Suomessa aiotaan tehostaa ulkomaalaisten oleskelulupien tarkastuksia pääkaupunkiseudulla. Helsingin ulkomaalaispoliisin Jaakko Heinilä kertoo, että tarkastuksia tehdään aistinvaraisesti. Henkilö, joka siis näyttää tai kuulostaa ulkomaalaiselta, joutuu osoittamaan poliisille, että miksi on maassa ja onko siihen lupa. Vähemmistövaltuutettu reagoi tilanteeseen lähes välittömästi. Johanna Suurpää kertoo Helsingin sanomille, että tällainen toiminta "tulee ainakin hyvin lähelle etnisen profiloinnin käsitettä", koska pistotarkastuksen kohteeksi joutuminen riippuu lähinnä ulkonäöstä.
Ongelmana lienee siis pistokokeiden käyttö. Normaalisti voisi olettaa, että poliisilla on jokin syy edetä jossain toimenpiteessä. Normaaliin poliisitoimintaan kuuluu, että rikosta epäiltäessä asiaan liittyviltä henkilöiltä varmistetaan henkilöllisyys. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että toimenpiteisiin johtaa se, että henkilö vaikuttaa ulkomaalaiselta, jota ei voi enää pitää lakiin perustuvana toimintana. Smash asemissa yksi kritiikin kohde oli se, että ihmisten ulkoinen olemus vaikutti siihen, ketkä pääsevät poistumaan paikalta ja ketkä ei. Kun raja on nyt jo aikaisemmin ylitetty, niin se on helppoa tehdä uudestaan.
Minulla tuntuu fascismista varoittavat varoituskellot soivan nykyään aika helposti. Ehkä olisi syytä vain muuttua välinpitämättömäksi. Enhän minä ole täällä luvatta, joten miksi sen pitäisi koskea minua. Ehkäpä siksi, että jonain päivänä se saattaakin koskea.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste smash asem. Näytä kaikki tekstit

torstaina, maaliskuuta 13, 2008
torstaina, marraskuuta 29, 2007
Poliisi toiminut lainvastaisesti Smash asem -mielenosoituksen yhteydessä
Eduskunnan oikeusasiamies on päätynyt antamaan ensimmäisen ratkaisunsa Smash asem -mielenosoituksesta. Osaan kanteluista ei ole voitu viely puuttua, koska oikeudenkäynti on kesken ja ratkaisun antaminen voitaisiin tulkita puuttumiseksi oikeudenkäyntiin. Poliisin voimankäytön liioittelusta on tehty kuusi kantelua, jotka ratkaistaan yhdessä ja myöhemmin. Muutamia huomiota on syytä tehdä.
Ratkaisu on useita sivuja pitkä, jossa ratkaisun tehnyt Jukka Lindstedt antaa oman arvionsa saatujen tietojen perusteella. Lindstedt on myös kiinnittänyt huomiota lainkäytön kehittämiseen, tarkoittaen tässä tapauksessa lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia. Eduskunnan oikeusvaliokunta käsittelee nämä osiot todennäköisesti myöhemmin.
Poliisin antamat selvitykset
Osa ratkaisun perusteista säilyy salaisina, koska Eduskunnan oikeusasiamiehellä on ollut käytettävissä myös tietoa poliisin taktisesta toiminnasta sekä Suojelupoliisin uhka-arvion, josta Lindstedt tyytyy vain toteamaan, että uhka-arviota laadittaessa on otettu huomioon katutaiteiden yö sekä Euromayday -tapahtumat. Uhka-arvion sekä ei-menestyksekkään neuvottelun tuloksena oikeusasiamies on katsonut, että mielenosoituksen lopettaminen on tapahtunut lain mukaan. Tässä on noudatettu voimankäytön minimiä, eli poliisin muut toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä, jotta järjestyksenpito voidaan säilyttää.
Mellakkarikoksen osalta oikeusasiamies ei ole ottanut kantaa vireillään olevan oikeudenkäynnin takia muuten kuin toteamalla, että mellakkaan osallistumisen yksi osa on poliisin käskyn noudattamatta jättäminen. Tässä tapauksessa poliisin antama käsky hajaantumisesta on ollut mahdotonta noudattaa, joko sen takia, että käskyä ei olla kuultu tai koska poliisi on itse estänyt käskyn toteuttamisen. Toisaalta oikeusasiamies on kiinnittänyt erityistä huomiota saartoon ja poistumisreittiin, jotka ovat olleet toimenpiteiltään itsessään jo vaaraa aiheuttavia. Tässä oikeusasiamies on kuunnellut poliisin perusteita mielenosoituksen hajoittamisesta. Poliisi on perustellut mielenosoituksen hajoittamista yrityksellä tunkeutua poliisirivistön lävitse sekä pullojen heittelyllä. Kuitenkin satojen ihmisten (joita ei epäillä rikoksesta ja jotka käyttäytyvät rauhallisesti) sulkeminen tilaan olisi saattanut aiheuttaa poliisin toimesta henkilöihin kohdistuvia vahinkoja. Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan poliisille on täytynyt olla täysin selvä, että suurin osa ihmisistä ei ole epäiltynä mistään rikoksesta, ja he että ovat käyttäyneet rauhanomaisesti.
