Onko kokoomus perussuomalaisten puisto-osasto

Osmo Soininvaaran ajoista lähtien vihreitä on pilkallisesti usein kutsuttu Kokoomus rp:n puisto-osastoksi ja sitä ikävä kyllä toistellaan vieläkin. Yleensä nämä huudot tulevat vasemmalta laidalta ja on sille olemassa myöskin pohjaa. Demareiden, kokkareiden ja vihreiden johtamassa Helsingissä demarit, kokkarit ja vihreät neuvottelevat keskenään kaupungin poliittisista ohjelmista ja osa päätöksistä tuodaan valtuustoihin hieman siinä muodossa. Tätä ei voi kuitenkaan verrata valtakunnanpolitiikkaan ja siitä pilkkanimitys on ilmeisesti saanut alkunsa.

Kuva liittyy ainoastaan kirjoituksen villiyteen. 

Helsingissä vihreät ja kokoomus tekevät usein näkyvää yhteistyötä ja sulkevat demarit ulkopuolelle. Demarit myös tekevät samaa ja sulkevat vihreät ulkopuolelle. Kokoomus tekee samaa ja sulkevat välillä vihreät tai demarit ulkopuolelle. Ulkopuolelle tämä saattaa näyttää siltä, että vihreät äänestävät kuten kokoomus ja tästä löytyy runsaasti todistusaineistoa. Ilman vertailevaa tutkimusta on kuitenkin vähintään epäilyttävää antaa tämmöisen kielikuvan antaa jatkaa elämistään. Koska vastaavasti löytyy myös todistusaineistoa siitä, että demarit ja kokoomus äänestävät samalla tendenssillä tai vihreät ja vasemmistoliitto äänestävät trendinomaisesti samalla tavalla. Näissä tapauksissa asiat voidaan ilmaista, että "asioista oli neuvoteltu" tai yrittää keksiä jokin uusi termi, jolla halutaan tuoda poliittiseen keskusteluun jokin uusi ilmaisumuoto.

Haluaisin esittää yhden: Onko kokoomus perussuomalaisten puisto-osasto.

Kokoomuksen ilmasto-ohjelma ei ole samalla tavalla kunnianhimoinen ja tiukka kuten vihreillä ja vasemmistoliitolla ja se jopa jää asiantuntijasuosituksista demarien alle. Siitä huolimatta kokoomuksella on hyvin tärkeä asema ja mittava määrä edustajia eduskunnassa. Vaikka puolue on pienempi kuin perussuomalaiset, niin kyseessä on lähinnä optinen harha. Mikään eduskuntapuolueista ei pysty muodostamaan enemmistöhallitusta, ja vähemmistöhallituksia ei ole tapahtunut tähän mennessä kertaakaan viimeisimmän perustuslain aikana.

Mahdollisuuksiin kuuluu - vaikkakin hyvin kaukaa haettuna - demareiden, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama yhteishallitus. Silloin ilmasto-ohjelma todennäköisesti tulisi muodostumaan demareiden ilmasto-ohjelmalla, jossa kokoomus lisää talkoisiin valinnanvapauden ja perussuomalaiset sulkevat rajoja tiukemmalle ihmisille, mutta eivät tavaroille.

Tämmöinenkin hallitus saattaisi olla toimiva. Kokoomus pystyisi irtisanoutumaan muutamista edellisen hallituksen huonoista päätöksistä saaden sen vaikuttamaan keskustan syyltä.

Historiallisesti kokoomuksella oli IKL:n kanssa, joka oli kokoomuksen fasistisempi versio, vähän hankala suhde. Keskustalla oli hankala suhde perussuomalaisten kanssa (ennen kuin heistä tuli fasistien muodostama puolue). Demareilla ei koskaan ole ollut hankalaa suhdetta muihin kuin mm. kaikkiin puolueisiin.

Jos tämä jälkimmäinen epätodennäköinen hallitus muodostuu, niin korvaisiko kokoomus vihreät ja perussuomalaiset kokoomuksen siinä yhteistyökykyisenä pienempänä puolueena?

Minne menet liberaali?

Poliittisten aatteiden kirjo on laaja ja edelleen laajentumaan päin. Tämä näyttäisi olevan selvää jo ihan siltä pohjalta, että puolueiden määrä on suhteessa ismien määrään huomattavasti pienempi. Lyhyellä aikaperspektiivillä eli yhden, tai ehkä kahden, sukupolven aikana puolueitten vierelle on tullut runsaasti kansalaisjärjestöjä, jotka kilpailevat puolueiden tavoin mediatilasta ja ihmisten ajasta.

Tunnusomaista kansalaisjärjestöille näyttäisi olevan se, että ne ilmoittavat (eivät toki kaikki) olevansa poliittisesti sitoutumattomia. Tämä ei tee kansalaisjärjestöistä epäpoliittisia vaan ainoastaan, että he eivät ole sitoutuneet minkään puolueen ohjelmaan eivätkä ole muodollisesti myöskään minkään puolueen yhdistysjäseniä.

Otetaan esimerkiksi Amnesty, joka oli ensimmäinen yhdistys, johon liityin. Amnestyn yksi periaate on, että se ei ota lahjoituksia valtioilta eikä yrityksiltä. Amnestyn kutsumista epäpoliittiseksi olisi kuitenkin hyvin suppean politiikkakäsityksen soveltamista. Suppealla poliittisuudella tarkoitan tässä tapauksessa kaiken sellaisen julkisen elämän poissulkemista poliitikan piiristä, joka ei suoraan liity vaaleihin, valtiollisten tai kunnallisten luottamustoimien täyttymiseen tai puolueisiin, jotka osallistuvat vaaleihin ja pyrkivät asettamaan omia ehdokkaita luottamustoimiin nimenomaan julkisella sektorilla.

Laajemmassa mielessä tarkoitan poliittisuutta kaikenkattavana julkisessa tilassa toimimisena, jossa pyritään määrittelemään yhteisölliset säännöt. Tässä mielessä Amnesty on superpoliittinen, jonka poliittisuutta voisi määritellä rajoittunut negatiivisten vapauksien puolustaminen. Amnestyn ytimen voisi määritellä sellaisten poliittisten oikeuksien ajamiseksi universaalisti kuin vapauden kidutukselta, mutta myöskin sellaisten positiivisten vapauksien puolustamisena kuin vapauden ilmaista itseään, vapauden liikkua ja vapauden osallistua poliittiseen toimintaan. Tämä on kuitenkin kärkevä tapa yrittää ilmaista Amnestyn julkilausuttua tehtävää. Amnesty ei ole sananvapausjärjestö, joka implisiittisesti ajaisi ehdotonta sananvapautta, mutta se on ihmisoikeusjärjestö, joka useasti vetoaa Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja YK:n ihmisoikeusjulistukseen toteuttaessaan tehtävää.

Suppean politiikan näkökulmasta Amnesty ei kuitenkaan ole poliittinen yhdistys, mutta tämä ei tarkoita etteikö Amnestyn agenda näkyisi politiikassa. Useat puolueet myös ajavat Amnestylle tuttuja teemoja. SDP:llä on selkeästi tunnistettava ihmisoikeussiipi, joka äänekkäästi kritisoi virkavaltaa kun virkavalta puuttuu tarpeettomasti ihmisten ilmaisuvapauteen tai kun aseita myydään esimerkiksi Saudi-Arabiaan. Viime vuosisadan loppupuolella (edit:olin alunperin kirjoittanut "vuosikymmenen" kun tarkoitin 90-lukua) perustetut Vasemmistoliitto ja Vihreät tuovat useasti näitä samoja näkökulmia esiin, joten voisi sanoa, että suppean poliitikan näkökulmasta kansalaisjärjestöjen ääni kuuluu parlamentissa sekä kansainvälisillä areenoilla.

Oikeastaan kaikista eduskuntapuolueiden julkilausutuista ohjelmista että käytännön toiminnasta löytyy yhtäläisyyksiä Amnestyn tavoitteisiin. Kristillisdemokraatit ajavat ohkaista uskonnonvapautta vaikkakin on syytä huomauttaa, että kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen on avoimesti kannattanut syrjintää uskonnollisin perustein, tosin rehellisyyden nimissä on huomautettava, että hän sanatarkasti kannatti kristillisten pakolaisten ensisijaisuutta pakolaiskiintiötä täytettäessä.

Kuten näistä lyhyistä sekä kärjekkään tiivistetyistä esimerkeistä saa jo jonkinlaisen käsityksen siitä, että miten on tarpeellista poliittisuutta määriteltäessä, erottaa toisistaan suppea ja laaja poliitikkakäsitys. Molemmat ovat tarpeellisia, koska joskus voi olla järkevää puhua politiikasta suppean politiikkakäsityksen pohjalta, jolloin keskustelu voidaan rajata parlamentarismiin, mutta toisinaan on myös tarpeellista laajentaa käsitystä ja huomioida muodolliset kansalaisjärjestöt. Vieläkin laajempi käsitys on mahdollista sisällyttämällä politiikkaan myöskin aatehistoria, yksityishenkilöiden toiminta sekä yksityishenkilöiden omat näkemykset. Tästä hieman pitkähköstä aasinsillasta pääsemmekin Markku Koivusalon politiikasta.fi-sivustolla julkaistuun "TÄYTYYKÖ LIBERALISTIN, SOSIALISTIN JA NATIONALISTIN OLLA NYKYÄÄN LIBERTARISTEJA?"-artikkeliin, joka yrittää tehdä selkoa siitä, miksi libertarismi on niin vaikeasti tavoitettava.

