Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa liikkuvuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa liikkuvuus. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 07, 2010

Kerjäämiskieltotyöryhmän esitys on tasapainottoman huonosti valmisteltu

Kerjäämisen kieltämistä selvittävän työryhmän loppuraportti on vihdoin saatavilla. En voi aukottomasti todistaa, mutta työryhmän nimestä voisi päätellä, että työryhmän tehtävä olisi tehdä esitys kerjäämisen kieltämiseksi. Tämä on saattanut vaikuttaa myöskin työryhmän työskentelyyn. Loppuraportissa esitetyt syyt kerjäämisen kieltämiselle kuitenkin koskevat käytännössä romaneihin liittyvään toimintaan. Tätä sivuten jätettiin kaksi eriävää mielipidettä loppuraporttiin.

Ehdotukset lainmuuttamiseksi loppuraportissa olivat erikoisia. Toistuva kerjääminen, kerjäämisen toistuvuus ja kerjäämisen määrittely 'vetoamiseksi toistuvasti muihin henkilöihin vastaanottaakseen lahjoituksia' herättää mielleyhtymiä. Unicefin feissarit, SPR:n joulupadat, nenäpäivä ja joulukeräykset olisivat eräs kerjäämisen muoto. Tämä oli siis ehdotus järjestyslain muuttamiseksi.

Loppuraportti on ristiriitainen esittäessään lakimuutoksia ja verratessaan jo käytettävissä olevia lain keinoja puuttua rikolliseen toimintaan. Häiritsevä käyttäytyminen on kielletty jo järjestyslain 3 §:n mukaan. Tästä huolimatta työryhmän loppuraportti perustelee erillistä kerjäämisen kieltoa kerjäämisen häiritsevyydellä. Oikeastaan on hieman koomista, että työryhmän loppuraportti ehdottaa perusteissaan kerjäämisen kieltämiselle kaikkia sellaisia syitä, jotka ovat ennestään lainvastaisia, mutta ei kykene osoittamaan, että kerjääminen per se synnyttäisi tiettyä rikollisuutta. Todistusaineisto on hyvin heikko, jos loppuraportissa vedettyjä johtopäätöksiä tarkastelee. Romanialaisten tekemien rikosten lisääntyminen on osoitettavissa kaaviolla, romanialaisten määrän lisääntyminen Suomessa on osoitettavissa kaaviolla ja romanialaisten kerjääminen on ilmeistä. Yksi johtopäätös jää ilman mitään todistusaineistoa: "Myös yksittäiset suomalaiset ovat kerjänneet rahaa toistuvasti. Nämä ovat usein olleet päihdeongelmaisia." Todistusaineistoa on turha lähteä kiistämään, mutta johtopäätös on omiaan lisäämään romanivastaisuutta Suomessa, mikä toivon mukaan ei ole työryhmän tavoite. Myöskin johtopäätökset, joita ei voida perustella, ovat omiaan heikentämään työryhmän raportin uskottavuutta.

Yksi oikea ongelma löytyi raportissa löytyi nimittäin rahankeräyslaki. Tämä sinänsä merkityksettömältä tuntuva kohta on itseasiassa paikka, jossa kerjäämistä voisi säännellä, jos kerjäämistä ei kielletä kokonaan. Kerjääminen ja rahankeräys ovat erilaisesta latauksestaan huolimatta samaa toimintaa. Unicefin feissarit kerjäävät kaduilla lahjoituksia vetoamalla yleisöön. Siviilit keräävät rahaa vetoamalla yleisöön. Vaihdoin tahallaan verbien kerjääminen ja rahankerääminen paikkaa edellisissä virkkeissä. Korvasin myös sanan kerjäläinen sanalla siviili. Rahankeräyslain tarkoituksena on estää rahankerääminen huijaamalla, minkä tehokkaimpana keinona voidaan pitää rahankeräyslupia. Jokaisen organisaation, joka lahjoituksia kerää tulee hankkia rahankeräyslupa. Rahankeräyslain ulkopuolelle on jätetty ymmärrettävistä syistä esimerkiksi naapurien auttaminen ja vetoomukset vaikkapa hääpareille tehtävistä lahjoituksista. Kerjäämistä voitaisiin säännellä laissa esimerkiksi kieltämällä kerjääminen asuintalojen välittömässä läheisyydessä tai ovikelloja pimpottamalla 05-12 välisenä aikana (tämä siis vain oman unirytmini kannalta). Laissa voitaisiin myös kieltää kerjääminen kulkuväylien edessä siten, että se estää liikkumisen tai jossain yksityisyyttä vaativissa julkisissa tiloissa kuten pankkiautomaattien läheisyydessä. Kerjäämisestä laissa ei kuitenkaan mainita, mutta lakia ei olekaan tehty säätelemään massin pummaamista eikä sitä ole pidetty riittävän isona pahana, jotta se haluttaisiin kriminalisoida. Silloin kun ajat kovenevat, puheet kovenevat.

