinatuomioistuin


Uutisen näytön perusteella kääntyisin itsekin tuomion puolelle, Erityisesti haluaisin kiittää markkinatuomioistuinta hyvästä pohjaduunista; MAO;419/16 on juuri sellaista kielenkäyttöä, että maallikokin pystyy ymmärtämään. En käy Matlockmaisesti punnitsemaan todistusaineiston kestävyyttä enkä erityisesti erittelemään sitä. Sanottakoot vain, että perusteet ovat uskottavasti tehty ja osoittavat tietotekniikan ymmärtämistä; Oikeuden kyvykkyys ymmärtää wifi-teknologiaa sekä siihen mahdollisesti liittyviä ongelmakohtia on mielestäni punnittu oikealla tavalla. Ehdotonta syyllisyyttä siitä ei voi rakentaa, mikä on tietenkin valitettavaa tuomitun oikeusturvan kannalta.

Tämänkaltaiset tuomiot ovat kuitenkin syy miksi piraattiliike on olemassa, samoin kuin sen tärkein manifestaatio Piraattipuolue. Tuomio olisi nimittäin ollut, jos oikeudenhaltijoita olisi kuunneltu, 750 per jaettu tv-sarjan osa ja 1000 euroa per elokuva. Maksukyvystä riippuen tuomio on joko hyvin rankka tai hyvin kevyt. Tuomio oli lievennetty tästä.

Ongelmalliseksi tämän tekee se, että olisiko tuomio ollut samanlainen samoilla perusteilla, jos esimerkiksi tuomittu olisi ladannut Stargate-sarjaa, joka sisältää kymmenen tuotantokautta ja noin 22-23 osaa per tuotantokausi. 22 jakson tuotantokausilla korvaus olisi 165 000 euroa, mikä on täysin kohtuuton tuomio varsinkin immateriaalisista oikeuksista ja niiden loukkauksista. Tämmöistä käytäntöä ei voi mitenkään pitää kohtuullisena vaikka oikeus onkin niin päättänyt.

Sivuhuomio #2: Youtube

Youtubessa on tarjolla useita esimerkkejä tekijänoikeusloukkauksista. Google on kuitenkin hyvin esimerkillinen yhtiökansalainen tällä saralla, että se sekä pyrkii turvaamaan oikeuksia sekä rakentamaan kompromisseja. Youtubessa on mahdollista Adsense-ohjelman kautta luoda suoria vauraudenjakomekanismeja, jotka tukevat sekä kaikenlaisten coverbiisien tekijöitä että niitä sikaisoja firmoja. Sitten siellä on mm. tämä elokuva:


Torrent-ympäristöt ovat vain erilaisia markkinapaikkoja

Torrent-teknologia itsessään on parasta internettiä, mutta kuten isojen ostoskeskusten ympärille kerääntyy taskuvarkaita, niin samalla tavalla kerääntyy internetin malttamattomat BitTorrent-tyyppisten palvelujen käyttäjiksi. Oikeuden tuomiossa on pidetty suurta käyttäjämäärää korottavana perusteena. Käyttäjämäärät havaintohetkinä ovat olleet noin 40 000 käyttäjän koossa ja kokonaisyleisön on oletettu olevan, oikeuden saaman näytön perusteella, reilusti yli 150 000 käyttäjää (167 387- 178 452). Tässä kohdin ongelmallista on, että yksi käyttäjä - tuomittu siis - kantaa tuomion kokonaismääräisesti. Voi olla ymmärrettävää, että yleisö ei ole itsessään kokonaan suomalaista, tai että muut torrent-tekniikan käyttäjät, jotka ovat osallistuneet rikokseen, ovat jääneet selvittämättä, mutta tämä ei todellakaan pitäisi olla peruste korottaa tuomiota. 

Tuomion perustelut ovat siis edelleen hyvin perusteltuja, mutta tässä kohdassa on se vaikea kohta, mikä tekee tämän tyyppisistä tuomioista epätoivottavia. Torrent-tekniikkaan kuuluu hajautettavuus. Yleisön tai käyttäjien perusteella ei ole mitenkään arvioitavissa ketkä katsovat elokuvan tai tv-sarjan osan, myöskään ei ole mahdollista selvittää, että ketkä jakavat eteenpäin, ja kaikkein tärkeimpänä yksittäistä tekijää - vaikkakin tuomittu - ei voi tuomita yhteisvastuullisuuden sijasta kantamaan koko rangaistusta yksinään. Olisi hienoa vedota Euroopan ihmisoikeussopimukseen, mutta se vaatisi jo hyvin laajennettua tulkintaa reilusta oikeudenkäynnistä. 

Sivuhuomio #3 - Google: Black Sails Torrent



Miksi ollaan oikeudessa - oikeudenhaltijan näkökulma

Elokuvan A Walk Among Tombstones jakaja sekä tv-sarjan Black Sails -sarjan yksinoikeuksien omistajille on oma taloudellinen riskinsä mukana. Oikeus perustelee kustannuksia sillä, että yritykset, jotka ostavat oikeuksia saattavat osallistua myös tuotantokustannuksiin, ja teosten maksutta saataville laittaminen on omiaan alentamaan "teoksiin kohdistuvaa kaupallista kysyntää". 

Tämä on ihan validi pointti vaikkakin odotuksia ei voi laskea käyttäjien mukaan. Ei edes narratiivin muodossa. 

Koska, jos narratiivi kelpaisi, niin voin paljastaa (koska rikos on vanhentunut ja olin anyways ulkomailla tekohetkellä), että katsoin piraattiversion Transformers -elokuvasta ja pidin esitystä niin vaikuttavana, että samana iltapäivänä menin katsomaan elokuvan teatteriin. Avovaimoni päätti elokuvan jälkeen, että meidän lapsen nimeksi tulee Optimus Prime - ja kaikki tämä siitä huolimatta, että katsoin piraattiversion torrent-verkoston kautta. Tämäkin on narratiivinen todistus. Ehkä en ikinä katsonut piraattiversiota Transformersista, ehkä minulla ei ollut avovaimoa, ja vaikka olisikin ollut, hän ei ehkä ehdottanut meidän lapsen nimeksi Optimus Primea. Narratiivinen todistusaineisto tulee heittää oikeudessa ikkunasta pihalle, ja jos sitä vielä haluaa tuijottaa, niin pitää hankkia sille narratiiviselle todistusaineistolle ainakin leikkikavereita. Mielellään samaa horoskooppimerkkiä.

Oikeus siis perustelee kyllä hyvin, ja syystäkin, että oikeudenhaltijoiden mahdollisuudet saada sijoituksestaan voittoa vähenee tämän toiminnan kannalta vaikkakin hyvin epäedullisesti oikeudenhaltijoiden näkökulmasta. Heidän näkemyksensä mukaan pitäisi saada se 50 kiloa.

Sivuhuomio #4 - Päätös

Vähän päälle kolmekymmentätonnia maksettavaa. Unohdetaan hieno kielenkäyttö. Voihan suatanan vitunvittu. (disclaimer: en tunne tuomittua) Se, että miljonääri saa sadantonnin ylinopeussakon kun se toinen äärimmäinen pää gaussin käyrästä saa satasen ja joutuu ulosottoon, ei ole yhteismitallinen määrä arvioida tapausta ollenkaan. 