Artikkelin ansioiksi on luettava pitkä aikaperspektiivi sekä aidon tutkimuksellinen ote kahteen mielenkiintoiseen libertaariin nimittäin ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiaiseen että maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaiseen. Ennen Koivusalon tekstin lukemista on syytä lukea kaksi toisiinsa nivoutuvaa artikkelia, joka myös Koivusalon tekstissä käsitellään ansiokkaasti. Ensinnäkin Heikki Pursiaisen Liberan blogissa julkaistu "Suomen oikeistolaisin mies tekee vaalikoneen" on rohkea kirjoitus siitä, miten vasemmisto-oikeisto jaottelu pitäisi palauttaa Ranskan vallankumouksellisiin aikoihin, jolloin vasemmisto muodostui kärjekkäästi ilmaistuna kuningasvallan vastustajista ja laajemmin ajateltuna porukasta, joka kannatti kansalaisvapauksien laajentamista ja demokratiaa. Oikeisto taas muodostuisi konservatiivisesta porukasta, jonka valta olisi perittyä. Myönnän, että jaotteluni on kärjekäs eikä tavoita sitä monipuolista valistusajan filosofien ajattelua, johon kaikkien olisi syytä perehtyä jossain määrin.

Toinen tärkeä artikkeli luettavaksi on mainitun Teivo Teivaisen "vastine," joka julkaistiin samalla poliitikasta.fi -alustalla kuin Koivusalonkin kirjoitus. Vastine on lainausmerkeissä, koska teksti ei ole vastine journalistisessa mielessä vaan enemmänkin siinä mielessä, mitä äidinkielen opetusmateriaalissa tarkoitetaan vastineella eli mielipidekirjoitusta, jolla vastataan toiseen mielipidekirjoitukseen. Teivaisen kirjoitus "Voiko sosialisti olla liberaali" jatkaa siitä mihin Pursiaisen teksti tahattomasti pysähtyy, mutta konteksti on samalla tavalla moderni. Teivainen ei suoraan sanota sitä, mutta pyrkii problematisoimaan liberalismiin liittyvää balanssointiongelmaa kun verrataan erilaisia vapauksia toisinaan. Teivainen ei sano, että äänioikeus on tärkeämpää kuin vapaa aseenkanto-oikeus, mutta vihjailee riittävän vahvasti siihen suuntaan, että vapaudet eivät ole yhteismitallisia.

Koivusalon teksti on eräänlainen synteesi näistä kahdesta kirjoituksesta, joissa laajennetaan ja syvennetään historiallista kontekstia, mutta pyritään myös aidosti löytämään näiden kahden ajattelusta merkkejä aidosta liberalismista. Kumpi onkaan voittaja?

Haluaisin itse julistaa molemmat voittajiksi, koska molemmat yrittävät perustella mahdollisimman johdonmukaisesti, mitä liberalismi on. Aseetkin ovat molemmilla samanlaisia. He molemmat vetoavat samoihin vapauksiin ja pitävät niitä itsestäänselvyyksinä. Omistusoikeus on kuitenkin ongelmallinen käsite. Kuka tahansa meistä voi sanoa, että tämä maa on minun, koska isäni jätti sen minulle. Omistusoikeus on johdettavissa siitä, että isällä on ollut omistusoikeus ja hän luovuttaa tämän omistusoikeuden jälkeläiselleen. Mistä isän omistusoikeus on syntynyt. Ehkä hän on saanut sen omilta vanhemmiltaan tai sisaruksiltaan. Tätä ketjua voi jatkaa ad infinitum kunnes tullaan tilanteeseen, jossa kukaan ei vielä omistanut maata, joten vastaamatta jää, että mistä se omistusoikeus on alunperin syntynyt. Voi olla tietenkin mahdollista, että omistusoikeus on siirtynyt toiselle henkilölle väkivalloin. Pursiainen ei ihan suoraan vaadi valtiota takaamaan omistusoikeutta, mutta oletan, että hän pitää arvossaan joillekin valistuksen ajan filosofeille tyypillistä ajattelua sopimusyhteiskunnasta, jota muodostettaessa kaikki luopuvat tietyistä vapauksistaan, jotta vapaus omistaa voidaan taata yhteisellä sopimuksella. Myönnän, että tämmöisten oletusten tekeminen toisen ihmisen ajattelusta on epäreilua, mutta tarvitsen tätä oletusta, jotta voin hypätä kysymykseen, että eikö tämä sopimusyhteiskunta-entiteetti loppujen lopuksi omista kaiken, jos omistusoikeus johdetaan tästä yhteisestä sopimuksesta.

Oma kompetenssini ei riitä selittämään sitä miksi alkuperäisen vasemmiston johtavaksi talousfilosofiaksi nousi sosialismi ja miksi oikeistolle vastaavasti kapitalismi. Voisin olettaa, että Karl Marxin sinänsä liberaali ajatus siitä, että ihmisen pitäisi omistaa työnsä tulokset on vaikuttanut historiallisen vasemmiston ajattelussa enemmän kuin moderneilla poliittisilla areenoilla halutaan myöntää, ja samoin voisin olettaa, että tietynlaiseen omistuksen kasautumiseen jo ennestään rikkaille sopi ajatus siitä, että sopimusyhteiskunnassa ei ole mitään syytä rajoittaa sellaista kilpailua, joka mahdollistaa isompien markkinatoimijoiden syrjäyttää pienemmät pelkillä mittakaavaeduilla. Koivusalo syventää ajatusta perustelemalla, että Marxin ajattelu on itsenäisesti johdettu John Locken ajattelusta. Koska oma selitykseni on, että tämä kaikki oli sattumaa ja Koivusalo perustelee yleisesti, että Locke-Marx -ajattelu voisi olla vastaus, niin otan omaksi näkökulmaksi ehdottoman epävarmuuden. Pystyn kyllä huomaamaan ajatteluketjun, mutta en ole täysin vakuuttunut, että ihmisten järjestäytyminen ammattiyhdistysliikkeeksi voisi puhtaasti perustua siihen, että (käsi)työläiset vain hankkivat itselleen kirjoja ja ajattelivat, että tämäpä hyvä ajatus, ja let's toteutetaan tämä. Vastaavasti en ole vakuuttunut siitä, että oikeisto olisi vain ottanut helmitaulut käteen, laskenut 200 vuotta eteenpäin ja todennut, että me voitetaan tämä, jos yhteiskunta järjestetään silleen, että "ne" pienet yrittäjät eivät voi kasvaa yhtä nopeasti kuin "me."

Jokainen kirjoittajista tekee hyvää työtä ja nostavat tärkeitä asioita esille. Pursiainen on ehkä rohkein, koska hän pyrkii määrittelemään "tosi liberaalisuuden," josta poikkeaminen on kerettiläisyyttä. Tässä rohkeudessa on kuitenkin ansa, johon usein taloustieteilijät kaatuvat, eli he jättävät huomioimatta asiat, jotka eivät näkemykseen sovi. Teivaisen teksti onkin siis tervetullut jatkokirjoitus, jossa problematisoidaan kirjoittamatta jäänyttä; Yhden vapaus voi loukata toisen vapautta. Koivusalo tekee kuitenkin mestarillisen työn ottamalla satojen vuosien aikaperspektiivin, joka on huomattavasti mittavampi kuin oma tapani käsitellä modernia liberalismia.

Mutta, mitä on sitten oikea liberalismi? Tähän on minun vaikea vastata, koska näen liberalismin vaikuttavan useiden aatteiden läpi. Tarjolla on markkinaliberalismia, sosiaaliliberalismia, kansallisliberalismia, liberaalifeminismiä, libeeralidemokratiaa, jne. Itse sijoitun erilaisilla poliittisilla kompasseilla mielipiteineni vasemmistolibertaariseen kategoriaan, jossa kaikki vapaudet näyttävät muodostuvan valtioiden, kansallisuuden ja kansainvälisten sopimusten kautta, ja epäkiitollisena äpäränä suhtaudun kuitenkin epäluuloisesti valtioihin ja ylikansallisiin elimiin. Pelkoni on, että jos minun vapauteni perustuu (demokraattisesti valitun) valtiojohdon hyväntahtoisuuteen, voi (demokraattisestikin valittu) valtiojohto myös viedä vapauteni.

Ehkä asian ongelmallisuutta voisi kuvata hyvin katsomalla, miten vähän ja miten yksipuolista keskustelua Koivusalon teksti tuotti Liberaalimafiassa. Liberaalimafia on hyvin iso, suomalainen facebook-ryhmä, jossa on yli 2000 jäsentä ja hyvin aktiivinen keskustelijakunta, josta löytyy oman arvioni mukaan kaikkia noita edellä mainittuja liberalismin koulukuntia jossain muodossa. Ryhmän tehtäväksi voisi katsoa tosiliberalismin löytäminen, ja koska ryhmä on edelleen aktiivinen, voisi todeta, että tehtävää ei ole vielä suoritettu.

Acta tulee, ota koppi

Suomi on allekirjoittanut väärennösten vastaisen kauppasopimuksen ACTAn. Parisen vuotta sitten Vihreiden Heidi Hautala totesi sopimuksen olevan jo tuolloin enemmänkin tekijänoikeuslaki, jolla yritetään ajaa Yhdysvaltalaista mallia Suomeen. Tuolloin myös toinen Vihreä, kansanedustaja tosin, Jyrki J. Kasvi hämmästeli sopimuksen salaista vääntöä. Suomalainen sananvapausjärjestö Effi reagoi asiaan torstaina.

Actan sopimusluonnos vajaan kahden vuoden takaa sisältää oletuksen, että vahinko, joka on korvatta on se määrä, jonka oikeuksien tai lisenssien haltija olisi saanut jos olisi itse myynyt tuotetta, mitä on Suomessa ja monessa muussa maassa sovellettu jo ennestään. Persaukiset ja keskiluokkaiset ihmiset ovat saaneet Suomessa neljästä viiteen numeroisia tuomioita ilman, että tekijänoikeuden rikkojat olisivat saaneet itse penniäkään. Finreactorin tapaus korkeimmassa oikeudessa teki tästä käytännön Suomessa. Korvaukset ovat sitä luokkaa, että minun on mahdotonta kuvitella monenkaan ihmisen selviytyvän moisesta voittamatta lotossa. Tuomiot ovat silloin kaukana kohtuudesta. Linkattu sopimusluonnos on muuten ainoa dokumentti, jonka olen aiheesta löytänyt. Siksi se sisältää erilaisia kohtia, joista on ilmiselvästi ollut erimielisyyksiä.