Poliisi oli valmistautunut estämään mielenosoituksen vaikka siitä ei oltukaan tehty päätöstä. Tätä varten paikalla oli 480 poliisia (360 varsinaista jouhapoliisia, 70 kevyissä jouhavarusteissa olevaa normaalia poliisia sekä 50 rajavartiolaitoksen jouhaa). Videolta oli laskettu poistuvan 500 henkilöä, mikä on runsaasti suurempi määrä kuin julkisuudessa esitetty 300 henkilöä. Määrä tuntuu muutenkin isolta, koska se tarkoittaisi jo 500 ihmisen saartamista.
Lindstedt ei nähnyt mielenosoituksen estämiseen liittyvän ongelmia, koska poliisi oli edennyt lain ja totuttujen käytäntöjen mukaan. Poliisin saama kokoontumislain mukainen mielenosoitusilmoitus tehtiin, mutta mielenosoituksen järjestäjään ei saatu yhteyttä jokaisella kerralla. Poliisi pyrki kuitenkin neuvottelemaan mielenosoituksen kulusta että järjestyksenpidosta. Poliisi oli varautunut estämään mellakkaa, mutta 8.9.2006 oli poliisi päätynyt käsittelemään tapausta mielenosoituksena, koska oli tuolloin saanut ilmoituksen mielenosoituksesta.
Poliisin muu voimankäyttö
Oikeusasiamies on löytänyt paljon syitä pitää käytettyjä toimenpiteitä laittomina. Ihmisten tarkastamisesta poispääsyn ehtona ei löydy laista perusteluja. Poliisi voi tarkistaa yleiseen kokoukseen osallistuvat ihmisten turvallisuuden varmistamiseksi, mutta ei voi tarkistaa enää poistuvia ihmisiä. Perustuslain mukaan poliisin voimatoimet eivät saa olla mielivaltaisia ja niille pitää löytyä peruste laista.
Kiinniotoista oikeusasiamies löysi paljon huomautettavaa. Esimerkiksi päihtymisen perusteella on sovellettu poliisilain kahdettakymmenettä pykälää, joka mahdollistaa paikalta poistamisen ja tarpeen vaatiessa kiinniottamisen. Lakia voidaan soveltaa oikeusasiamiehen mukaan vain tapauksissa, joissa yksittäisen henkilön voidaan olettaa rikkovan lakia tai aiheuttavan järjestyshäiriöitä. Alkoholin nauttiminen ja mielenosoitukseen osallistuminen eivät ole sellaisia syitä.
Poliisilain edellä mainittua pykälää saisi oikeusasiamiehen mukaan soveltaa vain niin kauan kuin rikoksen tekeminen tai järjestyshäiriöiden aiheuttaminen on mahdollista. Oikeusasiamies ei löytänyt mitään perusteita tämmöisessä tapauksessa suorittaa kiinniottoja sekä kiinnioton jatkamista seuraavalle päivälle niinkin myöhään kuin kello 15 asti.
Kiinniottoja mellakkarikoksen perusteella on pidetty laittomina. Edellä mainitun hajaantumiskäskyn vastustamisen lisäksi henkilön pitää teoin osoittaa osallistuvansa väkijoukon toimintaan. Tämmöisiä perusteita poliisi ei ole pystynyt etu- eikä jälkikäteen osoittamaan. Perusteeksi ei riitä, että henkilö on ollut kahdeksan ja puoliyhdeksän välillä illalla Kiasman edessä. Samaa tulkintaa oikeusasiamies on soveltanut kaivopihan tapahtumien osalta. Kiinniottojen syyksi on kuitenkin näissä tapauksissa merkattu "mellakka".

"Käsitykseni mukaan poliisi olisi perustellusti voinut päätyä toiseenkin
lopputulokseen punnitessaan vastakkain yhtäältä sivullisten
liikkumisvapauden rajoittamista ja heille saartorenkaassa odottamisesta
aiheutuvaa vaaraa sekä niitä sinänsä tärkeitä tavoitteita, että rikoksiin
syyllistyneet henkilöt saadaan kiinni ja estetään mellakoinnin jatkuminen."
Poliisi oli valmistautunut estämään mielenosoituksen vaikka siitä ei oltukaan tehty päätöstä. Tätä varten paikalla oli 480 poliisia (360 varsinaista jouhapoliisia, 70 kevyissä jouhavarusteissa olevaa normaalia poliisia sekä 50 rajavartiolaitoksen jouhaa). Videolta oli laskettu poistuvan 500 henkilöä, mikä on runsaasti suurempi määrä kuin julkisuudessa esitetty 300 henkilöä. Määrä tuntuu muutenkin isolta, koska se tarkoittaisi jo 500 ihmisen saartamista.
Lindstedt ei nähnyt mielenosoituksen estämiseen liittyvän ongelmia, koska poliisi oli edennyt lain ja totuttujen käytäntöjen mukaan. Poliisin saama kokoontumislain mukainen mielenosoitusilmoitus tehtiin, mutta mielenosoituksen järjestäjään ei saatu yhteyttä jokaisella kerralla. Poliisi pyrki kuitenkin neuvottelemaan mielenosoituksen kulusta että järjestyksenpidosta. Poliisi oli varautunut estämään mellakkaa, mutta 8.9.2006 oli poliisi päätynyt käsittelemään tapausta mielenosoituksena, koska oli tuolloin saanut ilmoituksen mielenosoituksesta.