Jatkoluettavaa: suosittelen seuraamaan Piraattipuolueen älymystöä eli Ahto Apajalahtea (linkki on Uuden Suomen Puheenvuoroon, koska herran omat kotisivut ovat vielä viime vaaleissa) ja Harri Kivistöä (linkki samoin - ehkä Piraattipuolueen strategia on tapella uuden Suomen Puheenvuorossa). Vihreiltä luonnostaan JJ Kasvia. Jos jaksais kiinnostaa enemmän, niin minuakin saa jatkossa seurata, mutta kirjoitan niin harvoin tänne, että se olisi loukkaus kaikkia kohtaan. Jos jotain muuta pitää seurata, niin pistäkää kommentteihin tai muuten vaan linkailkaa itseänne minne haluatte.






torstaina, marraskuuta 24, 2011

Täysin pölvästi laki

Olen ehkä useampaan otteeseen kritisoinut ulkoisten kovalevyjen ja kameroiden ns. kasettimaksua. Eipä siinä mitään. Nyt vasureiden messias on mukana laajentamassa yksityisen puolen veronkanto-oikeutta lisäämällä kännykät kasettimaksun piiriin. Tämä ei onneksi koske kaikkia kännyköitä, ainoastaan ns. älypuhelimia.

Aikaisempi kritiikkini on kohdistunut (en muista olenko tässä blogissa blaastannut asiasta) yksityiseen veronkantoon ja varmentamattomaan kirjanpitoon. Teostolla (ja Gramexilla ja Kopiostolla) lienee yksinoikeus verottaa näitä tuotteita ja jakaa fyrkkaa ilman varmennettavaa kirjanpitoa. Saattaa olla, että massit menee tekijöille, mutta työskenneltyäni riittävän monessa paikassa, jossa veloitetaan teostomaksuja, olen päätynyt siihen, että missään muualla kuin radiossa ei kirjata tekijöitä ylös ollenkaan. Käytännössä siis jokainen rojalti, joka maksetaan radiosoiton ulkopuolelle, menee lafkalle, joka itse arvioi, että minne tekijänoikeusmaksut pitää suorittaa.

Ongelmallista tässä on se, että kun massia kerätään porukoilta, niin ainoat varmennuskeinot ovat tilastollisia. Toisin sanoen radiosoiton perusteella maksetaan myös kasettimaksut.

En sinänsä ole tekijänoikeuksia vastaan, mutta en ole niiden puolellakaan. Ymmärrän kyllä, että kyseessä on myös toimeentuloon liittyvä oikeus, jota yritetään taiteilijalle suoda. Keinot vain ovat hyvin kyseenalaisia ja jakojärjestelmä vieläkin kyseenalaisempaa.

Luulisin, että toimeentulokysymys ja veronkanto-oikeus yksityisiltä lafkoilta on eriytettävä ja luotava tilalle jonkinlainen perustulomalli, josta taiteilijatkin saisivat nauttia.

sunnuntai, lokakuuta 10, 2010

Kohtuutta tekijänoikeusrikkomuksiin

Enpä tiedä kovinko monen oikeustaju kärsii, kun lukee Tietokonelehden uutisen, jonka mukaan 33-vuotias turkulainen sai yli kolmensadantuhannen euron sakot ja neljän kuukauden ehdollisen rangaistuksen teosta, jonka taloudellinen hyöty tekijälle on nolla euroa? Alkuperäinen vaatimus oli kaksi miljoonaa euroa, mutta ei kohtuus ole tässä lähelläkään. Minkälaisilla tuloilla ihmiselle voisi antaa moisen tuomion? Pystyykö hän ikinä maksamaan laskua?

Millä ihmeen perusteella tuommoisiin lukemiin voidaan edes päästä? Eikö olisi jotenkin järkevämpää antaa sellainen rangaistus, joka olisi tuntuva, mutta ei tarkoittaisi käytännössä loppuelämän velkavankeutta?

Tämmöisten syiden takia on hyvä, että on olemassa piraattipuolue sparraamassa muita puolueita jonkinlaiseen oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan. Ei voi olla mitenkään oikeudenmukaista, että satunnaiset ihmiset saavat törkeän korkeita tuomioita, kun osa jätetään tuomitsematta. Voi olla, että jonkinlainen kompromissi tulisi tehdä tekijänoikeussuojan ja vapaan tiedonvälityksen kanssa (kuten vaikkapa laskea teosten suoja 10 vuoteen), mutta tämmöisten tuomioiden jälkeen sympatiani kääntyvät hyvin vahvasti täysin vapaan tiedonvälityksen suuntaan.

Antipiracy.fi -sivustolla arvioidaan Suomen kärsivan 355 miljoonan euron tappiot nettipiratismin takia. En tiedä, mistä hatusta luku on heitetty, mutta on se aika korkea.

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010

Luovan alan tekijät vs. piratismin vastainen taistelu

En ole ehkä oikea puhuja siinä mielessä, että en elätä itseäni tekemällä luovaa työtä, mutta koen silti asialliseksi korostaa erästä avointa kirjettä Stefan Wallinille. Star Wreck -sarjasta tuttuja kavereita ovat julkistaneet kirjeen Stefan Wallinin actionia vastaan ja hyvistä syistä. Perustelutkin ovat oikeanlaisia. Kiva, että tuottajien ja tekijöiden toimeentulosta yritetään olla huolissaan, mutta väärin sammutettu. Olen samaa mieltä. Omiinkin taiteellisiin ambitioihin on sekaantunut rutkasti fiiliksiä rikastumisesta ja työllään toimeentulemisesta. Silti ei ole mitenkään jees, että sillä lobbaustyöllä ajetaan fasistisia järjestelmiä mihinkään maahan tai nettiin.

On jopa tavallaan ironista, että EU:n maiden ulkoministerit osaavat olla huolissaan, jämäkkiä, tilanteita seuraavia, yms. esimerkiksi Kiinan suhteen, mutta kotimaissaan kykenevät vakavalla naamalla esittämään samanlaisia malleja eri perusteilla. Vähän suoraselkäisyyttä sentään. Avoimen kirjeen allekirjoittaneet Timo Vuorensola, Janos Honkonen, Jarmo Puskala ja Pekka Ollula esittävät hyvän kysymyksen: "Haluaisimme kysyä ministeri Wallinilta, hyväksyisikö hän koko maan kattavan puhelinliikenteen tai paperipostin seurannan siksi, että sillä voitaisiin estää talousrikollisuutta?"

Timo Vuorensola heitti hauskoja linkkejä eräässä Ylen blogikirjoituksessaan. Tässä ne kaikki.





tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Ne ilkeät piraatit

Köyhiä opiskelijoita auttamaan perustettu Bookabooka-sivustoa on vaadittu suljettavakasi. Oletan, että palvelu on köyhille tarkoitettu, koska opiskelun hinta saattaa nousta jo toisen asteen opiskelujen aikana suhteessa hyvin korkeaksi. Mutta Suomen antipiraatit eli Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskus TTVK vaatii palvelua lopetettavaksi.

Sivusto toimii niin, että ihmiset joilla on joitain koulukirjoja ilmoittavat näistä sivustolle ja ne, joilta kirjoja puuttuu voivat etsiä näitä sivustoilta. Tämän jälkeen he voivat keskenään sopia kirjan myynnistä, vuokraamisesta tai lainaamisesta.

Helsingin sanomien mukaan sivuston perustaja Jussi Riku ei aio sulkea sivustoa.