Actassa on huono puoli se, että Suomessa luodusta käytännöstä tulee laajempi ja tuomio voidaan antaa ensilevittäjälle tai ylläpitäjälle sillä perusteella, että montako kopiota maailmalla on liikenteessä tietystä tiedosta, mikä tiedoston hinta olisi kaupassa ja kerrotaan hinta kopioiden määrällä. Kuvittelepa siis ostavasi kaupasta tietokonepelin, jonka tiedostoissa on yksilöllinen "vesileima", bitteihin piilotettu yksilöitävä tunniste. Päätät tietämättömyyttä tai täysin tarkoitusella tehdä siitä kopion ja antaa sen jollekulle (serkulle, koulu- tai työkaverille tai täysin tuntemattomalle vastaantulijalle). Jos kopioita otettaisiin miljoona ja ostamasi peli olisi hinnaltaan 69,90 euroa. Gulps.

Julkista keskustelua ei ole ACTAsta käyty Suomessa mitenkään mittavasti. Postauksen alkuun linkittämäni Vihreiden puheenvuorot edustavat keskustelun kärkeä. Tämän lisäksi piraattipuolue ja tietotekniikkaharrastuksiin liittyvät uutissivustot ovat pitäneet asiaa esillä, mutta kuinka moni on oikeasti asiasta kuullut mitään vieläkään. Vaikka ACTA onkin neuvoteltu kauppasopimuksena, on siinä poikkeuksellisena piirteenä myöskin toimenpiteitä, jotka käsittelevät valvontaa, pakkokeinoja ja rangaistuksia.

Monet Actassa esitetyt sopimuksen osat ovat jo käytössä Suomessa kuten Finreactorin keissi osoittaa. Tämän lisäksi Suomessa on sensuroitu (estetty pääsy) oikeuden päätöksellä tietyille sivuille. Tosin siinäkin on tapahtunut lapsuksia jolloin eston kohteeksi joutui sivusto, joka johti käyttäjänsä edellämainitun Effin sivuille. Kopiosuojausten poisto on myös mainittu Actassa, mikä on kielletty myös Suomessa, vaikkakaan tuomiota ei eräässä keississä annettu teon vähäisen merkittävyyden takia (Mikko Rauhalan kommentti aiheeseen).

Ongelmallista Actassa kuten monessa muussakin tekijänoikeuksien valvomisen parantamiseen perustuvassa ideassa on se, että toteutus tehdään jonkun muun oikeuden kustannuksella ja rangaistukset kohdistuvat mielivaltaisesti. Voisin väittää, että tekijänoikeusrikkomuksia tapahtuu niin paljon, että niihin puuttuminen ei ole mielekästä, mutta kun niihin halutaan puuttua, on kohde yksi miljoonista, joita voitaisiin syyttää samasta rikoksesta. Lakien pelotevaikutus tämmöisissä tapauksissa perustuu siis mielivaltaisuuteen sen sijaan, että se kohdistuisi kaikkiin, jotka lakia rikkovat tai sellaista suunnittelevat.

Näitä kömmähdyksiä sattuu ja niistä pitäisi pystyä oppimaan. Siksi Actan sisällöstä tulisi käydä julkista keskustelua. Suuntana tulisi olla sellainen, että ihmisten toimeentulo voitaisiin varmistaa, nettiä ei pyritä mielivaltaisesti sensuroimaan eikä satunnaisia henkilöitä tuomittaisi kohtuuttomilla rangaistuksilla.

Pois silmistä

Helsinginkadulla Kalliosta on saanut tietoa myös lehdistä. Nimittäin lekanheittäjät ja muut satiaiset ovat nautiskelleet alkoholia ja käyttäytyneet riettaasti keskellä Kalliota. Joku voisi ajatella, että ravintoloita vähentämällä, alkoholilainsäädäntöä tiukentamalla, Alkon pois siirtämisellä tai Helsingin kaupungin sosiaaliviraston toimintaa kehittämällä (mahdollisesti jopa budjetoimalla riittävä määrä varoja sosiaalityöhön) voisi löytyä jonkinlaisia ratkaisuja ihmisten alkoholista johtuvaan häiriökäyttäytymiseen. Alkoholin verotusta voisi olla mahdollista tiukentaa. Ehkäpä asuntojen lisärakentaminen ja vuokrakattojen säätäminen voisi olla ainakin väliaikaisesti osa ratkaisua.

Mutta näin helpolla ei nykyään pääse. Helsinginkadulla jaettava ruoka- ja hätäapua halutaan siirtää pois. Heikki Hurstin, isänsä duunia jatkanut, masinoima ruoka- ja vaateapu on ollut osa sosiaalityötä, joka ei ole kaupunkia tai maan hallitusta kiinnostanut siinä määrin kuin olisi toivottavaa. Kolmas sektori on tärkeä ja sen vahvuus mitataan silloin, kun muu yhteiskunta kääntää selkänsä ruoantarvitsijoille.

Häätöuhka ei ole kuitenkaan aivan kitkatonta, kuten Iltalehti osaa sanoa. Tämä on tärkeää, että poliitikot osaavat nähdä myös itsensä osana ongelmaa tai ratkaisua.

Emma Kari (vihr.): Solidaarisuuden loppu
Laura Rissanen (Kok.): Poissa silmistä, poissa mielestä
Helsingin Vasemmistoliitto: Köyhien ajaminen pois näkyvistä ei ole ratkaisu

Tuleva hallitusohjelma

Melkein vanhan vitsin mukaan suomalaisen ja venäläisen vaalituloksen ero on siinä, että Suomessa ei tiedetä, kuka tai ketkä voittavat vaalit,mutta tuleva poliitiikka tiedetään etukäteen. Venäjällä taas voittajat tiedetään etukäteen, mutta harjoitettava politiikka on mysteeri.

Vihreillä alkoi yt-neuvottelut ja Vihreä lanka saattaa lähteä käsistä, koska puoluetukea jaetaan istuvien kansanedustajien mukaan. SDP oli yksi pienimmistä häviäjistä,eli minun silmissä voittava puolue. Kaikki puolueet ottivat takkiin RKP:ta lukuunottamatta. Eräänlaista piilotukea jaetaan silti. Nuorisojärjestöt saavat opetusministeriöltä vaikuttavuuden mukaan, mutta siitä on debatisoitu pitkään. Persuille pitää antaa kunnia kyllä siitä, että vaikka ovatkin korruptoituneita, niin puoluetukea pitäsi avata radikaalimmin. Sivuan aihetta myöhemmässä bloggauksessa.

Persujen äänestäjien puolustuksena haluan sanoa, että 20 prosenttia ei ole tyhmiä ja kouluttamattomina. Persuilla oli kaksi hyväää teemaa.Emua ei pidä puolustaa ja nykyiset hallitukset ovat korruptoituneita vallan takia-.

Korruptoituineita ovat myös Vihreät ja Vasemmostoliitto. Uusmodernitistisessakulttuurissatoivonvastauksia amp.

Pika-analisointi vaaleista

Kokoomus menetti ihan sikana paikkoja, mutta voitti siitä huolimatta vaalit. Aikaisemmat puheet kolmesta suuresta puolueesta muuttui myös. Nyt meillä on neljä suurta puoluetta. Myöskin lempinatsini Jussi Halla-Aho meni läpi eduskuntaan. Tietenkin pitää miettiä puoluetasolla, että mikäs nyt on meininki.

Stadi
Ainoat vaalien voittajat Helsingissä olivat Persut, Vasurit ja Keskusta. Persut saivat mainitun lempinatsini lisäksi kaksi muutakin paikkkaa. Tämän lisäksi Vasurit kasvattivat 3,6 prosentilla tulostaan edellisistä eduskuntavaaleista ja Keskustakin oslisäsi kannatustaan 0,2 prosentin muutoksella. Apollon kadulla varmasti keräännytään pohtimaan tulosta soppakauhan kanssa kunnolla. Eipä näyttänyt Kiviniemeä hymyilyttävän. Persuihin palaan myöhemmin. Kuten aikaisemmin kirjoitin, niin ennustus toteuti. Paavon mukana Arkadialle lensi Silvia, mikä ei ollut yhtään huono valinta. Osa tapaamistani äänestäjistä sanoi, että se on vaan niin hottis. Vaalikoneissa hän esiintyi minulle taas tosi usein sopivaana ehdokkaana Katri Immosen, Kirsi Pihlajan ja Dan Koivulaakson lisäksi. Ei mennyt äänet hukkaan. Kaikki Vasemmistoliiton äänestäjät pistivät äänensä myös Silvialle ja Paavolle. Toivottavasti ette kadu.

Hallitus
Eilisiltaiset hallituskaavailut olivat ehkä omalaatuisia ohjelmineen, mutta haluan yrittää jälleen. Osumatarkkuuteni on välillä häkyllettävä. Todisteeksi tarjoan postaukseni viime Ek-vaalien ajalta. Lukekaa tuo ja hämmästykää arviostani. Välihuomautukseni aiheesta oli tietenkin myös tarpeellinen.