Kokonaisuutena voisi loppuraportista sanoa, että se on eräänlainen poliittisen esityksen ja huonon akateemisen työn risteytys. Raportilla on ansionsa. Taustamateriaalia on kerätty, mutta vaillinaisesti. Työryhmän työskentelyn pituus on ollut lähes vuosi ja tapaamisia on ollut 13. Tämmöisessä ajassa pitäisi saada aikaiseksi huomattavasti tasapainoisempi esitys, missä pyrittäisiin oikeasti tasapuoliseen käsittelyyn, lainrajauksiin ja todistusaineiston huolelliseen tutkimiseen. Loppukaneettina voisi sanoa, että työryhmä on epäonnistunut sen itse itselleen asettamassa tavoitteessaan "rangaista tekijöitä ja suojella uhreja" tekemällä juuri päinvastaisia ehdotuksia. Loppuraportti esittää ihmiskaupan uhrien sekä muiden heikosti toimeentulevien ihmisten syrjäyttämistä julkisesta kuvasta sekä lisää heikon toimeentulon varassa elävien ihmisten mahdollisuutta tulla nähdyiksi julkisuudessa.

Parasta antia ja johdonmukaisuutta koko raportissa ilmentää vain loppusivuille kirjatut kaksi eriävää mielipidettä.

keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

Juha Hakola vs. romanit

Sainpa taas ikävän muistutuksen kun eilen huomasin verkkohesarista tietyllä tavalla positiivisen uutisen, joka samaan aikaan muistutti, että syyt uutiselle eivät olekaan niin miellyttäviä. Eilinen uutinen koski Amnestyn kritiikkiä romanikerjäläisten kohtelua kohtaan. Positiivista uutisessa oli, että muutkin kuin Vapaa liikkuvuus -verkosto näkevät ongelmia tavassa jolla romaneja kohdellaan Euroopassa. Kohtelu ei välttämättä eroa edes kovin paljon täällä siitä kohtelusta, mitä romanit saattavat kokea muualla.

Uutinen liittyi kuitenkin ikävään asiaan, jota Eduskunnassakin käsitellään lähiaikoina. Kokoomuksen kansanedustaja Juha Hakola on tehnyt lakialoitteen kerjäämisen kieltämiseksi. Sen sijaan, että yritettäisiin parlamentaarisin keinoin taata universaalisti ihmisille mahdollisuus toimeentuloon, koulutukseen ja/tai terveydenhuoltoon, suuntana näyttäisikin olevan viimeisimmän laillisen keinon kriminalisointi. Kerjääminen ei ehkä ole miellyttävä näky, mutta ei köyhyys maailmasta poistu kieltämällä kerjäämistä. Valitettavasti tarvitaan pitempikestoisia poliittisia toimia köyhyyden poistamiseksi. Keinoista ei ole pulaa, resursseista ainoastaan.

keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Eu tulee, oletko valmis?

