Miten minusta tuli reaktivisti?

Millä muulla voisin aloittaa kuin sanomalla Trumpista jotain hyvää? Ehkä hän ei ole niin paha. Ehkä byrokratia pelastaa niin kuin Tuomas Enbuske kirjoittaa.

Joudun maalailemaan sovittelevaa pintaa kirjoitukseni aluksi. Tarvitsin myös jonkin reaktiivisen kirjoituksen alkuun. Ensimmäiset kaksi palstaa on kuvailua. Sitten seuraa neljä palstaa lisää kuvailua. Sitten kaksi palstaa ihan dadalta vaikuttavaa, mutta oikeasti ihan modernia ja jälkeenpäin itsestäänselvää. Viimeinen palsta on ihan tulenkatkuista reaktivismia.

Aktivismi. Sanakirjaan katsomatta tiedän, että se tarkoittaa toimintaa ja henkilöä, joka toimii. Tarkempi kuvailu todennäköisesti johtaa politiikan seuraan. Olisi jopa typerää minulta kuvitella, että aktivismi tarkoittaa kalastamista.

Re. Sanakirjaan katsomatta, tiedän, että sanalla on jonkinlainen perä anglosaksiseen sanaan react. Ehkä jopa taaksepäin. Tekisi pahaa jos selvittäisin sanan alkuperää tuota pitemmälle. Minulle riittää tämän kirjoittamiseen, että sähköposteihin vastatessa useimmat alustat tarjoavat otsikon eteen kaksi kirjainta ja yhden kaksoispisteen; Tuo pilkuton ja merkityksetön otus on osa kaikkea mihin se koskee.

Reaktivismi. Sanakirjaan katsomatta, tiedän, että kyse on renewtonmaisesta voimasta, joka reagoi vain siihen kohdistettuun voimaansa. Ehkä minun pitäisi katsoa sanakirjaa, koska se ei ehkä tarkoita tuota.

Essee. En tiedä, mitä sanakirja sanoo siitä. Tiedän, että joku kaveri nimesi joitain kirjoituksiaan jollain esseeltä kuulostavalta sanalta. Ehkä se liittyy jotenkin poliitikkoon Essayah. Hän on kristillinen poliitikko, ainakin semmoisen puolueen jäsen, ja hän on kävellyt aika kovaa.

Pääsinpähän aiheeseen. Minusta on tullut harrastelijamainen reaktivisti. Minä reaktionäärisesti - kuin ruotsia äidinkielenään puhuva, mutta siitä huolimatta kaksikielinen - annan asioiden vain pompahdella minuun ja joihinkin palloihin herään vaikuttuneesti sanomaan jotain merkittävää.

Olen kuin se seinä, jota Squashin pelaajat syyttävät kun pallo ei kimpoa osuvasti. Minun piti lyödä tuohon suuntaan ja puhua sinun kanssasi kehitysmaitten historiasta ilman sivulauseita. Sitten tuo seinä vain söi ton pallon ja sylkäisi lattialle. Minulta meni piste sen takia. Toisinaan tuo seinä puhaltaa tuohon palloon ja se menee täysin eri suuntaan kuin tarkoitin.

Minä olen ollut siis seinä. Minun kaikki geenit ovat olleet vain rakennuspalikoita. Se on ihan sattumaa, että minä olen tuon squashpallon tiellä. Jos asiat olisivat menneet toisin voisin olla se keilapallo. Kait minunkin pitäisi olla onnekas. Voisin olla vaikka se viktoriaanisen palatsin sisäseinä. Se, minkä korjaamista suunnitellaan, mutta jonka korjaamiseen menee iäisyys. Silloin kestäisin tämän kaiken. Toivoisin, että olisin huonoa laastia enkä pehmustetulla kuorella varustettua kiveä.