Facebookkiin ehdin jo heittää, että todennäköiset hallituspohjat ovat Kok+ps+kd+rkp eli Kokoomus, Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Ruotsalainen kansanpuolue. RKP siis sillä ehdolla, että persut hyväksyvät RKP:n messiin. Sen verran kielivihaa on kuitenkin ilmennyt, että persuille ei vältsiin kelpaakaan. KD ja persut näyttäisivät tulevan hyvin toimeen. Nykyisen Kokoomuksen liberaalilinja on nvarmasti kuitenkin se, mikä yskittää. Tähän hallituskokoonpanoon saatetaan tarjota KD:n sijasta Vihreitä, mutta toivottavasti viikonlopun jälkeen firmalla on eri ääni kellossa, eli ei mennä mihin tahansa hallitukseen tekemään mitä tahansa. Tulos oli ennustettavissa ja onneksi SDP sai sen verran hyvän aseman, että Vihreillä saattaisi olla mahdollisuuksia hallitukseen demareitten johdolla. Tällä kertaa Vihreät ei saa hyväksyä ydinvoimaa eikä mitään tuloerojen kasvua, tai täältä vasemmalta pesee jälleen vihapostia ja ilkeätä kampanjointia takaisin.
ön
Toinen vaihtoehto on SDP+Kesk+Vas+Vihreät. Tämä riittäisi melkein enemmistöön olettae, että ministerit matkailee vähemmän ja kuuntelee yleisesti hallituspuolueita. Tässä olisi se hyvä puoli, että vasurit ja vihreät saattaisivat peesailla iltakoulussa SDP:ta ja Keskustaa saaden heidät kilpailemaan keskenään. Toivoisin kuitenkin tässä hallituspohjassa, että perustulo muodostettaisiin tavoitteeksi sekä tulevaisuutta odotellessa levennettäisiin sosiaaliturvan piiriin kuuluvia sekä helpotettaisiin nykyisen köyhälistön ongelmia. Erityisryhmiksi tarjoaiisin nuoria, eläkeläisä ja opiskelijoita.

Tarjoilen myöhemmin hallitusohjelmaveikkauksen. Mut jos jotain voidaan yrittää tehdä niin ei päästetä persuja ulkoministerin tai sisäministerin paikalle. Annetaan sen vaikka semmoisiin hyvin vaarallisiin käsiin Keskustalle tai Kokoomukseen.

Oodi Immoselle

Monet ihmiset tässä vaalien alla mietiskelee, että olispa hyvä ehdokas, mutta minulla on semmoinen ongelma, että on monta hyvää ehdokasta, joita haluaisi äänestää.

Yksi hyvistä on Katri Immonen. Nyt ei edes ole mikään frendiläppäily. En varsinaisesti tunne edes ehdokasta, mutta on niin siisti tyyppi vaan, että pistäisin äänen, jos en olisi Danin miehiä.

Katri Immonen ei päässyt missään vaalikoneessa ykköseksi, mutta kummitteli jatkuvasti top3:sessa paitsi paskassa Maikkarin vaalikoneessa. Vinkkinä sanoisin, että maikkarin vaalikone muuttuu vain huonommaksi järjestelmältä per vaalit.

Immonen on itseasiassa mennyt sillä tavalla tutkan alla, että hän on tosi perustulomyönteinen ja squattausfiilistelevä yliopisto-opiskelija, että ittekin ihmettelen, että mistä noita oppineita-aktivisteja oikein tulloo? No, Saunalahdelta tietenkin.

Tänään tuli yksi Vihreitten innokas hehkuttaja tarjoamaan vaalipropagandaa, mikä on ihan ok. Sit mä sanoin, että Vihreät on vitun selkärangattomia paskiaisia, mut voisin äänestää jotain sellaista Vihreää, joka ei ole vielä käynyt selkärangattomaksi, kuten Emma Karia tai Leo Straniusta. Mut arvatkaapa, mitä tää Vihreitten kirkasotsainen idiootti ehdotti?

Jos Vihreät olisi isompi puolue, niin sillä olisi enemmän vaikutusvaltaa. No shit, Sherlock, ja vittu hyvää yötä vihreille. En siis tarkoita, että vasureilla olisi jäsenistöltään yhtään parempaa tarjottavaa, mut mulla meinas leikata kiinni. Alkoi muistuttaa jo Keskustaa jargoniltaan ja se ei oo Vihreitten tulevaisuus, vaan oikeasti Vihreitten pitää lukea nyt Elonkehää, miettiä omaa tilaa ja löytää ne syyt, miksi Vihreät on olemassa.

Immosen Katri ei selvästikään mieti tämmöisiä asioita, vaan ottaa VVA:n (=vakinaisesti vailla asuntoa) haasteet vastaan ja tarjoaa firman puolesta asunnottomille yöpymismestaa vasureiden vaalimökillä

Nyt parina päivänä kun olen käynyt randomisti vasureitten vaalimökillä ja teltalla levittämässä meidän firman propagandaa, niin minulta on kysytty, että kannattaako Immosta äänestää vai onko hän vain täyte-ehdokas. Minun mielestä hän ei ole mikään "täyte-ehdokas" vaan aito vasemmistolainen poliitikko, joka muuttaa kaiken.

Jos porukkaa meinaa äänestää varmaa läpimenijää, niin tottakai saa äänestää niin. Mut jos haluaa äänestää aidosti, niin minä pistäisin kyllä yhden äänen Immoselle. Vaikka ei menis läpi, niin siitä huolimatta ääni menee samaan laariin muitten vasureitten kanssa, ja vaalit ovat osa ikuista taistelua.

Ps. kaverifirman ravintolapäällikkö pyysi, että Danilaiset ja fillaroivan feministin kannattajat lakkaisivat tukottamasta vessoja vaalitarroilla. Ei sinänsä haitallista, mut ymmärrätte varmaan, et joku ei äänestä sen takia?

Vasemmistofiilistelyjä

Kävin eilen ensimmäistä kertaa Keskustassa jakamassa Vasemmiston vaalipropagandaa vaalimökin liepeillä. Kyselin aktiivisimmilta puolueen pikkusotureilta, että mikäs on fiilis ja minkälaista viestiä on tullut. Kyselin myös, että onko tultu syyttämään vasemmiston vanhoista synneistä (Neuvostoliitto ja Lipposen hallitukset I ja II). Kuulemma ei ollenkaan. Sen sijaan on käyty haukkumassa Kokoomusta ja Vihreitä. Vasemmistossa näyttää kuitenkin ärsyttävän Vasemmiston suhtautuminen maahanmuuttoon, mikä on tunnetusti varsin liberaalia. Vasemmiston ehdokkaat ovat olleet varsin näkyvästi puolustamassa Kalasatamassakin hengailevia romanialaisia.

Vasemmiston vaalitapahtumat ovat jo kahdesti olleet aivan tukossa. Ekan kuulemani mukaan Paavo Arhinmäen ja Palefacen happening ravintola Pacificossa sai osan porukasta epäilemään, että Helsinginkadulla jaetaan leipää myös iltaisin. Jono oli kuulemma hemmetin pitkä. Eilen Le Bonkissa järjestettiin toiset Vasemmiston vaalibileet, joihin joutui jonottamaan toista tuntia. Kalliossa näkyi illalla porukkaa, jotka olisivat yrittäneet päästä mestoille, mutta luovuttivat ja jatkoivat iltaa Kalliossa fiilistelemällä vasureiden meininkiä.

Vihreille on tulossa kyytiä eikä varmasti vähiten Oden takia, vaan luottamus vanhaan hyvikseen Anni Sinnemäkeen on mennyt. Kyseessä on tietenkin Vihreitten hallitustoiminta. Hallitusneuvotteluista tihkunut julkiviestintä siitä, että jos Vihreät eivät toimi hallituksessa oikeiston pillin mukaan, niin takaisin ei ole tulemista sataan vuoteen, on tehnyt ehkä Vihreitten toiminnasta juuri niin selkärangatonta, mitä on nähty. Ensimmäiset viitteet tulivat Vihreitten hallitustaipaleen alkupuolella, kun jouduttiin kuuntelemaan päivähoitomaksujen nostamista puolustavia puheita, mutta varsinaisesti Vihreitten alamäki lähti uuden ydinvoimalan jälkeen alaspäin. Siitä asti mielipidemittaukset ovat näyttäneet trendinomaisesti vievän alaspäin. Muutama tuntemani Vihreitten ikikannattaja on kääntänyt kelkkansa näissä vaaleissa ja pistämässä äänensä Vasureille ja osa demareille.

Omasta puolestani Vihreitä saa vielä äänestää, mutta äänestäisin itse (jos olisi pakko äänestää Vihreitä) Eduskunnan ulkopuolisia ehdokkaita kuten Emma Karia tai Leo Straniusta. Jos heidän selkärankansa taipuu valitsemisensa jälkeen, niin se on heidän oma häpeänsä. Demarit lienevät päässeen jo jotenkin yli Lipposen aikaisesta uusliberalismistaan. Stadin piirissä pistäisin ääneni Thomas Wallgrenille.

Itse en ole ehtinyt vielä äänestämään, mutta olen jo päättänyt pistää oman ääneni Dan Koivulaaksolle. Vaalikoneissa on tullut myös mukavasti osumia Silvia Modigille, Kirsi Pihlajalle ja Katri Immoselle. Paavo Arhinmäki on myös loistava vaihtoehto.

Hyvillä fiiliksillä siis odotan ääntenlaskua. Tänään ajattelin käydä vähän jakamassa lisää vaalipropagandaa keskustassa sekä fiilistellä meille satavia ääniä. Seuraavissa kunnallisvaaleissa allekirjoittanut lienee olevan taas ehdolla, mutta näissä vaaleissa joudutte valitsemaan minua parempia ehdokkaita.

Muistakaa, että äänestäminen on oikeus, ei velvollisuus. Jos teidän on pakko äänestää, niin äänestäkää oikein tai nukkukaa. Mikään ei ole kauheampaa kuin protestiääni sellaiselle ehdokkaalle, jolla ei ole sydäntä.

Mitä ne vihreät taas tekee?

Otsikon perusteella voisi epäillä, että kirjoittaja haluaa jälleen kritisoida Vihreitä kun omasta puolueesta ei ole löytynyt vähään aikaan mitään vikaa. Tällä kertaa olen tehnyt kuitenkin kepeästi perusteltua analyysia suhtautumisessa vihreisiin. En analysoi nyt sitä, mitä vihreät oikeastioikeasti ovat, vaan miten vihreisiin saatetaan suhtautua heidän ulkopuolellaan. Tietyllä tavalla olen jäävi/esteellinen/poliittisesti väärämielinen/täysin väärä/liian lähellä/liian kaukana/sinisilmäinen/mustasukkainen arvioimaan vihreitä, mutta sallinette, että vähän yritän katsella asioita itselleni erilaisesti retorisesta vinkkkelistä.

