Näytetään tekstit, joissa on tunniste hallitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hallitus. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, toukokuuta 03, 2019

Onko kokoomus perussuomalaisten puisto-osasto

Osmo Soininvaaran ajoista lähtien vihreitä on pilkallisesti usein kutsuttu Kokoomus rp:n puisto-osastoksi ja sitä ikävä kyllä toistellaan vieläkin. Yleensä nämä huudot tulevat vasemmalta laidalta ja on sille olemassa myöskin pohjaa. Demareiden, kokkareiden ja vihreiden johtamassa Helsingissä demarit, kokkarit ja vihreät neuvottelevat keskenään kaupungin poliittisista ohjelmista ja osa päätöksistä tuodaan valtuustoihin hieman siinä muodossa. Tätä ei voi kuitenkaan verrata valtakunnanpolitiikkaan ja siitä pilkkanimitys on ilmeisesti saanut alkunsa.
Kuva liittyy ainoastaan kirjoituksen villiyteen. 

Helsingissä vihreät ja kokoomus tekevät usein näkyvää yhteistyötä ja sulkevat demarit ulkopuolelle. Demarit myös tekevät samaa ja sulkevat vihreät ulkopuolelle. Kokoomus tekee samaa ja sulkevat välillä vihreät tai demarit ulkopuolelle. Ulkopuolelle tämä saattaa näyttää siltä, että vihreät äänestävät kuten kokoomus ja tästä löytyy runsaasti todistusaineistoa. Ilman vertailevaa tutkimusta on kuitenkin vähintään epäilyttävää antaa tämmöisen kielikuvan antaa jatkaa elämistään. Koska vastaavasti löytyy myös todistusaineistoa siitä, että demarit ja kokoomus äänestävät samalla tendenssillä tai vihreät ja vasemmistoliitto äänestävät trendinomaisesti samalla tavalla. Näissä tapauksissa asiat voidaan ilmaista, että "asioista oli neuvoteltu" tai yrittää keksiä jokin uusi termi, jolla halutaan tuoda poliittiseen keskusteluun jokin uusi ilmaisumuoto.

Haluaisin esittää yhden: Onko kokoomus perussuomalaisten puisto-osasto.

Kokoomuksen ilmasto-ohjelma ei ole samalla tavalla kunnianhimoinen ja tiukka kuten vihreillä ja vasemmistoliitolla ja se jopa jää asiantuntijasuosituksista demarien alle. Siitä huolimatta kokoomuksella on hyvin tärkeä asema ja mittava määrä edustajia eduskunnassa. Vaikka puolue on pienempi kuin perussuomalaiset, niin kyseessä on lähinnä optinen harha. Mikään eduskuntapuolueista ei pysty muodostamaan enemmistöhallitusta, ja vähemmistöhallituksia ei ole tapahtunut tähän mennessä kertaakaan viimeisimmän perustuslain aikana.

Mahdollisuuksiin kuuluu - vaikkakin hyvin kaukaa haettuna - demareiden, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama yhteishallitus. Silloin ilmasto-ohjelma todennäköisesti tulisi muodostumaan demareiden ilmasto-ohjelmalla, jossa kokoomus lisää talkoisiin valinnanvapauden ja perussuomalaiset sulkevat rajoja tiukemmalle ihmisille, mutta eivät tavaroille.

Tämmöinenkin hallitus saattaisi olla toimiva. Kokoomus pystyisi irtisanoutumaan muutamista edellisen hallituksen huonoista päätöksistä saaden sen vaikuttamaan keskustan syyltä.

Historiallisesti kokoomuksella oli IKL:n kanssa, joka oli kokoomuksen fasistisempi versio, vähän hankala suhde. Keskustalla oli hankala suhde perussuomalaisten kanssa (ennen kuin heistä tuli fasistien muodostama puolue). Demareilla ei koskaan ole ollut hankalaa suhdetta muihin kuin mm. kaikkiin puolueisiin.

Jos tämä jälkimmäinen epätodennäköinen hallitus muodostuu, niin korvaisiko kokoomus vihreät ja perussuomalaiset kokoomuksen siinä yhteistyökykyisenä pienempänä puolueena?




maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

Pika-analisointi vaaleista

Kokoomus menetti ihan sikana paikkoja, mutta voitti siitä huolimatta vaalit. Aikaisemmat puheet kolmesta suuresta puolueesta muuttui myös. Nyt meillä on neljä suurta puoluetta. Myöskin lempinatsini Jussi Halla-Aho meni läpi eduskuntaan. Tietenkin pitää miettiä puoluetasolla, että mikäs nyt on meininki.