Poliisin muu voimankäyttö
Oikeusasiamies on löytänyt paljon syitä pitää käytettyjä toimenpiteitä laittomina. Ihmisten tarkastamisesta poispääsyn ehtona ei löydy laista perusteluja. Poliisi voi tarkistaa yleiseen kokoukseen osallistuvat ihmisten turvallisuuden varmistamiseksi, mutta ei voi tarkistaa enää poistuvia ihmisiä. Perustuslain mukaan poliisin voimatoimet eivät saa olla mielivaltaisia ja niille pitää löytyä peruste laista.
Kiinniotoista oikeusasiamies löysi paljon huomautettavaa. Esimerkiksi päihtymisen perusteella on sovellettu poliisilain kahdettakymmenettä pykälää, joka mahdollistaa paikalta poistamisen ja tarpeen vaatiessa kiinniottamisen. Lakia voidaan soveltaa oikeusasiamiehen mukaan vain tapauksissa, joissa yksittäisen henkilön voidaan olettaa rikkovan lakia tai aiheuttavan järjestyshäiriöitä. Alkoholin nauttiminen ja mielenosoitukseen osallistuminen eivät ole sellaisia syitä.
Poliisilain edellä mainittua pykälää saisi oikeusasiamiehen mukaan soveltaa vain niin kauan kuin rikoksen tekeminen tai järjestyshäiriöiden aiheuttaminen on mahdollista. Oikeusasiamies ei löytänyt mitään perusteita tämmöisessä tapauksessa suorittaa kiinniottoja sekä kiinnioton jatkamista seuraavalle päivälle niinkin myöhään kuin kello 15 asti.
Kiinniottoja mellakkarikoksen perusteella on pidetty laittomina. Edellä mainitun hajaantumiskäskyn vastustamisen lisäksi henkilön pitää teoin osoittaa osallistuvansa väkijoukon toimintaan. Tämmöisiä perusteita poliisi ei ole pystynyt etu- eikä jälkikäteen osoittamaan. Perusteeksi ei riitä, että henkilö on ollut kahdeksan ja puoliyhdeksän välillä illalla Kiasman edessä. Samaa tulkintaa oikeusasiamies on soveltanut kaivopihan tapahtumien osalta. Kiinniottojen syyksi on kuitenkin näissä tapauksissa merkattu "mellakka".
"Poistumiskäskyn noudattamatta jättämistä ei käsitykseni mukaan
voi tulkita puheena olevan säännöksen tarkoittamaksi "osallistumiseksi teoilla
väkijoukon toimintaan"."
torstaina, marraskuuta 01, 2007
Arhinmäen syytteestä on luovuttu
Syyttäjä Harri Ilander veti syytteet pois kolmeltä henkilöltä Smash asem -"mielenosoituksen" yhteydessä. Syyttäjän mukaan ei ollut näyttöä siitä, että poliisi olisi antanut velvoittavia käskyjä, joita noudattamatta jättämisestä olisi voinut syyttää niskoittelusta. Syyte vedettiin pois myös Paavo Arhinmäeltä. Asiasta raportoivat ainakin Yle, Kansan uutiset ja Helsingin sanomat. Jopa peräseinojoen Keskustanuorten tekemästä liittokokousaloitteesta on käyty keskustelua Laura Tuomisen blogissa. Ajatusrikollinenkin on kirjoittanut aiheesta.
Poistumiskäsky on ollut yksi keskeisimmistä väittelyn aiheista. Esimerkiksi Kiasmalla poliisi antoi poistumiskäskyn, jota ei voinut kuulla. Tätä ei voida pitää velvoittavana. Toiseksi poliisi antoi myöhemmin käskyn (noin 20.30), jonka pystyi kuulemaan, mutta jota ei voinut noudattaa. Kiasmahan oli saarrettuna eikä ketään päästetty poistumaan. Myöhemmin asiasta on käynyt ilmi, että poliisi on päästänyt joitakin ihmisiä satunnaisesti pois. Mielenosoituspaikalta kahden korttelin päässä, Kaivopihalla, poliisi on antanut poistumiskäskyn, joka on ollut hieman kyseenalainen. Käskystä on liikkumassa kaksi versiota. "Tavalliset ihmiset saavat poistua, anarkistit jäävät" sekä "anarkistit saavat jäädä" on käskynä hieman tulkinnallinen. Entä, jos kokee olevansa sekä anarkisti että tavallinen ihminen? Neljänneksi käsky on annettu vasta kiinniottojen jälkeen.
Smash asemin jälkipyykki jakaakin ihmisten mielipiteitä moneen suuntaan. Joidenkin mielestä poliisi teki aivan oikein ja jatkossakin poliisin pitäisi sulkea liikenne keskustasta, ottaa kiinni satunnaisia ihmisiä ennakkotoimenpiteinä, huudella asiattomuuksia, antaa hipeille pamppua, estää mielenosoittamisia, estää sananvapautta, valehdella yleisölle, toisten mielestä taas ei.

Tagit
blogit,
harri ilander,
helsingin sanomat,
kansan uutiset,
mielenosoittaminen,
paavo arhinmäki,
poliisi,
smash asem,
yle
keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007
Verinen sunnuntai saa Smash asemin näyttämään lasten sadulta
Vuonna 2002 julkaistu Verinen sunnuntai (Bloody sunday) on tositapahtumiin perustuva tarina 1972 vuoden tapahtumista Irlannissa. Irlantilainen kansalaisoikeusliike marssii Vapaaseen Derryyn (Free Derry) kaupungintalolle, mutta osan mielenosoittajista siirtyy reitiltä pois heittelemään kiviä ja näyttämään keskisormea brittijoukoille. Joukot reagoivat tähän käyttämällä vesitykkiä, kyynelkaasua ja kumiluoteja. Pian tämän jälkeen armeija saa vihiä alueella mahdollisesta liikkuvasta IRA:n tarkka-ampujasta, jonka jälkeen annetaan lupa käyttää kovia ammuksia. Ensimmäinen uhri on Jackie Duddy, 17-vuotias nuori mies.