Vihreiden ja Kokoomuksen kannattajia varmasti ärsyttää monella eri tavalla heidän rinnastamisensa keskenään. Oikeisto on virittänyt aseensa heti kun vihreät mainitsevatkin sanan yksityisautoilu, ydinvoima tai kasvissyönti. Vasemmistokin on valmis irtisanoutumaan punavihreistä Vihreistä heti kun yksikin palvelu ollaan yksityistämässä.

Samaan aikaan Vihreät joutuvat perustelemaan miksi lihansyöntiä pitää vähentää, yksityisautoilua vähentää, verotusta alentaa talouskasvun pönkittämiseen, piippuja vähentää ilmaston takia, palvelumaksuja korottaa budjetin takia, perustuloa kannattaa, yms.

Monet ovat varmasti kuulleet Vihreistä monia selkärangattomuuteen liittyviä kommentteja viimeisen ydinvoimakeskustelun myötä. Aikaisemminkin Vihreistä on käytetty omalla tavallaan halventavia Kokoomuksen puisto-osasto -tyyppisiä sivalluksia. Mutta pitäisikö miettiä välillä miltä Kokoomuksen kannattajista tuntuu. Viherstalinismi ei välttämättä ole mikään vieras kommentti Vihreille, mikä on menneiden puheenjohtajiensa mukaan 'ei vasemmalle eikä oikealle vaan eteenpäin'. En ole välttämättä ainoa, joka on Kokoomukselle sympaattinen kaiken fantastisuutensa keskellä. He joutuvat kuitenkin puolustamaan suomalaisten perusoikeutta valinnanvapauteen samaan aikaan kun ilkeät vihreät haluavat kieltää kaikilta suomalaisilta valinnanvapauden makkaraan, ydinvoimaan ja tiesmihinmuuhun norpan pyydystämiseen.

Vasemmiston ja oikeiston ääripäille Vihreät ovatkin vaikea puolue. Vasemmiston mielestä puolue on liian oikealla ja oikeiston mielestä enemmän kuin liikaa vasemmalla. Vaikka puolueen johto ja edustajat jakaantuvatkin useimmissa nelikentissä hieman enemmän keskustaoikeiston suuntaan, ei se tarkoita etteikö puolueessa olisi myös vasenta siipeä. Aivan kuten Kokoomuksella on oma Sirpa Pietikäisensä, Vasemmistolla oma Suvi-Anne Siimeksensä, on Vihreilläkin Otto Lehtipuunsa, Osmo Soininvaaransa lisäksi myös Jukka Relanderinsa ja Tapio Laaksonsa.

Vasemmisto näyttää taas mielellään vaativan Vihreiltä enemmän kuin he edes itse uskaltavat vaatia. Kun ydinvoimaa aiotaan rakentaa lisää, köyhien kunnallisten tai valtiollisten palvelujen maksuja lisätä tai muuta perusoikeistolaista, Vasemmiston kirves lekauttaa Kokoomuksen tai Keskustan sijasta Vihreisiin. Aivan kuin Vihreiden pitäisi olla vasemmiston kanssa samaa mieltä aina tai ovat osa oikeistoa. Samalla tavalla oikeistossa asia lienee nähty, näin yleisesti arvaillen. Vihreät ovat joko näkymättömissä, hyviä kumppaneita (joille ei varmasti anneta kiitosta yhdestäkään poliittisesta voitosta) tai viherstalinisteja.

Vihreät ovat tavallaan vieneet SDP:n edistyksellisten viitan ja ovat nyt kantamassa sen mukana tullutta vastuun säkkiä. Kun kumartaa yhteen suuntaan edes kompromissina, ollaan keskustan molemmilla puolilla mono valmiina antamaan potkua pyllistävälle pepulle.

Vielä on hankalampikin identiteettiongelma punavihreillä. Ketä äänestää missäkin vaaleissa lienee enemmän pakostakin tunnekysymys kuin kylmän viileään analyysiin nojaava valtapoliittinen laskelma-analyysi. Jos vihreät ovat puunhalaajia ja vasurit/demarit savupiipunhalaajia tai jos vihreät ovat paitojenpesijöitä ja vasurit/demarit tulonjakoporukkaa, niin kehen sitä samaistuisi.

Puut ovat tarpeellisia niilihieluja ja esteettisorgaanisia osia Gaiasta. Savupiiput ovat ikävä esteettinen haitta meidän stereolämmittimille ja puhelinsiirtolaitteille. Paitojen pesu ei ole yhtään kivaa, jos joku ei osallistu talkoisiin. Tulonjakoon liittyy niitä ihmeellisiä elämäntapataiteilijoita, jotka eivät edes halua tehdä duunia kuten muut sodan kokeneet ja sodanjälkeiset sukupolvet.

Tässä ei tarvitse varmaan enää kaivella Kokoomuksen tai Vasemmiston eri vuosikymmeninä ilmennneitä totalitarismi-ihanteita, mutta voisi varmaan ajatella, että Vihreät uutenakin puolueena on kolmannella vuosikymmenellään ja nyt jo joutuu kantamaan historiansa taakkaa siinä missä Espookin. Samoin on löydettävä vihollinen, jonka kanssa tulla toimeen samassa pöydässä. Vasemmistolla ja Kokoomuksella on ollut pitkään toisensa. Jos ei tiedä mitä mieltä pitää olla jostain, voi aina katsoa vastapuolen argumentteja ja olla vain eri mieltä. Vihreät ovatkin löytäneet itselleen vihollisen ja ystävän joka suunnasta. Keskusta kannattaa vääränlaista maanviljelyä, mutta kivoja pyöräteitä. Kokoomus kannattaa inhottavaa ydinvoimaa, mutta kannustaa yksityiseen yritteliäisyyteen kivasti. Vasemmisto puolustaa ilkeitä paperitehtaita, mutta kannattavat viihdyttäviä päästöjenvähennysohjelmia. Demarit halveksuu ulkomaista työvoimaa, mutta heillä on Erkki Tuomioja. RKP ovat oikeasti liberaaleja, mutta ei olla kadeja. Kristillisdemokraatit ja Persut ovat ehkä liian pieniä Vihreiden haastamiselle ja ehkä Vihreät eivät sittenkään halua kiusata pienempiään.

Piraattipuolue ärhentelee Vihreille

Piraattipuolueen Ahto Apajalahti on hieman näreissään Vihreiden jaa-napin vinkumisesta sormenjälkirekisterin perustamisen puolesta.

Ilmeisesti seuraaviin eduskuntavaaleihin mentäessä Piraattipuolue aikoo haastaa Vihreiden aseman. Puolue saattaa toimia jopa hyvänä sparraajana muillekin puolueille. En pidä mahdottomana vaikka kyseisestä puolueesta kasvaisi pysyvä osa parlamentaarisia puolueita.

Piraattipuolue olisi voinut haastaa hyvin myös Vasemmistoliiton ja toivottavasti näin tekeekin. Tekijänoikeuskysymyksissä Vasemmistoliitto on kuitenkin ollut vähiten huono puolue, jos katsotaan suhteellista ja absoluuttista äänestyskäyttäytymistä Eduskunnassa. Toisaalta Vasemmistoliiton kannatus vaaleissa on laskeva ja Vihreillä on nouseva. Piraattipuolue tahtoo siis haastaa toisen jatkuvasti kasvavan puolueen. Helpoiten tämä onnistuu tietenkin osoittamalla, että Vihreät toimivat väärin ja Piraattipuolue olisi toiminut oikein jossain todellisessa äänestyksessä. Tässä tapauksessa sormenjälkirekisteristä äänestettäessä.

Tekijänoikeuslain laajennuksia koskevassa äänestyksessä Piraattipuolue olisi myöskin äänestänyt oikein ja Vihreät väärin. Tosin puolue ei ollut silloin vielä rekisteröitynyt, mutta veikkaisin, että tämäkin olisi ihan hyvä ase Piraattipuolueen arsenaaliin sitten kun Eduskuntavaalit koittavat kahden vuoden kuluttua.

Kannabis yhtenä Eu-vaalien kysymyksenä

EU-vaalien ympärille rakennetuista vaalikoneista Irc-gallerian vaalikone näyttää edelleen kaikista pätevimmältä. Tämä on sinänsä huvittavaa, että Irc-gallerian käyttäjistä suurin osa on erittäin nuoria (keski-ikä on 20,55 vuotta) ja puoluepolitiikan ja vaalien uskotaan kiinnostavan nuoria kaikista vähiten. Siitä huolimatta Irc-gallerian vaalikoneen väitteet ovat kaikki hyvin asiallisia.

Myöskin päihdepolitiikka on päätynyt vaalikoneen kysymyspatteristoon. Päihdepolitiikkaa lähestytään tutun kannabiksen kautta. Kiistaa tuntuu aiheuttavan se, miksi kannabis on laiton kun alkoholi ja tupakka eivät sitä ole. Toisaalta kannabiksen ymmärretään olevan laiton, koska heroiinikin on. Laittomien huumeiden yhteydessä puhutaan usein myös lieveilmiöistä. Näitä lieveilmiöitä ei aina avata, mutta minun pikku kätyrini ovat paljastaneet, että kyseessä on ihmiskauppa ja kansainvälisesti järjestäytynyt rikollisuus. Omaan kallooni ei kuitenkaan mahdu, että mitä tekemistä ns. ”kukkaruukkulailla” (Rikoslain 50 luku) on kansainvälisesti järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan kanssa. Laki tekee rangaistavaksi kukkaruukun valmistamisen, jos tarkoituksena on kasvattaa kukkaruukussa esimerkiksi kannabista. Tästä teosta on hyvin pitkä matka orjuuteen. Hampun viljelijää ja orjaa näyttää yhdistävän ironisesti vankeus. Tosin hampun viljelijän kohdalla laillistettu väkivaltakoneistomme (valtio) uhkaa yksilön vapautta tietyin ehdoin kun orjan vapaus on jo riistetty. Saa hymyillä kyynikon pilke silmäkulmassa.

