Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsingin sanomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsingin sanomat. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, helmikuuta 11, 2013

Paskasta ei saa konvehtia edes paistamalla

Vihdoinkin Helsingin Sanomien kulttuuripuolella julkaistaan paskoista lyriikoista tehtyjä kritiikkejä. Tai ei oikeastaan kritiikkejä, vaan uutisoidaan kritiikki. Uutisen aiheena on Häxbrydg-blogi, jossa ollaan hieman vittuuntuneita kappaleen antifeministiseen teemaan. Kyseessä on siis mitä ilmeisemmin Suomen tuleva euroviisujen pistehai.

Helsingin Sanomien Mari Koppinen nosti esille blogikirjoituksesta laulun kertojaminän alistuvan otteen suhteessa miehiin. Mitä tahansa kestetään, kunhan mies rakastaa.

Kuunnelkaapa tarkkaan jatkumon aikaisempia paskalyriikoita. Sävellyksistä olen sitä mieltä, että mukaansa tempaavia kohtia löytyy, mutta paskaa lyriikkaa silti.

Tässä pari Backstreet Boysin valittua:

Backstreet Boys - As long as you love me

Backstreet Boys - Larger than life

Backstreet Boys - I want it that way



perjantaina, heinäkuuta 15, 2011

Lista tulevista maksuista

Piraattituotteiden takavarikot ovat lisääntyneet Eu:n rajoilla, kertoo Helsingin sanomat. Hesarissa myös esitellään kulttuuriministeri Arhinmäen näkemyksiä opetusvirastossa valmistellusta lainsäädännöstä.

Digibokseista, kaseteista, cd-levyistä tilitetään ostettaessa myös hieman rahaa teostolle, joka mielivaltaisesti sitten jakelee näitä rahoja sinne sun tänne. Omatoimisesti teosto on muutellut ravintoloiden maksamia hintoja, vaatinut takseilta teostomaksuja (asiakaspalvelusta), joten lienee syytä miettiä uusia tapoja kerätä varoja yksityisille yrityksille.

Lienee ilmeistä, että osa Eu:n rajoilla takavarikoiduista piraattituotteista ovat olleet laatikoissa, matkalaukuissa, repuissa ja muissa vastaavissa kuljetusvälineissä. Siksi on syytä esitellä lyhyt ja vaatimaton listani tuotteista, joista Teosto voisi kerätä massia itselleen:
- Autot
- Matkalaukut
- Reput
- Muovipussit
- laivat
- lentokoneet
- kirjahyllyt
- jääkaapit
- pöydät
- pahvilaatikot
- muuttolaatikot
- Kiinteistöt, joihin on mahdollista varastoida piraattimateriaalia

Listaa voi jokainen jatkaa omalla tavallaan. Selväähän on, että listassa mainittuihin tuotteisiin on välittömästi sisällytettävä jonkinlainen piraattimaksu, jotta taiteilijat eivät kuole nälkään eikä maailmanlaajuinen teollisuus vajoa kivikauteen verrattavaan lamaan.

perjantaina, toukokuuta 22, 2009

Kannabis yhtenä Eu-vaalien kysymyksenä

EU-vaalien ympärille rakennetuista vaalikoneista Irc-gallerian vaalikone näyttää edelleen kaikista pätevimmältä. Tämä on sinänsä huvittavaa, että Irc-gallerian käyttäjistä suurin osa on erittäin nuoria (keski-ikä on 20,55 vuotta) ja puoluepolitiikan ja vaalien uskotaan kiinnostavan nuoria kaikista vähiten. Siitä huolimatta Irc-gallerian vaalikoneen väitteet ovat kaikki hyvin asiallisia.

Myöskin päihdepolitiikka on päätynyt vaalikoneen kysymyspatteristoon. Päihdepolitiikkaa lähestytään tutun kannabiksen kautta. Kiistaa tuntuu aiheuttavan se, miksi kannabis on laiton kun alkoholi ja tupakka eivät sitä ole. Toisaalta kannabiksen ymmärretään olevan laiton, koska heroiinikin on. Laittomien huumeiden yhteydessä puhutaan usein myös lieveilmiöistä. Näitä lieveilmiöitä ei aina avata, mutta minun pikku kätyrini ovat paljastaneet, että kyseessä on ihmiskauppa ja kansainvälisesti järjestäytynyt rikollisuus. Omaan kallooni ei kuitenkaan mahdu, että mitä tekemistä ns. ”kukkaruukkulailla” (Rikoslain 50 luku) on kansainvälisesti järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan kanssa. Laki tekee rangaistavaksi kukkaruukun valmistamisen, jos tarkoituksena on kasvattaa kukkaruukussa esimerkiksi kannabista. Tästä teosta on hyvin pitkä matka orjuuteen. Hampun viljelijää ja orjaa näyttää yhdistävän ironisesti vankeus. Tosin hampun viljelijän kohdalla laillistettu väkivaltakoneistomme (valtio) uhkaa yksilön vapautta tietyin ehdoin kun orjan vapaus on jo riistetty. Saa hymyillä kyynikon pilke silmäkulmassa.

