Zapatistinäytelmä Neljäs maailmansota sai eilen toistaiseksi viimeisen Helsingin esityksensä päätökseen. Esitykseen sattui tulemaan kerrottuna hauska sattumus, jota ei pitäisi kuitenkaan tulkita niin, että katsojille tai näyttelijöille se olisi erityisen hauskaa. Eturivissä sattui istumaan elämän eliksiiristä voimiaan saanut mies. Näytelmän ensimmäinen repliikki alkaa sanoilla "iltaa", johon huuliveikko vastasi, että iltaa. Tämä kohta pudotti minut lavan takana. Ääni kuulosti ihan ohjaajalta ja ajattelin, että tämä olisi hänen källinsä. Myöhemmin yksi Bertolt Brechtin repliikeistä on kysymys "väsyttääkö?". Kaveri vastaa: "Joo, vähän". Ensimmäisellä puoliajalla hän poistuu.
Muutenkin esityksen draivi oli hyvä verrattuna edelliseen päivään, mikä oli kaikilla mittapuilla mitattuna katastrofi: tekniikka hidastelee, näyttelijät hidastelee ja takeltelee, repliikit katoavat, ja artikulaatio on tulkinnallista.
Seuraavat esitykset nähdään sitten Facesissa, jos kaikki menee kuten ounastellaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äpäräteatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äpäräteatteri. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, kesäkuuta 16, 2008
Karonkkaa
Tagit
karonkka,
neljäs maailmansota,
teatteri,
äpäräteatteri
perjantaina, toukokuuta 23, 2008
Välihuomautuksia näytelmästä
Neljäs maailmansota on vaikuttanut pitkän aikaan varsin synkältä näytelmältä. Jos lyhyesti pitäisi kuvailla, minkälaisen vaikutelman näytelmä tekee minuun, niin sanoisin, että olemme tonkineet kaiken paskan Meksikosta esiin, mikä vain pystytään löytämään ja tiputettu se lavalle.
Olen välillä aina huomauttanut asiasta. Kyselen jatkuvasti harjoituksissa, miten voisimme tehdä näytelmästä kepeämmän. Eilisessä yleisöläpivedossa sitten lisättiin toiselle puoliajalle huvittava nauha. Se menee vapaasti improvisoiden näin: "Me tapamme teidät kaikki. Me aloitamme teidän lapsista. Tapamme heidät kaikki yksi kerrallaan. Tämä ei ole enää mitään vitun uhkailua. Te nussitte meidän maatilat, nyt me isketään sinne mihin teitä sattuu eniten: lapsiinne."
Jostain syystä minua alkoi naurattaa tuo, ei siksi, että nauha olisi mitenkään iloinen, vaan siksi, että edellä mainittu nauha ei kevennä näytelmää yhtään.