Tänä kesänä pidetään Eu:n vaalit, joissa Suomesta valitaan 20 henkilöä edustamaan Suomen periferiaa. Myös 26:ssa toisessa maassa pidetään vaalit, joista tulee x määrä edustajia. Ajatuksieni pitäisi siirtyä jo kohti noita vaaleja vaikka päässäni on enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia. Mikä esimerkiksi tämä EU on? Ylikansallista järjestelmää voisi parhaiten luonnehtia kutsumalla sitä talousliitoksi, jota se on alunperin ehkä ollutkin. Nykyisin Eu:ssa käydään myös monia periaatteellisia vääntöjä ihmisoikeuksista, vapauksista ja ympäristöstä.

Mutta silti Eu on vain talousliitto. Samaan aikaan kun valtiot ja yritykset tappelevat tavaroiden liikuttamisen vapaudesta menestyksekkäästi, niin Euroopan unionissa ihmisten liikkuvuutta säädelleen edelleen jopa ihmisoikeuksia loukkaavalla tavalla. Syntyperä saattaa olla syy useissa Euroopan unionin maissa laittaa ihminen vankilaan. Tämä tosiasia piilotetaan usein hallinnollisen kielen taakse: vankila on vastaanottokeskus ja ihmisten liikkumisen rajoittaminen on laitonta maahanmuuttoa.

Eu:ssa valmistellaan myös direktiivejä, jotka kävelevät tai pannaan kävelemään ihmisten yksityisyyden yli. Suomessa tehdään paljon tyhmiä lakeja, joita perustellaan Eu:n direktiiveillä vaikka Euroopan unioni ei oikeasti vaadi, että arviolta 300-700 tuhannen ihmisen tuottoa tavoittelematon harrastus kriminalisoidaan (Lex Karpela). Luku on muistinvarainen ja perustuu näkemiini lukuihin, joita on tuotu esille piraattiliiton ja Effin raporteissa.

Jotta Euroopan unionia ei nähtäisi vain Esko Seppästä lainatakseni Eurostoliittona, jossa ihmiset joutuvat pienilukuisen eliitin elämäntavan mahdollistajina elämään jatkuvan kontrollin ja sorron alla, olisi tuotava myös niitä positiivisiakin puolia, joita Eu:ssa edistetään.

On ilmeisen totta, että yrityselämä saa lobattua paljon enemmän Eu:n parlamentaarikkoja kuin kansalaisjärjestöt tai "pienet ihmiset". Tästä huolimatta Eu:ssakin on asetettu tavoitteita ympäristön ja ihmisen suojelemiseksi. Eu:ssa on taisteltu pitkään WTO:ta vastaan, jotta tietyistä kehitysmaista voitaisiin tuoda tulleitta tai madalletuin tullein hyödykkeitä, joiden vienti auttaa tiettyjä maita kehittämään talouksiaan. Eu:ssa on tehty tavoiteohjelmia päästöjen vähentämiseksi piskuisen Suomen vastustuksesta huolimatta. Myöskin kansainvälisiä minimityöehtoja on lobattu vähemmän menestyksekkäästi Eu:ssa. Mutta kaikki nämä pienet, talouteenkin liittyvät, yritykset tehdä maailmasta parempaa paikkaa EU:n kautta on tavoittelemisen arvoisia.

Tässä vaiheessa en oikein vielä tiedä, mitä vaalien takia tulisi tehdä. Pyörittelen kuitenkin jo ehdokkaita mielessä. Oman firman nuorista tyypeistä Anna Mikkola ja Jussi Saramo ovat käyneet mielessä.

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Töllössä

Viime viikolla pidetty Romanialaisten tukimielenosoitus Mantan patsaalla oli ehkä huonoimpia julkisia esiintymisiäni. Varsinkin loppukaneettini "Me olemme kaikki Itä-Euroopan romanialaisia jos oikein silmiin katsotaan". Se herätti ehkä myötähäpeääkin kuulijoissa, mutta ajankohtainen kakkonen nappasi sen omaan showhunsa.