Helsingin sanomissa on tehty analyysi Irc-gallerian vaalikoneisiin annetuista vastauksista koskien kannabiksen laillistamista tietyin ehdoin. Väite kuului kokonaisuudessaan näin ”Mikäli päihdelainsäädäntö EU:ssa olisi yhtenevä, kannabis pitäisi laillistaa kontrolloidusti, kuten alkoholi.” Ehdokkailla on ollut mahdollista vastata kolmella eri tavalla eli olemalla samaa mieltä, olemalla eri mieltä tai jättämällä kysymyksen epärelevantiksi (”samaa mieltä”, ”eri mieltä” tai ”ei merkitystä minulle”).

On pakko myöntää, että huolimatta kaikesta ajasta ja vaivasta, jota olen käyttänyt käyttörikosten dekriminalisointikampanjaan, kannabis ei siitä huolimatta ole minulle mikään kohtalon kysymys. Jos se olisi, niin tällä perusteella minun olisi kaikkein järkevintä äänestää SKP:ta ja vasta sitten Vasemmistoliittoa. SKP:n 15 vastanneesta ehdokkaasta nimittäin seitsemän kannnattaa kannabiksen vapauttamista. Vasemmistoliitosta kysymykseen on vastannut myös 15, mutta vain neljä kannattaa vapauttamista. Kolmas sija menee jaetusti RKP:lle ja STP:lle. Tosin suhteellisesti laskien STP:llä ollaan suhteessa myönteisempiä. STP:llä kahdeksan ehdokasta vastasi kysymykseen ja kolme kannatti vapauttamista. Suhteessa STP:ssa on siis 37,5 prosentin kannatus kun RKP:ssa se on vain 20 prosenttia.

Vaalijärjestelmän ollessa suhteellista vaalitapaa noudattava, minun olisi järkevintä äänestää SKP:tä tämmöisessä tilanteessa oletuksella, että jos minun ehdokkaani vaaliliitosta joku tai jotkut valitaan parlamenttiin, niin todennäköisimmin hän olisi tässä yksittäisessä kysymyksessä samaa mieltä kanssani.

Jotain kuitenkin ehkä kertoo puolueitten muutoksista se, että Vihreitä pidetään yleisesti hyvin liberaalina puolueena, mutta heidän kohdallaan myönteisesti suhtautui ainoastaan Jukka Relander ja Umayya Abu-Hanna. Yllättäen siis ns. vasemmistopuolueet ovat liberaaleimpia tässä kysymyksessä. Kirjoittaja mieltää SDP, SKP:n, STP:n ja Vasemmistoliiton vasemmistopuolueiksi. RKP:tä kirjoittaja luonnehtii oikeistopuolueeksi. SDP:lläkin on vain kaksi myönteisesti suhtautuvaa ehdokasta eli Arja Alho ja Jenny Lindborg.

SKP:n myönteisesti vastanneita ovat Lauri Alhojärvi, Era Hanna, Aino Kainulainen, Jonas Kettunen, Tommi Lievemaa, Aapo Toivanen ja Juha-Pekka Väisänen.

Vasemmistoliitossa myönteisesti vastanneita ovat Atik Ismail, Kaarina Kailo, Anna Mikkola ja Jussi Saramo.

RKP:n myönteisesti vastanneita ovat Nina Af Enehjelm, Tom Biaudet ja Patrick Wingren.

STP:n myönteisesti vastanneita ovat Johan Bäckman, Leena Hietanen ja Hannu Kautto.

keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Irc-gallerian vaalikone

Nyt löytyi Irc-galleriastakin vaalikone. Valitettavasti en nyt ehdi sen kummemin kysymyksiä käydä lävitse, vaikkakin on kiinnitettävä huomiota siihen, että nuorille suunnattu Irc-galleria on asiapitoisempi kuin Helsingin sanomien vaalikone. Kun Helsingin sanomien vaalikoneessa ehdokas löytyy esimerkiksi sellaisella asiakysymyksellä kuin mitä sinulle tulee mieleen Brysselistä? Vaihtoehdoiksi tarjotaan olutta, suklaata, Eu:n hallintorakennuksia ja Belgian pääkaupunkia. Irc-galleria yrittää löytää sopivia ehdokkaita esimerkiksi sellaisella huumorikysymyksellä kuin "EU-asioista pitäisi järjestää enemmän kansanäänestyksiä".

