Viime aikoina katukuva ja lehtien otsikot ovat täyttyneet kerjäläisiin liittyvästä otsikoinnista. Asiaan puuttumiseen on ehdotettu kerjäämiskieltoa. Moraalisesti korkeimmalle pylväälle on noussut tulevaentinen pääministeri Matti Vanhanen ehdottamalla, että rahaa ei annettaisi. Kaikkien hallituspuolueiden puoluesihteeritkin ovat yhtä mieltä, että rahan antaminen kerjäläisille on väärin. Takana on usein organisoitua toimintaa eivätkä rahat välttämättä mene siihen tarkoitukseen, johon lahjoittaja uskoo rahojen menevän. Helsingin sanomien uutisen mukaan Vanhanen uskoo, että kerjäläisongelman takana on järjestäytynyttä rikollisuutta.
Asia nousi näyttävästi esille kun rahoja kerjänneet kansanedustajat eivät suostuneet aluksi myöntämään asiaa, mutta haluavat nyt vihdoinkin puuttua asiaan. Juha Hakola (kok.) onkin tehnyt lakialoitteen, joka lähettäisi vahvan signaalin. Poliitikot tarvitsevatkin nyt vahvan signaalin. Puolueisiin järjestäytyminen sekä rahan kerjääminen kaikilta mahdollisilta tahoilta on tehnyt katukuvasta ruman. Joka puolella joutuu vaalien alla näkemään tuloksen. Poliitikkojen takana epäillään kuitenkin olevan järjestäytynyttä rikollisuutta, joka ei ole täysin pyyteettömästi pyrkinyt auttamaan poliitikkoja lasikattojen lävitse vaan odottavat vastapalveluksia joko rahana tai myönteisinä poliittisina päätöksinä. Helsingin sanomat kirjoittaa: "Hakolan havaintojen mukaan kerjääminen ja rikosten tekeminen ovat rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä ilmiöitä."
Vaikka kunnolliset säädökset puuttuvat, asiasta käydään kuitenkin keskustelua. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin mukaan kerjääminen voitaisiin mahdollistaa vain tietyillä julkisilla paikoilla kuten esimerkiksi Rautatientorilla. Poliitikkojen aiheuttamien järjestyshäiriöiden vuoksi ihmisten rajaaminen ei välttämättä ole perustuslain vastaista.
Kaikkien pahintahan kerjäämisessä on taustalla oleva organisoitu toiminta. Organisointi on ihan kiva harrastus pienissä piireissä, mutta länsimaiseen yhteiskuntaan se ei sovi. Järkevintä tässä tilanteessa olisi kieltää kaikki toiminta, jonka takaa löytyy järjestelmällisyyttä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matti vanhanen. Näytä kaikki tekstit

torstaina, toukokuuta 27, 2010
Organisoituminen kiellettävä
Tagit
huumori,
Juha Hakola,
kerjääminen,
keskusta,
Kimmo sasi,
kokoomus,
matti vanhanen
maanantaina, tammikuuta 18, 2010
Jage kannattaa Korhosta Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi

Varhain eilen hämeenlinnalaisesta Joonas Korhosesta tuli ensimmäinen Keskustan puheenjohtajaehdokas. Huolimatta Aamulehden vääristelevästä uutisoinnista, jossa mm. väitetään ehdokkuuden olevan pilaa, Jagen renessanssi on blogina Korhosen valinnan puolella.
Timo Kallin aloittama vaalirahoituskohu, jonka jäljet ovat johtaneet itse pääministeri Vanhaseen on tuhonnut lähes koko poliittisen järjestelmän ja Keskustan uskottavuuden. Nyt on syytä siirtää katse tulevaisuuteen sekä antaa Keskustalle uudet kasvot, aatteet ja periaatteet. Joonas Korhonen on siitä harvinainen poliittinen eläin, että hän ei kiertele eikä kaartele, vaan tuo mielipiteensä esiin rohkeasti. Tämmöistä uudistamista ovat kaivanneet Keskustassa mm. Paavo Väyrynen sekä Seppo Kääriäinen.
Sunnuntaina lähetetty tiedote kokonaisuudessaan:
LEHDISTÖTIEDOTE,
Hämeenlinna, 17.1.2010.
Julkaisuvapaa heti
KORHONEN MUKAAN KESKUSTAN PUHEENJOHTAJAKILPAAN
Hämeenlinnalainen Joonas Korhonen on ilmoittanut tavoittelevansa Keskustan puheenjohtajuutta kesäkuun puoluekokouksessa Lahdessa.
Korhonen on 26-vuotias hämeenlinnalainen, joka on aiemmin toiminut Vasemmistoliitossa, ollen vuonna 2007 kansanedustajaehdokkaana ja saaden 429 ääntä. Nykyisin Korhonen on työtön työnhakija ja vapaa kirjoittaja.
- Paine ehdokkaaksi lähtemiseen oli kova, enkä katsonut voivani kieltäytyä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, Korhonen perusteli puheenjohtajaehdokkuuttaan.
- Keskustapuolue tarvitsee vahvan linjanvetäjän, joka johdattaa puolueen uusille urille, hän jatkoi.
Korhonen aikoo palauttaa Keskustan lähelle juuriaan ja tärkeimmäksi asiaksi onkin nostettava heikommin toimeentuleva väestö.
- Myös hallitusyhteistyötä pitää tarkastella kriittisessä valossa. Tarvitsemme nyt laajaa yhteistyötä ja uutta poliittista suuntaa, Korhonen sanoi pohdittaessa hallituskuvioita.
Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan kesäkuussa Lahdessa järjestettävässä puoluekokouksessa.
Lisätiedot:
Joonas Korhonen 044 9477 038
Aiheeseen liittyvät linkit:
Joonas Korhosen blogi, josta löytyy myös kampanjan lehdistötiedote.
Facebook-kannatusryhmä
Aamulehti: Keskusta sai ensimmäinen "puheenjohtajaehdokkaansa"
Etelän media: Joonas Korhonen: Kepulaisuuteni perusta on kanalassa!
Etelän Median Korhonen 2010 -kampanjapaidat
Verkkouutiset: Vasemmistoliittolainen ilmoittautui Keskustan puheenjohtajakisaan
Tagit
aamulehti,
Joonas Korhonen,
keskusta,
matti vanhanen,
Paavo Väyrynen,
puheenjohtaja,
puoluekokous,
Seppo Kääriäinen
perjantaina, lokakuuta 16, 2009
Barack Obama vs. Matti Vanhanen
Olen pitkään ollut supersankarisarjakuvien ystävä siitä huolimatta, että sarjakuvien saralla supersankarisarjakuvat ovat välillä jopa teollisempaa taidetuotantoa kuin dekkarikirjallisuus; Omalla tavallaan supersankarisarjakuvat ovat huonointa taidetta, mitä sarjakuvan saralla tehdään.
Ennen kuin menen otsikon teemaan, pitää vielä kehua omaa sisäistä sankaruutta nuoleskelevia populaareiksi muodostuneita sävellyksiä: J. Karjalainen: Sankarit, Chad Kroeger/Josey Scott: Hero.
Elämme historiallisia aikoja. Meillä on tässä maailmassa kaksi supersankaria sekä hyvässä että pahassa.
Ensin Barack Obama. Nobelin rauhanpalkinto. Nice. Kiva. Oikein mukava. Ansiot ovat ehkä hieman heikkoja, vaikka on pakko myöntää, että maailman suurimman ydinasepankin päällä istuskeleva kaveri ehdottaa ydinaseetonta maailmaa, on hieno ele. Jos puheista tekoihin päästään, niin palkinto on ansaittu. Muussa tapauksessa Barack Obama pääsee samaan seuraan Henry Kissingerin kanssa. Kissinger palkittiin rauhanpalkinnolla kaksi-kolme vuotta ennen Vietnamin sodan päättymistä Vietnamin sodan lopettamisella.
Sitten Matti Vanhanen. Ike lähtee ulkoministerin paikalta muutaman sadan hassun ja seksuaalisesti vihjailevan tekstiviestin takia. Matti Vanhanen käy oikeutta uuniperunoista sananvapautta vastaan. Ei mitäään. Matti Vanhanen jää kiinni väärinkäytöksistä. Ei mitään. Matti Vanhanen jää kiinni valehtelusta. Ei mitään. Matti Vanhanen jää kiinni lain rikkomisesta. Ei mitään.
Jos osaisin piirtää, niin minä piirtäisin hienon supersankarisarjakuvan, jossa Matti Vanhanen ottaa erää Barack Obaman kanssa. En tiedä vielä miten tappelu päättyisi enkä sitä, että minkälaista huulen heittoa tappeluun sisältyisi, mutta tämän tappelun aion joskus vielä kirjoittaa. Toivon tekeväni historiaa sillä samalla tavalla kuin Barack Obama ja Matti Vanhanen. Jään historiaan luodinkestävänä ja hyvin hämmentävänä käsikirjoittajana.

barack obama,
Chad Koeger,
huumori,
J. Karjalainen,
Josey Scott,
korruptio,
matti vanhanen,
nobel,
vaalirahoitus
maanantaina, lokakuuta 12, 2009
Perustuslaki uusiksi
Olen useasti visioinut demokratian laajennuksiin tähtäävistä toimista kuten kaupunginosavaltuustoista, kansanäänestyksistä ja kansanaloitteista. Oerustuslakiin olisi syytä myös parantaa mahdollisuutta hajoittaa eduskunta ja kaataa hallitus.
Ennen edellistä perustuslain muutosta, oli presidentillä mahdollisuus hajoittaa eduskunta. Ilmeisesti lailla oli myöskin käyttöä, koska eduskunta on Suomen itsenäisyyden aikana hajoitettu muutamia kertoja, kun on ollut tarvetta ratkaista poliittisia kriisejä. Perustuslain muutoksen jälkeen, eduskunta on edelleen mahdollista hajoittaa, mutta vain pääministerin esityksestä. Tämä lisää huomattavasti eduskunnan hajoittamisen kynnystä, mutta lainsäätäjä ei ehkä huomioinut (tai vaihtoehtoisesti nimenomaan huomioi), että kriisin aiheuttaja saattaakin olla pääministeri ja/tai hallitus kuten nykyisessä vaalirahaskandaalissa. Ei ole todennäköistä, että pääministeri laittaisi oman luottamuksensa testattavaksi uusissa eduskuntavaaleissa. Välikysymys on edelleen toinen mahdollisuus hallituksen kaatamiseen, mutta enemmistöhallitusten ja ryhmäkurin aikana välikysymyksen toimivuus voidaan kyseenalaistaa helposti. Välikysymyksellä on hallitus kaadettu viimeksi 50 vuotta sitten, joten välikysymyksen todellinen poliittinen merkitys on julkisen keskustelun käyminen eikä sen itse tarkoitus toteudu.
Kun Tarastin ryhmä tällä hetkellä suunnittelee vaalilain uudistamista olisi syytä ehkä puuttua myös perustuslain muihin ongelmakohtiin. Jos nyt olisin diktaattori ja saisin kirjoittaa perustuslain uusiksi, ottaisin huomioon varmastikin nykyisen poliittisen kriisin ja madaltaisin huomattavasti eduskunnan hajottamisen kynnystä. Hyvä idea olisi täydentää perustuslakia selvästikin kansanvaltaisampaan suuntaan: annetaan kansalle mahdollisuus välikysymyksen tekoon. Eduskunnan hajoittamisesta tulisi järjestää kansanäänestys, jos saadaan 10 prosenttia kansasta aloitteen taakse. Vaikka tämä saattaisi tehdä demokratiasta kalliimpaa (äänestysten järjestämisen takia), uskon, että tämän tyyppistä demokratian laajennusta ei tultaisi "ylikäyttämään".