Stadi
Ainoat vaalien voittajat Helsingissä olivat Persut, Vasurit ja Keskusta. Persut saivat mainitun lempinatsini lisäksi kaksi muutakin paikkkaa. Tämän lisäksi Vasurit kasvattivat 3,6 prosentilla tulostaan edellisistä eduskuntavaaleista ja Keskustakin oslisäsi kannatustaan 0,2 prosentin muutoksella. Apollon kadulla varmasti keräännytään pohtimaan tulosta soppakauhan kanssa kunnolla. Eipä näyttänyt Kiviniemeä hymyilyttävän. Persuihin palaan myöhemmin. Kuten aikaisemmin kirjoitin, niin ennustus toteuti. Paavon mukana Arkadialle lensi Silvia, mikä ei ollut yhtään huono valinta. Osa tapaamistani äänestäjistä sanoi, että se on vaan niin hottis. Vaalikoneissa hän esiintyi minulle taas tosi usein sopivaana ehdokkaana Katri Immosen, Kirsi Pihlajan ja Dan Koivulaakson lisäksi. Ei mennyt äänet hukkaan. Kaikki Vasemmistoliiton äänestäjät pistivät äänensä myös Silvialle ja Paavolle. Toivottavasti ette kadu.

Hallitus
Eilisiltaiset hallituskaavailut olivat ehkä omalaatuisia ohjelmineen, mutta haluan yrittää jälleen. Osumatarkkuuteni on välillä häkyllettävä. Todisteeksi tarjoan postaukseni viime Ek-vaalien ajalta. Lukekaa tuo ja hämmästykää arviostani. Välihuomautukseni aiheesta oli tietenkin myös tarpeellinen.

Facebookkiin ehdin jo heittää, että todennäköiset hallituspohjat ovat Kok+ps+kd+rkp eli Kokoomus, Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Ruotsalainen kansanpuolue. RKP siis sillä ehdolla, että persut hyväksyvät RKP:n messiin. Sen verran kielivihaa on kuitenkin ilmennyt, että persuille ei vältsiin kelpaakaan. KD ja persut näyttäisivät tulevan hyvin toimeen. Nykyisen Kokoomuksen liberaalilinja on nvarmasti kuitenkin se, mikä yskittää. Tähän hallituskokoonpanoon saatetaan tarjota KD:n sijasta Vihreitä, mutta toivottavasti viikonlopun jälkeen firmalla on eri ääni kellossa, eli ei mennä mihin tahansa hallitukseen tekemään mitä tahansa. Tulos oli ennustettavissa ja onneksi SDP sai sen verran hyvän aseman, että Vihreillä saattaisi olla mahdollisuuksia hallitukseen demareitten johdolla. Tällä kertaa Vihreät ei saa hyväksyä ydinvoimaa eikä mitään tuloerojen kasvua, tai täältä vasemmalta pesee jälleen vihapostia ja ilkeätä kampanjointia takaisin.
ön
Toinen vaihtoehto on SDP+Kesk+Vas+Vihreät. Tämä riittäisi melkein enemmistöön olettae, että ministerit matkailee vähemmän ja kuuntelee yleisesti hallituspuolueita. Tässä olisi se hyvä puoli, että vasurit ja vihreät saattaisivat peesailla iltakoulussa SDP:ta ja Keskustaa saaden heidät kilpailemaan keskenään. Toivoisin kuitenkin tässä hallituspohjassa, että perustulo muodostettaisiin tavoitteeksi sekä tulevaisuutta odotellessa levennettäisiin sosiaaliturvan piiriin kuuluvia sekä helpotettaisiin nykyisen köyhälistön ongelmia. Erityisryhmiksi tarjoaiisin nuoria, eläkeläisä ja opiskelijoita.

Tarjoilen myöhemmin hallitusohjelmaveikkauksen. Mut jos jotain voidaan yrittää tehdä niin ei päästetä persuja ulkoministerin tai sisäministerin paikalle. Annetaan sen vaikka semmoisiin hyvin vaarallisiin käsiin Keskustalle tai Kokoomukseen.

sunnuntai, syyskuuta 14, 2008

Vasemmistonuorten hallitus hassuttelee

Vasemmistonuorten hallitus on kokoustellut viikonlopun täällä Helsingissä. Joskus sieltä tulee jotain todella hyvää, huomionarvoista ja raikasta. Viikonloppuna julkaistiin mm. kannari otsikolla "Kokoomuksen ministereistä julkinen rekisteri internettiin".