Top10 Irc-gallerian vaalikoneessa on jälleen vasemmistopainotteista:
1. Kaarina Kailo Vas. 96 %
2. Jussi Saramo Vas. 96 %
3. Taina Hollo SKP 88 %
4. Atik Ismail Vas. 88 %
5. Arja Alho SDP 84 %
6. Pasi Toiviainen Vihr. 84 %
7. Eero Väätäinen Vas. 84 %
8. Umayya Abu-hanna Vihr. 84 %
9. Hanna Holopainen Vihr. 84 %
10. Anna Mikkola Vas. 84 %


Vähiten sopivat:
148. Jonathan Widell IPu 48 %
149. Teuvo V. Riikonen KD 48 %
150. Sofia Vikman Kok. 48 %
151. Risto E. J. Penttilä Kok. 48 %
152. Merja Renvall IPu 44 %


Puolueista sopivin olisi tosin Vasemmistoliiton sijasta SKP:
1. SKP Suomen Kommunistinen Puolue 15 80 %
2. Vas. Vasemmistoliitto 14 79 %
3. Vihr. Vihreä liitto 19 76 %
4. SEN Suomen Senioripuolue 1 76 %
5. STP Suomen Työväenpuolue 8 66 %
6. KA Köyhien Asialla 10 66 %
7. SDP Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 14 64 %
8. RKP Ruotsalainen kansanpuolue 14 64 %
9. Kesk. Suomen Keskusta 10 62 %
10. IPu Itsenäisyyspuolue 16 61 %
11. PS Perussuomalaiset 9 60 %
12. Kok. Kansallinen Kokoomus 17 59 %
13. KD Suomen Kristillisdemokraatit 8 59 %

maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Nuorisovaltuusto Helsinkiin

Nuorisovaltuuston ajajat ovat järjestäytyneet, mikä on ihan jees. Tosin nuorisovaltuusto saattaa tulla samanlainen hiekkalaatikkodemokratia kuin Hesan nuorten ääni -projektista. Pieniä summia jaettavaksi etukäteen rajattuihin tarkoituksiin.

Mutta kannatettava ajatus silti.

sunnuntai, helmikuuta 08, 2009

Arpajaislakiin saattaa olla tulossa rahansiirtojen kielto

Sunnuntaisuomalaisessa on Helsingin sanomien kirjoittaman referaatin mukaan esitetty rahansiirtojen kieltolakia tarkoituksena estää suomalaisten uhkapelaaminen ulkomaisilla sivustoilla.

Pokerisivut.com vahvistaa, että jutussa on haastateltu sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikköä Jouni Laihoa.

Aikaisemmin on arpajaislain uudistuksesta tihkunut tietoa myös mainostuskiellon, sulkulistojen ja rahanhäviämisen estojen yhdistämisestä keinoina internetin kautta tapahtuvan uhkapelaamisen estämiseksi. Mainostuskiellolla tarkoitetaan ulkomaisten peliyhtiöiden mainosten kieltämistä kotimaisissa medioissa.

Sulkulistojen käyttö saattaa olla joko teleoperaattoreilla vapaaehtoista tai pakollista. Tällä hetkellä osa suomalaisista teleoperaattoreista käyttää vapaaehtoisesti sulkulistoja, joiden tarkoitus on estää pääsy ulkomaisille lapsipornosivustoille. Listalle on päässyt myös kotimaisella serverillä sijaitseva sivusto, joka kritisoi kyseistä listaa.

Aikaisemmin oli tihkunut myös tietoa, että voitaisiin säätää laki, jolla rahansa uhkapelissä hävinnyt, voisi vaatia rahojaan takaisin. Laki ei olisi koskenut kotimaisia uhkapeliyhtiöitä Veikkausta eikä Raha-automaattiyhdistystä.

sunnuntai, tammikuuta 04, 2009

Israel taistelee pahaa vastaan (tasapainotettu näkemys)

Jotta ei päästäisi syyttämään puolueellisuudesta, niin päivitetäänpä Gazan tilannetta. Hamasin amatöörimäisesti valmistetut ja silmittömänä ammutuista ohjuksista on päätynyt Israelin puolelle tappaen jo neljä ihmistä. Yhdysvallat ovat täysin oikeaoppisesti estäneet YK:n päätöslauselmat, koska Hamasia ei ole tuomittu yksiselitteisesti terroristijärjestöksi. Yhdysvaltain lähettiläs Alejandro Wolffkin on kertonut, että turha mitään päätöslauselmia on tehdä kun Hamas ei niitä kuitenkaan noudata. Toisin kuin länsimainen vääristelevä media toitottaa, niin Hamas on kaapannut vallan Gazassa täysin epädemokraattisesti.

Aiheesta lisää (pois on jätetty ilmeisen Palestiinamyönteiset ja vasemmistolaiset hömpötykset):
HS: Yhdysvallat esti yhteisen Gaza-päätöksen
Kokoomusnuoret: Israelilla täysi oikeus puolustaa itseään
Wikipedia: Hamas (älkää uskoko viimeistä artikkelia, että Israel olisi rikkonut tulitauon, sen teki Hamas yksipuolisesti)
Aamulehti: Hamas kertoo ottaneensa israelilaisia vangeiksi
Hs: EU-puheenjohtaja: Israelin maahyökkäys puolustuksellinen
Conservapedia: Hamas

sunnuntai, joulukuuta 28, 2008

Jouluna pitäisi osata rauhoittua

Vaikka monilla joulun tulisi olla rauhoittumisen aikaa, vai pitäisikö jopa sanoa, että sen pitäisi olla pakollista, siitä huolimatta, monelle se on stressaavaa aikaa. Mitäköhän esimerkiksi olette seuraavista tapahtumista mieltä, jotka bongasin kaikki Hesarin sivuilta.

