Näytetään tekstit, joissa on tunniste kari rajamäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kari rajamäki. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Maahanmuuttoon liittyviä käytäntöjä on muutettava

Vihreiden olo hallituksessa antaa hieman toivoa oikeudenmukaisuudesta verrattuna vaikkapa siihen hallitukseen, jossa Kari Rajamäki (nazzip.) istui joskus aikoinaan. Biaudet haluaisi laillistaa laittomat maahanmuuttajat, näin ainakin Helsingin sanomat raportoi. Termi kuulostaa välillä kauhealta, mutta Biaudet mahdollisesti tarkoittaakin sitä, että laittomasti maahan tulleille annettaisiin kansalaisuus tai ainakin oleskelulupa.

Huomenna järjestetäänkin mielenosoitus Naze Aghain (Iran) käännyttämistä vastaan. Paikalla on vähän kaikkea, ja esiintymisen toivotaan olevan sellaista, että se tukee sanomaa (ts. vain aiheeseen liittyviä banderolleja toivotaan paikalle).

Erilaiset poliittiset järjestöt ja liikkeet ovat pitkään halunneet muuttaa suomalaisia käytäntöjä liittyen aina turvapaikkojen myöntämisestä integrointiin (maassa maan tavalla, baby). Ensimmäistä tapahtuu liian vähän.

Vasemmistonuorten mielestä laillisia keinoja tulla Suomeen tulee lisätä. Nykyisten käytäntöjen ollessa lähes mahdottomia. Vaikkakin osa täällä asuvista on sitä mieltä, että täällä on nyt jo liikaa maahanmuuttajia. Vähemmistöjä on kuitenkin kuunneltava demokratiassa, joten on tärkeää, että ihmisillä on riittävän hyvät tiedot siitä, minkä takia maahanmuuuttoa vastustetaan, sekä millaista maahanmuuttoa Suomeen tapahtuu. Vasemmistonuorten maahanmuutto- ja maahanmuuttajapoliittinen asiakirja on yhdistelmä konkreettisia tavoitteita että utopioita. Lopullisena tavoitteena pidetään vapaata liikkuvuutta, vaikka emme tiedäkään, miten siihen päästään.

Lukekaapa immeiset myös vapaaliikkuvuus.netin tarjontaa aiheesta.

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Sadan ihmisen mielenosoitus näkyy kaikkialla

Kumma, miten jokainen televisiokanava ja uutislehti raportoi tän päivän Joku raja Rajamäki -mielenosoituksen.

Olen osallistunut elämäni aikana aika moneen mielenosoitukseen, mutta ne noteerataan yleensä niistä lähetetyistä tiedotteista. Mielenosoituksilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Maailma ei muutu paremmaksi. Silti sitä vetää tamineet niskaan vuodesta toiseen. Nyt tuntui oudolta ja samalla luontevalta.

Tulin vähän aikaa sitten kotiin ja katsoin netistä uutiset, luin uutislehtien nettiversioita lävitse. Puhelin on soinut kaksi päivää vähän väliä ja nyt se on hiljentynyt. Aamulla pitäisi herätä ja lähteä Ylä-Malmin torille keskustelemaan politiikasta. Siis viiden tunnin päästä pitäisi olla paikalla.

Jos mä edes pääsen paikalle, niin lupaan iltapäivän rauhoittumiselle. Ehkä käymme Ihanaisen kanssa vuokraamassa elokuvan viimeisillä rahoillani.

En ole blogiakaan ehtinyt päivittää näiden kiireiden takia. Tämän jälkeen jatkan raportointia taas maailman tilanteesta.

ps. "Olisi hyvä kuunnella ennen kuin ensimmäiset autot palaa Ranskan malliin, joita me emme tietenkään polta" ei tarkoita sitä, että menenpä tästä polttamaan autoja.

Vaikka joskus tekisi mieli. :)


Technorati , , , , , , .

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

136: Joku raja Rajamäki

Tiedote
14.9.2006
Vapaa julkaistavaksi heti


136: JOKU RAJA RAJAMÄKI -MIELENOSOITUS LAUANTAINA

Lauantaina 16.9. järjestetään Kiasmalla mielenosoitus kansalaisoikeuksien
puolesta. Kello 17.45 alkavassa "136: Joku raja Rajamäki" -tempauksessa on
paikalla ihmisiä, jotka kertovat kokemuksistaan viime lauantain
poliisioperaatiossa. Parhaat palat illan tapahtumista näytetään valokuvin.
Kiasmalla kerätään myös nimiä adressiin, jossa vaaditaan sisäministeri
Kari Rajamäen eroa.

”On käsittämätöntä, että ihmisten liikkumista rajoitetaan, sivullisia
ihmisiä otetaan kiinni ja silti Rajamäki väittää poliisioperaatiota
onnistuneeksi”, sanoo Kirsi Pihlaja, ja kysyy: ”Onko Suomessa otettu nyt
käytöön entistä joustavammat kansalaisoikeudet?"

”Suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut tapana kasvattaa lapset
ajattelemaan poliisia ystävänä, johon voi luottaa. Nyt tähän luottamukseen
on tullut särö”, sanoo puolestaan Jaakko Vasankari.

Kirsi Pihlaja, Jaakko Vasankari ja yli 300 muuta henkilöä viettivät
tunteja poliisien saartamana Kiasman edustalla viime lauantaina. He eivät
päässeet ulos useista pyynnöistä huolimatta. Saartoa oli seuraamassa
satoja ihmisiä ja Helsingin keskustassa otettiin ihmisiä kiinni ilman
syytä.


Lisätietoja:
Kirsi Pihlaja, p. 050 5979 512
Jaakko Vasankari, p. 050 4362 199

Technorati , , , , , , , , , , , , ,

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Mielenosoitus Kari Rajamäkeä vastaan

Huomenna keskiviikkona kello 17.00 suunnitellaan Rajamäen vastaista mielenosoitusta. Kokoonnutaan Kiasman kahvilaan. Pieni keskustelu saattaa aiheuttaa hieman "sekasortoa" Kiasman kahvilaan. Se on vähintä mitä voimme tehdä niiden puolesta, jotka viime lauantaina otettiin kiinni ilman perusteita.

"Kiasman tapahtumat ovat saaneet paljon julkisuutta, suurella yleisöllä on
kuitenkin edelleen sellainen kuva että poliisi oli toiminut tilanteessa oikein
ja että on perusteltua estää mahdollinen "mellakointi" vaikka voimakeinoin
etukäteen.

Järjestetään rauhanomainen mielenosoitus kansalaisoikeuksien puolesta poliisin
mielivaltaa vastaan. On selvää että näitä oikeuksia viime lauantaina on rikottu
ja että poliisin antamat tiedot ovat ristiriitaisia silminnäkijoiden
kertomuksiin nähden. Olemme huolissamme uudesta politiikasta mielenosoituksia
kohtaan.

Tavataan huomenna torstaina Kiasman kahvilassa klo: 17:00. Mietitään sopiva
päivä, teemat jotka haluamme tuoda esille, mahd. performanssi, bandikset,
puhujia jne...

t.
Kirsi Pihlaja 050 5979 512 ja
Jaakko Vasankari 050 4362 199
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret


Alustavia ideoita tässä: oliskos lisää??????

-järjestää uusi mielenosoitus esim. eduskuntatalon portailla, ainakin pyytää
Arhinmäkeä ja Taipaletta puhumaan /kertomaan kokemuksistaan
poliisimielivallasta.

-käydä vaikka sanomatalolla tai jossakin uhraamassa (kynttilöitä?) sananvapauden
muistolle ja oikeudenmukaiselle uutisoinnille. (tai miten hki2006 jääminen
smashin jalkoihin kannattais tuodakaan esiin, väkivalta myy)

-Tai Kiasmalle pystytettäis kansalaisoikeuksien muistomerkki. (mikä se sitten
oliskaan)

-Tehdään lehdistötiedote jossa vaaditaan Rajamäen eroa. Vaaditaan kunnollista
tutkintaa ja poliisijohtoa syytteisiin jos ja kun aihetta on, eikä mitään
sisäisiä paperinpyörittelyitä.

-voidaan käyttää Etelä-Suomen Vasemmistonuorten bandiksia Rajat Rajamäelle! ja
B-luokan kansalaisia? (jääneet b-lupamiekkarista mutta sopivat tähänkin)
Bandis jossa lukis Apua poliisi, auttakaa! Ehjät stokkan ikkunat vastaan 300
vapaudenriistoa?

>Saatais ihan varmasti julkisuutta ja korostettais poliisille että tämä on
>rauhanomainen mielenosoitus, ja katsotaan miten ne on sitten varustautuneet."

Technorati , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Sikariblokilta lähti mopo käsistä - hälytyskeskus meinasi kaatua!

Kuten varmaan tiedättekin niin Vasemmiston sikarinkatkuisen charmin blokki järjesti oman mielenosoituksensa ja ulostulonsa vapun tienoilla. Helsingissä kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat kuudeksi Esplanadin torille osoittamaan solidaarisuutta sikariblokin taistelulle reilumman kaupan ja reilumman maailman puolesta.

Kenraali Francon ja Subcomandante Ståhlin puheet villitsivät kuitenkin kansan ja hälytyskeskus meinasi ylikuormittua. Hätäkeskukseen tuli yli 600 hälytyssoittoa sen jälkeen kun Subcomandante Ståhlin sikari katkesi kesken lausetta "kaikki maailman sikarin polttelijat --".

Helsingin sanomat uutisoi, että kyseessä olisi ammattimaisesti järjestettyä huliganismia, mutta tästä ei aivan ollut kyse. Vaikka vasemmistointelligentsi on yleensä hieman paremmin palkattu kuin muu rahvas, niin kyse oli enemmänkin logistisesta ja spontaanista purkautumisesta vallankumouksen linnun lennellessä Kiinasta kohti Suomea.