Onneksi olen vain sanoja. Pieniä palikoita joita voi heitellä sinne tänne. Ehkä joskus tuonnekin. Se on iso säkki ja sinne mahtuu sanoja, jopa seuraavaa talveakin varten. Olisi harmillista, jos olisin muuta kuin sanoja. Sanat menevät niin mukavasti yhteen. Vähän kuin legot. Se on yksi minun monikkomuodoistani, mutta älä keskity siihen liikaa. Legot ei tykkää metamorfoosista.

Sitten kun monesti, useasti, välillä näin, ja toisinkin joskus. Täytän tilavasti mutta en itse tilaa. Koen, että olen huomionarvoinen. En tietenkään yksinäisesti ja useampanakin täytän vain tietyn tilan. Olen kuin jotain, mitä kukaan ei selitä. Kukaan ei ymmärrä minua. Se on surullista. Myöskin alleviivaavaa.

Sitten on Trump, ja Guggenheim. Kaikkea mitä vähän vihaan jo etukäteen. Älä ymmärrä väärin. Heitä ja näitä pitääkin vähän vihata. Syitäkin olisi. Kerron vasta seuraavassa miksi ja miten. En vielä.

Trump on sitten semmoinen moderni natsi. Kansallissosialismia 2.0. Ei kuitenkaan yhtään niin kuin natsit. Natsit vihas homoja, mutta ei mitään aakkossoppia. Natsit vihas juutalaisia, mutta ei mitään rikkaita. Natseilla oli ongelmia slaavilaisten kanssa, mutta ei mitään henkilökohtaista Stalinin kanssa. Tätä minusta on tullut. Löytää yhtäläisyyksiä sorrettujen kanssa ja eroavaisuuksia harjoitettuun politiikkaan. Pelkkä reaktivisti.

Välihuomautuksia näytelmästä

Neljäs maailmansota on vaikuttanut pitkän aikaan varsin synkältä näytelmältä. Jos lyhyesti pitäisi kuvailla, minkälaisen vaikutelman näytelmä tekee minuun, niin sanoisin, että olemme tonkineet kaiken paskan Meksikosta esiin, mikä vain pystytään löytämään ja tiputettu se lavalle.

Olen välillä aina huomauttanut asiasta. Kyselen jatkuvasti harjoituksissa, miten voisimme tehdä näytelmästä kepeämmän. Eilisessä yleisöläpivedossa sitten lisättiin toiselle puoliajalle huvittava nauha. Se menee vapaasti improvisoiden näin: "Me tapamme teidät kaikki. Me aloitamme teidän lapsista. Tapamme heidät kaikki yksi kerrallaan. Tämä ei ole enää mitään vitun uhkailua. Te nussitte meidän maatilat, nyt me isketään sinne mihin teitä sattuu eniten: lapsiinne."

Jostain syystä minua alkoi naurattaa tuo, ei siksi, että nauha olisi mitenkään iloinen, vaan siksi, että edellä mainittu nauha ei kevennä näytelmää yhtään.

Ensi-ilta lähestyy

Syy, miksi tämä blogi on ollut hiljainen, manifestoituu kuukauden sisällä Tuusulassa, Imatralla ja Helsingissä. Äpäräteatterin Neljäs maailmansota esittelee itsensä virallisesti Imatralla 30.5. Sitä ennen vedetään muutama yleisöläpäri Tuusulassa ja saavutaan Helsinkiin kesäkuun alussa.

5.5.2008 LEHDISTÖTIEDOTE:

ÄPÄRÄTEATTERI:

NELJÄS MAAILMANSOTA

Meksiko. Chiapasin osavaltio. Uudenvuodenyö 1994. Tuhannet intiaanit valtaavat neljä osavaltion suurinta kaupunkia ja julistavat sodan Meksikon hallitukselle. Zapatistikapina oli alkanut. Myöhemmin taistelu muuttui ammuskelusta "maailman ensimmäiseksi postmoderniksi vallankumoukseksi", tärkeimpänä aseenaan internet, jolla intiaanit saivat muun maailman ja Meksikon kansalaisyhteiskunnan tuen asialleen, eikä heitä uskallettukaan pommittaa tuhannen päreiksi. Näytelmä pohjautuu tositapahtumien lisäksi zapatistien kapinallisen varakomentaja Marcosin viidakossa kirjoittamiin lehdistötiedotteisiin ja niiden jälkikirjoituksiin, jotka ammentavat aiheensa Shakespearen lisäksi J.M Serratin iskelmistä, Cervantesilta, Brechtiltä ja Nerudalta.