Vasemmistonuoret esittää perustettavaksi julkista rekisteriä kokoomuksen ministereistä. Rekisteri toimisi internetissä ja sisältäisi ministereiden yhteystiedot sekä työ- ja koulutodistukset.

”Kansalaisten on voitava arvioida, että ministereillä todella on vaadittava pätevyys tehtäviensä hoitamiseen”, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) on esittänyt julkista rekisteriä terveydenhuollon ammattihenkilöistä helpottamaan kansalaisten tiedonsaantia heidän pätevyydestään. Internetissä toimivasta rekisteristä selviäisivät terveydenhuollon ammattihenkilöiden nimien lisäksi heidän syntymävuotensa sekä tiedot ammattipätevyydestä ja sen rajoituksista.

”Rekisteriin voitaisiin harkita myös joitakin tai kaikkia seuraavista tiedoista: ministereiden rikosrekisteri, luottotiedot, älykkyysosamäärä, painoindeksi ja tiedot soitetuista puheluista, lähetetyistä tekstiviesteistä sekä fakseista”, Jussi Saramo ehdottaa.

Nämä tiedot sisältävän julkisen tietopalvelun avulla kansalaisten olisi nykyistä helpompi varmistua jo ennen vaaleja siitä, että kokoomuksen poliitikot ovat nuhteettomia ja päteviä politiikan ammattilaisia.

Lisätietoja:
Jussi Saramo
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
jussi[at]vasemmistonuoret.fi

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

Lapsipornon vastustajat vs. sananvapauden puolustajat

Kohta on kolme kuukautta siitä, kun Suomessa otettiin käyttöön nettioperaattoreille vapaaehtoinen viranomaisten harjoittama internetin sensuuri. Lapsipornokortin viuhuessa näyttää selvästi siltä, että sensuurin vastustajat ja puolustajat huutelevat toistensa ohi. Voisi jopa sanoa, että vastustajat yrittävät selittää sensuurin puolustajille jatkuvasti sitä, miten lapsiporno ei häviä näillä keinoilla. Vastustajat ovat jopa väittäneet, että sillä ei ole mitään vaikutusta. Sensuurin puolustajien pääargumentiksi näyttäisi tulleen "lapsipornografia ei ole sananvapausasia".

Piti koota tällä viikolla kaikki argumentit yhteen. Työ oli kohtuullisen turhaa, koska Effi on koonnut ns. FAQ-listan (usein kysytyt kysymykset). Argumentit on hyvin koottuna. Kaiken lisäksi Effin toimittaja on tehnyt listan dialogiseen muotoon, jossa kumotaan kaikki sensuurin kannattajien argumentit, jotka on kumottavissa.

Valitettavasti seuraavat eduskuntavaalit on 2011. Siihen asti sananvapausaktivistit voivat vain vedota hallitukseen ja eduskuntaan. Tai sitten mennä ihan ranskalaisiksi - ja polttaa koko talon.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Verot ja sosiaalipalvelut alas - tai jotain!

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.)ehdottaa, että veroja laskemalla vältettäisiin tulevaisuudessa velanotto. Verojen laskeminen tukisi hänen mukaansa työllistymistä, työllistämistä ja töiden tekemistä. Ainakin Yleisradion uutisen mukaan nämä olivat Kataisen sanoja. Opposition Jukka Gustafsson (sdp.) epäili, että kyseessä on hyvinvointivaltion alasajo.

Molemmat saattavat olla oikeassa. Hyvinvointivaltion alasajo pakottaisi ihmiset yrittämään, vaikka väkisin (mielipide allekirjoittaneen oma).

Yle: Katainen varoittaa velanotosta

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Satuja aikuisille

Oikeus järjestäytyä ja taistella kollektiivisesti työehtojen puolesta on yksi tärkeä oikeus. Samoin on oikeus elämään ja koskemattomuuteen. Olen samaa mieltä siitä, että näiden mennessä vastakkain oikeus elämään ja koskemattomuuteen voittaa.

Tilanteessa, jossa olisi mahdollista rahallakin tehdä jotain on tilanne toinen. Kuvitellaanpa, että jossain olisi valtio, jonka hallitukselle on juuri ilmoitettu, että sairaanhoitajat vaihtavat alaa, jos ei ala palkkaa tippua pöydälle. Kuvitelkaapa, että samaan aikaan, hallitus antaisi vaikka autoilijoille 260 miljoonan veroalennukset. Tämä siksi, että hallituksen mielestä on tärkeää, että autoja verotetaan vähemmän. Hallitukselle on myös tärkeää, että autoja verotetaan päästöjen mukaan.

