Informantit ja ilmiantajat

DDR:n eli Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin asiakirjoista käydään tälläkin hetkellä kovaa keskustelua. Tärkeässä asemassa keskustelussa on ollut Suojelupoliisi eli Supo, sekä tietenkin maineensa menettänyt Alpo Rusi ja pari vuosikymmentä sitten nimetty Tiitisen lista.

Alpo Rusia on epäilty vakoojaksi sekä ilmiantajaksi. Ilmiantaja termi esiintyi tänään Helsingin sanomien Sunnuntai-liitteen artikkelissa. Ilmiantaja on siis henkilö, joka on luovuttanut tietoja jollekin toiselle. Antropologian termistössä esiintyy taas termi informantti. Informantti on henkilö, joka antaa tietoja antropologille. Termien merkitys näyttää olevan siis samankaltainen. Niitä käytetään kuitenkin eri kontekstissa. Jos termit vaihdettaisiin keskenään, niin Alpo Rusi olisi informantti ja taas antropologi tekisi tutkimusta mm. haastattelemalla ilmiantajia.

Ovatko nämä termit sitten jollain tavalla arvolatautuneita? Sisältääkö kyseiset sanat joitain kulttuurillisia viitteitä, jonka perusteella voitaisiin ratkaista se käytetäänkö termejä myönteisessä, kielteisessä vai neutraalissa merkityksessä?

Informantti tarkoittaa antropologian termistössä ketä tahansa henkilöä, joka antaa tutkijalle materiaalia. Materiaalin laadulla tai määrällä ei ole mitään väliä. Tiedoksi saatetaan laskea mikä tahansa. Ilmiantaja taas kuulostaa ajatuksena jopa vastenmielisenä. Se on se kaveri, joka käy ilmiantamassa sinut opettajalle luvattomista teoistasi. Ilmiantaja on sekin mökkinaapuri, joka kertoo sinun kaavoituksen vastaisista rakennushankkeista. Joskus ilmiantajaksi kerrotaan myös se henkilö, joka paljastaa sinusta mairittelevia asioita. "Sä oot kuulemma Mensan jäsen? Ilpo ilmiantoi."

Rowan Atkinson kertoo juttuja uudesta testamentista

Kun Raamattua aina pistetään silloin tällöin uusiksi, huolimatta siitä, että osa tästä maailman ihmisistä ei usko, että Raamattua kirjoitetaan uusiksi. Se ei ole mikään uskon asia, vaan todellinen fakta. Eikä kirkko edes yritä salailla sitä, vaan kertoo julkisesti päivittäneensä kyseistä opusta.

Tässä olisi yksi ehdotus Raamatun uusimiseksi Rowan Atkinsonin tyyliin:

Semanttisesta individualismista

Tänään olen palannut erääseen teini-iässä suunnattoman paljon henkisiä voimavaroja vaatineeseen filosofian osa-alueeseen, jonka määrittelevä kysymys on mitä on tieto? Palasin tähän teemaan luettuani John Locken kritiikkiä.
Tärkeintä näissä kysymyksissä ei ole henkilö John Locke. Filosofian historioitsijoita kiinnostaa kuitenkin myös se, mitä joku on esittänyt, mutta myös kuka tämä henkilö on tai on ollut. Loukkaisin näitä henkilöitä, jos en kertoisi jotain John Lockesta.
John Locke (s. 1632, k. 1704) oli poliittinen kähmijä, joka eli osan elämästään maan paossa osallistuttuaan sellaiseenkin silloin arkipäiväiseen politiikan tekemiseen eli attentaatin yrittämiseen. Hän myös seurusteli sellaisten nykyään varsin tunnettujen ihmisten kanssa kuin Isaac Newton (jota voitaisiin kutsua mekanistisen fysiikan isäksi) ja Robert Boyle (kemian parissa puuhastellut tiedemies).
Hän tuli tunnetuksi nimenomaan tieto-opillisen filosofian harrastamisesta. Eikä tieto-oppi oli mikään elitistinen filosofian suuntaus vaan siitä saa myös varsin maukasta erikoistehosteilla kromattua viihdettä kuten Matrix-elokuva osoitti.