Asemies surmasi useita joulujuhlassa Kaliforniassa
Joulupukiksi naamioituneena kaveri meni ex-vaimonsa kotiin. Juhlijat avasivat oven luullen tulijaa tilatuksi pukiksi. Välittömästi tämän jälkeen Joulupukki tappoi yhdeksän ihmistä ja pisti talon palamaan. Tämän jälkeen humalainen joulupukki on iloinen poikkeus jouluna.

Israelin iskuissa Gazaan kuollut 225 ihmistä
Hamas ja Israelin armeija nokittelee toisiaan yllättäen tässä Joulun ja Hanukan (ja miksei vaikka Kwanzankin) aikana. Gazan rauhanlähettiläs on ilmoittanut, että helvetti pääsee valloilleen ja kertoo, että Gazan lähellä asuvien israelilaisten tulisi valmistautua hautajaisiin. Israelin puolustusministeri Ehud Barak ilmeisesti vain Hanukan vieton kiireiden keskellä muisti kertoa, että operaatiosta saattaa tulla pitkä ja sitä laajennetaan tarpeen mukaan. Joulu on kansainvälinen juhla, joka on myös antamisen aikaa.

Medvedev: Venäjä varaa itselleen oikeuden voimankäyttöön
Päivää ennen kuin Turussa julistettiin joulurauha, piti Venäjän presidentti Dmitri Medvedev myös rauhallisen joulupuheen venäläisessä televisiossa. Joulun sanomaan kuuluu sekä ohjuspuolustusjärjestelmät, Georgian sota sekä Sakasvilin aivojen kunto, muistutti Medvedev venäläisiä sekä ulkomaailmaa. Hän myös vihjaisi epäsuorasti, että joulurauhan rikkomiseen venäjä tulee vastaamaan voimatoimin.

Taleban uhkaa tappaa koulua käyvät tytöt

Kaiken jouluisten kiireiden keskellä myös Talebaneilla on palanut piparit pohjaan. Swatin alueella he ovat jo paikallisten viranomaisten mukaan jo tuhonneet 250 koulua, jota käyvät sekä pojat että tytöt. Joulu on sekä lasten juhla, mutta se on myös juhla, jolloin aikuisia pitää totella. Taleban on vanhatestamentalliseen tapaan uhannut tappaa kaikkia kieltoa uhmaavat.

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

General motorsilta rahat loppu?

HS: General Motors varoittaa varojensa loppumisesta

Tämä uutinen pomppasi uutisvirrasta aika hyvin silmille. Käsittääkseni maailman mahtavin yritys on tuhlannut varansa vajaassa vuodessa. Valtiolta yritys toivoo matalakorkoista lainaa sen lisäksi, että aikeissa on säästöohjelma.

Pitääkin seurata tarkemmin tähän yhtiöön liittyvää uutisointia.

tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Historian erikoisin vaalikone

Helsingin sanomien vaalikoneesta sain itseni ykköseksi. Yllättävää tosin oli, se että top10:ssa ei ole yhtään SKP:n, Vihreän tai Demareiden jäsentä. Normaalisti vaalikoneet ovat tarjonneet minulle eri puolueista ehdokkaita. Kolme epäsopivinta löytyi Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten riveistä.


Sija Ehdokasnumero ja nimi Puolue Pisteet

1 453 Vasankari Jaakko Vasemmistoliitto 526
2 345 Arhinmäki Paavo Vasemmistoliitto 522
3 395 Koskimies Jan Vasemmistoliitto 511
4 352 Crisologo Correa Roxana Vasemmistoliitto 509
5 382 Kajos Miina Vasemmistoliitto 464
6 428 Ravela Reko Vasemmistoliitto 456
7 372 Immonen Hanna Vasemmistoliitto 453
8 454 Vikstedt Tea Vasemmistoliitto 437
9 400 Liimatainen Kirsi Marie Vasemmistoliitto 435
10 423 Pihlaja Kirsi Vasemmistoliitto 432

3 epäsopivinta ehdokasta
824 628 Ljungqvist Kristina Perussuomalaiset -398
825 878 Airaksinen Pekka Keskusta -409
826 527 Mikkola Minnami Kokoomus -433

sunnuntai, syyskuuta 21, 2008

Lobbausta ja vaalikoneita

Vaalien alla ja nykyisen viestintäteknologian ansiosta (ja ehdokkaiden harmiksi tai iloksi) ehdokkaille tarjotaan useita mahdollisuuksia saada näkyvyyttä mielipiteilleen. Sen lisäksi ehdokkaat saavat runsaasti propagandaa. Propagandaa lukemalla joskus kuitenkin huomaa, että ei tarvitse käännytystä, kun on jo valmiiksi jotain tiettyä mieltä.