Tavaroiden hukkumiseltakaan ei vältytytty. Kenraali Francon kantamat polttopullot, jotka oli siis hankittu omaan henkilökohtaiseen käyttöön ja sikarien sytyttämiseen katosi jossakin makasiinien lähellä. Poliisi on kuulemma löytänyt jo sytyttämisvälineet, jotka he tietenkin toimittavat takaisin. Olemme kiitollisia, että poliisi toimi nopeasti ja löysi meidän sikarin lämmittimet.

Taistelu vakaamman mielenterveyden puolesta ei ole siltikään päättynyt. Suomalainen lehdistö ja suojelupoliisi on epäonnistunut tiedustelutoiminnassaan kuten Ilta-sanomat aivan oikein huomasivat: "Tiedustelukoneisto yski pahimman kerran." Huolimatta siitä, että sikariblokki lähetti ajoissa tiedotteet niin lehdistölle kuin valtakunnan tärkeimmille viranomaisille kuten poliisille. Jostain syystä tilanteiden rauhoittaminen ulkoistettiin amatöörien käsiin.

Kari Rajamäki ilmoittikin onneksi Suomen ottavan pari askelta fasismin suuntaan. Tavoitteena on julistaa Suomi fasistiseksi maaksi ensi eduskuntavaalien jälkeen. Ensinnäkin aloitetaan erilaisten kansalaisaktivistien jatkuva vuorokauden ympäri toimiva valvonta. Sikariblokki luonnollisesti kuuluu tähän arvostetun vaaralliseen ihmisryhmään, jonka nojatuoli harrastus oikeassa yhteiskunnallisessa tilassa saattaa päräyttää ranskapäisyyden potenssiin kymmenen.

Sikariblokki on, totta sekin, ottanut oppinsa ulkomailta. Suurin osa sikariblokin jäsenistöä lukee sanomalehtiä, katsoo Yleisradion keskusteluohjelmia, lukee Korkeajännitys-sarjakuvia sekä Aku Ankkaa. Näitä reittejä pitkin saadut opit on tietenkin otettu jo Suomessa käyttöön, mistä valtamedia on syystäkin huolissaan.

tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Joku raja, Rajamäki! - B-luokan kansalaisia?

Kun joku on huolissaan pakolaisista, niistä ihmisistä, jotka pakenevat sotia, vainoja, kidutusta ja/tai luonnonkatastrofeja, niin Suomen sisäministeri Kari Rajamäki alkaa puhua "elintasopakolaisista", "ankkurilapsista" ja "laittomasta maahanmuutosta". Tuntuu, että Rajamäki on symboli kaikelle epäoikeudenmukaisuudelle tässä maailmassa.

Tänään Rajamäki sitten sai ansaitsemaansa huomiota kun Helsingissä järjestettiin rasismin vastainen mielenosoitus Rautatientorilta Gloriaan. Mielenosoitusta oli järjestämässä Amnesty, Ihmisoikeusliitto, Vasemmistonuoret ja Vihreät nuoret ja opiskelijat. Ymmärrettävää, että jossain vaiheessa se pohja tulee yhden jos toisenkin säkissä vastaan. Rajamäen pakolaisia leimaava kielenkäyttö loukkaa monia suomalaisia sekä maahanmuuttajia. Lisäksi Kari Rajamäen julkinen toiminta turhauttaa monia. On vain ajan kysymys, kun täälläkin palaa autoja ja silloin Rajamäkeä tullaan viimeistään vaatimaan tilille. Jopa Demarinuorten entinen puheenjohtaja Petteri Oksa näkee punaista kun Rajamäki esittää pakolaispoliittisia kantojaan. Jotain kannatusta Rajamäki silti nauttii demarien piirissä. Tuskin hän muuten istuisi hallituksessa suunnittelemassa ulkomaalaisten muilutuksia ja keskitysleirejä - anteeksi, säilöönottokeskuksia - Suomeen tuleville ihmisille.

Gloriassa olimme tänään Kirsi Pihlajan ja Antti Rummukaisen kanssa. Viisi tuntia meni mukavasti. Muutama uusi jäsen liittyi Vasemmistonuoriin. Saatiin myös muutama kontakti maahanmuuttajiin, juuri näihin Rajamäen mainitsemiin "elintasopakolaisiin", jotka ovat tulleet tänne Somaliasta leveämmän leivän perässä, vaikka Somaliakin on niin rauhallinen maa, että -- En viitsi lopettaa tuota lausetta. Sarkasmi on löydettävissä joka tapauksessa.

Keskustanuoria ja Vihreitä varmaan harmitti jonkin verran, että ainoat ihmiset, jotka liittyivät johonkin järjestöön, liittyi meihin.

tagit: politiikka, järjestötoiminta