Näytetään tekstit, joissa on tunniste euromayday. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste euromayday. Näytä kaikki tekstit

torstaina, huhtikuuta 30, 2009

Massit bäckiin

Vapun aattoina tutuiksi tulleet kansainväliset Euromayday-mielenosoitukset vietetään tänä vuonna Suomessa Murrostorstain nimikkeellä.

Kolme kulkuetta, kolme sanomaa ja yksi määränpää.

Toimeentulotukea, ei pankkitukea! Hakaniementori klo 17.30 feat. Ilkka Kalevi Tillanen Bambu-ansa, Adebizi ja Konna

Reclaim the City, Narinkkatori 17.30 feat. Jontti & Shaka, Puppa J, Rauhatäti, Cstar & dj Docius

Kapitalismi ulos kampukselta, Porthania 17.30 feat. Misfits dj:t, Tuomas Toivonen & Mesak


Itse kokoonnun Hakaniementorille. Kulkueet kohtaavat seitsemän aikoihin Mantan patsaalla. Sieltä jatketaan sitten Elinkeinoelämän keskusliitolle.

sunnuntai, toukokuuta 04, 2008

Kaupungin vaarallisin supersankari


Kapteeni Jubilaatio teki paluun lähes vuoden tauon jälkeen. Euromayday 2008 kulkueessa hyviä bileitä ja rauhanomaisia viboja levittänyt, kaikkien juhlaväkisten sankari, Kapteeni Jubilaatio jouduttiin poistamaan paikalta. Todennäköisesti tämä oli liikaa virkavallalle:

lisää kuvia löytynee sitten Flickrista sekä Iltalehden sivuilta.

torstaina, toukokuuta 01, 2008

Euromaydayta ja filmi poikki

Niin se vappu vain etenee. Euromayday on nykyään paljon rennompi tilaisuus, kun poliisikin osaa käyttäytyä. Kiinniottoja tapahtui, mutta poliisi vältti muuten provosointia, huolimatta siitä, että varustus oli kuin Vapaa Tiibet -mielenosoituksesta. Pari tuttavaakin napattiin kiinni. En tiedä, millä perusteilla, mutta eiköhän sekin selvene tuosta ajan mittaan.

Vappumarssi on jo alkanut, mutta täällähän minä kykin kotona ja odottelen, että Ihanainen tuosta tokenee. Itseltäkin meni filmi poikki loppuillasta. Se on todella viehättävää, kun aikuinen mies on syyntakeettomassa tilassa eikä pysty puolustelemaan tai perustelemaan tekosiaan. Viimeiset muistikuvat ovat tietokoneen äärellä tekemässä jotain - varmastikin jotain todella tärkeää. Enhän minä muuten avaisi tietokonetta? Aamulla piti varmistaa, etten ole vahingossa alkanut läiskimään nettipokeria. Tältä häpeältä sentään säästyin. Muutaman kerran olen kännissä pistänyt Cdpokerin tai Fulltiltin päälle ja ottanut takkiin niin, että tuntuu.

Pokeria tässä on tänäänkin pelailtu. Omaha on ollut lajina. Lähdin 80 sentillä huvikseen läiskimään ja poistuin pöydästä onnellisesti reilun viiden dollarin pelimerkkipinon kanssa. Aika hyvin puolessa tunnissa pelistä, josta en tajua mitään. Ei sitä peliä ilmeisesti tajua kukaan muukaan. Sain täyskäden flopista, mutta tajusin sen vasta riverillä:
Dealer: Your cards 9s 2c 9c Qd
Dealer: cludi11 calls $0.02
Dealer: rian14 calls $0.02
Dealer: Jagesta2 calls $0.02
Dealer: july75 calls $0.02
Dealer: elgrinta calls $0.02
Dealer: Huggybear47 calls $0.02
Dealer: Diegao79 calls $0.01
Dealer: AlVaVa checks
Dealer: Dealing Flop
2h Qs 2s
Dealer: Diegao79 checks
Dealer: AlVaVa checks
Dealer: cludi11 checks
Dealer: rian14 checks
Dealer: Jagesta2 bets $0.08
Dealer: july75 folds
Dealer: elgrinta folds
Dealer: Huggybear47 calls $0.08
Dealer: Diegao79 folds
Dealer: AlVaVa folds
Dealer: cludi11 calls $0.08
Dealer: rian14 folds
Dealer: Dealing Turn
2h Qs 2s 3d
Dealer: cludi11 bets $0.02
Dealer: Jagesta2 raises $0.08
Dealer: Huggybear47 folds
Dealer: cludi11 calls $0.06
Dealer: Dealing River
2h Qs 2s 3d Qc
Dealer: cludi11 goes All-in $0.44
Dealer: Jagesta2 calls $0.44
Dealer: Jagesta2 shows Full house
9s 2c 9c Qd
Dealer: Jagesta2 wins with Full house
2h 2c Qd Qs Qc $1.37
Dealer: Jagesta2 wins with Full house
2h 2c Qd Qs Qc $1.37

tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Vapun muistilista

Koska vappuna yleensä muisti on hatara, kannattaa tehdä muistlista varmuuden vuoksi. Mitä kaupungissa tapahtuu ja missä pitää olla milloinkin? Tässä lyhyt selvitys aiheesta.