Sitten kuvitelkaapa, että tämä hallitus päättäisi maksaa pari miljardia mielikuvituksellisia euroja, jotta hallituksen valtio näyttäisi hyvältä kansainvälisten luotottajien silmissä. Kuvitelkaapa, että hallitus sitten antaisi koulutetuille naisvaltaisille aloille 150 miljoonaa. Näihin aloihin kuuluu myös sairaanhoitajat.

Kuvitelkaapa, että sairaanhoitajat hihittävät hetken. Sitten he laskevat paljonko rahaa heille annettiin. Joku laskee, että he saavat valtiolta 30 euroa jokainen. Hurraa sanoo hallitus. Opiskelijat saavat 40 euroa. Hurraa sanoo hallitus. Ainoastaan opiskelijat hurraavat mukana.

Sitten sairaanhoitajat sanovat, että sitten me lähdetään oikeasti ja he jättävät irtisanoutumisilmoitukset. Sitten hallitus naurahtaa makeasti ja säätää lain, että ei saa irtisanoutua ja jos irtisanoudut niin me annetaan sakkoa. Sairaanhoitajat sanovat, että no sitten saatte tulla hakemaan meidät kotoa töihin. Hallituksen kaverit sanovat, että laki on väärä, mutta tarpeellinen. Ne, jotka eivät saa olla hallituksen kavereita, eivät haluakaan olla.

Mikä on tämän tarinan opetus?

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Pakkotyölaki etenee

Eduskunnassa käytiin eilen ensimmäinen käsittely hallituksen pakkotyölaista, jota myös lakonmurtajalaiksi on sanottu. Asiasta pidettiin 255 puheenvuoroa.

Käykääpä etsimässä omat joukkonne sieltä.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

MIELENOSOITUS PAKKOTYÖLAKIA VASTAAN TORSTAINA 15.11. klo 15

Tiedote
12.11.2007
Vapaa julkaistavaksi heti


MIELENOSOITUS PAKKOTYÖLAKIA VASTAAN TORSTAINA 15.11. klo 15

Suomen hallitus ei suostu neuvottelemaan kunnollisen kuoppakorotuksen
antamisesta hoitajille. Kunnilla ei ole mahdollisuutta nostaa hoitoalan
palkkoja, ellei hallitus anna siihen rahaa. Ainoa, joka jumiutuneen
tilanteen pystyy ratkaisemaan, on hallitus. Hallituksella on miljardien
eurojen ylijäämä käytössään, muttei tahtoa lunastaa lupauksiaan.

Ihmisoikeuksia loukkaavalla pakkotyölailla pyritään estämään
sairaanhoitajien työtaistelu. Hallitus asettaakin rahan ihmishenkien
edelle ja pakottaa sairaanhoitajat vastuunkantajiksi. Etenkin
sairaanhoidon tulevaisuus on nyt vaakalaudalla, hallituksen toiminnan
johdosta alasta kiinnostuneiden joukko tulee pienenemään, vaikka jo nyt
kärsitään hoitajapulasta.

Tule Eduskuntatalolle osoittamaan tukea sairaanhoitajille ja vastustamaan
hallituksen törkeää vastakkainasettelua. Mielenosoitus alkaa
Eduskuntatalon portailla torstaina 15.11. klo 15.


Mielenosoituksen järjestäjinä on joukko huolestuneita kansalaisia,
kansalaisjärjestöaktiiveja, hoitajia, kätilöitä ja opiskelijoita.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Viikon kysymys potilasturvallisuudesta

Viime viikon kysymys käsitteli vapaan tiedonvälityksen, vapaan sivistyksen ja tekijänoikeuksien välistä ristiriitaa. Äänestäneistä 69 prosenttia oli sitä mieltä, että dekriminalisoimalla ei-kaupallisen tiedonvälityksen voitaisiin asia ratkaista parhaiten annetuista vaihtoehdoista. Muut vaihtoehdot olivat yleisvero, joka jaettaisiin tekijöiden kesken, pedagogisen toiminnan jättäminen tekijänoikeudensuojan ulkopuolelle, kieltämällä tekijänoikeuksien siirtymisen työsuhdeperustaisesti. Tämän lisäksi oli tarjolla jotain muuta tai ei mitään -vaihtoehdot.