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009
Blogin hiljenemisestä
Minulle käy aina silloin tällöin semmoista, että koneen kanssa ei ehdi vain istua rauhassa. Silloin ajatukset siirtyvät yleensä jonnekin tulevaisuuden järjestelyihin. Haluaisin kyllä päivittää tätä blogia useamminkin. Aina vain ei ole aikaa.
Olen tosin huomannut, että en ole stressaantunut enkä väsynyt nykyään. Olen enemmänkin unessa ja näkemässä muita stressaantumassa (tai välttelemässä stressiä).
Ihmiset laittaa liikaa painoa suorittamiselle. Niin minäkin. Aion luopua siitä tänä vuonna. Aion tehdä vain tärkeitä tai vähemmän tärkeitä asioita - tai jotain siltä väliltä.
Oletteko koskaan miettineet piilomerkityksiä? Niitä voi löytää rivien välistä tai niiden päältä tai niitä kirjoitaneiden ihmisten syntymäajoista. Tiesittekö sen? Minä olen epäillyt sitä.
Pääministerin morsian valittaa korkeimpaan oikeuteen ja tekee niin oikeidenmukaisesti. Kaikesta ei voi kertoa, mutta omasta elämästä saa kertoa, vaikka se liittyisi kuinka pääministeriin. Erityisesti jos tämä on pääministeri. En ole lukenut Ruususta. En tiedä, miltä pääministeri penis tuntuu tai mälli maistuu, mutta sananvapauden piiriin kuuluu oikeus kertoa siitä.
Omat kokeiluni puoluepolitiikan ja vaalien osalta on ollut mietiskelyä näiden asioiden osalta jo entuudestaan. En minä tykkäisi siitä, että minun seksielämästäni (tällä hetkellä olematonta) tai minun lapsistani (ei oo, ei tuu) kerrottaisiin julkisesti ilman muiden osapuolien suostumusta, mutta en minä menisi haastamaan oikeuteenkaan siitä.
Herjaus on erilainen juttu. Mattia saattaa närästää se, että Ruususen nainen nyt sattui kertomaan, että he tapasivatkin senssisivuilla eikä jonkun vaalirahoittajan liikekeskuksessa. Vale on vale, mutta ei se ole paha vale. Eikä kumpaakaan tule tuomitan tämän perusteella.
Piti muuten kertoa, että kaikki neljä edellistä avovaimoani löytyi pornosivuilta - ja vahingossa. Olin etsimässä kovaa pornoa ja päädyin chat-sivuille. Lopulta huomasin kirjoittavani hyvin tuhmia viestejä tuleville avovaimoilleni. Ennen kuin he julkaisevat nämä, niin tuon itse ne julki. Kyse on damagecontrollista.
"Moi, minusta tulee ensimmäinen alle kolmikymppinen kansanedustaja. Rakastellaanko?"
"Hieno kondoomilaatikko. Onko sinun vai lapsiesi?"
"Tekisi mieli polttaa Lappi."
Sinänsä viattomilta nyt vaikuttavat viestit saatavat koitua tulevan Euroopan Keisarin kohtaloksi. Ei se sinänsä mitään. Näin kävi Napoleonillekin, ja kuten hän on, niin samoin minäkin olen keskimääräistä pitempi.
Jossain vaiheessa Napoleon sai aikaa. Sitä kai kutsutaan St. Helenan saareksi, missä Napoleon vietti vankeuttaan ja hänen mukaansa kuulemma on nimetty sekä korttipeliä sun muuta. En haluaisi samoista syistä vankilaan, mutta kaipailen välillä hetkiä.
Tiedättehän hetkiä, kun ei tehdä mitään. Huomisen tiettyjä varauksia lukuunottamatta minulla olisi mahdollisuus ehkä pari päivää vain nauttia hetkistä.
Aion yrittää. Aion nauttia. Aion olla.