Brittijoukot ampuivat kovilla varmistamatta uhkaa. Silminnäkijöiden mukaan jopa pakenevia ihmisiä ammuttiin selkään. Jopa sen jälkeen kun käskettiin lopettamaan tulitus, Ted Lodenin johtamat joukot ampuivat sata ammusta pakenevan väkijoukon sekaan.
Elokuvan tarina alkaa marssin suunnittelusta ja päätyy lehdistötilaisuuteen, jossa kansanedustaja Ivan Cooper (James Nesbitt) kertoo, että tämä päivä on ollut suuri voitto IRA:lle. Useita ihmisiä tulee liittymään IRA:han tämän päivän takia. Cooper ajoi itse väkivallatonta vastarintaa. Toimittaja kysyykin lopuksi, että "minkä viestin haluat lähettää niille nuorille, jotka liittyvät IRA:han." "Tämän päivän tapahtumien jälkeen minä en pysty enää moralisoimaan heitä."
Elokuvan jälkeen Smash asemin kaltaiset voimatoimien liioittelut tuntuu aika kevyeltä tavaralta. Poliisi ei kuitenkaan ampunut yleisöä kovilla luodeilla. Kaikki on suhteellista.
Englanninkielinen wikipedia: Bloody sunday
Suomenkielisestä Wikipediasta puuttuu tuo artikkeli. Pitääkin yrittää ja jaksaa kääntää tuo jossain vaiheessa.
edit:
Jussi Saramokin kirjoitti aiheesta.

arvostelu,
bloody sunday,
elokuva,
historia,
ira,
irlanti,
james nesbitt,
kritiikki,
smash asem,
verinen sunnuntai,
wikipedia
tiistaina, syyskuuta 04, 2007
Smash Asemin käräjöinnit alkavat
Maanantai-aamuna alkoi Smash Asemiin liittyvät oikeudenkäynnit. Syytteen on saanut 86 henkilöä. Ainoastaan yksi henkilö on myöntänyt tähän mennessä syyllisyytensä. Muuten epäillyt ovat väittäneet, että poliisin poistumiskäskyä oli mahdotonta noudattaa, koska alueelta ei päästetty pois, eikä käsky aina kuulunut, jolloin noudattamisvelvollisuutta ei voi syntyä.
Paikalle olleena voin todeta, että ensimmäisen kerran kuulin poistumiskäskyn 2-3 tuntia saarron alkamisen jälkeen. Käskyn noudattaminen oli mahdotonta.
Hs: Smash asem -mielenosoittajista valtaosa kiisti syytteet

torstaina, heinäkuuta 12, 2007
Suojelupoliisia avattava
Useampi media julkaisi tänään Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen kuudesta ulkomaalaisviraston tekemästä päätöksestä evätä kansalaisuus tai oleskelulupa. Suojelupoliisi oli antanut kaikkiin näihin lausunnon. Koska lausuntoja ei voida tarkastaa eikä niiden sisältöä voida oikein puolustaa tai arvostella julkisesti, Suojelupoliisi jo uhkasi lopettaa lausuntojen antamisen. Tämä olisi ollut tietenkin erittäin tervetullut päätös Suojelupoliisilta. Korkein oikeus kumminkin säilytti Suojelupoliisin lausunnot salaisina. Kaksi ulkomaalaisviraston päätöstä kumottiin
Suojelupoliisilla saattaa olla tärkeä tehtävä turvallisuuden kannalta tai sitten ei. Kansalaisten tai Suomessa muuten asuvien on kuitenkin mahdotonta arvioida tätä johtuen Suojelupoliisin roolista. Suojelupoliisin johtaja ja sisäministeri tapaavat kerran kuussa, jolloin sisäministeri saa selvityksen Suojelupoliisin operaatioista. Tätä käytäntöä olisi ehkä syytä muuttaa. Emme tiedä ketä suojelupoliisi valvoo ja millä perusteilla ja kahden vuoden sisällä Suojelupoliisi on jäänyt kiinni epäilyttävästä toiminnasta. Soneratapaus on kaikille lukijoille varmasti yhtä tuttu kuin Smash aseminkin vaarallisuuteen perustuvat väittämät. Molemmissa Suojelupoliisilla oli merkittävä rooli.
Ensin mainitussa Suojelupoliisi oli hankkinut ilman oikeuden lupaa teletunnistetietoja Soneralta sekä mahdollisesti saanut sellaisia. Jälkimmäisessä tapauksessa poliisin ylireagointia perusteltiin Suojelupoliisilta saaduilla tiedoilla, joita ei julkistettu. Operaation operatiivinen johto sekä sen hetkinen poliittinen johto vain sanoivat, että kyseessä oli mellakka eikä mielenosoitus. Kenelläkään ei ole mahdollista tutkia heidän väittämänsä todenmukaisuutta, koska väittämän totuusarvo perustuu siihen, että joku sanoi niin. Toisekseen, koska mielenosoitus estettiin, on vaikea silloinkaan tehdä arviota siitä, että minkälainen uhka kyseinen mielenosoitus olisi ollut.