Tämän viikon kysymys käsittelee hallituksen lakiesitystä "potilasturvallisuuden varmistamisesta terveydenhuollon työtaistelun aikana".

Periaatteessa laista löytyy jo kohta, jolloin voidaan ihmisiä määrätä suorittamaan tiettyjä töitä. Tätä nyt ei ole ymmärrettävästi käytetty pitkään aikaan. Pakkotyöllä on hieman ikävämmin sointuva synonyymi orjuus. Ben Zyskowicz (kok.)sanoi Helsingin sanomien mukaan laista, että emme kannata, mutta hallituksen kannattaa kuitenkin tehdä tämmöinen laki varmuuden vuoksi kassakaappiin. Annika Lapintie (vas.) sanoi saman lehden mukaan, että ei tarvita vaan sieltä kassakaapista voisi ottaa rahat.

Jos unohdetaan kuitenkin tuo hieno poliitttinen nokittelu, niin tilanteeseen voi nähdä joitain hyviäkin puolia. Pakkotyöhön kutsuttavat saavat kuitenkin korvauksen, joka on 1,3 kertainen normaalista maksettavasta palkasta. Lain lukutaitoni on sen verran heikko, että siinä näytettiin poistettavan kaikenlaiset lisät käytöstä, mutta en ole varma. Jos lisät säilytettäisiin, niin kaikki sairaanhoitajat kannattaisi palkata tällä tavalla, jolloin kaikki saisivat 30 prosentin korotukset.

Jos kuitenkin unohdetaan, että tätä lakia ei tulla käyttämään noin ja mietitään miten tämä sopii porvarilliseen ideologiaan. Eetu Komsi kirjoitti näin Helsingin sanomien keskustelupalstalle: "Toiseksi tällaisella lakialoitteella porvarihallitus tekee, kuten tässä ketjussa aiemminkin jo huomautettiin, pilaa koko porvarillisuudesta ja vapaan markkinatalouden ideasta. Juuri oikeistopuolueethan ovat liputtaneet esim. nykyisen työmarkkinajärjestelmän romuttamisen puolesta aikoinaan. Työmarkkinoiden pitäisi kuulemma mennä siten, että sekä työnantajat että työntekijät voivat kilpailuttaa toisensa: jos kokee, ettei saa ansaitsemaansa palkkaa, voi aina olla ottamatta työtarjousta vastaan tai irtisanoutua ja hakeutua muualle. Nyt, kun hoitajat oikeasti ovat yhtenä rintamana sen tekemässä, niin se aiotaankin kieltää lailla. Porvarihallitus veti maton myös oman aatteensa alta."

Hankala palahan tämä näyttää porvareille olevan. Toisaalta ei haluta maksaa julkisella puolella oleville palkkkoja, toisaalta ei haluta sitä alaskaan ajaa. Keskustan puolella näyttää rivit ainakin hajoilevan yhden kansanedustajan kohdalla. Kansanedustaja Paula Sihto (kesk.), joka on myös sovittelulautakunnan jäsen ei suhtaudu hallituksen toimiin. Hänen näkemyksensä mukaan hallitus vain vaikeuttaa neuvotteluita. Kataisen mukaanhan hallitus ei ole osapuolena tässä kiistassa eikä kenenkään sovittelulautakunnan ulkopuolisen tule käydä mitään keskustelua, koska ne vain haittaisivat. Hallituksen esitys on varmasti täysin objektiivinen, muuten vain tehty aloite, joka päättyy sanoihin: "Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 ja se on voimassa enintään sen ajan kuin Tehy ry:n työtaistelu kestää. Laki kumotaan tasavallan presidentin asetuksella. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. "

perjantaina, elokuuta 31, 2007

Budjettiriihi alkaa

Vanhasen toinen hallitus aloitti eilen ensimmäisen budjettiriihensä. Samaan aikaan järjestettiin pienimuotoista mielenilmausta Säätytalon ulkopuolella. Kansan uutisten mukaan Yhteis- ja yksinhuoltajien liitto oli myös paikalla ihmettelemässä hallituksen sosiaalisuutta. "Liitto halusi muistuttaa siitä, että hallitus ottaa yksinhuoltajilta saman tien pois lupaamansa kymmenen euron lapsilisäkorotuksen päivähoito- ja muiden maksujen korotuksina" kirjoittaa Kansan uutisten toimittaja Tuula Kärki.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että hallitus joutuu hieman tarkastelemaan uudestan hallitusohjelmaansa. Helsingin sanomien toimittaja Hanna Kaarto käyttää kuvausta "repiminen" samassa yhteydessä. Hallitusohjelmassa luvatut 1,1 miljardin euron tuloveron kevennykset jäävät myöhemmäksi. Hyvä niin, sillä rahoja hallitus tarvitsee työllistämiseen, kuntien avustamiseen ja "tasa-arvotupon" toteuttamiseen, mistä jälkimmäiseen ei usko edes teemalla hallitukseen surfannut Kokoomus.

