Tämä byrokratia on niin ihanaa. Löysin äsken (jälleen) uuden blogin, joka käytännössä keskittyy joukkoliikennelautakunnan toimintaan. Demareiden Mirva Haltia-Holmberg kirjoittaa hyvin pitkiä sepostuksia kokouksista.
Eikä oikein säästele muitakaan jäseniä. Viimeisin postaus käsittelee eilen järjestettyä joukkoliikennelautakunnan kokousta. Sisältää pientä haistattelua muita lautakunnan jäseniä kohtaan ja omien kokoustekniikkataitojen epäsuoraa ylistämistä, mutta luulen, että tämäkin blogi auttaa kuntalaisia seuraamaan päätöksentekoa kulissien takaa.
Sinänsä joukkoliikennelautakunnan päätökset käsittelevät useimmiten linjojen muutoksia (reittimuutokset, aloittamiset, lopettamiset) kuin laiteistohankintoja. Ei sinänsä maailman järkyttävintä materiaalia, mutta joukkoliikenne on (kirjoittajan oma näkemys) yksi tärkeimmistä kaupungin järjestämistä palveluista. Monia linjoja osaa vasta kaivata kun ne menettää.
Pitäisikin yrittää nyt itse yrittää skoutata lisää tämmöisiä blogeja tilattaviksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joukkoliikenne. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009
Bongattu uusi (vaikkakaan ei kovin hauska) lautakuntablogi
Tagit
blogit,
helsinki,
joukkoliikenne,
lautakunnat,
Mirva Haltia-Holmberg,
sdp
sunnuntai, marraskuuta 02, 2008
Yrjö Hakanen ruoskii vasemmistopuolueita
Helsingissä toisen kauden valtuustopaikkansa varmistanut Yrjö Hakanen kritisoi asiallisesti SDP:tä ja Vasemmistoliittoa tuoreessa blogimerkinnässään. Siitä huolimatta, että SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuutetut sekä ehdokkaat ovat valittaneet sosiaalipalveluiden alibudjetoinnista jo vuosia, niin me mokomat punaiset menimme hyväksymään kaupungille budjetin, joka jatkaa samaa linjaa.
SDP ja Vasemmistoliitto voi perustella tätä sopuratkaisua sillä, että hyväksyessään joitain heikkoina pitämiään kohtiaan, niin vastineeksi saatiin jotain, mitä muutoin ei oltaisi saatu. Mutta onko se järkevää politiikkaa? Rakennetaanko sillä uskottavuutta ihmisille, jotka kokevat itsensä pääsääntöisesti vasemmistolaisiksi ja äänestävät sen mukaan puoluetta eivätkä henkilöä? Väittäisin, että ei ole. Perusteluja voin esittää muutamia.
Ensinnäkin oman puolueeni Vasemmistoliiton näkökulmasta olemme usein räksyttämässä Kokoomukselle ja Vihreille, mutta myös SDP:lle siitä, että he tekevät oikeistolaista politiikkaa. On tekopyhää olla yhteen aikaan esittämässä kovaakin kritiikkiä, jos jälkeenpäin (ja tässä tapauksessa ironisesti heti vaalien jälkeen) kuitenkin hyväksymme ilmiön, jota politiikan hc-aktiivit kutsuvat budjettikuriksi. Hakasen kritiikki osuu tässä oikeaan kohteeseen. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan yksin voi vaikuttaa budjettiin ja Helsingissä pohja tehdään kuitenkin kolmen suuren (Helsingissä Kokoomus, Vihreät ja SDP) kesken. Tämän jälkeen muut puolueet kutsutaan sitten viilaamaan pilkkuja. Vasemmistoliitto voisi ihan hyvin olla hyväksymättä budjettia ja se menisi kuitenkin lävitse kolmen suuren äänimäärällä. Uskottavuuden lisäämiseksi olisi jopa kannattavaa, että Vasemmistoliitto ei osallistuisi tälläiseen showhun vaikka meidän äänemme jäisi hiljaiseksi protestiksi ja mahdollisesti budjetti olisi vieläkin laaduttomampi. Etua tästä olisi kuitenkin sen verran, että Vasemmistoliitto voisi esittää ulospäin ainakin hieman kirkasotsaisempaa idealistia.
Hakasen kritiikki kohdistuu erityisesti hoitoalan palkkauksen laiminlyöntiin. Vasemmistoliitto ja SDP esittivät molemmat edellisen (eli toistaiseksi nykyisen) valtuustokauden aikana 20 miljoonan lisäystä hoitoalan henkilöstön hyväksi. Aluksi niin, että SDP äänesti Vasemmistoliiton esityksen nurin ja sitten Vasemmistoliitto äänesti SDP:n vastaavan esityksen puolesta. Lopputuloksena molemmat hyväksyivät siis vieläkin laimeamman version hyväksyessään varsinaisen budjetin.
Tämä on olennainen huomio tulevaa valtuustokautta ajatellen. Vasemmistoliiton nykyiset ja tulevat valtuutetut ovat kritisoineet Vihreitä ja SDP:tä siitä, että he molemmat pelaavat Kokoomuksen pussiin. Kokoomus lyö Vihreitä SDP:llä ympäristökysymyksissä ja SDP:tä Vihreillä työelämään, kilpailutukseen ja sosiaaliturvaan liittyvissä poliittisissa taisteluissa. Tämä on siinä mielessä naurettavaa, että valtuustossa olisi edelleenkin mahdollista muodostaa punavihreä enemmistö (VIHR+SDP+VAS+SKP) siitä huolimatta, että Kokoomus on suurin puolue Helsingissä. Mutta ketä tässä syyttää siitä, että valtapoliittisista syistä punavihreä yhteistyö ei ota onnistuakseen? Vastaisin, että kaikkia. Jos SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto voisi oikeasti tehdä yhteistyötä yhdistämällä ideologisesti vihreän ja punaisen poliittiset värit, niin mikseivät he tee sitä. Keskustatunneli onnistuttiin torppaamaan, mutta olisiko mahdollista kuvitella, että tuleva valtuusto oikeasti alentaisi joukkoliikenteen lippujen hintoja, valmistelisi kattavan ruuhkamaksujärjestelmän yksityisautoilun vähentämiseksi, lisäisi sosiaali- ja terveyspalvelujen resursseja, lopettaisi turhan kilpailuttamisen, yksityistämisen ja ulkoistamisen?
Väittäisin, että ei. Vihreät jatkaa Kokoomuksen kanssa yksityistämisen ja kilpailuttamisen linjalla ja SDP palaa mahdollisesti vähemmän vihreälle tielle kaavoittamalla lisää tiloja autoille. Vasemmistoliitto jatkaa räksyttämistä, mutta loppupeleissä hyväksyy kaiken tämän pienten poliittisten voittojen takia.
Bertolt Brechtiä lainatakseni: "tällainen on maailma, vaikka tällainen sen ei pitäisi olla."
Helsingin valtuustotyöskentelyyn liittyviä ajankohtaisia bloggauksia:
Tiia Aarnipuu: Tilitystä vaalien alla (Vasemmistoliiton vaaleista vetäytynyt ehdokas)