Suojelupoliisin valvontaa olisi näin ollen syytä lisätä. Poliittinen tahto Suojelupoliisin arkistojen avaamiseksi edes kohtuullisen määräajan sisällä (esimerkiksi 5 vuotta) vaikuttaa valistuneen arvaukseni perusteella mahdottomaksi, voitaisiin harkita myös poliittista valvontaelintä valvomaan sisäministerin lisäksi Suojelupoliisin toimintaa. Joissakin Euroopan maissa on jo menty vastaavaan suuntaan. Suomen parlamentille suojelupoliisin valvonta nyt ainakin kuuluisi. Tämä voisi olla uuden valiokunnan perustaminen, johon valittaisiin eri puolueista edustajia. Jos valiokunta havaitsisi joitain väärinkäytöksiä se voisi pyytää eduskunnalta lupaa tietojen julkistamiseen, tai sitten asia tehtäisiin jo perinteeksi vakiintuneella tavalla - vuotamalla tietoa.
Iltalehti: Supon lausunnot pysyvät salaisina

arkistot,
eduskunta,
kho,
mielenosoittaminen,
mielipiteet,
smash asem,
supo,
teliasonera
lauantaina, syyskuuta 23, 2006
Uusi vihollinen?
Olemmekohan löytäneet uuden vihollisen?
Yleisradion uutisen mukaan 68 prosenttia ihmisistä pitää poliisin toimia Smash asemin yhteydessä asiallisina.
Seurattuani jonkin verran erilaisia keskustelufoorumeja, niin siellä on viuhahtanut anarkistikortti ja mellakkakortti aika useasti.
- Miksi poliisi esti ihmisten liikkumisen kaupungilla?
- Olisko niiden anarkistien pitänyt päästä riehumaan kaupungille?
Poliisi on omassa lehdistötilaisuudessa ilmaissut, että heillä oli ennakolta tietoa, että kyseessä on mellakka. Minä en tietenkään voi asiaa selvittää, koska nämä tiedot ovat Suojelupoliisilta ja siten salaisia.
- Miksi poliisi saartoi satoja ihmisiä keskellä kaupunkia?
- Parempi, että ne anarkistit otetaan kiinni ennen kuin tapahtuu oikeasti jotain pahaa.
Elämme pahassa maailmassa, jossa vihollinen on jokaisen nurkan takana. Suomea uhkaa tällä hetkellä terrorismin aalto, huumetsunami ja nyt uutena vihollisena anarkistit.
- Miksi poliisi otti ihmisiä kiinni miten sattui?
- Kyllähän ihmisten olisi pitänyt ymmärtää pysyä poissa.
Olen kokenut aina jonkinlaista myötäelämistä minua pienempiä kohtaan. Olen kokenut sympatiaa Tiananmenilla mieltään osoittaneita opiskelijoita kohtaan ja olen kokenut myötätuntoa palestiinalaisia kohtaan. Olen arvostellut poliisivallan toimia Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Kiinassa. Se on ollut kuitenkin pelkkää fantasiaa. Kuvitelmaa siitä, että pystyn kokemaan jotain yhteistä. Kaksi viikkoa sitten lauantaina siitä tuli henkilökohtaista.
- Miksi poliisi valehtelee toimistaan Kiasman aukiolla?
- Eihän se nyt valehtele. Poliisi on viranomainen, jonka toimintaa säätelee tietyt lait ja säädökset. Se estää poliisin valehtelun.
Vapaudet, oikeudet ja velvollisuudet ovat lopulta aika yksinkertaisia. Joko meillä on sananvapaus tai sitten ei. Joko meillä on mielipiteenvapaus tai sitten ei. Joko meillä on oikeus osoittaa mieltä tai ei. Joko me voimme liikkua kaupungilla rauhassa ilman pelkoa kiinniotoista tai emme. Joko meillä on läpinäkyvä hallinto tai sitten ei.
Täällä Aarne Tanninen, Myanmar.
technorati Yleisradio, poliisi, Myanmar, Aarne Tanninen, valehtelu, sananvapaus, mielipiteenvapaus, kiinniotot, rauha, pelko, anarkistit, Kiasman aukio, lait, säädökset, asetukset, Venäjä, kiina, Yhdysvallat, fantasia, Smash Asem, paha maailma, uusi vihollinen.

anarkismi,
burma,
kiina,
media,
mellakointi,
mielenosoittaminen,
myanmar,
poliisi,
smash asem,
tiananmen,
yleisradio
tiistaina, syyskuuta 19, 2006
Smash Stockmann
"Suomen anarkistit ry järjestää mielenosoituksen Stockmannin sisätiloissa ensi tiistaina kello 17.00. Smash Stockmann on hyviä bileitä hyvien tyyppien kanssa.
Tulkaa paikalle aiheuttamaan lievää sekasortoa, jotta voimme kaataa kapitalismin. Pukeutukaa mahdollisimman normaaleiksi töölötädeiksi ja -sediksi. Hankkikaa itsellenne henkilökohtainen oikeusavustaja. Välttäkää käyttämästä samaa henkilöä.
Jättäkää myös onkivavat, sateenvarjot ja patongit kotiin, koska ne voivat aiheuttaa kiinniottoja."