Neljäs Maailmansota yhdistää nukketeatteria ja perinteistä teatteria. Näytelmä vilisee sissejä, amerikkalaisia, luurankoja, intiaanimyyttejä, kuolleita ja eläviä intiaaneja, sekä keskisormia perinteiselle poliittiselle retoriikalle.

"Mahtava globaali voima ei ole vielä keksinyt asetta, jolla voisi tuhota unelmat."

Esityksen kesto n. 2 tuntia, väliaika.

Työryhmä:

Käsikirjoitus ja nuket: Mira Laine
Ohjaus: Matti Rasilainen
Lavastus: Milja Valtonen

Tuottaja: Saana Peltola
Rooleissa: Teuvo Ahokas
Mira Laine
Jaakko Vasankari

Kantaesitys: 30.5. Mustan ja Valkoisen Teatterin festivaali, Imatra

Esitykset:

Narrin Näyttämö, Hietaniemenkatu 9 c (Kamppi), Helsinki

4.6 klo 19

6.6 klo 19

7.6 klo 19

11.6 klo 19

13.6 klo 19

14.6 klo 19

15.6 klo 19

Liput: 10/5 €

500. postaus

Tätäkin pitäisi jotenkin juhlistaa, mutta tämä tuntuu jotenkin niin aikaiselta. Tavoitteena on kuitenkin ollut juhlia vasta kun 1000. postaus tulee. Puolivälissä ollaan, ja toivottavasti en saa nyt jotain raivaria, että alan tuottamaan 10 postausta päivässä, jotta tuhanteen päästäisiin ennen kesää. Vaikka ei tiedä, vaikka joku alkuinnostus syttyisikin tästä. Toisaalta määrä ei korvaa laatua, ja osittain tämä pätee myös päinvastaiseen tilanteeseen. Ei tule kirjoitella viisisivuisia esseitä kerran kuussa.

Vasemmistonuorten foorumilta löytyi tänään linkki Rick Falkvingen kirjoitukseen Why is US collapsing. Falkvinge on Ruotsin piraattipuolueen puheenjohtaja, joka aavistelee kirjoituksessaan Yhdysvaltojen kaatumista. Syynä on Yhdysvaltojen uskomaton kyky lainata mielettömästi rahaa ilman tunnetta, että lainat pitäisi maksaa takaisin. Patenttijärjestelmä on ollut Falkvingen mukaan yksi niistä keinoista, joilla on yritetty pitää talouden rattaat pyörimässä sen jälkeen, kun Yhdysvallat hävisi automarkkinat Japanille.

Äpäräteatterin tuottama Neljäs maailmansota saa ensi-iltansa vajaan kahden kuukauden päästä, eikä ainakaan täällä päässä tunnu minkäänlaista paniikkia. Treenit käyvät väsyttäviksi välillä. Tämä johtunee siitä, että minä olen ainoa, joka tekee työkseen muutakin kuin teatteria. Olisi nimittäin ne päivä- ja iltatyöt tehtävänä. Muut sitten käyvät apurahoilla ja muilla freelancer-tuloilllaan treeneissä iloisina ja hyvin, hyvin levänneinä. Minä sitten kömmin kymmenen torkkuhälytyksen jälkeen näyttämään väsyneeltä. Eikä työtä helpota yhtään se, että näytelmä perustuu pääosin Subcomandante Marcosin teksteihin ja minäpä tietenkin näyttelen tuota roolia.

