- Koko identiteettini on niin riippuvainen muista, että välillä unohdan muiden identiteetit.
- So not, kunhan joo buddhalaisen mäkihyppääjän vitun repeämiselle.
- Olen tullut niin kulttuurisensitiiviseksi, että jopa väkivalta saa minut välillä voimaan pahoin.
- Pienen tauon jälkeen oli hyvä ajatella ajatuksia. Aikaisempi ajatus siitä, että joka päivä pitää olla uusi ajatus oli hyvin ajattelematonta.
- Se omena, joka putosi Newtonin päähän, ei pudonnut päähän painovoiman takia. Tarkistin kuvista.
- Pikakirjoituksen huonoina puolina on, että on, vaikea ylläpitää sitä harkitsevan hyvää kirjoitussyylää poskessa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aforismit. Näytä kaikki tekstit

torstaina, toukokuuta 23, 2019
keskiviikkona, marraskuuta 23, 2016
Miten minusta tuli reaktivisti?
Millä muulla voisin aloittaa kuin sanomalla Trumpista jotain hyvää? Ehkä hän ei ole niin paha. Ehkä byrokratia pelastaa niin kuin Tuomas Enbuske kirjoittaa.
Joudun maalailemaan sovittelevaa pintaa kirjoitukseni aluksi. Tarvitsin myös jonkin reaktiivisen kirjoituksen alkuun. Ensimmäiset kaksi palstaa on kuvailua. Sitten seuraa neljä palstaa lisää kuvailua. Sitten kaksi palstaa ihan dadalta vaikuttavaa, mutta oikeasti ihan modernia ja jälkeenpäin itsestäänselvää. Viimeinen palsta on ihan tulenkatkuista reaktivismia.
Aktivismi. Sanakirjaan katsomatta tiedän, että se tarkoittaa toimintaa ja henkilöä, joka toimii. Tarkempi kuvailu todennäköisesti johtaa politiikan seuraan. Olisi jopa typerää minulta kuvitella, että aktivismi tarkoittaa kalastamista.
Re. Sanakirjaan katsomatta, tiedän, että sanalla on jonkinlainen perä anglosaksiseen sanaan react. Ehkä jopa taaksepäin. Tekisi pahaa jos selvittäisin sanan alkuperää tuota pitemmälle. Minulle riittää tämän kirjoittamiseen, että sähköposteihin vastatessa useimmat alustat tarjoavat otsikon eteen kaksi kirjainta ja yhden kaksoispisteen; Tuo pilkuton ja merkityksetön otus on osa kaikkea mihin se koskee.
Reaktivismi. Sanakirjaan katsomatta, tiedän, että kyse on renewtonmaisesta voimasta, joka reagoi vain siihen kohdistettuun voimaansa. Ehkä minun pitäisi katsoa sanakirjaa, koska se ei ehkä tarkoita tuota.
Essee. En tiedä, mitä sanakirja sanoo siitä. Tiedän, että joku kaveri nimesi joitain kirjoituksiaan jollain esseeltä kuulostavalta sanalta. Ehkä se liittyy jotenkin poliitikkoon Essayah. Hän on kristillinen poliitikko, ainakin semmoisen puolueen jäsen, ja hän on kävellyt aika kovaa.
Pääsinpähän aiheeseen. Minusta on tullut harrastelijamainen reaktivisti. Minä reaktionäärisesti - kuin ruotsia äidinkielenään puhuva, mutta siitä huolimatta kaksikielinen - annan asioiden vain pompahdella minuun ja joihinkin palloihin herään vaikuttuneesti sanomaan jotain merkittävää.
Olen kuin se seinä, jota Squashin pelaajat syyttävät kun pallo ei kimpoa osuvasti. Minun piti lyödä tuohon suuntaan ja puhua sinun kanssasi kehitysmaitten historiasta ilman sivulauseita. Sitten tuo seinä vain söi ton pallon ja sylkäisi lattialle. Minulta meni piste sen takia. Toisinaan tuo seinä puhaltaa tuohon palloon ja se menee täysin eri suuntaan kuin tarkoitin.