Aattona Alko ja muut peruspalvelut sulkevat ovensa kello 18.00. Joten kannattaa varautua tähän, varsinkin jos on töissä. Tulee myös muistaa, että joillakin aloilla työehtosopimuksessa on klausaali, jonka mukaan työntekijä voidaan poistaa työpaikalta, jos tämä on päihtynyt.

Samaan aikaan alkaa sopivasta Narinkkatorilla Euromayday 2008. Poliittisesti motivoituneissa bileissä vaaditaan vapaata liikkuvuutta, ilmaista joukkoliikennettä sekä stoppia Stop töhryt -kampanjalle. Esiintymässä on Asa, Hosni, Jag, Julma-Henri, Liljan loisto, SuperJanne ja Tuomas Toivonen. Porukka lähtee liikkeelle kello 19.00. Pulloja ei saa heitellä ihmisten niskaan.

Poliisi ylireagoi tilanteessa ja ottaa kiinni 130 ihmistä poliisilain nojalla. Esplanadilla otetaan kiinni yksi miespuolinen henkilö, koska tämä pahoinpitelee jonkun toisen henkilön. Nettifoorumeilla käydään keskustelua. Jotkut tahot tulevat pitämään aivan normaalina sitä, että Euromaydayssa on huomattavasti korkeampi puuttumiskynnys kuin Esplanadilla.

Aamulla kun kaikki on krapulassa, mutta heränneet virkeänä, niin on aika lähteä Vappumarssille. Marssin osallistujat kokoontuvat kello 11 Rautatientorille ja sieltä suunnataan Hakaniemen torille. Paavo Lipponen kertoo paikan päällä, miksi Erkki Tuomiojasta ei saa tulla SDP:n puheenjohtajaa. Tuomiojan kampanjasivuilta taas löytyy hyviä syitä, miksi Tuomiojasta pitäisi tehdä SDP:n puheenjohtaja. Hyvis-Paavo eli Arhinmäki kertoo tilaisuudessa, mitä Vasemmistoliitto ajaa, arvostelee hallitusta ja erityisesti Kokoomusta ja Vihreitä. Vihreän kansanedustajan avustaja on paikan päällä kertomassa jollekin, että hallitus tekisi vieläkin paskempaa politiikkaa ilman vihreitä. Allekirjoittanut nyökkäilee ja muistelee Lipposen ykkös- ja kakkoshallitusta.

Tämän jälkeen on syytä suunnata Etelä-Suomen Vasemmistonuorten kanssa Vappusaunaan. Tänä vuonna sauna pidetään perinteisesti ja kiltisti poliisien kesäkodilla Lauttasaaressa kello 15 lähtien. Illalla myöhään on juonet juonittu, vaput vietetty, pullot tyhjennetty ja kainalot täytetty, ja on aika suunnata kotiin.

Olkaa ihmisiksi. Kunnioittakaa toisten oikeutta määrätä omasta ruumistaan. Pitäkää huoli ystävistänne ja huolehtikaa itsestänne. Katsokaa, että kukaan ei vahingoitu. Päihteet sekä sosiaalinen paine saattavat saada ihmiset tekemään asioita, joita he eivät normaalisti tekisi. Muistakaa, että joskus se on viina, joka puhuu. Jos sinusta tuntuu, että sinua on loukattu, niin mieti, mitä Jeesus tekisi. Alko aukeaa perjantaina normaalisti kello yhdeksän.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008

Taistelu vapusta

Tänä vuonna pamahtaa taas Euromayday. Tällä kertaa teemana on Vapaa Helsinki ja tälläkin kertaa vaaditaan mahdottomia: vapaata liikkuvuutta ja maksutonta joukkoliikennettä. Mikä tässä kuulostaa niin mahdottomalta. Se, että jotkut meistä saavat liikkua vapaasti maasta tai paikasta toiseen, kun toiset meistä eivät saa, on epätasa-arvoista - tai orwellimaisesti ilmaistuna, osa meistä on tasa-arvoisempia kuin toiset. Miksi sinulla tulisi olla oikeus matkustaa Ruotsiin, kun toiselta se puuttuu? Johtuuko se siitä, että sinulla on varaa vai siitä, että sinulla on Suomen kansalaisuus. Ehkä se johtuu jälkimmäisestä eniten, mutta oletko sinä tehnyt töitä sen eteen?