Technorati huumori, Stockmann, onkivapa, perättömät, patonki, Smash Stockmann, sekasorto, anarkistit, mielenosoitus,

huumori,
smash asem,
stockmann,
tiedote
sunnuntai, syyskuuta 17, 2006
Sadan ihmisen mielenosoitus näkyy kaikkialla
Kumma, miten jokainen televisiokanava ja uutislehti raportoi tän päivän Joku raja Rajamäki -mielenosoituksen.
Olen osallistunut elämäni aikana aika moneen mielenosoitukseen, mutta ne noteerataan yleensä niistä lähetetyistä tiedotteista. Mielenosoituksilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Maailma ei muutu paremmaksi. Silti sitä vetää tamineet niskaan vuodesta toiseen. Nyt tuntui oudolta ja samalla luontevalta.
Tulin vähän aikaa sitten kotiin ja katsoin netistä uutiset, luin uutislehtien nettiversioita lävitse. Puhelin on soinut kaksi päivää vähän väliä ja nyt se on hiljentynyt. Aamulla pitäisi herätä ja lähteä Ylä-Malmin torille keskustelemaan politiikasta. Siis viiden tunnin päästä pitäisi olla paikalla.
Jos mä edes pääsen paikalle, niin lupaan iltapäivän rauhoittumiselle. Ehkä käymme Ihanaisen kanssa vuokraamassa elokuvan viimeisillä rahoillani.
En ole blogiakaan ehtinyt päivittää näiden kiireiden takia. Tämän jälkeen jatkan raportointia taas maailman tilanteesta.
ps. "Olisi hyvä kuunnella ennen kuin ensimmäiset autot palaa Ranskan malliin, joita me emme tietenkään polta" ei tarkoita sitä, että menenpä tästä polttamaan autoja.
Vaikka joskus tekisi mieli. :)
Technorati Joku raja Rajamäki, mielenosoittaminen, järjestötoiminta, politiikka, poliisi, Kiasma, autojen polttaminen.

aktivismi,
joku raja,
kari rajamäki,
kiasma,
media,
mielenosoittaminen,
smash asem
perjantaina, syyskuuta 15, 2006
136: Joku raja Rajamäki
Tiedote
14.9.2006
Vapaa julkaistavaksi heti
136: JOKU RAJA RAJAMÄKI -MIELENOSOITUS LAUANTAINA
Lauantaina 16.9. järjestetään Kiasmalla mielenosoitus kansalaisoikeuksien
puolesta. Kello 17.45 alkavassa "136: Joku raja Rajamäki" -tempauksessa on
paikalla ihmisiä, jotka kertovat kokemuksistaan viime lauantain
poliisioperaatiossa. Parhaat palat illan tapahtumista näytetään valokuvin.
Kiasmalla kerätään myös nimiä adressiin, jossa vaaditaan sisäministeri
Kari Rajamäen eroa.
”On käsittämätöntä, että ihmisten liikkumista rajoitetaan, sivullisia
ihmisiä otetaan kiinni ja silti Rajamäki väittää poliisioperaatiota
onnistuneeksi”, sanoo Kirsi Pihlaja, ja kysyy: ”Onko Suomessa otettu nyt
käytöön entistä joustavammat kansalaisoikeudet?"
”Suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut tapana kasvattaa lapset
ajattelemaan poliisia ystävänä, johon voi luottaa. Nyt tähän luottamukseen
on tullut särö”, sanoo puolestaan Jaakko Vasankari.
Kirsi Pihlaja, Jaakko Vasankari ja yli 300 muuta henkilöä viettivät
tunteja poliisien saartamana Kiasman edustalla viime lauantaina. He eivät
päässeet ulos useista pyynnöistä huolimatta. Saartoa oli seuraamassa
satoja ihmisiä ja Helsingin keskustassa otettiin ihmisiä kiinni ilman
syytä.
Lisätietoja:
Kirsi Pihlaja, p. 050 5979 512
Jaakko Vasankari, p. 050 4362 199
Technorati Joku raja Rajamäki, 136, Kirsi Pihlaja, Smash Asem, Helsinki, keskusta, Kiasma, saarto, mielenosoitus, poliisioperaatio, kansalaisoikeudet, motitus, poliisin valtaoikeudet, sisäministeri

jaakko vasankari,
joku raja,
kari rajamäki,
kiasma,
kirsi pihlaja,
mielenosoittaminen,
smash asem,
tiedote
keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006
Mielenosoitus Kari Rajamäkeä vastaan
Huomenna keskiviikkona kello 17.00 suunnitellaan Rajamäen vastaista mielenosoitusta. Kokoonnutaan Kiasman kahvilaan. Pieni keskustelu saattaa aiheuttaa hieman "sekasortoa" Kiasman kahvilaan. Se on vähintä mitä voimme tehdä niiden puolesta, jotka viime lauantaina otettiin kiinni ilman perusteita.
"Kiasman tapahtumat ovat saaneet paljon julkisuutta, suurella yleisöllä on
kuitenkin edelleen sellainen kuva että poliisi oli toiminut tilanteessa oikein
ja että on perusteltua estää mahdollinen "mellakointi" vaikka voimakeinoin
etukäteen.
Järjestetään rauhanomainen mielenosoitus kansalaisoikeuksien puolesta poliisin
mielivaltaa vastaan. On selvää että näitä oikeuksia viime lauantaina on rikottu
ja että poliisin antamat tiedot ovat ristiriitaisia silminnäkijoiden
kertomuksiin nähden. Olemme huolissamme uudesta politiikasta mielenosoituksia
kohtaan.