Tämäkin viikko pitäisi hoitaa muutamia muitakin tuotannollisia asioita. Vääntää uutta verokorttia ettei tule mätkyjä ensi vuonna. Pistää tiedotetta Kiilaklubeista ja värkkäillä niitä eteenpäin. Kaiken kruunaa vielä Kiilan vuosikokous viikonloppuna, joka on vielä viimeistelyä vaille valmis (kaikki kalvot vain puuttuu talousarvion lisäksi). Torstaille tulee vielä treenien lisäksi Korkeasaaren johtokunnan kokous ja illalla Heidi Finnilän ohjaamaa ja Leea Klemolan kirjoittamaa Jessika - Vapaana syntynyt - näytöstä, jonne pitäisi päästä. Lavalla vilahtaa tuttuina ainakin Kim Kreus, Pekka Mattila ja Marko Lindholm.

Äpäräteatteri

Lähdin tässä keväällä mukaan Äpäräteatterin alla kulkevaan teatterinäytelmään 4. Maailmansota. Näytelmä sijoittuu Mexicoon ja käsittelee Zapatistien kansannousua lähinnä Subcomandante Marcosin tekstien pohjalta. Esityksestä olisi tarkoitus tulla kiertävä. Tänään olisi roolijako (toivottavasti) sekä tuotantopalaveri, jossa koko tuotantoryhmä kohtaa toisensa. Itse olen tavannut muutamia tyyppejä, mutta lähinnä olen (luonnollisesti) tavannut vasta näyttelijöitä sekä ohjaajan (vieläkin luonnollisempaa).

Tähän mennessä treenit ovat käsitelleet ihmisten suhteita ja tutkimuksia. Menetelmä on jotenkin alastomampi, kun ei saa käydä tekstiä lävitse sen enempää kuin mitä tarvitsee sisällön ymmärtämiseksi. Hauskaa ja vaikuttavaa tuo treenaaminen välillä on. Epäonnistuminen on parasta mitä harjoituksissa voi tehdä. Sen mukaan on niin helppoa heittäytyä.

Ps. Paikalliset antropologimme ovat kiertämässä Meksikoa. Tilannetta voi seurata Libun ja Pepen blogista.

Subcomandantet eivät synny tyhjästä

Vuonna 1994 alkoi Meksikon Chiapasissa kapina. Piakkoin kapinan jälkeen maailmalla tuli tunnetuksi Subcomandante Marcos. Naamioon piiloutuva kommunisti, joka lähetteli maailmalle tiedotteita alkuperäiskansojen ja köyhien maattomien asemasta. T iedotteiden mukana tuli usein myös runoja ja satuja. Vuosi sitten kun Meksikossa järjestettiin presidentinvaalit Subcomandante Marcos kiersi maata Ehdokas nolla -kampanjallaan. Tarkoituksena oli herättää poliittista tietoutta sekä sanoa, että kaikki ehdokkaat ovat huonoja, jopa Vasemmiston ehdokas.

Meksikon tilanne on tietenkin muuttunut, mutta matalan intensiteetin konflikti jatkuu edelleen. Tällä hetkellä näyttämönä toimii Oaxacan alue. Indymedia raportoi tiistaina, että paikallisiin festivaaleihin osallistujia pidätettiin ja estettiin kokoontumasta viime maanantaina. Tilastoihin pääsi yksi kuollut, 62 pidätettyä että tuntematonta määrä "kadonneita". Kuvia tilanteesta löytyy täältä. Teksti on espanjaksi, joten en itse ymmärrä siitä pätkääkään. Suomenkielistä ja englanninkielistä materiaalia saa postata kommentteihin.