Alkoholiverotuksen nosto toteutuu näillä näkymin lähiaikoina. Tätä asiaa on kannatettu yli puoluerajojen aina opposition laitimmaisesta reunasta (Perussuomalaiset) aina hallituksen ytimeen (Keskusta) asti. Tällä kertaa valtiovarainministeriön virkamiehet voittivat maltisilla korotuksilla. Verotusta tältä osin korotetaan mahdollisesti uudestaan ensi vuonna.

Ympäristöverotuksen, eli ns. haittaverojen, painopisteet näyttävät siirtyvän entistä ekologisempaan suuntaan. Autojen verotuksessa siirrytään päästöpohjaisempaan haittaverotukseen siten, että hiilidioksidipäästöjen mukaan verotetaan.

Korkeakoulujen rahoituksen uusi hallitus hakee pyhältä hengeltä. Valtiovarainministeriö on ajatellut leikata 30 miljoonalla eurolla rahoitusta. Ammattikorkeakokoulut sekä yliopistot näkevät tulevaisuuden synkkänä. Hallitus on päättänyt toteuttaa mittavia uudistuksia korkeakoulukentällä, jotka nielevät vain lisää rahaa tulevaisuudessa, samalla rahahanoja suljetaan pikkuhiljaa. Valmistellaanko tässä korkeakoulujen myyntiä kokonaisuudessaan vai eikö sivistykselle riitä tukea enää?

Perintöverotukseen (syy, jonka takia monet kuolevat ihmiset muuttavat ulkomaille kevyemmin verotettaviksi) tehdään moninkertaisia tasonostoja. 20 000 euron alittavat perinnöt muuttuvat kokonaan verottomiksi. Tämä on niitä asioita, joista monet puolueet olivat yhtä mieltä, että jotain pitäisi tehdä. Kokoomuksen ja RKP:n ajaman täysverottomuuden ja Vasemmistoliiton maltillisen alimpien verorajojen noston väliltä on löytynyt siedettävä kompromissi. Hienointahan tietenkin olisi, jos perintöveron pystyisi hienovaraisemmin säätämään progressiiviseksi lähtien liikkeelle vaikka prosentista ja nostamalla veroastetta aina 50 prosenttiin asti liukumalla tasaisesti. Perintöveroon ei pidä kuitenkaan suhtautua kuin muihin ansiotuloihin. Eivät ihmiset kuitenkaan työkseen kuole (paitsi palvelu- ja hoiva-alalla). Pääomaverotuksen saaminen progressiivisen verotuksen piiriin oli nyt aivan liikaa toivottua. Edes pääomaveron kiristämisestä ei Vihreistä huolimatta ole kuulunut mitään.

Mitä taas tulee Matti Vanhasen "edellistä sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan hallitukseen", niin se on paskapuhetta, soinilaista tyhjäkäyntiä, jota Vanhanen ei pysty todistamaan vaikka haluaisi. Nykyinen hallitus ei ole tehnyt sen enempää tuloerojen kasvulle kuin edellinenkään.

tiistaina, elokuuta 21, 2007

Veroja nostetaan

Tämä on niitä kummallisia ideologisia riitoja, joiden olen olettanut jakavan jollain tavalla ihmiset vasemmistoon ja oikeistoon. Vanhasen ykköshallitus (punamulta) laski veroja ja Vanhasen toinen (porvarihallitus) hallitus on nostamassa veroja. Oikeasti äänestämällä ei tiedä välttämättä edes mitä saa. Nyt suunnitteilla olevat verojen nostot koskevat alkoholia ja tupakkaa. Asian voi tietenkin ajatella myös niin, että verotuksen painopistettä ollaan siirtämässä kulutukseen ansiotulojen kustannuksella. Yhdistettynä uusiin palvelumaksuihin ja palveluiden leikkauksiin, tämä sopisi hyvin värittyneille rilleilleni.