Aiheeseen liittyvä blogi käsittelee myös asiaa. Kirjoituksessa käsitellään samaa TTVK:lta tullut uhkavaatimusta, johon reagoidaan julistavasti: "Emme poista palveluita. Emme lopeta toimintaamme. Jatkamme kirjojen omistajien ja lukijoiden saattamista yhteen. Sori."

Blogista paljastuu kuitenkin, että Kallion lukiolaiset ovat järjestäneet kirpputoritoimintaa 2004 vuodesta lähtien ilmeisesti pelkillä koulukirjoilla. Alppilan lukiossakin tämmöistä toimintaa harrastettiin kun olin itse siellä opiskelemassa.

TTVK väittää, että kirjojen tarjoaminen yleisölle on tekijänoikeuslain rikkomista.

"Rikoslain 49 § 1 § mukaan se, joka ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta kirjalliseen teokseen, voidaan tuomita tekijänoikeusrikoksesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Rikosoikeudellinen vastuu voi koskea sekä palvelun ylläpitäjää että yksittäisiä teosten vuokralle tarjoajia. Teosten lainvastaisesta käytöstä seuraa aina myös velvollisuus suorittaa kohtuullista hyvitystä oikeudenhaltijoille", kirjoittaa TTVK kirjeessään. Onkohan kyseessä TTVK:n omaa laiskuutta vai mielivaltaisuutta, että lukiolaisten järjestämiin koulukirjakirpputoreihin ei olla haluttu puuttua.

Olisiko mahdollista, että Keltaisessa pörssissä tai joidenkin muidenkin lehtien palstoilla olisi tarjottu kirjoja myytäväksi? Onkohan TTVK jälleen laiska vai mielivaltainen. Voiko järjestö edes olla laiska tai mielivaltainen. Yritänkö nähdä tämän laitoksen jotenkin henkilönä?

keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Eu tulee, oletko valmis?

Tänä kesänä pidetään Eu:n vaalit, joissa Suomesta valitaan 20 henkilöä edustamaan Suomen periferiaa. Myös 26:ssa toisessa maassa pidetään vaalit, joista tulee x määrä edustajia. Ajatuksieni pitäisi siirtyä jo kohti noita vaaleja vaikka päässäni on enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia. Mikä esimerkiksi tämä EU on? Ylikansallista järjestelmää voisi parhaiten luonnehtia kutsumalla sitä talousliitoksi, jota se on alunperin ehkä ollutkin. Nykyisin Eu:ssa käydään myös monia periaatteellisia vääntöjä ihmisoikeuksista, vapauksista ja ympäristöstä.

Mutta silti Eu on vain talousliitto. Samaan aikaan kun valtiot ja yritykset tappelevat tavaroiden liikuttamisen vapaudesta menestyksekkäästi, niin Euroopan unionissa ihmisten liikkuvuutta säädelleen edelleen jopa ihmisoikeuksia loukkaavalla tavalla. Syntyperä saattaa olla syy useissa Euroopan unionin maissa laittaa ihminen vankilaan. Tämä tosiasia piilotetaan usein hallinnollisen kielen taakse: vankila on vastaanottokeskus ja ihmisten liikkumisen rajoittaminen on laitonta maahanmuuttoa.

Eu:ssa valmistellaan myös direktiivejä, jotka kävelevät tai pannaan kävelemään ihmisten yksityisyyden yli. Suomessa tehdään paljon tyhmiä lakeja, joita perustellaan Eu:n direktiiveillä vaikka Euroopan unioni ei oikeasti vaadi, että arviolta 300-700 tuhannen ihmisen tuottoa tavoittelematon harrastus kriminalisoidaan (Lex Karpela). Luku on muistinvarainen ja perustuu näkemiini lukuihin, joita on tuotu esille piraattiliiton ja Effin raporteissa.

Jotta Euroopan unionia ei nähtäisi vain Esko Seppästä lainatakseni Eurostoliittona, jossa ihmiset joutuvat pienilukuisen eliitin elämäntavan mahdollistajina elämään jatkuvan kontrollin ja sorron alla, olisi tuotava myös niitä positiivisiakin puolia, joita Eu:ssa edistetään.

On ilmeisen totta, että yrityselämä saa lobattua paljon enemmän Eu:n parlamentaarikkoja kuin kansalaisjärjestöt tai "pienet ihmiset". Tästä huolimatta Eu:ssakin on asetettu tavoitteita ympäristön ja ihmisen suojelemiseksi. Eu:ssa on taisteltu pitkään WTO:ta vastaan, jotta tietyistä kehitysmaista voitaisiin tuoda tulleitta tai madalletuin tullein hyödykkeitä, joiden vienti auttaa tiettyjä maita kehittämään talouksiaan. Eu:ssa on tehty tavoiteohjelmia päästöjen vähentämiseksi piskuisen Suomen vastustuksesta huolimatta. Myöskin kansainvälisiä minimityöehtoja on lobattu vähemmän menestyksekkäästi Eu:ssa. Mutta kaikki nämä pienet, talouteenkin liittyvät, yritykset tehdä maailmasta parempaa paikkaa EU:n kautta on tavoittelemisen arvoisia.

Tässä vaiheessa en oikein vielä tiedä, mitä vaalien takia tulisi tehdä. Pyörittelen kuitenkin jo ehdokkaita mielessä. Oman firman nuorista tyypeistä Anna Mikkola ja Jussi Saramo ovat käyneet mielessä.

tiistaina, maaliskuuta 25, 2008

500. postaus

Tätäkin pitäisi jotenkin juhlistaa, mutta tämä tuntuu jotenkin niin aikaiselta. Tavoitteena on kuitenkin ollut juhlia vasta kun 1000. postaus tulee. Puolivälissä ollaan, ja toivottavasti en saa nyt jotain raivaria, että alan tuottamaan 10 postausta päivässä, jotta tuhanteen päästäisiin ennen kesää. Vaikka ei tiedä, vaikka joku alkuinnostus syttyisikin tästä. Toisaalta määrä ei korvaa laatua, ja osittain tämä pätee myös päinvastaiseen tilanteeseen. Ei tule kirjoitella viisisivuisia esseitä kerran kuussa.

Vasemmistonuorten foorumilta löytyi tänään linkki Rick Falkvingen kirjoitukseen Why is US collapsing. Falkvinge on Ruotsin piraattipuolueen puheenjohtaja, joka aavistelee kirjoituksessaan Yhdysvaltojen kaatumista. Syynä on Yhdysvaltojen uskomaton kyky lainata mielettömästi rahaa ilman tunnetta, että lainat pitäisi maksaa takaisin. Patenttijärjestelmä on ollut Falkvingen mukaan yksi niistä keinoista, joilla on yritetty pitää talouden rattaat pyörimässä sen jälkeen, kun Yhdysvallat hävisi automarkkinat Japanille.

Äpäräteatterin tuottama Neljäs maailmansota saa ensi-iltansa vajaan kahden kuukauden päästä, eikä ainakaan täällä päässä tunnu minkäänlaista paniikkia. Treenit käyvät väsyttäviksi välillä. Tämä johtunee siitä, että minä olen ainoa, joka tekee työkseen muutakin kuin teatteria. Olisi nimittäin ne päivä- ja iltatyöt tehtävänä. Muut sitten käyvät apurahoilla ja muilla freelancer-tuloilllaan treeneissä iloisina ja hyvin, hyvin levänneinä. Minä sitten kömmin kymmenen torkkuhälytyksen jälkeen näyttämään väsyneeltä. Eikä työtä helpota yhtään se, että näytelmä perustuu pääosin Subcomandante Marcosin teksteihin ja minäpä tietenkin näyttelen tuota roolia.

