torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Etninen profilointi Suomessa

Suomessa aiotaan tehostaa ulkomaalaisten oleskelulupien tarkastuksia pääkaupunkiseudulla. Helsingin ulkomaalaispoliisin Jaakko Heinilä kertoo, että tarkastuksia tehdään aistinvaraisesti. Henkilö, joka siis näyttää tai kuulostaa ulkomaalaiselta, joutuu osoittamaan poliisille, että miksi on maassa ja onko siihen lupa. Vähemmistövaltuutettu reagoi tilanteeseen lähes välittömästi. Johanna Suurpää kertoo Helsingin sanomille, että tällainen toiminta "tulee ainakin hyvin lähelle etnisen profiloinnin käsitettä", koska pistotarkastuksen kohteeksi joutuminen riippuu lähinnä ulkonäöstä.

Ongelmana lienee siis pistokokeiden käyttö. Normaalisti voisi olettaa, että poliisilla on jokin syy edetä jossain toimenpiteessä. Normaaliin poliisitoimintaan kuuluu, että rikosta epäiltäessä asiaan liittyviltä henkilöiltä varmistetaan henkilöllisyys. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että toimenpiteisiin johtaa se, että henkilö vaikuttaa ulkomaalaiselta, jota ei voi enää pitää lakiin perustuvana toimintana. Smash asemissa yksi kritiikin kohde oli se, että ihmisten ulkoinen olemus vaikutti siihen, ketkä pääsevät poistumaan paikalta ja ketkä ei. Kun raja on nyt jo aikaisemmin ylitetty, niin se on helppoa tehdä uudestaan.

Minulla tuntuu fascismista varoittavat varoituskellot soivan nykyään aika helposti. Ehkä olisi syytä vain muuttua välinpitämättömäksi. Enhän minä ole täällä luvatta, joten miksi sen pitäisi koskea minua. Ehkäpä siksi, että jonain päivänä se saattaakin koskea.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Poliisilla näköjään taas hyvä tarkoitus ja väärät keinot käytössä (kuten nettisensuurin tapauksessakin). Kukaan ei mittaa tai arvioi sitä, miten poliisin toimenpiteet vaikuttavat ihmisiin. Onkohan tässäkin taas taustalla jokin 'kukkahattukomission' päätöslauselma?

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi ei nähdäkseni sanonut, että henkilö, joka näyttää tai kuulostaa ulkomaalaiselta joutuu osoittamaan poliisille maassaolonsa tarkoituksen.

Poliisi tehostaa ulkomaalaisvalvontaa ja erottaa ulkomaalaiset suomalaisista aistinvaraisesti. Valvontaa tehdään liikenteellisissä solmukohdissa, eli paikoissa joissa liikkuu paljon väkeä. Lienee selvää, että ulkomaalaisvalvonta koskee ulkomaalaisia eikä suomalaisia. Lienee myöskin selvää, että myös suomalainen voi näyttää ulkomaalaiselta. Luotan poliisin arviointikykyyn erottaa keneltä paperit kysyy. Asiasta on turha elämöidä suurempaa asiaa kuin se todellisuudessa on.

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Sellainen yhteiskunta, jossa poliisi käy tarkastamassa ihmisten papereita ulkonäön tai puheen perusteella, on aika ahdistava. Varsinkin kun emme voi lähteä siitä, että ihmiset, jotka näyttävät ulkomaalaisilta, olisivat lähtökohtaisesti jonkinlainen uhka järjestykselle.