Paula Risikko (Kok) kertookin Helsingin sanomille, että ensisijaisesti verojen nostolla pyritään vähentämän terveyshaittoja ja toissijaisesti kartuttamaan valtion kassaa. Tupakan verotuksen koventaminen tuo valton kassaan arviolta vähintään 50 miljoonaa euroa olettaen, että kulutus pysyy normaalina. Tämän laskukaavan mukaan olettaisin kuitenkin, että ensisijaisena tarkoituksena on valtion kassan kartuttaminen, mikä on ihan kannatettavaa. Jostain sitä rahaa pitäisi saada lisää kunta-alan työntekijöiden palkkojen korotuksiin.

Sinänsä tämä on kuitenkin ihan terve ratkaisu. Minua ei haittaa vaikka joudunkin nyt pulittamaan enemmän tupakasta ja viinasta. Mieluusti minä veronikin maksan. Silläkin oletuksella, että jos sairastun jomman kumman päihteen takia, niin oletan, että saisin hoitoa. Jos sattuisin tulemaan työttömäksi, niin toivoisin, että minun ei tarvitsisi maksaa myöskään palvelumaksuja siitä hyvästä, mutta se jää nähtäväksi. Vanhanen on vähän vihjaillut, että rahoitusta ryhdyttäisiin järjestelemään tulevaisuudessa suoraan palvelumaksuilla. Se taas kuulostaa jo rehelliseltä oikeistolta.

maanantaina, elokuuta 20, 2007

Wikipedian muokkaajien selvittämiseen löytyy apua

Virgil Griffithin tekemä wikiscanner on metka vehje. CIA:n ja vatikaanin tekemät muokkaukset wikipediaan saattaa antaakin viitteitä siitä, että wikipedia ei olekaan liberaaliuuteen/vasemmalle kallellaan ("liberally biased"), minkä takia on wikipedialle tehty kilpaileva conservapedia.

Suomalaisten puolueiden tekemät muokkaukset veivät aluksi kiinnostukseni. Keskustan kiinnostus näyttää suurimmalta osaltaan käsitelleen itse puoluetta, Tomi Putaansuuta, Viron keskustapuoluetta, Euroopan liberaalinuoria sekä sosiaaliliberalismia (kirjoitetaankohan tuo kahdella vai yhdellä a:lla?). Muut hallituspuolueet näyttävät pysytelleen Wikipedia innostuksen ulkopuolella.

Miltäs oppositio sitten näyttää? Sosialidemokraatit näyttävät olleen kiinnostuneita ainoastaan toisesta internationaalista. Muuten oppositio on hiljaineen.

Suomalaiset amatöörit kuten Supo ja puolustusvoimat eivät nähneet, että Wikipedialla olisi paljoakaan tarjottavana. Siitä huolimatta suomalainen yritysmaailma näyttää sitäkin aktiivisemmalta. Nordeaa on kiinnostanut Mika Häkkisen lisäksi jonkin verran omasta toiminnastaan.

Enpä nyt enempää jaksanut tutkailla. Vähän vilkuilin Helsingin kaupungin ja Yliopiston ip-osoitteista tehtyjä muokkauksia, mutta niitä oli juuri niin runsaasti kuin oli osannut odottaakin.

tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Työllisyydestä ja palkoista



Ei saa maksaa liikaa palkkaa. Katainen sanoo hallituksen silti tukevan "tulevaa" tasa-arvotupoa.

Helsingin Sanomissa kerrotaan Jyrki Kataisen haastattelusta Kalevassa. Teollisuudessa tekeillä olevat mittavat palkkojen korottamiset ovat saaneet valtionvarainministeri Jyrki Kataisen epäilemään palkkojen kääntyvän työllisyyttä vastaan. Samalla sairaanhoitajia ei saada välttämättä riittävästi liian alhaisen palkkatason takia.

Voisiko olla mahdollista, että joillekin yrityksille jäisi myös enemmän voittoa jaettavaksi, jos vaikkapa toimitusjohtajalle maksettaisiin vaikka yhden siivojan palkan verran vähemmän palkkaa?

tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Alv tulee ja menee

Kun ruoan alv tulee putoamaan hallitusohjelman mukaisesti ehkä joskus tulevaisuudessa, pyrkii pääkopassa juoksemaan kysymys "Kenen verotusta se vähentää?"