perjantaina, syyskuuta 12, 2008
Vaalit lähestyy - mitä tapahtuu?
Vaalit lähestyy, mutta se ei oikein näy missään. Voisi olettaa, että nyt paukuteltaisiin kaikki retoriset ylä- ja alapään jutut "esille", jotta vaalit voitaisiin vielä voittaa.
Kokoomusnuorten eroottista kalenteria on haukuttu ja arvostettu. Lähinnä ilman mitään syytä. Joku vääräleuka esitti, että turha syyttää mediaa politiikan viihteellistämisestä, kun puolueet tekevät sen itse. No, näin se lienee aina ollut. Mutta, miksi, oi miksi, kukaan ei käynyt Vasemmistonuorten kimppuun silloin, kun meiltä tuli vastaava 2003?
Tulevaisuuden "kaupunki" on Matti Vanhasen visiossa teillä yhdistettyjen puutarhakylien verkko. Matti Vanhanen perustelee logiikkansa ehtymättömyyden sillä, että jonkun mielipidemittauksen mukaan ihmiset haluaisivat asua omakotitalossa, jos voisivat. Jotkut ihmiset haluaisivat myös käyttää maksutonta joukkoliikennettä ja suurin osa haluaisi mieluiten laadukasta terveydenhuoltoa vaikka veroja kiristämällä. Miksi ei enää vedota yleiseen mielipiteeseen? Kysynpä vain, kun en mistään mitään tiedä.
Georgian ja Venäjän välinen konflikti, jossa on vain yksi syyllinen osapuoli, on saanut nato-intoilijat messiin. Alexander Stubb ehti kuitenkin toppuutella keskustelua sanomalla, että tilanne ei johda siihen, että Natoon pitäisi hakeutua, mutta ei meidän tule myöskään sulkea ovea. Koska tämäkin liittyy kunnallisvaaleihin olennaisesti, lupaan ja vannon, että Kallio ei tule koskaan liittymään Natoon, vaan tulemme jatkossakin hoitamaan suhteemme Töölöhösehen kahdenvälisin sopimuksin.
Vihreät pääsevät osoittamaan myöskin kauaskantoisen vihreän linjansa. Hallituksessa on laskettu autojen verotusta. Maksuttomaan joukkoliikenteeseen näkyy kuitenkin olevan sittenkin kannatusta. Tosin joku Vihreiden ajattelija on ajatellut, että maksuton joukkoliikenne johtaa turhaan matkusteluun. Kuten minulle käy aina kuukausilipun kanssa. Liikkuminen on melkein syömiseen verrattava välttämättömyys, mutta en minä ilmaista ruokaakaan vetele naamariin vaikka sitä töissä olisikin tarjolla rajattomasti. Enkä usko, että minun arvostukseni ruokaan tai liikkumiseen liittyy millään tavalla asioiden hintoihin. Valistunut arvaukseni on, että näin sopisi muidenkin ajatella.
Mutta tiukkoja vaaleja odotellessa, minä painun narsistisoimaan ja otattamaan kuvia itsestäni.

torstaina, syyskuuta 04, 2008
Erikoistero
Vihdoinkin asiallista toimintaa löytymässä vaalien alta. Erikoistero eli Tero Pöntisvuori sekaantuu politiikkaan välittömästi.
Erikoistero ja homolapset (Päivi Räsänen):
Erikoistero ja Matti Vanhanen:

blogit,
erikoistero,
homoseksuaalisuus,
huumori,
linkit,
matti vanhanen,
politiikka,
puolueet,
päivi räsänen,
tero pöntisvuori,
videot,
youtube
lauantaina, toukokuuta 17, 2008
Mielenosoitus sivistysyliopiston puolesta
Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat sekä Vasemmistonuoret järjestävät ensi perjantaina mielenosoituksen sivistysyliopiston puolesta.
Aiheeseen liittyvässä sivistys-blogissa Mike Pohjola kertoo seuraavaa:
Helsingin sanomat ehti huomata, että mielenosoitus on samana päivänä ja juuri ennen kuin Eduskunta äänestää Matti Vanhasen hallitukselle tehdystä välikysymyksestä. Hyvä ajoitus maksimoi julkisuuden.

”Yliopistojärjestelmä kaipaa uudistamista, mutta nyt hallitus on hätiköimällä tuhoamassa sivistysvaltiomme peruspilarin. Emme voi hyväksyä sitä opiskelijoina, taiteilijoina emmekä Suomen kansalaisina. Yliopistouudistuksen pitäisi tapahtua suunnitelmallisesti ja sisältölähtöisesti”
Helsingin sanomat ehti huomata, että mielenosoitus on samana päivänä ja juuri ennen kuin Eduskunta äänestää Matti Vanhasen hallitukselle tehdystä välikysymyksestä. Hyvä ajoitus maksimoi julkisuuden.
Viime kuussa Helsingin sanomat kertoi, että Innovaatioyliopisto on perustuslain vastainen.
Akateemisen autonomian yksi tärkeimpiä periaatteita on se, että yliopistoyhteisö valitsee yliopiston hallituksen vaaleilla. Viime viikolla julkistettu säädekirja ei noudata tässä perustuslain kirjainta", liitot arvostelevat tiedotteessaan.
"Ja nyt ollaan perustamassa uutta yliopistoa, jonka hallitus on 100-prosenttisesti ulkopuolisten nimeämä", Risto Laitinen ihmettelee.
Tagit
helsingin sanomat,
huippuyliopisto,
matti vanhanen,
mielenosoittaminen,
mike pohjola,
perustuslaki,
porvarihallitus,
risto laitinen,
taik,
vasemmistonuoret,
yliopisto
sunnuntai, maaliskuuta 30, 2008
Viikon kysymys Matti Vanhasen ideologiasta
Viimeksi kyseltiin mielipiteitä nettisensuurista. Vaihtoehtoina oli, että kyseinen toimenpide "on tarpeellista lapsipornon kitkemiseksi", "on tarpeellista terrorismin kitkemiseksi", "on tarpeellista tekijänoikeusloukkausten kitkemiseksi", "on kirjesalaisuuden loukkaamista" ja "on sananvapauden rajoittamista". 66 ääntä annettiin. Suurin osa (75%) vastaajista oli sitä mieltä, että kyseessä on sananvapauden rajoittaminen. Tarpeellisena nettisensuuria piti 14 prosenttia vastaajista, joista suurin osa oli sitä mieltä, että sensuuri on tarpeellista lapsipornon kitkemiseksi.
Tämän viikon kysymys käsittelee Matti Vanhasen ideologiaa. Matti Vanhanen on Keskustapuolueen puheenjohtaja. Sama puolue on liittoutunut Eu:ssa liberaalien(sic) kanssa. Toisaalta puolue on helppo sijoittaa kotimaisella kentällä sekä konservatiiveihin sekä joskus myös liberaaleihin. Nyt kysellään, että miten te sijoittaisitte Matti Vanhasen poliittiselle kartalle. Koska ismit ovat kaikenkaikkiaan varsin rajoittavia, tarjoan useamman vastausvaihtoehdon, sekä myöskin miellyttävät wikipedia linkit ismeihin.
Siis: Matti Vanhasen ideologia on
a) Fasismi
b) Liberalismi
c) Sosialismi
d) Kommunismi
e) Parlamentarismi
f) Anarkismi
g) Marxismi
h) Konservatismi
i) Nationalismi
j) Kristillisdemokratia
k) Sosialidemokratia
l) Sionismi
m) Libertarismi
n) Kansallissosialismi
o) Stalinismi
p) Islamismi
q) Demokratia
s) Sosiaaliliberalismi
t) Uusliberalismi
Siitä vaan valitsemaan.