Tämäkin viikko pitäisi hoitaa muutamia muitakin tuotannollisia asioita. Vääntää uutta verokorttia ettei tule mätkyjä ensi vuonna. Pistää tiedotetta Kiilaklubeista ja värkkäillä niitä eteenpäin. Kaiken kruunaa vielä Kiilan vuosikokous viikonloppuna, joka on vielä viimeistelyä vaille valmis (kaikki kalvot vain puuttuu talousarvion lisäksi). Torstaille tulee vielä treenien lisäksi Korkeasaaren johtokunnan kokous ja illalla Heidi Finnilän ohjaamaa ja Leea Klemolan kirjoittamaa Jessika - Vapaana syntynyt - näytöstä, jonne pitäisi päästä. Lavalla vilahtaa tuttuina ainakin Kim Kreus, Pekka Mattila ja Marko Lindholm.

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Liberalismista Neuvostoliittoon

Piraattiliitto kirjoittaa Ruotsissa käytävästä sanailun epävirallisista Ruotsin mestaruus -kilpailusta.

Lyhennelmä:
Sopassa mukana Carl-Johan Bonnier, Peter Magnus Nilsson ja Jonas Modig. Bonnier lähtee puolustamaan immateriaalisia oikeuksia pahoja piraatteja vastaan. Expressenin päätoimittaja kirjoittaa yhteisen edun nauttivan vapaasta tiedonvälityksestä. Federation of European Publishersin puheenjohtaja Modig kirjoittaa, että huolimatta Nilssonin liberaaleilta vaikuttavista mielipiteistä, se johtaa Neuvostoliittoon. Nilsson vastaa, että yhteinen etu on muutakin kuin tekijänoikeuksien haltijan etu. Eikä Expressen kuulemma ole ainoa lehti, joka on pohdiskellut yhteistä etua, sen tekee myös englantilainen Economist-lehti.

Nilsson onnistuu hieman paremmin määrittelemään mikä on yhteinen etu siitä kirjoittaessa. "Nilsson asetti tilanteen historialliseen kontekstiin, ja totesi, että informaation monopolit ja niiden kannattelemat valtarakenteet ovat horjuneet ennenkin, ja niiden sortumisesta on ollut suurta yhteiskunnallista hyötyä teknologisten ja sosiaalisten uudistusten muodossa." Onhan tässä hieman yksinkertaistamisen makua, mutta niin mielipidekirjoituksissa tulee ollakin.

sunnuntai, marraskuuta 04, 2007

Uusisuomi.fi edistää rikollisuutta

Voi herran pieksut ja samperin samperi. Jarmo Mäkelä Uusisuomi.fi:ssa edistää rikollisuutta. Hän on törkeästi yllyttänyt ainakin kymmeniä tuhansia suomalaisia nettirikollisiksi. Jarmo Mäkelä kertoo yksityiskohtaisesti miten ja kuinka paljon netistä voi ladata materiaalia. Suorat linkit esimerkiksi tekstitysten etsimiseen vain tekevät asiasta pahemman. Melkein voimme etukäteen aavistella, että tuolta löytyy myös tekstitys lapsipornoon ja terroristien koulutusvideoille, joita netti on pullollaan. Nyt harmittaa kun Tanja Saarela ja Kari Rajamäki eivät ole käytettävissä. Tätäkö kansa halusi? Nytkin Uusisuomi.fi:n kirjoituksessa kerrotaan tällä hetkellä olevan jo 120 000 nettirikollista. Montako tämän jälkeen?

Lopuksi jutussa vielä kerrotaan, että tulevaisuudessa kaikki taiteilijat lopettavat työnsä tai muuttavat ulkomaille nettipiratismin takia. Tähänkö on tultu? Tähänkö meidän pitää mennä? Nyt on aika nostaa kädet pystyyn ja huutaa: "LAPSIPORNOA!" ja antaa Ilkka Salmelle (Supon uusi johtaja) oikeudet katkaista internet.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Viikon kysymys tekijänoikeuksista, vapaasta sivistyksestä ja vapaasta tiedonvälityksestä?

Viime viikon kysymys koski Tehyn joukkoirtisanoutumisia. Tällä kertaa ääniä tuli 26, joista 84% asettui kannattamaan työtaistelutoimenpidettä. 7 prosenttia ei kiinnostanut koko homma ollenkaan. 6 prosenttia ei kannattanut työtaistelutoimenpidettä, joista puolet oli sitä mieltä, että olisi kannattanut harkita.

Tämän viikon kysymys on todella helppo. Kyseessä on tekijänoikeuksien, vapaan sivistyksen ja vapaan tiedonvälityksen välinen ristiriita.

Tekijänoikeuksien taloudellisessa puolessa on kyse teoksen tekijöiden toimeentulosta. Tekijänoikeuslain yksi tarkoitus on turvata tekijöille tuloja heidän teostensa kaupallisesta käytöstä. Tämän lisäksi epäkaupalliseen puoleen on tehty tarkennuksia, joissa säädetään mm. epäkaupallisissa, mutta julkisissa yhteyksissä tehtävistä esityksistä. Respektioikeudesta, eli tekijän oikeudesta sanoa, että tämä on minun tekemä, on harvemmin puhuttu. Tekijänoikeudethan voivat siirtyä tietyissä teoksissa, kuten ohjelmistoissa, työsuhteen mukana suoraan työnantajalle. Tämä koskee myös tieteentekoa ja tieteellisiä sovelluksia. Voisi sanoa, että perinteisillä taiteilijoilla on paljon paremmin turvattu oikeudet teoksiinsa suhteessa muihin tekijöihin.

Tekijänoikeudet käsittelevät myös toimittajien työtä. Ulkomailta ostetuissa uutisissa, muut mediat, kuin ostaja, eivät saa esittää uutista kuin vasta vuorokauden kuluttua ostotapahtumasta. Rajaus on pieni, mutta päivittäistä uutistyötä tekeville merkittävä. Vitsinä voitaisiin sanoa, että kuka nyt haluaisi lukea eilisiä uutisia, kun suurin osa päivittäisestä uutisoinnista on aikaisempien päivien kertausta sekä viimeisimmän käänteen nostamista uutisen uutisosioksi.

Tekijänoikeudet taiteilijan toimeentulona menettää kuitenkin perusteensa siinä vaiheessa, kun kiinnitetään huomiota, tekijänoikeuden säilyvyyteen. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Tällöin tekijänoikeudet siirtyvät jälkeläisille. Tässä ei kuitenkaan ole enää kyse taiteilijan toimeentulosta.

Yhtenä huomiona on myös syytä miettiä sivistystä. Jos sivistykseen kuuluu kulttuurin tuntemus, niin kaikki eivät ole tasa-arvoisesti oikeutettua sivistykseen. Kirjastolaitoksemme on kuitenkin yksi tärkeimmistä vapaan sivistyksen turvaajista. Kirjastolaitos tarjoaa kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia, yms. vapaasta välitettäväksi. Korvauksena tästä maksetaan kuitenkin tekijöillekin pieniä summia toimeentuloksi.