kaavoitus,
kilpailuttaminen,
politiikka,
punavihreys,
punavihreät,
sdp,
skp,
Vasemmistoliitto,
vihreät,
yksityisautoilu,
yksityistäminen,
yrjö hakanen
sunnuntai, lokakuuta 19, 2008
Smurffit liikkeellä
Eilen järjestettiin Helsingissä jo toinen tempaus maksuttoman joukkoliikenteen puolesta. Valtamedian mukaan noin 50 henkeä matkusti metrolla itään ja takaisin pummilla sekä keskustelivat matkustajien kanssa maksuttoman joukkoliikenteen eduista ja käytännön järjestelyistä. Yksi keino olisi nostaa kunnallisveroprosentti 1,25 prosenttia ylöspäin, mikä kattaisi tällä hetkellä lipputuloista tulevat 140 miljoonaa euroa. Veroprosentin maltillisemman noston tueksi voidaan ottaa käyttöön myös ruuhkamaksut tai kohdistaa kaupungin budjettia uudestaan. Helsingin liikelaitokset tuottavat kuitenkin kaupungin budjettiin ylijäämää semmoiset 360 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä puolet kattaisi maksuttoman joukkoliikenteen.
Maksuton joukkoliikenne on kannatettava paristakin syystä. Liikkuminen on välttämättömyys siinä mielessä, että mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan on riippuvaisia liikkumisesta. Suurin osa töistä, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan järjestäminen, sivistyspalvelut, sosiaalisten verkostojen huolto (kavereiden tapaaminen) ja helsinkiläinen yöelämä tarvitsevat kaikki liikettä, joka on ekologisinta hoitaa joukkoliikenteen keinoin.