ideologia,
keskusta,
keskustelu,
matti vanhanen,
netti,
sensuuri,
viikon kysymys
lauantaina, maaliskuuta 29, 2008
Vanhasen julkinen keskustelu
Matti Vanhasen viime torstaina antama lausunto median toimintatavoista ei ole jäänyt toimittajilta huomaamatta. Ehkäpä Vanhanen ei ymmärrä sitä, että mikään ei saa toimittajaa kirjoittamaan nopeammin vallanpitäjistä kuin vallanpitäjän ohjaukset siitä, mistä saa kirjoittaa ja mistä ei. Yleensä luonnehdin tämmöistä ajattelua perin psykologispatologiseksi toiminnaksi, joka kiteytyy seuraavaan dialogiin:
- Älä koske siihen nappulaan
- Ai, tähän vai
(kuva katoaa, ehkäpä jokin mielenkiintoisen näköinen sienipilvi).
Muutaman epävirallisen keskustelun ja yksityisen ajatuksen jälkeen, olen päätynyt siihen väjäämättömään lopputulokseen, että Vanhanen on mahdollisesti pahempi uhka "suomalaiselle demokratialle" kuin naapurimaan "itäinen demokratia".
Toimiessaan lehtimiehenä jossain Nurmijärven paikallisessa puffilehdessä, jossa kirjoitetaan kivoja arvioita paikallisista yrityksistä, Vanhanen sekaantui jo politiikkaan. Hän oli neuvotellut kunnan kanssa, että heidän lehtensä saa lautakuntien esityslistat etukäteen nähtäväksi, jos ei kirjoita niistä. Lautakuntien esityslistat ovat muutenkin julkista tavaraa, mutta ilmeisesti Vanhanen oletti kuitenkin neuvotelleensa jonkin merkittävän sisäpiirin tietolähteen itselleen.
Pääministerikaudellaan hän on sitten kieltänyt ministereitä ja muita asianosaisia kertomasta tai kommentoimasta mitään keskeneräisiä asioita. Puheita on ollut myös siitä, että tehtyjä päätöksiä ei enää avattaisi. Tähän väliin jää erittäin pieni ikkuna julkisen keskustelun käymiseksi, mikä on ilmeisesti Vanhaselle riittävä. Vääräleukainen arvioni on, että julkista keskustelua saa käydä julkisen vallan toiminnasta torstaisin kello 14-16. Sen jälkeen pulinat pois ja päätökset toimeen.
Huvittavasti hallituskausi alkoikin kun ministerit ryhtyivät jääväämään itseään Sipoon ja Helsingin välisestä rajojen muutoksesta. Perusteluna oli se, että he olivat julkisesti ottaneet kantaa asiaan ennen vaaleja. Milläköhän perusteilla vaaleja oikein käydään. Saako ehdokkaat puhua vain semmoisista asioista, joihin heillä ei ole kantaa? Toivottavasti ei. Olisi jotenkin moraalispoliittisesti viehättävää, että kaikenlaisilla ehdokkailla olisi jokin kanta asiaan kuin asiaan, vaikka pelkkä mutu, kuin se, että kaikenlaisia kannanottoja välteltäisiin, koska jälkimmäisessä skenaariossa se kansalaisvelvollisuus (äänestäminen) jouduttaisiin toteuttamaan solmion vaihdon vilkkaudella ja mekon värityksen perusteella.
Tämän kirjoituksen alussa ollut viittaus liittyi (jos ette jaksanneet seurata linkkiä) siihen, kuinka Vanhanen viime torstaina moitti mediaa siitä, että he (toimittajat) korostavat huono-osaisuutta eikä sitä, että miten hyvin osalla ihmisistä menee. Yhteiskunnallista keskustelua pitäisi käydä näemmä hyvässä hengessä siitä, että kellä pyyhkii parhaiten eikä esimerkiksi siitä, että miten minimitukien varassa olevat ihmiset joutuvat taistelemaan päivittäin kafkamaista painajaista vastaan tai kuinka asunnottomille ei vain löydy asuntoja vapailta markkinoilta.
Kumpi näkökulma motivoi teitä enemmän politiikkaan?

