Olemmekohan löytäneet uuden vihollisen?
Yleisradion uutisen mukaan 68 prosenttia ihmisistä pitää poliisin toimia Smash asemin yhteydessä asiallisina.
Seurattuani jonkin verran erilaisia keskustelufoorumeja, niin siellä on viuhahtanut anarkistikortti ja mellakkakortti aika useasti.
- Miksi poliisi esti ihmisten liikkumisen kaupungilla?
- Olisko niiden anarkistien pitänyt päästä riehumaan kaupungille?
Poliisi on omassa lehdistötilaisuudessa ilmaissut, että heillä oli ennakolta tietoa, että kyseessä on mellakka. Minä en tietenkään voi asiaa selvittää, koska nämä tiedot ovat Suojelupoliisilta ja siten salaisia.
- Miksi poliisi saartoi satoja ihmisiä keskellä kaupunkia?
- Parempi, että ne anarkistit otetaan kiinni ennen kuin tapahtuu oikeasti jotain pahaa.
Elämme pahassa maailmassa, jossa vihollinen on jokaisen nurkan takana. Suomea uhkaa tällä hetkellä terrorismin aalto, huumetsunami ja nyt uutena vihollisena anarkistit.
- Miksi poliisi otti ihmisiä kiinni miten sattui?
- Kyllähän ihmisten olisi pitänyt ymmärtää pysyä poissa.
Olen kokenut aina jonkinlaista myötäelämistä minua pienempiä kohtaan. Olen kokenut sympatiaa Tiananmenilla mieltään osoittaneita opiskelijoita kohtaan ja olen kokenut myötätuntoa palestiinalaisia kohtaan. Olen arvostellut poliisivallan toimia Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Kiinassa. Se on ollut kuitenkin pelkkää fantasiaa. Kuvitelmaa siitä, että pystyn kokemaan jotain yhteistä. Kaksi viikkoa sitten lauantaina siitä tuli henkilökohtaista.
- Miksi poliisi valehtelee toimistaan Kiasman aukiolla?
- Eihän se nyt valehtele. Poliisi on viranomainen, jonka toimintaa säätelee tietyt lait ja säädökset. Se estää poliisin valehtelun.
Vapaudet, oikeudet ja velvollisuudet ovat lopulta aika yksinkertaisia. Joko meillä on sananvapaus tai sitten ei. Joko meillä on mielipiteenvapaus tai sitten ei. Joko meillä on oikeus osoittaa mieltä tai ei. Joko me voimme liikkua kaupungilla rauhassa ilman pelkoa kiinniotoista tai emme. Joko meillä on läpinäkyvä hallinto tai sitten ei.
Täällä Aarne Tanninen, Myanmar.
technorati Yleisradio, poliisi, Myanmar, Aarne Tanninen, valehtelu, sananvapaus, mielipiteenvapaus, kiinniotot, rauha, pelko, anarkistit, Kiasman aukio, lait, säädökset, asetukset, Venäjä, kiina, Yhdysvallat, fantasia, Smash Asem, paha maailma, uusi vihollinen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mellakointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mellakointi. Näytä kaikki tekstit
lauantaina, syyskuuta 23, 2006
Uusi vihollinen?
Tagit
anarkismi,
burma,
kiina,
media,
mellakointi,
mielenosoittaminen,
myanmar,
poliisi,
smash asem,
tiananmen,
yleisradio
keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006
Mielenosoitus Kari Rajamäkeä vastaan
Huomenna keskiviikkona kello 17.00 suunnitellaan Rajamäen vastaista mielenosoitusta. Kokoonnutaan Kiasman kahvilaan. Pieni keskustelu saattaa aiheuttaa hieman "sekasortoa" Kiasman kahvilaan. Se on vähintä mitä voimme tehdä niiden puolesta, jotka viime lauantaina otettiin kiinni ilman perusteita.
"Kiasman tapahtumat ovat saaneet paljon julkisuutta, suurella yleisöllä on
kuitenkin edelleen sellainen kuva että poliisi oli toiminut tilanteessa oikein
ja että on perusteltua estää mahdollinen "mellakointi" vaikka voimakeinoin
etukäteen.
Järjestetään rauhanomainen mielenosoitus kansalaisoikeuksien puolesta poliisin
mielivaltaa vastaan. On selvää että näitä oikeuksia viime lauantaina on rikottu
ja että poliisin antamat tiedot ovat ristiriitaisia silminnäkijoiden
kertomuksiin nähden. Olemme huolissamme uudesta politiikasta mielenosoituksia
kohtaan.
Tavataan huomenna torstaina Kiasman kahvilassa klo: 17:00. Mietitään sopiva
päivä, teemat jotka haluamme tuoda esille, mahd. performanssi, bandikset,
puhujia jne...
t.
Kirsi Pihlaja 050 5979 512 ja
Jaakko Vasankari 050 4362 199
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret
Alustavia ideoita tässä: oliskos lisää??????
-järjestää uusi mielenosoitus esim. eduskuntatalon portailla, ainakin pyytää
Arhinmäkeä ja Taipaletta puhumaan /kertomaan kokemuksistaan
poliisimielivallasta.
-käydä vaikka sanomatalolla tai jossakin uhraamassa (kynttilöitä?) sananvapauden
muistolle ja oikeudenmukaiselle uutisoinnille. (tai miten hki2006 jääminen
smashin jalkoihin kannattais tuodakaan esiin, väkivalta myy)
-Tai Kiasmalle pystytettäis kansalaisoikeuksien muistomerkki. (mikä se sitten
oliskaan)
-Tehdään lehdistötiedote jossa vaaditaan Rajamäen eroa. Vaaditaan kunnollista
tutkintaa ja poliisijohtoa syytteisiin jos ja kun aihetta on, eikä mitään
sisäisiä paperinpyörittelyitä.
-voidaan käyttää Etelä-Suomen Vasemmistonuorten bandiksia Rajat Rajamäelle! ja
B-luokan kansalaisia? (jääneet b-lupamiekkarista mutta sopivat tähänkin)
Bandis jossa lukis Apua poliisi, auttakaa! Ehjät stokkan ikkunat vastaan 300
vapaudenriistoa?
>Saatais ihan varmasti julkisuutta ja korostettais poliisille että tämä on
>rauhanomainen mielenosoitus, ja katsotaan miten ne on sitten varustautuneet."
Technorati Kari Rajamäki, Kiasma, sekasorto, kahvila, mellakoiminen, Kirsi Pihlaja, Jaakko Vasankari, poliisi, Stockmann, kansalaisoikeudet, perusturva, Smash asem, Vasemmistonuoret, Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, mielenosoittaminen, vai onko sekin nykyään mellakointia, muistomerkki, mielivalta, poliisivaltio.

esvn,
jaakko vasankari,
kari rajamäki,
kiasma,
kirsi pihlaja,
mellakointi,
mielenosoittaminen,
poliisi,
smash asem
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)