Internet, joka on mullistanut kaiken, kuitenkin pakottaa ratkaisemaan monia ongelmallisia kysymyksiä. Kaikessa laajuudessaan verkko kykenee tarjoamaan kaikkea inhimillistä materiaalia minne tahansa jaettavaksi. Blogit, osana mediamaailmaa, ei paljon kunnioita muiden uutistalojen ostettuja uutisia, vaan kokoavat niitä, mistä tahansa päin maailmaa toimitettuna ja käännettynä, ja usein ilmaiseksi. Toisaalta blogit eivät välttämättä olekaan kotimaisen lainsäädännön piirissä siinä mielessä, että esimerkiksi vaikka tätäkin blogia esitetään suomeksi, lähinnä Suomessa asuville, niin konkreettisesti tämän alustan koodi ja serveri on ihan jossain muualla. En edes tiedä missä.

Internetin kautta on myös saatavilla kirjoja, elokuvia, musiikkia, yms. joko maksua vastaan tai ilmaiseksi. Lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista kaupallisissa oikeuksissa eroa kaupallisen ja epäkaupallisen piratismin välillä. "Piraattiliike" on kuitenkin immateriaalisia oikeuksiakin vanhempaa perua. Liikkeen voidaan katsoa alkaneen jo 300 vuotta sitten kun munkit kopioivat teoksia käsin tai sen jälkeen kun painokone keksittiin. Tänä päivänä en ole ihan niin varma, että jos esimerkiksi Isaac Newton vasta kehittelisi lakejaan, voitaisiinko niiden laskea kuuluvan tekijänoikeuksien piiriin?

Heittäkää kuitenkin tännekin ideoita, jos nuo gallup-kysymykset ovat liian raakileita.

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Vasemmistoliiton kulttuuripoliittinen työryhmä aloittaa

Tänään aloittaa Vasemmistoliiton kulttuuripoliittinen työryhmä järjestäytymisensa Eduskunnan viereisessä majatalossa, joka on ristitty "Lisärakennukseksi". Tämän hienon nimen keksijää ei ole koirista huolimatta ikinä saavutettu.

Työryhmän toimintaa ei ole mitenkään rajoitettu toiminnaltaan tai kokoonpanoltaan. Tänään on käsittelyssä tekijänoikeudet, tatusotu, budjetti (kulttuuri?), työtilat ja muut esille tulevat asiat. Tekijänoikeudet ollessa jo listalla sitä ei tarvitse esittää erikseen. Luulen, että tärkeimmäksi asiaksi tässä muodostaa se, miten voidaan sovittaa kolme asiaa eli taiteilijan toimeentulo, vapaa tiedonvälitys ja oikeus sivistykseen toisiinsa. Nykyinen lainsäädäntö takaa yrityksille hyvän mahdollisuuden peloitella tietotekniikan käyttäjiä. Surkeat kuvaväärennökset sekä epätasaisesti syytetyn penkille joutuvat ihmiset kertovat siitä, että laki ei ole kaikille sama ja lakia tulkitaankin varoittavan esimerkin kautta tällä hetkellä.

Tuntuisihan hieman vaikealta kuvitella, että meidän oikeusjärjestelmä kestäisi kuusinumeroisen epäiltyjen listan käsittelyn vuosittain. Koska niin moni rikkoo lakia, joka kieltää kopioimasta ja esittämästä taidetta ja kirjallisuutta, on haettava umpimähkäisesti esimerkkejä, että rapsut tulee ja linnaa perästä, jos jatkatte vielä.

Kansanedustajia on huijattu tekijänoikeuksien valvontajärjestöjen ja suuryritysten näkökulmasta kuvittelemaan, että kaupallinen toiminta väärennösten ja kopioiden kanssa on sama asia kuin musiikin nauhoittaminen internetistä, televisioista, radiosta tai formaatista toiseen olisi sama asia. Ainoastaan ensimmäinen on sitä, mitä voisi varkaudeksi kutsua. Ansaintamielessä tehdään väärennöksiä ja myydään niitä eteenpäin. Jälkimmäisessä ihmiset sivistävät itseään. Ehkä tuo oli hienosti sanottu. Pornosta ei ole vieläkään tullut täysin hovikelpoista eikä sitä varmasti oteta yleissivistäväksi oppiaineeksi ainakaan minun elinaikana.

Julkisen tilan käsitteen avaaminenkin olisi tällä hetkellä tarpeellinen toimenpide Vasemmistoliitolle. Jos julkinen tila kapenee liikaa, niin Vasemmistoliittokin menettää viimeisen mahdollisuutensa toimia järjestönä kaduilla samalla tavalla kuin Vasemmistonuoret. Kulttuurin se liittyy sillä tavalla, että kenen näkökulmasta kulttuuripolitiikkaa tehdään. Demokraattisen kulttuuripolitiikan nimissä on vaadittava katuja ja seiniä vapaiksi. Ei saa olla olemassakaan niin tyhmää mielipidettä tai tapaa ilmaista itseään etteikö sille pitäisi järjestää mahdollisuus.

Muita ideoita en nyt keksi. Kokous alkaakin jo tunnin päästä, joten pitää lähteä jo suunnistamaan täältä Käpylästä päin.

Lisätietoja:
Vasemmistoliiton nykyinen kulttuuripoliittinen ohjelma.

maanantaina, heinäkuuta 09, 2007

Pirate bay suljettu - taas?

p2pnet: The pirate bay "kiddie porn" charge

Ruotsin rajamäkeläiset ovat taas vauhdissa. Pirate bay on pitkään ollut kansainvälisen tekijänoikeuksia valvovan viihdeteollisuuden arkkivihollinen. Pirate bay jakaa torrenteja, joiden avulla voidaan löytää tiedostoja yksityisten ihmisten tietokoneilta.

Nyt Pirate bayssa on esillä lapsipornoa, joten sivusto on suljettava kävi ilmi vähän aikaa sitten. Yritys sulkea Pirate bay johti mahdolliseen palvelunestohyökkäykseen poliisin sivuille. Samalla muutamille urheiluaiheisillesivustoille ilmestyi teksti, joka varoitti lapsipornosta. Aseet näyttävät kovenevan. Enää puuttuu, että kerrottaisiin sivuilla olevan Al-qaedan värväysohjeet sekä huumeita välittävä kolumbialainen kuoleman partio (jota mm. Chiquita on rahoittanut).

piratpartiet: Swedish police shuts down pirate bay - again
Piraattiliitto: Voitto piraateille! Poliisi perääntyi - Pirate Bay vastahyökkäykseen

edit:
Ylekin julkaisi jo uutisen aiheesta

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Back to the politics

Otin parin päivän vapaan järjestötoiminnasta (vastasin puhelimessa kyllä yhteen tuntemattomasta numerosta tulleeseen tiedusteluun koulumaailman ja kulutuskapulan välisestä yhteistyöstä), vaaleista, teatterista ja politiikasta. Se kannatti. Akut ovat suunnilleen latautuneita. Luin jopa lehtiä. Hesarin pääkirjoituksissa oli jopa yllättävän syvällinen ja ymmärtäväinen sävy tietokonepelejä kohtaan.

