Kieli keskellä poskea

Kuinka vaikeaa on osallistua netissä käytävään keskusteluun. Varsinkin jos tulee tietyn teeman ympärille pyörivää keskustelua seurattua paljon, voisi puhua jo diskurssiin osallistumisesta. Tässä tarkoitan keskustelulla yksittäistä tässä käytävää pikaista vuoropuhelua. Diskurssilla tarkoitaan pitempiaikaista keskustelua, joka esiintyy useilla foorumeilla, eri medioissa, eri tiloissa ja eri paikoissa, mutta kaikki tilat ja ajat yhdistyvät yhdeksi jatkumoksi, eräänlaiseksi putkeksi, jossa kaikki keskustelijat ovat kiinni.

Anu Silfverberg kirjoittaa Helsingin sanomissa otsikolla Suojautujat seuraavaa: "Harva pystyy oikeasti lukemaan välinpitämättömästi henkilökohtaista viestiä, jonka ainoa tarkoitus on loukata. Ihminen kehittää suojamekanismeja. Niitä ovat esimerkiksi kyynisyys, tunteiden kieltäminen ja sulkeutuminen."

Koko jutun innoitus on lähtenyt kirjoittajan mukaan tutkija Veronika Honkasalon kommentista, jonka mukaan maahanmuutontutkijoita häiritään.

Se on ilmeisesti omasta nahasta kiinni, minkä verran kestää. Toisaalta en minä ole tutkijoista pitänyt, jotka vetäytyvät norsunluutorneihinsa kun pitäisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaikka tutkijoilta ei voi odottaa kuin asiantuntemusta omalta alaltaan, olisi kaikissa Yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa rohkaistava tutkijoita esittämään näkemyksiään myös henkilöinä. Varsinkin, jos he huomaavat, että julkisuudessa käydään keskustelua heidän alastaan. Varsinkin, jos keskustelun argumentit eivät tue omia näkemyksiä.

Kalle Isotalo on kirjoittanut maahanmuutosta, kiintiöpakolaisuudesta ja rasismista. Kirjoitusta on pakko kehua kiihkottomuudesta vaikkakin koko ajan lukiessa tuntuu, että nyt mennään jonkun rajan yli, mutta silti pysytään hienosti asiallisen keskustelun tuntumassa. Toisaalta, mikä olisikaan innoittanut paremmin ihmistä osallistumaan julkiseen keskusteluun kuin talvisodan sekoittaminen kiintiöpakolaisiin, tai lain noudattamisen käytöstapoihin.

Isotalon tekstin alta paistaa sosiologian ja/tai antropologian osaaminen vaikka ei briljeeraakaan teksteillä. Aivan oikein hän pyrkii heti alussa osoittamaan, että vierauden pelko ei ole rasismia vaan ennakkoluulo, joka katoaa vuorovaikutuksen myötä. Sosiaalisaatioprosessiin ja normien väljyydessä tai tiukkuudesta Isokallio esittää, että "(p)ienet maalaispitäjät ovat etnisten ennakkoluulojensa ohella(jotka nekin supistuvat sitä enemmän, mitä nopeammin kunnat muodostuvat keskuskaupunkiensa nukkumalähiöiksi) paikkoja, joissa pääsääntöisesti myöskään seksuaalivähemmistöt, poikkeavat uskontokunnat taikka muut vastaavat vähemmisöt varmasti kohtaavat enemmän ennakkoluuloja kuin isommissa kaupungeissa." Antropologiassa tutkitaan erilaisuuden sietämistä. Tälle on yritetty löytää jopa kaavoja, mutta mitään luonnontieteellisen tarkkaa kuvausta ilmiölle ei voida antaa.