Maksuttomalla joukkoliikenteelläkin on hintalappu. Se on 115 miljoonaa euroa eli se, mikä kerätään lippu- ja tarkastusmaksuina.

sunnuntai, huhtikuuta 29, 2007

Euromayday 2007

Vappu on tulossa, ja siihen liittyy myös poliittinen ulottuvuutensa. En nyt ota kantaa siihen, että kenen juhla vappu on (suosituin vaihtoehto kaikista esitetyistä on mielestäni amatöörijuoppojen), vaan vieläkin muotoaan hakevan poliittisen liikkeen, prekariaatin, lähes perinteikkääksi muodostuneen euromayday-paraatin olemukseen.

Euromaydayn kotisivut

Kyse on varmasti poliittisesti latautuneesta tapahtumasta. Vaatimuksina ovat halpa asuminen, ilmainen joukkoliikenne, loppu nollatoleranssille, kaupallisuudesta vapaa koulutus, perustulo sekä kaupunkitila.

Viime vuonna kulkueeseen liittyi purettavaksi määrättyjen makasiinien valtaus, joka tapahtui Euromayday-kulkueen jälkeen. Tämän lisäksi tapahtumaan on liitetty myös talon palaminen viisi päivää myöhemmin. Myös alkoholi ja juhliminen on liitetty tapahtumaan. Tulevaa Euromaydayta on jo muutamassa tiedotusvälineessä ehditty jo nimittää mellakaksi tai ainakin sellaisen riskiksi.

En usko, että tapahtumaa pidettäisiin mitenkään vaarallisena ellei tapahtuma olisi nimenomaan poliittinen. Vappu poliiseineen, raiskauksineen, pahoinpitelyineen, nuorisojuopotteluineen ja kaikkineen on vakiintunut jo niin hyväksyttäväksi osaksi, että ihmetyttää. Euromayday taas on jotenkin poikkeuksellisesti häiriöitä aiheuttava tapahtuma. Näin epäilen monien ajattelevan. Roskalehtien osalta näkisin myös taloudellisen ulottuvuuden. Euromayday myy lehtiä. Epäilen, että tapahtui vappuna mitä tahansa, niin se on prekariaatin vika.

En tietenkään pysty allekirjoittamaan kyseistä tulkintaa monista syistä. Olen osallistunut erilaisiin tapahtumiin kuten Euromaydayhin ja katujen valtauksiin, siltikään en ole motivoitunut rikkomaan ikkunoita tai pahoinpitelemään ihmisiä. Kuten en aikaisempinakaan vappuina ennen kuin Euromaydaysta tuli prekariaattiliikkeen tärkein vuosittainen voiman näyttö. Minua voi pitää anarkistina, mutta enemmänkin gandhilaisena kuin leninistisenä. Euromayday kokoaa varjonsa alle monenlaisia poliittisia toimijoita sekä vapun juhlijoita. Tähän liikkeeseen osallistuvien motiiveja on oikeastaan turha arvuutella, mutta voin lyödä jallupullon vetoa, että osallistujamäärä olisi pienempi, jos juhla pidettäisiin marraskuun viimeinen päivä. Se ei keräisi huomiota eikä tapahtuman poliittisesta sisällöstä kirjoitettaisi sen enempää roskalehtien sivuilla kuin ruokaa ei aseita -tapahtumista.

Euromaydaytyyppisten tapahtumien populistiset otsikot ovat ajan hengen mukaisia. Huomiota on saatava. "Vaadimme 10 miljoonaa euroa merkitsemättöminä seteleinä" on varmasti raflaavampi kuin "Euromayday on prekariaatin voiman näyttö". Tähän sisältyy koko liikkeen voima. Yksi ihminen riittää siis hankkimaan huomiota toimeentulolle ja kaupunkitilalle. Ei tarvitse olla kummoinen copywriter varastaakseen sloganin jostain helposti unohtuvasta panttivankidraamasta.

Päivää ennen vappua 2006 harva edes tiesi mikä on prekariaatti. Perustulo oli käsitteenä unohtunut jonnekin 90-luvun puoliväliin. Huonoja työsuhteita ja vuokratyön ongelmia oli jonkin verran käsitelty televison keskusteluohjelmissa, ja erään punavihreän ilmaisjakelulehden sivuilla. Paskaduunit ei kuitenkaan ollut se yleisesti käytetty ilmaisu, vaan yleensä puhuttiin huonopalkkaisista töistä.

Tänä vuonna tarjolla on ainakin klovnipataljoona.