Vuosia, ellen jopa koko elämäni, olen miettinyt miksi tietokonepelit aiheuttavat väkivaltaa. Siis muitten ihmisten silmissä.
Harrastajapiireissä, lähinnä silloisen Pelit-lehden lukijoiden ja silloisten bbs-käyttäjien keskuudessa mietiskeltiin sitä, että miten niistä nörteistä muka pitäisi tulla murhaajia? Olemmeko me kohteena? Vai olemmeko me niitä tekijöitä? Edellä mainittuja lehtiä lukuunottamatta me olimme palstoilla, me oltiin se huolestuttava tikittävä aikapommi. Meidän, silloisten nörttien, piirissä me ihmeteltiin, että mitä vittua.

Ei meistä tullutkaa: www.ylläripylläri.com/väkivaltapelit. Ei meistä tullut myöskään eläinrääkkääjiä, eikä aseellisen vallankumouksen tekjijöitä (Tetristä epäiltiin aikoinaan kommunistien juoneksi tuhota Yhdysvaltalaisten työntekijöiden moraali).

Hesarin pääkirjoituksessa myönnettiin, että ihmisten mielenterveysongelmet saattaakin olla se syy, ei ne pelit, joita pelataan, mitkä aiheuttavat väkivaltaisia tapahtumia. Kerrankin analyysi, jonka minunkin ikäpolveni voi myöntää. Ei se ole pelkästään sitä, että otetaan vaikutteita. Älykkäät ihmiset osaavat erottaa toden ja epätoden toisistaan. Jos siihen ei kyetä, niin sitten tarvitaan apua.
Minä saan välillä huomautuksia siitä, että miksi meitsi diggaa Jyrki J. Kasvia. Se johtuu siitä, että hän on puolustanut, meitä tietokonepelaajia. Meissä ei ole mitään vikaa. Me ei tapeta, raiskata eikä varasteta ihmisiä. Meistä on kasvanut ihan kunnollisia ihmisiä. Siitä huolimatta, että pelataan videopelejä. Siitä huolimatta, ollaan luettu myös Tuntematon sotilas, Kalevala ja (ikäluokkani kokemuksista hieman eroten Raamatun - tosin silloin vielä kun en uskaltanut jättää kirjoja kesken). Aivotkin toimii, väittävtä neurologisella.

Vasemmisto-oikeisto-aksellilla mennään ehkä eri puolella, mutta liberaali-konservatiivi-akselilla mennään samalle puolelle JJK:n kanssa.

Ei hätää silti. Me ei olla ehdokkaina samassa piirissä, joten ei tarvitse valita meidän välillä.

Mutta kun on yksi ehdokas per ääni. Kirsi Pihlaja on uusimaalainen ehdokas. Vaikkka tietokoneista hän ei ymmärrä, niin hän ymmärtää paikallisia pelureita.

Etelä-Suomen Vasemmistonuorten edellinen puheenjohtaja on myös mainio ehdokas. Saila Ruuthia on kutsuttu jph:ksi eli jokapaikan höyläksi, eikä syystä. Monen alan asiantuntija ja kriittinen tekijänoikeuslakia kohtaan. Tyttöystäväni äänestäisi häntä, jos asuisi alueella - eikä hän äänestä ketä sattuu.

Milla Jaakkola alueelta vasta raivoissaan on ollutkin tekijänoikeuslaista. Eihän sillä varmisteta tekijänoikeuksia, vaan niiden rankaiseminen joilla ei ole mitään "oikeaa" tarjottavaa yhteiskunnalla. Milla on muutenkin niiden marginaalisten ihmisten puolesta puhuja, joille ei muuten anneta sijaa yhteiskunnassa äänelle, kun Karpoa ei enää ole. Muistakaa Milla, kun mietitte, kuka muistaisi niitä valtion rattaitten allejääviä.

Ehkä joku ihmettelee, että miksi mainitsin erittäin paljon naisia. Voisin tietenkin mainita Tuukka Kallaksen, joka allekirjoittaa ylläolevan, kuten myös Juho Lindmanin tai Jussi Saramon (aakkosjärjestyksessä, huom.). Tämä johtuu ajatuksesta, että kannattaa äänestää sekä naista, että nuorta. Nämä on myös huomioitavia asioita. Ei kuitenkaan pelkästään naista tai nuorta, vaan myös ideologiaa.

Viime kunnallisvaaleissa mulla oli yhtenä kelana, mutta ei teemana, että jos löydät mun kaltaisen ehdokkaan, joka on nainen, niin äänestä häntä. Näissä vaaleissa heitäkin olisi tarjolla.

Esimerkiksi minun vaalipiiristä löytyy heitä nuorista puolet. Yksi, jonka uskon menestyvän todella hyvin on Miina Kajos. Älykäs sekä nuori ja kaunis (kauniimpi kuin Viivi Avellan - mutta seurustelee). Nuoresta iästä huolimatta hänellä on jo akateeminen tutkinto plakkarissa, syvä huoli geneettisesti manipuloiten kasvien (ja eläinten) perimän testaamattomuudesta, että kestävän kehityksen periaatteista. Hänen sähköpostilistallaan on melkein kaksikertaa yhtä paljon kuin minun listalla.

Tämän lisäksi Helsingistä löytyy Alina Mänttäri. Vieläkin nuorempi, mutta aktiivinen. Hänen kalenteri näyttää pelkkää mustaa. Musta tarkoittaa niitä aikoja, miten hän käyttää kalenterinsa mukaan aikaa kaikenlaiseen yliopistopolitiikkaan, sekä muun muassa erääseen järjestöön kuin Iloisiin veronmaksajieen. Tämän lisäksi hän esiintyy, vaikuttaa ja on useissa muissa tärkeissä punavihreissä sekä taiteellisissa järjestöissä aktiivinen - ja mahdollisesti sinunkin edustaja. Alina vetää lähes vertoja erääseen idoliini, jonka läsnäolo (ja hänen tapaamisensa samoissa piireissä oli todella yllättävää) Helsingin vasureissa oli ilahduttava yllätys.

Tiia Aarnpuu on nimittäin Setan entinen puheenjohtaja ja esiintyi useissa keskusteluohjelmissa erittäin, erittäin edustavasti puolustaen seksuaalista monimuotoisuutta. Melkein hävetti niiden vastaväittelijöiden puolesta, jotka yrittivät kierrellen kaarrellen selittää, että homous on vastoin luontoa ja se rapauttaa yhteiskunnan moraalin, aivan kuin yhteiskunta olisi kollektiivi, joka on yksimielinen, ja jolla olisi yhtenäisesti toimiva moraali. Jos yhteiskunta olisi tämmöinen, me ei tarvittaisi demokratian ilmentymiä eikä mielipiteitä.

Noiden lopunaikojen toteuttajien mielestä hän varmasti pilaa koko ihmiskunnan maineen. Minun mielestä nuo yksisilmäiset viattomien ihmisten kivittäjät pilaavat kristillisten maineen. Tiia yrittää sentään pitää sosialististen teologien mainetta yllä. Mielenosoituksissa hänellä on aina risti mukanaan. Se on hänen syntinsä, että Jeesus olisi tänä päivänä tullut hänen luokseensa ja osoittanut sen, että kävelettekö te hänen kanssaan taivasten valtakuntaan vai ilman häntä.

Viimeisenä, mutta ei vähimmäisenä, Helsingin nuorin naisehdokas, Anna Tammisto kävelee lavalle. Hän kertoo, mitä hänelle on mielessään. Ei tosin suoraan, niin kuin ihmiset odottavat, vaan niin kuin ajattelee. Kiireiset ihmiset miettivät, että miettivät miten pääsis pois. Fiksuimmat tajuavat, että tässä on mahdollisuus kuulla, mitä ihminen puhuu.