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Kaupungin natsit vainoamassa romanialaisia

Helsingin liikuntavirasto teki tänään poliisille pyynnön, jotta Rajasaaren squatilla (sosiaalikeskus Rajatila) majailevat romanit häädettäisiin talosta. Ilta-sanomien mukaan liikuntaviraston vs.liikuntajohtaja Petteri Huurre perusteli asiaa vetoamalla romanien turvallisuuteen. "Pelastuslaitoksen kanta on, että kiinteistön käyttö majoitustilana on kielletty. He esittivät romanialaisasukkaiden poissiirtämistä. Tämä on henkilöturvallisuuskysymys", Huurre perusteli Ilta-Sanomille.

Tämä saattaa olla sairainta, mitä olen vähän aikaan kuullut. Englannissa aikoinaan jouduttiin pahoihin ongelmiin, kun määriteltiin, että ihmiset saavat ainoastaan asua asunnoissa, joissa on fasiliteettitilat ja juokseva vesi. Useista taloista tämän puuttuessa, ihmisiä häädettiin heidän kodeistaan. Ehkä Rajasaaren squatia ei voida pitää romanialaisten varsinaisena asuntona siinä mielessä kuin Kela sen määrittelee, mutta aivan varmasti tila on lähin, mitä sellaiseksi voidaan nimittää.

Poliittinen Vapaa liikkuvuus -verkosto on nostanut asian esille samoista naurettavista lähtökohdista. Verkoston kotisivuilla kysytäänkin, onko kaupungin mielestä oikeasti turvallisempaa nukkua kaduilla ja siltojen alla kuin tiloissa, joissa romanialaiset ovat viettäneet jo kaksi viikkoa. Nykyisissä tiloissa heillä on wc sekä peseytymismahdollisuudet.

Pekka Sauri (vihr.) vahvisti verkostolle, että romanialaiset eivät saa majailla squatilla paloturvallisuussyistä. Kaupungin asunnottomuuden poistaminen alkaa näyttäytyä jo vähemmänkin kriittisen, hiljaisen tarkkailijankin näkökulmasta jo surulliselta. Poliittinen tahto ainakin puuttuu.

Aikaisemmin eräät kaupungin poliitikot ja virkamiehet ovat pohdiskelleet Eu-kansalaisten häätämistä Suomesta erilaisin keinoin sekä on kehottanut Helsingissä olevia pysyttelemään erossa tiettyjen ihmisten taloudellisesta tai muunlaisesta tukemisesta. Ajatukset ovat verrannollisia niihin vanhojen huonojen aikojen despoottien filosofiaan poistaa köyhyys lähettämällä köyhät pois.

Aiheesta muualla:
Tapio Laakso: Paloturvallisuus ja politiikka - Venäjällä ja Suomessa
Hukkajukka: Byrokratian diktatuuri
Helsingin Sanomat: Kaupunki pyysi poliisia häätämään romanit Rajasaaren varastosta
Vartti: Rajasaaren majapaikka ei aiheuta terveyshaittoja kerjäläisille

tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Ruuhkamaksujen kannatus kasvaa

Helsingin sanomat raportoi tänään, että jo enemmistö helsinkiläisistä, tiehallinnon ja YTV:n tekemän selvityksen mukaan, kannattaa henkilöautoliikenteen rajoittamista ja säätelemistä. Ruuhkamaksuja kannattaville puolueille (sdp, vihreät, vas, skp) tämä voi tarkoittaa hyvää. Tästä on tulossa kuitenkin vaalien yksi suurimmista kysymyksistä. Tähän linkittyy myös maksuton joukkoliikenne, joka on tietojeni mukaan usealle punavihreälle ehdokkaalle erittäin tärkeä vaaliteema. Helsingin Vasemmistoliitolle tämä tulee todennäköisesti vaaliohjelmaan. Ainakin sinne tulee kirjattua joukkoliikenteen tarriffituen nostaminen.