Mitä tahansa tuleekaan tapahtumaan. Epäilen, että analyyttisyys tulee olemaan ainakin Aamulehdessä ja Iltasanomissa kultakalan ajattelun tasolla. Lahden toisella puolella on käyty poliittisesti latautunutta taistelua myös. Sitäkin taistelua voidaan arvioida. Tätä analysoi Markku Jokisipilä blogissaan otsikolla pronssipatsas.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Euromaydayn tuomioista part 2

Kerroin aikaisemmin Igufin tarinasta. Tietääkseni tämä tapaus oli ensimmäinen Euromaydayn tiimoilta annettu tuomio.

Noin kymmenen henkilöä on menossa vastaamaan syytöksiin 8.-11.5. pidettävissä oikeudenkäynneissä. Tällä hetkellä huhut kertovat, että syytteet tulisivat olemaan todella kovia.

Tästä saattaa keskeytyä uusi spektaakkeli, varsinkin kun oikeudenkäynnit tosiaan pidetään saman aikaisesti kuin makasiinien palo. Muistuttaisin tässä vielä, että Euromaydaylla ja makasiinien palolla ei ole mitään todistettavaa yhteyttä. Makasiinit paloivat noin viikko Euromaydayn jälkeen. Ainoastaan roskalehdet ovat tietäneet yhteyden näiden tapahtumien välillä.

ps. Jos vielä kaipaatte tunnustusta, niin voinhan minä sen antaakin. Minä ne poltin, mutta älkää kertoko kenellekään.

technorati , , , , .

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Sikariblokilta lähti mopo käsistä - hälytyskeskus meinasi kaatua!

Kuten varmaan tiedättekin niin Vasemmiston sikarinkatkuisen charmin blokki järjesti oman mielenosoituksensa ja ulostulonsa vapun tienoilla. Helsingissä kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat kuudeksi Esplanadin torille osoittamaan solidaarisuutta sikariblokin taistelulle reilumman kaupan ja reilumman maailman puolesta.

Kenraali Francon ja Subcomandante Ståhlin puheet villitsivät kuitenkin kansan ja hälytyskeskus meinasi ylikuormittua. Hätäkeskukseen tuli yli 600 hälytyssoittoa sen jälkeen kun Subcomandante Ståhlin sikari katkesi kesken lausetta "kaikki maailman sikarin polttelijat --".

Helsingin sanomat uutisoi, että kyseessä olisi ammattimaisesti järjestettyä huliganismia, mutta tästä ei aivan ollut kyse. Vaikka vasemmistointelligentsi on yleensä hieman paremmin palkattu kuin muu rahvas, niin kyse oli enemmänkin logistisesta ja spontaanista purkautumisesta vallankumouksen linnun lennellessä Kiinasta kohti Suomea.

Tavaroiden hukkumiseltakaan ei vältytytty. Kenraali Francon kantamat polttopullot, jotka oli siis hankittu omaan henkilökohtaiseen käyttöön ja sikarien sytyttämiseen katosi jossakin makasiinien lähellä. Poliisi on kuulemma löytänyt jo sytyttämisvälineet, jotka he tietenkin toimittavat takaisin. Olemme kiitollisia, että poliisi toimi nopeasti ja löysi meidän sikarin lämmittimet.

Taistelu vakaamman mielenterveyden puolesta ei ole siltikään päättynyt. Suomalainen lehdistö ja suojelupoliisi on epäonnistunut tiedustelutoiminnassaan kuten Ilta-sanomat aivan oikein huomasivat: "Tiedustelukoneisto yski pahimman kerran." Huolimatta siitä, että sikariblokki lähetti ajoissa tiedotteet niin lehdistölle kuin valtakunnan tärkeimmille viranomaisille kuten poliisille. Jostain syystä tilanteiden rauhoittaminen ulkoistettiin amatöörien käsiin.

Kari Rajamäki ilmoittikin onneksi Suomen ottavan pari askelta fasismin suuntaan. Tavoitteena on julistaa Suomi fasistiseksi maaksi ensi eduskuntavaalien jälkeen. Ensinnäkin aloitetaan erilaisten kansalaisaktivistien jatkuva vuorokauden ympäri toimiva valvonta. Sikariblokki luonnollisesti kuuluu tähän arvostetun vaaralliseen ihmisryhmään, jonka nojatuoli harrastus oikeassa yhteiskunnallisessa tilassa saattaa päräyttää ranskapäisyyden potenssiin kymmenen.

Sikariblokki on, totta sekin, ottanut oppinsa ulkomailta. Suurin osa sikariblokin jäsenistöä lukee sanomalehtiä, katsoo Yleisradion keskusteluohjelmia, lukee Korkeajännitys-sarjakuvia sekä Aku Ankkaa. Näitä reittejä pitkin saadut opit on tietenkin otettu jo Suomessa käyttöön, mistä valtamedia on syystäkin huolissaan.