Anna Tammisto, nuori järjestötyöntekijä ja opiskelija, joka joutui viime kunnallisvaaleissa laittamaan ajatuksia kohdalleen. Minä vai liike? Liikehän siinä voitti, mutta ehdokas kaipaa aatteidensa tueksi muitakin ihmisiä, kuten vaaleissa aina. Kukaan meistä ei ole saari. Kun Anna värvää Vasemmistonuoriin ihmisen, niin lomakkeessa on terveiset Annalle. Hän ei jätä ketään kylmäksi.

Anna ymmärtää parhaiten näistä edellä mainituista peleistä. Vanhan koulukunnan mukaan hänen olisi jo pitänyt tappaa jo satoja ihmisiä. Kuten sanottua - heidän "peliteoriansa" on täysin eri kuin peliteoria, ja sekin perustuu ihmisten itsekkyyteen. Anna on toista maata.

Anna ymmärtää, että konservatiivit (sanan poliittisessa merkityksessä) ja mukaharrastajat eivät näe pelejä tapana viihdyttää ja älyllisinä haasteina. He näkevät pelit realistisen väkivallan harjoittelukenttinä. Erimielisenä äänestät tietenkin Annan Eduskuntaan osoittamaan vähän kunniotusta yksilöä kohtaan.

Seuraavissa vaaleissa, te hyvät ihmiset, voitte vaikuttaa siihen, minkälaisia ihmisiä on päättämässä erilaisista laeista (en tiedä onko tuo sana nyt oikealla tavalla taivutettu, toim. huom.) Älkää antako uusien kansanedustajien päättää laeista, joita he eivät ymmärrä. Seuraavaksi he saattavat kieltää jopa aviottoman seksin.

"Älkää päästäkö ketä tahansa eduskuntaan." -jage

jopa silloin kun kaikki MarioBrosin väkivallan ylittävät oli osoitus pelien yhteiskuntaa väkivaltaistavista vaikutuksista. Silloin "meidän" piireissä kyseltiin sitä, että miten ihmiset harjoitti väkivaltaa ennen videopelejä.

sunnuntai, tammikuuta 14, 2007

Piraattiliike

Kari A. Hintikka: Pirates in politics

Kari A. Hintikka on kirjoittanut mielenkiintoisen luonnoksen piratismin historiasta, aatteesta ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta.

Kaupallisessa ja epäkaupallisessa piratismissa ei ole kyse pelkästään siitä, että yritykset tuottaisivat materiaalia kuluttajille, vaan sananvapaudesta. Tähän näkökulmaan pääsee kiinni mielenkiintoisesti hakemalla piratismin historiallisia juuria. Hintikka ajoittaa piratismin kolmesataa vuotta taaksepäin, aikaan ennen painokoneita. Kirkoilla oli tuolloin aikansa mittakaavassa monopoli tuottaa kopioida materiaalia maksamatta tekijöille minkäänlaisia korvauksia. Munkit kopioivat tekstejä käsin ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia ja levittivät tietoa ajatuksista, tieteistä ja taiteista.

Nykyaikaisella piraattiliikkeellä on paljon yhtymäkohtia tähän, mutta vasta nyt liike on alkanut julkisesti toimimaan muodostaen poliittista toimintaa, sekä esittelemällä ideologiaansa ja toimintatapojaan julkisesti. Hintikka ampuu alas monia esitettyjä väitteitä piraattiliikkeestä. Kyse ei ole siitä, että ihmiset eivät haluaisi maksaa tuotteista, eikä välttämättä edes siitä, että kyse olisi laiskoista ihmisistä. Ensimmäisessä väittämässä kyse on sananvapaudesta. Linuxin ja Firefoxin tyyppiset järjestelmät on tehty sen takia ilmaiseksi jaettavaksi, jotta ihmiset voisivat tehdä järjestelmistä parempia sekä siksi, että ihmisillä olisi mahdollisuus hyödyntää netissä surffailua.

Yrityksillä ei ole mitään piratismia vastaan. Käyttäväthän hekin muitten tuottamaa materiaalia maksamatta heille korvauksia. Ne mainostavat tuotteitaan youtubessa, ne levittävät musiikkia, joiden juridiset tekijänoikeudet ovat rauenneet, ja käyttävät muita maksuttomia palveluita hyödykseen. Ongelma on heidän omassa ansaintalogiikassaan. Ensimmäinen suuri piraatti (kaupallisessa mielessä) on Bill Gates. Microsoftin luoma windows-käyttöjärjestelmä on suora kopio Applen vastaavasta järjestelmästä, mutta Gates oli aktiivinen (ja erilainen) hakemaan "omansa pois". Jopa Basic-järjestelmästään (ohjelmointikieli) hän halusi korvauksia. Kun hänen aikalaisensa tietokonemaailmassa näki tekevänsä asioita, jotka helpottavat ihmisten elämää ja tietokoneiden käyttöä, ja halusivat tarjota tämän ilmaiseksi.

Gates kirjoitti vuonna 1976 avoimen kirjeen hakkeriyhteisölle:

"1) Suurin osa näistä "käyttäjistä" ei ole koskaan ostanut Basicia (alle 10 prosenttia Altairin käyttäjistä on ostanut Basicin) ja 2) kaikista rojalteista, joita olemme saaneet Altairin Basicin luomisesta tarkoittaa 2 dollaria tunnilta...Miksi asia on näin?...Laitteista pitää maksaa, mutta ohjelmistot ovat tarkoitettu jaettavaksi...Te estätte hyvien ohjelmien kirjoittamisen...Minkälainen harrastelija voi laittaa kolme miestyövuotta tuotteen kehittämiseen, kaikkien virheiden etsimiseen [kröhöm, windows 95. -toim. huom], tuotteen dokumentoimiseen ja sen jälkeen jakaa sen ilmaiseksi?...Tosiasia on, että me olemme sijoittaneet kaikista eniten harrastelijaohjelmistoihin...Suoraan sanoen, se mitä te teette, on varkautta"

Toinen väittämä on, että piraatit ovat laiskoja ja kykenemättömiä luovuuteen. He eivät kykene tekemään töitä, eivätkä osaa arvostaa muiden tekemiä töitä. Heidän sanotaan olevan myös alhaisia varkaita. Samalla kun puhutaan digitaalisesta materiaalista, niin varomattoman kielenkäytön takia, tullaan sohaisseeksi myös tuntematonta määrää ihmisiä. Suomessa, kuten Skandinaviassa yleisesti, on kopioitu televisio-ohjelmia vhs-kaseteille sekä nauhoitettu lp:ltä, cd:ltä, toisilta kaseteilta ja radioaalloilta materiaalia omaan käyttöön tai toiselle annettavaksi. Tämä on ollut laitonta, mutta käytännön yleisyyden takia de facto laillista.

Tämä ongelma on ratkaistu pohjoismaissa ylimääräisellä maksulla, joka on tilitetty Teostolle eteenpäin jaettavaksi, miten firmaa nyt sattuu kiinnostamaan. Oletuksena on, että näille talletusmuodoille tulee automaattisesti tekijänoikeussuojattua materiaalia. Näin rikollisina Suomessa asuvia lainsäädännön tasolla pidetään.