Vastattuani pari päivää sitten Tanssilehden tekemään kyselyyn sähköpostissa odottaa vielä kymmeniä tiedusteluja, joihin pitäisi reagoida. Asukasliitto haluaa tietää, mitä mieltä ehdokkaat ovat heidän viiden kohdan ohjelmasta, joissa käytännössä vaaditaan tulevia tontinvuokrienkorotuksista pidättäytymistä. Tätä mieltä olin jo aikaisemmin, mutta onko se mielistelyä, jos menee vastaamaan kaikkiin kohtiin, että olen samaa mieltä? Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ottivat kantaa jo tähän aikaisemmin.

Eri medioiden vaalikoneet ovat nekin jälleen esillä. Helsingin sanomien ja MTV3:n vaalikoneet eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kun Helsingin sanomissa kyselleen mielipiteitä ruuhkamaksuista, joukkoliikenteen lippujen hinnoista ja miten luvattomiin graffittien tekijöihin pitäisi ensisijaisesti suhtautua, niin MTV3:lla kysellään, että käykö kirkossa säännöllisesti vai käykö mieluummin bissellä. MTV3:n homma toimii siis silleen, että ollaan eri tai samaa mieltä väittämistä.

Väittämät jatkuvat myös tyylikkäästi: "Viihdyn sinkkuna/eronneena", "Todellisuuden ja elämän hallinta on nykyisin yhä vaikeampaa", "Katselen mielelläni DVD:itä" ja "Käyn lavatansseissa". Parikymmentä kysymystä myöhemmin esitetään sellaisia väittämiä kuin "Perinteisten puolueiden yhteistyö kunnassani on edistänyt kuntani hyvinvointia" ja "Toivo Sukarin kehittämät Ideapark-tyyppiset suurkeskukset auttavat pienempiäkin kuntia ja alueita kehittymään."

Valitettavasti monissa vaalikoneissa on deadlinet ja kun olen myöhään liikkeellä niin pitäisi jo olla vastailemassa. Huomenna ehkä sitten perehdyn perustelemaan jo mielipiteitäni.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Stop stop töhryille

Viime tiistaina pidetty Töhryfest, Stop töhryille 10 v. -vastamielenosoitus, keräsi sellaiset puolikiloa ihmiskuntaa vaatimaan puheenvuoroa oman kaupungin asioihin. Vapaa Helsinki -verkosto pisti samana päivänä myös sivut pystyyn.

http://www.nollatoleranssi.info/
Sivuilla keskitytään antamaan näkymä siitä, kuinka rajoittunut meidän kaupunkimme on. Kuinka ihmisiä salassa muilutetaan, hakataan ja vangitaan, ilman minkäänlaista mediahuomiota. Muutamalla kaupungin virkamiehellä kun tuntuu olevan vielä hieman ylenkatsova asenne graffitteihin ja niiden tekijöihin. Kaikki kampanjasta eri mieltä olevat tahot jätettiin kutsumatta Finlandia-talolle. Myöskin kahdelta kaupunginvaltuutetulta evättiin pääsy tapahtumaan. Aikaisemmin myös kaupunginhallituksen edustaja Tapio Laakso poistui yleisten töiden lautakunnan kokouksesta esittelevän virkamiehen fanaattisuudesta johtuen.

Rikoksentorjunta neuvosto vaatii Helsingin sanomien mukaan puolueetonta tutkimusta Stop töhryille -kampanjasta.

Jos sitten vielää lyhyesti kuvailisi kulkuetta. Matka Kiasman nurmikolta Kallioon kesti semmoiset parisen tuntia. Jossain kohdassa mietin, että voisin käydä tässä välissä syömässä ja voisin lyödä vetoa, että kun tulen takaisin, niin kulkue olisi liikkunut korkeintaan kaksi metriä.

Reissu oli mukava vaikka välillä kyllä ottaa kupoliin, kun jotkut viskoo pulloja miten sattuu ymmärtämättä sitä, että poliisit on ainoita, joilla on oikeasti kypärät. Tunnelma olikin hetken aikaa aika ahdistava, kun oikeasti joutui tietyissä paikoissa pelkäämään pulloja tai kiviä. Hesarille kun päästiin oli fiilis kuitenkin loistava. Erityisesti vaihe, jossa kulkue meni sen junasillan alta, mikä on Töölönlahden vieressä, jäi mieleen. Viisisataa ihmistä alkoi huutaa tunnelissa, bändiautosta tuli ääntä ja tumman pilven takaa näkyi liuta poliisiautoja vilkkujen kanssa. Jostain kumman syystä minulle tuli mieleen siitä Haamujengi-leffa. Elokuvan lopussahan Haamujengi saapuu kurittamaan pääpahista poliisisaattueen ympäröimänä ja taustalla soi "Saving the city" -niminen kappale.