Tilanne on mielenkiintoinen, koska maata johtaa epäisänmaalliset voimat, jotka ovat valmiita uhraamaan väestöä uusliberalismin nimissä, ja se sijaitsee Yhdysvaltojen naapurissa, josta tällä hetkellä johdetaan uusliberalismin vahvimpia voimia. Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Ensi vuonna Yhdysvalloissa on jälleen presidentinvaalit ja tällä kertaa Vihreät tai demokraatit saavat riittävän vahvan ehdokkaan. Vieläkin on vaikea uskoa, että kalan älyllisillä lahjoilla varustettua presidenttiä vastaan demokraatit eivät saaneet Kerrya vahvempaa ehdokasta. Eihän ehdokkaalta olisi vaadittu muuta kuin hieman älyllisiä lahjoja sekä oikeasti vasemmalla olevaa retoriikkaa. Nyt siellä istuu kaveri, joka ei tajua, että Jeesus oli sosialisti.

Oaxacan tapahtumien tiimoilta suunnitellaan mielenosoitusta tänään Oranssilla kello 19.30.

V niin kuin Vastarinta

Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuva V for Vendetta eli V niin kuin verikosto on käännetty elokuvaksi ja minkälainen elokuva kyseessä onkaan?

Ensimmäiset tunnelmat elokuvan jälkeen on kuin Matrixin, sen ensimmäisen, jälkeen. Kaksi yhteistä asiaa elokuvilla onkin. Sen on käsikirjoittanut samat henkilöt ja toiseksi, elokuvien teemat voi nivoa jälkimmäisen elokuvan yhteen lauseeseen "Maailmassa on jotain pahasti vialla."

Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuden fasistiseen Englantiin. Fasistimaata johtaa Sulter niminen henkilö, jota kuvaillaan seuraavasti: Hän on yksinkertainen, uskonnollinen henkilö, joka näkee maailman mustavalkoisena. Jos pitää katsoa, että mitä elokuva kertoo tästä päivästä niin ei tarvitse kauaksi mennä.

Toinen nykypäivään sopiva teema on miten V:n maailmaan päädyttiin? Mitä jos olisi tapahtunut merkittävä terrori-isku, josta syytettiin fundamentalisteja? Heidät saataisiin kiinni. Heidät todettaisiin syyllisiksi ja heidät teloitettaisiin. Mitä jos tämän jälkeen saisit selville, että hallituksesi olisi vastuussa sadan tuhannen ihmisen kuolemasta? Haluaisitko tietää?

Koodinimi "V" on tarinan päähenkilö, jolla ei ole oikeata henkilöllisyyttä. Hän on aate ja naamio, jonka takana on kaikki me, ihmiset. Tämä muistutti vahvasti eräästä meksikolaisesta vallankumouksellisesta runoilijasta. Hän pukeutuu aina naamioon. Subcomandante Marcos sanoo naamionsa olevan peili, josta jokainen voi löytää itsensä. Elokuvassa oli jopa eräs puhe, jonka sisältö oli kuin tiivistelmä eräästä Marcosin puheesta, jossa hän vastasi epäilyihin hänen homoseksuaalisuudestaan. Hän vastasi, että kyllä hän on "Homo San Fransiscossa", hän myös "yksinäinen nainen metrossa", "feministi puolueessa", "palestiinalainen Israelissa", mutta "ennen kaikkea ja varmasti Marcos on sissi Chiapasin vuoristossa."

Elokuvassa on samanlaisia käänteitä ja yllätyksiä kuin Matrixissa. Jossain vaiheessa elokuvan maailma tuntui sielussa. Aivan kuin maailmassa oikeasti olisi jotain pahasti vialla. Elokuvateatterista poistuessa pohti nimenomaan ensimmäisenä sitä, että pysyykö tämä yhteiskunta koossa pelon ja turvallisuuden tunteen takia vai siksi, että haluamme osallistua siihen. Ei tarvita montaakaan valhetta tai symbolia, jotta voimme luopua vapaudestamme. Benjamin Franklinia mukaillen, ihmiset, jotka ovat valmiita luopumaan osasta vapauttaan saadakseen edes hieman turvallisuutta eivät ansaitse kumpaakaan.

Vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät ole arvoja vaan ne on näkökulmia. Tapa katsella maailmaa.

tagit: politiikka, elokuva