Helsingin sanomissa on tehty analyysi Irc-gallerian vaalikoneisiin annetuista vastauksista koskien kannabiksen laillistamista tietyin ehdoin. Väite kuului kokonaisuudessaan näin ”Mikäli päihdelainsäädäntö EU:ssa olisi yhtenevä, kannabis pitäisi laillistaa kontrolloidusti, kuten alkoholi.” Ehdokkailla on ollut mahdollista vastata kolmella eri tavalla eli olemalla samaa mieltä, olemalla eri mieltä tai jättämällä kysymyksen epärelevantiksi (”samaa mieltä”, ”eri mieltä” tai ”ei merkitystä minulle”).

On pakko myöntää, että huolimatta kaikesta ajasta ja vaivasta, jota olen käyttänyt käyttörikosten dekriminalisointikampanjaan, kannabis ei siitä huolimatta ole minulle mikään kohtalon kysymys. Jos se olisi, niin tällä perusteella minun olisi kaikkein järkevintä äänestää SKP:ta ja vasta sitten Vasemmistoliittoa. SKP:n 15 vastanneesta ehdokkaasta nimittäin seitsemän kannnattaa kannabiksen vapauttamista. Vasemmistoliitosta kysymykseen on vastannut myös 15, mutta vain neljä kannattaa vapauttamista. Kolmas sija menee jaetusti RKP:lle ja STP:lle. Tosin suhteellisesti laskien STP:llä ollaan suhteessa myönteisempiä. STP:llä kahdeksan ehdokasta vastasi kysymykseen ja kolme kannatti vapauttamista. Suhteessa STP:ssa on siis 37,5 prosentin kannatus kun RKP:ssa se on vain 20 prosenttia.

Vaalijärjestelmän ollessa suhteellista vaalitapaa noudattava, minun olisi järkevintä äänestää SKP:tä tämmöisessä tilanteessa oletuksella, että jos minun ehdokkaani vaaliliitosta joku tai jotkut valitaan parlamenttiin, niin todennäköisimmin hän olisi tässä yksittäisessä kysymyksessä samaa mieltä kanssani.

Jotain kuitenkin ehkä kertoo puolueitten muutoksista se, että Vihreitä pidetään yleisesti hyvin liberaalina puolueena, mutta heidän kohdallaan myönteisesti suhtautui ainoastaan Jukka Relander ja Umayya Abu-Hanna. Yllättäen siis ns. vasemmistopuolueet ovat liberaaleimpia tässä kysymyksessä. Kirjoittaja mieltää SDP, SKP:n, STP:n ja Vasemmistoliiton vasemmistopuolueiksi. RKP:tä kirjoittaja luonnehtii oikeistopuolueeksi. SDP:lläkin on vain kaksi myönteisesti suhtautuvaa ehdokasta eli Arja Alho ja Jenny Lindborg.

SKP:n myönteisesti vastanneita ovat Lauri Alhojärvi, Era Hanna, Aino Kainulainen, Jonas Kettunen, Tommi Lievemaa, Aapo Toivanen ja Juha-Pekka Väisänen.

Vasemmistoliitossa myönteisesti vastanneita ovat Atik Ismail, Kaarina Kailo, Anna Mikkola ja Jussi Saramo.

RKP:n myönteisesti vastanneita ovat Nina Af Enehjelm, Tom Biaudet ja Patrick Wingren.

STP:n myönteisesti vastanneita ovat Johan Bäckman, Leena Hietanen ja Hannu Kautto.

Kaksi vuotta hallitusta ja mikä toteutui?

Kaksi vuotta sitten kirjoitin heti eduskuntavaalien jälkeen postauksen nimeltä "Porvarihallitus, olkaa hyvät". Kirjoitin silloin ennusteen tuloksen perusteella. Aika hyvin ennusteeni on valitettavasti pitänyt paikkaansa yhtä kohtaa lukuunottamatta. Ennustin nimittäin, että opintoraha nousee ja niinhän se nousikin. Se ei siis "valitettavasti" toteutunut vaan "hyvä kyllä" toteutui.

Kahden vuoden jälkeen on kuitenkin ikäväkseni todettava, että tarkkanäköisyyteni on valitettavan osuvaa. Sen lisäksi, että ennustin Kokoomuksen ja Keskustan muodostavan todennäköisesti hallituksen (RKP:n ja Vihreiden täydentävästä roolista en esittänyt ennustetta). Tämän lisäksi ennustin seuraavaa:

Ennakoitavissa olevia asioita:
- Verojen alentaminen suosimalla tietenkin niitä, joilla on jo ennestään jotain (perintöverotus tulee poistumaan tai laskemaan, pääomaverotus tulee laskemaan tai poistumaan osittain, ansiotuloverotus tulee laskemaan kaikissa tuloryhmissä)
- Irtisanomissuojan heikentäminen (nykyisin irtisanomissyyksi riittää taloudelliset syyt tai työntekijän tekemät laiminlyönnit kuten jättämättä työt tekemättä)
- 6. ydinvoimala
- Irtisanomisajan lyhentäminen (nykyisin 14 päivää ja, työsuhteen jatkuttua pitempään, 30 päivää)
- Palvelujen yksityistäminen (terveydenhuolto, yleisradio, sosiaalivirasto, koulut)
- lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille (tai ainakin ulkomaalaisille)
- Opintorahan nostaminen (listan ainoa positiivinen juttu). Kokoomus teki tästä kuitenkin oppositiokysymyksen, joten olisi parasta, että porvarihallitus tekisi edes tämän parannuksen.
- Ammattiyhdistystoiminnan hankaloittaminen
- Paskaduunien lisääntyminen (työehdoiltaan heikkojen työsuhteiden)
- Kuntien rahoituksen laskeminen (kaikki kunnan tuottamat palvelut huononevat)

Listasta on ainakin veronalennuksia toteutettu ja lukukausimaksut ovat jo matkalla korkeakouluihin. Terveydenhuollon palveluita ostetaan enemmän yksityiseltä sektorilta kuin järjestetään kunnan tuottamina. Palvelurahaseteliä on vilauteltu ja se näyttäisi menevän lävitse. Lopputulos on todennäköisesti sama kuin aikaisemmalla erikoismaksuluokalla, joka poistettiin siksi, että se eriarvoisti terveydenhuollon saavutettavuutta. Toisin sanoen, ne saivat hoitoa, joilla oli varaa siihen.

Muut ennusteet ovat kyllä hieman ympäripyöreitä ja määrittelemättömiä, joten niihin ei ehkä ole syytä ottaa tarkemmin myöskään kantaa. Paskaduunit on paskaduuneja, mutta myöskin hyvin subjektiivisia määritelmiä.

Korkeasaaressa jatketaan

Uusi valtuusto on päättänyt johto- ja lautakuntapaikoistaan. Oma paikkani tulee olemaan seuraavat neljä vuotta jälleen Korkeasaaren johtokunnan varajäsen. Vaalien jälkeen paikkajako on mennyt hieman uusiksi. Ensimmäiset paperit tulivat. Kummallista kyllä, johtokunnan paikkajaosta kertovassa paperissa on punaisella sivun oikeassa yläkulmassa "ei julkisuuteen". Oletan, että tämä tarkoittaa johtokunnan jäsenten yhteystietoja eikä varsinaisesti jäsenyyttä johtokunnassa. Luulisi, että se nyt kuuluisi ihan julkisuuden piiriin.

Vasemmistoliiton uudeksi varsinaiseksi jäseneksi tulee Tiina Lintunen Linda Savosen tilalle. Puolue säilyttää edelleen varapuheenjohtajan paikan. Puheenjohtajuus siirtyi Demareilta Vihreille. Sanna Hellström tulee johtamaan puhetta johtokunnassa. En tunne henkilöä ennestään, mutta jonkinlainen mututuntuma hänestä on kuulopuheiden perusteella. Tuntuma väittää, että hänestä tulee hyvä puheenjohtaja. Semmoista johtokunnassa tarvitaan, koska epäilen, että edellisellä puheenjohtajalla meinasi kärsivällisyys käydä kovilla punavihreän blokin kanssa. Usein varmastikin syystä.

Keskustan Vesa Koskela jatkaa edelleen johtokunnassa, mikä on miellyttävä asia. Hän on kuitenkin ollut hyvin keskusteleva kaveri yllätyksekseni. RKP:ltä lähti paikka ja tilalle tulee Perussuomalaisilta yksi varsinainen ja yksi varajäsen. Varsinainen jäsen on legendaarinen Jussi Halla-Aho. Tästä kuulemma oli väännetty Nyt-liitteessä hieman vitsiä kertomalla, että Halla-Aho tulee vaatimaan mustien karhujen poistamista Korkeasaaresta. Jan D. Oker-Blom (Rkp/Sfp) korvautuu kauppunginhallituksen edustajana Sirpa Asko-Seljavaaraan (Kok). Kaupunginhallituksen päätös pitää edustajiensa sukunimet kaksiosaisena jatkunee.

Puolueiden demokratisoinnista

Useat puolueet, joiden koneistot on rakennettu reilu vuosisata sitten, ovat olleet julkisessa keskustelussa uudistamispuheilla. Ainakin Keskustan, SDP:n ja Vasemmistoliiton piirissä on esitetty suoraa postilla toimitettavaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta. Mahdollisesti Vihreissäkin tästä on keskusteltu, mutta en nyt löytänyt sille mitään lähdettä, joten pidetään tämän tiedon merkitys mutuna.

Puheenjohtajan valitseminen suoralla vaalilla olisi tervetullut uudistus kaikille puolueille, vaikka yhdistyslaki ei tunnista tällaista postiäänestystä. Tätä olisi mahdollista ryhtyä kiertämään käyttämällä neuvoa-antavaa äänestystä. Tietenkin voisi miettiä, että mikä se lisäarvo on, jota tämmöinen demokraattinen uudistus voisi tuoda puolueille. Puheenjohtajasta äänestäminen koko jäsenistön kesken toisi kaikkien äänen kuuluviin ja antaisi monille rivijäsenille lisää vaikutusmahdollisuuksia, mutta riittääkö se?