Siirtyäkseni sitten itse ajatukseen, tällä kertaa semanttiseen individualismiin. Aluksi haluaisin kuitenkin hieman määritellä lyhyesti ja tietenkin ympäripyöreästi sanat semanttinen ja individualismi, jotta en karkoita ketään vaikeasti luettavalla tekstillä. Röyhkeällä popularisoinnilla altistan itseni ja ajatukseni myös kritiikille, mitä pidän tietenkin luvallisena, jopa suotavana.
Semantiikka on tieto-opin osa-alue, jonka harjoittamisena voidaan pitää viestinnän tutkintaa. Semantiikan pioneerina tunnettu (vaikkakin ehkä paremmin kirjailijana) Umberto Eco on käsitellyt väärin ymmärtämisen ideoita varsin viihdyttävästi muun muassa kirjoissaan Edellisen päivän saari ja Ruusun nimeen. Kykenin näköjään kirjoittamaan semantiikasta jo kaksi lausetta ilman, että kerroin millään tavalla suoraan, mitä semantiikka on? Neljännessä lauseessa korjaan tämän kertomalla, että semantiikka kärjistäen tutkii sitä, että mitä me viestimme ja miten meidän viestintä ymmärretään.
Semantiikkaan kuuluu myös se komiikan laji, jossa ihmiset ovat puhuvinaan samasta asiasta, mutta eivät puhukaan, eli sitcomista. Kuvitelkaapa Frendit-sarjan jakso, jossa Rosso (David Schwimmer) yrittää kertoa jotain jurakaudesta ja aina niin sympaattinen Joey (Matt LeBlanc) luulee, että Rosso puhuu elokuvasta Jurassic park.
Individualismi on taasen oppi, joka korostaa ihmisen itsenäisyyttä. Eksistentialistit huutavat tässä kohden, että se tarkoittaa ihmisen yksinäisyyttä ja tarkoituksettomuutta. Individualismi tarkoittaa kuitenkin yksilölähtöistä oppia erotuksena humanismista, jonka voidaan katsoa olevan ihmisestä lähtöisin olevaa.

Semanttinen individualismi tarkoittaa sitä, että ihmisten antamia merkityksiä tulee tarkastella tietystä näkökulmasta. Oletetaan, että kaksi ihmistä saattaa nimittää jotain asiaa vaikkapa ”Itsenäisyyspäivän vastaanotoksi”. Meillä on paljon syytä olettaa, että näillä kahdella ihmisellä on paljon toisistaan poikkeavaa tietämystä maailmasta, joten he todennäköisesti ymmärtävät ”Itsenäisyyspäivän vastaanoton” hieman eri tavoin.
Kuvitellaanpa, että nämä kaksi henkilöä, nimetään heidät vaikka Lockeksi ja Liebnitziksi. Locke on kiinnostunut suunnattomasti historiasta, häntä viehättää erityisen paljon toisesta maailmansodasta kertova kirjallisuus. Liebnitz taas on ihminen, joka on kiinnostunut musiikista kuin Reinikainen linnuista.
Nyt avataan telkkari ja katsotaan Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Locke ja Liebnitz katselevat lähetystä sohvalta vierekkäin. He molemmat antavat merkityksiä Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Lockelle tulee mieleen paljon asioita toisesta maailmansodasta, Suomen itsenäistymisestä ja monista vuosista, jolloin Suomi on elänyt pelossa, että tämän rakkaan maan itsenäisyys katoaa jonnekin. Hän näkee Itsenäisyyspäivän vastaanotossa merkityksen, jolla kunnioitetaan sotiemme veteraaneja, jotka taistelivat sen puolesta, että suomalaisilla miehillä olisi mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus[sic].
Liebnitzia ei nyt niin tuo historia kiinnosta, mutta musiikki, tuo voima vahva, saa hänet herkistymään. Hän ei tunne Porilaisten marssin historiaa, mutta hän tuntee Porilaisten marssin musiikin kielen. Häneen vetoaa jokainen mahtipontinen isku kuin tuhat volttia.
Molemmat liikuttuvat katsoessaan lähetystä. He saattavat kuvitella, että he molemmat liikuttuvat samasta syystä, vaikka näin ei ole, kuten tiedämme. Meillähän on mahdollisuus tarkastella tätä fiktiivistä näkökulmaa Jumalan perspektiivistä, mikä on taiteilijoiden etuoikeus.

Miksi semanttisesta individualismista pitäisi sitten olla kiinnostunut? Koska se osoittaa meidän olevan samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa. Se osoittaa, että meillä on erilaisia motiiveja. Miettimällä näitä asioita ja yrittämällä selvittää meidän erilaisuuttamme voimme päästä yksilöinä sellaiselle tasolle, että voimme kumartaa yhteen suuntaan pyllistämättä toiselle.
Sotiemme veteraanit ja heidän muistoaan kunnioittavat. Minä en kuulu kirkkoon, en ole suorittanut armeijaa enkä halua sotia. Tilanne oli toinen kuusikymmentä vuotta sitten. Kaikki kunnia sotien veteraaneille. Kunnia kaikille suomalaisille, venäläisille, saksalaisille, yhdysvaltaisille, japanilaisille ja muille monien maiden kansalaisille. Teille, jotka olette tappaneet ja kuolleet mahdollisesti turhaan. Mahdollisesti sen takia, että ette ole jaksanut pohtia riittävästi ihmisten erilaisuutta.

Tässä uusi motto ihmiskunnalle: kun tapaatte jotain vierasta, laittakaa varmistin päälle.

tagit: politiikka, filosofia