(c) Timo Laukkanen

Lisää aiheesta:
Helsingin sanomat: Graffittimarssi jätti jälkeensä 1500 töhryä
Paavo Arhinmäki: Valtuutetut eivät ole tervetulleita
Paavo Arhinmäki: Virkamiesfarssi
Yleisten töiden lautakunnalle tehty esitys Paavo Arhinmäen ja 18 muun valtuutetun aloitteeseen
J.P. Roos: Graffitit ja töhryt
Mike Pohjola: Stop Stop töhryille -projektille

Viihdykkeeksi sitten postaus, jossa vaaditaan laitavasemmiston julistamista rikollisjärjestöksi:
Kullervo Kalervon poika: Tavallisia ihmisiä?

torstaina, kesäkuuta 05, 2008

Vasemmistoliitto: Hups

Helsingin sanomat: Ohjelmatyö ry on Vasemmistoliiton KMS

Sitten kävikin niin, että vasemmistoliittolaisetkin ovat olleet hieman huolimattomia tehdessään vaalirahoitusilmoituksiaan.

HS: Ohjelmatyö ry:n tukemia ehdokkaita

Seuraavan linkin takaa löytyy Vasemmistoliiton kansanedustajien tekemät vaalirahoitusilmoitukset:

Vasemmistoliiton kansanedustajien vaalirahoitusilmoitukset

Muutama kansanedustaja on merkannut mielettömiä summia sellaisista epämääräisistä lähteistä kuin "tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta valtakunnallisilta työväenjärjestöiltä". Eipä olla taidettu osata laskea, että esimerkiksi 15000 tai 22000 euroa on enemmän kuin 1700 euroa.

lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Mielenosoitus sivistysyliopiston puolesta

Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat sekä Vasemmistonuoret järjestävät ensi perjantaina mielenosoituksen sivistysyliopiston puolesta.

Aiheeseen liittyvässä sivistys-blogissa Mike Pohjola kertoo seuraavaa:
”Yliopistojärjestelmä kaipaa uudistamista, mutta nyt hallitus on hätiköimällä tuhoamassa sivistysvaltiomme peruspilarin. Emme voi hyväksyä sitä opiskelijoina, taiteilijoina emmekä Suomen kansalaisina. Yliopistouudistuksen pitäisi tapahtua suunnitelmallisesti ja sisältölähtöisesti”

Helsingin sanomat ehti huomata, että mielenosoitus on samana päivänä ja juuri ennen kuin Eduskunta äänestää Matti Vanhasen hallitukselle tehdystä välikysymyksestä. Hyvä ajoitus maksimoi julkisuuden.

Viime kuussa Helsingin sanomat kertoi, että Innovaatioyliopisto on perustuslain vastainen.
Akateemisen autonomian yksi tärkeimpiä periaatteita on se, että yliopistoyhteisö valitsee yliopiston hallituksen vaaleilla. Viime viikolla julkistettu säädekirja ei noudata tässä perustuslain kirjainta", liitot arvostelevat tiedotteessaan.
"Ja nyt ollaan perustamassa uutta yliopistoa, jonka hallitus on 100-prosenttisesti ulkopuolisten nimeämä", Risto Laitinen ihmettelee.

perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Orangit biodieseliä vastaan

Orangit kävivät kaksi päivää sitten kampanjoimassa biodieseliä vastaan. Greenpeacen mukaan ongelma on siinä, että Neste Oil kaataa sademetsää vastatakseen kasvavaan biodieselin kysyntään. Ongelma on siis se, että ympäristöpäissään on alettu lobbaamaan biopolttoainetta, jotta kasvihuonepäästöt vähenisivät. Tämän jälkeen on alettu kaatamaan lisää sademetsää, joka taas imee itseensä hiilidioksidia, jolloin haluttu lopputulos on eri. Enpä tosin tiedä, että miten haluttavaa ympäristön suojelu on Neste oilin näkökulmasta. Laitaoikeiston mielestä yritysten ainoa moraalinen vastuu on tuottaa voittoa sijoittajilleen.

torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Etninen profilointi Suomessa

Suomessa aiotaan tehostaa ulkomaalaisten oleskelulupien tarkastuksia pääkaupunkiseudulla. Helsingin ulkomaalaispoliisin Jaakko Heinilä kertoo, että tarkastuksia tehdään aistinvaraisesti. Henkilö, joka siis näyttää tai kuulostaa ulkomaalaiselta, joutuu osoittamaan poliisille, että miksi on maassa ja onko siihen lupa. Vähemmistövaltuutettu reagoi tilanteeseen lähes välittömästi. Johanna Suurpää kertoo Helsingin sanomille, että tällainen toiminta "tulee ainakin hyvin lähelle etnisen profiloinnin käsitettä", koska pistotarkastuksen kohteeksi joutuminen riippuu lähinnä ulkonäöstä.

Ongelmana lienee siis pistokokeiden käyttö. Normaalisti voisi olettaa, että poliisilla on jokin syy edetä jossain toimenpiteessä. Normaaliin poliisitoimintaan kuuluu, että rikosta epäiltäessä asiaan liittyviltä henkilöiltä varmistetaan henkilöllisyys. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että toimenpiteisiin johtaa se, että henkilö vaikuttaa ulkomaalaiselta, jota ei voi enää pitää lakiin perustuvana toimintana. Smash asemissa yksi kritiikin kohde oli se, että ihmisten ulkoinen olemus vaikutti siihen, ketkä pääsevät poistumaan paikalta ja ketkä ei. Kun raja on nyt jo aikaisemmin ylitetty, niin se on helppoa tehdä uudestaan.