media,
melkein huumori,
politiikka,
sananvapaus
sunnuntai, tammikuuta 27, 2008
Minna Sirnö vaatii vainottujen karkoitusten keskeyttämistä
Vasemmistoliiton kansanedustaja Minna Sirnö vaati viime perjantaina kolmen iranilaisen miehen käännytyksen keskeyttämistä. Yksi heistä, Barzan Nassery, on töissä Suomessa ja hän on kihlautunut suomalaisen kanssa. Vapaa liikkuvuus -verkosto on järjestänyt mielenosoituksia Suomen karkotuspolitiikkaa vastaan useita kertoja. Matti Vanhasen toinen hallitus on väittänyt karkotuspolitiikan muuttuvan, mutta teoiksi se ei ole päätynyt. "Karkotuspäätökset ovat selkeästi ristiriidassa pääministeri Vanhasen hallituksen linjausten kanssa", Minna Sirnö kertoo tiedotteessaan. Yhdysvalloilla on ollut tapana lähettää ihmisiä kidutettavaksi ja tapettavaksi muuallekin kuin Guantanamo bayhin.
Minna Sirnö jatkaa:
Matti Vanhanen on itse sanonut, että hänen uusi hallituksensa on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin hänen edeltäjänsä. Tiedä siitä, kun karkoituspolitiikassa on ainoastaan Ulkomaalaisviraston nimi muuttunut Maahanmuuttovirastoksi.
Minna Sirnö jatkaa:
"Karkotus vainottavaksi on aina selkeä ihmisoikeusloukkaus. Siksi olenkin ylpeä niistä lukuisista ja lukuisista suomalaisista, jotka ovat valmiita antamaan kasvonsa ihmisoikeustaistelulle. Toivottavaa kuitenkin on, että ihmisoikeusasioissa maan hallitus myös ymmärtäisi toteuttaa edes omia oikeansuuntaisia päätöksiään ilman kansalaisten valvontaakin. Inhimillinen vastuu karkotettujen kohtalosta ei pääty Suomen rajoille."
Matti Vanhanen on itse sanonut, että hänen uusi hallituksensa on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin hänen edeltäjänsä. Tiedä siitä, kun karkoituspolitiikassa on ainoastaan Ulkomaalaisviraston nimi muuttunut Maahanmuuttovirastoksi.
Tagit
barzan nassery,
guantanamo bay,
iran,
karkoittaminen,
matti vanhanen,
minna sirnö,
vapaa liikkuvuus,
yhdysvallat
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Venäjän vaalitulos on vakuuttava
Aitoutta en ole pystynyt varmistamaan, mutta jotain tämän tapaista joku on epäillyt jossain. Videossa eräällä henkilöllä on aika monta ääntä käytettävissään.
Moscow: Election fraud caught on video.
Vaikka kyseinen video saattaa olla lavastettu tai otettu eri tilanteessa kuin nyt käydyissä Venäjän vaaleissa, niin on tulosta pidettävä kuitenkin hieman epäilyttävänä.
Matti Vanhanen piti Helsingin sanomien mukaan tulosta vakuuttavana. "Se kertoo selkeästi viime vuosina harjoitetun politiikan suosiosta", sanoi Vanhanen lehdessä. Tsetseniassa on ilmeisesti erityisesti pidetty harjoitetusta politiikasta. 99 prosenttia äänistä meni Putinille. Kyse on joko sinisilmäisyydestä tai diplomatiasta. Kallistuisin jälkimmäiseen siitä huolimatta, että olisi sen diplomatian voinut hoitaa vaikkapa sanomalla, että "vaalit oli hieman erikoiset verrattuna täkäläiseen tapaan".

linkkejä,
matti vanhanen,
tsetsenia,
vaalit,
venäjä,
videot,
vladimir putin
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Yes
Vaikka en asiasta mitään tiedäkään.
HS:Hoitajien työtaistelun kohtalo ratkeaa tänään.
Oma täysin fiktioon perustuva teoria on, että Vanhasen saadessa kiviä letkuunsa, hänet vietiinkin sovittelulautakuntaan. Siellä Tehyn tyynynpöyhijät nappas pallerosta kiinni ja sano, että massit pöytään tai puutarhakastelusta tulee erilainen show.
Kello on siis 1.30. Olen saapunut jokin aika sitten kohtuullisen rauhalliselta työreissulta ja pitäisi nousta muutamien tuntien päästä taas ylös tekemään kaikennäköistä.
edit: Korotukset ovat 20 prosenttia Helsingin sanomien mukaan.

lakko,
matti vanhanen,
melkein huumori,
tehy,
työehdot,
työehtosopimukset,
työtaistelu
tiistaina, lokakuuta 30, 2007
Älkää osallistuko keskusteluun
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (Kok.)näyttää siirtyneen Matti Vanhasen (kesk.) linjoille vaatiessaan työrauhaa sairaanhoitajien palkkakiistasta neuvottelevalle sovittelulautakunnalle. Vanhanen on aikaisemmin kieltänyt ministereitä kertomasta mielipiteitään keskeneräisistä asioista. Tällä tavalla oletetaan, että asioita voidaan valmistella rauhassa, jotta asiat eivät vaikeudu. Neljännelle valtiomahdille eli medialle tämä ei lupaa hyvää. Syväkurkkuja on hankkittava lisää, koska median tehtävänä on juuri kertoa päätettävistä olevista asioista. Kummallisin vaihe oli kuitenkin jo aikaa sitten Sipoo-kiistan aikana. Silloin useampi ministeri koki itsensä jääviksi, koska oli ottanut kantaa asiaan ennen vaaleja.
Tämä tuntuu menevän nyt jo aivan liian pitkälle. Pitäisikö jatkossa käsitellä vain sellaisia asioita, joihin ei ole kantaa? Kannanpuute taas kielisi siitä, että ei ole perehtynyt asiaan ollenkaan. Tulevaisuudessa politiikkaan kuuluisi vain suuri ja tuntematon. Ehkäpä julkisen keskustelun voisi siirtää sellaisille henkilöille, jotka eivät tiedä asiasta mitään. Sovittelulautakunnan tulisi muodostua kaikista muista osapuolista paitsi niistä, jotka ovat jollain tavalla tekemisissä sairaanhoidon tai ammattiliittojen kanssa. Tällöin sovittelulautakunnasta pitäisi potkia pihalle työnantaja- ja työntekijäosapuoli muiden asiantuntijoiden mukana. Ehdottaisin, että asia hoidettaisiin vähintään 5000 kilometrin päässä semmoisten henkilöiden kesken, jotka eivät pysty osoittamaan Suomea edes kartalta saati, että tietäisivät, että kyseessä on maa.