Pointti on kuitenkin siinä, että erilaisissa yhteisöissä erilaisuutta siedetään (teki mieli käyttää sanaa suvaita, mutta en kehdannut) erilailla. Monikulttuurisuuspuhe on skeidaa, koska ei ole olemassa yksittäisiä kulttuureja, jotka elävät rinta rinnan, tai eristyksissä tai päällekkäin tai vierekkäin. Jos kulttuureja on monenlaisia tai eriteltävissä, niin ne vaikuttavat toistensa sisällä. Yhteisöjä voidaan kuitenkin rankata vaikkakin pitää tunnustaa rankkaukseen sisältyvä sokeus. Samoin kuin vertauskuvat ovat vain samantapaisia ei samanlaisia. Rankkaukseen vaikuttavat näkemykset ovat subjektiivisia vaikkakin joukolla ihmisiä saattaakin olla samantapaisia näkemyksiä.

Yhden normin (esim. ristin pitäminen kaulassa) yhteisöissä (esimerkkitapaus Laihiaa voi ajatella, mutta se ei ole tarpeellista) saatetaan suhtautua eri tavoilla ihmisiin, jotka eivät pidä ristiä kaulassa. Suhtautuminen saattaa olla välinpitämätöntä, jos ristin pitämistä ei edes huomata. Tällöin yhteisössä siedetään erilaisuutta jopa niin paljon, että kyse ei ole enää edes sietämisestä vaan mitättömästä yksityiskohdasta. Jos taas ihmisiin, jotka eivät pidä ristiä kaulassa, suhtaudutaan syrjivästä. Heidän kanssaan ei haluta olla tekemisissä, voidaan yhteisön normia pitää sulkevana.

Molemmilla kirjoittajilla on tietynlainen suhtautuminen siirtolaisuusdiskurssiin, mutta kuten minäkin, tartumme putkeen vain tietystä kohdasta. Emme tiedä kaikkea käytyä keskustelua, mutta haluamme osallistua siihen, joko tukemalla tiettyjä väittämiä uusilla argumenteilla tai hyökkäämällä toisia argumentteja vastaan. Näemme kuitenkin putkesta enemmän kuin mihin tartumme.

Molempien puheenvuorot ovat tärkeitä siirtolaisuuskeskustelussa eri syistä. Silfverberg tuo esille diskurssiiviin liittyvän häirinnän. Tutkijat vaiennetaan, koska he ovat väärää mieltä. He eivät ehkä uskalla ottaa osaa julkiseen keskusteluun vaikka kaikista tärkeintä olisi, että he osallistuisivat keskusteluun juuri silloin kun sitä käydään. Nyt käytävän siirtolaiskeskustelun poliittiset lopputulemat saattavat olla mitä tahansa suljetuista dystooppisista rajoista aina rajoista vapaisiin utopioihin.

Siirtolaisuutta voidaan myös tarkastella taloudellisin numeroin kansantalouden näkökulmasta, asennetutkimuksin, käräjäoikeuden tuomioiden tai minariteettien määrässä. Argumentit eivät vain ole toisiaan poissulkevia vaan osa samaa putkea, josta toivottavasti joskus päästään lähelle yksimielisyyttä. Ainakin voin toivottavasti sanoa, että putki olisi kaikkien mielestä olemassa. Minne se vie, mistä se tulee ja mitä siinä liikkuu jää nähtäväksi.

Viikon kysymys Matti Vanhasen ideologiasta

Viimeksi kyseltiin mielipiteitä nettisensuurista. Vaihtoehtoina oli, että kyseinen toimenpide "on tarpeellista lapsipornon kitkemiseksi", "on tarpeellista terrorismin kitkemiseksi", "on tarpeellista tekijänoikeusloukkausten kitkemiseksi", "on kirjesalaisuuden loukkaamista" ja "on sananvapauden rajoittamista". 66 ääntä annettiin. Suurin osa (75%) vastaajista oli sitä mieltä, että kyseessä on sananvapauden rajoittaminen. Tarpeellisena nettisensuuria piti 14 prosenttia vastaajista, joista suurin osa oli sitä mieltä, että sensuuri on tarpeellista lapsipornon kitkemiseksi.