Minä olen ollut siis seinä. Minun kaikki geenit ovat olleet vain rakennuspalikoita. Se on ihan sattumaa, että minä olen tuon squashpallon tiellä. Jos asiat olisivat menneet toisin voisin olla se keilapallo. Kait minunkin pitäisi olla onnekas. Voisin olla vaikka se viktoriaanisen palatsin sisäseinä. Se, minkä korjaamista suunnitellaan, mutta jonka korjaamiseen menee iäisyys. Silloin kestäisin tämän kaiken. Toivoisin, että olisin huonoa laastia enkä pehmustetulla kuorella varustettua kiveä.
Onneksi olen vain sanoja. Pieniä palikoita joita voi heitellä sinne tänne. Ehkä joskus tuonnekin. Se on iso säkki ja sinne mahtuu sanoja, jopa seuraavaa talveakin varten. Olisi harmillista, jos olisin muuta kuin sanoja. Sanat menevät niin mukavasti yhteen. Vähän kuin legot. Se on yksi minun monikkomuodoistani, mutta älä keskity siihen liikaa. Legot ei tykkää metamorfoosista.
Sitten kun monesti, useasti, välillä näin, ja toisinkin joskus. Täytän tilavasti mutta en itse tilaa. Koen, että olen huomionarvoinen. En tietenkään yksinäisesti ja useampanakin täytän vain tietyn tilan. Olen kuin jotain, mitä kukaan ei selitä. Kukaan ei ymmärrä minua. Se on surullista. Myöskin alleviivaavaa.
Sitten on Trump, ja Guggenheim. Kaikkea mitä vähän vihaan jo etukäteen. Älä ymmärrä väärin. Heitä ja näitä pitääkin vähän vihata. Syitäkin olisi. Kerron vasta seuraavassa miksi ja miten. En vielä.
Trump on sitten semmoinen moderni natsi. Kansallissosialismia 2.0. Ei kuitenkaan yhtään niin kuin natsit. Natsit vihas homoja, mutta ei mitään aakkossoppia. Natsit vihas juutalaisia, mutta ei mitään rikkaita. Natseilla oli ongelmia slaavilaisten kanssa, mutta ei mitään henkilökohtaista Stalinin kanssa. Tätä minusta on tullut. Löytää yhtäläisyyksiä sorrettujen kanssa ja eroavaisuuksia harjoitettuun politiikkaan. Pelkkä reaktivisti.

Tagit
aforismit,
kolumnit,
politiikka,
runot,
sanat,
subcomandante marcos,
zapatistit
tiistaina, marraskuuta 01, 2016
Ohjeita tuoreista tehdyille vanhemmille
Lapsi opiskelee maailmaa aisteillaan ja puutarhassa. Hitaaseen oppimiseen voi turhautua. Hyönteismyrkky on viimeinen ja äärimmäinen keino.
Monia asioita voi kysellä itseltään. Kiroiletko aikuisiällä vähemmän kun suusi pestiin saippualla? Oletko rehellisempi poliitikko kun sait tukkapöllöä? Kuunteletko vähemmän Sex Pistolsia tai Nirvanaa koska jouduit kotiarestiin?
Väkivalta on ratkaisu, mutta oliko siitä kysymys?
Soittaminen on helppoa. Miksi et opeta lapsillesi musiikkia - se kestää vain hetkessä.
Vainajia syntyy joka päivä.
Nuoriso on niin pilalla, että jos se pilatus vietäisiin kirjallisuuteen, niin siellä pestäisiin käsiä jokainen päivä.
Kasviksienkin syöminen kuihtuu kerran sukupolvessa. Lapsena niitä pitää syödä, aikuisena niitä pitää välttää. Kettutyttöjä kuitenkin.
Oli niitä oppimisvaikeuksista kärsiviä ennenkin. Silloin ei vain ollut tasa-arvoa.
Huonon kasvattajan tunnistaa huonosta kritiikistä.
Minä kapinoin vallitsevaa järjestelmää vastaan jo silloin kun se oli vasta uusinta uutta.