Puheenjohtaja olisi edelleen vain yksi virallinen luottamustoimi puolueissa, mutta puolueet kaipaisivat radikaalimpia otteita. Tietääkseni kuitenkin muut puolue-elimet työntekijöistä hallituksiin valitaan valtakunnallisella tasolla neuvottelemalla eri ryhmittymien välillä. Ryhmittymä voi olla siis ammattillisesti järjestäytyneitä tai alueellisin perustein muodostuneita ryhmittymiä. Jälkimmäisellä tarkoitan siis piirijärjestöjä kuten vaikkapa Helsingin Kokoomus tai Karkkilan Vasemmistoliitto. Vaikka tämä sinänsä saattaa vaikuttaa täysin merkityksettömältä, koska julkisuudessa näistä prosesseista ei käydä keskusteluja, olisi silti syytä huomata, että miten neuvottelijoiden käyttäminen on myös vallan ulkoistamista.

Puoluekokouksissa nimittäin neuvottelijat tekevät pohjaesityksen hallituksen ja mahdollisesti muidenkin työryhmien kokoonpanoista ja puoluekokouksen jäsenet sitten joko hyväksyvät paperin tai tekevät siihen muutoksia. Vaatii kuitenkin suurta rohkeutta aloittaa valmisteluiden papereiden avaamisen tilanteessa, jossa ei välttämättä ole tietoa, että miten itse esityksen sisältöön haluaisi vaikuttaa. Neuvottelijoiden roolilla on kyllä yksi etu. Se nopeuttaa päätöksentekoa.

Vasemmistonuorten edellisessä liittokokouksessa kävi hieman hassusti neuvottelijoiden osalta. 2007 pidetyssä liittokokouksessa neuvoteltiin valmiiksi liittokokouksen hallitus, mutta yllättäen muutosesityksiä ei tullut vain yksi vaan muistaakseni kahdeksan, joista kaikista äänestettiin. Tämä saattoi olla spontaani reaktio, mutta se kertoo myös siitä, että neuvottelijoidenkin asema voidaan kyseenalaistaa. Vasemmistonuorissa neuvottelijat yleensä ohjeistetaan huomioimaan, että hallituksen kokoonpano on sukupuolellisesti ja alueellisesti mahdollisimman edustava. Neuvottelijoiden tekemä esitys herätti kuitenkin kaikilta osin epäilyjä liittokokousedustajien keskuudessa.

Ensi keväänä järjestetään jälleen Vasemmistonuorten liittokokous ja olisi syytä harkita, että voitaisiinko hallitus muodostaa muutenkin kuin neuvottelemalla etukäteen. Tästä voisi saada kokemuksia, jotka joko rohkaisisivat tai lannistaisivat Vasemmistoliiton puoluekokoukselle tehtäviä aloitteita. Jos esimerkiksi Vasemmistonuorissa keksittäisiin vaalimalli, jolla voitaisiin valita mahdollisimman demokraattisesti hallitus, tämä malli olisi todennäköisesti siirrettävissä myös puolueen käyttöön.

Muita uudistuksia, joita puolueisiin pitäisi ehdottomasti saada, olisivat jäsenäänestysten käyttöönotto myös asiakysymyksissä (ydinvoima, Nato, turkistarhaus, tekijänoikeudet, yms.), avoin raportointi kokouksista, suorat henkilövaalit (tai edes listavaalit) ja avoimet työryhmät.

Yrjö Hakanen ruoskii vasemmistopuolueita

Helsingissä toisen kauden valtuustopaikkansa varmistanut Yrjö Hakanen kritisoi asiallisesti SDP:tä ja Vasemmistoliittoa tuoreessa blogimerkinnässään. Siitä huolimatta, että SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuutetut sekä ehdokkaat ovat valittaneet sosiaalipalveluiden alibudjetoinnista jo vuosia, niin me mokomat punaiset menimme hyväksymään kaupungille budjetin, joka jatkaa samaa linjaa.

SDP ja Vasemmistoliitto voi perustella tätä sopuratkaisua sillä, että hyväksyessään joitain heikkoina pitämiään kohtiaan, niin vastineeksi saatiin jotain, mitä muutoin ei oltaisi saatu. Mutta onko se järkevää politiikkaa? Rakennetaanko sillä uskottavuutta ihmisille, jotka kokevat itsensä pääsääntöisesti vasemmistolaisiksi ja äänestävät sen mukaan puoluetta eivätkä henkilöä? Väittäisin, että ei ole. Perusteluja voin esittää muutamia.

Ensinnäkin oman puolueeni Vasemmistoliiton näkökulmasta olemme usein räksyttämässä Kokoomukselle ja Vihreille, mutta myös SDP:lle siitä, että he tekevät oikeistolaista politiikkaa. On tekopyhää olla yhteen aikaan esittämässä kovaakin kritiikkiä, jos jälkeenpäin (ja tässä tapauksessa ironisesti heti vaalien jälkeen) kuitenkin hyväksymme ilmiön, jota politiikan hc-aktiivit kutsuvat budjettikuriksi. Hakasen kritiikki osuu tässä oikeaan kohteeseen. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan yksin voi vaikuttaa budjettiin ja Helsingissä pohja tehdään kuitenkin kolmen suuren (Helsingissä Kokoomus, Vihreät ja SDP) kesken. Tämän jälkeen muut puolueet kutsutaan sitten viilaamaan pilkkuja. Vasemmistoliitto voisi ihan hyvin olla hyväksymättä budjettia ja se menisi kuitenkin lävitse kolmen suuren äänimäärällä. Uskottavuuden lisäämiseksi olisi jopa kannattavaa, että Vasemmistoliitto ei osallistuisi tälläiseen showhun vaikka meidän äänemme jäisi hiljaiseksi protestiksi ja mahdollisesti budjetti olisi vieläkin laaduttomampi. Etua tästä olisi kuitenkin sen verran, että Vasemmistoliitto voisi esittää ulospäin ainakin hieman kirkasotsaisempaa idealistia.

Hakasen kritiikki kohdistuu erityisesti hoitoalan palkkauksen laiminlyöntiin. Vasemmistoliitto ja SDP esittivät molemmat edellisen (eli toistaiseksi nykyisen) valtuustokauden aikana 20 miljoonan lisäystä hoitoalan henkilöstön hyväksi. Aluksi niin, että SDP äänesti Vasemmistoliiton esityksen nurin ja sitten Vasemmistoliitto äänesti SDP:n vastaavan esityksen puolesta. Lopputuloksena molemmat hyväksyivät siis vieläkin laimeamman version hyväksyessään varsinaisen budjetin.

Tämä on olennainen huomio tulevaa valtuustokautta ajatellen. Vasemmistoliiton nykyiset ja tulevat valtuutetut ovat kritisoineet Vihreitä ja SDP:tä siitä, että he molemmat pelaavat Kokoomuksen pussiin. Kokoomus lyö Vihreitä SDP:llä ympäristökysymyksissä ja SDP:tä Vihreillä työelämään, kilpailutukseen ja sosiaaliturvaan liittyvissä poliittisissa taisteluissa. Tämä on siinä mielessä naurettavaa, että valtuustossa olisi edelleenkin mahdollista muodostaa punavihreä enemmistö (VIHR+SDP+VAS+SKP) siitä huolimatta, että Kokoomus on suurin puolue Helsingissä. Mutta ketä tässä syyttää siitä, että valtapoliittisista syistä punavihreä yhteistyö ei ota onnistuakseen? Vastaisin, että kaikkia. Jos SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto voisi oikeasti tehdä yhteistyötä yhdistämällä ideologisesti vihreän ja punaisen poliittiset värit, niin mikseivät he tee sitä. Keskustatunneli onnistuttiin torppaamaan, mutta olisiko mahdollista kuvitella, että tuleva valtuusto oikeasti alentaisi joukkoliikenteen lippujen hintoja, valmistelisi kattavan ruuhkamaksujärjestelmän yksityisautoilun vähentämiseksi, lisäisi sosiaali- ja terveyspalvelujen resursseja, lopettaisi turhan kilpailuttamisen, yksityistämisen ja ulkoistamisen?

Väittäisin, että ei. Vihreät jatkaa Kokoomuksen kanssa yksityistämisen ja kilpailuttamisen linjalla ja SDP palaa mahdollisesti vähemmän vihreälle tielle kaavoittamalla lisää tiloja autoille. Vasemmistoliitto jatkaa räksyttämistä, mutta loppupeleissä hyväksyy kaiken tämän pienten poliittisten voittojen takia.

Bertolt Brechtiä lainatakseni: "tällainen on maailma, vaikka tällainen sen ei pitäisi olla."

Helsingin valtuustotyöskentelyyn liittyviä ajankohtaisia bloggauksia:
Tiia Aarnipuu: Tilitystä vaalien alla (Vasemmistoliiton vaaleista vetäytynyt ehdokas)

Miten Helsingin kunnallisvaaleja rahoitettiin vuonna 2004

Vasemmistoliittolainen kunnallisvaaliehdokas Reko Ravela on koonnut yhteen edellisten kunnallisvaalien rahoitustietoja vuodelta 2004. Kokoomuksen käyttämät varat ovat suuremmat kuin millään muulla puolueella yhteensä. Kokoomuksen valtuutetut ovat käyttäneet yhteensä 253099,35 euroa kunnallisvaaleihin ja jokainen kokoomuslainen valtuutettu on käyttänyt keskimäärin varoja 9374,05 euroa.

Koska Ravela on koonnut tiedot Olli Sademiestä (Perussuomalaisten varavaltuutettu ei ole jättänyt ilmoitusta ollenkaan) lukuunottamatta keskusvaalilautakunnalta, on tiedot täysin valtuutettujen rehellisyyden varassa. Esimerkiksi Jan Vapaavuori on saanut lahjoituksina 12000 euroa, mutta on täysin hänen oman rehellisyytensä varassa, onko yksikään lahjoitus ollut suurempi kuin lain ilmoitusvelvollisuuteen kuuluva 1700 euroa.