demokratia,
jyrki katainen,
keskusta,
keskustelu,
kokoomus,
matti vanhanen,
media,
melkein huumori
perjantaina, elokuuta 31, 2007
Budjettiriihi alkaa
Vanhasen toinen hallitus aloitti eilen ensimmäisen budjettiriihensä. Samaan aikaan järjestettiin pienimuotoista mielenilmausta Säätytalon ulkopuolella. Kansan uutisten mukaan Yhteis- ja yksinhuoltajien liitto oli myös paikalla ihmettelemässä hallituksen sosiaalisuutta. "Liitto halusi muistuttaa siitä, että hallitus ottaa yksinhuoltajilta saman tien pois lupaamansa kymmenen euron lapsilisäkorotuksen päivähoito- ja muiden maksujen korotuksina" kirjoittaa Kansan uutisten toimittaja Tuula Kärki.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että hallitus joutuu hieman tarkastelemaan uudestan hallitusohjelmaansa. Helsingin sanomien toimittaja Hanna Kaarto käyttää kuvausta "repiminen" samassa yhteydessä. Hallitusohjelmassa luvatut 1,1 miljardin euron tuloveron kevennykset jäävät myöhemmäksi. Hyvä niin, sillä rahoja hallitus tarvitsee työllistämiseen, kuntien avustamiseen ja "tasa-arvotupon" toteuttamiseen, mistä jälkimmäiseen ei usko edes teemalla hallitukseen surfannut Kokoomus.
Alkoholiverotuksen nosto toteutuu näillä näkymin lähiaikoina. Tätä asiaa on kannatettu yli puoluerajojen aina opposition laitimmaisesta reunasta (Perussuomalaiset) aina hallituksen ytimeen (Keskusta) asti. Tällä kertaa valtiovarainministeriön virkamiehet voittivat maltisilla korotuksilla. Verotusta tältä osin korotetaan mahdollisesti uudestaan ensi vuonna.
Ympäristöverotuksen, eli ns. haittaverojen, painopisteet näyttävät siirtyvän entistä ekologisempaan suuntaan. Autojen verotuksessa siirrytään päästöpohjaisempaan haittaverotukseen siten, että hiilidioksidipäästöjen mukaan verotetaan.
Korkeakoulujen rahoituksen uusi hallitus hakee pyhältä hengeltä. Valtiovarainministeriö on ajatellut leikata 30 miljoonalla eurolla rahoitusta. Ammattikorkeakokoulut sekä yliopistot näkevät tulevaisuuden synkkänä. Hallitus on päättänyt toteuttaa mittavia uudistuksia korkeakoulukentällä, jotka nielevät vain lisää rahaa tulevaisuudessa, samalla rahahanoja suljetaan pikkuhiljaa. Valmistellaanko tässä korkeakoulujen myyntiä kokonaisuudessaan vai eikö sivistykselle riitä tukea enää?
Perintöverotukseen (syy, jonka takia monet kuolevat ihmiset muuttavat ulkomaille kevyemmin verotettaviksi) tehdään moninkertaisia tasonostoja. 20 000 euron alittavat perinnöt muuttuvat kokonaan verottomiksi. Tämä on niitä asioita, joista monet puolueet olivat yhtä mieltä, että jotain pitäisi tehdä. Kokoomuksen ja RKP:n ajaman täysverottomuuden ja Vasemmistoliiton maltillisen alimpien verorajojen noston väliltä on löytynyt siedettävä kompromissi. Hienointahan tietenkin olisi, jos perintöveron pystyisi hienovaraisemmin säätämään progressiiviseksi lähtien liikkeelle vaikka prosentista ja nostamalla veroastetta aina 50 prosenttiin asti liukumalla tasaisesti. Perintöveroon ei pidä kuitenkaan suhtautua kuin muihin ansiotuloihin. Eivät ihmiset kuitenkaan työkseen kuole (paitsi palvelu- ja hoiva-alalla). Pääomaverotuksen saaminen progressiivisen verotuksen piiriin oli nyt aivan liikaa toivottua. Edes pääomaveron kiristämisestä ei Vihreistä huolimatta ole kuulunut mitään.
Mitä taas tulee Matti Vanhasen "edellistä sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan hallitukseen", niin se on paskapuhetta, soinilaista tyhjäkäyntiä, jota Vanhanen ei pysty todistamaan vaikka haluaisi. Nykyinen hallitus ei ole tehnyt sen enempää tuloerojen kasvulle kuin edellinenkään.

