Vaikka en asiasta mitään tiedäkään.
HS:Hoitajien työtaistelun kohtalo ratkeaa tänään.
Oma täysin fiktioon perustuva teoria on, että Vanhasen saadessa kiviä letkuunsa, hänet vietiinkin sovittelulautakuntaan. Siellä Tehyn tyynynpöyhijät nappas pallerosta kiinni ja sano, että massit pöytään tai puutarhakastelusta tulee erilainen show.
Kello on siis 1.30. Olen saapunut jokin aika sitten kohtuullisen rauhalliselta työreissulta ja pitäisi nousta muutamien tuntien päästä taas ylös tekemään kaikennäköistä.
edit: Korotukset ovat 20 prosenttia Helsingin sanomien mukaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lakko. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Yes
Tagit
helsingin sanomat,
lakko,
matti vanhanen,
melkein huumori,
tehy,
työehdot,
työehtosopimukset,
työtaistelu
tiistaina, marraskuuta 13, 2007
Pakkotyölaki etenee
Eduskunnassa käytiin eilen ensimmäinen käsittely hallituksen pakkotyölaista, jota myös lakonmurtajalaiksi on sanottu. Asiasta pidettiin 255 puheenvuoroa.
Käykääpä etsimässä omat joukkonne sieltä.
Käykääpä etsimässä omat joukkonne sieltä.
Tagit
eduskunta,
hallitus,
lainsäädäntö,
lakko,
porvarihallitus,
tehy,
työelämä,
työntekijä
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
Saako lakkoon meneviä liiton jäseniä uhkailla?
Viikon kysymys "Pitäisikö alaikäisten päästä museoihin vain vanhempien luvalla?" on päättynyt. Vastauksia tuli 27, joista reilu enemmistö (66%) oli sitä mieltä, että ei tarvitse. Vastausten määrä on tietenkin liian pieni otanta, mutta se tuki hypoteesiani. Kysymyksen innoitti Kristillisdemokraattien ja Kokoomuksen sähläily Espoossa.
Tämän viikon kysymys liittyykin sitten PAmin aloihin. "Saako lakkoon meneviä liiton jäseniä uhkailla?" (Tällä kertaa voi valita useampiakin vaihtoehtoja).
Lakkorikkuruus on sitä, kun lakon aikana, joku järjestää työvoimaa lakon kohteeseen. Tähän innoitti PAMin varapuheenjohtaja Kaarlo Julkusen antama lausunto lakon vaikutuksista. Julkunen kertoi eilen Pamin tiedotteessa, että työntekijöitä on alalla painostettu ja uhkailtu. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitkä yritykset tekevät vielä tämmöistä. Pam ottaakin vastaan ilmoituksia nilkkiyrityksistä. Palautetta voi lähettää täällä.
PAM: Ravintola-ala sai neuvottelutuloksen.

kaarlo julkunen,
lakko,
pam,
shr,
uhkailu,
viikon kysymys
keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007
PAM meinaa tehdä historiaa
Pam on päättänyt ryhtyä kiirehtimään neuvottelutulosta lakkouhalla. Lokakuun 19.päivälle on annettu lakkovaroitus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos neuvottelutulos ei ole selvillä 15. lokakuuta mennessä, niin seuraavaana perjantaina alkaa lakko.
Vaatimukset ovat kovat, varsinkin 14 prosentin palkankorotus. Palkankorotukset siirtyvät kuitenkin hintoihin, jos vaatimus toteutuu. Tämä tarkoittaisi noin kahden 1-3 prosentin hinnannousua ravintolan ja kaupan alalla. Olisiko teistä maksajiksi.
Vertailuksi tehdään muutama satunnainen tuote:
Tuote / vanha hinta / uusi hinta
Kahvi / 2 euroa / 2*1,03 = 2,06 euroa
Olut / 95 senttiä / 0,95*1,03 = 0,98 euroa
Ravintola-olut / 4 euroa / 4*1,03 = 4,12 euroa
Maito / 75 senttiä / 0,75*1,03 = 0,77 senttiä
Toivottavasti teillä, hyvä ihmiskunnan parhaimmisto, on varaa kustantaa palvelualojen palkankorotukset.
Uudet neuvottelukierrokset alkavat seuraavasti:
Kauppa 2.10 (eilen)
Majoitus- ja ravitsemisala 3.10 (tänään)
kiinteistöpalveluala 4.10.
Lisäys:
PAM: Työntekijöitä marssinut ulos työpaikoiltaan

Kaupan alan työntekijöitä on marssinut tänään ulos Tampereella. Tampereen Stockmannin, Sokoksen ja Anttilan työntekijät marssivat ulos työpaikoiltaan kello 15. Ulosmarsseihin osallistui noin 200 työntekijää. Ulosmarsseilla työntekijät haluavat vauhdittaa kaupan alan työehtosopimuksen solmimista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)