Rengeistä paras on väliportaan johtajista huonoin. Huonot johtajat vain haluavat näyttää esimerkkiä - jos heillä olisi aikaa.
Taloustieteilijät välillä kritisoivat humanisteja näiden pehmeydestä. Humanistit kirjoittavat runoja taloustieteilijöiden kylmästä osaamattomuudesta. Lahjansa kullakin tieteellä. Sosiologien tehtävä on erottaa nämä kaksi tiedekuntaa toisistaan.
Kyllästyn joskus kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan samoja lauluja. Lapset eivät. Eivät vieläkään. Eikö heistä tule koskaan vanhoja?
Vodka on hyvä suhteiden rasvaukseen, iltojen iloihin, aamujen avaukseen, murheisiin ja iloihin, sumeuteen ja valoon. Sääli kun nuoriso menee pilalle siitä.
Omien kirjoitusten kopioiminen omasta mielestä on helposti korruptoitunutta.
Vaikka ihminen on syntynyt kuolemaan, voi hän silti lukea aforismeja teepusseista.

torstaina, lokakuuta 20, 2016
Aforismeja itsevarmalle yrittäjälle
Valittaminen vaikeuksista alkaa kello yhdeksän, lauantaisin kello kymmenen.
Eih olhe mithään keinhoa tunhistaa konhekäännöstä.
Ne, jotka eivät osaa, opettavat. Ne, jotka eivät osaa opettaa yrittävät liikuntaa.
Hyvän arvosanan eteen tulee tehdä töitä vain jos saa hyvän arvosanan.
Jos pitää valita Playstationin ja syövän väliltä, valitsen syövän.
Opin vanhoilta, että nuoret tykkäävät oppia vanhoilta, mistä muut nuoret pitävät.
Haluaisin tässä alleviivata arkipäiväisiä kokemuksia.
Yhteistyö on yksinäistä puuhaa.
Yksikään puu tässä maailmassa ei kaadu, jos minä en ole paikalla kuuntelemassa.
Ainoastaan ihminen, joka yrittää, voi epäonnistua.
Gandi ajatteli, että jos kohtelee jokaista ihmistä heidän ideaalityyppinä, heistä tulee sellaisia ihmisiä. Gandhi oli läski.
Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, muuttaisin perhoset toukiksi.
Etsimme itsenäiseen työskentelyyn kykenevää alaista, joka osaa ottaa vastaan käskyjä.
Jokainen ihminen on keskiarvokas.
En löydä fraasikirjasta: "Onnistua epäonnistumaan. "
Minkä vanhana oppii sen nuorena osaan kait minäkin.
Itsemurhalinjalla annetaan ohjeita ihmisille, jotka aikovat tappaa itsensä.
Yrittämisen esteiden poistaminen auttaa vain kilpailijoita.
Joululaulu, joululaulu kun joululauluttaa.
En ole ennustaja, mutta ennakoin muutoksia.
Hyvät aforismit päättyvät pisteeseen. Se on kutsu lukijalle miettiä tarkoitusta.
Tämä on syksyn muotiväri taas.
Lukion filosofiankurssilla ei käsitellä yhtäkään filosofia, joka olisi suorittanut lukion. Paitsi kurssin vetäjä.
Älä katso sinne. Talous siellä vain haluaa huomiota.
Maailma, jossa ei voi myydä ilmaa, myydään vain maata.
Kaiken mitä olen oppinut elämästä katsomalla jalkapalloa on johtanut epäreiluihin päätöksiin.
Yrittäjä epäonnistuu viestinnässään kun hän yrittää erottaa viestin itsestään.
Jos yrität ymmärtää maailmaa liian pitkään niin maailma alkaa ymmärtämään sinua takaisin.
Autokeskuksen johtaja sai katteettoman sheikin.