budjettiriihi,
hallitus,
helsingin sanomat,
kansan uutiset,
kokomus,
korkeakoulu,
matti vanhanen,
porvarihallitus,
verotus,
yliopisto,
ympäristö
tiistaina, elokuuta 21, 2007
Veroja nostetaan
Tämä on niitä kummallisia ideologisia riitoja, joiden olen olettanut jakavan jollain tavalla ihmiset vasemmistoon ja oikeistoon. Vanhasen ykköshallitus (punamulta) laski veroja ja Vanhasen toinen (porvarihallitus) hallitus on nostamassa veroja. Oikeasti äänestämällä ei tiedä välttämättä edes mitä saa. Nyt suunnitteilla olevat verojen nostot koskevat alkoholia ja tupakkaa. Asian voi tietenkin ajatella myös niin, että verotuksen painopistettä ollaan siirtämässä kulutukseen ansiotulojen kustannuksella. Yhdistettynä uusiin palvelumaksuihin ja palveluiden leikkauksiin, tämä sopisi hyvin värittyneille rilleilleni.
Paula Risikko (Kok) kertookin Helsingin sanomille, että ensisijaisesti verojen nostolla pyritään vähentämän terveyshaittoja ja toissijaisesti kartuttamaan valtion kassaa. Tupakan verotuksen koventaminen tuo valton kassaan arviolta vähintään 50 miljoonaa euroa olettaen, että kulutus pysyy normaalina. Tämän laskukaavan mukaan olettaisin kuitenkin, että ensisijaisena tarkoituksena on valtion kassan kartuttaminen, mikä on ihan kannatettavaa. Jostain sitä rahaa pitäisi saada lisää kunta-alan työntekijöiden palkkojen korotuksiin.
Sinänsä tämä on kuitenkin ihan terve ratkaisu. Minua ei haittaa vaikka joudunkin nyt pulittamaan enemmän tupakasta ja viinasta. Mieluusti minä veronikin maksan. Silläkin oletuksella, että jos sairastun jomman kumman päihteen takia, niin oletan, että saisin hoitoa. Jos sattuisin tulemaan työttömäksi, niin toivoisin, että minun ei tarvitsisi maksaa myöskään palvelumaksuja siitä hyvästä, mutta se jää nähtäväksi. Vanhanen on vähän vihjaillut, että rahoitusta ryhdyttäisiin järjestelemään tulevaisuudessa suoraan palvelumaksuilla. Se taas kuulostaa jo rehelliseltä oikeistolta.

maanantaina, elokuuta 13, 2007
Perustulo passivoi puoluejohtajien mielestä
Tuomo Järvelä ehtikin jo kommentoida viikon omasta mielestäni kiinnostavinta uutista, jonka mukaan puoluejohtajien mielestä perustulo passivoisi. Oikeastaan Vihreät, Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset olivat ainoat, jotka kannattivat esitystä, ja kaksi jälkimmäistä tietyin varauksin.
Osmo Soininvaara esitti, että perustulo päinvastoin kannustaisi työttömiä, enemmän kuin passivoisi. Tässä tapauksessa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen suhtautui kriittisesti esitykseen. Hänen mielestään paikoissa, joissa työttömyyttä oli, eikä ollut työpaikkoja tarjolla, ei perustulolla olisi mitään aktivoivaa merkitystä. En tiedä mitä kaksi edellä mainittua poliitikkoa tarkoittavat aktiivisudella. Oletan, että Arkadiaslangissa aktiivisuus on yhtä kuin ansiotyönteko tai ansiotyön etsiminen. Kaikki muu tekeminen on passiivista tai kuten toinen perustuloa varauksin kannattava puoluejohtaja Timo Soini (ps.) asian mainitsi: 'nuoret saisivat ruoan suoraan patjalle'. Soini kuitenkin kannatti perustulon maksamista vanhemmalle väestölle, mutta ei nuorille, koska he eivät sitten oppisi tekemään töitä.
Matti Vanhanen on aikaisemmin kommentoinut, että ei kannata perustulon maksamista nuorille, joita "kiinnostaa enemmän bilettäminen kuin työnteko".
Perustulo olisi mitä kannatetttavin idea monista syistä. Se yksinkertaistaisi byrokratiaa, koska ei tarvitsisi enää sulloa puolen vuoden jokaista lippusta ja lappusta ties minkä viraston virkailijalle, joka voisi sitten luettuaan asiakirjat palata asiaan parin kuukauden päästä. Ihminen tarvitsee rahaa kuukausittain, ja ne joilla ei ole hyvää sosiaalista verkostoa ympärillään eikä muita keinoja hankkia varoja, johtaa jossain ikävissä tilanteissa sen tyyppisiin otsikoihin, joissa joku ryöstäää pienen kioskin velkojen takaisin maksamiseksi.
Esimerkiksi ehdotus, jonka mukaan jokaiselle suomalaiselle pitäisi maksaa 440 euroa puhtaana käteen kerran kuussa passivoisi ihmisiä jollakin tavalla. Näyttäkää mulle se henkilö, joka lopettaa 2000 kuukausieuron työn päästäkseen löhöilemään 440 euron perustulolla. Perustulo kyllä voisi antaa neuvotteluvaraa työnantajia kohtaan. Ihan mitä tahansa työtä ei tarvitse ottaa vastaan. Minä olen nyt tullut jo siihen tulokseen, että on tiettyjä töitä, joita en ota vastaan, vaikka karenssia tulisi miljoona vuotta. Rehellinen varastaminenkin tuntuisi paremmalta niihin paskaduuneihin verrattuna.

martti korhonen,
matti vanhanen,
osmo soininvaara,
perussuomalaiset,
perustulo,
timo soini,
tuomo järvelä,
Vasemmistoliitto,
vihreät
perjantaina, kesäkuuta 22, 2007
Juhannus
Tsori, kaikki lukijat. Meitsin on pakko lähteä käymään taistelua Nurmijärvelle. Se vitun Vanhanen pitää meitä pilkkanaan.
Tagit
green day,
john lennon,
juhannus,
matti vanhanen,
musiikki,
videot,
working class hero,
youtube
keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007
Voi Vanhasta, tuota velikultaa
Vanhasen avoimuuspolitiikka on helposti kyseenalaistettavissa.
Helsingin sanomien uutisoinnista poimittua:
"Julkisuusperiaate lähtee siitä, että ennen kuin lähdetään laatimaan asiakirjoja, pitäisi ideat ja tavoitteet, mihin pyritään, tuoda julki", Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen sanoi Aamulehdelle.
Joukko professoroita huomauttaa, "että laki velvoittaa viranomaista kertomaan myös keskeneräisistä asioista."

avoimuus,
hallinto,
julkisuus,
laki,
lyhyet,
matti vanhanen,
oikeustiede
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)