Tavataan huomenna torstaina Kiasman kahvilassa klo: 17:00. Mietitään sopiva
päivä, teemat jotka haluamme tuoda esille, mahd. performanssi, bandikset,
puhujia jne...
t.
Kirsi Pihlaja 050 5979 512 ja
Jaakko Vasankari 050 4362 199
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret
Alustavia ideoita tässä: oliskos lisää??????
-järjestää uusi mielenosoitus esim. eduskuntatalon portailla, ainakin pyytää
Arhinmäkeä ja Taipaletta puhumaan /kertomaan kokemuksistaan
poliisimielivallasta.
-käydä vaikka sanomatalolla tai jossakin uhraamassa (kynttilöitä?) sananvapauden
muistolle ja oikeudenmukaiselle uutisoinnille. (tai miten hki2006 jääminen
smashin jalkoihin kannattais tuodakaan esiin, väkivalta myy)
-Tai Kiasmalle pystytettäis kansalaisoikeuksien muistomerkki. (mikä se sitten
oliskaan)
-Tehdään lehdistötiedote jossa vaaditaan Rajamäen eroa. Vaaditaan kunnollista
tutkintaa ja poliisijohtoa syytteisiin jos ja kun aihetta on, eikä mitään
sisäisiä paperinpyörittelyitä.
-voidaan käyttää Etelä-Suomen Vasemmistonuorten bandiksia Rajat Rajamäelle! ja
B-luokan kansalaisia? (jääneet b-lupamiekkarista mutta sopivat tähänkin)
Bandis jossa lukis Apua poliisi, auttakaa! Ehjät stokkan ikkunat vastaan 300
vapaudenriistoa?
>Saatais ihan varmasti julkisuutta ja korostettais poliisille että tämä on
>rauhanomainen mielenosoitus, ja katsotaan miten ne on sitten varustautuneet."
Technorati Kari Rajamäki, Kiasma, sekasorto, kahvila, mellakoiminen, Kirsi Pihlaja, Jaakko Vasankari, poliisi, Stockmann, kansalaisoikeudet, perusturva, Smash asem, Vasemmistonuoret, Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, mielenosoittaminen, vai onko sekin nykyään mellakointia, muistomerkki, mielivalta, poliisivaltio.

esvn,
jaakko vasankari,
kari rajamäki,
kiasma,
kirsi pihlaja,
mellakointi,
mielenosoittaminen,
poliisi,
smash asem
tiistaina, syyskuuta 12, 2006
Kari Rajamäen on erottava
Adressi, joka on vain pakko allekirjoittaa:
http://www.adressit.com/karirajamaenerottava
Technorati Kari Rajamäen on erottava, Kari Rajamäki, adressi, adressit.

adressit,
kari rajamäki,
linkkejä,
smash asem
Viikonlopusta
Tarkemmin kuvattuna viikonlopun tapahtumia:
Minä olin yksi heistä, jotka saarrettiin Kiasmalla monen muun sivustakatsojan ja toimittajan kanssa.
Haluaisin ensiksi selventää muutamia poliisin antamia valheellisia väitteitä. Poliisi ei antanut hajaantumiskäskyä kuin vasta 2,5 tunnin päästä eikä silloinkaan poliisi mahdollistanut käskyn noudattamista. Paikan päällä otettiin kiinni useita ystäviäni.
Rikoslain 17. luvun 2 §:n nimi on väkijoukon hajoittaminen, jonka perusteella ihmisiä voidaan ottaa kiinni, jos he eivät tottele poliisin ANTAMAA hajaantumiskäskyä, jota siis ei koskaan tullut tai se annettiin ihan jossain muualla - lehdistötiedotteenako?
Kertomuksia paikan päältä voi lukea Helsingin sanomien ja Yleisradion nettisivuilta. Useat blogit sisältävät myös kertomuksia paikan päältä.
Annoin viime sunnuntaina pidetyssä asukastilaisuudessa Helsingin Rytmissä ensimmäisiä vaalilupauksia. Poliisilaki tulee tarkistaa välittömästi. Yhtäkään oikeutta en halua poliisiviranomaiselle enää antaa päinvastoin, niitä tulisi kaventaa. Sisäministeriö tarvitsee myös uudelleen järjestelyä. Kari Rajamäen on pyydettävä anteeksi kansalta ja erottava.
Jokaisella teistä on varmasti käsityksiä siitä, mitä viikonloppuna on tapahtunut. Paikallaolijoilla kuva on tietenkin tarkempi kuin niillä, jotka ovat seuranneet mediaa. Roskalehdistä Iltasanomat puolsivat poliisin toimia kun taas, ilokseni voin todeta, Iltalehti näki poliisin toiminnan liioitteluna. Kannattakaa katsoa myös a-pisteen reportaasi.