tiistaina, huhtikuuta 28, 2009
Älä ajattele näitä
1. Arkiseksi käy
2. Ei se haittaa
soitetaan balalaikkaa
3. Olisinpa sinä
4. Kai se lähtee pois
Eikun Kai jää
5. Ällöö
älä tuu mua pällöö
ota mut kainaloos
- Ei soinnu
- ei niin
6. Ei se oo niin kilon päälle (Ilari "Ziigmund" Sahamies)
Ei se oo niin Kilon päälle (Kaveri "Keskusta" Espoosta)
7. Rakkaus on punakeltainen
8. Hän, joka lähtee juomalla pois, tulee myös juomalla takaisin
9. Näet kadun, mitä sillä on väliä
10. Montako Nalle Puhilla on jo Jemmassa?
11. Mikä se on?
12.
- Miksi Zen-nunnat eivät juo kahvia?
- Jottei niiden tekis mieli vastauksia.

maanantaina, lokakuuta 13, 2008
Pari aforismia
Kaikki katoaa
jos on kadotakseen
Hommat alkaa kerääntyä hieman niskaan. Luottamustoimet (ja osa sosiaalisesta verkostosta) tulee huolehdittua, mutta vaalit on jotain, mikä saa ihmisen tuntemaan itsensä niin pieneksi. Tiedän, että pitäisi tehdä monia asioita nytkin. Pitäisi vastailla erilaisiin kyselyihin ja vaalikoneisiin (olenkohan täyttänyt jo kaikki?), taittaa flaikkua, levittää niitä, painaa tarroja, levittää niitä, käydä tapahtumissa, tulla tapahtumista takaisin jatkamaan edellä mainittuja, yms.
Vaalit on ihmisen parasta aikaa

kunnallisvaalit,
melkein huumori,
vaalit
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
Joulun jälkeen
Jouluna saa syödä, vaikka sen pitäisi olla kaikkien oikeus joka päivä.
Jouluna ei saa itkeä, ei vaikka mikä olisi.
Joulu on lasten juhlaa, aikuisten lasten kirjoittama pilkuntarkasti etenevä esitys lapsille.
Jouluna vanhakin nuortuu, kunnes ei enää sanoistakaan saa selvää.
Joulu on rauhan aikaa. Ainakin sen pitäisi olla.
Kyllä kauppa kävisi ilman jouluakin, mutta ei vain yhtä hyvin.
Joulukortteja pitäisi lähettää kaikille tutuille. Minusta vain tuntuu, että en tunne kaikkia. Se olisikin saavutus.
Jos ihminen voi lihota vain jouluruoasta, niin joulu on liian usein. Toisille liian harvoin.
Mitä jää joulusta muuta kuin kasa lihavia luurankoja.
Kun minä olin nuori, niin silloin satoi jouluisin lunta. Tämäkin saattaa olla vain politiikan tekoa.

ihmisoikeudet,
ilmastonmuutos,
joulu,
kuluttaminen,
politiikka
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Aforismeista
Aforistikot tekevät työtään ilmaiseksi. Aleksi Ahtola kirjoittaa Kiilan kirjoitussarjassa "Aforismin varjosta ja valtavirrasta".
"Ainoat, jotka todella aforismeilla menestyvät, ovat ne, jotka kokoavat toisten tekemiä aforismeja valikoimiksi(he saavat paradoksaalista kyllä apurahojakin tähän tarkoitukseen)ja ennen kaikkea ne, jotka niitä valikoimia julkaisevat. Aforistin palkinnoksi jää keksimisen ilo ja mahdollinen julkinen kunnia/häpeä."

aleksi ahtola,
kiila,
kirjoittaminen
perjantaina, elokuuta 17, 2007
Hauskoja lainauksia muistettavaksi
Yksi hauskoista tilaamistani blogeista on Quotations-blog tai ystävällisemmin quotes of the day. Muutaman päivän aikana on tullut muutamia hyviä lainauksia. Näiden sitaattien arvo piilee joko arvoihin, jotka tahattomasti huokuu sanojen lävitse tai sitten niiden syvän eksistentialistisessa tavassa nähdä syitä, miksi olemme täällä. Suurta tyydystä saan myös fiksujen ihmisten tavasta popularisoida tiedettä. Tällä kertaa en ole jaksanut suomentaa lainauksia. Yksi syy on siihen puujalat, jotka tuottavat helposti sellaista harmia, että joutuu soittamaan töihin, että tulen vähän myöhässä tänään, kun on yksi juttu kesken.