Vasemmistoliittolaisten valtuutettujen käyttämät kampanjakulut olivat edellisissä kunnallisvaaleissa noin 20000 euroa eli 10 prosenttia siitä, minkä kokoomuslaiset valtuutetut ovat käyttäneet kampanjointiin yhteensä. Kaikkien tehokkaiten on kuitenkin toiminut SKP:n lista. SKP:n ainoa valtuutettu Yrjö Hakanen käytti kampanjakuluihinsa yhteensä hieman yli 1000 euroa omia varojaan.

Syytä on kuitenkin panna merkille, että monia kuluja ei voida laskea mukaan, koska esimerkiksi puoluejärjestöt tai vastaavat tahot saattavat omatoimisesti tukea jonkun ehdokkaan ilmoittelua. Talkootyötä on vaikea mitata rahassa, vaikka ajan henkenä tuntuukin olevan, että kaikki pitäisi mitata rahassa.

Yksi merkille pantava seikka on Vihreiden valtuutettujen kampanjakulut ja rahoitus. Vaikka Vihreät saavat erittäin vähän lahjoituksia kampanjoihinsa, varsinkin jos puolueen valtuutettuja verrataan kokoomuslaisiin valtuutettuihin, käyttivät Vihreiden valtuutetut kokonaisuudessaan yli 50000 euroa kampanjaan, joista suurin osa oli omia varoja. Anni Sinnemäki, Pekka Haavisto, Otto Lehtipuu ja Minerva Krohn onnistuivat käyttämään kaikkia omia varojaan yli 5000 euroa. Krohnin kunniaksi on oman varakkuutensa lisäksi myös mainittava hänen tarkka erittelynsä lahjoituksista: Kai Krohnilta 500 euroa, Anni Sinnemäeltä 13 euroa, Vappu Rantalaiholta ja Matti Karppelinilta 200 euroa, Hannes Mäntyrannalta 9 euroa ja Vihreät naiset ry:ltä 250 euroa.

Edellinen oma kunnallisvaalikampanjani koostui 20 euroa tuottaneesta talkootyöstä sekä Vasemmistonuorten printterin käytöstä.

Vaalit lähestyy - mitä tapahtuu?

Vaalit lähestyy, mutta se ei oikein näy missään. Voisi olettaa, että nyt paukuteltaisiin kaikki retoriset ylä- ja alapään jutut "esille", jotta vaalit voitaisiin vielä voittaa.

Kokoomusnuorten eroottista kalenteria on haukuttu ja arvostettu. Lähinnä ilman mitään syytä. Joku vääräleuka esitti, että turha syyttää mediaa politiikan viihteellistämisestä, kun puolueet tekevät sen itse. No, näin se lienee aina ollut. Mutta, miksi, oi miksi, kukaan ei käynyt Vasemmistonuorten kimppuun silloin, kun meiltä tuli vastaava 2003?

Tulevaisuuden "kaupunki" on Matti Vanhasen visiossa teillä yhdistettyjen puutarhakylien verkko. Matti Vanhanen perustelee logiikkansa ehtymättömyyden sillä, että jonkun mielipidemittauksen mukaan ihmiset haluaisivat asua omakotitalossa, jos voisivat. Jotkut ihmiset haluaisivat myös käyttää maksutonta joukkoliikennettä ja suurin osa haluaisi mieluiten laadukasta terveydenhuoltoa vaikka veroja kiristämällä. Miksi ei enää vedota yleiseen mielipiteeseen? Kysynpä vain, kun en mistään mitään tiedä.

Georgian ja Venäjän välinen konflikti, jossa on vain yksi syyllinen osapuoli, on saanut nato-intoilijat messiin. Alexander Stubb ehti kuitenkin toppuutella keskustelua sanomalla, että tilanne ei johda siihen, että Natoon pitäisi hakeutua, mutta ei meidän tule myöskään sulkea ovea. Koska tämäkin liittyy kunnallisvaaleihin olennaisesti, lupaan ja vannon, että Kallio ei tule koskaan liittymään Natoon, vaan tulemme jatkossakin hoitamaan suhteemme Töölöhösehen kahdenvälisin sopimuksin.

Vihreät pääsevät osoittamaan myöskin kauaskantoisen vihreän linjansa. Hallituksessa on laskettu autojen verotusta. Maksuttomaan joukkoliikenteeseen näkyy kuitenkin olevan sittenkin kannatusta. Tosin joku Vihreiden ajattelija on ajatellut, että maksuton joukkoliikenne johtaa turhaan matkusteluun. Kuten minulle käy aina kuukausilipun kanssa. Liikkuminen on melkein syömiseen verrattava välttämättömyys, mutta en minä ilmaista ruokaakaan vetele naamariin vaikka sitä töissä olisikin tarjolla rajattomasti. Enkä usko, että minun arvostukseni ruokaan tai liikkumiseen liittyy millään tavalla asioiden hintoihin. Valistunut arvaukseni on, että näin sopisi muidenkin ajatella.

Mutta tiukkoja vaaleja odotellessa, minä painun narsistisoimaan ja otattamaan kuvia itsestäni.

Kansan uutisia levitetään eniten

Jussi Salonranta on tehnyt nätin pylväikön puoluelehtien levikeistä. Yllättävää oli, että Kansan uutisten levikki on kaikista suurin siitä huolimatta, että lehti saa neljänneksi eniten tukea Suomenmaan, Nykypäivän ja Uutispäivä Demarin jälkeen. Kansan uutisten tuki 785 000. Muiden lehtien tuet ovat Salonrannan mukaan seuraavanlaiset:

Nykypäivä, 876 500
Suomenmaa, 946 000
Uutispäivä Demari, 1 679 000
Vihreä Lanka, 67 200

Kerrottakoon kuitenkin, että levikkitiedot puuttuvat taulukosta viime vuodelta. Kansan uutisten levikki on pyörinyt 35 000 ja 25 000 välillä. Nykypäivä on osoittanut jatkuvaa kasvua, jos ei lasketa mukaan vuosia 2000, 2002 ja 2003. Kymmenen vuoden aikana lehtiä on noussut levikiltään reilusta 10 000 kappaleesta reiluun 20 000 kappaleeseen. Vihreän langan levikki on noussut vastaavana aikana noin tuhannella, nykyisen levikin ollessa noin 4000 kappaletta.

Nettisensuurista syntynyt keskustelu videoina

Propagandavideo nettisensuuria vastaan (osallistu rintamaan: http://sensuuri.info/wiki/Sensuurivideo)


Sensuurivetoomus:



Yle Tv-uutiset 20.2.2008 - tästä se alkoi



Sitten mennään osoittamaan mieltä. MTV3 raportoi:


Jyrki J. Kasvi mielenosoituksessa:



Suvi Linden puolustelee lakia:


Suvi Linden Vs. Matti Nikki, Turku 25.2.2008:


Sama tilaisuus, paitsi, että nyt pakoillaan vastuuta (se oli se edellinen hallitus, minä tuen lakia, mutta minulla ei ole mielipidettä asiaan):


ps.
Nettisensuuria kritisoiva sivusto (www.lapsiporno.info) on edelleen estolistalla.

Viikon kysymys nettisensuurista

Teleoperaattoreiden aloitettua vapaaehtoisen nettisivujen suodattamisen lapsipornon estämisellä, on syntynyt jälleen keskustelua siitä, että mitä kaikkea netistä saa suodattaa vai saako ollenkaan.

"Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena. Kyseessä on törkeä rikos, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina", Suvi Linden (kok.) sanoi tiedotteessaan Helsingin sanomien mukaan.

Matti Nikin sivustot ovat olleet myös suodatuslistalla, koska hän on julkaissut netissä listan sivuista, jotka on suodatettuna. Se, että linkittää sivuille, jotka ovat suodatuslistalla, vievät sensuurin vielä aiottua pitemmällekin. Suodatuslista ilman linkkejä löytyy täältä. Matti Nikin yritys käydä keskustelua lain perusteista on johtanut tähän. Yrittäessään kyseenalaistaa virkamiesten ja yksityisten yritysten toiminnan, jotka rajoittavat sananvapauksia, on Matti Nikin puheenvuoro suodatettu netistä.

Edellisen viikon kysymys kyseli, että mihin Vihreitä enää tarvitaan. 41 prosenttia oli sitä mieltä, että ei mihinkään. Kysymystä käsittelevä kirjoitus sisälsi kuitenkin vahvaa epäilystä siitä, että Vihreät ovat tehneet vihreille aatteille saman minkä Demarit on tehnyt vasemmistolaisille aatteille. "Valta korruptoi ja täydellinen valta korruptoi täydellisesti" (Lordi Acton eli John Emerich Edward Dalberg-Acton).

Muutama huumorivastaus tuli myöskin kivihiilen ja ydinvoiman puolustamiselle. Tämän kertaisen kysymyksen ollessa vielä auki, olisi syytä muistuttaa, että Jyrki J. Kasvi (Vihr.) kirjoitti blogissaan nettisensuuria vastaan. "Ehkä ongelmana on se, että listan avulla ihmiset voivat itse arvioida, mitä sivuja meitä halutaan estää näkemästä. Ja ainakin pienellä selauksella** listalta löytyi selkeästi lainvastaisten sivujen lisäksi myös sellaisia sivuja, joilla ei ollut lapsipornoa. Salaiselta listalta tällaisten virheiden löytäminen on mahdotonta", Kasvi kirjoittaa blogissaan.

Nyt hyvät ihmiset, teidän on syytä arvioida, että onko viestinnän ennakkosensuurilla riittävän vahvat perusteet. Saavutetaanko perustuslaillisia oikeuksia tai sananvapautta rajoittamalla jotain sellaista hyötyä, joka ylittää loppupeleissä ne haitat, joita rajoituksista seuraa?