General intellectin tuottamassa Vasemmisto etsii työtä -kirjassa maksutonta joukkoliikennettä pidetään kaikkien perusoikeutena. Maksutonta joukkoliikennettä lähestytään ns. "kolmannen sektorin" kautta. Kolmas sektori on kirjan mukaan uuden organisoitumisen muotoja, uuden työn synty ja kapitalistisen tuotantotalouden ulkopuolinen alue, josta on mahdollisesti tulossa kapitalistisen talouskasvun renki. Vaatimukseen sisältyy ajatukset perustulosta ja vapaasta liikkuvuudesta. Maksuton joukkoliikenne linkittyy taas vapaaseen liikkuvuuteen pienemmässä mittakaavassa. Vaikka vapaan liikkuvuuden poliittisena tavoitteena onkin maailma, jossa ihmiset saisivat liikkua vapaasti yli rajojen, on myös maksuton joukkoliikenne samaa asiaa. Kaikki osallistuvat kaupungin elämysten tuottamiseen, joten kaikkien tulisi saada vapaasti myös liikkua tuloistaan riippumatta.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Taistelu vapusta

Tänä vuonna pamahtaa taas Euromayday. Tällä kertaa teemana on Vapaa Helsinki ja tälläkin kertaa vaaditaan mahdottomia: vapaata liikkuvuutta ja maksutonta joukkoliikennettä. Mikä tässä kuulostaa niin mahdottomalta. Se, että jotkut meistä saavat liikkua vapaasti maasta tai paikasta toiseen, kun toiset meistä eivät saa, on epätasa-arvoista - tai orwellimaisesti ilmaistuna, osa meistä on tasa-arvoisempia kuin toiset. Miksi sinulla tulisi olla oikeus matkustaa Ruotsiin, kun toiselta se puuttuu? Johtuuko se siitä, että sinulla on varaa vai siitä, että sinulla on Suomen kansalaisuus. Ehkä se johtuu jälkimmäisestä eniten, mutta oletko sinä tehnyt töitä sen eteen?

Maksuttomalla joukkoliikenteelläkin on hintalappu. Se on 115 miljoonaa euroa eli se, mikä kerätään lippu- ja tarkastusmaksuina.

torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Etninen profilointi Suomessa

Suomessa aiotaan tehostaa ulkomaalaisten oleskelulupien tarkastuksia pääkaupunkiseudulla. Helsingin ulkomaalaispoliisin Jaakko Heinilä kertoo, että tarkastuksia tehdään aistinvaraisesti. Henkilö, joka siis näyttää tai kuulostaa ulkomaalaiselta, joutuu osoittamaan poliisille, että miksi on maassa ja onko siihen lupa. Vähemmistövaltuutettu reagoi tilanteeseen lähes välittömästi. Johanna Suurpää kertoo Helsingin sanomille, että tällainen toiminta "tulee ainakin hyvin lähelle etnisen profiloinnin käsitettä", koska pistotarkastuksen kohteeksi joutuminen riippuu lähinnä ulkonäöstä.

Ongelmana lienee siis pistokokeiden käyttö. Normaalisti voisi olettaa, että poliisilla on jokin syy edetä jossain toimenpiteessä. Normaaliin poliisitoimintaan kuuluu, että rikosta epäiltäessä asiaan liittyviltä henkilöiltä varmistetaan henkilöllisyys. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että toimenpiteisiin johtaa se, että henkilö vaikuttaa ulkomaalaiselta, jota ei voi enää pitää lakiin perustuvana toimintana. Smash asemissa yksi kritiikin kohde oli se, että ihmisten ulkoinen olemus vaikutti siihen, ketkä pääsevät poistumaan paikalta ja ketkä ei. Kun raja on nyt jo aikaisemmin ylitetty, niin se on helppoa tehdä uudestaan.

Minulla tuntuu fascismista varoittavat varoituskellot soivan nykyään aika helposti. Ehkä olisi syytä vain muuttua välinpitämättömäksi. Enhän minä ole täällä luvatta, joten miksi sen pitäisi koskea minua. Ehkäpä siksi, että jonain päivänä se saattaakin koskea.