"I believe that people would be alive today if there were a death penalty." -Nancy Reagan.
"Millions long for immortality who don't know what to do with themselves on a rainy Sunday afternoon." -Susan Ertz
"If the Phone Doesn't Ring, It's Me" -Jimmy Buffett
"Politics is the art of looking for trouble, finding it whether it exists or not, diagnosing it incorrectly, and applying the wrong remedy." -Ernest Benn
"Imagine if every Thursday your shoes exploded if you tied them the usual way. This happens to us all the time with computers, and nobody thinks of complaining." -Jef Raskin
"The price of freedom of religion, or of speech, or of the press, is that we must put up with a good deal of rubbish." -Robert Jackson
"Reminds me of my safari in Africa. Somebody forgot the corkscrew and for several days we had to live on nothing but food and water." -W.C. Fields
"You see, wire telegraph is a kind of a very, very long cat. You pull his tail in New York and his head is meowing in Los Angeles. Do you understand this? And radio operates exactly the same way: you send signals here, they receive them there. The only difference is that there is no cat." -Albert Einstein
"I have enough money to last me the rest of my life, unless I buy something." -Jackie Mason
"History is indeed little more than the register of the crimes, follies and misfortunes of mankind." -Edward Gibson
"Nothing says, 'I have no idea what to get you,' quite like giant beige bath towels." -missbhavens
"How can you govern a country which has 246 varieties of cheese?" -Charles de Gaulle
"I have the heart of a child. I keep it in a jar on my shelf." -Robert Bloch
"Power corrupts. Absolute power is kind of neat." -John Leman

blogit,
lainaukset,
linkkejä
sunnuntai, heinäkuuta 22, 2007
Häävärssyjä
Ilmeisesti häistä on kirjoitettu liian vähän tai sitten googlen mielestä tämä blogi on todella kunnioitettava, kun tänne päätyy vähän jokainen hakemalla jotain häihin liittyvää netistä. Tarjotaan sitten etsijöille sitä, mitä etsivät.
Yksi parhaimmista runoista, joita olen häissä kuullut, kuulin Kimmon ja AC:n (oik. Anna-Kaisa) häissä. Piru minut vieköön kun en muista toista säettä kunnolla, joten olen keksinyt sen omasta päästäni. Kyseessä on Markku Envallin runo kokoelmasta Samurai nukkuu:
Envallin runo on täynnä potkua ja radikaalia hilpeyttä. Lisää häävärssyjä löytyy tämän harrastelijan sivuilta, jonka "omistajaa" en onnistunut selvittämään. Valitettavasti kootut värssyt ovat varsin konservatiivisia siinä mielessä, että omaan silmääni ei ole osunut mitään radikaalin raflaavaa runoa, joita häissä on syitä esittää. Yksi kuitenkin löytyi:
Marjukan majasta taasen löytyy mitä mainioin ja huvittava aforismi Agatha Christieltä:
Agatha Christiessä on kieltämättä tässä tapauksessa jotain lyömätöntä. Vaikka kaikessa ilkeydessä en kuitenkaan toivo, että kukaan oikeasti uskoisi tuohon.
Samalta sivustolta löytyy kuitenkin myös toinen vaikeasti lyötävä aforismi:
Kyseessä on lainaus Angela Lansburylta. Tämä olisi mitä parhainta bestmanin tai kaason lausuttavaksi.
Toisen humoristin keräämillä aforismeilla on vielä pari tylyä. Suositellaan lausuttavaksi, kun juhlaväki on jo oikeasti päissään, sekä konservatiivisimmat henkilöt ovat jo poistuneet nukkumaan (tai mitä ne pedot nyt ikinä tekevätkään). Suosittellaan miehelle, joka on jo naimisissa. Tilanteen edut voi maksimoida, jos lausuja on tietoinen humalastaan tai osaa ainakin näytellä sellaista, hänen vaimonsa on paikalla, sekä esittäjä osaa esittää runon kuin pakotettuna, tai kuin miettimättä:
Lausujan vaimon läsnäolo on suotavaa.