On arvioitu, että osa alennuksesta menee yrittäjälle ja osa kuluttajalle. Eräs suuri suomalainen ketju on ilmoittanut, että alennus siirrettäisiin suoraan hintoihin. Samaa lupaili myös aikoinaan parturi-kampaajat. Tällä hetkellähän alv:n arvo on 0-22 prosenttia tuotteen hinnasta. Nollaluokka tässä tapauksessa koskee ainoastaan käytettyjen tavaroiden myyntiä (kirpputorit ja vastaavat) sekä yleishyödyllisten voittoa tavoittelemattomien yhdistysten toimintaa, joista jälkimmäisen tulee itse hakea verovapautus verottajalta tarkkojen kriteerin mukaisesti.

Parturikampaajien tilanne on kuitenkin hieman eri kuin maanviljelijöiden tai peruselintarvikkeita kauppaavien kauppiaiden tai myyjien. Hans Hämäläinen on kirjoittanut blogissaan aiheesta otsikolla "kuka hyötyi alv:n alennuksesta?"

"Toisin sanoen olennaista olisi kysyä, kenen pussiin arvonlisäveron alennus on mennyt: liikkeenpitäjän vai sen työntekijöiden? Mikäli arvonlisäveron alennus on kasvattanut raskasta ja terveydellisestikin rankkaa työtä tekevän henkilön kukkaroa, se on mielestäni vähintäänkin oikeutettua. Jos se on kuitenkin mennyt liikkeenpitäjien hyödyksi, kritiikillä on puolestaan katsoakseni vahva oikeutus."

perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Oppositio ei suostu nielemään "huippuyliopistoa"

"Huippuyliopisto" oli tapetilla taas eilen Eduskunnan kyselytunnilla. Claes Andersson aloitti keskustelun aiheesta. Hallituksen linjausta oli puolustamassa Sari Sarkomaa. Viestin sisältö on, että kyseinen koulu tulee. Työryhmä jatkaa kuitenkin asian selvittelyä, joten varmuudella ei voida sanoa, mitä "huippuyliopistosta" tulee.

Demareiden puolelta kyseltiin "huippuyliopistosta" opettaja-oppilas suhteen perään. Rakel Hiltunen kysyi Sarkomaalta "onko hallitus valmis panostamaan siihen, että esimerkiksi sitä todellista tasoa nostetaan niin, että yliopistojen opettaja-oppilas-suhdetta nostetaan kansainväliselle tasolle nykyisestä, yksi opettaja 50:tä oppilasta kohden, lähemmäksi sitä kansainvälisten huippuyliopistojen tasoa, yksi opettaja alle 10:tä oppilasta kohden?"

Aiheesta käyty keskustelu löytyy Eduskunnan sivuilta täältä.

maanantaina, toukokuuta 28, 2007

Valtionvarainministeri: "Maksakaa oikeuksistanne senkin patalaiskat laiskurit!"

Torstaina osoitetaan mieltä sinilevähallituksen typerää 0-maksuluokan poistamista vastaan. 0-maksuluokka tarkoittaa siis sitä, että vähävaraisten ihmisten ei tarvitse maksaa päivähoitomaksua. Tämän poiston johtoajatuksena on, että työttömät työnhakijat voivat hoitaa itse lapsensa. Mites otat sitten niitä ihania pätkätöitä vastaan kun ei ole paikkaa minne viedä lapset hoitoon? Kokopäiväinenkin saattaa tuottaa ongelmia, kun tuo palkanmaksu Suomessa tapahtuu nykyään aika reilulla viiveellä. Joissain työpaikoissa palkka voi tulla jopa pari kuukautta aloittamisen jälkeen.

Hyvä, että hallituksessa on Vihreät. Nyt hekin ovat saaneet oman Siimeksensä Cronbergista. Jos esitys tulee saliin jää nähtäväksi, että löytyisiköhän Vihreistä omat Esko-Juhani Tennilät ja Veijo Puhjot? Epäilen, mutta toivossa on hyvä elää.

Mielenilmaus Eduskuntatalon edessä torstaina 31. 5. alkaen kello 16 päivähoitomaksujen korottamista vastaan.

Järjestämme mielenosoituksen päivähoitomaksujen korottamista vastaan vähätuloisimpien vanhempien kohdalla. Mielenosoitus vastustaa etenkin hallituksen suunnitelmia poistaa päivähoidon ns. 0-maksuluokka, johon kuuluvat kaikkein vähätuloisimmat perheet yksinhuoltajista ja opiskelijoista pätkätyöläisiin.

Hallituksen politiikka on mielestämme taantumuksellista ja se vaarantaa jo ennestään vaikeissa tilanteissa olevien perheiden toimeentulon.

Mielenilmauksen järjestää Yksin- ja yhteishuoltajien liitto yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa.