Kieli keskellä poskea

Kuinka vaikeaa on osallistua netissä käytävään keskusteluun. Varsinkin jos tulee tietyn teeman ympärille pyörivää keskustelua seurattua paljon, voisi puhua jo diskurssiin osallistumisesta. Tässä tarkoitan keskustelulla yksittäistä tässä käytävää pikaista vuoropuhelua. Diskurssilla tarkoitaan pitempiaikaista keskustelua, joka esiintyy useilla foorumeilla, eri medioissa, eri tiloissa ja eri paikoissa, mutta kaikki tilat ja ajat yhdistyvät yhdeksi jatkumoksi, eräänlaiseksi putkeksi, jossa kaikki keskustelijat ovat kiinni.

Anu Silfverberg kirjoittaa Helsingin sanomissa otsikolla Suojautujat seuraavaa: "Harva pystyy oikeasti lukemaan välinpitämättömästi henkilökohtaista viestiä, jonka ainoa tarkoitus on loukata. Ihminen kehittää suojamekanismeja. Niitä ovat esimerkiksi kyynisyys, tunteiden kieltäminen ja sulkeutuminen."

Koko jutun innoitus on lähtenyt kirjoittajan mukaan tutkija Veronika Honkasalon kommentista, jonka mukaan maahanmuutontutkijoita häiritään.

Se on ilmeisesti omasta nahasta kiinni, minkä verran kestää. Toisaalta en minä ole tutkijoista pitänyt, jotka vetäytyvät norsunluutorneihinsa kun pitäisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaikka tutkijoilta ei voi odottaa kuin asiantuntemusta omalta alaltaan, olisi kaikissa Yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa rohkaistava tutkijoita esittämään näkemyksiään myös henkilöinä. Varsinkin, jos he huomaavat, että julkisuudessa käydään keskustelua heidän alastaan. Varsinkin, jos keskustelun argumentit eivät tue omia näkemyksiä.

Kalle Isotalo on kirjoittanut maahanmuutosta, kiintiöpakolaisuudesta ja rasismista. Kirjoitusta on pakko kehua kiihkottomuudesta vaikkakin koko ajan lukiessa tuntuu, että nyt mennään jonkun rajan yli, mutta silti pysytään hienosti asiallisen keskustelun tuntumassa. Toisaalta, mikä olisikaan innoittanut paremmin ihmistä osallistumaan julkiseen keskusteluun kuin talvisodan sekoittaminen kiintiöpakolaisiin, tai lain noudattamisen käytöstapoihin.

Isotalon tekstin alta paistaa sosiologian ja/tai antropologian osaaminen vaikka ei briljeeraakaan teksteillä. Aivan oikein hän pyrkii heti alussa osoittamaan, että vierauden pelko ei ole rasismia vaan ennakkoluulo, joka katoaa vuorovaikutuksen myötä. Sosiaalisaatioprosessiin ja normien väljyydessä tai tiukkuudesta Isokallio esittää, että "(p)ienet maalaispitäjät ovat etnisten ennakkoluulojensa ohella(jotka nekin supistuvat sitä enemmän, mitä nopeammin kunnat muodostuvat keskuskaupunkiensa nukkumalähiöiksi) paikkoja, joissa pääsääntöisesti myöskään seksuaalivähemmistöt, poikkeavat uskontokunnat taikka muut vastaavat vähemmisöt varmasti kohtaavat enemmän ennakkoluuloja kuin isommissa kaupungeissa." Antropologiassa tutkitaan erilaisuuden sietämistä. Tälle on yritetty löytää jopa kaavoja, mutta mitään luonnontieteellisen tarkkaa kuvausta ilmiölle ei voida antaa.

Pointti on kuitenkin siinä, että erilaisissa yhteisöissä erilaisuutta siedetään (teki mieli käyttää sanaa suvaita, mutta en kehdannut) erilailla. Monikulttuurisuuspuhe on skeidaa, koska ei ole olemassa yksittäisiä kulttuureja, jotka elävät rinta rinnan, tai eristyksissä tai päällekkäin tai vierekkäin. Jos kulttuureja on monenlaisia tai eriteltävissä, niin ne vaikuttavat toistensa sisällä. Yhteisöjä voidaan kuitenkin rankata vaikkakin pitää tunnustaa rankkaukseen sisältyvä sokeus. Samoin kuin vertauskuvat ovat vain samantapaisia ei samanlaisia. Rankkaukseen vaikuttavat näkemykset ovat subjektiivisia vaikkakin joukolla ihmisiä saattaakin olla samantapaisia näkemyksiä.

Yhden normin (esim. ristin pitäminen kaulassa) yhteisöissä (esimerkkitapaus Laihiaa voi ajatella, mutta se ei ole tarpeellista) saatetaan suhtautua eri tavoilla ihmisiin, jotka eivät pidä ristiä kaulassa. Suhtautuminen saattaa olla välinpitämätöntä, jos ristin pitämistä ei edes huomata. Tällöin yhteisössä siedetään erilaisuutta jopa niin paljon, että kyse ei ole enää edes sietämisestä vaan mitättömästä yksityiskohdasta. Jos taas ihmisiin, jotka eivät pidä ristiä kaulassa, suhtaudutaan syrjivästä. Heidän kanssaan ei haluta olla tekemisissä, voidaan yhteisön normia pitää sulkevana.

Molemmilla kirjoittajilla on tietynlainen suhtautuminen siirtolaisuusdiskurssiin, mutta kuten minäkin, tartumme putkeen vain tietystä kohdasta. Emme tiedä kaikkea käytyä keskustelua, mutta haluamme osallistua siihen, joko tukemalla tiettyjä väittämiä uusilla argumenteilla tai hyökkäämällä toisia argumentteja vastaan. Näemme kuitenkin putkesta enemmän kuin mihin tartumme.

Molempien puheenvuorot ovat tärkeitä siirtolaisuuskeskustelussa eri syistä. Silfverberg tuo esille diskurssiiviin liittyvän häirinnän. Tutkijat vaiennetaan, koska he ovat väärää mieltä. He eivät ehkä uskalla ottaa osaa julkiseen keskusteluun vaikka kaikista tärkeintä olisi, että he osallistuisivat keskusteluun juuri silloin kun sitä käydään. Nyt käytävän siirtolaiskeskustelun poliittiset lopputulemat saattavat olla mitä tahansa suljetuista dystooppisista rajoista aina rajoista vapaisiin utopioihin.

Siirtolaisuutta voidaan myös tarkastella taloudellisin numeroin kansantalouden näkökulmasta, asennetutkimuksin, käräjäoikeuden tuomioiden tai minariteettien määrässä. Argumentit eivät vain ole toisiaan poissulkevia vaan osa samaa putkea, josta toivottavasti joskus päästään lähelle yksimielisyyttä. Ainakin voin toivottavasti sanoa, että putki olisi kaikkien mielestä olemassa. Minne se vie, mistä se tulee ja mitä siinä liikkuu jää nähtäväksi.

Erikoiset hämähäkkimiehet

Italian hämähäkkimies muistuttaa asenteeltaan jotain mihin Ron Jeremy voisi ryhtyä:



Japanilainen versio näyttää hieman enemmän esikuvaltaan. Roboteissa on jotain tuttua:


Ja tietenkin Intiasta on tullut oma versionsa. Outoa kyllä, kyseessä on animaatio:

Alastoman apinan seksuaalikontrolli

Stellarin valvontaryhmän raportti Betelgeuzen tieteelliselle yhdistykselle:

Tarkkailtuani pitkään alastonta apinaa olen päätynyt tekemään seuraavia johtopäätöksiä lajin käyttäytymisestä. Vaikka lajia ei voida jakaa selkeästi mihinkään tiettyihin rotuihin, voidaan alueellisella käyttäytymisellä osoittaa olevan tiettyjä eroja. Seksuaalisuus näyttää olevan yksi kontrolloiduimmista osa-alueista. Pohjois-Amerikan ja Euroopan maantieteellisillä alueilla on yleistä, että alastoman apinan täytyy piilottaa vartalonsa. Havaintojeni perusteella voin todeta, että tilanteissa, joissa alaston apina paljasti vartalonsa, yksi tai useampi muista saman lajin yksilöistä toteuttivat rituaalin, jota voisimme kutsua vaikka vangitsemiseksi. Yleensä paljasyksilö lukitaan jonnekin tilaan. Uskoakseni tämä liittyy jollain tavalla pariutumisen kontrolliin. Pariutumisen kontrolli näyttää noudattavan vallankäytössään suoran lineaarista hierarkiaa, jossa yksi henkilö tai ryhmittymä, jota tässä kutsun eliitiksi, johtaa klaaneja. Pituus- ja leveyspiiri 64N26E:n seksuaalikontrollista näyttää vastaavan nelisilmäinen omenamehuun kiintynyt urosyksilö.

Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maantieteellisillä alueilla seksuaalikontrolli ei ole yhtä tarkkaan rajattua, vaan vartalon paljastelua tapahtuu paljon enemmän eivätkä muutkaan yksilöt näytä loukkaantuvan tästä. Vaikka emme osaa ymmärtää heidän kommunikaatiotaan täydellisesti johtuen jatkuvista variaatioista pientenkin alueiden sisällä olemme kuitenkin pystyneet päättelemään lajin sisäisen kontrollin malleista, että he eivät ole vielä tulleet tietoiseksi tästä. Uskomme kuitenkin, että lisätutkimukset voisivat valottaa sitä näkymätöntä koodia, joka aiheuttaa alistumisen tähän kontrolliin. Laji kykenee käyttämään väkivaltaa myös lajitovereitaan kohtaan. Olemme arvelleet kommunikaatioanalyysin perusteella, että vaikkakaan he eivät ole tietoisia omasta seksuaalikontrollistaan, he pystyvät arvioimaan kaukaisempien lajiyksilöiden toimintaa samoin perustein kuin mekin. Esimerkiksi omenamehuklaani (olemme nimenneet klaaneja todennäköisten johtajien mukaan) on osallistunut muiden klaanien kanssa alkeellisten ohjusten ja tuliaseiden käyttöön Aasian alueella. Kommunikaatioanalyysin perusteella uskomme, että he ovat olleet närkästyneitä tavasta, jolla Aasian klaanit säätelevät vartalonsa paljastamista. Uskomme, että pystymme lähiaikoina selvittämään, mikä vartalon paljamisesta tekee lajista väkivaltaisen. Tältä erää emme pysty kuitenkaan sanomaan vielä mitään tarkkaa.

Informantit ja ilmiantajat

DDR:n eli Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin asiakirjoista käydään tälläkin hetkellä kovaa keskustelua. Tärkeässä asemassa keskustelussa on ollut Suojelupoliisi eli Supo, sekä tietenkin maineensa menettänyt Alpo Rusi ja pari vuosikymmentä sitten nimetty Tiitisen lista.

Alpo Rusia on epäilty vakoojaksi sekä ilmiantajaksi. Ilmiantaja termi esiintyi tänään Helsingin sanomien Sunnuntai-liitteen artikkelissa. Ilmiantaja on siis henkilö, joka on luovuttanut tietoja jollekin toiselle. Antropologian termistössä esiintyy taas termi informantti. Informantti on henkilö, joka antaa tietoja antropologille. Termien merkitys näyttää olevan siis samankaltainen. Niitä käytetään kuitenkin eri kontekstissa. Jos termit vaihdettaisiin keskenään, niin Alpo Rusi olisi informantti ja taas antropologi tekisi tutkimusta mm. haastattelemalla ilmiantajia.

Ovatko nämä termit sitten jollain tavalla arvolatautuneita? Sisältääkö kyseiset sanat joitain kulttuurillisia viitteitä, jonka perusteella voitaisiin ratkaista se käytetäänkö termejä myönteisessä, kielteisessä vai neutraalissa merkityksessä?

Informantti tarkoittaa antropologian termistössä ketä tahansa henkilöä, joka antaa tutkijalle materiaalia. Materiaalin laadulla tai määrällä ei ole mitään väliä. Tiedoksi saatetaan laskea mikä tahansa. Ilmiantaja taas kuulostaa ajatuksena jopa vastenmielisenä. Se on se kaveri, joka käy ilmiantamassa sinut opettajalle luvattomista teoistasi. Ilmiantaja on sekin mökkinaapuri, joka kertoo sinun kaavoituksen vastaisista rakennushankkeista. Joskus ilmiantajaksi kerrotaan myös se henkilö, joka paljastaa sinusta mairittelevia asioita. "Sä oot kuulemma Mensan jäsen? Ilpo ilmiantoi."

Daredevil on vaan niin siisti hahmo

Aloin tänään miettimään sankareita. Yksi hienoimmista Marvelin sarjakuvasankareista on oikeasti Daredevil. Fiilistelen tosi paljon Wolverinea tietenkin. Se raivohullu sekopää ei voi kuitenkaan mitenkään voittaa Daredevilia.

Daredevil on siis sokea supersankari, rampa kaupungissa hän siis on (Yoda-kieltä). Kuvitelkaapa jos olisit sokea. Mitään et voisi nähdä, mutta kaiken aistisit. Näkö on niin yliarvostettu aisti. Länsimaiset antropologit jopa miettivät sitä, että miten tehdä kenttätyötä yhteisöissä, joissa hallitseva tapa aistia ulkopuolinen maailma ei ole pääasiallisesti näköaisti.

Kokeilepa elää päivä pitämällä silmiä kiinni.