maksuton,
mielenosoittaminen,
politiikka,
ruuhkamaksut,
valtamedia,
verotus
torstaina, syyskuuta 04, 2008
Vasemmistoratikkaan
Lauantaina Helsingin vasurit järjestävät vaalitapahtumansa raitiovaunun merkeissä. Tulkaattehan paikalle, koska ainakin Juho Lindman on paikalla kertomassa, miten julkinen joukkoliikenne rahoitetaan.
Vasemmistoliiton raitiovaunuajelu lauantaina klo 11–13 ratikka 9:n reittiä. Lähtö Lasipalatsin pysäkiltä klo 11. Ole ajoissa paikalla!
Vaunussa tarjoilua, ohjelmaa ja asiaa maksuttoman joukkoliikenteen puolesta. Vasemmistoratikkaan pääsee mukaan myös 9-reitin päätepysäkeiltä!
tiistaina, kesäkuuta 24, 2008
Ruuhkamaksujen kannatus kasvaa
Helsingin sanomat raportoi tänään, että jo enemmistö helsinkiläisistä, tiehallinnon ja YTV:n tekemän selvityksen mukaan, kannattaa henkilöautoliikenteen rajoittamista ja säätelemistä. Ruuhkamaksuja kannattaville puolueille (sdp, vihreät, vas, skp) tämä voi tarkoittaa hyvää. Tästä on tulossa kuitenkin vaalien yksi suurimmista kysymyksistä. Tähän linkittyy myös maksuton joukkoliikenne, joka on tietojeni mukaan usealle punavihreälle ehdokkaalle erittäin tärkeä vaaliteema. Helsingin Vasemmistoliitolle tämä tulee todennäköisesti vaaliohjelmaan. Ainakin sinne tulee kirjattua joukkoliikenteen tarriffituen nostaminen.
General intellectin tuottamassa Vasemmisto etsii työtä -kirjassa maksutonta joukkoliikennettä pidetään kaikkien perusoikeutena. Maksutonta joukkoliikennettä lähestytään ns. "kolmannen sektorin" kautta. Kolmas sektori on kirjan mukaan uuden organisoitumisen muotoja, uuden työn synty ja kapitalistisen tuotantotalouden ulkopuolinen alue, josta on mahdollisesti tulossa kapitalistisen talouskasvun renki. Vaatimukseen sisältyy ajatukset perustulosta ja vapaasta liikkuvuudesta. Maksuton joukkoliikenne linkittyy taas vapaaseen liikkuvuuteen pienemmässä mittakaavassa. Vaikka vapaan liikkuvuuden poliittisena tavoitteena onkin maailma, jossa ihmiset saisivat liikkua vapaasti yli rajojen, on myös maksuton joukkoliikenne samaa asiaa. Kaikki osallistuvat kaupungin elämysten tuottamiseen, joten kaikkien tulisi saada vapaasti myös liikkua tuloistaan riippumatta.

general intellect,
helsinki,
joukkoliikenne,
kolmas sektori,
ruuhkamaksut,
vapaa liikkuvuus,
vasemmisto etsii työtä,
Vasemmistoliitto
keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008
Terveydenhuollon palvelumaksujen korotukset
Kuten jotkut ovat saattaneet huomata niin terveydenhuoltoa on tarkoitus rahoittaa yhä enemmän ns. palvelumaksuilla, ja oletettavasti yhä vähemmän verotuloilla. Verotuloissa on tähän mennessä luovuttu kokonaan varallisuusverosta, perintöveroa ollaan laskemassa ja autoveroa on jo laskettu huomattavasti.
Vasemmistoliitton on nyt tuoreeltaan valmistellut valtuustoaloitemallin, jota eri kuntien valtuutetut voivat käyttää estääkseen maksujen korotukset. Lisätietoja löytyy Verstaan uutispalvelusta.
Kuitenkin tuntuu, että tässäkin tilanteessa vasemmisto vain reagoi tapahtumaan. "Nyt ollaan nostamassa maksuja ja me vastustamme" olkoon mottomme. Minä itse muutin sellaiseen Suomeen, jossa maksutonta koulutusta ja terveydenhuoltoa pidettiin tarpeellisena. On myönnettävä, että vasemmiston ajaessa nyt maksutonta joukkoliikennettä, niin veroja siihen tullaan tarvitsemaan. Saataisiinpa samalla tarmolla ajamaan poliittista liikettämme myös maksutonta terveydenhuoltoa.

maanantaina, huhtikuuta 28, 2008
Taistelu vapusta
Tänä vuonna pamahtaa taas Euromayday. Tällä kertaa teemana on Vapaa Helsinki ja tälläkin kertaa vaaditaan mahdottomia: vapaata liikkuvuutta ja maksutonta joukkoliikennettä. Mikä tässä kuulostaa niin mahdottomalta. Se, että jotkut meistä saavat liikkua vapaasti maasta tai paikasta toiseen, kun toiset meistä eivät saa, on epätasa-arvoista - tai orwellimaisesti ilmaistuna, osa meistä on tasa-arvoisempia kuin toiset. Miksi sinulla tulisi olla oikeus matkustaa Ruotsiin, kun toiselta se puuttuu? Johtuuko se siitä, että sinulla on varaa vai siitä, että sinulla on Suomen kansalaisuus. Ehkä se johtuu jälkimmäisestä eniten, mutta oletko sinä tehnyt töitä sen eteen?
Maksuttomalla joukkoliikenteelläkin on hintalappu. Se on 115 miljoonaa euroa eli se, mikä kerätään lippu- ja tarkastusmaksuina.