Minulla tuntuu fascismista varoittavat varoituskellot soivan nykyään aika helposti. Ehkä olisi syytä vain muuttua välinpitämättömäksi. Enhän minä ole täällä luvatta, joten miksi sen pitäisi koskea minua. Ehkäpä siksi, että jonain päivänä se saattaakin koskea.

sunnuntai, maaliskuuta 09, 2008

Joukkoliikennettä ja yksityisautoilua

Jaahas, että yksityisautoilun kasvu hidastaa joukkoliikennettä. Näin raportoi Helsingin sanomat viikonloppuna. Lääkkeiksi tarjotaan uusia bussikaistoja, satelliittipaikannukseen perustuvia ruuhkamaksuja ja liikennevaloetuutta. Täysin kannatettavia vaihtoehtoja. Joukosta tosin unohtui joukkoliikenteen muuttaminen maksuttomaksi.

Huonoja ehdotuksia on myös yhtä paljon, kuten useiden raitiovaunu- ja bussilinjojen muuttaminen tai lopettaminen toisten, ei ehkä niin käytännöllisten linjojen tieltä. Raitiovaunuseitsemän reitin siirtäminen menemään Töölön lävitse ei ehkä ole se pasilalaisten mielestä mukavin tapa päästä keskustaan.

sunnuntai, tammikuuta 27, 2008

Viikon kysymys vuodesta 1918

Nyt-liitteen teemana on tänä viikonloppuna "vuoden 1918 tapahtumat". Muutaman kuukauden ajan aikaisemmissa liitteissä on kyselty kuukauden henkilöltä (joka kirjoittaa nimensä tauluun) millä nimellä hän kutsuu vuoden 1918 tapahtumia. Viikon kysymyksemme on juuri tämä: "Millä nimellä kutsut vuoden 1918 tapahtumia?" Vastausvaihtoehtoja saa ruksia useampia, koska jotkut saattavat hyväksyä jopa useamman nimen tapahtumille, kun joillekin se saattaa olla nimenomaan ja aina tietyn niminen vuosi.

Vuonna 1918 Suomessa käytiin sota, joiden pääosapuolina oli itseään punaisina tai valkoisina pitävät henkilöt. Osapuolet erotettiin siviilivaatteistaan huolimatta toisistan punaisesta tai valkoisesta käsivarsinauhasta. Valkoiset olivat suojeluskuntalaisia ja punaiset olivat punakaartilaisia. Valkoisten armeija oli ammattimainen, osittain Saksassa koulutettu armeija, jota johti Carl Gustav Emil Mannerheim. Punaisten armeija oli "demokraattisesti" johdettu harrastelija-armeija, jonka joukkueiden johtajat saatettiin valita huutoäänestyksellä. Punaisten armeijaan kuului myös naisia. Molempien armeijoiden koko on arviolta ollut samankokoisia, mutta varmuutta asiaan on vaikea saada, koska punaisten armeija ei pitänyt rekisteriä joukoistaan. Nykyisten Suomen rajojen sisällä oli myös saksalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia sotilaita - eikä välttämättä edes jää näihin kolmeen kansalaisuuteen. Sota käytiin hetkessä ja päättyi valkoisten voittoon.

**

Viime kerralla kysyttiin "Tulisiko talonvaltaajien saada autonominen sosiaalikeskuksensa?" 55 prosenttia vastaajista kannatti sosiaalikeskusta. 14 prosenttia vastusti sosiaalikeskusta joko ehdoitta tai ehdollisesta, joista kolme prosenttia vastusti vain jos sosiaalikeskus tunnustaa väriä. 28 prosenttia vastaajista jakaantui täsmälleen kahteen leiriin niihin, joiden mielestä "riippuu, mistä roikkuu" ja niihin, jotka kysyvät "mikä on sosiaalikeskus?"

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Ruuhkamaksut ovat tulossa

Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat pitkään kannattaneet ruuhkamaksujen kokeilua Helsingissä. Kumman tahansa puolueen ollessa huomattavasti isompi olisivat maksut jo käytössä. Periaatteessa Helsingin valtuustossa on punavihreä enemmistö (SDP+Vihr+Vas+Skp) 45:llä penkillä. Tähän mennessä SDP on kuitenkin harannut vastaan, mutta tänään Helsingin sanomat uutisoi puolueen aloittaneen viherpesunsa selvittämällä ruuhkamaksujen tarpeellisuutta. ""Ruuhkamaksut voisivat kuulua harkinnanvaraiseen keinovalikoimaan varsinkin, jos tuotto suunnattaisiin joukkoliikenteen edistämiseen", Jouko Malinen kommentoi Helsingin sanomien mukaan. Keskusta ja SKP myös kannattavat ruuhkamaksuja. Tämä tarkoittaa jo selkeää enemmistöä kaupunginvaltuustossa.