Kiinniotettujen kännyköitä ja kameroita takavarikoitiin. Kännyköiden tekstiviestejä on luettu kuulustelujen aikana. Tämän lisäksi, ihmisiltä on otettu sormenjäljet ja dna-näytteet. Eräs lakimies oli suostunut antamaan oikeusapua mahdollisille kiinniotetuilla. Hän perusti toimistonsa Kallioon tapahtuman ajaksi, mutta poliisi kielsi häntä antamasta oikeusapua, koska hänen väitettiin suunnitelleen koko
tapauksen. Onneksi saatiin toinen lakimies, joka on vastaavasti aikaisemmin antanut ilmaista oikeusapua vähävaraisille. Tämä on ennenkuulumatonta, että lakimiestä estetään tarjoamasta apua kiinniotetuille, sillä perusteella, että hän on etukäteen kertonut, että hän voi antaa ihmisille oikeusapua.
technorati: viikonlopusta, lakimies, oikeusapu, kansalaisoikeudet, takavarikointi, ylimitoitetut toimet, Iltasanomat, Iltalehti, Kiasma, sivustakatsojat, mielenosoittaminen, Helsingin sanomat, Yleisradio, kamerat, rikoslaki, DNA-näyte, asukastilaisuus, Kallio, Rytmi

a-piste,
iltalehti,
kansalaisoikeudet,
kiasma,
kiinniotto,
media,
oikeus,
poliisi,
rikos,
rikoslaki,
smash asem
maanantaina, syyskuuta 11, 2006
Vasemmistonuorten tiedote
Eka kuvia eilisestä:
http://users.tkk.fi/~osalo/Smash-Asem/index3.html
Sitten Vasemmistonuorten tiedote:
Tiedote vapaa julkaistavaksi heti
10.9.2006
Helsinki
Vasemmistonuoret vaatii:
Poliisijohdon toimet tutkittava
Rauhallisen, sosiaalista Eurooppaa vaatineen suurmielenosoituksen jälkeen
Kiasmalla oli anarkistien järjestämä pieni Smash Asem -mielenosoitus.
Paikalle saapuneet sadat mellakkapoliisit saartoivat alueen jolla oli noin
sadan anarkistiaktivistin lisäksi yli sata sivullista.
Tiedotustilaisuudessaan poliisi väitti että paikallaolijat olivat
anarkistien ”kavereita”, ja että paikalla olevia käskettiin poistumaan
paikalta. Poliisi myös väitti että halutessaan saarrosta olisi päässyt
ulos.
Poliisin väitteet eivät pidä paikkaansa. Enemmistö saarrossa olleista
ihmisistä oli joutunut tilanteeseen vastoin tahtoaan. Saartoon joutui muun
muassa tavallisia perheenäitejä ja -isiä matkalla kotiinsa, kokoomusnuoria
sekä postitalon rappusilla istuneita sivullisia. Muutamaa poikkeusta
lukuun ottamatta sivullisia ei päästetty ulos saarrosta poliisin
aloitettua operaationsa, vaikka kymmenet ihmiset sitä asiallisesti
poliiseilta pyysivät.
Poliisin toiminta aiheutti suurta vaaraa sekä loukkaantumisia
sivullisille. Mellakkavarusteiset poliisit olivat turvassa heitetyiltä
pulloilta, mutta pois pyrkineet sivulliset, jotka jäivät puristuksiin
poliisin ja pullonheittelijöiden väliin, olivat suojattomia. Poliisin
olisi pitänyt päästää kaikki alueelta pois haluavat ulos saarrosta jo
ennen kun mitään tapahtui, mitä se ei tehnyt vaikka jälkeenpäin on niin
väittänyt.
Lisätietoja:
Jussi Saramo
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
gsm: 041 503 4000
No, onneksi joku ehti kommentoimaan blogiani ja kertomaan, että "Helsinki on ehjä, ja yhtään laukausta ei ammuttu. Kovin paljon paremmin ei olisi voinut käydä."
technorati Jussi Saramo, Vasemmistonuoret, poliisi, "mellakat", Smash ASEM, mellakkapoliisi, onneksi Helsinki pysyi ehjänä -kommentti, saarto,

jussi saramo,
poliisi,
smash asem,
tiedote,
vasemmistonuoret
sunnuntai, syyskuuta 10, 2006
Vituttaa
Eilen illalla minulta hävisi yksi harhaluulo Suomesta. Hallintomuodon suoma oikeus kokoontumiseen sai kafkamaisia piirteitä eilen. Ehkäpä tiedätte mistä puhun. Poliisi saartoi Kiasman lähiympäristön sisälle satoja ihmisiä ennen kuin Smash asem -mielenosoituksen piti alkaa. Kahden ja puolen tunnin päästä poliisin edustaja ilmoitti megafonilla, että ihmisten pitää hajaantua paikalta tai heitä syytetään rikoksesta. Ongelma oli edelleenkin se, että ihmisiä ei päästetty poistumaan.
Olen suoraan sanoen vittuuntunut. En tiedä, mitä minun pitäisi ajatella vieläkään. Laitan myöhemmin valokuvia, joita otin eilen, blogiini. Yhdessä kuvassa nuorta hippiä pamputtaa kolme poliisia, koska hän seisoi liian lähellä poliisia. Sen kuvan otettuani minua alkoi oikeasti pelottaa.
Nyt lähden Rytmiä kohti esiintymään. Aion puhua kyseisessä Vasemmistoliiton järjestämässä tilaisuudessa eilisestä.
Poliisin vallankäyttö ei todellakaan ollut mitoitettu oikein. Tämän jälkeen yhtäkään lakialoitetta poliisin vallan lisäämiseksi on torpattava. Kari Rajamäki saa painua vittuun. Kun hän on ensi eduskuntavaaleissa ehdolla, niin jos on pakko äänestää demaria, niin älkää äänestäkö Rajamäkeä.
technorati Smash Asem, mielivalta, poliisi, vitutus, mellakka, mellakat, ja sanoinko vielä että vituttaa, Kari Rajamäki, demarit, Vasemmistoliitto.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)