Tämän viikon kysymys käsittelee Matti Vanhasen ideologiaa. Matti Vanhanen on Keskustapuolueen puheenjohtaja. Sama puolue on liittoutunut Eu:ssa liberaalien(sic) kanssa. Toisaalta puolue on helppo sijoittaa kotimaisella kentällä sekä konservatiiveihin sekä joskus myös liberaaleihin. Nyt kysellään, että miten te sijoittaisitte Matti Vanhasen poliittiselle kartalle. Koska ismit ovat kaikenkaikkiaan varsin rajoittavia, tarjoan useamman vastausvaihtoehdon, sekä myöskin miellyttävät wikipedia linkit ismeihin.

Siis: Matti Vanhasen ideologia on
a) Fasismi
b) Liberalismi
c) Sosialismi
d) Kommunismi
e) Parlamentarismi
f) Anarkismi
g) Marxismi
h) Konservatismi
i) Nationalismi
j) Kristillisdemokratia
k) Sosialidemokratia
l) Sionismi
m) Libertarismi
n) Kansallissosialismi
o) Stalinismi
p) Islamismi
q) Demokratia
s) Sosiaaliliberalismi
t) Uusliberalismi

Siitä vaan valitsemaan.

Illallinen uusliberalismin kanssa

Illallinen uusliberalismin kanssa
Kokkeina Heikki Patomäki, Markku Koivusalo ja Petr Rehor

Kiila järjestää torstaina 22.11.2007 ravintola Zinnkellerissä (Meritullinkatu 25) Illallisen uusliberalismin kanssa kello 19.00. Paikalla on Heikki Patomäki keskustelemassa uudesta kirjastaan Markku Koivusalon ja Petr Rehorin kanssa. Tilaisuus on avoin kaikille. Ilmoittautumiset toivotaan etukäteen, mutta paikalle voi tulla ilmoittautumattakin.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

Petr Rehor
taidemaalari
Kiila ry
046-8102061
petr.rehor@kolumbus.fi

Jaakko Vasankari
Sihteeri
Kiila ry
050-4362199
jage.vasankari@gmail.com

Älkää osallistuko keskusteluun

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (Kok.)näyttää siirtyneen Matti Vanhasen (kesk.) linjoille vaatiessaan työrauhaa sairaanhoitajien palkkakiistasta neuvottelevalle sovittelulautakunnalle. Vanhanen on aikaisemmin kieltänyt ministereitä kertomasta mielipiteitään keskeneräisistä asioista. Tällä tavalla oletetaan, että asioita voidaan valmistella rauhassa, jotta asiat eivät vaikeudu. Neljännelle valtiomahdille eli medialle tämä ei lupaa hyvää. Syväkurkkuja on hankkittava lisää, koska median tehtävänä on juuri kertoa päätettävistä olevista asioista. Kummallisin vaihe oli kuitenkin jo aikaa sitten Sipoo-kiistan aikana. Silloin useampi ministeri koki itsensä jääviksi, koska oli ottanut kantaa asiaan ennen vaaleja.

Tämä tuntuu menevän nyt jo aivan liian pitkälle. Pitäisikö jatkossa käsitellä vain sellaisia asioita, joihin ei ole kantaa? Kannanpuute taas kielisi siitä, että ei ole perehtynyt asiaan ollenkaan. Tulevaisuudessa politiikkaan kuuluisi vain suuri ja tuntematon. Ehkäpä julkisen keskustelun voisi siirtää sellaisille henkilöille, jotka eivät tiedä asiasta mitään. Sovittelulautakunnan tulisi muodostua kaikista muista osapuolista paitsi niistä, jotka ovat jollain tavalla tekemisissä sairaanhoidon tai ammattiliittojen kanssa. Tällöin sovittelulautakunnasta pitäisi potkia pihalle työnantaja- ja työntekijäosapuoli muiden asiantuntijoiden mukana. Ehdottaisin, että asia hoidettaisiin vähintään 5000 kilometrin päässä semmoisten henkilöiden kesken, jotka eivät pysty osoittamaan Suomea edes kartalta saati, että tietäisivät, että kyseessä on maa.