Vaikka SDP:ltä tämä saattaa olla vain vaalitemppu, niin kannanmuutokseen on suhtauduttava innostuneesti. Vihreiden ja Vasemmistoliiton paikat eivät riittäisi nykyisellään ruuhkamaksujen käyttöönottoon, koska molempien puolueiden kokonaispaikkamäärä on 24, mikä on selkeä vähemmistö. Kuitenkin ruuhkamaksujen teknisestä puolesta ei ole selvyyttä. Vielä ei osata sanoa, että mille alueelle ruuhkamaksut tulisivat, mutta yleensä asialla tarkoitetaan Helsingin keskustaa. Joskus on myös puhutta ruuhkamaksuista kaupungin rajalla. Molemmilla olisi todennäköisesti joukkoliikenteeseen ohjaava vaikutus. Ruuhkamaksuja voisi käyttää ohjaamiseen esimerkiksi sitomalla ruuhkamaksut kellonaikaan sekä jakamalla ruuhkamaksualueet erihintaisiin alueisiin Keskustan ollessa kallein ja rajanylityspaikat huonoilla liikenneyhteyksillä ollessa halvimmat. Mahdollista on myös, että rajanylityspaikat olisivat ne kalleimmat ja keskustassa ei olisi ollenkaan ruuhkamaksuja. Vaikea sanoa, että mikä näistä vaihtoehdoista olisi se eniten joukkoliikenteeseen ohjaava haittavero.

Länsimetron valmistuttua Espoolaisilla ja Helsinkiläisillä olisi mahdollisuus ylittää yhteinen rajansa raiteilla. Vantaan ja Helsingin rajan yli menee myös rautatiekiskot. Bussit on toiseksi paras vaihtoehto liikennöidyillä väylillä.

RKP ei kannata ruuhkamaksukokeilua, mutta esittää kuitenkin radikaalin idean. RKP kannattaisi päästörajoja kaupunkiin tuleville autoille ruuhkamaksujen sijaan. Nämä ideat ovat kyllä yhdistettävissä. Nyt ainoastaan autopuolue Kokoomus vastustaa ruuhkamaksuja ja kannattaa keskustatunnelia. Keskustan kantaa on vaikea arvailla, mutta ainakin tunnelilla on puolueelle sopiva nimi.

Tästä on vielä pitkä matka autottomaan keskustaan, mutta se on kuitenkin suuri askel yksityisautoilun vähentämiseen. Keinoja siihen tarvitaan, kun porkkanat eivät riitä. Autoveron alennus on tähän mennessä ollut keinoista huonoin. Joukkoliikenteen tekeminen maksuttomaksi olisi yksi erittäin hyvä keino. Osa rahoituksesta voitaisiin saada ruuhkamaksuilla, mutta varmasti verotuksella voitaisiin tätä tavoitetta tukea.

Kunnallisvaalien alkaessa lähestyä kesällä, tulemme todennäköisesti näkemään monia iloisia avauksia aiheesta. Ehkäpä tästä saattaisi tulla jopa kunnallisvaalien yksi isoista teemoista. Toivoa sopii.

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Terminaattori tekee selvän sanoista

Manipulaattori-sanaa käytetään ilmaisemaan hallitsevaa tai ikään kuin piilosta hallitsevaa entiteettiä, yleensä ihmistä. Sana on todellisuudessa kolmesta sanasta muodostettu yhdyssana. Mani tarkoittaa rahaa monella kielellä, josta uudissanaksi se on muodostunut juuri kyseisessä muodossa. Mani tarkoittaa myös persialaista profeettaa, jonka mukaan on nimetty manikealaisuus. Manikealaisuus on niin sanottu gnostilainen uskonto, johon nojaa myös vapaamuurarien filosofia. Vapaamuurarit ovat keksineet sekä finanssipolitiikan että rahatalouden.

Pula taas tarkoittaa jonkin resurssin poissaoloa. Mani-sanaan yhdistettynä se tarkoittaa puutetta rahasta, rahapulaa siis. Nykyisessä maailmassa, jossa teollistuneissa ja pitkälti erikoistuneissa yhteiskunnissa, tarvitaan rahaa periaatteessa päivittäiseen elämiseen, ellei sitten ole siunattu useilla muilla mainioilla resursseilla kuten nopeilla jaloilla ja sormilla, tai vaikkapa esimerkiksi yhteiskunnallisella älykkyydellä ja arvostuksella, jota voidaan joissain tilanteissa vaihtaa myös muihin hyödykkeisiin.

Attori tai aattori tarkoittaa aatoksen tekijää, eli henkilöä, joka suunnittelee tai ajattelee. Näiden kolmen sanan yhdistelmästä syntyy kaksiosainen yhdistelmä, joista alku tarkoittaa motiivia teatraalisessa mielessä ja jälkimmäinen yksinkertaisesti motivoitunutta tekijää. Rahapulan iskiessä pitää keksiä tapoja hallita muita, jotta pääsee eroon rahapulasta. Nykyisin manipulaattoritermiä käytetään paljon yleisemmin myös muunlaiseen hallintaan erilaisista resursseista.