chiapas,
meksiko,
neljäs maailmansota,
subcomandante marcos,
teatteri,
zapatistit,
äpäräteatteri
tiistaina, toukokuuta 20, 2008
Ensi-ilta lähestyy
Syy, miksi tämä blogi on ollut hiljainen, manifestoituu kuukauden sisällä Tuusulassa, Imatralla ja Helsingissä. Äpäräteatterin Neljäs maailmansota esittelee itsensä virallisesti Imatralla 30.5. Sitä ennen vedetään muutama yleisöläpäri Tuusulassa ja saavutaan Helsinkiin kesäkuun alussa.
5.5.2008 LEHDISTÖTIEDOTE:
ÄPÄRÄTEATTERI:
NELJÄS MAAILMANSOTA
Meksiko. Chiapasin osavaltio. Uudenvuodenyö 1994. Tuhannet intiaanit valtaavat neljä osavaltion suurinta kaupunkia ja julistavat sodan Meksikon hallitukselle. Zapatistikapina oli alkanut. Myöhemmin taistelu muuttui ammuskelusta "maailman ensimmäiseksi postmoderniksi vallankumoukseksi", tärkeimpänä aseenaan internet, jolla intiaanit saivat muun maailman ja Meksikon kansalaisyhteiskunnan tuen asialleen, eikä heitä uskallettukaan pommittaa tuhannen päreiksi. Näytelmä pohjautuu tositapahtumien lisäksi zapatistien kapinallisen varakomentaja Marcosin viidakossa kirjoittamiin lehdistötiedotteisiin ja niiden jälkikirjoituksiin, jotka ammentavat aiheensa Shakespearen lisäksi J.M Serratin iskelmistä, Cervantesilta, Brechtiltä ja Nerudalta.
Neljäs Maailmansota yhdistää nukketeatteria ja perinteistä teatteria. Näytelmä vilisee sissejä, amerikkalaisia, luurankoja, intiaanimyyttejä, kuolleita ja eläviä intiaaneja, sekä keskisormia perinteiselle poliittiselle retoriikalle.
"Mahtava globaali voima ei ole vielä keksinyt asetta, jolla voisi tuhota unelmat."
Esityksen kesto n. 2 tuntia, väliaika.
Työryhmä:
Käsikirjoitus ja nuket: Mira Laine
Ohjaus: Matti Rasilainen
Lavastus: Milja Valtonen
Ohjaus: Matti Rasilainen
Lavastus: Milja Valtonen
Tuottaja: Saana Peltola
Rooleissa: Teuvo Ahokas
Mira Laine
Jaakko Vasankari
Rooleissa: Teuvo Ahokas
Mira Laine
Jaakko Vasankari
Kantaesitys: 30.5. Mustan ja Valkoisen Teatterin festivaali, Imatra
Esitykset:
Narrin Näyttämö, Hietaniemenkatu 9 c (Kamppi), Helsinki
4.6 klo 19
6.6 klo 19
7.6 klo 19
11.6 klo 19
13.6 klo 19
14.6 klo 19
15.6 klo 19
Liput: 10/5 €
Tagit
chiapas,
meksiko,
neljäs maailmansota,
politiikka,
subcomandante marcos,
teatteri,
äpäräteatteri
tiistaina, maaliskuuta 25, 2008
500. postaus
Tätäkin pitäisi jotenkin juhlistaa, mutta tämä tuntuu jotenkin niin aikaiselta. Tavoitteena on kuitenkin ollut juhlia vasta kun 1000. postaus tulee. Puolivälissä ollaan, ja toivottavasti en saa nyt jotain raivaria, että alan tuottamaan 10 postausta päivässä, jotta tuhanteen päästäisiin ennen kesää. Vaikka ei tiedä, vaikka joku alkuinnostus syttyisikin tästä. Toisaalta määrä ei korvaa laatua, ja osittain tämä pätee myös päinvastaiseen tilanteeseen. Ei tule kirjoitella viisisivuisia esseitä kerran kuussa.
Vasemmistonuorten foorumilta löytyi tänään linkki Rick Falkvingen kirjoitukseen Why is US collapsing. Falkvinge on Ruotsin piraattipuolueen puheenjohtaja, joka aavistelee kirjoituksessaan Yhdysvaltojen kaatumista. Syynä on Yhdysvaltojen uskomaton kyky lainata mielettömästi rahaa ilman tunnetta, että lainat pitäisi maksaa takaisin. Patenttijärjestelmä on ollut Falkvingen mukaan yksi niistä keinoista, joilla on yritetty pitää talouden rattaat pyörimässä sen jälkeen, kun Yhdysvallat hävisi automarkkinat Japanille.
Äpäräteatterin tuottama Neljäs maailmansota saa ensi-iltansa vajaan kahden kuukauden päästä, eikä ainakaan täällä päässä tunnu minkäänlaista paniikkia. Treenit käyvät väsyttäviksi välillä. Tämä johtunee siitä, että minä olen ainoa, joka tekee työkseen muutakin kuin teatteria. Olisi nimittäin ne päivä- ja iltatyöt tehtävänä. Muut sitten käyvät apurahoilla ja muilla freelancer-tuloilllaan treeneissä iloisina ja hyvin, hyvin levänneinä. Minä sitten kömmin kymmenen torkkuhälytyksen jälkeen näyttämään väsyneeltä. Eikä työtä helpota yhtään se, että näytelmä perustuu pääosin Subcomandante Marcosin teksteihin ja minäpä tietenkin näyttelen tuota roolia.
Tämäkin viikko pitäisi hoitaa muutamia muitakin tuotannollisia asioita. Vääntää uutta verokorttia ettei tule mätkyjä ensi vuonna. Pistää tiedotetta Kiilaklubeista ja värkkäillä niitä eteenpäin. Kaiken kruunaa vielä Kiilan vuosikokous viikonloppuna, joka on vielä viimeistelyä vaille valmis (kaikki kalvot vain puuttuu talousarvion lisäksi). Torstaille tulee vielä treenien lisäksi Korkeasaaren johtokunnan kokous ja illalla Heidi Finnilän ohjaamaa ja Leea Klemolan kirjoittamaa Jessika - Vapaana syntynyt - näytöstä, jonne pitäisi päästä. Lavalla vilahtaa tuttuina ainakin Kim Kreus, Pekka Mattila ja Marko Lindholm.

japani,
kiila,
korkeasaari,
leea klemola,
piratismi,
rick falkvinge,
subcomandante marcos,
talous,
teatteri,
yhdysvallat,
äpäräteatteri
keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008
Äpäräteatteri
Lähdin tässä keväällä mukaan Äpäräteatterin alla kulkevaan teatterinäytelmään 4. Maailmansota. Näytelmä sijoittuu Mexicoon ja käsittelee Zapatistien kansannousua lähinnä Subcomandante Marcosin tekstien pohjalta. Esityksestä olisi tarkoitus tulla kiertävä. Tänään olisi roolijako (toivottavasti) sekä tuotantopalaveri, jossa koko tuotantoryhmä kohtaa toisensa. Itse olen tavannut muutamia tyyppejä, mutta lähinnä olen (luonnollisesti) tavannut vasta näyttelijöitä sekä ohjaajan (vieläkin luonnollisempaa).
Tähän mennessä treenit ovat käsitelleet ihmisten suhteita ja tutkimuksia. Menetelmä on jotenkin alastomampi, kun ei saa käydä tekstiä lävitse sen enempää kuin mitä tarvitsee sisällön ymmärtämiseksi. Hauskaa ja vaikuttavaa tuo treenaaminen välillä on. Epäonnistuminen on parasta mitä harjoituksissa voi tehdä. Sen mukaan on niin helppoa heittäytyä.
Ps. Paikalliset antropologimme ovat kiertämässä Meksikoa. Tilannetta voi seurata Libun ja Pepen blogista.

blogit,
chiapas,
mexico,
neljäs maailmansota,
subcomandante marcos,
teatteri,
zapatistit,
äpäräteatteri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)