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Minna Sirnö vaatii vainottujen karkoitusten keskeyttämistä

Vasemmistoliiton kansanedustaja Minna Sirnö vaati viime perjantaina kolmen iranilaisen miehen käännytyksen keskeyttämistä. Yksi heistä, Barzan Nassery, on töissä Suomessa ja hän on kihlautunut suomalaisen kanssa. Vapaa liikkuvuus -verkosto on järjestänyt mielenosoituksia Suomen karkotuspolitiikkaa vastaan useita kertoja. Matti Vanhasen toinen hallitus on väittänyt karkotuspolitiikan muuttuvan, mutta teoiksi se ei ole päätynyt. "Karkotuspäätökset ovat selkeästi ristiriidassa pääministeri Vanhasen hallituksen linjausten kanssa", Minna Sirnö kertoo tiedotteessaan. Yhdysvalloilla on ollut tapana lähettää ihmisiä kidutettavaksi ja tapettavaksi muuallekin kuin Guantanamo bayhin.

Minna Sirnö jatkaa:
"Karkotus vainottavaksi on aina selkeä ihmisoikeusloukkaus. Siksi olenkin ylpeä niistä lukuisista ja lukuisista suomalaisista, jotka ovat valmiita antamaan kasvonsa ihmisoikeustaistelulle. Toivottavaa kuitenkin on, että ihmisoikeusasioissa maan hallitus myös ymmärtäisi toteuttaa edes omia oikeansuuntaisia päätöksiään ilman kansalaisten valvontaakin. Inhimillinen vastuu karkotettujen kohtalosta ei pääty Suomen rajoille."


Matti Vanhanen on itse sanonut, että hänen uusi hallituksensa on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin hänen edeltäjänsä. Tiedä siitä, kun karkoituspolitiikassa on ainoastaan Ulkomaalaisviraston nimi muuttunut Maahanmuuttovirastoksi.

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Maahanmuuttoon liittyviä käytäntöjä on muutettava

Vihreiden olo hallituksessa antaa hieman toivoa oikeudenmukaisuudesta verrattuna vaikkapa siihen hallitukseen, jossa Kari Rajamäki (nazzip.) istui joskus aikoinaan. Biaudet haluaisi laillistaa laittomat maahanmuuttajat, näin ainakin Helsingin sanomat raportoi. Termi kuulostaa välillä kauhealta, mutta Biaudet mahdollisesti tarkoittaakin sitä, että laittomasti maahan tulleille annettaisiin kansalaisuus tai ainakin oleskelulupa.

Huomenna järjestetäänkin mielenosoitus Naze Aghain (Iran) käännyttämistä vastaan. Paikalla on vähän kaikkea, ja esiintymisen toivotaan olevan sellaista, että se tukee sanomaa (ts. vain aiheeseen liittyviä banderolleja toivotaan paikalle).

Erilaiset poliittiset järjestöt ja liikkeet ovat pitkään halunneet muuttaa suomalaisia käytäntöjä liittyen aina turvapaikkojen myöntämisestä integrointiin (maassa maan tavalla, baby). Ensimmäistä tapahtuu liian vähän.

Vasemmistonuorten mielestä laillisia keinoja tulla Suomeen tulee lisätä. Nykyisten käytäntöjen ollessa lähes mahdottomia. Vaikkakin osa täällä asuvista on sitä mieltä, että täällä on nyt jo liikaa maahanmuuttajia. Vähemmistöjä on kuitenkin kuunneltava demokratiassa, joten on tärkeää, että ihmisillä on riittävän hyvät tiedot siitä, minkä takia maahanmuuuttoa vastustetaan, sekä millaista maahanmuuttoa Suomeen tapahtuu. Vasemmistonuorten maahanmuutto- ja maahanmuuttajapoliittinen asiakirja on yhdistelmä konkreettisia tavoitteita että utopioita. Lopullisena tavoitteena pidetään vapaata liikkuvuutta, vaikka emme tiedäkään, miten siihen päästään.

Lukekaapa immeiset myös vapaaliikkuvuus.netin tarjontaa aiheesta.