Lukiossa ollessani huomasin, että en osannut taivuttaa erästä sanaa. Nordblomin sivuilta löytyi tämä viisaus, jonka kerran löysin esseepaperiini kirjoitettuna punaisella:
Nordblomin sivuilta se löytyy tässä muodossa:
Äidinkielen opettajat ovat välillä hassuja ja mystisellä tavalla fiksuja.

Aluksi rakastuin sinun täydellisyyteen
sitten rakastin sinun tavallisuuttasi
lopulta rakastin sinua kaikista virheistäsi huolimatta.
Envallin runo on täynnä potkua ja radikaalia hilpeyttä. Lisää häävärssyjä löytyy tämän harrastelijan sivuilta, jonka "omistajaa" en onnistunut selvittämään. Valitettavasti kootut värssyt ovat varsin konservatiivisia siinä mielessä, että omaan silmääni ei ole osunut mitään radikaalin raflaavaa runoa, joita häissä on syitä esittää. Yksi kuitenkin löytyi:
Kihlattu ei ole kahlittu
vaan kumppaniksi parhaaksi havaittu.
Morsioksi ja sulhoksi nimitetty.
Onnea molemmille!
Marjukan majasta taasen löytyy mitä mainioin ja huvittava aforismi Agatha Christieltä:
Arkeologi on mieheksi paras mitä voi toivoa - mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä kiinnostuneempi mies on hänestä.
Agatha Christiessä on kieltämättä tässä tapauksessa jotain lyömätöntä. Vaikka kaikessa ilkeydessä en kuitenkaan toivo, että kukaan oikeasti uskoisi tuohon.
Samalta sivustolta löytyy kuitenkin myös toinen vaikeasti lyötävä aforismi:
"Aviomies on hän, jonka hyvien ominaisuuksien lista on loputtoman pitkä. Valitettavasti et kuitenkaan saa selvää hänen käsialastaan."
Kyseessä on lainaus Angela Lansburylta. Tämä olisi mitä parhainta bestmanin tai kaason lausuttavaksi.
Toisen humoristin keräämillä aforismeilla on vielä pari tylyä. Suositellaan lausuttavaksi, kun juhlaväki on jo oikeasti päissään, sekä konservatiivisimmat henkilöt ovat jo poistuneet nukkumaan (tai mitä ne pedot nyt ikinä tekevätkään). Suosittellaan miehelle, joka on jo naimisissa. Tilanteen edut voi maksimoida, jos lausuja on tietoinen humalastaan tai osaa ainakin näytellä sellaista, hänen vaimonsa on paikalla, sekä esittäjä osaa esittää runon kuin pakotettuna, tai kuin miettimättä:
Olen niin hyvä aviomies, että petän vain vaimoani.
En käsitä miten ihmiset ehtivät olla uskottomia. Itse tuskin ehdin olla uskollinen.
Lausujan vaimon läsnäolo on suotavaa.
Lukiossa ollessani huomasin, että en osannut taivuttaa erästä sanaa. Nordblomin sivuilta löytyi tämä viisaus, jonka kerran löysin esseepaperiini kirjoitettuna punaisella:
Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä.
Nordblomin sivuilta se löytyy tässä muodossa:
Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.
Äidinkielen opettajat ovat välillä hassuja ja mystisellä tavalla fiksuja.
Tagit
aforismit,
häät,
kieli,
lausuminen,
markku envall,
runot,
runous,
vinkit,
äidinkieli
tiistaina, heinäkuuta 10, 2007
Aforismeja blogistaniassa
Kansan uutisissa oli tänään artikkeli aforismeista. Artikkelin yhteydessä mainostettiin aforismiblogia. Lueskelin blogia lävitse tänään. Erittäin hyviä juttuja ja paljon. Harvinaista on että jotain blogia lukee käänteisessä kronologisessa järjestyksessä ja jatkaa. Aikamoinen aarreaitta tämä.
Tagit
aforismit,
blogit,
kansan uutiset,
linkkejä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)