Ryhmään ei siis kuulukaan pelkästään stereotyyppiset työttömät tietokonenerot, jotka käyttävät kaiken vapaa-aikansa yhteiskunnan toimintojen sabotoimiseen kotikoneellaan. Luovuus ja perspiraatio ovat olleet myös tärkeä osa piraattiliikkeen toimintaa. Vertaisverkkojen kehittäminen, anonymiteettien ja yksityisyyden suojan varjelu ja prekariaattiliikkeeseen liittyvä fyysisessä ja virtuaalimaailmassa tapahtuva epäreilun kaupan häirintä on osoittanut ehtymätöntä kykyä keksiä uusia tapoja vaikuttaa tiedonvälitykseen. Ruotsissa yksi 17-vuotias poika kaatoi Ruotsin poliisin kotisivut kymmenessä minuutissa vastalauseena Pirate bay:ta vastaan tehdystä poliisiratsiasta. Suomessa Työväenjousto on häirinnyt Lidlin, Staffpointin ja Kamppi Centralin kulutusmaniaa (työväen riistoa) performanssein.

Vielä yritysten ansaintalogiikasta. Netin käyttäjillä esiintyy halua ostaa tavaraa internetin välityksellä digitaalisessa muodossa, ja on esiintynyt jo pitkään. Kuluttajat ovat olleet valmiita ostamaan jopa tekijänoikeussuojaamatonta materiaalia, mutta levy- ja elokuvayritykset eivät ole halunneet myydä. Huolimatta Internetin tehokkuudesta levittäjänä, yritykset ovat silti halunneet mieluummin myydä tuotteitaan cd- ja dvd-levyillä.

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

The Pirate Bay jatkaa

Ruotsalainen The Pirate Bay on edelleen voimissa. Kyseinen sivusto jakaa siis tietoa netissä olevista tiedostoista. Rajamäkeläiset herätkää! Siellä sivustolla on mahdollisesti laitonta materiaalia. Kyllä! Siellä on tietoa, mistä saada laittomia versioita tietokonepeleistä, elokuvista ja - uskomatonta - tv-sarjoista. Tehkää nyt jotain!

Laitoin linkin "sälä"-osioon siltä varalta, että linkkiä kyseiselle terroristisivustolle tarvitaan.

TPB:lle ei riitä mitkään lakiuhkailut. Ne terroristit käyttää Ruotsin lakia hyväksi. Tähän kyllä pitäisi puuttua. Ruotsin on joko lopetettava terroristien suojelu ("harboring of terrorists") tai kärsittävä seuraukset.

technorati , , Pirate bay, , , , , , , , , , , , , satiiri

maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Hintalappupolitiikka

Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Glasnost on saapunut taas. Korjaamaton kolumnini:

Yhteiskunta läpi kaupallistuu. Kaikelle halutaan lyödä hintalappu. Sedät ja tädit, tämän maailman pyörittäjät, nielevät kaiken tämän siinä toivossa, että talous kasvaisi, vauraus lisääntyisi, työpaikkoja syntyisi lisää ja hyvinvointi lisääntyisi.

Näin ehkä on käynytkin. Tähän ilmiöön on myös tullut lieveilmiönä monenlaista, mistä kukaan ei oikein halua ottaa vastuuta.

Kun Microsoft onnistui patentoimaan tuplaklikkauksen, maailma antoi yhdelle yritykselle vallan määrätä ketkä saavat käyttää yksinkertaista motorista liikettä. Maailma antoi yhdelle yritykselle vallan määrätä, mitkä toiset yritykset saavat valmistaa ohjelmia, jotka käyttävät tuplaklikkausta. Vapaakauppaa vai politiikan korruptiota?

Ehkäpä ne sedät ja tädit eivät tienneet, mikä on tuplaklikkaus. Ehkä he luulivat, että siihen oli uhrattu lukemattomat tunnit suunnittelutyötä. Ihmiskunnan iän verran, voisin sanoa ja myöntää, että ehkä siihen on uhrattukin. Pitäisiköhän suuryritysten alkaa tekemään tutkimustyötä triplaklikkauksen eteen. Montakohan uutta työpaikkaa siitä syntyisi? Paljonko meidän vaurautemme kasvaisi? Paljonko hyvinvointia siitä syntyisi?

Entäpä uusi tekijänoikeuslaki, joka oli pakko runnoa läpi mahdollisimman nopeasti? Elokuvien, tietokonepelien ja musiikin kopioinnista tehtiin kertaheitolla laitonta. Suuryritykset jälleen iskivät hintalapun kaikelle kulttuurille. He kertoivat montako sataa miljoonaa jää heiltä saamatta kopioinnin takia. Minäpä kerron, montako euroa tyhjätaskulla on varaa maksaa levy(i)stään; Ne, joilla ei ole varaa maksaa kulttuurista eivät myöskään maksa – paitsi velaksi.

Ehkä sedät ja tädit unohtivat, että hekin ovat kopioineet musiikkia aikoinaan c-kaseteille, nauhoittaneet elokuvia televisiosta ja vuokrakaseteilta, käyttäneet kaverilta tai serkkupojalta kopioituja kaupallisia tekstinkäsittelyohjelmia ja pikku pelejä omaksi tai perheen iloksi?

Tosi asia kuitenkin on että kulttuuri ei kuulu kaikille ja tulevaisuudessa vielä vähemmän. Vastarinta on kuitenkin syntynyt ja se tulee kasvamaan.

Akseli ensemble lanseerasi itsensä vähän aikaa sitten. Liput heidän esityksiinsä maksoivat x euroa. He eivät kuitenkaan suostuneet ottamaan vastaan yli 50 euron hintaa lipusta. He olivat siis määritelleet ainoastaan ylärajan lipun hinnalle.

Niin sanottu open source on ollut tietoverkkojen anarkistien ja vapaan tiedonvälityksen puolustajien loistavimpia oivalluksia. Open source tarkoittaa, että tehdään avoin lähdekoodi, jota kuka tahansa voi muokata omaan ja muiden käyttöön. Open source on kuin paperi, jota kuka tahansa saa valmistaa melkein miten tahansa. Kuvitelkaapa jos jollain yrityksellä olisi patentti paperille. Tämä yritys voisi määrätä kuka saa ja millä ehdoin käyttää sitä. Jos tällainen valta olisi luovutettu jollekin niin maailma olisi huomattavan erilainen tänä päivänä.

Kapitalistille ei kelvannut yksipuoluejärjestelmä. Ei kyllä kaikille kommunisteillekaan. Nyt ollaankin siirtymässä uusliberalistisen vallankumouksen viimeiselle tantereelle, jonka voittaja saa määrätä annetaanko valta yksiyhtiöjärjestelmälle.

Tulevaisuus määrittyy tänään sen mukaan kenelle me annetaan valta määrätä missä muodossa ääni, kuva ja kirjoitukset saa levitä. Tähän taisteluun kutsutaan tänään ihmisiä mukaan. Liity sinäkin ja kutsu kaverisi. Tehdään yhdessä tästä taistelusta sen arvoista. Jos kaadumme, niin kaatukoomme näyttävästi, kuten makasiinit.

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

The piratebay




Ruotsalainen The piratebay on taas pystyssä.

http://www.thepiratebay.org

katsokaa myös heidän bloginsa.

tagit: politiikka.