euromayday,
joukkoliikenne,
vapaa liikkuvuus,
vappu
sunnuntai, maaliskuuta 09, 2008
Joukkoliikennettä ja yksityisautoilua
Jaahas, että yksityisautoilun kasvu hidastaa joukkoliikennettä. Näin raportoi Helsingin sanomat viikonloppuna. Lääkkeiksi tarjotaan uusia bussikaistoja, satelliittipaikannukseen perustuvia ruuhkamaksuja ja liikennevaloetuutta. Täysin kannatettavia vaihtoehtoja. Joukosta tosin unohtui joukkoliikenteen muuttaminen maksuttomaksi.
Huonoja ehdotuksia on myös yhtä paljon, kuten useiden raitiovaunu- ja bussilinjojen muuttaminen tai lopettaminen toisten, ei ehkä niin käytännöllisten linjojen tieltä. Raitiovaunuseitsemän reitin siirtäminen menemään Töölön lävitse ei ehkä ole se pasilalaisten mielestä mukavin tapa päästä keskustaan.

tiistaina, elokuuta 14, 2007
Ruuhkamaksuja Suomenkin kaupunkeihin
Ruotsissa tehdään monia hienoja asioita, vaikkakin nykyinen Ruotsin hallitus näyttääkin ottavan mallia Suomesta, kuten ottamalla jälleen käyttöön museoiden sisäänpääsymaksut. Tukholmassa väliaikaiseksi kokeiluksi tarkoitetut ruuhkamaksut ovat nyt siirtyneet pysyviksi kansanäänestyksen kautta. Helsingin sanomien mukaan Ruotsin tievirasto on kertonut tieliikenteen supistuneen 20 prosenttia.
Suomalaisissa kaupungeissa voitaisiin myös kokeilla ruuhkamaksuja Ruotsin mallin mukaisesti. Yksi tapa olisi nimenomaan hankkia maksuilla suora tuki kansalta ottamalla aluksi ruuhkamaksut koekäyttöön. Kokeilun aloittamisesta voitaisiin järjestää kunnallinen kansanäänestys 2-5 vuoden sisällä. Ruuhkamaksut vähentäisivät yksityistä autoilua, jolloin ilmanlaatu paranisi sekä yksityisautoilun tuottamat päästöt vähenisivät. Ruuhkamaksuilla voitaisiin osittain rahoittaa myös julkista liikennettä, jotta siitä tulisi houkuttelevampaa esimerkiksi nostamalla tariffitukea (jotta lippujen hinnat laskisivat), tai lisäämällä uusia linjoja kuten poikittaisliikenettä tai yövuorojen määrää.
Pääkaupunkiseudulla tehty kysely viime vuodelta näyttäisi viittavan, että helsinkiläiset olisivat valmiita kokeiluun. Espoolaiset taas vastustavat hanketta. Voisi siis epäillä, että Espoossa ei ole niin paljon joukkoliikenteen ystäviä kuin Helsingissä. Tähän toivottavasti saadaan muutos. Ehkäpä tuleva metrolinja kääntää espoolaistenkin enemmistön mielipiteet.

espoo,
helsingin sanomat,
helsinki,
joukkoliikenne,
politiikka,
ruotsi,
ruuhkamaksut,
tukholma
torstaina, heinäkuuta 12, 2007
Pekkarinen peruukin ehdotuksensa
Ehdinkin äsken lukea jo Hesarin jutun siitä, että Pekkarinen olisi ehdottanut satelliittipaikannuksen käyttöä uusittaessa autoveroa. Pekkariselta tulikin tiedote, ettei hän aio sellaista esittää eikä sellaista esitystä ole tulossa. Kyseessä olikin vain visiointia siitä, miten satelliittipaikannusta voitaisiin käyttää.
Visio oli kyllä hyvä. Se olisi ollut oikeudenmukainen tapa tehdä joukkoliikennettä houkuttelevammaksi sekä samaan aikaan sillä pyrittäisiin vähentämään turhaa yksityisautoilua. Ilmainen joukkoliikenne olisi tietenkin vielä houkuttelevampaa, mutta semmoiset aloitteet on lähtenyt Euroopassa eteenpäin kunnallisella tasolla. Ehkäpä se Suomessakin etenee siihen suuntaan. Päivi Lipponen teki vaalien jälkeen vastaavan tyyppisen avauksen. Hän laskeskeli Helsingissä sen hinnaksi 108 miljoonaa euroa. Aika pieni palikka kolmen miljardin budjetilla pyörivälle kaupungille.
Kalevala: Pekkarinen kiistää ehdotuksen autoveron paikkasidonnaisuudesta

kaleva,
mauri pekkarinen,
politiikka,
päivi lipponen,
uutiset,
verotus,
yksityisautoilu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)